Browsing Tag

Vuokatti

Metsäjooga hellii mieltä ja kehoa

Yhteistyössä JoogaTaival

 

Metsäjooga on loistava tapa huoltaa kehoa patikoinnin päätteeksi. Osallistuin Vuokatissa järjestettyyn Halti Outdoor Weekendiin, jossa pääsee liikkumaan syksyisessä luonnossa eri lajeissa. Hurjimmat ajoivat fatbikeilla tai polkujuoksivat maratonin. Itse nautin astetta rennommasta menosta ja kävelin 20 kilometrin lenkin Vuokatin Vaelluksella. Sunnuntaina pääsin huoltamaan kehoa ja mieltä metsäjoogassa.

Vuokatin Vaelluksella oli upeat vaaramaisemat. Reitti kulki ylös alas vaarojen rinteitä. Lähdin retkelle ilman mitään valmistautumista enkä muutenkaan ole himourheilija, joten useamman tunnin liikuntasuoritus tuntui seuraavana aamuna lihaksissa. Reidet ja pohkeet olivat jumissa.

Reippaan patikoinnin jälkeiselle päivälle sopi vastapainoksi rauhoittava ja rentouttava metsäjooga.

 

 

Kokoontuminen oli Vuokatin Urheiluopistolla ja siitä siirryimme lyhyen kävelymatkan viereisen järven rantaan. Kaunis järvimaisema ja aurinkoinen syyspäivä sopivat loistaviksi puitteiksi joogalle! Tunnin ohjasi Saija Taivalmäki, joka tarjoaa niitä JoogaTaival-yrityksensä kautta.

Teimme joogaliikkeitä, venyttelimme, hengittelimme, rauhoituimme. Otimme kukin lähimmän viereisen puun kaveriksi antamaan tukea ja voimaa.

Mielestäni parasta metsäjoogassa on ulkona oleminen. Aistit terästäytyvät. Ylös katsoessa avautuu puiden välistä sininen taivas. Pää alaspäin venytellessä silmiin osuu pienet yksityiskohdat puun rungossa tai maassa. Katse tarkentaa ja keskittyy niihin. Saijan ohjaustyyli on myös mukavan tyyni ja selkeä. Saavutin täydellisen zen-fiiliksen.

 

 

Käyn joogassa silloin tällöin, mutta en harrasta aktiivisesti enkä tunne joogalajeja tarkemmin. Nautin joogasta, mutta joskus olen kiireisen arjen keskellä miettinyt sen järjettömyyttä. Olen saanut lisää kiireettä ja stressiä siitä, että on pitänyt ehtiä ajoissa joogatunnille.

Ensin olen kiirehtinyt kauhealla vauhdilla töistä kotiin käyttämään koira pikaisesti ulkona, jotta ehdin samantien taas ryntäämään joogatunnille. Haukkaan matkalla jääkaapista jotain ja vaihdan vaatteet lennossa. Nopean kotona pyrähdyksen jälkeen koira on jäänyt ihmeissään ulko-ovelle katsomaan, että mihin se emäntä taas porhalsi.

Siellä sitten makaan liikuntasalin lattialla, tuijotan katon loisteputkia ja tasailen hengitystä. Samaan aikaan olisin voinut tehdä kaikessa rauhassa kävelylenkin metsässä koiran kanssa. Koko tilanne tuntuu ihan hullulta. Olen itse saanut aikaan sen stressin ja kiireen, josta joogassa puolestaan koitetaan päästä eroon.

Metsäjoogassa sen sijaan tätä tunnetta ei minulle tullut. Jooga sopii luontoon ja saa siitä lisävoimaa. Jooga saa ympäristöstä tavallaan yhden rauhoittavan ja inspiroivan ulottuvuuden lisää. Samaa fiilistä on puistojumpassa. Kävin kesällä pari kertaa ulkona nurmikolla joogaamassa ja raikas ulkoilma vihreine puineen tekee kokemuksesta erilaisen verrattuna joogaan sisätiloissa. Puistojumppaan verrattuna metsässä järven rannalla jooga on vielä piirun verran elämyksellisempi.

 

 

Vuokatissa pidettyyn metsäjoogaan ei oikeastaan tarvittu mitään erityisiä varusteita. Juomapullo on kiva olla mukana, vaikka mitään kovaa hikiliikuntaa tämä ei ollut. Alustaa ei käytetty, sillä liikkeet tehtiin pystyasennossa tai puuta vasten.

Tällä kertaa uskomattominta oli, että syyskuussa pystyi olemaan ulkona pelkässä t-paidassa!

Nyt tapahtuman aikaan Saija veti joogaa Vuokatissa, mutta yrityksen tukikohta on Hossassa, missä hän vetää jooga- ja hyvinvointiohjelmia. Erityisesti Saijan tarjonnasta kiinnostaisi Korpikylpy, jossa 2,5 tuntiin sisältyy jooga- ja mindfullness-harjoituksia luonnossa liikkuen ja lopuksi tuokio saunajoogaa. Tämä toimisi viileämmälläkin kelillä, kun lopulta pääsee lämmittelemään.

 

 

 

Vuokatin Vaellus – kannattaako maksaa vaellustapahtumasta?

 

 

Suomessa pääsee metsään ilmaiseksi missä vaan ja milloin vaan. Kannattaako silti maksaa tapahtumasta, jossa voi osallistua järjestetylle vaellukselle?

Osallistuin ensimmäistä kertaa Vuokatin Vaellukseen, joka on yhden päivän patikkaretki. Vuokatin Vaellus järjestettiin osana Halti Outdoor Weekend -tapahtumaa, johon kuului myös polkujuoksumaraton, fatbike-kisa ja muuta oheisohjelmaa.

Vuokatin Vaellus on Suomen vanhin vaellustapahtuma, sillä se on järjestetty joka syksy vuodesta 1945 lähtien. Vaelluksella on kolme eripituista reittiä: 5 km, 12 km ja 20 km. Valitsimme päivämatkaksi 20 kilometrin reitin. Tämän matkan osallistumismaksu on 40-50 euroa riippuen kuinka aikaisin ilmoittautuu.

Vaellus kulkee valtakunnallisella UKK-reitillä, joka tällä pätkällä seurailee Vuokatin 13 peräkkäisen vaaran jonoa.  Polku kiertää osan vaaroista alempaa, mutta aika monelle myös noustiin.

Olen miettinyt aikaisemminkin, että mikä saa ihmiset maksamaan vaelluksesta, joka on yleisellä retkeilyreitillä. Sen voisi siis tehdä milloin vain itse ilmaiseksi. Tapahtumalla on kuitenkin pitkät perinteet ja osallistujia vuodesta toiseen, joten joku idea siinä täytyy siis olla.

Päiväpatikan aikana oli hyvin aikaa pohtia tätä. Tässä mieleeni tulleet pointit vaellustapahtuman mielekkyydestä – puolesta ja vastaan.

 

 

Mitä järkeä maksaa?

  • Vaellustapahtumassa on paljon ihmisiä, vaikka luontoon halutaan mennä rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Yleensä Suomessa vältellään muita retkeilijoita ja vähän jopa ärsyynnytään jos samalle nuotiopaikalle tulee muita ihmisiä samaan aikaan.
  • Voin käydä vaeltamassa ilmaiseksi saman reitin milloin haluan.
  • Vaellustapahtumassa kävellään jonossa eikä silloin voi kävellä omaan tahtiin. Haluaisin pysähtyä ottamaan kuvan, mutta sitten takana tulevankin pitää pysähtyä. Tai edessä hidastellaan.

 

 

Mitä vastinetta rahalleen saa?

