• Matkatarjoukset:
Valikko

Elämän pieniä iloja

Uskokaa tai älkää, siitä on kaksi kuukautta kun olen viimeksi käynyt suihkussa. Näin talvella ei kauheasti houkuttele mennä puolilämpöiseen suihkuun ja palelluttaa itseään. Yleensä pesen tukan vadissa ja suuri kiitos kuuluu kosteuspyyhkeiden luojalle.

Saavuin tänään Shangri-lahan. Heräsin aamulla seitsemältä, jotta ehdin varmasti aamulla lähtevään bussiin. Matka Deqiniin kesti pari tuntia. Deqiniä lähestyttäessä alkoi sataa lunta, joten jännitin, lähtevätkö Shangri-lan bussit ollenkaan. Korkein kohta tiellä Deqinistä Shangri-lahan on Baiman sola, joka on lähes 4 300 m, ja lumisateella solasta ei pääse läpi. Kaikeksi onneksi bussit kuitenkin lähtivät yrittämään läpipääsyä ja solaa lähestyttäessä lumisadekin lakkasi. Normaalisti matka Shangri-lahan kestää kuusi tuntia, mutta nykyisten tietöiden vuoksi ei koskaan voi tietää, kuinka kauan matkaan menee. Pahimmillaan se on kestänyt 24 tuntia. Nyt kuitenkin oli onni matkassa ja saavuimme Shanri-lahan kahdeksassa tunnissa.

Sen harvan kerran kun lähden kylästä ihmisten ilmoille, haluan syödä ja asua mukavasti. Tsekkasin itseni hotelliin, jossa on huoneissa lämmityslaite ja aina kuumaa vettä (hinta 10 euroa per yö), laitoin lämmittimet puhaltamaan ja suuntasin sitten ystäväni pitämään ravintolaan. Nyt on maha täynnä pizzaa ja seuraavaksi on vuorossa kuuma suihku. Ei kun sähköpatja lämpenemään, suihkuun ja sitten puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Ihanaa!

Kaikki tanssii

Länsimaalaiset eivät ole ainoita, jotka ovat muodostaneet toisista romanttisen kuvan. Enemmistö kiinalaisia syytetään myös tästä paheesta. Monet tutkijat (mm. Dru Gladney ja Stevan Harrell) ovat kirjoittaneet tästä ns. orientaalista orientalismista. Tämän käsityksen mukaan kiinalaiset näkevät vähemmistönsä eksoottisina ja eroottisina, laulavina ja tanssivina. He omaavat myös perinteitä, jotka enemmistö on jo kadottanut. Monesti argumentoidaan, että enemmistö näkee vähemmistöt feminiineinä, eroottisina naisina. Tiibetiläisten tapauksessa se eroottinen toinen on kyllä mies.

‘And it is exactly this exoticism that appears to characterize the official public image of “minorities” in China. Most depictions show colorfully dressed minorities dancing, singing, and laughing in palm groves, on mountain tops, or in downright bizarre landscapes. They dance wildly, fires blaze, and mythic images are created that send a shiver down the spine of the Han-Chinese who view them. In facial structure, figure, and movement these depictions correspond to Han ideals of beauty. The official cultural policy also adapts minorities’ music, song, and dance according to Chinese forms, since the “backward” originals do not meet the Han standards of taste and must be elevated. The other is thus counterfeit.’ (Thomas Heberer: Old Tibet a Hell on Earth? The Myth of Tibet and Tibetans in Chinese Art and Propaganda)

Mutta väittäisin, ettei tämä kuva ole vain enemmistön ylläpitämä. Näin monet vähemmistöt myös haluavat nähdä itsensä, kauniina, komeina, laulavina ja tanssivina. Kumpaan kuvaan itse haluaisit uskoa: pitkähiuksinen, komea, villi tiibetiläismies, todellinen khampa hanzi, laulamassa ja tanssimassa ruohotasangolla vai huonosti koulutettu vähemmistömies, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia nykyisillä työmarkkinoilla. Väittäisin, että Hebererin mainitsemien musiikkivideoiden suurin kuluttajaryhmä ainakin tiibetiläisten tapauksessa ovat tiibetiläiset itse. Harvasen ilta katselemme Lhasa-tv:n lähettämiä tanssiohjelmia, ja jos tv:stä ei sellaisia tule, laitamme tanssi-dvd:n pyörimään. En myös ymmärrä, mitä Heberer tarkoittaa musiikin, laulujen ja tanssien ”kiinallaistamisella”. Nykytrendi tuntuu olevan perinteisten laulujen miksaaminen pop-musiikiksi, mutta tämä olisi mielestäni enemmän länsimaalaistamista kuin kiinalaistamista. Ja taas näiden pop-hittien suurin kuulijaryhmä ovat tiibetiläiset itse. Ja osa tätä eksotisointia on nimenomaan se, että vähemmistöt ovat erilaisia, esim. tiibetiläiset ovat aivan liian mustia kiinalaisten kauneusihanteiden perusteella.

