Me wie! Olen valmis!

Ja näin meillä on valmis keinu! Kiitos teille kaikille, jotka autoitte meikäläistä värin valinnassa!

Myönnettäköön, etten vielä lauantaina maalikauppaan astuessanikaan tiennyt varmaksi, mitä väriä sieltä tulisin mukanani kantamaan pois. Onnekseni sain vielä muutaman lisä minuutin mietintäaikaa, kun minua ennen palveltiin muuan remonttimiestä – oli haalarit ja kaikki! ”Maalaan mökkisaunaa. Ihan sama kunhan se on punainen.”

Sitten oli minun vuoroni.

”No moikka! Mä haluaisin maalata sellasen vanhan pihakeinun. Eiku sellasen pienen, jossa on metallikehykset. Ai väri, niinku en oikeen itsekään vielä tiedä. Ei, ei kokonaan valkoista vaan jotain väriäkin mukaan – en vain tiedä, että mitä.”

Ah, minua on varmasti silkka ilo palvella! Siinä sitä sitten seistiin miehen kanssa sävyseinän luona, sellaisen joka koostui tuhansista (ainakin sadoista!) eri sävyisistä läpysköistä. Hetken kuluttua kaikki sävyt alkoivat näyttää aivan samalta ja ajatustoiminta hyytyi leskenlehden tasolle estäen minua sovittamasta ainuttakaan väriä itse keinuun. En halunnut olla se asiakas, jonka kohdalla voi toivottamasti huokaista ”Naiset….” joten päätös piti tehdä nopeasti! Nappasin yhden liuskan, annoin sen miehelle, yritin hymyillä ja sitten alkoi jo kaduttaa, mutta perua ei enää voinut! (Tai olisi varmasti voinut, mutta ei vain tämä kyseinen urvelo.)

Tältä keinu siis näytti vielä muutama päivä sitten:

WP_002975

Ajatuksen tasolla innostuin suunnittelemaan keinusta sellaista hieman itämaistyylistä istuskeluparatiisia: värikkäitä ja kirjavia tyynyjä, syviä värejä sekä erilaisia tunnelmallisia lyhtyjä. Eurasta ei kuitenkaan äkkiseltään tahtonut löytyä riittävän eksoottisia tyynyjä ja noh, eipä tuo intialainen soppi ehkä täysin istuisikaan tämän vanhan talon tunnelmaan. Tällaiseen sitten lopulta päädyttiin:

WP_003335 Filmirulla38 Filmirulla39

Tykkään kyllä kovasti! Lyhdyt tulevat roikkumaan hieman nätimmin noihin päätyihin, jahka vain saan siimaa tai muuta sopivaa narua – en vain malttanut enää odottaa! Muutenkin tämä piha alkaa lupiinien ynnä muiden myötä näyttää aikas kivalta. Tuo aurinkokin passaa tänne oikein hyvin!

Filmirulla40 WP_003358 Filmirulla41.

Mitäpäs mieltä siellä puolen ruutua ollaan? :)

 

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 19 kommenttia

Loves me

Olipa ihana päivä! Hymisyttävän hyvä!

Aamupäivä vierähti tryffeleitä popsien vanhempieni luona. Siinä pöydän äärellä tuli myös puheeksi täällä meillä aamuisin vallitseva hyytävä kylmyys, sellainen sängystä Siperiaan -meininki. Totesin, ettei takkaan viitsi kuitenkaan laittaa tulta, sillä ”kämpästä tulee hetkessä kuuma kuin pötsi”. Sitten iskän silmissä välähti vanha tuttu loiste, se joka riemuiten kertoo meikäläisen sanoneen juuri jotain väärin. Ja iskähän jaksaa kuittailla, vaikkei moka olisikaan pötsiä suurempi. Äiti sitten korjasi, että sanonta kuuluu ”kuuma kuin pätsissä”. Mutta mikä on pätsi? Niinpä, ei tiennyt äiti eikä isäkään! Samasta syystä itsekin valikoiduin käyttämään sanaa pötsi: kyllä kuule vilkas ruoansulatus tuottaa melkoisen määrän lämpöenergiaakin!

