Yleinen

Paljonko maksoi Välimeren risteily Costa Luminosalla

torstai, lokakuu 12, 2017

Olisko aika ensimmäisen euronkuvapostauksen? Mie olen ihan äärimmäisen huono merkkaamaan ylös mitä mikäkin maksaa ja vielä muistamaan sellaiset jälkikäteen. Risteilyltä tällainen koonti oli kuitenkin helppoa, kun laivayhtiö teki kaiken minun puolesta. Luottokorttilaskulta pystyin tarkistamaan myös paljonko me nyt maksettiinkaan koko risteilystä.

Viikon risteily itsessään oli edullinen 1642,42 euroa kahdelta hengeltä. Laivana oli siis Costa Luminosa ja reittinä viikon kestävä cruise Venetsiasta Triesteen, Corfulle, Katakoloniin, Mykonokselle ja Dubrovnikiin päättyen Venetsiaan. Hintaa olisi saanut hilattua alemmas, jos olisi valinnut sisähytin ilman ikkunaa. Me valittiin hytti ikkunalla, mutta optiolla parvekkeeseen mikäli mahdollista. Ja tulihan sieltä se partsi!DSC05584

Cruisedirectin kautta suoraan varattaessa hinnassa oli eroa jopa 500-600 euroa verrattuna eurooppalaisiin tai suomalaisiin varaussivustojen hintoihin, kun katsottiin saman lähdön samoja hyttiluokkia. Multa siis suositukset tuolle sivustolle täydestä sydämestä! Jos jollakulla on vielä fiilis, että risteilylle tarvis lottovoiton, niin sellaset voi unohtaa. Samalla hinnalla kun lähtee viikon pakettimatkalle, saa risteilyn. DSC05273

Hintaan kuuluu full board, joka tarkoittaa siis RUOKAA. Pelkkää ruokaa. Mitään juomia ei kuulu hintaan, paitsi aamiaisella kahvi, tee ja mehu, lounaalla ja illallisella vesi. Litran pullo vettä on reilu kolme euroa. Kaikki muut juomat maksaa noin Suomen hintoja. Mikäli haluaa lomalla rentoutua juomalla useamman pullon viiniä tai jos tietää kuluttavansa paljon olutta, kannattaa ottaa juomapaketti. Me ei otettu, mutta ei me oltais kyllä tarvittukaan. Laivalta ostettiin illallisen kanssa viinit kaksi kertaa koko matkan aikana ja sen lisäksi allasbaarista parit oluet ja breezerit. Lisäksi vahingossa laukussa kulkeutui Riva del Gardasta pari valkkaria huoneeseen ja löydettiin ne vasta toisena päivänä, oho.20170825_06574120170821_08525720170821_210316

Kaikki hinnat on hinnastoissa ilmoitettu ilman service feetä.

Laivalla kaikki tämä ylimääräinen maksettiin Costa Cardilla, joka oli sellainen yleispätevä passi aluksella. Sillä myös tunnistettiin henkilöllisyys laivasta lähtiessä ja sieltä poistuessa. Sillä myös maksettiin ihan kaikki. Luottokorttia ne ei halua nähdäkkään, paitsi siinä vaiheessa kun rekisteröit sen Costa Cardillesi.  Jokaiselta päivältä on pakollinen service fee 10 euroa/päivä/henkilö ja se tulee suoraan Costa cardille. Tähän kannattaa varautua ennen lähtöä.

Retkiin meni 15 euroa per naama. Niihin olisi saanut kulutettua paljon enemmänkin. Corfulla yhtiön omaan shuttlebussiin kohti keskustaa olisi saanut liput kympillä. Me maleksittiin vain satamaan ja otettiin ensimmäinen paikallisbussi. 1,5 euroa per suunta. Mykonoksella tarjottiin taas shuttlebusseja kympillä menopaluu. Niitä olisi mennyt puolen tunnin välein keskustaan. Tultiin ulos laivasta omia aikojamme ja kas vain, suoraan dockista lähtee vesibusseja keskustaan kahdella eurolla vartin välein. Hintaan kuului vielä kartta, joita myytiin kolmella eurolla keskustassa. Hemmetin hyviä tarjouksia kannattaa kattoa.DSC05308DSC05307

Pilates 12 euroa

Jooga 10 euroa x 2

Pyykin pesu 25,50 euroa

Drinkit, vedet, nutellalätyt ja muut herkut 77,73 euroa

Costa Card -laskumme oli yhteensä yllä olevat mukaan luettuna 339,13 euroa.

Risteilyn yhteishinnaksi tuli siis 1981,55 euroa kahdelta hengeltä.

