• Matkatarjoukset:
Valikko
HomeEi kategoriaa14.3.2012

14.3.2012

Hei vain!

Tässä olen minä:

Näin monta päivää on jäljellä laskettuun aikaan:

(Kyllä, piirtelen useinkin käteeni.)

Ja tässä on vauva:

Ja tässä:

Sekä tässä:

Onhan tässä vielä tunteja jäljellä tätä päivää, mutta kyllähän se kirves taitaa sen suhteen jo polskia kaivon pohjalla. Eipä silti, en oikeastaan edes tunne olevani kärsimätön. Ennemminkin jollain hassulla tavalla rauhallinen – olisikohan se aikuismainen kypsyminen kaikkine harmonisine zenmäisyyksineen vihdoin iskenyt tähänkin ruhoon? Luultavasti olen vain liian väsynyt tajutakseni moisia korkean aivotoiminnan tuotoksia kuin kärsimättömyyttä, kuulostaa huomattavasti todennäköisemmältä…

Nanan isällä oli eilen synttärit ja tokihan meikäläinenkin sitten mitä ihanteellisimpana miniänä soitti tälle onnittelupuhelun. Paha vain, että ”Hi mr. Appiah, I wanted to call you to wish the happiest birthday!” kuulosti kyseisen herran korvaan (oma ääntämiseni toki oli huippuluokkaa) kuta kuinkin tältä: ”Hi mr. Appiah, I wanted to call you to tell you have become a granddad!”. Tänään sieltä sitten soitettiin aamulla Nanalle ja kyseltiin vauvan kuulumisia – koko Kwadasolle on kuulemma ilmoitettu ja kirkossa on sunnuntaina luvassa erikoisjumalanpalvelus pikkuisen syntymän kunniaksi. ”Dad, I’m afraid you got it a bit wrong yesterday…” Voihan raasua. Kuitenkin ihana huomata, kuinka innokkaasti Ghanan päässäkin uutta tulokasta jo odotetaan.

Tänään on tullut lenkkeiltyä koiran kanssa pari tuntia, siivottua koko talo, tehtyä ruokaa ja rupateltua syvällisiä Jehovan todistajien kanssa. Ehkäpä vielä lämmitetään illalla sauna ja sitten harjoitetaan villejä lemmentöitä, jotta tulee kaikki loputkin vanhankansan konstit synnytyksen käynnistämiseksi kokeiltua – jälleen kerran. Minulla on kuitenkin kutina, että ennen pääsiäistä vauva on jo ulkona! (Ja pääsiäinen on lähellä, koska pajunkissatkin ovat jo täällä! Ehkä minä sittenkin olen ihan pikkiriikkisen kärsimätön…)

P.S. Tänään oli ihanan keväinen päivä ja sai laittaa ensimmäistä kertaa kankaiset tennarit lenkille jalkaan! Huomiseksi on kuitenkin luvattu vesi-/räntäsadetta, joten eikös vauvan olisikin hyvä syntyä silloin?

P.P.S. Itsehän olen tullut maailmaan komeat 9 päivää lasketun ajan jälkeen ja Nana nyt on afrikkalaisena sikäläisen aikakäsityksen lapsonen, joten luultavasti meidän rakkautemme hedelmäkin alkaa harkita ulostautumista joskus siinä vapun hujakoilla.


Comments

14.3.2012 — 55 kommenttia

  1. Voih! Kyllä se pikkuinen kohta tulee! Meidän neiti odotutti ihan viimeiseen mahdollisuuteen asti ja syntyi 1/11/11.
    Rv 42!!! 14 päivää lasketun ajan jälkeen! :D
    Ajatteli varmaan vaan isiä, että onpahan ainakin helppo synttäripäivä muistaa ;)

    • Voi mutta toihan on aivan loistava synttäripäivä! Teidän tyttö on osoittaunut jo aivan alusta asti oikein fiksuksi neidiksi – ja selkeästi toi isä-ajatus oli mukana! :D

