Lasten päivä

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä eli siis eilen vietettiin Kiinassa lasten päivää. Ainakin Shangri-lassa tämän huomaa siitä, että ravintolat ovat tupaten täynnä lapsia perheineen. Lastenpäivän kunniaksi Nixin kyläkoulun oppilaat järjestivät keskiviikkona kyläkeskuksen silmäätekeville tanssiesityksen, jonka kenraaliharjoituksissa kävin tiistaina. Kysseessä ei ole kyläkoulu siinä merkityksessä kuin me suomalaiset sen miellämme. Koulussa on monta sataa oppilasta, koska kyseessä on asuntolakoulu. Nixiä ei kuitenkaan voi parhaalla tahdollakaan kutsua kaupungiksi vaan koulu sijaitsee Nixin hallintoalueen keskukseksi valitussa kylässä, jossa sijaitsevat koulun lisäksi pieni sairaala ja poliisiasema. Oppilaat tulevat kouluun alueen muista kylistä. Koska jo kymmenen kilometrin matkan taittamiseen menee kävellen monta tuntia, useimmat oppilaista asuvat viikot koulun asuntolassa. Koulu on ala-aste eli luokat 1.-6. Jotkut oppilaista näyttivät kyllä huomattavasti vanhemmilta, mutta ehkä he ovat aloittaneet koulun myöhemmin.

Saavuimme Nixiin jo yhdeksän maissa aamulla. Koulun portilla oli joukoittain lapsia vanhempiaan odottelemassa. Minä tietenkin herätin suurta huomiota sekä lasten että vanhempien keskuudessa. Ensimmäinen tunti kului lasten ja vanhempien vaihtaessa kuulumisia ja lasten penkoessa sukulaisten tuomia tuliaisia (lähinnä herkkuja ja uusia vaatteita lasten päivän kunniaksi). Tiibettiläislapset nukkuvat yleensä äidin vieressä siihen asti kun lähtevät kotoonta eli yleensä kouluikäisinä. Tästä syystä äidit (ja joissain tapauksissa isoäidit) ja lapset ovat hyvin läheisiä. Ei edes kuudesluokkalaisia poikia hävettänyt istua äidin sylissä. Lopulta opettajat kutsuivat lapset kokoon ja pidettiin jotain puheita. Ja sitten alkoivat harjoitukset. Kaikki pukeutuivat ”koulupukuihin”, joka on verryttelyasu punaisella huivilla varustettuna. Lapset kerääntyivät luokittain ryhmiin ja marssivat Kiinan lipun ja soittokunnan tahdittamina kentälle.

Ensin marssittiin kierros kentän ympäri ja sitten luokat järjestäytyivät ryhmiin lipun ja soittokunnan taakse laulamaan kansallislaulun ja kuuntelemaan puheita. Tämän jälkeen koko koulullinen lapsia tanssi yhdessä, minkä jälkeen kaikki marssivat pois kentältä.

Tässä kuvassa marssii kaksi Haran kylän poikaa. Erotatteko?

Katsotaan lähempää.

Toinen hymyilee kameralle ja toinen vinkkaa silmää. Silmän vilkuttaja kääntyi vielä marssirivistössä ympäri ja vinkkasi minulle uudestaan. Sitten osa lapsista esitti toisen tanssin, muiden rynnätessä vaatteiden vaihtoon.

Näin muuten puetaan tiibetiläinen miesten takki. Takki vedetään pään päälle ja solmitaa vyötäisiltä kiinni kudotulla vyöllä. Vyö tupsuineen jätetään taakse roikkumaan. Sitten hihat solmitaan edestä yhteen.

Tyttöjä pukeutumassa. Keskellä puusta roikkuu muuten koulun ”kello” eli rautainen vanne ja sorkkarauta. Opettajat aina lähettivät jonkun oppilaista hakkaamaan vannetta sorkkaraudalla.

Ja sitten harjoiteltiin tansseja. Kuvasin näistä useita videoita, mutten saa niitä siirrettyä YuoTubeen tai muihin vataaviin, joten kuvat saavat riittää.

Ryhmät vaihtuivat ja välillä opettaja karjui ”wei,hei,hei!!” ja oikoi rivejä ja nyki tanssijoita järjestykseen. Kaiken kaikkiaan tässä osuudessa kului muutamia tunteja. Aurinko paistoi täydeltä terältä eikä ketällä ollut varjon varjoa. Ja tiibetiläiset tanssit ovat välillä aika vauhdikkaita. Varsinkin pojat tulivat hiki valuen kentältä hypittyää tekoturkeissaan ja villalangat päässään puolisen tuntia. Perinteisesti khampa miehillä oli pitkä tukka, johon letitettiin punaisia nauhoja ja sitten letti kierrettiin pään ympärille. Nykyisin pienillä pojilla on lyhyt tukka (monet isommista kasvattavat sen pitkäksi), joten perinteistä lettiä edustavat pään ympärille kiedotut mustat ja punaiset villalangat.

