Baima trekking 3

Ei valjennut kolmaskaan päivä sen kirkkaampana, joten päätimme jättää kamat tutkimusasemalle ja yöpyä siellä viimeisenäkin yönä. Vaihtoehtoina päivälle olisi ollut trekata ylös toiseen laaksoon, jossa olisi voinut nähdä erilaisia vuorivuohia, tai seurata jokea alavirtaan. Alan toivoi edelleen löytävänsä apinoita, joten läksimme alas. Jos meillä olisi ollut riittävästi aikaa, olisimme voineet seurata jokea lähimpään kylään, jonne on 3-4 päivän trekki.

Jonkun aikaa käveltyämme tulimme taas paimentolaismajalle ja päätimme, että isä voi jäädä sinne. Tapaisimme majalla n. kolmelta iltapäivällä.

Hieman majalta alaspäin saavuimme joen ylittävälle sillalle. Tutkimme ensin joen oikeaa rantaa, sitten vasenta. Minä omistauduin enemmän kuvaamiselle Alanin patikoidessa enemmän apinoita etsien. Sienisatoni olettekin jo nähneet, joten nyt seuraa taas kukkia ja vähän muuta linssin eteen osunutta.

Ei ole enään puronen.

Noin neljän maissa palasimme paimentolaismajalle ja yllätykseksemme majalla asuva vanha mies kertoi isän jo lähteneen kun meitä ei kuulunut. Jäimme kuitenkin majalle teelle ja parin kymmenen minuutin päästä isäkin palasi. Hän oli huolestuneena lähtenyt etsimään meitä kun ei meitä kuulunut eikä puhelimeeni saanut yhteyttä (se kastui ja lopetti toimintansa).

Iltapäivätee

Mantouta eli höyrytettyä leipää, voiteetä ja tuoretta jakkijuustoa (joka laitetaan teehen)

Teehetken jälkeen kävelimme takaisin tutkimusasemalle. Viimeiseksi yöksi otimme oikein huoneen. Iltaa istuttiin taas henkilökunnan kanssa kanakeittoa ja ohraviinaa nauttien.

Tässä tämä trekki pääpiirteissään. Viimeiseen päivään kuului enää kahden tunnin kiipeäminen maantielle ja bussimatka takaisin Haraan. Kyytikin saatiin kivuttomasti sillä Deqinistä tuleva bussi saapui samalla hetkellä kun tulimme tielle. Apinoita emme sitten nähneet, mutta paljon kaikkea mielenkiintoista kuitenkin.

Yunnania syytetään valtaisasta turismista, mutta täysin turistittomiakin paikkoja löytyy. Trekkasimme siis Yunnanin suurimmalla luonnonsuojelualueella ja 3 päivän aikana törmäsimme yhteen kiinalaiseen trekkariin, joka myös sattuu olemaan Shangri-laan kasvitieteellisen puutarhan johtaja eli ei varsinaisesti turisti. Turismia Baimaalla kuitenkin pyritään kehittämään. Isä olikin antanut tutkimusaseman johtajalle puhelinnumeroni, koska tämä oli kertonut heidän etsivän kielitaitoisa ihmisiä asemalle töihin. Saa nyt sitten nähdä.

Baima trekking 2

Viimeksi jäimme siis lepäilemään kukkaniitylle paimentolaismajan viereen. Siitä matka jatkui alas laaksoon.

 

Matkalla alas alkoi sade, joka olikin sitten seuranamme enemmän ja vähemmän koko lopputrekin ajan. Laaksossa tulimme taas paimentolaismajalle, jonka lähistölle pystytimme telttamme. Oppaamme sai yösijan majasta.

Kun teltta oli saatu pystyyn, oli meillä jo järjetön nälkä, joten ei kun padat tulille. Uteliaat lehmät haistoivat ruuan tuoksun ja tulivat nuuskimaan telttaamme.

Utelias jakki nuolee telttaamme.

Kun masu oli täytetty, alkoi ilta jo hämärtämään. Ryömimme siis makuupusseihimme ja yritimme saada unen päästä kiinne. Hieman jännitti, ettei telttamme yöllä jää jakkien jakoihin ja myös  kiljuva hevonen häiritsi nukahhtamista, mutta tulihan se uni viimein.

Aammulla heräsimme taas siihen, että jakit nuuskivat telttaa ja niiden kaulassa roikkuvat kellot kalkattivat korvamme vieressä. Yöllä vettä oli tullut kaatamalla, mutta aamu oli kirkkampi ja voimme nähdä vuoren, jonka jäätiköltä vieressämme virtaava puro laskee. Tai puro se lähinnä oli tässä vaiheessa.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme kamamme ja lähdimme seuraaman virtaa alaspäin. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää leiri pystyyn ja tehdä päiväretki ylempänä olevalle jäätikköjärvelle. Päivän patikkamatkan päästä olisi myös löytynyt pieni luostari. Päätimme kuitenkin suunnata alajuoksulle, koska Alanin unelmana oli nähdä harvinainen Yunnanin kulta-apina. Yunnanin kulta-apina on maailman korkeimalla elävä apinalaji (n. 3000-4500 m) ja sen pääravinto on naava. Kulta-apina on erittäin uhanalainen laji ja niitä on jäljellä alle 2000 yksilöä.

Koska olimme puurajan yläpuolella, missä näitä apinoita ei varmasti näy, suuntasimme siis alaspäin.