      Mä ymmärsin tänään, kuinka hyvä päivä toi eilinen olisi ollut toiselle syntyä. Nanan isä ja koko muu perhe olivat ihan haltioissaan, että kuinka voikaan ensimmäinen lapsenlapsi syntyä samalle päivämäärälle kuin isoisänsä ja vieläpä tiistaina kuten äitinsä ja suurin osa tädeistään. Noooh, toisaalta se päivä, jona pieni puskee maailmaan tekee itse itsestään merkityksellisen, vaikkei ko. päivässä valmiiksi mitään kummaa olisikaan. :)

  2. Tulen tänne joka päivä jännittäen, josko tänään otsikko kertoisi, että hän on saapunut! Hallelujah! Hopi hopi nyt ;D

    • :D Se pettymys on joka aamu yhtä suuri, kun saa todeta heränneensä jälleen omasta sängystään – niin mielelläni heräisin keskellä yötä hervottomiin supistuksiin. :)

  3. Heh, olisi tietty myös voinut ajatella että jos vauva oikeasti olisi syntynyt olisit mahdollisesti kertonut myös sukupuolta yms. :D No, toivottavasti pian saavat sitten kuulla nekin syntymäpäiväonnittelut :)

    Aika paljon kieltämättä jänskätti kun sivu latasi ja sitten näkyi että ”tässä olen minä”, mutta ei se ollutkaan vielä vauvan puhekupla ;)

    Kärsivällisyyttä ja lepoa :) Synnytin itse melkein pari vuorokautta valvoneena joten suosittelen lepoa ja nukkumista aina kun vain pystyy… Eli ei niin että ohos, limatulppa irtosi, nyt tuli kiire tehdä vähän rästihommia ja sitten lapsivedet menee viisi minuuttia nukkumaanmenon jälkeen etkä ole tietenkään aamuseitsemältä herättyäsi nukkunut yksiäkään päiväunia ;D

    • Hehh, no niinpä! Nanan isä kyllä kysyi, että onko se tyttö vai poika ja vastasin etten tiedä vielä, jolloin herra vaan nauroi hervottomasti. Varmaankin ajatteli vaan, että suomitytöllä se tunnetusti sitten on erikoinen huumorintaju. :D

      Mulla on vaan ongelmana, etten saa nukuttua. Toisaalta sitä on tähän unimäärään nähden yllättävänkin pirteä. Eiköhän tämä tästä sitten lähde sujumaan ainakin jossain vaiheessa. :)

  4. Voi kun on suloinen vauva masu :) ! Paljon jaksamista sinnepäin, kyllä se taapero sieltä tulee kun on tullakseen :) !!

  5. apua sun maha on i-s-o! :D huomasin että olit päivittänyt ja olin ihan varma että nyt vauva on jo syntynyt, mutta ei.. eiköhän se sieltä vielä ulos tule ;)

    • Jotenkaan mua ei hirveästi edes yllättäisi, jos olisin se ensimmäinen ihminen, jonka vauva on jäänyt vatsaan – tilastopoikkeuksena olo on jo melko tuttua. :D

    • No ei! Eikä silti, että nyt kun itsekin katsoo ikkunasta ulos, niin kyllä mäkin mielummin sisällä pysyisin. :D Mua jännittää jo valmiiksi, kuinka paljon tuun ikävöimään tätä kumpua – se on yllättävänkin kiva tossa edessä. :)

  6. Hihii kun olet hurjan söpö! Täällä on sormet ristissä että toinen haluaisi moikata meitä (niin ja ehkä vähän teitäkin) pian :)

  7. Loppuodotus on ihan kamalaa, joka päivä joku soittaa/tekstaa että joko nyt? :D Ja itsellä on ihan tukala olo kun toinen ei halua yksiöstään pihalle, mullakin on mennyt kaikki 3 lasta 2 viikkoa yli. Meidän keskimmäisellä on myös hauskasti kun syntymäpäivä on 4.9 ja nimpparit on 9.4 :)

    • Niinpä! :D Mulla on itsellä yllättävänkin rauhallinen olo ja jotenkin aikakin menee tosi nopsaan, mutta ne kaikki kyselyt alkaa kieltämättä pikku hiljaa nakertaa. :D ”Ai se on vieläkin mahassa!” ”No eikun taskuun laitoin..” Musta alkaa tulla pelottavan kärttysä aina kauppa- ym. reissuilla. :D Heh, hauska synttäri-nimpparisattuma kyllä. Meillä ei taida vastaava tulla onnistumaan, mikäli tyyppi saadaan vielä maaliskuun aikana ulos. :)

  8. Voi kun on pieni vatta sulla! :) Vanhan uskomuksen mukaan ensimmäiset lapset menee aina yliajalle, mutta kyllähän ne jo viimeistään 10 päivän kohdalla sitten käynnistelee. En tajua, miten joku oli odotellut 2 viikkoakin. Itseäni pelottaa jo lapsen koko yliaikaisena, kuinka raskasta on synnyttää kookasta vauvaa.

    Mutta, tsemppiä ja kärsivällisyyttä, kyllä se siitä.

    • Jep, mulla oli eilen neuvola ja seuraava aika annettiin tiistaille. Jos sinne vielä ilmestyn, niin sitten varataan kuulemma aika äitiyspolille. :) Paha vaan, että toi 10. päivä osuu juuri lauantaille, joten käynnistellään sitten vasta seuraavana maanantaina (miksei voida jo silloin edellisenä perjantaina?), joten saapi vauva kasvaa sitten vielä pari päivää lisää. Onneksi tän on arvioitu olevan suht siro tapaus, joten ei se ainakaan miksikään lähes 5-kiloseksi ehdi millään. :) Tällä hetkellä veikattiin olevan joku 3,3kg.

  9. Mun laskettu aika oli aikoinaan 14.3, mutta annoin odotuttaa äitiä ja isää 24.3. saakka, jotta saataisiin isän kanssa myöskin sama synttäripäivä… ;) Tsemppiä odotukseen!

    • Kiitos! Heh, voi kunpa tää tyyppi ei antais odotuttaa niin kauaa – ei ole edes mitään erityispäiviä lähiaikoina! :D

  10. Ihana massu!<3 paljon tsemppiä tulevaan! P.s mää luulin että mulla on nyt jo iso maha, mutta taitaa se jonki verran vielä kasvaa :D

    • Tässä viimiset 1-2kk tää on kasvanut ihan hervotonta vauhtia! Viikon jälkeen on aina vähäsen vaikeampi saada takkia kiinni saumojen vaan huutavan hoosiannaa. :D Kiitos ja tsempit sinnekin! ♥ :)

    • Voi kun olisikin! :) Taas eilen illalla tuntui lupaavalta, että ehkäpä yöllä alkaisi tapahtua jotain, mutta näääh, ihan omasta sängystä nousin aamulla vailla mitään tuntemuksia. :)

  11. Moikka Emma!

    olen tässä lähiaikoina seurannu rantapallon kasvamista :D ja mietin edellispäivänä,joskos olisit synnärille jo lähteny,kunnes näin sut äitis ja koiran kanssa kävelyllä Eurassa,,ja se massukas oli edeleen mukana <3 Odotan innolla että saannähdä kuvia tulevasta pienestä nyytistänne <3

    • Moikka!

      Heh, joo kyllä musta tuntuu, että pallo kulkee lenkeillä mukana vielä hyvin pitkään – tai ainakin mikäli se olisi siellä sisällä möllöttävästä tyypistä itsestään kiinni. :D Reilun viikon päästä maanantaina sitten ilmeisesti käynnistellään, jos ei ennen ala mitään tapahtua. Onneksi tämän kanssa saa kuitenkin hyvin liikuttua eikä parinkaan tunnin lenkit oikein tunnu missään. :) Mutta kyllä se jo pian tulee! ♥

  12. Hei, ihana masu sulla :) Ootkos kaikilta raskausarvilta onnistunut säästymään? Ainakin kuvissa ei näy!
    Hyvää loppuraskauden aikaa!