(Pätsi on oikeasti raudanvalmistusuuni.)

Noh, sivistettyämme itseämme rakkaan äidinkielemme rikkauksista, oli aika vaihtaa ympäristöä ja tulla tänne meidän residenssiimme maalaushommiin. Keinu ei vielä ole ihan valmis, mutta juhannus deadlinenaan siihen ei pitäisi enää mennä kauaa. Huomatkaapa muuten huikea työasuni: tuo paita on kesän 2006 Bulgarian reissumme tiimipaita. Upea ja varsin kekseliäs myös!

Filmirulla36 WP_003142

Keinu jätettiin kuivumaan, minkä jälkeen tuhottiin porukalla loppu banaanikakku ja sitten äiti ja isä alkoivatkin jo tehdä lähtöä. Vaan Amilapa roikkui tarmokkaasti mummunsa kauluksissa ja heilutti minulle hyvästien merkiksi. Sain jopa kasan lentosuukkoja. Kai neiti yrittää hienovaraisesti kertoa lähtevänsä takaisin mummulaan? Noh, selvä se sitten. Kai.

En väitä, etteikö olisi ihanaa joskus saada hetki omaa aikaa ilman tuota ikiliikkuvaa tättähäärää, mutta en vain osaa toimia ilman Amilaa. Nana what should we do?

Filmirulla35

(Ei, ei sitä.)

Mepä nukuimme yhdessä päiväunet! En muista, milloin olisi ollut niin rentoutunut ja onnellinen olo kuin siinä toisen kainalossa nukkuessa – oli varsin hyvä päätös antaa numero sille lippispäiselle häiskälle kolme vuotta sitten! Meillä harvoin on tälläistä kahdenkeskistä aikaa, mikä ainakin minua on jo hieman häirinnytkin. Nyt tällä siirappituokiolla jaksaa taas pitkälle! Oikeastihan unosemme menivät siten, että Nana nukkui, mutta minä vain ihmettelin ja nautin. Niin ja otin kuvia!

WP_003191 Filmirulla37 WP_003194WP_003161 WP_003243

Toispuolisten päikkäreiden jälkeen oli hetki aikaa aloittaa uutta kirjaa ja sitten kärsivällisyys jo loppuikin: oli pakko hakea Amppu kotiin. Tyyppi nukahti kymmenessä minuutissa ja minä pääsin vielä hieman maalailemaan. Nanakin liittyi seuraan ja alkoi poimia päivänkakkaroita todeten, että ne ovat takuulla kaikista kauneimpia kukkasia. Minä sain omani hiuksiini ja näytin, kuinka kakkaroista voi mitä näppärämmin selvittää rakkaustilanteensa.

Loves me. ♥

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 8 kommenttia

Isoja kuppeja ja kipeitä vatsoja

Se olisi sitten taas pienen tunnustuksen aika.

Minut on kasvatettu Tyhjän lautasen -ritarikuntaan: ruokaa ei perhana vie jätetä! Ei ainakaan, jos sen on itse lautaselleen ottanut. Joskus pienempänä sitä tuli kuitenkin toisinaan jouduttua tilanteeseen, jossa esimerkiksi ravintola-annos vain oli liian suuri tuhottavaksi. Silloin äidiltä tuli rutinoitunut kehoitus: ”Anna iskälle.” Ja iskä söi. Nykyään biojäteastian virkaa kyseisessä taloudessa toimittaa Koda-koira, joka tosin on mystisestä syystä tällä hetkellä dieetillä. Ehkäpä iskä on jälleen päässyt lomatuuraajaksi vanhaan virkaansa?

