• Matkatarjoukset:
Valikko
Home 1 2 3 89 90

Poooojat kansan urhokkaan (ja ne seuraukset)

Tämä neiti Carpe diem tarttui eilen hetkeen oikein molemmin käsin. Kello oli vasta hieman yli kuusi illalla, kun Amila kiipesi syliini ja nukahti. Nana oli treeneissä ja minähän näin tässä oivan tilaisuuden lukea vielä tovin rauhassa ja mennä sitten itsekin ajoissa nukkumaan. Siinä vaiheessa, kun oletettu järkeni yritti kysellä mahdollisista seurauksista, hiljensin mokoman laittamalla kädet korville ja hyräilemällä Porilaisten marssia – toimii joka kerta!

Noh, oikeasti istuin sohvalla kirja sylissä, mutta katse suunnattuna telkkariin ja hieman myöhemmin (aikaisen nukkumaanmenoajan mentyä ohi jo kauan sitten) viestittelin Nanan Washingtonissa asuvan serkkutytön kanssa, kunnes kello olikin jo reippaasti yli yksitoista. Tästä menikin sitten nelisen tuntia siihen, että Amila ilmoitti nukkuneensa tarpeeksi. Hiton Porilaisten marssi!

Lievässä koomassa mennyt tämä aamupäivä, mistä kielii myös vahva luku-urakkani: olen päässyt tenttikirjastani sivulta 4 sivulle 8 – enää 490 jäljellä! Hieno homma.

Huomenna lähden parin päivän kenttäretkelle samoamaan Someron ja Tammelan metsiin sikäläistä geomorfologiaa ihmettelemään. Niinpä blogissa oletettavasti tulee olemaan hiljaista, mutta Instagram tullee täyttymään eräjormamaisen alteregoni manifestaatioista (vähänkö käytän hienoja sanoja!) koko retken ajan, joten samoiluhenkeen pääsee osalliseksi sitä kautta.

Oioi. Pitäisi ehkä palata takaisin tuon kirjan pariin. Onneksi siinä on edellistä enemmän kuvia.

Keitin muuten kahvia. Nyt täytyy olla tiukkana, ettei mene taas överiksi

Aurinkoista loppuviikkoa! Palaamma viimeistään lauantaina!

Suosikit Turussa: Cafe Qwensel

Odotan alkavaa kesää aivan erityisellä mielenkiinnolla, sillä se on ensimmäinen laatuaan Euran ulkopuolella – roadtripilla/Ghanassa vietettyä kesää 2010 lukuun ottamatta. Turkuhan on kaiken lisäksi kuulu nimenomaan ”kesäkaupungin” tittelistään, joten olen ainakin suunnitelmissani päättänyt tulevien kuukausien aikana ottaa siitä irti kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Käytännössä tämä tullee tarkoittamaan Turun tarjoamiin vapaa-ajan mahdollisuuksiin tutustumista ja tulen kirjoittamaan niistä myös tänne, jahka kokemuksia vain alkaa kertyä. Toistaiseksi olen vielä kiinni tenttikirjoissa, mutta toukokuun alussa pitäisi alkaa hellittää – can’t wait!

Tämän Turku-esitelmöinnin haluan kuitenkin aloittaa jostain tuttuakin tutummasta: Cafe Qwenselistä, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Nyt se on nimittäin jälleen auki ja kesäkausi virallisesti startannut!

Kyseessä on aivan Turun keskustassa, Fortuna-korttelissa sijaitseva 1700-luvun kahvila, joka on pallonheiton (ei tosin minun heittämäni, en oikein osaa) päässä niin Aurajoesta kuin Kauppatoristakin. Siksi onkin käsittämätöntä, kuinka tuo uskomaton vanha maailma on samaan aikaan niin keskeisellä, mutta kuitenkin hyvin suojaisella paikalla: siellä parisataa vuotta vanhassa miljöössä kuparipannujen ja räsymattojen äärellä unohtuu koko kaoottinen ulkomaailma aivan kokonaan. Tämä on se paikka Turussa, jonne minä veisin vieraani sumpille tai vaikkapa lounaalle.

22.4.2014 003 22.4.2014 029 22.4.2014 028 22.4.2014 013 22.4.2014 011 22.4.2014 007 22.4.2014 017 22.4.2014 022 22.4.2014 025 22.4.2014 023 22.4.2014 015 22.4.2014 035 22.4.2014 027 22.4.2014 033

Tänään laajensin jo ennestään varsin kattavaa Qwenselin herkkutuntemustani sitruuna-marenkitorttuun ja ah, olipa vain taivaallista! Mutta eipä kai sitä muuta voi odottaakaan, kun kaikki tuotteet leivotaan paikan päällä lisäaineettomasti ja lähiruokaa kunnioittaen – niin ja varmasti koko kaupungin aurinkoisimman henkilökunnan toimesta.

Ainoa henkilökohtainen miinus minulle Qwenselissä on se, etten ilmeisestikään voi tehdä siitä itselleni lukupaikkaa, sillä 7 sivua kahdessa tunnissa ei liene kovinkaan kehuttava suoritus – minkäs teet kun aistit ovat jatkuvasti keskittyneet joko ääntä kohti tähtäävään lusikkaan tai sitten tiskin takana hymyilevään 1700-luvun piikaan! (Kuulostipa siltä kuin täällä näpyttelisi vanha irtsas – joskin varsin pittoreski - mies.)

Mutta niin, käykäähän ihastumassa tekin niin piikoihin kuin piiraisiinkin tunnelmasta puhumattakaan! Maistakaa ainakin norjanmunkkeja, saksanpähkinäpiirasta, simaa, spelttipannaria, pinaatti-vuohenjuustopiirasta ja oikeastaan kaikkea muutakin tiskiltä löytyvää. (Kaloritkin jäävät tietysti sinne menneille vuosisadoille siinä vaiheessa, kun malttaa jälleen astua takaisin nykymaailmaan. Näppärää!)

Löytö sängyn alta

Mikähän siinä on, etten edelleenkään osaa pakata? 15-vuotiaasta olen lähes viikottain pakannut viikonloppukassin matkatessani Tampereelta Euraan treeneihin sekä pelireissuille ja sitten seuraavina vuosina taas toisinpäin. Silti minulla on yhä mukana se kuusitoista kappaletta pussukoita ja nyssyköitä (tai sitten yksi hervoton, täyteen ahdettu urheilukassi, sillä ”Kun sitä tilaa nyt oli…”), joiden sisällöstä 80 prosenttia on aina turhaa. Voisi kuvitella, että moisella överipakkaamisella sitten edes varmistaisi kaiken oleellisen mukaantulon, mutta ehei, aina jotain tärkeää – vaikkapa kukkaro – unohtuu.

Sinänsä tuo alun kysymys on täydellisen turha, että tiedän vastauksen siihen itsekin: syynä on viimetippaan jättäminen ja näin ollen hervoton kiire. Samalla kaavalla sitä myös eilen juostiin pitkin vanhempieni taloa ja kerättiin hajanaista omaisuuttamme niin sisältä kuin ulkoakin. Tällä kertaa huomaan unohtaneeni ainakin Amilan aurinkolasit, mummulta saadun pussillisen omppuja, läppärini hiiren sekä omenapuun oksat, jotka oli tarkoitus laittaa kukkimaan olohuoneeseemme.

Suru ja epätoivo ei kuitenkaan ole aivan niin musertava kuin kenties voisi olettaa. (Aika kuivaa pelata Mahjongia ilman hiirtä.) Löysin siellä juoskupakkaamiseni ohessa nimittäin jotain hyvinkin mieluisaa: etsiessäni yksinäistä sukkaani sänkymme alta silmiini osui pahvilaatikko. Sieltä pilkisti kangasta, joka sai kaihoisat muistot iskemään rintaan sellaisella hyvänolon voimalla, että se melkein tuntui jo pahalta. Kyseessä oli Ghanasta ostamani kangas, jota käytettiin tähän mekkoon:

3.4. 012 3.4. 013

Hyvä se on siellä appelsiinipuun alla hymyillä. Sister Ataa epäröi aluksi tuota suunnittelemaani mekkoa (siinä on myös melkoisen alas uurrettu selkäosa) sen lyhyyden vuoksi, mutta heltyi kun lupasin pyhästi käyttää sitä vain paheellisessa kotimaassani – ja ainoastaan legginsien kanssa. Liekö rouva ompelija silti sabotoinut mahdollisuuteni hävyttömään siveettömyyteen tahallaan, sillä tuo mekko ei oikein istunut. Kangas on hieman liian jämäkkää ja tuo yläosa jollain tapaa väärän mallinen. Täytyykin katsoa, josko löytäisin itse mekonkin ensi kerralla Eurasta ja testata sitten istuvuus uudelleen.

(Mutta myönnettävä on, että onhan se nyt ihan liian lyhyt! Täytyykö minun tosiaan ostaa legginsit?)

Muistin kyllä, että mekosta jäi ylimääräistä kangasta (wonder why), mutten milloinkaan ajatellut sitä olevan näin paljon! En osaa mitään metri- tai jalkamääriä sanoa, mutta kyllä siitä varmasti saisi jopa toisen kokonaisen, hieman säädyllisemmänkin mekon. Veikkaan kuitenkin käyttäväni sen melko klassiseen puolihameeseen itselleni ja hellemekkoon Amilalle – vielä on auki se, yritänkö kyseistä luomisprosessia ihan itse (en todellakaan ole mikään ompelukansan lippulaiva) vai annanko vastuun heti suosiolla jollekin taitavammalle.

Toivottavasti nämä ihanat ilmat jatkuvat vähintäänkin marraskuuhun, niin mahdollisuuteni saada hame käyttöön vielä tämän vuoden puolella paranevat – aikaansaavuus kun ei tunnetusti ole paheitani.

Summary:

I found the rest of the material used for the dress (top?) in the pictures and now I can’t wait to turn it into something nice – probably a skirt for me and a dress for Amila since the piece left is quite big (wonder why).

Ja mitä jäikään käteen?

20.4.2014 035Ihana pääsiäinen on meidän osaltamme nyt takana ja onpa muikeaa olla taas kotonakin. Vielä ei pää tuota juurikaan muuta kuin kuolaa, joten ehkäpä sitä vain iskisi muutamat viime päiviä kuvastavat otokset tänne ja raahaisi pehmeäpiirteisen ruhonsa peiton alle.

Nyt äkkiseltään huomaa, että pääsiäisen jäljiltä pyykkikorimme liitokset tutisevat uhkaavasti ja likaiset vaatteet luultavasti räjäyttävätkin itsensä vapauteen tässä lähitunteina. Samoin jo entuudestaan täydet pakastimemme harjoittavat nyt kyseistä tutinaa, mutta toivon todella todella paljon, että ne ovat pyykkikoria sisukkaampia tyyppejä. Samaa venymiskykyä toivon myös vatsanahoiltamme, sillä ne vasta tiukilla ovatkin! Voi luoja mitä mättämistä! Tänään on herkkuosastolta tullut popsittua muun muassa rahkapullaa, key lime pieta, jätskiä, lettuja, mustikkarahkaa ja keksejä – mutta ei edellisten päivien tavoin pääsiäismunia! (Laiha lohtu, mutta epätoivoiselle naiselle menee silti läpi heittämällä.) Nopea vilkaisu Instagram-tilillenikin kertoi samaa: tyttö ei ole pullasta kieltäytynyt. (Ja kun siellä ei ole kuvia puolistakaan… Uh.)