Yhden jälkeen opettajat olivat viimein tyytyväisiä esitykseen ja lapset pääsivät lounaalle. Perheet siirtyivät myös kylälle syömään. Kun kaikki olivat ravinneet itsensä, palasimme koululle ja seurasi lasten tukan pesu. En oikein ymmärrä, mistä tässä oli kyse. Lapset menivät kai pesemään tukkansa ja vanhemmat menivät heitä auttamaan. Olisiko ideana se, että perinteisesti tiibetiläiset eivät juuri peseytyneet ja näin juhlan kunniaksi se tehtiin. Vanhemmat valvovat, että lapset noudattavat peseytymiskäskyä. En tiedä. Minä istuin vahtimassa meidän kylän tavaroita tämän vaiheen aikana.

Sitten vedettiin taas puvut päälle ja oli viimeisten harjoitusten aika. Joka välissä oppilaat kantoivat kentälle pulpetteja ja siirtelivät niitä paikasta toiseen. Näiden tuli kai olla merkkeinä siitä, mitä kautta kuljetaan ja mihin järjestäydytään. Viimeinen vaihe kestikin sitten todella kauan, kun eräs opettajista juoksutti lapsia edes takaisin. Tarkoitus oli kai, että lapset järjestäytyvät jonoihin kentän laidoille juosten pulpettien tatakautta. No, monet lapsista tietysti pinkoivat suoraan kentän poikki. ”Wei, hei, hei!” vain raikui kun opettaja käännytti lapsia takaisin ja käski juosta oikeaa reittiä. Yksi pikkutyyttö alkoi itkeä. Viimein oli saatu kaikki juoksutettua oikeaa reittiä oikealle paikalle, mutta silti mitään ei tapahtunut. Jonot seisoivat kentän laidoilla varmaan puoli tuntia. Viimein ne lähtivät liikkeelle, mutta kun kun kaikki olivat päässeet kentälle, musiikki lakkasi. ”Wei, hei, hei!” Opettaja kulki kentällä nykien lapsia oikeaan paikkaan. Alkoi sataa ja lapset seisoivat kentällä. Opettajat kulkivat rivejä suoristellen. Nyt ei ollut varmaan enää kuuma kellään, varsinkaan tytöillä ohuissa paidoissaan. Pienimmät kyykkivät väsyneinä. Varmaan puoli tuntia kului, ja sitten jonot ajettiin takaisin kentän laidoille. Odotusta… Oli kulunut varmaan puolitoista tuntia harjoituksen alusta kun jonot taas viimein liikkuivat takaisin kentälle oppilaiden hyräillessä (tai karjuessa) tanssin sävelmää. Onkelmana oli ilmeisesti, että stereot olivat hajonneet ja niitä oli yritetty korjata. Itse itseään säestäen tanssi koko koulullinen lapsia viimeisen numeron ja sitten oli ohjelma harjoiteltu loppuun. Jopa meille katselijoille päivä oli ollut pitkä; en voi kuvitellakkaan, kuinka väsyneitä lapset olivat.

Nixi

Hara kuuluu Nixin hallintoalueeseen. Nixi sijaitsee n. 10 km päässä kylästä ja se on kuuluisa mustasta keramiikastaan. Kävin tänään katsomassa keramiikkamestarin työskentelyä ensimmäisten varsinaisten vieraideni kanssa.

Suomalainen ystäväni työskentelee ruotsalaisen matkatoimiston oppaana ja he tuovat ruotsalaisia turisteja Yunnanin kautta Tiibetiin. Tänään ryhmä oli Shangri-lassa ja he päättivät tulla tänne lounaalle. Samalla kävimme myös Nixissä. Valitettavasti vain kahdeksan hengen ryhmästä kolme oli mahataudissa, joten he eivät jaksaneet tulla vierailulle.

Keramiikka-mestari työssään

Keramiikan tekijät ovat aina erikoistuneet tekemään tiettyjä astioita. Tämä mestari teki hiiliastioita. Koska taloissa ei ole lämmitystä, käyttävät paikalliset näitä hiiliastioita antamaan lämpöä kylminä talvi-iltoina. Astian päälle voi laittaa myös kattilan porisemaan, siksi yläosassa on kolme ”kolmiota”, jotka muotoillaan lohikäärmeen pään muotoisiksi. Mustan värinsä keramiikka saa poltossa.

Polttoa odottelevia astioita

Keramiikan hinta vaihtelee tekijästä riippuen. Todellisten mestareiden töistä saa maksaa huomattavasti enemmän kuin nuorten harjoittelijoiden. Useimmiten mestareiden tuotteet ovat myös pienempi kokoisia ja yksityiskohtaisempia. Nämä hiilipannut olivat 100 yuania eli reilut 10 euroa.