Mutta sitten se tunnustus: minä olen meidän pienen perheemme komposti. Nana syö reippaana poikana aina lautasensa tyhjäksi, mutta Amilan tähteet olen itse ensimmäisistä suolattomista kukkakaalisoseista lähtien siivonnut niin sanotusti parempaan talteen. Ruoan pois heittäminen on minusta jotenkin todella vastenmielistä ja hirveää tuhlausta, joka vain kärjistää maailmanlaajuisen ruokaongelman ironiaa (pientä torstaipaasausta tässä olkaa hyvät). Niinpä minä en heitä ruokaa pois kuin äärimmäisessä hätätapauksessa.

Tästä maailmaa syleilevästä päähänpinttymästäni johtuen olen hankkinut itselleni mukavat mahataudit muun muassa vanhaa kasvissosekeittoa ”Vähän hassulta maistuu, mutta laitetaanhan ketsuppia sekaan!” -mentaliteetilla itselleni lämmittämällä ja nyt viimeksi vanhentuneen jogurtin lopun puuroni päälle kaatamalla. Ah nerouden huumaa!

(Täytyy nyt kerätä viimeisiä uskottavuuden rippeitäni kasaan kertomalla, että kyllä minä yleensä heitän pois sen vihanneslokeroon unohtuneen, muumioasuun pukeutuneen ja näin ollen tunnistamattoman vihanneksen/hedelmän. Yleensä näin ei vain pääse käymään, kun inventoi jääkaapin säännöllisesti ja käyttää ainakin jonkinasteista harkintaa ruokaostoksilla.)

Yhtenä vinkkinä ruokajätteen minimoimiseksi ehdotetaan aina tähteistä kokkaamista, mikä varmasti onkin varsin kelpo idea. Näistä tähderesepteistä löytyy aina ainakin kaksi klassikkoa: joulun jälkeen kinkusta tehdään kinkkulaatikkoa ja ylikypsistä banaaneista syntyy herkullinen banaanikakku!

Itse en ole milloinkaan tuota jämäkokkaamista (on muuten varsinainen kulinaristiseen iloitteluun kannustava termi) harrastanut, mutta tänään siihen tuli muutos. Keittiön pöydältä löytyi nimittäin kolme kappaletta näitä:

WP_003047

Itse pidän kypsistä banaaneista, mutta nämä ovat jo meikäläisenkin makuun hieman turhan paljon elämää nähneitä. Ei silti, kyllä kaatisminäni nuokin vielä söisi. Kuitenkin juuri sopivasti ennen ekologista jätteenkäsittelyä mieleni sopukoista leijaili ajatus lyödä nuo kakun muotoon. Puhelimella Googleen hakusanaksi ”banaanikakku” ja tällä Cebicin keittössä -blogin ohjeella lähdin taikomaan maailman parasta banaanikakkua.

Ongelmaksi meinasivat tulla nuo ohjeessa käytetyt mitat sokeria ja vehnäjauhoja verten. Kkp eli kahvikuppi. Minkä kokoinen on standardikahvikuppi? Minä kun itse vetelen aamusumppini sellaisesta ennemminkin vati-tittelin ansaitsevasta saavista. Pikaisen googlettelun tuloksena kkp näyttäisi olevan suunnilleen 1½ desilitraa – aiaiai, saattoi nyt mennä minun kakkuni syteen taikka saveen (kumpi näistä se huono vaihtoehto sitten onkaan.) Tuo minun käyttämäni kuppi oli tilavuudeltaan 2 desiä. Olisihan nuo voinut toki tarkastaa ennen taikinan tekoakin, mutta hei, jos elämän kohokohtina ovat ristisanat, voi sitä kaivattua jännitystä etsiä näinkin! Sitä paitsi, sen sijaan, että kakussa on tällä hetkellä desi vehnäjauhoja liikaa, oli sinne aluksi menossa kaikki neljä desiä hiivaleipäjauhoja. Voes nääs ol huanomminki!

