Naxien itsemurhat

Jacksonin mukaan itsemurhat ovat naxien vakavin sosiaalinen ongelma ja Kiinan hallitus onkin yrittänyt vähentää niiden määrää. Jopa vuonna 1949 ”rakkauskuolemien” (yuvu) määrä pysyi suurena ja rakastavaiset, usein jopa kymmenen paria kerrallaan, tappoivat itsensä samanaikaisesti. Monien tutkijoiden mielestä näiden itsemurhien syynä on se, että naxi-nuoret harjoittivat ”vapaata rakkautta” ennen avioliittoa (kuten mosuot edelleenkin), mutta kiinalaisten valloituksen jälkeen 1723 tämä käytäntö kiellettiin ja tilalle tuli vanhempien järjestämät kihlaukset, samoin kuin rangaistukset aviorikoksista. Mosuoilla ei ole koskaan ollut ongelmaa suurien itsemurhalukujen kanssa.

Lasten kihlaaminen varhain on kuitenkin yleistä eri puolilla Aasiaa, eikä itsessään selitä naxien korkeita itsemurhalukuja. Kiinalaiset tutkijat syyttävät suurista itsemurhaluvuista patrilateraalista ristikkäisserkusavioliittoa, joka oli naxien tapana. (Jackson 1979: 47.) Jacksonin mukaan lasten kihlaamista käytettiin hajottamaan voimakkaat matrilineaaliset linjasuvut ja niiden väliset voimakkaat siteet, jonka tuloksena oli naisten oikeuksien rappeutuminen, tyttöjen valinnanvapauden rajoittaminen, täydellinen itsemääräämisoikeuden menetys, rangaistukset aviorikoksista, perimisoikeuksien menetys ja jopa rituaalisen merkityksen menettäminen. Naiset myös menettivät oikeudet lapsiinsa. (Jackson 1979: 48.) Goullart (1957: luku XII) puolestaan syytti suurista itsemurhaluvuista naxien omia feodaaliherroja. Naxi-tutkijoiden mukaan rakkaus-itsemurhilla on syvät juuret naxi-kulttuurissa ja historiassa. He ovat samaa mieltä siitä, että itsemurhat luultavasti lisääntyivät Qing-hallinnon aikana, mutta ehkä se ehkä vain pahensi tilannetta, ei aiheuttanut sitä (Mathieu 2003: 227).

Kaiken tämän lisäksi itsemurhiin liittyvät vielä dongbat eli naxien ”papisto”. 1900-luvulle tultaessa dongbat olivat menettäneet monia seremonioistaan. Silti yksi seremonia, hautajaisrituaali itsemurhan tehneille eli herlelukee, kukoisti Lijiangissa. Kiinalaiset ja länsimaiset tutkijat ovat yleisesti samaa mieltä siitä, että dongba-papistolla oli suuri rooli naxien rakkaus-itsemurhien ylläpitäjinä, vaikka vain siksi, että he tarjosivat mytologisen mallin, joka inspiroi nuoria itsemurhaan. Tämä malli oli traaginen tarina Kamagumikista, ensimmäisestä naxi-tytöstä, joka teki rakkaus-itsemurhan. (Mathieu 2003: 227.) Kuitenkin varhaisin ajoitettu käsikirjoitus tästä legendasta on vasta vuodelta 1851. Legenda lauletaan herlelukeen alussa. (Jackson 1979: 50.) Varsinkin Goullart syyttää dongbia suurten itsemurhalukujen ylläpitämisestä. Dongbathan eivät olleet kokoaikaisia pappeja, vaan maanviljelijöitä, jotka saivat palkkion rituaalien suorittamisesta. Herlelukee oli pisin ja monimutkaisin heidän rituaaleistaan ja siihen liittyvät suuret palkkiot saivat Goullartin mielestä dongbat ylläpitämään korkeita itsemurhalukuja harjoittamalla hienovaraista propagandaa itsemurhasta loogisena ratkaisuna elämän ongelmiin. (Goullart 1957: luku XII.)

Ennen vuotta 1949 naxit siis kihlasivat lapsensa jo varhaisessa vaiheessa, joskus jo ennen heidän syntymäänsä. Kihlauslupausta ei voinut rikkoa, morsianten tuli olla siveitä, karkaaminen oli mahdotonta kuten avioerokin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi lupauksen purkamiseksi jäi kuolema. Paradoksaalista on, että huolimatta näennäisesti tiukasta seksuaalimoraalikoodista, naxi-yhteiskunta tarjosi nuorille lukuisia mahdollisuuksia yhdessäoloon vastakkaisen sukupuolen kanssa ja sukupuolten väliseen ystävyyteen jopa kannustettiin. Ei olekaan yllättävää, että monet nuoret rakastuivat ja ajautuivat luvattomiin seksisuhteisiin. Tosin tyttö ei olisi koskaan saanut mennä yksin ulos, mutta esiliinan sai monesti houkuteltua mukaan suunnitelmaan. Kun tyttö tuli raskaaksi, tuli aika päättää kaikki. Rakastavaisten kuoltua heidän sukulaisensa pyysivät dongbia suorittamaan hautajaisrituaalit. Herlelukee saattoi kuolleiden sielut esi-isien luo ja täten karkoitti vaaralliset henget yhteisöstä. Naxien rakkaus-itsemurhat olivat osa yhteisöllistä kokemusta ja hyvin ritualisoituja. Monesti useat parit tekivät itsemurhan samanaikaisesti. Kuitenkaan ihmiset eivät estäneet pareja, jotka lähtivät vuorille kohti varmaa kuolemaa. Eivät edes heidän vanhempansa, sillä kihlauslupausta ei voinut rikkoa. Itse asiassa, jos vanhemmat olisivat löytäneet lapsensa puolikuolleina, he olisivat luultavasti tappaneet heidät itse tai muuten koko yhteisö olisi kääntynyt heitä vastaan. Rockin [1937] mukaan parit, jotka epäonnistuivat itsemurhayrityksessä, vangittiin ja heitä hyljeksittiin. (kts. Mathieu  2003: 228-229.)

Rakkaus-itsemurhat katosivat kommunistien pantua täytäntöön vapaan valinnan avioliitoissa ja kiellettyä dongba-rituaalit (Mathieu 2003: 229). Nykyiset avioliittolait takaavat vapaan valinnan oikeuden. Kuitenkin rakkaus-itsemurhat yhä houkuttavat nuoria, ja vaikka ne ovat pääosin menneisyyttä, eivät ne ole aivan täysin kadonnut. 1962 viisi paria löydettiin hirttäytyneinä ja yksi pari teki itsemurhan 1990. (Mathieu 2003: 232.)

LÄHTEET:

GOULLART, PETER (1957): Forgotten kingdom. London: Jonh Murray. Luvut VII ja XII.

JACKSON, ANTHONY (1979): Na-khi religion: an analytical appraisal of the Na-khi ritual texts. Hague: Mouton Publishers.

MATHIEU, CHRISTINE (2003): A history and anthropological study of the ancient kingdoms of the Sino-Tibetan borderland – Naxi and Mosuo. Lewinston: The Edwin Mellen Press.

 

Naxi häät

Perjantai-iltana ystäväni Azu kysyi, haluaisinki lähtä hänen kotikyläänsä häihin. Pienen mietinnän jälkeen (kello oli kymmenen illalla, en ollut käynyt suihkussa päiväkausiin ja lähtö oli aamulla puoli kahdeksalta) päätin lähteä mukaan.

Azu sanoisoittavansa aamulla seitsemän jälkeen, mutta kun hänestä ei kuulunut, soitin JA herätin hänet puoli kahdeksalta. Näin lähtömme hieman viivästyi, mutta ennätimme kahdeksan bussiin. Bussilla sittenköröttelimme reilun parin tunnin matkan Qiaotoun ja Tiikerin loikka -rotkon lähistölle. Bussi ajeli alamäkejä todella hissukseen, koska aamulla tie oli varmasti jäässä, eikä autoissa yleisesti ottaen ole talvirenkaita. Kun jäätä ja lunta on tarpeeksi, laitetaan ketjut alle. Ja jäätä oli bussin ikkunoissakin kunnes aurinko nousi kyllin korkealle ja sulatti sen pois. Mitään lämmitystä ei bussissa myöskään ollut.

Maisemaa

Loikkasimme bussista sillan pielessä hieman Qiaotoun jälkeen. Azun sukulaismies Akha tuli noutamaan meidät sieltä autollaan ja sitten lähdettiin ylöspäin kohti vuoria. Ensin kylänraitti muuttui juuri ja juuri auton levyiseksi sementtitieksi ja lopulta lähes kinttupoluksi.

Juhlatalo

Talon sisäpihan sisäänkäynti oli koristeltu havun oksin ja hääpari seisoi tervehtimässä juhlakansaa. Sulhanen tarjosi miesväelle tapakoita tarjottimelta ja morsian makeisia naisille ja lapsille.

Morsian

Naxit ovat ottaneet käytöön länsimaistyyliset hääasut: sulhasella oli puku (sulhanen seisoi portin toisella puolella, joten hän ei näy kuvassa) ja morsiammella mekko, joka tosin oli punainen kiinalaisen tradition mukaisesti. Valkoinen on täällä surun väri. Osa juhlaväestä oli pukeutunut tiibetiläisiin pukuihin, mutta morsiuspari ja suurin osa juhlakansasta oli naxeja. Jos kyseessä olisi ollut tiibetiläiset häät, olisi pari käyttänyt perinteisiä tiibetiläispukuja.

Juhlakansaa

Ystäväni Azu ja pieni juhlavieras

Ensi alkuun istuimme sisäpihalla teetä juoden ja jutellen (tupakkatarjotin kiersi vieraiden keskuudessa). Sitten pihalle järjesteltiin pöytiä ja ensimmäisenä tulleet pääsivät syömään.

Makeita herkkuja

Ensin tarjoiltii makeita herkkuja ja muuta naposteltavaa. Pöytään kannettiin myös mehu- ja kaljapulloja, mutta koska kyseessä oli naisten pöytä, lähettivät he kaljat pois näin aamupäivästä. Kun näitä oli nautittu tarpeeksi, kosjattiin makeat pois ja siirryttiin pääruokaan.

Pääruoka

Tarjolla oli siis viiriäisen munia ja katkarapuja, herne-maissi-paprikaa, kalaa, perunoita ja naudanlihaa, paikallista kinkkua ja kashew-pähkinoitä, kylmä ja mausteinen sisäelin-ruoka (ilmeisesti mahalaukkua ja ehkä haimaa tai keuhkoja?) ja keitettyä kanaa (nämä kuvissa). Lisäksi oli vielä keitettyä sianläskiä, suoli-villivihannes-sieni-keittoa, friteerattua porsasta, porsasta ja sipulia, kanaliemi ja tietysti riisiä.

Kaikki lappasivat kulhooni ruokaa minkä ehtivät, enkä muutenkaan osaa ahtaa ruokaa suuhuni samaan tahtiin kuin paikalliset, joten minun kulhoni oli vielä puolillaan kun muut olivat jo lopettaneet. Kiinalaiseen tapaan kaikki hokivat ”man, man chi”, mikä tarkoittaa ”syö hitaasti” eli syö rauhassa. En kuitenkaan olisi saanut enää palaakaan alas, joten ilmoitin myös olevani jo taynnä, jolloin kaikki nousivat pöydästä, keräsivät ruuat pois ja antoivat tilaa seuraaville ruokalijoille.

