Kuuma ja meluisaa

Kiinaksi hauskan pitäminen sanotaan renao, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa kuumaa ja meluisaa. Tämä on yksi syy, miksi esim. trekatessa yritän pysytellä mahdollisimman kaukana kiinalaisryhmistä. Ne kun pitävät niin kamalaa meteliä, ettei ole toivoakaan nähdä juuri harakkaa kummempaa elukkaa.

Täällä Lijiangissa tämä hauskuus oikein tiivistyy, kun tuhannet turistit tunkevat itsensä muutaman neliökilometrin alueelle. Iso osa baareista myös sijaitsee vain yhden kadun varrella. Päivisinkin on mekkala melkoinen kun toinen toisessaan kiinni sijaitsevat baarit soittavat musiikkia voluumit kaakossa. Jos ei muuta, niin jokaisella on ainakin jonkinlainen ”trubaduuri” kitaraa rämpyttämässä. Ja iltaisin tämä vaihtuu discobiittiin. Ja täysillä tietenkin. Lisäksi pari baaria on keksinyt hyvän keinon metelin lisäämiseksi. Asiakkaille annetaan puiset palikat ja luvassa on kaljaa niin paljon kun jaksaa juoda, jos palikan saa hakattua rikki illan aikana. Siinä ei kai kukaan ole vielä onnistunut, mutta yritys on melkoinen.

En tiedä, mitä hauskan pito on vietnamiksi, mutta asumaani hostelliin tuli juuri ryhmä vietnamilaisturisteja ja meteli on mieletön. Aina jaksaa ihmetyttää, miten muutama niin pieni ihminen saa semmoisen metakan aikaiseksi. Muuten tämä paikka on tosi kiva, rauhallinen ja palvelu erittäin ystävällistä.

Garden Inn, Lijiang

Suuri hiljaisuus

On tässä kerenny tovi vierähtää viimeisestä päivityksestä. Syynä tähän oli, että olin toista kuukautta Suomessa sukuloimassa. Myöskin ennen lähtöäni päivitykset jäivät hieman vähille, koska kirjoitin urakalla graduani kasaan. Ja valmiiksi sen sain! Eli olen nyt sitten tuore filosofian maisteri (vihdoin ja viimein)!

Hieman rankkaa tuo Suomeen matkaaminen kyllä on. Päätin lentää Helsingin sijasta Tallinnaan, sillä liput sinne olivat jonkin verran halvemmat ja sisareni perheineen, äitini ja tätini olivat myös tulossa Pärnuun lomailemaan. Lähtiessäni täältä elokuun alkupuolella, oli Kiinassa vielä kesälomasesonki täydessä vauhdissa ja lentoliput mielettömän kalliita. Yleisesti ottaen junaliput suosituimmille reiteille kannattaa ostaa 10 päivää ennakkoon, mutta ne saa vaan ostettua paikan päältä lähtöasemalta. Kaikeksi onneksi kunmingilainen ystäväni suostui ostamaan lipun minulle, sillä lentolippu olisi ollut n. 100 euroa kalliimpi. Päätin sitten oikein tuhlata ja ostin ensimmäisen luokan makuuvaunulipun. Kuvittelin, että voisin matkan aikana (joka kestää puolitoista vuorokautta) kirjoitella rauhassa graduani.

Hurautin siis Deqinistä Shangri-lahan, missä hoidin vielä viime hetken ostokset, ja sitten yöbussilla Kunmingiin. Ystäväni perheineen oli minua bussiasemalla vastassa ja menimme heille viettämään päivää ennen iltajunani lähtöä. Pääsin mukavasti myös käymään suihkussa sillä seuraava mahdollisuus olisi luultavasti vasta Tallinnassa. Vierailuni ystäväni perheen luona on myös toinen syy tämän artikkelin otsikointiin: tapasin viimeisen kerran hänen äitinsä, joka kuoli pari päivää ennen takaisin paluutani Kiinaan. Otan osaa, rakas ystäväni, äitiäsi jäävät perheesi lisäksi kaipaamaan monet!

Illalla sitten hyppäsin junaan ja matkasin kohti Pekingiä ensimmäistä kertaa oikein ykkösluokassa. Erona soft- (1. luokka) ja hard-sleaperin (2. luokka) välillä on, että ykkösessä on vain neljä vuodetta ja kyseessä on oma hytti, kun taas kakkosessa on kuusi vuodetta (3 päällekkäin) ja hytti on avoin käytävälle (ei siis muita seiniä kuin väliseinä ”hyttien” välillä). Kakkonen on siis meluisa ja tupakan savuinen vaihtoehto. Harmikseni sain vain todeta, ettei ykkösluokassakaan ollut sähköpistokkeita, jotta olisin voinut työskennellä tietokoneellani. Käytävästä niitä kyllä löytyi, muttei yhteenkään tullut sähköä. Eli se sitten siitä suunnitelmasta olla oikein ahkera. Ei sitten auttanut kuin löhöillä, lueskella ja nukkua koko puolitoista vuorokautta Pekingiin. Perille saavuin aamupäivästä, joten minulla oli mukavat kolme tuntia aikaa siirtyä lentokentälle. Rautatieasemalta on sinne suora bussiyhteys, joten tämä pätkä hoitui mukavasti. Eikä odotteluaikaakaan jäänyt turhan paljoa. Pekingistä lensin sitten Moskovaan, jossa sitten piti jokunen tunti odottaakin. Sitten Riikaan, jossa vaihto melkein lennossa Tallinnan koneeseen. Tallinnaan saavuin hyvin epämiellyttävästi yhden aikaan yöllä ja kaiken lisäksi viikonloppuna. En ollut varannut huonetta ensimmäiseksi yöksi, koska pelkäsin myöhästyväni viimeisestä vaihdosta. Seuraaviksi öiksi minulla oli varaus Dancing Eesti –nimisessä hostellissa. Suuntasin siis sinne, mutta valitettavasti heillä oli aivan täyttä. Mutta ystävällinen henkilökunta antoi minun onneksi yöpyä yhteishuoneen sohvalla aivan ilmaiseksi.

Valitettavasti minulla ei taaskaan ole valokuvia näytettäväki, sillä raahasin kyllä kameran mukanani, mutta akun laturin pistoke on vain kiinalaista mallia, eikä minulla tietenkään ollut adapteria mukana. Eli kuvat jäi taas kuvaamatta.

PS. Jos joku on kiinnostunut gradustani (Globalization in a Tibetan Village), voin sen kyllä laittaa sähköpostitse tulemaan.

Visa run

Viime kuun alussa koitti taas se aika vuodesta… visa run! Olin siis jo uusinut viisumini sallitut kaksi kertaa ja oli aika poistua maasta. Ennen kakki menivät Hong Kongiin hakemaan uusia koska sieltä sai kolmen kuukauden viisumeita, mutta nykyisin sieltä saa vain yhden kuukauden. Lisäksi Hong Kongissa on mielettömän kallista. Olin kuullut, että Laosista saisi pitempiä viisumeita ja halvempaakin siellä on kuin Honkkareissa, joten ei  kun keula kohti Laosia. Vanha viisumini umpeutui 11. päivä, joten liikenteeseen piti lähteä jo kuudentena. Ensin köröttelin paikallisbussilla Deqiniin ja siellä oli tarkoitus hypätä suoraan Daliin menevään bussiin. Valitettavasti vain Dalin-bussi oli päättänyt pitää vapaapäivän. Onneksi suora linja Kunmingiin liikennöi, joten hyppäsin sen kyytiin. Matkaan lähdettiin kymmeneltä aamulla ja perillä Dalissa oli puoli kolme yöllä. Onneksi se oli sleaper-bussi. Tosin tiet ovat täälläpäin tietöiden vuoksi sen verran karmeassa kunnossa, ettei siellä paljon nukutuksi saanut. Tarkoituksena oli levähtää Dalissa päivä, mutta siellä oli taas niin kiva tavata uusia ja vanhoja kavereita, että päivä venähtikin kahdeksi. Tutustuin mm. erääseen yi-vähemmistöön kuuluvaan naiseen, joka on avannut Daliin uuden baarin, Rotta-baarin. Jostain syystä nainen tykästyi minuun niin, ettei rahani kelvannut siellä vaan sain kaiken ilmaiseksi. Hän olisi myös halunnut minun tulevan kotiinsa asumaan.

