• Matkatarjoukset:
Valikko

Moterneja keksintöjä

Hinkkasin tänään koko aamupäivän pyykkejä puhtaaksi. Kun olis saanut satsin lakanoita pestyä, lähdin viemään niitä yläkertaan kuivumaan ja hakemaan uutta lastia. Pyykit pesemme talon ulkopuolella tien varressa, jottei sisäpiha muuttuisi vesistä kuralammikoksi. Yritin sisälle, mutta kas: mummo ja pappa olivat pönkänneet oven kiinni sisäpuolelta. Siinä kun ei ole minkäänlaista lukkoa tai kahvaa. Kiljuin sitten varttitunnin oven takana ennen kun puolikuurot vanhukset tulivat avaamaan. Pääsin kuitenkin ripustamaan lakanat ja menin taas ulos pesemään omia vaatteitani. Oven ulkopuolella on kaksi rengasta, jotka saa lenkillä yhteen, mutta silloin ovi jää hieman raolleen. Suljin oven näillä kun sitä on hieman paha ulkopuolelta pönkätäkään. Noin tunnin päästä sisältä kuului mummon kiljuntaa. Menin katsomaan, mikä oli hätänä. Mummo ei osannut avata ulkopuolelta kiinnitettyä lenkkiä ja kanat olivat päässeet sisäpihalle. (Mikä oli ilmeisesti minun vikani?) Pesin pyykkini loppuun ja kas kummaa, taas oli ovi pönkätty kiinni. Kiljuin taas, että joku tulisi avaamaan. No pappa tuli. Ilmeisesti olin kuitenkin häirinnyt herraa kesken ruokailun, koska se alkoi karjua minulle naama punaisena, ja kun karjuin takasin, niin se nappas halon käteensä ja uhkasi lyödä. Että semmoisia nämä hengelliset, rauhaa rakastavat tiibetiläiset. Olisiko se ihan liikaa vaadittu, että tuohon oveen saisi jonkinlaisen lukko/kahva systeemin? Vaikka tänne joku vieras eksyisikin niin eiväthän he pääse sisään, eikä yksikään turisti varmasti ala kiljua kurkku suorana oven takana. Eikä se näköjään ole järin turvallistakaan.

Taas sähköt

Kiitos muuntajan ei tietokoneeni hajonnut äskeiseessä sähköpiikissä, mutta se muuntaja kyllä kärysi. Eli ei tule taas mistään kirjoittamisesta mitään ennen kun pääsen takaisin ihmisten ilmoille ja saan uudet johdot hankittua.

Vihdoin ja viimein!

Nyt nousee se kauan odotettu seinä, jonka päälle rakennamme katon, jonka päälle toivottavasti joskus tulevaisuudessa rakennamme ne suihkut ja vessat. Talo-kirjoitukessa selitinkin jo tiibetiläistä talonrakennustekniikkaa, joten en nyt sitä rupea toistamaan. Seuraa pari kuvaa selvennykseksi…

Naiset kaapivat märkää maata koreihin…

Jotka he sitten tyhjentävät ”seinämuottiin”. Miehet nuijivat maan tiukaksi.

Saamarin sähköt

Sain viimein ostettua sen kauan kaipaamani pesukoneen! Raahasimme koneen paikallisbussissa kotia ja odotin innolla pääseväni pesemään pyykkiä heti seuraavana päivänä. Mutta, kuten tavallista, kului useampia päiviä, ennen kuin isä sai vedettyä sähköt ulos koneelle asti. Sitten koitti odotettu hetki… ja mitään ei tapahtunut! Sähköt eivät riittäneet koneen pyörittämiseen!

Talomme sijaitsee kylän yläpuolella korkealla rinteessä, ja isä on vetänyt sähköt talolle itse. Tämä tarkoittaa sitä, että kylältä tänne johtaa varmaan kilometri kaapelia, joka roikkuu puissa ja milloin missäkin. Eli kun vähänkin tuulee, meiltä menee sähköt. Ja täällä tuulee usein! Toisaalta sähkölaitteiden käyttöiän kannalta tällä on hyvätkin puolensa, sähköpiikit eivät pääse hajottamaan kodinkoneita. Kerrankin kylällä hajosivat lähes kaikki telkkarit meidän töllöä lukuunottamatta.

Mutta nyrkkipyykki siis jatkuu.

Savupiipun ihmeellisyys

Talossa ei siis ole mitään lämmityksiä, joten kylmimpinä iltoina tuodaan sisään ”hiilipannu” eli astia, jossa muualla poltetaan hiiliä lämmikkeeksi. Paitsi täällä ne rakentavat siihen nuotion. Sisällä! Suureksi onnettomuudekseni huoneeni on ”olohuoneen” yläpuolella. Ja koska mitään ei ole eristetty, kaikki savut ovat minun huoneessani. Tätä kirjoittaessani silmäni vuotavat savun katkusta. Ja ovi on pidettävä auki, vaikka olisi kuinka kylmä, ettei tukehtuisi. Eli Suomesta ostamani lämpökynttilät eivät paljon auta lämmittämisessä. Valtio antoi näille alueille kaikille kyläläisille savupiipulla varustetut kaminat, mutta jostain syystä perhe antaa sen ruostua pihalla ja minä tukehdun huoneeseeni! No, ei täällä häkämyrkytyksestä sentään pelkoa ole, hyvin on tuuletettu. Ja kivasti tuoksun savulle.