Liki kahdeksan viikkoa Espanjassa

Castillo de Sohaililla iltalenkillä

”Minähän aloitan nyt sen blogin ja kirjoittelen sitä ahkerasti, kerta aina olen halunnut” Juuri näinhän se menikin. Uusi elämä on imaissut mukaan, joten kirjoittelu on jäänyt mielestä. Viimeisen kahdeksan viikon aikana on tapahtunut hurjasti uutta. Kaikki on sujunut muuton suhteen hyvin ja olen päiväpäivältä tyytyväisempi tähän valintaan.

Uusi työni alkoi reilu kuukausi sitten. Opeteltavaa oli hyvin paljon, mutta työt ovat alkaneet hyvin. Täällä on tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, jonka kanssa aika on mennyt kuin siivillä. Tuo aurinko, jonka kanssa olemme hyvin läheisiä nyt, antaa paljon lisäenergiaa. Se Natalia, joka viime syksynä halusi vain ottaa rauhassa kotona tai vain raahautua salille, on kaukana nyt. Toki nyt se pääsee flunssan takia esiin, mutta ei pitkäksi aikaa, kunhan tästä tervehdytään!

 

Sierra de Mijaksen upeat vaellusmaisemat

Muutamaan otteeseen on lähipiiristä kyselty, joko kaipaan Suomeen. Kaipaan päivittäin läheisiäni, mutta tunnen olevani kotona täällä. Toki meillä on Espanjan kanssa vielä vahva alkuhuuma käynnissä. Ajatus kodista on tämä nykyinen asunto ja paikkana tämä Fuengirola. Suomen viimeisin asuntomme, josta kovasti tykkäsin ei enää ole se koti. Suomen koti olisi vanhempieni asunto. Vahvimman kodintunteen tuovat mieheni ja kissat. Tietysti Suomesta tulleet ikävät uutiset, ovat lisänneet läheisiin kohdistuvaa ikävää.

 

Kauniita lenkkimaisemia

Mitä täällä sitten on tapahtunut? Aika on mennyt niin siivillä, ettei ihan itsekkään pysy perässä. Paljon on tullut vietettyä aikaa uusien ihmisien kanssa. Olemme jatkuvasti tutustuneet kotikaupunkiimme Fuengirolaan. Pikkuhiljaa koluamme myös lähellä olevia paikkoja, täällä kun on niin paljon nähtävää. Olemme hyvin omaksuneet jo tämän kulttuurin tavan käydä ulkona syömässä, oi näitä tapaksia!

Jännitin ensimmäisenä niinkin typerää asiaa, kun kaasun loppumista. Puhuin etukäteen työkavereilleni, kuinka emme tiedä, mitä tehdä. Siitä viikkoa myöhemmin kokkailimme mahtavaa ateriaa ja hups, kaasut loppuivat kesken paistojen. Asia, jota kovasti pelkäsin, nauratti lähinnä – ”hyvä syy syödä ulkona”. Se mikä kaasun loppumisesta teki niin hirveän pelottavaa, oli tietämättömyys. Kaasua saa joko huoltoasemalta tai kaasuautosta. On jotain muitakin vaihtoehtoja, mutta vieraalla kielellä eivät kovin selkeitä. Sopivasti oli juuri pyhät, mutta ei sen kummempaa ollut kuin mies taksiin ja huoltoasemalle.

Todistusaineistoa

Toinen oikeasti pelottava asia tapahtui viime viikonloppuna. Päädyin ratsastamaan. Olen hieman traumatisoitunut lapsena ja tippunut hepan selästä. Sen jälkeen en koommin ole hevosten seurassa ollut. Etukäteen ei suunnitelmissa ollut lähteä uhmaamaan pelkoja, mutta elämä vie mielenkiintoisiin paikkoihin. Olin eksynyt kyseiselle tallille jo muutaman kerran uuden ystäväni kanssa. En kuulu näihin ihmisiin, jotka uhmaavat pelkojaan herkästi – päinvastoin. Jokin uuden elämän rohkeus tai suuri luotto tähän ystävääni lopulta sai minut ratsastamaan, ilman painostusta. Fiilis jälkikäteen oli aivan mahtava!

Ihana meri – en vaan lakkaa ihastelemasta näitä aaltoja

 

 

 

Loppuvuosi tuo tullessaan paljon odoteltavaa. Viikonloppuna olisi tarkoitus juhlistaa synttäreitäni. Reilun viikon päästä pitkäaikaisin ystäväni tulee Suomesta tänne! Odotan innolla näitä ruisleipä ja salmiakki tuliaisia 😀  ja tietysti niitä rakkaita <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *