• Matkatarjoukset:
Valikko

TREKIT

Suosituin turistikohde Meili-lumivuorilla on Mingyongin jäätikkö, koska retken jäätikölle voi tehdä päivässä. Suurin osa turisteista yöpyy Feilaisin kylässä, josta he ajavat jäätikölle, vierailevat pyhän jäätikön temppeleissä, ja palaavat illaksi takaisin. Feilaisiista on upeat näköalat koko vuoriketjusta, mutta itse kylä on muuttunut pelkäksi hotellikeskittymäksi, eikä siellä valokuvausta lukuun ottamatta ole juuri muuta tekemistä. Turistit parveilevat aamuisin näköalatasanteella kuvaamassa nousevan auringon ensisäteiden osumista Miancimun huippuun värjäten sen kultaiseksi. Tämä näköalatasanne ja muualta näkymän blokkaava muuri rakennettiin viime vuonna ja samalla purettiin kylässä aiemmin olleet pyhät stupat, jotka uudelleen rakennettiin ennen Deqiniä sijaitsevalle näköalatasanteelle. Stupat on aikoinaan rakennettu juuri Feilaisihin kunnioituksesta pyhiä vuoria kohtaan. Xidangista Mingyongiin pääsee myös patikoimalla. Aiemmin polku kulki vuoren läpi, mutta tämä tunneli on nyttemmin romahtanut.

Reiska Mingyongissa

Hieman seikkailumielisemmät turistit menevät Yubengiin. Autotie päättyy Xidangiin, joten Yubengiin pääsee vain kävelemällä tai muulilla ratsastaen. Trekki alkaa Xidangin Kuumilta lähteiltä. Matkaa Yubengiin on n. 18 km, mutta kävely yläsolaan kestää 4-6 tuntia ja koko matka on jyrkkää ylämäkeä. Solasta alas kylään kävelee 1-2 tunnissa. Yubeng muodostuu ylä- ja alakylästä, joiden etäisyys on n. tunti kävellen. Kylästä näkee kolme lumihuippua. Turistit yöpyvät kylässä tehden päivätrekkejä alueen muihin kohteisiin.

Matkalla Yubengiin

Yubeng yläkylä

Yubeng alakylä

Yläkylästä lähtee polku Jäätikköjärvelle (Bing Hu), joka on n. 4 000 m korkeudessa sijaitseva järvi. Sinne ja takaisin Yubengiin kävelee n. 8-10 tuntia. Kävin jäätikköjärvellä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, ja mielestäni järvelle vuorta alas virtaavat jäävirrat ovat sulaneet huomattavasti jo näissä parissa vuodessa.

Matkalla Jäätikköjärvelle

Jäätikköjärvi

Alakylästä lähtee polku Pyhille vesiputouksille (Sheng Pu). Nämä vesiputoukset ovat tiibetiläisille pyhät, joten sinne saapuu vuosittain monia pyhiinvaeltajia. Paikallisten tulisi käydä putouksilla vuosittain. Tarkoituksena on kiertää putoava vesi kolmasti ja usein pyhää vettä otetaan kotiin tuliaisiksi. Vesi on tietenkin jäätävää eikä putouksessa kastumisen jälkeen saa peseytyä viikkoon. Paikan pyhyydestä johtuen sinne johtava polku on reunustettu mani-kivikasoilla. Kasaan asetettu kivi on aina rukous. Kävin vesiputouksilla Reiskan kanssa puolitoista vuotta sitten syksyllä. Pettymykseni oli suuri kun huomasimme, ettei vettä virrannut juuri lainkaan, vain pieni noro lirui kalliota myöten alas. Mutta Reiska alkoi laulaa rukousta putouksille ja vesi tuli! Pystyimme kiertämään vesipatsaan kolmasti, ja kun Reiska lopetti laulamisen, veden tulo loppui. Lähtiessämme putouksille saapui kolme turistia, jotka valittivat veden vähyyttä. Trekki vesiputouksille ja takaisin Yubengiin kestää viitisen tuntia.

Pyhät vesiputoukset

Yubengistä voi patikoida myös Pyhälle järvelle (Sheng Hu), joka sijaitsee 4370 metrissä. Tämä on jo huomattavasti vaativampi trekki, enkä itse ole sitä vielä suorittanut.

Yubengista voi palata takaisin Xidangiin joko samaa reittiä vuoren yli tai kiertämällä vuoren ympäri Ninongin kautta. Reitti Ninongin kautta on 38 km, mutta lähinnä alamäkeä Yubengista Xidangiin. Ensin polku seuraa Yubeng-jokea, joka laskee Mekongiin, ja sen jälkeen patikoidaan Mekongin laaksossa. Muutos Yubengin alueen vanhoista metsistä Mekongin kuumaisemaan on huimaava. Mutta reitti on myös vaarallinen, sillä välillä polku on vain pari kymmentä senttiä leveä ja pudotus rotkoon satoja metrejä. Reitillä ylitetään myös polun poikki virtaavia vesiputousia huojuvilla kivillä tasapainoillen. Ja kovalla tuulella tai sateella täytyy kiinnittää huomiota myös ylöspäin, ettei saa tippuvia kiviä niskaansa. Trekillä on kuollut 3 turistia, tosin yleensä aivan omasta tyhmyydestä johtuen. Noin puolessa matkassa Yubengista Ninongiin sijaitsee tyhjä talo, jossa paikalliset uskovat olevan kummituksia. Serkkuni ottamassa kuvassa talon mustassa oviaukossa näkyy valopallo. Tässä talossa yövyin erään ystäväni kanssa 2 yötä. Lisäksi karhut saattavat tulla yöllä sisään taloon. Täytyy myöntää, etten ainakaan ensimmäisenä yönä nukkunut kovin sikeästi ja ruokaa etsivät hiiri sai minut kauhun valtaan sitä teltan sisältä kuunnellessani.

Yubeng-joen varella (kuvaaja Katja Järvinen)

Ninongin reitillä

Ninongin reitillä (kuvaaja Katja Järvinen)

Ninong (kuvaaja Katja Järvinen)

Kaikkein vaativin täältä tehtävistä vaelluksista on pyhiinvaellus eli kora Meili-vuorten ympäri. Koko vaellus kestää 6-12 päivää, riippuen siitä, käyttääkö matkan varrella autokyytejä vai käveleekö koko matkan. Reitti kulkee 4 korkean solan kautta, joista kuuluisin on Dokerlan-sola, ja päätyy Tiibetin kautta takaisin Mekong-joen laaksoon. Periaatteessa koko koran suorittamiseksi täytyisi hankkia kallis Tiibet-lupa, mutta on myös konsteja päästä rajasta läpi. Vaihtoehtoisesti voi kävellä vain osan reitistä vuorten eteläpuolelle ja kääntyä alas Nu-joen laaksoon. Oppaalle joutuu tosin maksamaan koko hänen kävelemänsä ajan, eivätkä oppaat voi myöskään kääntyä takaisin, koska pyhä reitti on käveltävä myötäpäivään. Paikallisten tiibetiläisten tulisi suorittaa kora ainakin kolme kertaa elämänsä aikana. Itse en ole tätä vaellusta vielä tehnyt.