Ylitimme siis puron ja jatkoimme matkaa oikeata rantaa pitkin. Emme olleet kävelleet kauaakaan kun maasto oli taas muuttunut suoksi ja lopulta kamalaksi ryteiköksi. Isä ehdotti, että ylitämme ”puron” sen poikki asetettua puunrunkoa pitkin, mutta tässä vaiheessa puro olikin jo leventynyt ja syventynyt huomattavasti ja virtaus oli hurja. Me kaksi arkajalkaa emme uskaltautuneet rungolle, joten jatkoimme ryteikössä. Olisi machetet olleet tarpeen.

Puolen päivän aikaan pidimme ruokatauon rhododendron-metsässä.

Naavaa! Eli nyt aloimme olla oikeilla korkeuksilla.

Tulimme lopulta paikkaan, jossa kaksi suurta puuta oli kaatunut joen yli. Toinen rungoista oli sen verran oksainen, että uskaltauduimme ylitykseen sitä pitkin. Nyt joki oli jo syvä ja virta nopea ja runko oli pari metriä veden yläpuolella. Isä kipaisi ketterästi toiselle rannalle, mutta me kaksi hiissasimme itsemme takpuolillamme yli. Minä tietysti onnistuin myös rikkomaan housuni oksan tynkään. Mutta maasto toisella rannalla oli todellakin helppokulkuisempaa. Myös metsä oli täysin erilainen kuin virran oikealla puolella.

Iltapäivästä saavuimme Baima-luonnonsuojelualueen tutkimusasemalle.

Täällä meille selvisi, että alueelle olikin sisäänpääsymaksu 100 yuania / henkilö. Saimme sen lopulta neovoteltua 50 yuaniin. Tässä vaiheessa vettä tuli jo kaatamalla, joten päätimme yöpyä tutkimusasemalla. Ystävällinen henkilökunta antoi meille ilmaiseksi tyhjän huoneen, jonka lattialle levitimme makuupussimme. Ilta sujui rattoisasti tulen ääressä kuivatellessa ja paikallista ohraviinaa maistellessa. Illan jo hämärtyessä tutkimusasemalle saapui vielä kaksi paimentolaista muuleineen ja yksi kiinalainen trekkari.

Ps. jos olisimme kävelleet virran vasenta rantaa koko matkan, matka tutkimusasemalle olisi kestänyt reilun tunnin.

Baima trekking

Sain tässä vieraakseni trekkaamisesta innostuneen mieshenkilön, joka halusi ehdottomasti mennä Baima-lumivuorten luonnonsuojelualueelle. Koska hän matkusti yksin, ei hänellä ollut varaa matkatoimistoiden oppaiden hintoihin. Hän otti sitten minuun yhteyttä. Järjestin tiibetiläisen isäni Xidangista meille oppaaksi ja sitten vain kohti Baima vuoria.

”Baima Snow Mountain Nature Reserve, the largest in Yunnan Province with an area of nearly 200,000 hectares, is located in the mid-section of the Hengdgun Mountain Range in Southwest China. The snowcapped peaks of the reserve, the highest in Yunnan, reach 5,640m above sea level. These peaks provide a sanctuary for frigid-zone primeval forests and rare plants and animals which thrive in the temperate to cold climate. The nature reserve gained its status in 1983 in order to protect the alpine coniferous forests, mountainous vegetation and the golden monkey. Other species particular to this reserve include the lesser panda, the snow leopard and the white-eared pheasant, as well as forty-seven other mammal species and forty-five bird species.”

Vaikka Baima on siis Yunnanin suurin luonnonsuojelualue on se suhteellisen tuntematon ja lähes turistiton. Alan (siis vieraani) on jo vuosia halunnut sinne ja etsinyt netistä tietoa, jota on todella vähän saatavissa. Hän oli jo luopua toivosta kunnes löysi blogini.

Hyppäsimme siis Deqinin bussiin ja jäimme kyydistä solan korkeimmassa kohdassa, jossa tapasimme oppaamme. Ensin joimme teetä jakkipaimenten majassa ja suunnittelimme reittiä. Sitten vaan reput selkään ja matkaan.

Koska vettä on tullut viime viikkoina ihan kiitettävästi, oli ylätasanko muuttunut aika suoksi. Mutta sateet tarkoittavat myös kukkia. Ja lyhyehkön tarpomisen ja loikkimisen jälkeen alkoi kiipeäminen.

Täällä korkeus jo tuntuu ja kunnolla. Lähdimme matkaan n. 4 300 metristä ja korkeimmillaan olimme jotain 4 800 metrissä.

Eipä huiput täältä katsoen vaikuttaneet niin korkeilta. Välillä oli lepotauko paikallaan.

Alkumatkasta seuraamme liittyi vanha jakkipaimen muuleineen, mutta olimme hänelle liian hitaita. Ja kiipeämisen jälkeen päästiin sitten alamäkeen. Hieman matalammalla tulimme paimentolaismajalle, jota ympäröivällä niityllä pidimme taas lepotauon. Myös isäntäväki tuli meitä tervehtimään.

Olisimme olleet tervetulleita pystyttämään telttamme niitylle, mutta koska näillä korkeuksilla on kamalan tuulista ja valoisaa aikaakin oli vielä jäljellä, päätimme jatkaa matkaa alas laaksoon.

Jatkuu seuraavassa numerossa…