Uudet pitkät kalsarit

Täällä alkaa olla jo sen verran vilpakkaa, että täytyi tehdä uusi muoti-hankinta: pitkät kalsarit. Onhan mulla noita kotona vaikka kuinka, mutta en lähtiessäni arvannut viipyväni työnetsintämatkalla näin kauan, joten nappasin vain yhdet mukaani. No, ei kun torille ostoksille. Mallailin sitten hienoja, paksuja pitkiksiä, jotta pituus riittä ja sijoitin kaksi euroa ostokseen. Harmi vaan, etten taas muistanut, että täällä suuremmat koot on suunniteltu lyhyille ja lihaville ihmisille. Eli puntit yltää puolisääreen ja yläpäästä ne saa kiskottua kainaloihin.

Kas, ovi!

Mitenhän sen kanssa pitäisi toimia? Sen verran on jo selvinnyt, että se pitää ensin avata, mutta se ei ole vielä mennyt jakeluun, että se tulisi myös sulkea perässään. Monet ravintolat käyttävät omaisuuksia täällä lämmittämiseen. Keskuslämmitystä ei ole,  joten he ovat ostaneet kiinteistöihinsä puulämmitteisiä kaminoita. Puu ei ole mitenkään halpaa täällä. Mutta ovet ovat ongelma. Lähes jokainen jättää sen perässään sepposen selälleen sisään tullessaan ja ulos mennessään. Hyvässä lykyssä sama henkilö vielä ravaa ulos puhumaan puhelimeen, tulle takaisin sisään ja taas ryntää ulos. Ja joka kerta se ovi jätetään auki. Ja sitten valitetaan, että on kylmä! On se ovi monimutkainen keksintö.

Auringosta tulee flunssa

Tämä kuuluu kiinalaisiin uskomuksiin. Näin talvella öisin on jo pakkasta (välillä oikein kunnolla), mutta päivällä aurinkoisessa ja tuulettomassa paikassa voi olla ihan T-paita keli. Minä tietysti onnellisena lämmittelen auringossa kun paikalliset nurisevat liiasta kuumuudesta. Ei auringossa saa istua tai saa flunssan. Tämä varmaan päteekin heidän tapauksessaan, koska yksikään paikallinnen ei riisu edes kaulahuivia auringossa, joten hikoavat varmaan märiksi paahteessa. Varjossa sitten taas on kylmä, ja auringon laskiessa tulee tosi kylmä, eli jos vaatteet on märät, iskee flunssa takulla.

Jos flunssa sitten sattuu iskemään, tulee mennä lääkäriin piikille. Varsinaisesti tämä ei ole pelkkä pistos vaan lääkkeet annetaan tiputuksena. Piikille mennään myös, jos ampiainen pistää, yskittää, on ripuli tai ihan mikä tauti tahansa ehkä päänsärkyä lukuunottamatta.  Syynä tähän ehkä on, ettei maaseudulla ainakaan ole aikaa sairastaa.Työt on tehtävä oli kuinka paha olo tahansa. Joten ei kun siis piikille heti kun vähänkin heikottaa. Lisäksi kiinalaiset särkylääkkeet vastaavat suurin piirtein vahvuudeltaan meillä vauvojen disperiiniä. Niitä saa vetäistä purkillisen, jos haluaa pienenkin kolotuksen katoavan.

Kerrankin tiibetiläinen äitini makasi päähuoneen penkillä voivotellen ja valittaen, kun joka paikkaan koski. Hän oli ollut kokopäivän pellolla tuulessa ja sateessa pelkissä kangaskengissä. No, kipeäksihän siitä tulee. Annoin sitten ensiapuna 600 mg särkylääkkeitä ja neuvoin ottamaan yhden illalla ja toisen vielä aamulla, jos on kovin paha olo. Seuraavana päivänä äiti meni taas reippaana pellolle. Ihmelääkkeitä! Tiibetiläinen isäni taas ei suostu länsimaalaisia lääkkeitä ottamaan. Hän kärsii kunnes on niin kipeä, että on pakko mennä piikille. Ja kuvittelee piikin lääkkeiden olevan tiibetiläistä lääketiedettä, koska piikin pistää tiibetiläinen lääkäri.

Annoin sitten muuten äidille minulle hieman pienet goretex-vaelluskengät, ettei tarvi olla jalat märkinä pellolla, mutta eihän hän suostu käyttämään uusia, hienoja kenkiään pellolla. Ne pannaan jalkaan vain kaupunkireissulle tai juhlapäivinä.

Tottelevaiset kiinalaiset

Tuli tässä taas eräässä keskustelussa esiin, kuinka länkkärit ajattelevat Kiinan olevan totalitaristinen valtio, jossa kansalaiset tekevät mukisematta, mitä hallitus käskee. HAH! Monet meillä nitisemättä (tai ehkä vähän jurputtaen) läpi menneet päätökset eivät ikinä menisi läpi Kiinassa. Otetaan esimerkiksi tupakointikielto ravintoloissa. Oikeastaan tupakointi on Kiinassa kielletty julkisissa tiloissa, mutta eipä siitä kiellosta juuri kukaan piittaa. Olen monesti bussissa nähnyt pää punaisena karjuvia turisteja huutamassa röökääville paikallisille, jotka vain ihmetellen katsovat raivokohtauksen saanutta länkkäriä. Niin kuin aiemmin kirjoitin, Deqinissä jopa sairaalassa tupakoitiin. Noh, jos bussissa on paljon itärannikon turisteja, myös he protestoivat paikallisten sivistymättömiä tapoja. Ja jos tupakointi kiellettäisiin ravintoloissa, ei niihin menisi enää kukaan.

Välillä tämä kuviteltu totalitarianismi (oikeammin post-totalitarianismi) toimii myös odottamattomilla tavoilla. Poliittiset päätökset ja käskyt tehdään niin ympäripyöreiksi, että niitä voi tulkita lähes miten tahtoo. Poliittinen ilmapiirihän saattaa muuttua ylättäen, eikä kukaan halua joutua vastuuseen kulloisenkin politiikan vastaisista päätöksistä. Korkein johto antaa siis linjauksia, joita paikallistaso tulkitsee tarpeidensa mukaisesti. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka se kuuluisa yhden lapsen politiikka. Tämä sääntöhän koskee enemmistökiinalaisia ja suuria vähemmistöjä, jotka asuvat kaupungeissa. Maaseudulla hekin voivat tehdä toisen lapsen, jos ensimmäinen on tyttö. Tietyt vähemmistöt saavat tehdä useampia lapsia lukumäärän ollessa asuinpaikasta riippuvainen. Esim. Xidangissa tiibetiläiset saavat tehdä kaksi lasta sukupuolesta riippumatta. Joillain alueilla lukumäärä on kolme ja Tiibetin autonomisella alueella lapsilukua ei ole rajoitettu lainkaan, tietysti valtion virkamiehiä lukuun ottamatta, joille suositellaan yhtä. Täten myös eräät Sichuanin tiibetiläisalueet soveltavat autonomista aluetta koskevaa sääntöä, toisten alueiden rajoittaessa lapsilukua kahteen tai kolmeen. Ja yleensäkin tämän kaltaiset säännöt koskevat vain niitä, joilla ei ole varaa maksaa sakkoja. Jos on varaa, sen kun lisääntyy.

Ajattelemme myös esim. mielenosoitusten olevan Kiinassa laittomia. Todellisuudessa suurissa kaupungeissa on päivittäin pieniä mielenosoituksia. Kielletyn ja sallitun välinen raja riippuu mielenilmaisun aiheesta. Ja mielenosoitukseen täytyy hankkia virallinen lupa.

Turistit on tyhmiä

Kah, tulipas paha yleistys heti alkuun! Mutta välillä nämä kanssamatkaajat käy hermoille! Tässä äskettäin juttelin parin vanhemman matkaajan kanssa, jotka olivat kiinnostuneita kulttuurista ja ihmisistä, mutta valittivat kokemusten jäävän pintapuolisiksi, koska eivät osaa kiinaa. Lisäksi Kiinassa heitä haittasi kiinalaisten turistien määrä. Käytin sitten tunnin kertoen heille kaikista hienoista paikoista täälläpäin, joissa ei ole turisteja ja olisivat luultavasti mahtavia kokemuksia ehkä oppaan avustuksella. Ja sitten he päättivät mennä Daliin, Yunnanin toiseksi suurimpaan turistirysään!

Matkalaiset etsivät aitoja kokemuksia kaukana muista turisteista, mutta useimmiten päätyvät tekemään täsmälleen samat asiat kuin kaikki muutkin. Tähän on vaikuttanut etenkin Lonely Planet-matkaopas. Jos LP sanoo Tiger Leaping Gorgen olevan yksi Kiinan parhaista trekeistä, ei siihen ole vastaan väittämistä, vaikka tietäisikin sen olevan korkeintaan keskinkertainen eräisiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Monet turistit puhuvatkin LP:stä kuin se olisi raamattu (”THE Book says…”). Ja jos jotain paikkaa ei ole tässä opuksessa mainittu, se tuskin on vaivan arvoinen.

Suuri valituksen aihe on myös kiinalaisten turistien määrä turistikohteissa, joista paras (pahin) esimerkki on Lijiang. Iltaisin vanhassa kaupungissa mahtuu tuskin kävelemään turistilaumojen palatessa päivän kohteista takaisin kaupunkiin syömään ja juomaan. Kuitenkin Lijiang kuuluu myös jokaisen länkkärin pakollisiin saitteihin Yunnanissa. Eräskin israelilaispoika valitti kiinalaisten turistien pilaavan hänen autenttisen Kiina-kokemuksensa. Totta, Yunnanissa on paljon kotimaisia turisteja, koska kiinalaiset eivät voi matkustaa vapaasti ympäri maailmaa ja kotimaan matkailu on myös huomattavasti halvempaa. Lisäksi esim. itärannikon asukkaille Yunnan monine vähemmistöineen on kuin ulkomailla olisi. Tietenkin Kiina myös kannustaa kotimaan matkailuun, sillä silloinhan raha pysyy omassa maassa. Ja kiinalaiset tykkäävät shopata ja käyttää rahaa sen kerran kun lomalle lähtevät. Heitä ei myöskään haittaa muiden turistien määrä, silloinhan paikka on hyvä kun on melua ja tungosta. Pienellä budjetilla matkaavat reppureissulaiset taas tinkivät kaikesta, mistä voivat. Kumppaan ryhmään sinä panostaisit?

Suuri valituksen aihe on myös kaikkialla rahastettavat sisäänpääsymaksut. Tässä asiassa olen samaa mieltä. Homma alkaa jo paikoin mennä naurettavaksi, kun vuoresta kuvan ottaminen on estetty muurein, jotta ihmiset joutuvat maksamaan lipun näköalatasanteelle kuvan saadakseen. Lisäksi nämä pääsymaksut menevät yritysten taskuun eivätkä paikalliset näe niistä senttiäkää. Mutta valillä näiden maksujen välttelykin menee naurettavuuksiin. Juurikin eräs pariskunta päätti jättää Yubengin trekin tekemättä, koska pääsymaksu on 80 yuania, vaikka kerroin, että tällä hinnalla saa vaikka viikon trekit kaukana muista turisteista. Sen sijaan he menivät trekkaamaan pakollisen Tiger Leaping Gorgen (50 yuania), jonka jälkeen aikoivat Shanghaihin ”säästämään rahaa” pysymällä siellä kolme viikkoa. Eihän se ole kuin yksi Kiinan kalleimmista kaupungeista. Lisäksi pääsymaksutkin lakkaavat olemasta riesa kun menee niihin tuntemattomampiin kohteisiin, joihin eivät kaikki muutkin turistit tulvi.

Eräs hauska puoli on myös, mitä kaikkea ihmiset yrittävät nähdä rajoitetussa ajassa. Kiina on melkein Euroopan kokoinen maa, mutta jotkut matkalaiset yrittävät tunkea esim. kuukauteen kaikki tärkeät nähtävyydet viettäen näin suurimman osan lomastaan lentokoneissa, junissa ja busseissa rynnien nopeasti nähtävyydet läpi. Luin juuri eräältä keskustelupalstalta, kuinka eräskin poika kertoi haluavansa nähdä Guangxin ja Sichuanin provinssit sekä Yunnanista Dalin, Lijiangin ja Tiger Leaping Gorgen kahdessa viikossa! Järkevämpiinkin aikataulutuksiin olen törmännyt, esim. Yunnan 1 1/2 kuukautta.

Olen kuullut monia keskusteluja erilaisten matkustustapojen paremmuudesta. Backpackerit halveksuvat ryhmämatkalaisia ja expatit reppureissulaisia. Noh, makuasioitahan nämä ovat. Molemmissa on omat puolensa. Itsekseen matkaajat voivat päättää, minne menevät ja milloin, mutta monet ovat riippuvaisia opakirjoista ja varsinkin Kiinassa kielitaito saattaa olla rajoitteena. Opastetulla pakettimatkalla saa luultavasti enemmän irti itse kulttuureista ja tavoista. Ja expatille turisti on turisti. Itse en kamalasti tykkää enää ”matkustaa” varsinkaan nopealla aikataululla. Mieluummin siirryn omassa aikataulussani paikasta toiseen tehden pitkiä pysähdyksiä ja tutustuen paikkoihin ja ihmisiin. Ja Kiinan suurkaupungit ovat minulle kauhistus. Varsinkin näin talvella on kiva vain istua hostellin katolla auringossa lämmitellen ja kirjaa lukien kuin istua vetoisissa busseissa ja ravata nähtävyydeltä toiselle.