WP_003049 WP_003051

Taikina maistui ainakin raakana sen verta hyvältä, että tätä voisi vedellä ilman uuniakin melko hyvät satsit. Myös kypsennytprosessin aikana uunista leijaillut tuoksu antoi odottaa paljon! Ja tältä tuo jämäkokkailun peruspilari näytti tunnin jälkeen:

Filmirulla34

Tiedättekös, ei pahaa ollenkaan! Kuppivirheistä huolimatta.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 19 kommenttia

Kasva kasva kulmakarva!

Aika usein ystäväni kysyvät minulta, kuinka saan aikani kulumaan täällä Eurassa. Kysymykseen ei ole kätkettynä mitään ”Landella on niiiiiin tylsää” -kettuilua, vaan ihan täyttä uteliaisuutta siitä, mitä tekemistä minulla on, kun kaikki ystävätkin asuvat muualla.

Ja mitä minä vastaan? Nieleskellen totean, että ristikoitahan minä täällä täyttelen ja sitten vain elän hetkestä toiseen Amilan energiantäyteisessä seurassa. Vähän tylsää saattaa toisinaan olla, mutta onneksi on sentään kesä, aurinko ja iloinen mieli!

Voisihan sitä kuitenkin hieman itsekin ryhdistäytyä ja alkaa keksiä itselleen vähän vähemmän säälinkeruun katkuista puuhaa (ristikoita ollenkaan väheksymättä – Seppo Joki-Kokko on yhä salatun rakkauteni kohde number one!) Niinpä minä sitten olen aloittanut pieniä projekteja: sellaisia pikkupuuhia, jotka eivät vaadi seuraa tai muutakaan ulkoista, minusta itsestäni riippumatonta panosta. Näistä ensimmäinen ja kunnianhimoisin on itsenäinen ranskan opiskelu. Ei lienekään yllätys, että tämä on edelleen vasta suunnitteluasteella.

Toinen projekti näyttääkin sitten tältä:

Filmirulla31 WP_002975 WP_002976

Kunnon perinteinen vanha pihakeinu! Hieman ovat vuodet päässeet kaluamaan sen maalipintaa, mutta mikäs siinä sitten: hiekkapaperi käteen ja hinkkaamaan niin maan per kovaa! Ensimmäisen rakon ilmaannuttua (tähän ei mennyt kovinkaan montaa tovia) muistui elävästi mieleeni Ghana. Oli kyseessä sitten niittäminen pellolla tai fufun jauhaminen Appiah-Kubin takapihalla, niin aina olivat obrunin kädet verellä ja seuraavaksi sitä jo ihmeteltiinkin, kuinka tämän kämmenet voivatkin olla niin pehmoiset – aivan kuin vauvalla! Niin, vauvalla, joka ei ole koskaan elämässää tehnyt fyysistä työtä.

Perhana. Sama se, kuinka monta vesikelloa heiveröisiä kätösiäni tulisi koristamaan, mutta minäpä hion keinun kuntoon, vaikka mikä olisi. (Oikeastaan niiden rakkojen puhkominenkin on aika mukavan terapeuttista puuhaa!)

Filmirulla32

(Mites tuo kenkävalinta? Rouva on taas osoittanut vertaansa vailla olevan neroutensa.)

Vielä en ole ostanut maaleja, sillä en millään osaa päättää, minkä väriseksi itse keinuosa tulisi sutia. Enpä silti ole päässyt itseni kanssa selvyyteen noiden metallitolppienkaan tulevasta sävymaailmasta. Ehdotuksia?

Edellisestä kuvasta onkin mahdollista bongata myös kolmas projektini: kulmakarvojen kasvatus! Pinsetit ovat olleet pannassa jo parisen viikkoa ja nyt vain odotellaan. Toistaiseksi tulokset ovat olleet melko masentavia, sillä minusta uutta karvaa puskee vain kaikkialle muualle kuin itse kulmakarvojen kohdalle. Mutta vielä on kesää ja kasvukautta jäljellä! (Onneksi tuo kevyt päivetys ja auringon vaalentamat haituvat piilottavat tämän jo syntyneen kasvuston aika mukavasti.)

Filmirulla33

(Tarkoitus ei siis ole pyrkiä sirkukseen vaan ainoastaan saada hieman volyymia noihin silmien yläpuolella villisti tanssahteleviin matosiin.)

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 20 kommenttia

Ratkaisu lentojen etsimisestä ahdistuville!

Siitä on jo yli kaksi vuotta aikaa, kun tulimme Nanan kanssa Suomeen. Tuo aika on mennyt todella nopeasti, mutta samalla se tuntuu aivan liian lyhyeltä kun tajuaa, mitä kaikkea siihen on saatu mahtumaan!

Toisinaan mietin, millaista olisi ollut kokea tämä kaikki Ghanassa, asua siellä näin pitkä aika näkemättä omaa perhettäni ja ystäviäni. Saada lapsi ilman, että voisin ylpeänä ojentaa tämän omien vanhempieni halittavaksi ja rakastettavaksi. Eläisin maassa, jossa hyvin harva ymmärtäisi minun näkemyksiäni ja ajatuksiani. Kaksi vuotta. Se on pitkä aika.

Ja Nana on kokenut sen.

Tämän vuoden lopulla meidän olisikin vihdoin tarkoitus katkaista tämä Suomessa olomme ja matkata takaisin Kwadasoon. En millään malta odottaa! Kaipaan Nanan perhettä niin paljon ja samalla olen tuskaisen surullinen, etteivät he ole saaneet tutustua ensimmäiseen lapsenlapseensa – the great white Americaniin!

167086_490387075839_1909215_n Hiljattain päivitetty1 155366_469098435839_7253747_n

Yksi ja kaikista konkreettisin asia tässä vain vielä mättää: lennot ovat yhä ostamatta ja voi kuinka se stressaakin! Nana haluaisi ostaa ne vasta syksyllä ja minä taas pelkään, että silloin on jo todella kallista. Mieluiten lunastaisin ne jo heti tänään, mutta entäpä jos ensi viikolla tulisikin se puolet halvempi tarjous? Tai ehkä pitäisi miettiä vaihtoehtoisia lentoreittejä? Ärh! Kuka vahtisi tarjouksia puolestani ja kertoisi, että no nyt, nyt on se paras diili: osta lennot tätä kautta ja näille päiville!

Toistaiseksi olen hakenut lentoja suoraan eri lentoyhtiöiden sivuilta, sillä erilaiset matkanjärjestäjäsivustot eivät vain tunnu löytävän niitä halvimpia vaihtoehtoja.

Jokunen tovi sitten sain yhteydenoton Momondolta. Nimi oli tuttu tv:n mainoksista, mutten ollut aiemmin edes avannut kyseistä sivustoa. Kyseessä on matkatoimiston sijaan hakupalvelu, joka hakee parhaat tarjoukset yli 700:ltä matkasivulta – vetämättä välistä mitään! Nyt olen muutaman viikon tutustunut Momondoon ja hei, melkoisen mahtavaa! Hakutyökalu on todella monipuolinen ja mikä parasta: helppo käyttää! Tai helppokäyttöisyys lienee parhauslistauksessa hopealla, sillä korkeimmalla korokkeella tuulettaa hyvien lentoyhteyksien löytyminen.

Koko näytön kaappaus 6.6.2013 173804.bmp

Ghanaan matkustaessamme hinta on tärkein lennolle asetettu ehto, sillä meno-paluu vaihtelee hintahaitarilla 600-2000 €. Toisena heti perään tulee helppous, sillä yksi edullisimmista reiteistä kulkee Istanbulin kautta, mutta hintaan kuuluu myös vuorokauden kestävä stoppi kyseisessä kaupungissa – ei ehkä kaikista ideaaleinta puolitoistavuotiaan kanssa matkustettaessa. Niin ja Nanahan tarvitsisi Turkkiin viisumin, mikäli ei halua hengailla vuorokautta lentokentällä. Pieniä mutta varsin merkittäviä asioita. Momondossa voi itse säätää omat kriteerinsä lennolle, joten minulle ei esimerkiksi tarvitse edes tarjota noita 2000 euron pyrähdyksiä.

