• Matkatarjoukset:
Valikko

Happy birthday to me!

Sonja, 40 v!

Synttäreitä juhlittiin eilen. Hongkongilainen ystäväni Sharon hoiti vieraiden kutsumisen ja tarjosi minulle päivällisen ennen kuin siirryimme hollantilaisen Jackin baariin. Paikalle tuli viitisentoista paikallista ystävääni. Amerikkalainen Bob oli ostanut minulle täytekakun ja italialainen Diego toi shampanjaa. Kaiken kaikkiaan oli hienot juhlat (toisin kuin eräätkin muistamani syntymäpäivät Suomessa, jolloin järjestämiini juhliin ei tullut kukaan). Ja kaikki drinkit olivat minulle ilmaisia.

Moderniteetti, turismi ja juuret (ja miten tämä liittyy minuun)

Aloitetaanpa teorialla.

Jonathan Friedmanin (1992. “Narcissism, Roots and Postmodernity: The Constitution of Selfhood in the Global Crisis.” In Modernity and Identity. Eds. Scott Lash & Jonathan Friedman, pp. 331-366. Oxford, UK & Cambridge, USA: Blackwell.) mukaan modernilla (tai postmodernilla) ihmisellä elämän projektin keskiössä on hän itse, kun taas perinteisissä yhteiskunnissa tämä projekti ja sen keskus olivat henkilön ulkopuolisia sijaiten suuremmassa sosiaalisessa verkostossa ja yhteisön kosmologisissa periaatteissa. Näiden verkostojen hajoaminen ja elämän projektien irtautuminen kosmologiasta on saanut modernit ihmiset tuntemaan, että heidän identiteettinsä on hukuksissa ja he etsivätkin jotain, johon identifioitua ja jolla täyttää elämän projektinsa. Friedmanin mukaan ratkaisua tähän identiteettikriisiin haetaan kahdella eri strategialla: nämä ovat traditionalistinen strategia, joka voidaan vielä jakaa uskonnolliseen ja etniseen, ja ekologinen eli vihreä strategia.

Traditionalistisen strategian ratkaisu identiteettikriisiin on painottaa konkreettisia arvoja ja moraalia, sosiaalisia sääntöjä ja kulttuurillisiä käytäntöjä. Monet etsivät juuriaan, mutta osa etsii näitä juuria yhteisöistä, joita pidetään jotenkin historian ulkopuolelle jääneinä, arkaaisina, hengellisinä, harmonisina ja moderniteetin pilaamattomina, sekä tietysti synnynnäisesti ympäristöystävällisinä. Ja tiibetiläiset tuntuvat sopivan kaikkeen tähän.

Friedmani kirjoittaa Hawaiista, mutta pienin muutoksin hänen tekstinsä sopii myös tänne.

“This hotel fantasy land sports the added attraction of the nostalgia and tradition that, extracted from their life processes, can fill executive lives with the rich experiences of Hawaiian cowboy life, a dinner in a former royal palace, or the excitement of a live volcano. … [This is] the imaginary landscape of the historically uninformed new wealth (Friedman 1992: 344, lihavointi minun).”

Korvataan tulivuori tiibetiläisten pyhällä vuorella, hawaiilaisten cowboyden sijaan kuvitellaan komeita khampa miehiä ratsastamassa ruohotasangoilla, joilla laiduntaa karvaisia jakkeja, ja tietysti sielumme silmin nähdään nämä miehet ja naiset myös tanssimassa ja laulamassa näissä upeissa maisemissa. Ja VOILA, tässähän meillä on kasassa juuri se kuvasto, jolla Shangri-lata markkinoidaan. Tiibetiläinen ruoka ei tosin ole mikään kulinaarinen kohokohta, mutta ainahan sitä voi maistaa tsampaa ja voiteetä, ja palata lounaalle luksus hotelliin.

Ja miten tämä sitten liittyy minuun? No, ainoa ero on, että minun ratkaisuni oli pysyvämpi luonteinen. Mielestän iyhteisöllisyys on kadonnut Suomesta lähes täysin. Kansa raataa niska limassa perustoimeentulonsa eteen ja jäljelle jäävä aika käytetään lähes täysin TV:n ääressä tai sitten täytetään sitä elämän tyhjiötä tavaralla. Olen kirjoitellut, kuinka tiibetiläiset eivät vastaa mielikuviamme heistä, mutta yhteisöllisiä he kyllä ovat. Minä itse ei ole se elämän keskiö (tosin tämä taitaa olla muuttumassa aivan liian nopeasti). Pakkasin siis vähän kimpsuja ja kampsuja ja muutin tiibetiläiskylään. Asiaa tietysti edisti se, että olen Itä-Aasian tutkija jaa erikoistunut Kiinan vähemmistöihin. Muuten olisin saattanut muuttaa kimpsuineni Suomen lappiin (löytyykö sieltä yhteisöllisyyttä, en tiedä, mutta muutenhan myös Lappia markkinoidaan juuri noilla samoilla mielikuvilla).

Eli etsimme kaikki moderniteetin ryöväämää identiteettiämme ja elämän projektille täytettä, vai kuinka. Tämän voi tietysti hoitaa muutenkin kun matkustelemalla (esim. tulemalla vaikka uskoon tai omistautumalla luonnonsuojelulle). Ainakin näin väittää Jonathan Friedman.

TAUSTAA

Valmistuin metsätalousinsinööriksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta vuonna 1997. Edellisenä vuonna olin ollut vaihto-oppiolaana Harbinissa, Kiinassa. Koska en valmistuttuani löytänyt vakituista työpaikkaa, pyrin Helsingin yliopistoon opiskelemaan Itä-Aasian tutkimusta. Ajattelin, että Kiinan kielen taidosta on pakko olla etua tulevaisuudessa. Nyt olen gradua vaille valmis maisteri. Minun oli tarkoitus valmistua aikataulun mukaan keväällä 2008. Olinkin edellisenä syksynä opiskelemassa Yunnanin Vähemmistöyliopistossa ja tarkoituksenani oli tehdä haastatteluja päättötyötäni varten, mutta sairastuttuani vakavasti, jouduin palaamaan kesken takaisin Suomeen.

Tämä siis on taustana päätökselleni muuttaa Kiinaan. Olen nyt käyttänyt opintotukeni eikä päättötyöni ole vielä valmis. Etsiessäni sopivaa paikkaa tutkimukseni toteuttamiseen ajauduin lopulta Zhongdianiin, joka nykyisin tunnetaan paremmin uudella nimellään Shangri-la. Se on enemmistöltään tiibetiläisten asuttamaa aluetta, mutta siellä asuu myös mm. naxeja, baita, yitä, lisuja ja tietenkin han-kiinalaisia. Rakastuin tähän alueeseen ja tarkoituksenani olikin keväällä 2009 avata baari Shangri-lassa. Valitettavasti taloudellinen lama tuntuu täälläkin, tosin päinvastoin kuin muualla maailmassa. Monet aiemmin hyvin toimeen tulleet han-kiinalaiset ovat menettäneet työpaikkansa. Heillä on kuitenkin säästöjä ja näiden turvin he ovat päättäneet muuttaa Yunnaniin ja perustaa hostelleja, ravintoloita ja baareja. Näin ollen kiinteistöjen vuokrat ovat nousseet täällä huimasti. Aikani paikkoja etsittyäni totesin, etteivät rahani riitä Shangri-lan vuokriin.

Olin myös viime syksynä viettänyt aikaani Yubengissa, joka sijaitsee Meili-lumivuorten luonnonsuojelualueella. Minulla oli myös Yubengissa ystäviä, joten päätin käydä tutkimassa, mitkä olisivat mahdollisuuteni perustaa sinne ravintola/hostelli ystävieni kanssa. Valitettavasti sain havaita myös Yubengin olevan budjetilleni liikaa. Matkalla polkua alas pois Yubengista tapasin ystäväni Renqing Pinchun, joka kertoi perheensä rakentavan taloa Xidangiin. Xidang on kylä, josta Yubeng-trekki alkaa. Hänen mukaansa voisin vuokrata osan heidän uudesta talostaan ja perustaa siihen hostelli/baari/ravintolan. Ja neuvottelujen jälkeen päätimme näin tehdä. Niin baarini Shangri-lassa oli muuttunut hostelliksi Xidangissa.

Tashi dele!

Nimeni on Sonja ja tällä hetkellä olen 38 v. Olen kotoisin Kuusankoskelta, mutta asun Xidangin kylässä, Luoteis-Yunnanissa, Kiinassa. Tulin tänne heinäkuussa 2009 ja perustin hostellin paikallisen tiibetiläisperheen kanssa.