Mm. Shangri-lan vanhassa kaupungissa on joka ilta tanssit aukiolla. Toki ne on järjestetty turistien houkuttelemiseksi paikalle, mutta monet paikalliset tulevat aivan omasta tahdostaan tanssimaan joka ilta. Myös uuden kaupungin puolella on iltaisin tanssit, jotka houkuttelevat lähinnä paikallisia nuoria. Tästä tanssista turistit eivät ole edes tietoisia. Monet nuoret harjoittelevat tanssiliikkeitä kotona, jotta voisivat tehdä vaikutuksen ystäviinsä. Ja kyseessä ovat perinteiset tiibetiläiset tanssit, ei mikään disco. Tämä lisää nuorten oman kulttuurin arvostusta ja säilyttää sitä. Ei kun kaikki tanssimaan!

Ötököitä

Heinäsirkka ja teekannu

Kevät saapuu pikku hiljaa, vaikkei se siltä taas tänään tuntunutkaan sateessa ja viimassa. Sateet kuitenkin merkitsevät kevään saapumista. Kukat alkavat kukkia ja ötökät saapuvat. Pari uskalikkoa on jo havaittu (kaksi kärpästä, yksi mehiläinen ja pari kirppua).

Kummallisimpia täällä nähneitäni ötököitä ovat isot tuhatjalkaiset. Ne ovat kellertävän-valkoisia ja jopa parikymmentä senttiä pitkiä. Tiibetiläiset pitävät niitä kummituksina. Näin sellaisen edellisenä kesänä juuri ennen nukkumaan menoa sänkyjemme lähistöllä ja osoitin sen Reiskalle. Reiska nappasi välittömästi puukkonsa ja hakkasi sen palasiksi. Koska minun piti mennä vielä ulos vessaan, hän neuvoi, että minun pitää ennen sisään astumista sylkeä kolme kertaa. Täyttä varmuutta en saanut, miksi näin tuli menetellä. Kummitus mikä kummitus. Eksoottisia minulle ovat myös ns. tikkueläimet (rukoilijasirkkoja kai). Nekin ovat parisen kymmentä senttiä pitkiä. Meillä Xidangissa ei ole hirveän paljon perhosia, koska täällä ei ole niin paljon kukkia, enimmäkseen vain peltoja. Yubengissa olen sen sijaan nähnyt jopa kämmenen kokoisia perhosia.

tikkueläin

Ikävämmältä ötökkäpuolelta ovat kirput. Kesällä kirppuja on kaikkialla. Ne ovat hiekassa, heinissä, eläimissä… Niitä ei meinaa saada tapettua millään ja kirpun purema kutiaa pahemmin kuin hyttysen puremat. Vierashuoneita siivoan ahkerasti, joten niissä ei kirppuja ole, mutta minun huoneessani on hiekkalattia, missä ne tuntuvat mielellään pesivän. Ja halippa kisua, niin takuulla on kirppuja, koirista puhumattakaan.

Pikkuruinen heinäsirkka

Eli saatte ötököitä + yhden pesästä pudonneen linnunpoikasen, kun en jaksa kirjoittaa politiikkaa.

linnunpoikanen

Jakki-tarina

Reiskan ollessa neljä vuotias isoveli ja mummo putosivat vanhassa talossa pahasti. Mummolta katkesi useita kylkiluita ja molemmat joutuivat Deqiniin sairaalaan. Äiti ja isä lähtivät tietysti mukaan pitämään heistä huolta. Näin Reiska ja isoisä jäivät kahden kotiin. Tai oikeammin, näinä aikoina isoisä paimensi jakkeja vuorilla, joten Reiskan täytyi mennä isoisän mukaan. Eräänä päivänä papan täytyi lähteä takaisin kylälle hakemaan heille lisää tarvikkeita, eikä hän voinut kantaa sekä tavaroita, että pikkupoikaa takaisin vuorelle. Niinpä pappa päätti jättää Reiskan vuorelle jakkien kanssa.

Illalla pappa palasi takaisin leiriin. Hän etsi ja etsi poikaa, mutta Reiskaa ei löytynyt mistään. Pappa alkoi jo hätääntyä, mutta löytyihän se poika viimein, nukkumasta vauva-jakin kyljessä.

Saamarin sähköt

Sain viimein ostettua sen kauan kaipaamani pesukoneen! Raahasimme koneen paikallisbussissa kotia ja odotin innolla pääseväni pesemään pyykkiä heti seuraavana päivänä. Mutta, kuten tavallista, kului useampia päiviä, ennen kuin isä sai vedettyä sähköt ulos koneelle asti. Sitten koitti odotettu hetki… ja mitään ei tapahtunut! Sähköt eivät riittäneet koneen pyörittämiseen!

Talomme sijaitsee kylän yläpuolella korkealla rinteessä, ja isä on vetänyt sähköt talolle itse. Tämä tarkoittaa sitä, että kylältä tänne johtaa varmaan kilometri kaapelia, joka roikkuu puissa ja milloin missäkin. Eli kun vähänkin tuulee, meiltä menee sähköt. Ja täällä tuulee usein! Toisaalta sähkölaitteiden käyttöiän kannalta tällä on hyvätkin puolensa, sähköpiikit eivät pääse hajottamaan kodinkoneita. Kerrankin kylällä hajosivat lähes kaikki telkkarit meidän töllöä lukuunottamatta.

Mutta nyrkkipyykki siis jatkuu.