Karvaiset kaverit (ja hyvää uutta vuotta!)

En sitten päässyt Xidangiin uuden vuoden viettoon. Monta päivää satoi lunta, joten bussit eivät kulkeneet. Sitten sää selkiytyi, mutta kuskit olivat siinä vaiheessa aloittaneet vapaansa. Eli jäin Shangri-lahan jumiin. Sattui kuitenkin niin mukavasti, että pari ystävääni oli menossa hostellilleen Nizuun, jolloin heidän talonsa jäi tyhjilleen. Heillä on myös kolme koiraa ja yksi kissa, joille oli kyllä järjestetty ruokkija. Mutta he olivat huolissaan, että uuden vuoden hulinassa joku saattaa murtautua taloon kun se on tyhjillään. Jäin siis tänne koira- ja talovahdiksi. Tässä nämä uudet karvaiset kaverini:

Isäkoira Shiloh. Kun Shiloh haluaa leikkiä tai rapsutuksia, hän käy takakäpälille istumaan ja laittaa etukäpälät ylhäällä ristiin.

Äitikoira Tika.

Ja vauvakoira Crispus.

Tyhjästä tonnikalapurkista tuli kiva lelu (kunhan se ensin oli tietysti nuoltu tarkasti puhtaaksi).

Sotatila on täällä jo alkanut. Papatit räpättävät ja pommit paukkuvat. Ystävieni talolta on hyvä näköala yli koko kaupungin. He neuvoivat istumaan yläkerrassa keskiyön lähestyessä ja seuraamaan, kun koko kaupunki sekoaa.

Hyvää alkavaa lohikäärmeen vuotta!