Koska Dalin aika venähti pitkäksi, minulla ei sitten ollutkaan aikaa pitää lepopäivää Xishuangbannan pääkaupungissa Jinghongissa kuten olin suunnitellut. Dalista lähdin Bannaa kohti puolilta päivin ja perillä Jinghongissa oltiin taas kahden maissa yöllä. Onneksi oli kyseessä bussin päätepysäkki, joten bussiin sai jäädä nukkumaan aamuun asti, jos halusi. Viiden maissa aamulla sitten menin asemalle tiedustelemaan jatkoyhteyttä. Periaatteessa kuudelta olisi pitänyt olla suora bussi Vientianeen Laosiin, mutta sekin oli päättänyt pitää vapaapäivän. Jouduin siis odottelemaan kymmeneen asti, jolloin lähti auto Laosin Luang Namthaan. Jo tässä vaiheessa alkoi mahani reistailla, eikä järkyttävä kuumuus ja kosteus auttanut asiaa ollenkaan. En vain pystynyt juomaan tarpeeksi vettä. Olin kamalan väsynyt koko ajan. Tosin näin pitkät bussimatkat menivät nukkuessa suht nopeasti.

Tarkoitus oli taas jatkaa matkaa yhden yön levon jälkeen, mutta tajusin ettei Vientianen suurlähetystö ole kuitenkaan viikonloppuna auki, joten lepäilinkin sitten Namthassa kaksi päivä. Luang Namtha on lähinnä trekkaus ja melonta paikka, aktiviteetteja joihin minulla ei ollut alueella varaa. Sitä paitsi trekkaus ei juuri innosta lomalla kun sitä voi tehdä päivittäin muutenkin. Eikä ne alueen pikku kukkulat oikein vetäneet vertoja meidän lumivuorillemme. Muuten Namtha on unelias pikkukaupunki, jossa ei juuri ollut mitään tekemistä. Mutta kunnostani johtuen käytinkin suuren osan aikaani lepäilyyn.

Sunnuntai aamuna kahdeksalta jatkoin taas matkaa kohti Vientiania. Matkan piti kestää 20 tuntia, mutta siihen kuluikin 24. Bussi pysähtelee pitkin matkaa ottaen kyytiin matkustajia ja tavaroita, ja välillä kuskit pysähtyivät ostamaan paikallisia tuotteita. Saatoimme ajaa puoli tuntia ja pysähtyä puoleksi tunniksi. Sitten taas ehkä taittui tunti matkaa ja taas pitkä pysähdys. Aamutuimaan pysähdyimme pissa-tauolle heinäpellon laitaan. Menin pellolle ja takaisin tullessani huomasin housujeni muistuttavan lähinnä siiliä. Näiden heinien siemenissä oli väkäset niin että ne tarttuivat mukavasti housujen pehmeään kankaaseen. Onneksi repussani oli pitkä hame, jonka sain vaihdettua helposti päälleni.

Kuva viime vuoden bussimatkalta Laosista Kiinaan

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä heti lähetystöön, mutta ensimmäinen aamupäivä kului asioita selvitellessä ja iltapäivisin lähetystö ei ole auki. En muuten ymmärrä, kuinka monet pitävät Laosia halvempana kuin Kiinaa. Mielestäni siellä on huomattavasti kalliimpaa kuin Yunnanissa. Monet vinkuvat Meili luonnonsuojelualueen sisäänpääsylipun kalleudesta (n. 8 euroa), mutta ovat valmiita maksamaan Luang Namthan ”ekotrekkauksesta” 60 euroa. Kummallista. Laosissa ei myöskään löydy dormeja, joten näin yksinmatkustavana yöpymiset tulevat kalliiksi. Lisäksi on melko hankala saada juttukavereita kun kaikki vain liikkuvat pareittain tai pienissä ryhmissä. Ja varoituksen sana: alkää ottako Mixay hostellin yhden hengen huonetta yhteisellä vessalla. Huone on ikkunaton koppero, joka sijaitsee vessassa. Tai oli siinä ikkuna, josta oli näköala vesssan oviin. Palvelu hostellissa oli myös erittäin epäystävällistä. Yhden yön jälkeen vaihdoinkin paikkaa.

