Syysmoikat

torstai, lokakuu 5, 2017

Hello. Tulin pitkästä aikaa tänne blogin puolelle, vaikka olisi tärkeämpääkin tekemistä. Oon täs kotona, ja mulla on opiskelujuttuja etänä. Noh, aina voi venyttää iltaan. 😀

Tällä hetkellä on tosi hyvä fiilis. Tätä torstaita odotin viime viikon maanantaista lähtien, kun tiesin, että hektiset puolitoista viikkoa ovat sitten ohi. Nyt on ”vain” pinkka opiskeluhommia ja huomennaki ”vain” työvuoro. Mut siis, puolitoista viikkoa on ollu silleen hektistä, et on ollu tarkempi aikataulu opiskelun kans, tehtäviä jotka on suoritettava päivälleen tietyn ajan puitteissa, uuteen (palkka)työhön tutustumista ja myös kouluun liittyvän vapaaehtoistyöhön tutustumista (olemme siis yhden opiskelijakaverini kanssa tukihenkilöinä yhdelle ikäihmiselle tässä syksyn aikana). Lisäksi viikonloppuna oli häävalokuvauskeikka, niin ei viikonloppuna päässyt sen kummemmin rentoileen. Mut semmosta se arki on, enkä valita! Oikeasti ihan mukavaa, kun on kaikenlaista, mut pakko myöntää, et odotan viikonlopun viettoa, sillä pääsee viettään iltaa tärkeiden tyyppien kans.

Vaikka nyt on superhyvä fiilis, niin on syksyyn kuulunu myös väsymystä, stressiä ja epämukavuutta. Mut seki kuulunee asiaan. Tärkeintä, et yleisvire on kuitenki enimmäkseen positiivinen. 🙂 Nyt on sopivasti haasteita.

Kissat voivat hyvin. Ei kyllä enää osais kuvitella elämää ilman kissoja. 😀 Niihin on niin tottunut ja niistä on tullut rakkaita lemmikkejä. Kovasti niillä kiinnostaa aina nuo keittiönpöydät, mutta eivät enää niin usein hypi pöydille, kun saavat pikaset lähdöt.

”Katso, nielen ylpeyteni”

Haha, vanhat salkkarit taas kierroksessa – alusta asti. Harmi ku niitä bokseja ei tehty enää 180 jaksosta lähtien, jonku tekijänoikeusjutun takia.. Haluisin niiiin kattoa neki jaksot. 😀 Nykyisiä salkkareita ei sit tuukkaan katottua telkusta, yhh.

Arki-illat onki sit pitkälti koostunu vanhojen salkkareiden katsomisesta, sillä iltaisin ei oikein ole muuta jaksanut. Meän huushollissa muutenkin on enempi tai vähempi sairasteltu (pienesti). Kunnon kuumetta tai flunssaa ei oi ole kummallekaan tullut, mut sillee ärsyttävästi pientä lämmönnousua ja flunssasta oloa. Semmosta jatkuvaa puolikuntoisuutta, et ei oo päässy viel kunnolla käymään salilla ja muuta. Aina tulee joku uus pöpö koettelemaan meän kuntoa. 😀 Mut, sitä kyl ootan, et pääsen kunnolla käymään ryhmäliikunnoissa ja salilla, ja tietty kans lenkkeily on ja pysyy. Urheilun jälkeinen hyvä olo ja hyvä peruskunto on vaan sellasia, mitkä auttaa muutenki jaksaan paremmin 🙂

Mut joo. Mulla ois pariki aihetta, mistä haluisin kirjoitella tänne. Saa nähä, miten ehtii. Tässäkin nyt meni heti yli tunti, kun etin kuvat jne. ja mietin mitä kirjoittaa ja miten.

Zau!->

Häät x3 ja harrastevalokuvaajan mietteitä

keskiviikko, elokuu 23, 2017

SINETTÄ

ROVANIEMI

POSIO

Jokunen kuva heinä-elokuun häistä, joissa valokuvasin. Todellisuudessa otan kuvia päivän aikana noin 600-700, joista sitten 200-250 valitsemaani ja editoimaani kuvaa lähtee hääparille. Usein otan eri tilanteista niin paljon kuvia, että kuvissa on myös toistoa. Siten kuitenki löytyy ne parhaiten onnistuneimmat kuvat ja eri tilanteista on hyviä kuvia, eikä sitten ole sillein et jostain (tärkeästä) tilanteesta on heilahtaneita, pimeitä, ylivalottuneita tai muuten epäonnistuneita otoksia. Toki koko ajan osaan pelata paremmin kamerani kanssa että saan esimerkiksi valotuksen sopivaksi. Etenkin kirkko on haastava paikka kuvata, sillä siellä yleensä on hämärää. Usein myös juhlapaikka on hämärä ja tuo omat haasteensa. Yhdissä häissä olikin positiivinen yllätys, kun juhlatilana oli sellainen todella valoisa ulkorakennus, jonka katossa oli ikkunat. Valokuvaajan onni.

Takana on ensimmäinen kesä, kun olen tehnyt varsinaisia valokuvauskeikkoja. Takana on 4:t koko päivän häät, kaksi kirkon jälkeistä potrettikuvausta, yhdet 1-vuotiskuvat ja yhdet raskausajan kuvat. Tuttavapariskunta pyysi mua valokuvaan häitään noin vuosi sitten (häät juhlittiin viime kuussa) ja keväällä yhdessä fb-ryhmässä kysyttiin harrastevalokuvaajaa häihin. Tein sitten pienen ilmoituksen yhteen toiseen fb-ryhmään ja sen kautta tuli kuvauspyyntöjä.

Kyllähän se oli ensin melko kuumottavaa. Mie olisin vastuussa toisten hääkuvista. Mut harrastevalokuvaajan palkkaaminen on kuitenkin tietoista, eikä silloin valokuvaajalta voi olettaa täydellistä tietotaitoa. Ja niin kuin markkinataloudessa yleensä, niin kuluttaja voi valita valikoimasta tuotteen/palvelun itselle sopivaan hintaan. En kuitenkaan menisi palkasta kuvaamaan, jos olisin huono siinä hommassa. Saatuani ensimmäisen digikamerani joululahjaksi jouluna 2005, olen siitä lähtien kiinnostunut valokuvaamisesta. En sillein todella vakavasti, mutta kuitenkin aina tykännyt kuvata kaikenlaista. Oon kyllä oppinut paljon tämän kesän aikana, kun olen _saanut_ valokuvata muiden häissä. Ja nimenomaan saanut, sillä ei tätä tekis jos siihen ei ois aitoa intoa. Oon muutenki kiinnostunut kuvataiteesta, visuaalisuudesta ja estetiikasta. Kun siirrän ne noin 700 kuvaa koneelle, siinä ratkaisee oma näkemys siitä, mitkä ovat ne lopulliset kuvat. Ehkä on myös sellaista yleismaailmallista yksimielisyyttä siitä, mikä on hyvä tai huono kuva, mutta siinä on myös pieniä juttuja, mitä pitää ottaa huomioon. Onko kuva liian hämärä, ylivalottunut, sumea, epäselvä? Onko tarpeen lähettää 30 kuvaa samasta hääleikistä, kun sieltä voisi valkata muutaman parhaimman? Kuvaustilanteessakin voisi jo harkita kuvien määrää, mutta näin harrastevalokuvaajana ja häävalokuvaajanoviisina mielummin liikaa, kuin liian vähän.

Onko kuumottavaa olla tuntemattomien joukossa? Silloin, kun olen ajamassa kirkolle, alkaa vähän kuumottaa. Ja kun astuu kirkkoon ihan nobodyna (tosin 1/4 tän kesän häistä olin ennestään tuttujen parissa). Kuitenki jotenki se tunnelma tarttuu. Se sellainen herkkä ja iloinen tunnelma, joka häissä yleensä on. Kirkossa pyrin ottamaan monipuolisesti kuvia, mutta kuitenkin myös istun välillä ja kuuntelen. Otan kuvia yleensä jostain puolesta välistä käytävää, nopeasti saatan käydä lähempänä. Mutta se on jotenkin sellainen harras hetki hääparille ja vieraille, että koitan välttää sellaista ”valokuvausshowta”. En mene kuvaamaan hääparin etupuolelle, vaan kasvot näkyvät jos näkyvät eri tilanteissa(sormusten vaihto, laulut..). Toki saattamisessa ja siinä hetkessä, kun hääpari poistuu kirkosta, näkyy kasvot. Kun kasvot ovat pappia kohden, otan jokusen kuvan vähän lähempää ja sitten kauempaa niin, että ainakin suurin osa vieraista näkyy ja mahdollisimman paljon kirkkoa. Niissä kuvissa morsiamen mekko kahlitsee kuvan kauniisti. Mut niin, en siis edes pyri kirkossa kuvaamaan joka suunnasta, sillä kuvia hääparista ja vieraista kyllä ehtii ottamaan yllin kyllin sitten kirkon jälkeen. Mut niin, kirkkoon meneminen on siis se kuumottavin tilanne. Kirkossa alkaa kuitenkin tunnelma tarttua ja ihmiset tuntuu vähän tutummalta. Kirkolta hurautetaan juhlapaikalle ja otetaan hääpari vastaan. Häissä, joissa olen ollut, on ollut rentoa ja iloista sakkia – mitä muuta voisi häiltä odottaa? Herkistyneitä tai juhlatuulella olevia ihmisiä, naurua, jutustelua. Ei se hyvä ruokakaan mikään miinuspuoli ole. 😀 Oon siellä valokuvaajan roolissa ja mun tehtävä on keskittyä siihen hommaan. Hyviä valokuvauskokemuksia!

Opin paljon niin paikan päällä kuin jälkeen päin kuvia editoidessani. Aina jää jotain käteen jota hyödynnän seuraavalla keikalla. Paras palkinto on se, kun hääpari laittaa viestiä että ihania kuvia, kiitos paljon tms. Jos jotain kiinnostaa, miten voi saada palkkaa ilman yritystä? Kirjaan kaikki keikat ja palkkiot vihkoon, jolloin voin seuraavaan veroilmoitukseen ilmoittaa harrastepohjaiset tulot. Siinä on se tietty katto; kannattaa tutustua, jos kiinnostaa.

Mut joo, tästä on hyvä jatkaa.