Näin tilaisuus varmaan jatkui pitkin päivää ja illalla olisi ollut luvassa vielä toinen ruokailu, mutta päätimme lähtä palailemaan takaisin kotio päin. Koska Akha jäi vielä auttamaan juhlissa, patikoimme vuoreelta alas sillan pieleen, jossa pysäytimme ensimmäisen Shanhgri-lahan menevän bussin.

Matkalla alas

 

Naisten valtakunta

Lijiang on pääosin naxi-vähemmistön kansoittama. Tai oikeammin oli. Nykyisin naxit ovat suurin joukoin myyneet kiinteistönsä enemmistö- eli han-kiinalaisille. Naxien lisäksi muita vähemmistöjä alueella ovat yit, bait ja tiibetiläiset. Lonely Planet kuvailee naxien sosiaalista järjestelmääseuraavasti:

”Naxit ovat tiibetiläisten nomadien jälkeläisiä ja he elivät aivan viime aikoihin asti matriarkaalisissa perheissä, vaikkakin paikallishallitsijat olivat aina miehiä. Silti naiset näyttävät johtavan showta. Naxi-matriarkat säilyttivät otteensa miehistä joustavien rakkaussuhteiden avulla. Tämä azhu (ystävä) –järjestelmä salli parin olla rakastavaisia ilman yhteisasumista. Poikaystävä voi viettää yöt tyttöystävänsä talossa, mutta hän palasi asumaan ja työskentelemään äitinsä taloon päivän ajaksi. Parille mahdollisesti syntyvät lapset kuuluivat naiselle, joka oli vastuussa heidän kasvattamisestaan. Isä tarjosi tukea, mutta jos suhde loppui, niin loppui tukikin. Lapset asuivat äitiensä luona, eikä isyyden tunnustaminen ollut erityisen tärkeää. Naiset perivät kaiken omaisuuden ja syntyneet kiistat ratkaisivat vanhimmat naiset. Tämä matriarkaalinen järjestelmä näyttää säilyneen Yongningissa, Lijiangista pohjoiseen. Myös naxien kielessä on vahvoja matriarkaalisia vaikutteita. Kun substantiiviin liitetään ”nainen”, sen merkitys kasvaa, jos siihen liitetään ”mies”, merkitys vähenee. Esimerkiksi ”kivi” + ”nainen” ilmaisee ajatuksen suuresta kivestä, kun taas ”kivi” + ”mies” tarkoittaa pikkukiveä.” (Lonely Planet 1998: 845.)

Tosiasiassa matriarkaatteja ei ole olemassa. Matriarkaatissa kaikki valta kuuluisi naisille, mutta kuten tekstissäkin kuvattiin, paikallishallitsijat olivat miehiä. Todellisuudessa naxit ovat jyrkän patrilineaalisia (polveutuminen lasketaan miehen puolelta) ja patriarkaalisia. Tekstin kuvaama sosiaalinen järjestelmä kuuluu mosuoille, jotka Yunnanissa katsotaan naxien alaryhmäksi (naxi vähemmistön mosuo kansa). Sichuanissa mosuot katsovat olevansa mongoleja.

Mosuoiden perinteinen järjestelmä on azhu- (ystävä) tai axiao- (rakastaja) liitto. Suhteesta käytetään myös kiinalaista termiä zouhun. Tässä järjestelyssä mies vierailee naisen luona yöllä naisen perheen mentyä nukkumaan ja lähtee tämän luota aamulla ennen kuin muu perhe herää. Päivisin kummatkin asuvat ja työskentelevät omissa perheissään. Pari ei perusta perhettä yhdessä eikä heidän välillään ole taloudellisia yhteyksiä. Liitosta mahdollisesti syntyvät lapset kuuluvat äidin sukuun. Jos mies ei tule vierailulle tai häntä ei päästetä sisään, liitto on ohi. Tämän kaltainen liitto hyväksytään vain eri klaaneista olevien parien kohdalla. Jos insestisääntöjä rikotaan, paria halveksutaan ja pilkataan.

Zouhun-suhteita pidettiin vuosien ajan paheksuttavina. ”Vapautuksen” jälkeisessä etnografisessa kirjallisuudessa zouhun-suhteiden katsottiin edustavan kehitysastetta, joka on vain hieman ylempänä kuin Lewis Henry Morganin hypoteesin ”konsangviininen perhe” (Biologisen sukulaisuuden kautta muodostunut perhe. Tämä on Morganin teorian mukaan primitiivisin perhemuoto villien keskuudessa. Se on jo lakannut olemasta. Tästä evoluution myötä päädytään korkeimpaan muotoon monogamiseen perheeseen. Konsangviinisen perheen muodosti Morganin mukaan veljien ja sisarten  välinen ryhmäavioliitto.) Tästä syystä mosuoiden perherakenne onkin saanut nimityksen ”elävä fossiili”.

Mosuoita asuu mm. Lugu-järven ympäristössä ja aluetta markkinoidaankin ”naisten valtakuntana”. Vaikka perhettä johtaakin vanhin naispuolinen henkilö, on naisvalta kuitenkin kaukana todellisuudesta. Niin kuin näillä alueilla on tapana, naiset tekevät suurimman osan raskaista maatöistä. Poliittinen ja uskonnollinen valta kuuluu miehille. Lisäksi mosuoiden matrilineaalisuus saattaa oikeastaan toimia tyttöjä vastaan, koska heitä ei haluta lähettää pois kotoa esim. opiskelemaan eli pojat ennemmin koulutetaan ansaitsemaan rahaa ja tytöt pysyvät kotona maatöissä. Lisäksi mosuoiden ”kävelevä avioliitto” on myös leimattu vapaaksi rakkaudeksi ja Lugu-järvelle tulvii miehiä yhden illan suhteen toivossa. Prostituutio onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Monet prostituoidut tulevat kuitenkin muista osista Kiinaa eivätkä suinkaan ole mosuoita.

Vierailin Lugu-järvellä keväällä 2005 ja vielä silloin järven ympäristössä oli vain muutamia pikku-kyliä. Olen kuullut, että sinne on sittemmin noussut kokonaisia turistikyliä. Tekstin kuva on wikipediasta, ei minun ottamani, koska en ole käynyt alueella lähivuosina.

Kuuma ja meluisaa

Kiinaksi hauskan pitäminen sanotaan renao, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa kuumaa ja meluisaa. Tämä on yksi syy, miksi esim. trekatessa yritän pysytellä mahdollisimman kaukana kiinalaisryhmistä. Ne kun pitävät niin kamalaa meteliä, ettei ole toivoakaan nähdä juuri harakkaa kummempaa elukkaa.

Täällä Lijiangissa tämä hauskuus oikein tiivistyy, kun tuhannet turistit tunkevat itsensä muutaman neliökilometrin alueelle. Iso osa baareista myös sijaitsee vain yhden kadun varrella. Päivisinkin on mekkala melkoinen kun toinen toisessaan kiinni sijaitsevat baarit soittavat musiikkia voluumit kaakossa. Jos ei muuta, niin jokaisella on ainakin jonkinlainen ”trubaduuri” kitaraa rämpyttämässä. Ja iltaisin tämä vaihtuu discobiittiin. Ja täysillä tietenkin. Lisäksi pari baaria on keksinyt hyvän keinon metelin lisäämiseksi. Asiakkaille annetaan puiset palikat ja luvassa on kaljaa niin paljon kun jaksaa juoda, jos palikan saa hakattua rikki illan aikana. Siinä ei kai kukaan ole vielä onnistunut, mutta yritys on melkoinen.