Olen myös saanut jo aika tarpeekseni eri temppeleistä, joten mielestäni Laos on melko mielenkiinnoton paikka. Ja liian kuuma! No ok, luultavasti Luang Prabang olisi enemmän minun makuuni, olenhan historia ja arkeologia -friikki, mutta tällä kertaa eivät rahat ja aika antaneet myöten sen enempään matkailuun. Toisena päivänä menin siis suurlähetystölle ja hain viisumin pikakäsittelynä, jotta saisin sen heti seuraavana päivänä. Valitettavasti havaitsin, ettei Laosistakaan enää saanut kuin kuukauden viisumeita. Sitten bussilipun ostoon. Laosissa bussiasemat sijaitsevat kamalan kaukana itse kaupungeista, joten liput ostellaan matkatoimistojen kautta. Tämä tarkoitti sitä, että poistuminen Laosista tuli ainakin 100 yuania kalliimmaksi kuin sinne meneminen. Onneksi sentään sain suoran bussin Kunmingiin. Olin jo siis niin kurjassa kunnossa, ettei minua enää huvittanut lainkaan viettää aikaa tropiikin kuumuudessa. Kaikeksi onneksi kyseessä oli kiinalainen bussi. Matkan piti kestää 38 tuntia, mutta bussi hurautti sen noin reiluun kolmeenkymmeneen tuntiin. Myös kiinalaiset bussit poimivat matkustajia ja lastia pitkin matkaa, mutta kaikki on niin hyvin organisoitua, että bussi pysähtyy muutamaksi minuutiksi, tavarat vain autoon ja matka jatkuu. Ei mitään puolen tunnin odotteluja.

Kunmingiin saavuin sitten myöhään illalla. Olen jo vuosia aina Kunmingissa käydessäni yöpynyt Hump-hostellissa, mutta nyt oli kyllä viimeinen kerta kun sinne menin. Paikka on aina ollut meluisa, mutta henkilökunta on ollut mukavaa. Nyt yövyin tyttöjen dormissa, mutta ilmeisesti joku oli tuonut huoneeseen yövieraan ja he harrastivat siellä seksiä. Kun menin valittamaan asiasta, minulle vain naurettiin. En muutenkaan pidä suurkaupungeista, joten heti seuraavana päivänä lähdin takaisin Daliin (6 tuntia). Siellä sitten vierähtikin taas muutama päivä mukavasti. Dalissa on myös Hump-hostelli ja sinne saapuminen tuntuu aina siltä kuin kotiin tulisi. ”Hei Sonja! Olet tullut takaisin!” Siksi siellä aikaa aina vierähtääkin suunniteltua kauemmin. Aluksi olin suunnitellut taas suoraa bussia takaisin Deqiniin, mutta päätin kuitenkin pysähtyä Shangri-lassa moikkaamassa kavereita ja tekemässä ostoksia(ruokaa!). Se oli hyvä päätös, koska ystäväni omistamassa hostellissa (Tavern guesthouse, suosittelen lämpimästi) tapasin korealaisen miehen, jolla oli oma auto, ja hän päätti ystävänsä kanssa lähteä meille käymään. Sain siis kyydin, ja kaiken lisäksi sain Deqinissä tehtyä ostokseni ja kuljetuksen niille kotiin asti. Normaalisti veden, kaljan ja muiden juomien hankinta on huomattavan hankalaa, koska kuljetan ne julkisella bussilla, joka ei aja meille asti. Minun on siis aina vielä pähkäiltävä kuinka saan juomalaatikot kylältä ylös talolle asti. Nyt se siis sujui kivuitta.

Vang Vieng

Kuvituksena kuva viimevuodelta Vang Viengistä. Tällä reissulla ei juuri tullut kuvailtua (ellette sitten halua kuvaa näköalastani Mixay hostellin huoneesta :)).