Yleinen

Sata tuntia junassa – Hämärtyvät välimatkat

perjantai, marraskuu 9, 2018

En matkustanut juuri Trans-Siperiaa, vaan tulin taas eilen kotoa kotiin.

Jonkin verran noita Valtion Rautateiden junia on tullut kuluneen vuoden aikana kulutettua. Järkyttävää, että on jo marraskuu, ja vuosi on vain ohi vilahtanut. Viime vuonna näihin aikoihin aloin sahaamaan Tampereella. Luojan kiitos sinne helpoin tapa matkustaa on junalla, eikä esimerkiksi lentokoneella.

Miten helposti sitä tekeekään ex-tempore päätöksen keskellä yötä, että lähtee seuraavalla junalla Tampereelle?

Voin kertoa että yllättävän helppoa se on. Kun on työkone valmiina kotona ja toinen vaatekaappi ojennuksessa Tampereella, niin ei vaadita kuin reppu selkään ja työkone laukkuun ja vartin kävely rautatieasemalle.

Sitten vain istuu 6,5h lukemassa kirjaa tai katsomassa Netflixiä ennen kuin Särkänniemen valot näkyy.

Eikä tunnu oudolta. 700km välimatka, mitä siitä?

Ja muutaman päivän kuluttua sama matka toiseen suuntaan. 

Laskin eilen joutessani (koska junassa ei paljon muuta ole kuin joutoaikaa) kello viiden ja puoli kahdentoista välillä illalla montako kertaa olen istunut tuota samaa kuuden ja puolen tunnin tai yöjunalla mentäessä yhdeksän tunnin matkaa kuluneen vuoden aikana.

Kahdeksantoista kertaa Rovaniemi-Tampere tai toisinpäin.

Karkeasti arvioituna se on n. 120 tuntia myöhästymisineen ja odotteluineen. Tähän tulee vielä päälle ne neljä kokonaan autolla heitettyä kiekkaa ja muutama lento Helsingin kautta. Euroiksi muutettuna näistä junalla tehdyistä reissuista olen vuoden aikana köyhtynyt pyöristäen noin tonnin. En kadu euroakaan. Miksipä sitä rakkaansa luo kulkemista katuisikaan?

Samalla olen ajatellut, että harmi kun vuonna 2018 ei ole tullut oikein MATKUSTETTUA. No eipä! Kun ei mitään muuta oikein teekään, niin tuleeko sitä edes ajatelluksi matkustamisena. Ei se aivan samanlaista reissaamista toki ole, kuin ulkomaille uusiin kohteisiin.

Junassa istumisesta on tullut jo aivan uusi arkinormaali. Pitkiä välimatkoja ei enää edes ajattele – edes autolla ajaessa. Tämä väli on mulle jo ihan sama kuin Sodankylä – Rovaniemi. Aikaisemmin matkapäivät oli aina viikonloppuna, mutta nyt ei ole mitään väliä vaikka lähtisi keskellä viikkoa. Ihan sama mistä ja mihin suuntaan. Suomessa mikään paikka ei ole enää ”kaukana.” Tampere-Helsinki on junassa yhdet päiväunet ja pikakahvit ravintolavaunussa. Rovaniemeltä käy Sodankylässä 130km päässä työpäivän jälkeen tarvittaessa mutkan ihan kevyesti. Ivaloon ajaa Rovaniemeltä taukoineen neljä tuntia. Voin kertoa että hartiani ja selkäni ovat joutuneet kestämään aika paljon istumista. Jos se vaaditaan siihen, että pääsee kulkemaan – olkoon sitten niin. Onneksi Suomessa on hyvät ja viihtyisät junat ja ravintolavaunussa on ruuissakin oikeasti valinnanvaraa.

Synttärilahjaksi saatu iPad on ollut kovalla kulutuksella junassa. Eilen oli Ylivieskan jälkeen jo melkein tyhjää, joten kehtasi oikaista kahdelle penkille. Takki selän taakse ja huivi tyynyn jatkeeksi. Outlander pyörimään ja aivot narikkaan.

Oulun pysäkin jälkeen käyn aina ravintolavaunussa iltapalalla. Sen jälkeen sinne yleensä mahtuu, eikä tarvitse istua awkwardina ketään vastapäätä.

Eilen oltiin ajoissa perillä Rovaniemellä 23:18. Puolen yön aikaan kotona nukkumassa ja aamulla könysin kasiksi töihin. Tänään lähden taas Sodankylään ja huomenna päivämutkaksi Kiilopäälle ja Kakslauttaseen. Koska mikäpä pakko se on viettää päivääkään paikallaan?

Ja miekö en muka matkusta?

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply