Sivuvaunupyöräilyä

Tämän vuoden turistiuutuus vaikuttaa olevan sivuvaunumoottoripyöräily. Olen nyt parin viikon sisään tavannut kahden eri yrityksen ajajia, jotka ovat ajelleet alueella tutkimassa reittejä. Ajatuksena on siis ajaa turisteja haluamiinsa kohteisiin sivuvaunupyörillä. Kiinassahan ei kelpaa edes kansainvälinen ajokortti, joten omatoimi moottoripyöräily on suht mahdotonta (tai ainakin laitonta) varsinkin pitkillä matkoilla.

Nämä sivuvaunukuskit ovat ulkomaalaisia (saksalaisia, ranskalaisia, joku kielitaitoinen kiinalainen, irlantilaisia ja amerikkalaisia), jotka ovat asuneet vuosia Kiinassa ja suorittaneet kiinalaisen ajokortin. Näin voidaan tarjota turisteille moottoripyöräilyn vapaus ilman laillisia ongelmia.

Voi kun olisi enemmän rahaa, niin ottaisin osaa hommaa. Kukaan (ainakaan ulkomaalainen) ei nimittäin tiedä tämän alueen pikkuteitä ja -kyliä paremmin kuin minä.

Moderniteetti, turismi ja juuret (ja miten tämä liittyy minuun)

Aloitetaanpa teorialla.

Jonathan Friedmanin (1992. “Narcissism, Roots and Postmodernity: The Constitution of Selfhood in the Global Crisis.” In Modernity and Identity. Eds. Scott Lash & Jonathan Friedman, pp. 331-366. Oxford, UK & Cambridge, USA: Blackwell.) mukaan modernilla (tai postmodernilla) ihmisellä elämän projektin keskiössä on hän itse, kun taas perinteisissä yhteiskunnissa tämä projekti ja sen keskus olivat henkilön ulkopuolisia sijaiten suuremmassa sosiaalisessa verkostossa ja yhteisön kosmologisissa periaatteissa. Näiden verkostojen hajoaminen ja elämän projektien irtautuminen kosmologiasta on saanut modernit ihmiset tuntemaan, että heidän identiteettinsä on hukuksissa ja he etsivätkin jotain, johon identifioitua ja jolla täyttää elämän projektinsa. Friedmanin mukaan ratkaisua tähän identiteettikriisiin haetaan kahdella eri strategialla: nämä ovat traditionalistinen strategia, joka voidaan vielä jakaa uskonnolliseen ja etniseen, ja ekologinen eli vihreä strategia.

Traditionalistisen strategian ratkaisu identiteettikriisiin on painottaa konkreettisia arvoja ja moraalia, sosiaalisia sääntöjä ja kulttuurillisiä käytäntöjä. Monet etsivät juuriaan, mutta osa etsii näitä juuria yhteisöistä, joita pidetään jotenkin historian ulkopuolelle jääneinä, arkaaisina, hengellisinä, harmonisina ja moderniteetin pilaamattomina, sekä tietysti synnynnäisesti ympäristöystävällisinä. Ja tiibetiläiset tuntuvat sopivan kaikkeen tähän.

Friedmani kirjoittaa Hawaiista, mutta pienin muutoksin hänen tekstinsä sopii myös tänne.

“This hotel fantasy land sports the added attraction of the nostalgia and tradition that, extracted from their life processes, can fill executive lives with the rich experiences of Hawaiian cowboy life, a dinner in a former royal palace, or the excitement of a live volcano. … [This is] the imaginary landscape of the historically uninformed new wealth (Friedman 1992: 344, lihavointi minun).”

Korvataan tulivuori tiibetiläisten pyhällä vuorella, hawaiilaisten cowboyden sijaan kuvitellaan komeita khampa miehiä ratsastamassa ruohotasangoilla, joilla laiduntaa karvaisia jakkeja, ja tietysti sielumme silmin nähdään nämä miehet ja naiset myös tanssimassa ja laulamassa näissä upeissa maisemissa. Ja VOILA, tässähän meillä on kasassa juuri se kuvasto, jolla Shangri-lata markkinoidaan. Tiibetiläinen ruoka ei tosin ole mikään kulinaarinen kohokohta, mutta ainahan sitä voi maistaa tsampaa ja voiteetä, ja palata lounaalle luksus hotelliin.

Ja miten tämä sitten liittyy minuun? No, ainoa ero on, että minun ratkaisuni oli pysyvämpi luonteinen. Mielestän iyhteisöllisyys on kadonnut Suomesta lähes täysin. Kansa raataa niska limassa perustoimeentulonsa eteen ja jäljelle jäävä aika käytetään lähes täysin TV:n ääressä tai sitten täytetään sitä elämän tyhjiötä tavaralla. Olen kirjoitellut, kuinka tiibetiläiset eivät vastaa mielikuviamme heistä, mutta yhteisöllisiä he kyllä ovat. Minä itse ei ole se elämän keskiö (tosin tämä taitaa olla muuttumassa aivan liian nopeasti). Pakkasin siis vähän kimpsuja ja kampsuja ja muutin tiibetiläiskylään. Asiaa tietysti edisti se, että olen Itä-Aasian tutkija jaa erikoistunut Kiinan vähemmistöihin. Muuten olisin saattanut muuttaa kimpsuineni Suomen lappiin (löytyykö sieltä yhteisöllisyyttä, en tiedä, mutta muutenhan myös Lappia markkinoidaan juuri noilla samoilla mielikuvilla).

Eli etsimme kaikki moderniteetin ryöväämää identiteettiämme ja elämän projektille täytettä, vai kuinka. Tämän voi tietysti hoitaa muutenkin kun matkustelemalla (esim. tulemalla vaikka uskoon tai omistautumalla luonnonsuojelulle). Ainakin näin väittää Jonathan Friedman.

Naisten valtakunta

Lijiang on pääosin naxi-vähemmistön kansoittama. Tai oikeammin oli. Nykyisin naxit ovat suurin joukoin myyneet kiinteistönsä enemmistö- eli han-kiinalaisille. Naxien lisäksi muita vähemmistöjä alueella ovat yit, bait ja tiibetiläiset. Lonely Planet kuvailee naxien sosiaalista järjestelmääseuraavasti:

”Naxit ovat tiibetiläisten nomadien jälkeläisiä ja he elivät aivan viime aikoihin asti matriarkaalisissa perheissä, vaikkakin paikallishallitsijat olivat aina miehiä. Silti naiset näyttävät johtavan showta. Naxi-matriarkat säilyttivät otteensa miehistä joustavien rakkaussuhteiden avulla. Tämä azhu (ystävä) –järjestelmä salli parin olla rakastavaisia ilman yhteisasumista. Poikaystävä voi viettää yöt tyttöystävänsä talossa, mutta hän palasi asumaan ja työskentelemään äitinsä taloon päivän ajaksi. Parille mahdollisesti syntyvät lapset kuuluivat naiselle, joka oli vastuussa heidän kasvattamisestaan. Isä tarjosi tukea, mutta jos suhde loppui, niin loppui tukikin. Lapset asuivat äitiensä luona, eikä isyyden tunnustaminen ollut erityisen tärkeää. Naiset perivät kaiken omaisuuden ja syntyneet kiistat ratkaisivat vanhimmat naiset. Tämä matriarkaalinen järjestelmä näyttää säilyneen Yongningissa, Lijiangista pohjoiseen. Myös naxien kielessä on vahvoja matriarkaalisia vaikutteita. Kun substantiiviin liitetään ”nainen”, sen merkitys kasvaa, jos siihen liitetään ”mies”, merkitys vähenee. Esimerkiksi ”kivi” + ”nainen” ilmaisee ajatuksen suuresta kivestä, kun taas ”kivi” + ”mies” tarkoittaa pikkukiveä.” (Lonely Planet 1998: 845.)

Tosiasiassa matriarkaatteja ei ole olemassa. Matriarkaatissa kaikki valta kuuluisi naisille, mutta kuten tekstissäkin kuvattiin, paikallishallitsijat olivat miehiä. Todellisuudessa naxit ovat jyrkän patrilineaalisia (polveutuminen lasketaan miehen puolelta) ja patriarkaalisia. Tekstin kuvaama sosiaalinen järjestelmä kuuluu mosuoille, jotka Yunnanissa katsotaan naxien alaryhmäksi (naxi vähemmistön mosuo kansa). Sichuanissa mosuot katsovat olevansa mongoleja.

Mosuoiden perinteinen järjestelmä on azhu- (ystävä) tai axiao- (rakastaja) liitto. Suhteesta käytetään myös kiinalaista termiä zouhun. Tässä järjestelyssä mies vierailee naisen luona yöllä naisen perheen mentyä nukkumaan ja lähtee tämän luota aamulla ennen kuin muu perhe herää. Päivisin kummatkin asuvat ja työskentelevät omissa perheissään. Pari ei perusta perhettä yhdessä eikä heidän välillään ole taloudellisia yhteyksiä. Liitosta mahdollisesti syntyvät lapset kuuluvat äidin sukuun. Jos mies ei tule vierailulle tai häntä ei päästetä sisään, liitto on ohi. Tämän kaltainen liitto hyväksytään vain eri klaaneista olevien parien kohdalla. Jos insestisääntöjä rikotaan, paria halveksutaan ja pilkataan.

Zouhun-suhteita pidettiin vuosien ajan paheksuttavina. ”Vapautuksen” jälkeisessä etnografisessa kirjallisuudessa zouhun-suhteiden katsottiin edustavan kehitysastetta, joka on vain hieman ylempänä kuin Lewis Henry Morganin hypoteesin ”konsangviininen perhe” (Biologisen sukulaisuuden kautta muodostunut perhe. Tämä on Morganin teorian mukaan primitiivisin perhemuoto villien keskuudessa. Se on jo lakannut olemasta. Tästä evoluution myötä päädytään korkeimpaan muotoon monogamiseen perheeseen. Konsangviinisen perheen muodosti Morganin mukaan veljien ja sisarten  välinen ryhmäavioliitto.) Tästä syystä mosuoiden perherakenne onkin saanut nimityksen ”elävä fossiili”.

Mosuoita asuu mm. Lugu-järven ympäristössä ja aluetta markkinoidaankin ”naisten valtakuntana”. Vaikka perhettä johtaakin vanhin naispuolinen henkilö, on naisvalta kuitenkin kaukana todellisuudesta. Niin kuin näillä alueilla on tapana, naiset tekevät suurimman osan raskaista maatöistä. Poliittinen ja uskonnollinen valta kuuluu miehille. Lisäksi mosuoiden matrilineaalisuus saattaa oikeastaan toimia tyttöjä vastaan, koska heitä ei haluta lähettää pois kotoa esim. opiskelemaan eli pojat ennemmin koulutetaan ansaitsemaan rahaa ja tytöt pysyvät kotona maatöissä. Lisäksi mosuoiden ”kävelevä avioliitto” on myös leimattu vapaaksi rakkaudeksi ja Lugu-järvelle tulvii miehiä yhden illan suhteen toivossa. Prostituutio onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Monet prostituoidut tulevat kuitenkin muista osista Kiinaa eivätkä suinkaan ole mosuoita.

Vierailin Lugu-järvellä keväällä 2005 ja vielä silloin järven ympäristössä oli vain muutamia pikku-kyliä. Olen kuullut, että sinne on sittemmin noussut kokonaisia turistikyliä. Tekstin kuva on wikipediasta, ei minun ottamani, koska en ole käynyt alueella lähivuosina.

Kuuma ja meluisaa

Kiinaksi hauskan pitäminen sanotaan renao, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa kuumaa ja meluisaa. Tämä on yksi syy, miksi esim. trekatessa yritän pysytellä mahdollisimman kaukana kiinalaisryhmistä. Ne kun pitävät niin kamalaa meteliä, ettei ole toivoakaan nähdä juuri harakkaa kummempaa elukkaa.

Täällä Lijiangissa tämä hauskuus oikein tiivistyy, kun tuhannet turistit tunkevat itsensä muutaman neliökilometrin alueelle. Iso osa baareista myös sijaitsee vain yhden kadun varrella. Päivisinkin on mekkala melkoinen kun toinen toisessaan kiinni sijaitsevat baarit soittavat musiikkia voluumit kaakossa. Jos ei muuta, niin jokaisella on ainakin jonkinlainen ”trubaduuri” kitaraa rämpyttämässä. Ja iltaisin tämä vaihtuu discobiittiin. Ja täysillä tietenkin. Lisäksi pari baaria on keksinyt hyvän keinon metelin lisäämiseksi. Asiakkaille annetaan puiset palikat ja luvassa on kaljaa niin paljon kun jaksaa juoda, jos palikan saa hakattua rikki illan aikana. Siinä ei kai kukaan ole vielä onnistunut, mutta yritys on melkoinen.

En tiedä, mitä hauskan pito on vietnamiksi, mutta asumaani hostelliin tuli juuri ryhmä vietnamilaisturisteja ja meteli on mieletön. Aina jaksaa ihmetyttää, miten muutama niin pieni ihminen saa semmoisen metakan aikaiseksi. Muuten tämä paikka on tosi kiva, rauhallinen ja palvelu erittäin ystävällistä.

Garden Inn, Lijiang

Shuhe

Olen poistunut Xidangista. Syynä tähän on, etten halua viettää taas talvea kylässä. Talvella ei asiakkaita ole riittävästi, kaikkialla on kylmä ja ruaka on kamalaa. Tulinkin Lijiangin seudulle etsimään töitä.

Eilen menin Shuhen vanhaan kaupunkiin, koska minulla piti olla tapaaminen erään kalliimman puoleisen hostellin omistajan kanssa. Valitettavasti tämä kyseinen henkilöei taaskaan kerinnyt tapaamaan minua, joten kietelin sen sijaan kaupunkia. Kävin Shuhessa ensimmäisen kerran keväällä 2005, jolloin se oli vielä pikkuruinen kylä. Nyt se on muuttunut pikku-Lijiangiksi ja kasvanut monin kertaiseksi. Lijiangin vanha kaupunki kuului UNESCOn maailman perintökohteisiin, mutta muutamia vuosia sitten paikka menetti tämän statuksen. Vanhan kaupungin kanavat sen sijaan kuuluvat vielä perintökohteisiin. Turismin kasvettu Lijiangissa räjähdysmäisesti on Shuhesta nyt tehty vastaava paikka. Suurin osa kiinalaisturisteista yöpyy Lijiangissa ja tulee päivisin Shuheen lähinnä istumaan ravintoloissa ja shoppaamaan. Ei siellä paljon muuta tekemistä olekkaan.

Shuhe

Kuvajainen

Ennen kaikkea lomallakin kannattaa muistaa sivistynyt käytös ja joku järki shoppaamisessakin…