En tiedä, mitä hauskan pito on vietnamiksi, mutta asumaani hostelliin tuli juuri ryhmä vietnamilaisturisteja ja meteli on mieletön. Aina jaksaa ihmetyttää, miten muutama niin pieni ihminen saa semmoisen metakan aikaiseksi. Muuten tämä paikka on tosi kiva, rauhallinen ja palvelu erittäin ystävällistä.

Garden Inn, Lijiang

Käsityksiä tiibetiläisistä, osa 2

Kirjoitinkin jo aiemmin, kuinka pidämme Tiibetiä eristyneenä yhteisönä, jota johtavat rauhaa rakastavat lamat. Jamyang Norbu on kirjoittanut: ”It is this dreamlike, ”Shangri-la” quality of Tibet, most observed in the medieval flavor of its society and culture and in its strange, esoteric religion, that Westerners find most attractive. From tourists to academics, this is the feature of Tibet that is focused on, to the exclusion of other aspects of Tibetan life or culture, no matter how important they may be to the Tibetans themselves.” (Jamyang Norbu: Behind the lost horizon: Demystifying Tibet.)

Seurauksena tämän kaltaisista käsityksistä on, että nämä “muuttumattomat” yhteisöt halutaan säilyttää sellaisinaan (muita esimerkkejä ovat esim. Amazonin intiaanit) ja suojella niitä varsinkin politiikalta, kaupallistumiselta ja teknologialta. Kehitys on sallittua, mutta vain jos se on ei-sotilaallista, ei-teollista ja ympäristöystävällistä. Ei noissa vaatimuksissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kuten Norbu huomauttaa, ne jättävät huomiotta yhteisön muuttuvan historian, sen tarpeet ja jopa ihmisten omat toiveet. Monet tiibetiläiset eivät suinkaan vastusta kehitystä. Vaikkakin tämä Shangri-la kuva on länkkäreitten luomus, Tiibetin pakolaishallitus on innolla omaksunut sen. He markkinoivat kuvaa Tiibetistä ennen vuotta 1959 rauhan, harmonian ja hengellisyyden valtakuntana ja tämä on valitettavasti johtanut myös historian uudelleen kirjoittamiseen (mm. sissisota kiinalaisia vastaan on poistettu Tiibetin historiasta). Täten tietyt ihmiset ja heidän panoksensa on poistettu historiasta. Tämä mielikuva myös vie tiibetiläisiltä itseltään toimijuuden, sillä nämä käsityksethän ilmentävät meidän mielikuviamme ja tarpeitamme ja vaativat toisia mukautumaan niihin. Jos kohtaamme tiibetiläisiä, jotka eivät pukeudu perinteisesti ja ole syvästi uskonnollisia, emme pidä heitä ”aitoina”. On tosin myös argumentoitu, että pakolaishallitus on aktiivinen toimija Tiibet-kysymyksessä markkinoidessaan näitä mielikuvia lännelle tuen toivossa. Onhan se niinkin, mutta kuka kuuntelee paikallistason ihmisiä?

Koska Xidang on kommunistinen maanviljely-yhteisö, jossa harvat enää pukeutuvat perinteisesti eikä vanhuksia lukuun ottamatta kenelläkään ole aikaa käyttää päiviään temppelillä rukoillen, he eivät edes itse koe itseään ”aidoiksi” tiibetiläisiksi. Kaiken lisäksi he puhuvat ”väärää” kieltä, paikallista tiibetiä eikä lhasaa. Tästä äidin toteamus: ”Emme ole han-kiinalaisia, mutta emme oikeita tiibetiläisiäkään. Emme oikein tiedä, mitä olemme.” Jos kulttuurin toivotaan säilyvän, ei tunnu järin hyvältä strategialta saada ihmiset tuntemaan, etteivät he kuulu enää omaan kulttuuriinsa, että he ovat epäaitoja, koska he eivät vastaa meidän mielikuviamme siitä, millaisia heidän tulisi olla.