Kadonnut

Meidän alle kuukauden ikäinen jakki-vauva on hävinnyt! Eilen päivällä se vielä käyskenteli äitinsä kanssa talon lähettyvillä, mutta illalla äiti palasi talolle yksin. Surkeasti muukien se kutsui vasikkaansa myöhäiseen yöhön. Nyt koko perhe on vasikkaa etsimässä. Toivottavasti joku ei ole varastanut sitä. Tältä kylältä varas ei voi olla, koska tunnistaisimme vasikan kuitenkin. Talomme ohi ajaa kuitenkin päivittäin kymmeniä autoja turisteja kuljettaen. Joku on voinut kidnapata vasikan autolla ja kuljettaa muualle. Kuukauden ikäinen jakki-vasikka on jo noin 100 euron arvoinen.

Kuvaakaan minulla ei ole kadonneesta laittaa, koska en vielä ollut kerennyt sitä ottaa. Näyttää suht samalta kuin viime vuoden vasikka, paitsi on vielä paljon pienempi.

Viime vuoden vasikka

 

Vihdoin ja viimein!

Nyt nousee se kauan odotettu seinä, jonka päälle rakennamme katon, jonka päälle toivottavasti joskus tulevaisuudessa rakennamme ne suihkut ja vessat. Talo-kirjoitukessa selitinkin jo tiibetiläistä talonrakennustekniikkaa, joten en nyt sitä rupea toistamaan. Seuraa pari kuvaa selvennykseksi…

Naiset kaapivat märkää maata koreihin…

Jotka he sitten tyhjentävät ”seinämuottiin”. Miehet nuijivat maan tiukaksi.

Shaxi

Viisumin uusinta Dalissa onnistui kivuitta, vaikka prosessia onkin hieman hankaloitettu. Ennen riitti, kun tsekkasi itsensä hostelliin ja meni PSB:hen hoitamaan asiansa. Nyt täytyy ensin mennä rekisteröitymään vanhan kaupungin poliisilaitokselle ja seuraavana päivänä vasta pääsee jättämään kaavakkeet. Sitten 1-3 päivän päästä voi hakea passin. Mutta kaikki poliisit olivat hyvin ystävällisiä, auttavaisia ja puhuivat uuden kaupungin PSB:ssä jopa hyvää englantia (vanhassa kaupungissa piti pärjätä kiinalla). Prosessi kesti juuri sen aikaa, että Suomesta ennätti saapua Anssi, joka halusi tulla mukanani tänne vuorille. Päätimme kuitenkin ennen sitä käydä Shaxissa, jossa en vielä itsekään ollut aiemmin käynyt.

Päästäkseen Dalista Shaxiin tulee hypätä joko Shangri-lahan tai Jianchuaniin menevään bussiin. Bussista jäädään pois Jianchuanissa, josta jatketaan matkaa ns. leipäautolla (pikkuruinen mini-van, jota kiinalaiset kutsuvat leipäautoksi, koska se on vuokaleivän muotoinen).

Shaxin etelä-portti

Shaxi on pieni kylä, joka oli merkittävä keskus vanhan kauppakaravaanireitin varrella. Kylä sijaitsee kukkuloiden keskellä ja ympäristöstä löytyy bai- ja yi-vähemmistökyliä, suolakaivoksia sekä Shibaoshan eli buddhalainen temppelivuori, jonka luolissa voi nähdä luolamaalauksia 600-luvulta. Shaxissa ei vielä ole kovin paljon turismia, joten se on rauhallinen pikkukylä. Lisäksi kylän uudistaminen on hoidettu toisin kuin yleensä Kiinassa. Kiinalainen tyyli on käyttää puskutraktoria, tuhota kaikki vanha ja rakentaa uudet, vanhan näköiset rakennukset. Shaxissa mm. keskustori, harvinainen teatterilava ja temppeli on uudistettu purkamalla ja numeroimalla vanhat kivet ja rakenteet, ja kunnostuksen jälkeen kasaamalla ne uudestaan.

Vanha silta

Temppelin suojelijajumalat

Temppelissä oli myös esillä suunnitelmat turismin kehittämisestä kestävällä tavalla samalla parantaen pikkukylien asukkaiden elämää. Kerrankin turismia kehitetään järkevästi, jos vaan suunnitelmat toteutuvat kuten on aiottu. Kartoissa näkyi kävelypolkuja kyliin ja suolakaivoksille ja näihin paikkoihin tulisi myös palveluja turisteille pienessä mittakaavassa. Kaikki varmaan riippuu siitä, kuinka paljon ja nopeasti turismi siellä kasvaa. Jos matkalaisia alkaa saapua bussilasteittain, rakennetaan sinne myös suuria hotelleja ja maanteitä, jolloin pienet kävelypolut kyllä unohtuvat. Itse en tällä kertaa lähtenyt pyöräilemään temppelivuorelle tai kyliin kipeän käteni takia, mutta pääsenhän sinne toistekin.

Keskustori

Teatterilava (harvinaisuus Kiinan maaseudulla)

Kuinkas sitten kävikään

Pääsin siis onnistuneesti Shangri-lahan, mutta takaisin vuorille meneminen olikin sitten toinen juttu. Ilmeisesti ehdin viimeiseen bussiin pois Deqinistä, koska silloin alkoivat lumisateet, joiden vuoksi tie suljettiin. Muutama päivä minun jälkeeni Shangri-lahan saapui suomalainen pariskunta, joiden kanssa yritimme päästä Deqiniin. Koska bussit eivät liikennöineet, vuokrasimme auton, mutta silläkin pääsimme vain puoleen matkaan Benzilaniin asti. Autot eivät lähteneet yrittämään vuorten ylitystä. Vietimme kylässä muutaman päivän ja palasimme Shangri-lahan. Sitten tapasin ranskalaisen ja australialaisen miehen, jotka halusivat lähteä meille. Heidän kanssaan onnistuimme jopa ostamaan bussiliput, mutta kun aamulla saavuimme asemalle, meille kerrottiin, että yöllä oli taas tullut lunta ja tie oli kiinni. Yritin vielä kerran kiinalaisen ryhmän kanssa, onnistumatta. Tässä vaiheessa havaitsin, että ylös meneminen on enää turhaa, koska viisumini oli vanhentumassa 10.4., joten minun olisi lähipäivinä kuitenkin tultava taas alas. Olen uusinut viisumini Shangri-lassa jo niin monta kertaa, ettei paikallinen BSP sitä enää suostu uusimaan, joten tätä varten minun oli mentävä Daliin.

Ensi töikseni Daliin savuttuani minun oli mentävä ostelemaan kesävaatteita. Dali on vain 8 tunnin bussimatkan päässä Shangri-lasta, mutta lähes puolitoista kilometriä matalammalla, joten siellä oli jo täysi kesä. Toppatakkini ja –housuni olivat hieman liian lämmin vaatetus. Valitettavasti hostelli, jossa yleensä majoitun, oli täynnä, joten minun oli etsittävä toinen majapaikka. Illalla menin kuitenkin tuttuun hostelliini grillijuhliin. Pimeällä sieltä majapaikkaani palatessa kompastuin rappusissa, kaaduin ja löin käteni kiveyksen reunaan. Yöllä sille ei ollut paljon tehtävissä, mutta aamulla ensi töikseni etsin siihen jäitä ja suuntasin Daliin sairaalaan kuvauttamaan käden. Onneksi luita ei ollut särkynyt, mutta käsi oli valtavan turvoksissa ja mielettömän kipeä. Sen vuoksi en olekaan kirjoittanut muutamaan viikkoon. Käsi on edelleen hieman musta, mutta turvotus on jo lähes hävinnyt ja voin sitä nyt jotenkuten käyttää.