• Matkatarjoukset:
Valikko

Ajatuksia Phnom Penhissä

No niin, toista vuorokautta jo ollaan oltu täällä. Matkamme oli aika… sanoisinko vaiherikas, mutta siitä sit joskus toiste.

Istuskelen täällä hotellin huoneess, yrittäen tapella langattoman kanssa, joka millään jaksaa toimia ja kuuntelen kun naapurihuoneessa kiekuu kukko. En kyll tiedä miten se sinne on päättynyt, mutta kaksi yötä on huutanu täyttä kurkkua seinän takaa.

Mietin tässä kuinka hassulla tavalla ihmiset elämät on sidoksissa toisiinsa ja kuinka me vaikutamme toisten elämään tietämättämme. Kaikella on tarkoituksensa, vaikkei sitä näe tai ymmärrä.

Kun sairastuin syöpään 2008 ja puolisoni päätti että hänen on helpompaa elää terveen ihmisen kanssa en oikein ymmärtänyt miksi minulle on käynyt näin. Olin niin sekaisin hoidoista ja masennuksesta, että 1,5v-2v on muistista melkein 90% pois. Muistan vaan jotain pääpiirteitä, kuten esm sen että asuin kaverilla sillä yksin en pärjänny.

En todellakaan nähnyt mitään positiivstä, enkä mitään mistä olisi voinut olla hyötyä.

Nyt näen asiat toisin. Olen itse muuttunut ihmisenä. Mutta sekään ei ollut tämän kirjoituksen tarkoitus.

Minäpä kerron teille tarinan.

Muistan aivan hlv:n hyvin sen keväisen maanantaipäivän kun tulin kotiin ja kotona oli aavemaisen tyhjää. Kaappien ovet vaan auki, ihan ku leffassa.

Rakas ystäväni (nainen) ilmoitti minulle, etten jää sit sinne kotiin kökkii vaan lähden sen kaa nyt juhlimaan. Niin me mentiinkin. Yllättävän hauskaa meillä oli. Ilta loppui siihen että törmättiin mun opiskelukaveriin, joka sillä hetkellä on todella pahasti alkoholisoitunut.

Tyyppi oli niin alkkis ku vaan olla ja voi. Aikoinaan oiken komea nuori mies, joka tienas rahaa mallihommilla oli pultsari. Kirjaimellisesti. Kukaan kavereista ei ole kestänyt hänen juopotteluja, vaikka hyvää ihminen hän oli ja on edelleenkin. Itsekkin joskus yritin auttaa ja hän asuiki mun kämpillä jokusen kuukauden, muttei siitä mitään tullu. Hän oli jakuvasti ryyppytukessa ja vailla kotia, sillä vanhemmatkaan ei kestäneet katella tuota menoa.

Tämä naisystäväni taas on elänyt pitkään sinkkuna. Ei hänessä mitään vikaa ole, vaan ku on niitä ihmisiä jotka ei jaksaa juosta yhden yön kikkelin perään…

Nooh, me siis törmättiin tähän tyyppiin joka oli sit aaaaaika sekaisin. Siis todellakin sekaisin. Ystäväni on niin hyväsydämeinen ihminen, ettei millän tohdinnu jättä hänet sinne Stadin keskustaan. Me raahattin se mukanamme hänen luo.

Siitä se sit alkoi. Mies oli ekan päivän niin pahassa krapulassa, ettei jaksannu nousta sängystä. Toisena päivänä kun nainen kävi kaupassa mies oli jo vetämässä sen viinoja. Jossain vaiheessa siitä tuli omanlainen oravanpyörä.

Siitä on jo jonkin aikaa. Nyt ne kaksi ovat onnellisä yhdessä. Mies ei ole koskenut viinaan jo pitkään. Vapaaehtoisesti, alkuun lääkkeiden avulla. Hänellä on jo oma firma ja tyyppi maksaa palkat työntekijoilleen. En olisi koskaan uskonnut sellaisen vielä 3 v sitten.

Jos en olisi sairastunut ja jäänyt silloin yksin tätä kaikkea ei olisi ollut. He kaksi eivät olis tavanneet ja vaikka olisivat niin heidän suhdetta ei olisi ollut jos minä eläisin kotona. Ei, en tarkoita nyt sitä, että minä olen jotenkin ”parempi” tai että minulle kuulu kiitokset tästä, ei. Tämä on vaan yksi vaikuttava tekija ja näitä oli paljon, pikku juttuja, sattumia yms. Kaikella on siis tarkoitusensa. Perhoisvaikutuksesta ei vaan pääse mihinkään.

Aloin miettiä tätä jo viime yönä, kuunnelleen tuota kukon kiekuntaa.

Olen tässä ja nyt. Olisinko ollut muualla ellen olisi löytänyt netistä linkin Virpin blogiin? Itseasiassa en olisi edes kirjoittanut tätä tekstiä nyt ellen olisi löytänyt hänen kirjoituksia, sillä se oli samalla tutustuminen tähän sivustoon.

Nyt on liian aikaista sanoa mihin tämä kaikki johtaa, mutta voi sanoa varmasti että kiitokset kuulu Virpille monistä kivoista vinkeistä ja siitä että mun elämä lähti nyt tätä rataa mitä se nyt siten lähtikään :)

2 vastausta artikkeliin ”Ajatuksia Phnom Penhissä

  1. Kiitosta vain. Seuraan mielenkiinnolla, että mitä tuolta radalta tulevaisuudessa löytyy. Näen, että olet jo siirtynyt Phnom Penhistä Sihanoukvilleen. Kiva lukea juttuja, kun itselle on paikat tuttuja ja on helppo eläytyä asioihin ja nähdä paikat mielessään.

    En tiennytkään, että sinulla oli taustalla syöpäsairaus. Mainitsit jossain postauksessa, että olit sairastunut, mutta en sitten löytänyt aiemmista kirjoituksista, että mistä oli kyse. Oletko kirjoittanut siitä enemmän johonkin? Onko se nyt ohi ja hoidettu vai mikä on tilanne?

    • olen kirjoittanut siitä mun venäjänkieliseen blogiin, mutta sinnekin lähinnä ”musta tuntuu nyt pahalta henkisesti” asenteella, ei mitään sen kummosempaa tekstiä..
      Hoidettu on :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>