Naisten valtakunta

Lijiang on pääosin naxi-vähemmistön kansoittama. Tai oikeammin oli. Nykyisin naxit ovat suurin joukoin myyneet kiinteistönsä enemmistö- eli han-kiinalaisille. Naxien lisäksi muita vähemmistöjä alueella ovat yit, bait ja tiibetiläiset. Lonely Planet kuvailee naxien sosiaalista järjestelmääseuraavasti:

”Naxit ovat tiibetiläisten nomadien jälkeläisiä ja he elivät aivan viime aikoihin asti matriarkaalisissa perheissä, vaikkakin paikallishallitsijat olivat aina miehiä. Silti naiset näyttävät johtavan showta. Naxi-matriarkat säilyttivät otteensa miehistä joustavien rakkaussuhteiden avulla. Tämä azhu (ystävä) –järjestelmä salli parin olla rakastavaisia ilman yhteisasumista. Poikaystävä voi viettää yöt tyttöystävänsä talossa, mutta hän palasi asumaan ja työskentelemään äitinsä taloon päivän ajaksi. Parille mahdollisesti syntyvät lapset kuuluivat naiselle, joka oli vastuussa heidän kasvattamisestaan. Isä tarjosi tukea, mutta jos suhde loppui, niin loppui tukikin. Lapset asuivat äitiensä luona, eikä isyyden tunnustaminen ollut erityisen tärkeää. Naiset perivät kaiken omaisuuden ja syntyneet kiistat ratkaisivat vanhimmat naiset. Tämä matriarkaalinen järjestelmä näyttää säilyneen Yongningissa, Lijiangista pohjoiseen. Myös naxien kielessä on vahvoja matriarkaalisia vaikutteita. Kun substantiiviin liitetään ”nainen”, sen merkitys kasvaa, jos siihen liitetään ”mies”, merkitys vähenee. Esimerkiksi ”kivi” + ”nainen” ilmaisee ajatuksen suuresta kivestä, kun taas ”kivi” + ”mies” tarkoittaa pikkukiveä.” (Lonely Planet 1998: 845.)

Tosiasiassa matriarkaatteja ei ole olemassa. Matriarkaatissa kaikki valta kuuluisi naisille, mutta kuten tekstissäkin kuvattiin, paikallishallitsijat olivat miehiä. Todellisuudessa naxit ovat jyrkän patrilineaalisia (polveutuminen lasketaan miehen puolelta) ja patriarkaalisia. Tekstin kuvaama sosiaalinen järjestelmä kuuluu mosuoille, jotka Yunnanissa katsotaan naxien alaryhmäksi (naxi vähemmistön mosuo kansa). Sichuanissa mosuot katsovat olevansa mongoleja.

Mosuoiden perinteinen järjestelmä on azhu- (ystävä) tai axiao- (rakastaja) liitto. Suhteesta käytetään myös kiinalaista termiä zouhun. Tässä järjestelyssä mies vierailee naisen luona yöllä naisen perheen mentyä nukkumaan ja lähtee tämän luota aamulla ennen kuin muu perhe herää. Päivisin kummatkin asuvat ja työskentelevät omissa perheissään. Pari ei perusta perhettä yhdessä eikä heidän välillään ole taloudellisia yhteyksiä. Liitosta mahdollisesti syntyvät lapset kuuluvat äidin sukuun. Jos mies ei tule vierailulle tai häntä ei päästetä sisään, liitto on ohi. Tämän kaltainen liitto hyväksytään vain eri klaaneista olevien parien kohdalla. Jos insestisääntöjä rikotaan, paria halveksutaan ja pilkataan.

Zouhun-suhteita pidettiin vuosien ajan paheksuttavina. ”Vapautuksen” jälkeisessä etnografisessa kirjallisuudessa zouhun-suhteiden katsottiin edustavan kehitysastetta, joka on vain hieman ylempänä kuin Lewis Henry Morganin hypoteesin ”konsangviininen perhe” (Biologisen sukulaisuuden kautta muodostunut perhe. Tämä on Morganin teorian mukaan primitiivisin perhemuoto villien keskuudessa. Se on jo lakannut olemasta. Tästä evoluution myötä päädytään korkeimpaan muotoon monogamiseen perheeseen. Konsangviinisen perheen muodosti Morganin mukaan veljien ja sisarten  välinen ryhmäavioliitto.) Tästä syystä mosuoiden perherakenne onkin saanut nimityksen ”elävä fossiili”.

Mosuoita asuu mm. Lugu-järven ympäristössä ja aluetta markkinoidaankin ”naisten valtakuntana”. Vaikka perhettä johtaakin vanhin naispuolinen henkilö, on naisvalta kuitenkin kaukana todellisuudesta. Niin kuin näillä alueilla on tapana, naiset tekevät suurimman osan raskaista maatöistä. Poliittinen ja uskonnollinen valta kuuluu miehille. Lisäksi mosuoiden matrilineaalisuus saattaa oikeastaan toimia tyttöjä vastaan, koska heitä ei haluta lähettää pois kotoa esim. opiskelemaan eli pojat ennemmin koulutetaan ansaitsemaan rahaa ja tytöt pysyvät kotona maatöissä. Lisäksi mosuoiden ”kävelevä avioliitto” on myös leimattu vapaaksi rakkaudeksi ja Lugu-järvelle tulvii miehiä yhden illan suhteen toivossa. Prostituutio onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Monet prostituoidut tulevat kuitenkin muista osista Kiinaa eivätkä suinkaan ole mosuoita.

Vierailin Lugu-järvellä keväällä 2005 ja vielä silloin järven ympäristössä oli vain muutamia pikku-kyliä. Olen kuullut, että sinne on sittemmin noussut kokonaisia turistikyliä. Tekstin kuva on wikipediasta, ei minun ottamani, koska en ole käynyt alueella lähivuosina.

2 vastausta artikkeliin ”Naisten valtakunta

  1. Kiitos tästä asian selkiyttämisestä. Oma tietopohjanihan oli tuolla LP:n tarjoilemalla tekstinpätkällä ja joillakin muista lähteistä napsimillani yleistyksillä. Nämä naxi-tekstisi avasivat kummasti tältä osin vääristynyttä maailmankuvaani. Hyviä tekstejä muutenkin, mielenkiinnolla luen. Onko sinulla taustaa esim. antropologiassa vai oletko muuten vain kiinnostunut tämän alueen kulttuureista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *