Shaxi

Viisumin uusinta Dalissa onnistui kivuitta, vaikka prosessia onkin hieman hankaloitettu. Ennen riitti, kun tsekkasi itsensä hostelliin ja meni PSB:hen hoitamaan asiansa. Nyt täytyy ensin mennä rekisteröitymään vanhan kaupungin poliisilaitokselle ja seuraavana päivänä vasta pääsee jättämään kaavakkeet. Sitten 1-3 päivän päästä voi hakea passin. Mutta kaikki poliisit olivat hyvin ystävällisiä, auttavaisia ja puhuivat uuden kaupungin PSB:ssä jopa hyvää englantia (vanhassa kaupungissa piti pärjätä kiinalla). Prosessi kesti juuri sen aikaa, että Suomesta ennätti saapua Anssi, joka halusi tulla mukanani tänne vuorille. Päätimme kuitenkin ennen sitä käydä Shaxissa, jossa en vielä itsekään ollut aiemmin käynyt.

Päästäkseen Dalista Shaxiin tulee hypätä joko Shangri-lahan tai Jianchuaniin menevään bussiin. Bussista jäädään pois Jianchuanissa, josta jatketaan matkaa ns. leipäautolla (pikkuruinen mini-van, jota kiinalaiset kutsuvat leipäautoksi, koska se on vuokaleivän muotoinen).

Shaxin etelä-portti

Shaxi on pieni kylä, joka oli merkittävä keskus vanhan kauppakaravaanireitin varrella. Kylä sijaitsee kukkuloiden keskellä ja ympäristöstä löytyy bai- ja yi-vähemmistökyliä, suolakaivoksia sekä Shibaoshan eli buddhalainen temppelivuori, jonka luolissa voi nähdä luolamaalauksia 600-luvulta. Shaxissa ei vielä ole kovin paljon turismia, joten se on rauhallinen pikkukylä. Lisäksi kylän uudistaminen on hoidettu toisin kuin yleensä Kiinassa. Kiinalainen tyyli on käyttää puskutraktoria, tuhota kaikki vanha ja rakentaa uudet, vanhan näköiset rakennukset. Shaxissa mm. keskustori, harvinainen teatterilava ja temppeli on uudistettu purkamalla ja numeroimalla vanhat kivet ja rakenteet, ja kunnostuksen jälkeen kasaamalla ne uudestaan.

Vanha silta

Temppelin suojelijajumalat

Temppelissä oli myös esillä suunnitelmat turismin kehittämisestä kestävällä tavalla samalla parantaen pikkukylien asukkaiden elämää. Kerrankin turismia kehitetään järkevästi, jos vaan suunnitelmat toteutuvat kuten on aiottu. Kartoissa näkyi kävelypolkuja kyliin ja suolakaivoksille ja näihin paikkoihin tulisi myös palveluja turisteille pienessä mittakaavassa. Kaikki varmaan riippuu siitä, kuinka paljon ja nopeasti turismi siellä kasvaa. Jos matkalaisia alkaa saapua bussilasteittain, rakennetaan sinne myös suuria hotelleja ja maanteitä, jolloin pienet kävelypolut kyllä unohtuvat. Itse en tällä kertaa lähtenyt pyöräilemään temppelivuorelle tai kyliin kipeän käteni takia, mutta pääsenhän sinne toistekin.

Keskustori

Teatterilava (harvinaisuus Kiinan maaseudulla)

2 vastausta artikkeliin ”Shaxi

  1. Upeita kuvia Shaxin kylästä. Onpa hienoa, että on viimein päädytty oikeanlaiseen restaurointiin. Oli varmaan vaikuttavaa vierailla tuolla ja nähdä esim tuo aito vanha teatterilava uudistettuna? Muutenkin kauniin rauhoittavaa torinäkymää ja siltakuvaa. Kiitos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *