• Matkatarjoukset:
Valikko

Nuori äiti etsii seuraa yksinäisiin iltoihin

Iloinen koululainen on palannut kotiin ja kirmannut samantien lenkkipolulle, neiti nukkuu ja minä hikoilen onnellisena ikkunan edessä odottaen edes yhtä, pienenpientä tuulenvirettä niskaani viilentämään.

Mikähän siinä on, etten nuku esimerkiksi juuri nyt?

Väsymyskerroin on sen verta murskaava, että luulisi alkeellisimmankin organismin ymmärtävän painua levolle. Onnittelut Emma, hävisit juuri aivo battlen ameeballe!

Veikkaisin väsymyksen johtuvan kolmesta tekijästä: ensinnäkään en ole vieläkään palautunut täysin reilun viikon takaisista häistä, toiseksi Amila on ottanut tavaksi herätä tasan kello 5.55 – jo neljänä aamuna peräkkäin! Kolmas syy liittyy arvatenkin omaan nukkumaanmenooni: se tapahtuu aivan liian myöhään.

Olen koko kesän lukenut toistamiseen Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjaa ja viime torstaina sain ahmittua seitsemännen osan viimeisen sivunkin. Nyt pitää sitten odottaa syys-lokakuuta, jotta sarjan tuorein osa julkaistaan suomeksi.

Mutta pointtina on siis se, että tässä on ollut jo useampi ilta aikaa mennä ajoissa nukkumaan. Ei jalkapalloa, ei romantiikkaa 1700-luvulla. Vaan silti kukkumalla kukun puolille öin – eilen hain vielä silloinkin sänkyyn ristikkolehden, jota sitten silmät ristissä täyttelin lukulampun hailakassa valossa.

Keittiöpsykologi minussa toteaa, että Gabaldonien loppuminen on repinyt riutuvaan sydämeeni tyhjän aukon, jota yritän epätoivoisesti paikata. Ja voin sanoa, ettei ajanvietto Laatukryptojen kanssa käy kovinkaan kummoisesta laastarisuhteesta. Tiedättehän, kun on päässyt valioseuralaisen makuun, ei enää tyydy keskivertoon.

Siispä.

Osaatteko te kenties auttaa? Onko Gabaldonin Lordi John Graysta kertova spin off ollenkaan samaa tasoa kuin Muukalainen? Entäpä onko kukaan lukenut Outlandereita alkuperäiskielellä? Onko se kuinka helppolukuista? (En jaksa lukea tuhatta sivua niin, että googlaan jatkuvasti jokaisen kasvinnimen suomeksi – ja niinhän siinä tulisi käymään.) Entä tiedättekö mitään vastaavaa kirjasarjaa tai vaikka ihan yksittäistä romaaniakin? Tässä on kuitenkin vielä aikaa syksyyn ja jos minun on valvottava, teen sen mieluusti koukuttavaa kirjaa ahmien.

P.S. On tähän väsymykseen vielä neljäskin syy: huh mikä kuumuus!

Päivän letti: tukkaidoli Muumilaaksosta

Nyt kesällä ei ole tullut pahemmin letiteltyä Amilan hiuksia. Syitä tähän löytyy useampiakin, joista merkittävämpinä voisi mainita oman kesälaiskuuden sekä hiekkalaatikkoleikit. Tuo hiustyyppi imaisee sisäänsä puoli kiloa santaa ilman, että ainuttakaan hiekanjyvää jää näkyviin – ei ennen sänkyyn menoa. Seuraavana aamuna ainakin kolme neljäsosaa koko hiekkakuormasta lepää tyynyliinalla.

Siispä on näppärää suosia päivittäin vaihtuvia kampauksia, jolloin suurin osa päivän aikana mukana kulkeneista muistoista harjaantuu pois.

Eilisten kuvien perusteella oli melko selvää, että vaikka päänahan ei pitäisi nyt hiekassa kylpeäkään, olisi silti aika tarttua harjaan. Inspiraatio päivän kampaukseen oli niin ikään peräisin eiliseltä. Moinen pikkupippuri ei voi näyttää miltään muulta kuin tältä:

21.7.2014 036 21.7.2014 063 21.7.2014 071 21.7.2014 074

Kuka tunnistaa esikuvan?

Tai no, kukapa ei…

Hassun hauskaa ja aurinkoista viikkoa kaikille! Me lomailemme Ampun kanssa vielä tovin, mutta Nanapa istuu tälläkin hetkellä selkä suorana pulpetin äärellä. Ensimmäinen koulupäivä – ihan tässä herkistyy!

Tahtoja tahtoo tahtomistaan

Jo kauan ennen positiivista raskaustestiä pohdin usein vanhemmuutta ja sitä, kuinka itse selviäisin äiti-tittelin kantamisesta. Joka ikinen ajatusleikkini päättyi yhteen ja samaan kauhukuvaan: uhmaikä. Hui, siitä tuskin selviäisin.

Nykyisin koko termi taitaa olla melko vanhentunut ja hyvä niin, kieltämättä se kuulostaakin aika negatiiviselta. Sen sijaan olen kuullut puhuttavan tahtoiästä: siitä vaiheesta, kun lapsi – toiset vahvemmin ja toiset hillitymmin – löytävät oman mielensä ja kokeilevat sitä varsin tarmokkaastikin ympärillä oleviin ihmisiin ja tilanteisiin. Lienee sanomattakin selvää, kuka yleensä saa kunnian olla pienen ihmisen tahtovastus…

Itse olen kyennyt harmonisoimaan mieleni näissä taistoissa mantraamalla, kuinka tahto on hyvä asia – se vain pitää oppia sekä suuntaamaan oikein että kääntämään volyme-nappulaa tarvittaessa pienemmälle.

Ja tässä sitä sitten opetellaan, huh. Toistaiseksi meidän taloudessamme on hyvin painokkaasti tahdottu ainakin näitä:

  • mennä nukkumaan niin, että äiti istuu sängyllä ja Tahtojan pää on tämän sylissä
  • äidin pitää myös laulaa Tahtojan toivomia kappaleita (eilen mm. ”hieman” hermostuttiin, kun äiti ei osannut laulua pupusta ja Bambista)
  • nukkumatilanteissa myös tyynyliinan pitää tahtojan mukaan olla täysin moitteettomassa kunnossa: siinä ei saa olla pienintäkään laskosta tai kumpua (mahdotonta -> ”hieman” hermostumista)
  • perunaa ei saa paloitella ennen kuin arvon Tahtoja antaa siihen suostumuksensa – muuten potaatti on rikki ja mikäpäs muukaan siitä seuraisi kuin jo edellä mainittu hermostuminen
  • pehmonallen päällä oleva t-paita on liian lyhyt: se ei peitä alavatsaa/takamusta, joten hermostuminenhan siitä seuraa aina, kun kyseinen vilauttelijanalle näkökenttään osuu (ainakin mikäli tuo häröily osuu nukkumaanmenoajan kanssa yksiin)
  • daddy ei saa koskea pyörään Tahtojan suorittaessa päivittäistä aamu-ulkoiluaan – kuitenkin tätä pitää työntää ylämäessä, vaan ei daddy (-> hervottoman raivarit)

Tietystikään maailma tai edes tämä yksi perhe ei tanssi Tahtojan pillin mukaan ja nyt (puuta villisti koputtaen) ilokseni ilmoitan, että ainakin tuo nukkumaanmeno on hieman rauhoittunut.

Mutta jotta pientä, villisti sinkoilevaa tahtoa ei täysin tukahdutettaisi, on myös paljon asioita, joista Tahtoja saa ihan itse päättää: vaikkapa pukeutuminen, juoko maitoa vai vettä, paahdetaanko leipä vai ei, minne puistoon mentäisiin tänään ja niin edelleen.

Tänään tuo oma asuvalinta ei kuitenkaan mennyt edes ihan Tahtojan toiveiden mukaisesti:

20.7.2014 011

Edellisessäkin postauksessa vilahtanut mekko osoittautui hieman konstikkaaksi puettavaksi – tähän tahtovaiheeseen, kun ainakin meillä sisältyy myös Minä itse! -vaihe.

Seuraavaksi päälle valittiin Tahtojan all time favourite, balettitutu – ja juhlakengät. Ja toppatakki. (Kyllä, Turussakin lämpötila on tänään siinä 27 asteen tienoilla.)

20.7.2014 019

Paha vaan, ettei toppatakki tänään suostunutkaan kovin helposti päälle. (Ei, auttaa ei saa.)

Ja hermohan siinä meni.

20.7.2014 029

Yritin ratkaista tilanteen kertomalla, kuinka tuo takki puetaan sitten talvella. Hölmönä menin vielä lisäämään ”Silloin, kun on lumiukkojakin.”

”Missä lumiukko on? MISSÄÄÄÄÄÄRRGGHH!!!”

20.7.2014 034

Lopulta kärsivälliset neuvottelut tuottivat tulosta: toppatakki jäi kaappiin odottamaan talvea ja tilalle hyväksyttiin uusi rakas selkäreppu. Niinpä melko uuvuttavasta taistosta huolimatta selvisimme kuin selvisimmekin ulos ja molemmat vieläpä melko hyvillä mielin – itse asiassa tänään daddykin sai auttaa pyörän kanssa. Korjaaminen kuitenkin hoitui tuttuun tapaan ”Mää itse!”

20.7.2014 044 20.7.2014 050

Amilan puolesta on sanottava, että nämä tällaiset aamut ovat kaikesta yleistahtomisesta huolimatta todella harvinaisia ja niin tänään kuin yleensäkin huonojen yöunien tuotoksia. Meillä on voimakastahtoinen, mutta silti äärimmäisen aurinkoinen tyttö. ♥

Niitä sadepäiviäkin kuitenkin tarvitaan – ei kauneinkaan kukka kasva kastelematta.

 

Kuralan kylämäki part 2

Nanalla alkaa koulu ensi viikolla, joten olemme yrittäneet käyttää nämä viimeiset niin sanotut lomapäivät suorittamalla erilaisia perheaktiviteetteja – toisinaan menestyksekkäästi ja sitten taas hieman suppeammallakin onnistumistasolla. Eilinen oli kuitenkin yhtä succeeta päätettyämme polkaista pyörämme jälleen kerran Kuralan kylämäelle.

17.7.2014 228 17.7.2014 217

Lampaita ei tällä kertaa näkynyt, mutta niiden sijaan löysimme kokonaan uusia, hauskoja paikkoja. Kaikki lähti siitä, että pyysin mattoja pesevältä neidolta luvan ottaa kuvan tästä askareissaan.

17.7.2014 153

Seuraavaksi kuvaan änkesi myös Nana kera kesän maukkaimpien mansikoiden.

17.7.2014 156

Ja tokihan Amilakin sinne sitten kirmasi.

17.7.2014 162

”Meillä on tuolla pyykättäviä nuken vaatteita. Haluatko kokeilla pestä niitä?”

Ja sitten mentiin.

17.7.2014 169 17.7.2014 176 17.7.2014 214

Tiedättekö, tuntuu että ongelmiini on vihdoin löytynyt ratkaisu. Enää minun ei tarvitse murehtia nyrkkipyykkäämistä Ghanassa: Amila reippaana tyttärenä toki hoitaa asian!

Pyykkien kuivuessa saimme kutsun sisään tupaan, joka oli tuotu suoraan 50-luvulta nykypäivän immeisten ihasteltavaksi.

17.7.2014 185 17.7.2014 191 17.7.2014 197 17.7.2014 198 17.7.2014 202 17.7.2014 199 17.7.2014 207 17.7.2014 190 17.7.2014 193

Upea paikka ja yllätyksekseni myös Nana oli samaa mieltä – tämä kun ei aina oikein ymmärrä ajan patinan hienoutta. Minulle tuli aivan mieleen oma Aune-mummuni, olen varma, että olen nähnyt muutamat kirjotut tyynyliinat ja keinutuolien virkatut pitsipäälliset ennenkin.