Hyppää sisältöön

Koskematon Myanmar avautuu matkailijoille

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 06.02.2015
Pitkään eristyksissä elänyt Myanmar on vaelluksesta kiinnostuneelle luontomatkailijalle ja kulttuurista kiinnostuneelle kaukolomailijalle todellinen aarreaitta.

Salaperäinen kohde Aasiassa

Myanmar, joka tunnetaan myös Burmana, sijaitsee Kaakkois-Aasiassa Thaimaan pohjoispuolella. Sen muita rajanaapureita ovat Bangladesh, Intia, Kiina ja Laos. Myanmarin paikalla on aikojen saatossa sijainnut useita kuningaskuntia. Maa on myös entinen Iso-Britannian siirtomaa ja Intian provinssi, joka itsenäistyi vuonna 1948.

Myanmar on pitkään ollut hallintonsa vuoksi erittäin sulkeutunut maa, joka on alkanut avautua matkailijoille vasta viime vuosina. Nykyisin matkailija voi liikkua maassa aiempia vuosikymmeniä vapaammin. Maahan saapuva matkailija tarvitsee kuitenkin viisumin, joka tulee anoa etukäteen Myanmarin konsulaateista tai matkatoimiston kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myanmar sopii hyvin kulttuurista kiinnostuneille ja seikkailumielisille matkailijoille. Maan tunnetuimpia kohteita ovat Yangonin ja Baganin kaupungit, sekä Inle-järven maisemat.

Myanmar

Tropiikin tuntua

Myanmarissa vallitsee subtrooppinen monsuuni-ilmasto ja lämpötilat pysyttelevät etenkin rannikolla 20–30 asteen välimaastossa ympäri vuoden. Kuuman kauden aikana huhti-toukokuussa lämpötilat kohoavat usein 40 asteen tietämille.

Sadekausi kestää maassa toukokuusta lokakuuhun ja tällöin saadaan sateita etenkin rannikolla. Myanmarin rannikkoa riepottelevat usein myös trooppiset myrskyt. Talvet ovat maassa vähäsateisempia ja rannikkoa vähemmän sataa myös maan keskiosassa.

Ylängöillä lämpötilat pysyvät viileämpinä ja voivat talvisin pudota vain muutamaan plusasteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiehtovat kaupungit

Eristyneisyydestään johtuen Myanmar on säilynyt turismin mittapuulla lähes koskemattomana. Toisin kuin naapurimaassa, Myanmarissa ei ole viimeisten vuosikymmenien aikana nähty suuria turistimassoja. Vaikka matkailu on Myanmarissa kohtalaisen uusi ilmiö, ottavat paikalliset asukkaat vieraat hyvin ystävällisesti vastaan.

Myanmariin tutustuminen kannattaa aloittaa jostakin maan kiehtovista kaupunkikohteista. Suosittu on esimerkiksi Yangon, joka on Myanmarin suurin kaupunki ja maan entinen pääkaupunki.

Toinen suurempi kaupunkikohde Myanmarissa on Irrawaddy-joen rannalla sijaitseva Mandalay, josta löytyy paljon nähtävää matkailijalle. Irrawaddy-joen varrella sijaitsee myös raunioistaan tunnettu Bagan.

Eksoottista vaellusta

Kaupunkien ohella moni matkailija ihastuu Myanmarin luontoon ja vaeltaminen onkin yksi parhaista tavoista kokea Myanmar. Maassa on upeat mahdollisuudet luontomatkailulle, jota siivittävät upean eksoottiset maisemat, pikkukylät ja temppelit.

Myanmarissa sijaitsee parisenkymmentä luonnonpuistoa, joista yksi suosituimmista on Nat Ma Taung eli Mt Victoria -vuoren ympäristöön levittäytyvä luonnonpuisto. Vaikuttavia retki- ja vaelluskohteita löytyy kuitenkin ympäri maata, ja esimerkiksi Myaing Haywunissa voi osallistua muun muassa norsuvaellukselle.

LENNOT, HOTELLIT JA LIIKKUMINEN MYANMARISSA

Myanmar

Lentäen perille

Suomesta ei ole suoria lentoja Myanmariin. Maahan voi lentää esimerkiksi Thaimaan pääkaupungin Bangkokin kautta. Lennot maksavat matkustusajankohdasta ja lentoyhtiöistä riippuen noin 1000-2000 euroa. Matkailija tarvitsee passin lisäksi myös viisumin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Opastettuja matkoja Myanmariin järjestää Mandala Travel.

Jonkin verran hotelleja tarjolla

On hyvä muistaa, että Myanmarin infrastruktuuri on kehittymätön moniin muihin Kaakkois-Aasian maihin verrattuna. Myanmarissa on kuitenkin tarjolla hyvätasoista majoitusta ja matkailua kehitetään jatkuvasti.

Hotelleja löytyy esimerkiksi Yagonista ja Mandalaysta, sekä rantakohteista Ngapalista ja Ngwe Saungin Beachista. Myanmarissa on myös hyvät mahdollisuudet ekomatkailuun.

Ilma- ja vesitiet käytössä

Myanmarin eri kaupunkien välillä voi liikkua kätevästi maan sisäisillä lennoilla. Myanmarissa on myös paljon jokiliikennettä. Oman auton vuokraamista ei Myanmarissa suositella vaarallisen liikenteen ja huonon tieverkoston vuoksi.

MYANMARIN MATKAKOHTEET

Myanmar

Yangon

Yangon on maan suurin kaupunki ja Myanmarin entinen pääkaupunki. Täällä näkyvät yhä brittiläisen siirtomaavallan ajan vaikutteet esimerkiksi kaupunkikuvassa ja arkkitehtuurissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monikulttuurinen kaupunki on vilkkaimmillaan päivisin, jolloin torit pursuavat elämää ja ihmisiä. Iltaelämä on kaupungissa hiljaista.

Yangon tarjoaa matkailijoille paljon nähtävää. Miljoonakaupungin suosituin käyntikohde on Swedagon Payan temppelialue.

Bagan

Bagan oli pitkään alueensa loistokas taloudellinen ja kulttuurinen keskus, mistä ovat todisteena kaupungin vaikuttavat temppelialueet. Rauniokaupunkien ystävä viihtyykin hyvin Baganissa, jonka raunioalue levittäytyy 40 neliökilometrin alueelle Ayeyarwaddy-joen rannalle.

Alueella voi kierrellä jopa 4000 temppelin jäänteillä. Laajaan alueeseen on helppo tutustua esimerkiksi vuokratun polkupyörän selässä.

Inle-järvi

Kukkulaisella alueella maan itäosassa sijaitseva Inle-järvi on yksi Myanmarin suosikkikohteista. Järven rannoilla sijaitsee paljon nähtävää pienistä kylistä vanhoihin temppeleihin ja luostareihin.

MYANMARIN PARHAAT

Myanmar

Kokeile näitä luontokohteita Myanmarissa

  1. Inle
  2. Nat Ma Taung
  3. Myaing Haywun

Myanmarin miinukset

  • Muista rokotukset! Lisätietoa: Rokote.fi
  • Iltaelämä useissa kohteissa hiljaista
  • Kehittymätön infrastruktuuri

Lisätietoa

Letsgo-myanmar.com
Myanmartravel.com/

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: Flickr / AntwerpenR, Dany13