20.4.2014 026

Hieman tuli myös kiukuteltua: Amila oli koko pääsiäisen enemmän ja vähemmän kipeänä, mikä huonojen nukkumisten ja olemattomien ruokailujen kera johti pari kertaa sen luokan raivoihin, ettei ole ennen nähtykään. Huh. Onneksi olin siellä sosiaalisen paineen alla, joten onnistuin jollain ihmeellä pysymään rauhallisena, määrätietoisena ja jopa tiukkana  – kotona olisin varmaan alkanut itkeä ja lukkiutunut siivouskomeroon imeskelemään varpaita(ni).

Mummu erehtyi leikkaamaan lettua arvon ruhtinattaren puolesta - virhe!

Mummu erehtyi leikkaamaan lettua arvon ruhtinattaren puolesta – virhe!

Ajoittaisista kiukuista huolimatta valtaosa ajasta meni silti hymyillen ja miksipä ei, kun mummu poimii pyynnöstä kukkia, pappa askartelee upean hiekkalaatikon, sisällä voi keinua aina tahtoessaan (eli koko ajan) ja koko ajan on ympärillä joku, joka jaksaa taputtaa kun Amila ansioituneesti laskee kymmeneen (jättäen tosin aina ykkösen pois).

20.4.2014 007

Saimme aikaan myös parit kaltevat tornit.

17.4.2014 040

Ja näimme niiden tuhot.

17.4.2014 044

Ja sitten niitä hölmöjä kuvia… Näitä riittäisi vaikka kokonaisen näyttelyn verran, mutta enpä taida olla enää kovinkaan tervetullut vieras Euraan, mikäli lyön tänne näytille muiden kuin oman typeryyteni – siihenhän ollaan varmasti jo totuttukin.

17.4.2014 053 17.4.2014 138

Äitiparka. (Tätä kuvaa ei pitänyt alun perin julkaista, sillä hitto kuinka minua ärsyttää tuo oikea lahje/sukka!)

(Pääsin siitä kuitenkin lopulta yli.)

(Nyt hyvää yötä!)

(♥)

Päivän letti: helmiä

Olen ollut viime aikoina superlaiska Amilan hiusten suhteen: perusponnarit päässä menty päivä päivän jälkeen eikä niitäkään ole tehty uusiksi kuin ehkä joka kolmas päivä, mikäli erinäisillä nipsuilla ei ole voitu enää kesyttää ponnareista karanneita ja taivaankappaleita hamuavia hiuksia. Tai ehkä sitäkin tilannetta on katsottu sormien lävitse päivä tai pari.

Nyt kuitenkin oli oiva tilaisuus tehdä ryhtiliike, kun saimme Ghanasta tuliaisina hiushelmiä. Ihanat kiharat -blogista löytyi neuvoja niiden laittoon ja yllättävän helpostihan se sitten kävikin!

18.4.2014 005 18.4.2014 009 18.4.2014 013

Ylpeä helmista, vaan en leteistä: jakaukset ovat aivan miten sattuu, letit keskenään eri kokoisia ja muutenkin epäsiistejä. Mutta hei, ei se mitään, sillä niiden päästä roikkuu helmiä ja helmillä voi tehdä näin:

18.4.2014 016 18.4.2014 022

Kuinka mahtavaa! Nyt täytyy vain alkaa itsekin katsella kaupoissa, josko löytyisi lisää helmiä – nyt kun en enää pelkää niitä. Vähän kuten pelkäsin pullataikinan tekoakin. Haahah! Päivän opetus tuli siinä, olkaahan hyvät! ^______^

Seuraavaksi hankin hieman tekotukkaa ja kokeilen, josko siitä olisi apua noiden lettien pysyvyydessä – ainakaan sitten ei tarvitse kiusata omaa tukkaa noilla kumilenksuilla. Voiko sen tekohiuksen pään muuten polttaa?