    T Unna

    • Oi kiitos! :) Hehh, mun raskausarpeni on mahan sijasta tulleet lantiolle – kiitos alkuraskauden megaturpoamisen. :D Äsken tarkastelin massua ja kyllä siinäkin ehkä jotain tosi himmeitä arpia näkyy. Tai sitten oon vaan yöllä raapinut itseäni – ei olisi eka kerta sekään. :)

  13. Oi ihanaa, kohta hän sieltä tupsahtaa x) Onnea viel paljon! Oon melkein joka päivä päivittänyt ja odottanut sun mukavia postauksia :) Nyt asiasta ruokaan, mitä tuo herkullisen näköinen ruoka tuolla kattilassa on? Onko se sahrami riisiä? Millä oot sen maustanut? =)

    • Pian pian! :) Heh, ei mitään niiiiin herkullista. Kunhan vaan Nanan kauhistukseksi värjäsin riisin kurkumalla ja kun se ei vielä riittänyt, niin heitin sekaan persiljaa. ”Do you always have to put these leaves everywhere?” No mutta persiljahan on hyvää ja täytyyhän mun huolehtia porukan raudan saannista! :D

  14. Oon lukenu tätä sun blogias jo pitkän aikaa, mutta oikeen nyt jo sain ensimmäisen kerran kirjotettua kommentin..( hyvä minä :D)
    oon lueskellu myös noita kamalia kommentteja mitä sulle on tullu, mutta ne on ihan täyttä roskaa! nana on melko varmasti paras mahdollinen mies sulle, ja sen elämänarvot on mun mielestä todella kehuttavia! :-) ja myös sua ihailen valtavasti, sun kirjoituksia on ihana lukea ja oot niin täynnä elämäniloa että ihan omaki päivä aina piristyy ku näitä sun tekstejä lueskelee! :-)

    oon itekki ollu kerran afrikassa, ja ensi vuonna olis sitte suunnitteilla vähä pidempi roadtrippi ihan tuolta etelä-afrikasta alkaen ja mahdollisimman moni paikka olis tarkotus koluta läpi! odotan innolla :-) näiden sun tekstien jälkeen ghana taitaa olla myös yks pysäkki ku sinne suuntaan päästään!

    tsemppiä teille sinne vauvan odotukseen, toivottavasti saadaan pian nähdä kuvia koko teidän ihanasta perheestä!

    • Jipii, tervetuloa tänne kommenttiboksin mielettömään maailmaan! :D Joo onhan ne jotkut kommentit toisinaan niin uskomattomia, ettei niistä osaa edes ottaa itseensä – kunhan saa pohtimaan, mitä ihmettä joidenkin päässä liikkuu. :) Mutta aika harvinaisiahan ne kuitenkin on, jos vertaa näihin kaikkiin fiksuihin tapauksiin. :) Ja kiitos hirmuisesti!

      Ihan mielettömältä kuulostaa toi sun tuleva reissu! Meinaatteko lähteä sitä länsirannikkoa sitten ylös vai käydä idänkin puolella? Voihan kateus! :) Ghanassa kannattaa joo ehdottomasti käväistä, mikäli vaan reitti sinne päin kulkee. Ja siitä jatkaa Burkinaan (jolloin tulee näppärästi nähtyä Kumasikin :D). Oi voi, pääsispä jo pian suunnittelemaan omaakin matkaa, vaikka kyllähän tästä toisaalta jo melko piankin lähdetään käymään Ghanassa. :)

      • Nojoo löytyyhän niitä, mutta eipä kannata tosiaan välittääkkää :-)

        Joo no tarkotuksena olis siitä etelästä suihkasta idän puolelle ensi ja sitte länsirannikolle lopuksi :-) Nojoo hyvä tietää, pitääpä käydä sieläkin pyörähtääs! :-) Ja en yhtää ihmettele, kyllä mä ainaki ite oon jo mahdottoman innoissani vaikka siihen vielä aikaa onki :-) On se Afrikka vaan niin ihana paikka!

        • Ja hei ilmoittele ihmeessä, mikäli sun on tarkotus pistää pystyyn jonkin sortin reissublogia – seurailisin enemmän kuin mieluusti! :)

  15. Säteilevän kaunis olet muhkeine vatsoinesi!
    Kyllä hän pian putkahtaa maailmaan ja tekee teistä perheen.

    • Voi kiitos! :) Joo ei tässä enää ole kuin maksimissaan 10 päivää, niin sitten jo käynnistellään – ehkä jaksaa sen aikaa sitten vielä odotella. :)

  16. Heippa! Asiaan tämä ei niinkään liity, mutta pakko kysyä että miten saat riisistä tuon väristä? :) Käytätko jotain tiettyä maustetta? :) Haha, olipas hassu kysymys mutta olen tätä aiemminkin miettinyt. :D

    • Hiphei! Kurkumalla oon ton värjännyt. :) Tohon määrään riisiä meni ehkä teelusikallinen, joten aikas helpolla saa pirtsakan väristä – ja sen näköstä, että olisi parempikin kokki. :D

  17. Sie olet säteilevä!
    Onnea ja lämpöä odotuksen viimeisille hetkille.

    Ps. Jos joku on sitä mieltä, ettei siun blogi sovi enää rantapallo-sivuston alle, niin voit linkittää nämä kuvat! Tässä, jos jossain, on kyse rantapalloista :)

    • Voihan kiitos! :)

      Hehh, joo totta! Mulle ei ole vielä kukaan tullut sanomaan, että pitäisi ehkä harkita blogin siirtämistä muualle, mutta pidän ton mielessä ihan varmuudenkin vuoksi. :p

  18. Huuii ku luulin että nyt se vauva on syntynyt, mutta siellähän se vatsassa vielä oleilee (vai? ;)) Alku”shokin” jälkeen kyllä nauroin sun onnittelusoitolle. Oivoi voin niin kuvitella sen kuhinan mikä siellä on ollu. Ja näin loppuun täytyy kyllä sanoa, että sä oikein hehkut onnellisuutta, kaunista <3 Oon niin onnellinen teidän puolesta :')

    • Oi kiitos! <3 Hehh, joo edelleen tyyppi könyää turvallisesti mahassa..joka aamu on aina edellistä suurempi pettymys herätä omasta sängystä maha pystyssä. :D

    • Muakin jännittää jo ihan pikkiriikkisen (joskin pääosin nää tunteet taitaa olla vain pelkkää kärsimättömyyttä :p ) Kiitos!

  19. Sä olet tähän varmaan vastannut sata kertaa mutta silti..

    Mistä sä tiesit sen? Iskikö tää rakkaus kun kirkkaalta taivaalta? Siis teidän suhdehan on todella nopeasti edennyt (mun mittakaavalla). Ja ”esteenä” vielä vieras kulttuuri sun muu. Mistä sä tiesit, että tän miehen kanssa sun ei tarvitse murehtia mistään?

    Kaikkea hyvää teille ja pianhan se vaavi syntyy ellei jo nyt :)) Onnea <3

    • Vaikeita kyselet. :) Nanassa vaan oli jotain erilaista, joka sai mut antamaan jo todella lyhyen ja epämääräisen jutustelun jälkeen tälle numeroni – ja vieläpä oikean sellasen. Yleensä en anna numeroani Ghanassa yhtikäs kellekään. Sillon mentiin ihan täysin sydäntä kuunnellen ja eipä ole kertaakaan kaduttanut. :)

      Ja kiitos kovasti! :) ♥

  20. Mietin tässä juuri, että mitäpä sinulle ja masun asukille mahtaa kuulua. Oli pakko tulla kurkistamaan. Yllätyksekseni asukki on kotoisassa pesässään edelleen. ;)
    Toivottavasti söpöliini putkahtaa pian mualimaan ja mielellään ilman suurempia ongelmia. Ihanaa viikonloppua teille!

    • Heh, ja yhä edelleen. :D Huoh. Mutta nyt on ihanaa, kun maanantai lähestyy varmana (kai se on varma?) takarajana ja sitten ainakin saa jo ihan nähdäkin asukin. :)

  21. Hei!

    Tuli mieleen kun mainitsit noista lemmenöistä, että millainen suhtautuminen afrikkalaisilla on seksiin? Lähinnä naisen asemaa siinä, keskitytäänkö aktin aikana vain miehen nautintoon vai onko nainen tasa-arvoinen tilanteessa? Ja tietenkin on varmasti eroja, enkä halua yleistää, mutta osaisitko antaa jonkinnäköistä vastausta? Ja ihan yleisellä tasolla riittää, ei tarvitse omista kokemuksista kertoa. :D

    • Hehh. :D Mä en kyllä osaa antaa tähän kovinkaan yleispätevää vastausta. Enimmäkseen kristityssä Ghanassa on ainakin se asenne, että ei seksiä ennen avioliittoa (siitä, kuinka hyvin tuota sääntöä noudatetaan, en sano mitään). Veikkaan, että toi naisen ja miehen välinen tasa-arvo makkarissa riippuu ihan täysin siitä, missä valtiossa ollaan, missä heimossa/kulttuurissa kyseisen valtion sisällä ja ehkä eniten vielä, että kenen makkarissa tarkalleen ollaan – ihan kuten Suomessakin. :)

  22. Ei vieläkään vauvaa!!! tuun aina välillä tarkastamaan tilanteen, että joko se vauva olis tullut, mut ei. Noh, kyllä se sieltä aikanaan tulee, joten turha tässä nyt enään on hätäillä;-) kaikkea hyvää ja kaunista ja ihanaa kevättä teidän pian kolmihenkiselle perheelle:)

    • Joo ei kai tässä auta kiirehtiä. Tai ei siitä ainakaan mitään hyötyä taida olla. :) Maanantainen takaraja onneksi lähestyy jo hyvää vauhtia, joten eiköhän tää meikäläisenkin kärsimättömyys tästä asetu aloilleen. :) Kiitos ja ihanaista kevättä sinnekin!

  23. Hei! Olen tässä vähän aikaa seurannut blogiasi ystäväni suosittelemana, on tosi hyviä ja mielenkiintoisia kirjoituksia sinulla, sinun kannattaa ehdottomasti jatkaa. Onnea tulevasta vauvasta! Joko olette nimeä miettineet? Itse sain esikoiseni tammikuussa ja eilen oli nimiäiset, ensimmäiseksi etunimeksi tuli Savannah. Tuleeko teille nimiäiset vai kastejuhlat? Jos nimiäiset, niin miten miehesi tai hänen sukulaisensa siihen suhtautuvat?

    • Heippa! Kiitos hurjasti! Kyllähän tätä on tarkoitus jatkaakin ja toivottavasti vähän aktiivisemmalla otteella kuin mitä tässä on viime aikoina tullut päiviteltyä. :) Mulla pyörii tuo nimikysymys mielessä monta kertaa päivässä ja Nanalla sitten taas huomattavasti harvemmin – eiköhän tästä kuitenkin jonkinnäköiseen tulokseen vielä senkin suhteen päästä. Savannah on kaunis nimi! :) Ristiäiset on luvassa ihan perus suomalaiseen, luterilaiseen malliin ja Ghanassa sitten varmaan on vielä luvassa jonkin sortin ”hässäkkä” paikallisessa helluntaiseurakunnan kirkossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>