Ghanan lisäksi meillä on ollut puhetta pienemmästä reissusta jonnekin päin Eurooppaa. Minä olisin kiinnostunut muun muassa Sloveniasta, Makedoniasta, Moldovasta, Unkarista sekä Albaniasta – Nana taas Saksasta. Houston, ongelma täällä meillä!

Otin yläasteella valinnaiseksi aineeksi saksan, koska minulla oli jostain syystä käsitys, että tarvitsisin sitä lukiota varten. Vihasin niitä tunteja yläasteella, inhosin niitä lukiossa ja voi sitä turhautumisen tunnetta, kun Ghanassa asti piti edelleen kuunnella tuota ”rakkauden kieltä” sietorajojeni yli ja ympäri. (Ei tarvitse edes sukeltaa rivien väliin ymmärtääkseen, että minulla on aina ollut krooninen asennevamma saksaa kohtaan – enkä edes voi selitellä tai oikeuttaa sitä mitenkään! Häpeällistä.)

(Paitsi että Ghanassa se ärsytti ainoastaan siitä syystä, etteivät saksalaiset voineet puhua englantia näiden omaa äidinkieltä taitamattomien ollessa mukana porukassa.)

155444_469106020839_7224686_n 156031_469108525839_6423985_n

(Tämän alemman kuvan tyttö oli muuten se ihastuttava poikkeus, joka piti meikäläisen aina ajantasalla muiden germaanien jutuista. Ihana Rica!)

Yritän kuitenkin kaikessa vammojeni kirjossa muistaa, että jos minulla on asenneongelma yhden kielen suhteen, ei se ole vielä mitään verrattuna siihen vammaan, joka Nanalla on ylipäänsäkin kaikkea matkustamista kohtaan. Eli jos tyyppi suostuu minun mielikseni lähtemään reissuun, voin minäkin mahdollisesti joustaa kohdetta valittaessa (ehkäpä matkailukärpänen pääsee puraisemaan Nannuskan ahteriin ja seuraavaksi ihmetelläänkin sitten Moldovaa!)

Momondo tarjoaakin apua tähän minun ja Saksan välisten suhteiden lämmittämiseen, sillä tässä on nyt takana sellainen selkkaus, jonka korjaamiseksi tarvitaan muutakin kuin vain halvat hinnat! Sivuston ylälaidasta löytyy kaupunkioppaat-välilehti, jonka kautta voi tutustua mihin tahansa kohdekaupunkiin. Minäpä olen nyt viimeiseksi selannut Hampurin mahdollista (okei, yllättävänkin kiinnostavaa) potentiaalia meidän perheemme määränpääksi. Seuraavaksi alan kerätä ylös Balkanin mahdollisuuksia ja tarjontaa. Tarkoitus on vakuuttaa Nana tämän omista henkilökohtaisista, pakottavistakin tarpeista lähteä tutustumaan entiseen ruutitynnyriin. Ja täytynee etsiä myös Afrikan mantereelta uusia, kiinnostavia paikkoja. Ahh, maailma on taas ihanasti avoinna!

163167_490387905839_6316490_n 155198_469102505839_5372351_n Hiljattain päivitetty 155211_469092060839_5464522_n Hiljattain päivitetty2 155366_469098435839_7253747_n 162738_490385690839_8146154_n Hiljattain päivitetty3 155379_469097205839_5003505_n 76675_469114370839_2677848_n

Ja mikäli ette ole vielä Momondoon tutustuneet, täytyy vinkata, että välilehdistä löytyy myös vaihtoehto diilit. Siinä on tiedättekö juuri se ilmainen apulainen, joka kärkkyy niitä tarjouksia ja edullisia lentoja puolestanne! Näppärää!

-Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Momondon kanssa.-

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 71 kommenttia