Kesäisiä kävelyretkiä

Tässä eräänä kauniina päivänä onnistuneesti roiskutin jääteetä tietokoneelleni. Päivän kuivattelun jälkeen se sentään suostui toimimaan paitsi että näppäimistö on jumissa. Vikaa en ole vielä saanut korjautettua, mutta onneksi löytyi tällainen on-screen -näppäimistö. Tällä kirjoittaminen on vaan ihan mielettömän hidasta, joten luvassa on lähinnä kuvapostaus.

Kuvat ovat kahdelta kävelyretkeltä laaksoa ylös, missä kyläläisten pellot sijaitsevat ja siitä vielä ylemmäs. Ensimmäinen retki oli juhannusaattona, toinen pari päivää sitten. Kesä on täällä kauneimmillaan ja kukat kukkivat…

Rypsi vai rapsi kukkii

Kunmingilainen tutkimuslaitos on istuttanut pioneita laaksoon ja kerännyt niistä siemeniä. Pionien kukinta alkaa olla jo ohi.

Kukkien ympärillä pyörivät perhoset tulevat sateen jäljiltä märälle kylätielle juomaan (vai mitä lie mineraaleja imemään).

Mikähän se tämä on? Hedelmä on kai kypsänä punainen ja syötävä.

Tällainen lehdistö.

Ja tie jatkuu ylöspäin…

Kuusien uudet kävyt ovat violetteja.

Lisää perhosia.

Jopa kenkäni vaikuttivat vastustamattomilta.

Ja lopuksi vielä vähän lisää kukkia…

Mikähän se tämä on?