20170823_190035

Eli aika lailla tonni per naama. Ja me vielä yritettiin nuukailla. Ei me kyllä oltais mitään drinkkipaketteja tarvittukaan. Maissa sai aina hyvän syyn maistella jotain paikallisia makuja että illalla pärjäsi muuten ihan omin nokkineen. Tähän tietenkin tulee lisähinnaksi vielä lennot ja muut matkat lähtösatamaan, mutta en mie niitä tähän ala lisäilemään, koska siihen kuului vielä ihan erillinen reissu Riva del Gardaan.20170824_19195820170823_19310820170822_200942

Mihin olisi saanut kulutettua vielä paljon enemmän?

Netti on risteilyillä aika kuumaa kamaa. I <3 Social- nettipaketin sai vitosella päiväksi yhdelle laitteelle. Kyseessä oli siis 24h-paketti, joka sisälsi pelkästään somekanavat. Esim. facebookista ei saanut kuitenkaan avattua edes uutisia tai muita sivustoja, koska ne menivät somen ulkopuolelle. Lisäksi netti oli ihan saamarin hidas. Mie hinguttelin mantereelta silloin tällöin singahtelevan 4G:n varassa. Se toimi aina välillä, riippuen millä puolella laivaa sattui olemaan ja oltiinko kuinka lähellä rantaa. Muuten oltiin ilman ja luettiin kirjoja ja kuunneltiin spotifya offlinessa.

Lopputulemana; ei ole kallista lystiä, jos osaa nuukailla ja pihistellä sellaisista asioista, jotka ei omaa reissufiilistä kaada totaalisesti. Saman itineraryn olisi tosin saanut halvemmallakin jonain toisena ajankohtana. Me vain suunniteltiin reissu niin myöhään, ja koska loman ajankohta oli jo valittu aikoja sitten se oli joko ottaa tai jättää. Jos joskus lähdetään taas risteilemään, ollaan ehkä fiksumpia syömis- ja juomispakettien sekä retkien suhteen ja osataan jo ennen reissua alkaa ynnäilemään paljonko niiden lisäksi menee euroja palvelumaksuihin.

Onko teillä fiksumpia kokemuksia risteilyjen budjetoinnista? 🙂 Saa linkittää, kuulisin mielellään!

Seuraa blogia facebookissa, bloglovinissa ja instagramissa!

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Veera Bianca torstai, lokakuu 12, 2017 at 19:21

    Mielenkiintoinen postaus risteilyistä! 🙂 Mä en ole koskaan ollut millään muulla kuin tuollaisella perinteisellä Ruotsin risteilyllä niin ei mitään hajua miten tällaiset toimii ja mikä on esim. sopivan hintaista 😀 Ehkä pitää tällaistakin matkailutapaa joskus kokeilla! 🙂

    • Reply Maarit Johanna torstai, lokakuu 12, 2017 at 21:16

      Kiitos! Tämä oli meillekin eka kerta, joten oli kaiken suhteen todellista hakuammuntaa 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, lokakuu 22, 2017 at 17:44

    Tonni per nuppi (ilman lentoja) kuullostaa kyllä edulliselta – ja luultavasti Välimerellä ihan mahdollinen.
    Me olemme viimeksi risteilleet Intian valtamerellä, Alaskassa ja Havaijilla, Intian valtamerellä 2 viikkoa (pelkkä risteily) maksoi (lentoineen) n. 3 500 euroa per nuppi, Alaska (ilman lentoja) 1 350 euroa nuppi ja Havaijilla lähes 2 500 euroa per nuppi (jos ei huomioida saamaamme blogiyhteistyöalennusta). Havaijin risteilyn kova hinta johtuu siitä, että vaihtoehtoja on vaan yksi ja laivalla ei ole Yhdysvaltain sisäisellä risteilyllä verovapautta.
    Noiden hintojen lisäksi tapaamme käyttää karkeasti ottaen 500-700 euroa per nuppi retkiin, usein laivalta ostettuihin, sillä se on helpoin vaihtoehto ja takaa pitkältäkin retkeltä paluun laivalle ajoissa. Useimmissa noissa kohteissa, joissa viime vuosina olemme käyneet ei itse satamissa ole juuri mitään matkamuisto- ja timanttikauppoja lukuunottamatta, sillä saarten tai Alaskassa muuten vaan luonto on vähän muualla kuin satamassa, ja jos sen haluaa nähdä, niin pitää lähteä kauemmas.
    Mutta Euroopan kaupungeissa retket voi tietysti useimmiten tehdä omatoimisesti paljon helpommin.
    Risteily- ja muita kustannusyhteenvetojamme voi halutessaan lukea täältä:
    http://meriharakka.net/category/kustannukset/

  • Leave a Reply