  • Aloittelijan ja rennon retkeilijän on helppo lähteä maastoon, kun reitti on suunniteltu ja merkitty valmiiksi, oppaat ja ensiapua tarvittaessa saatavilla, tankkauspisteet reitin varrella ja sauna lämpimänä maalissa.
  • Tapahtumakeskukselta oli bussikuljetus reitin alkuun, josta käveltiin takaisin Vuokatille. Ilman kyytiä ei tätä reittiä olisi päässyt tekemään vain yhteen suuntaan vaan olisi pitänyt tehdä lenkki, mikä ei olisi onnistunut päivässä.
  • Olen asunut Kajaanissa neljä vuotta ja miettinyt että pitäisi käydä testaamassa lähellä sijaitsevan Vuokatin vaellusreitit, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ilman tapahtumaa en olisi vieläkään käynyt. Kun on tapahtuma, jonka on merkannut kalenteriin ja ilmoittautunut, tulee reissu todennäköisesti myös tehtyä.
  • Tapahtumassa on oma tunnelmansa. Taukopaikoilla oli elävää musiikkia ja leppoisaa juttuseuraa.
  • Ja vastakysymys: Miksi kukaan maksaa mistään muistakaan liikuntatapahtumista kuten maratoneista kun matkan voisi myös juosta yksin ilmaiseksi milloin vain?

 

 

Niin tai näin, mun mielestä on hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään.  Suomalaiset pitävät luontoa ja retkeilymahdollisuuksia niin itsestään selvänä asiana, että sitä ei välttämättä osata arvostaa tai ainakaan maksaa elämyksistä. Eikä siinä mitään, jokamiehenoikeudet ja helppo pääsy luontoon ovat huippujuttuja.

Monella on kuitenkin hyvät omat retkeilytaidot, jolloin itsekin osataan lähteä metsään. Tyypillistähän suomalaisille on, että pidemmilläkin vaelluksilla kaikki tehdään itse. Ruoka valmistetaan itse, rinkka ja kaikki tavarat kannetaan itse, nukutaan omassa teltassa eikä opaspalveluita tai aktiviteetteja olla halukkaita ottamaan. Silloin myös aika vähän euroja jää kohdealueelle.

 

 

Täytyy myöntää, että lähdin retkelle täysin valmistautumatta ja vähän ehkä aliarvioidenkin reitin. (Edellinen vaelluksemme oli Alppien yli joten eihän yksi vaarojen ylitys voi olla kovin vaativa eikä varsinkaan tällaisessa yleisötapahtumassa… niinpä niin). Matkalla oli kuitenkin melko paljon kiipeämistä ylös alas vaaran rinteitä. Osa nousuista ja laskuista oli kivikkoisia, joten kädetkin sai ottaa käyttöön tueksi. Sateisen kesän jäljiltä maasto oli tavallista märempää, minkä takia reitillä oli paljon kosteita paikkoja, mutaa ja liukkaita kiviä. Pari nyrjähtänyttä nilkkaa nähtiin päivän aikana. Joihin jyrkkiin kohtiin oli vaihtoehtoinen helpompi reitti.

Sää kuitenkin suosi meitä ja aurinko helotti siniseltä taivaalta. Tämän parempaa vaelluskeliä ei olekaan kuin syksyiset kuulaat päivät! Ei ollut liian kuuma eikä kylmä, ei ötököitä. Ja maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Avara vaaramaisema vilahteli puiden takaa siellä täällä ja välillä sitä piti pysähtyä ihastelemaan. Maisema jatkui silmänkantamattomiin.

Omista varusteista voisin laittaa seuraavaa kertaa varten muistiin pari huomiota. Meillä oli mukana vesipullo, joka kuitenkin unohdettiin täyttää lähdössä. Huoltopisteiden ansiosta pärjättiin ihan hyvin ilmankin juomapulloa, mutta varuilta olisi aina hyvä olla vettä mukana. Sen sijaan olin ottanut mukaan purkin mustikoiden keräämistä varten. Mustikan poiminta ei tähän tilanteeseen kuitenkaan sopinut, sillä pidimme melko ripeää tahtia, jotta matka taittuisi joutuisasti. Silti viimeinen 5 kilometrin pätkä tuntui etenevän paljon hitaammin kuin alkumatka. Taukoineen 20 kilometrin kävelyyn meni noin 6 tuntia. Kotona olisi myös ollut vaellussauvat, joita en kuvitellut tarvitsevani. Niistä olisi kuitenkin voinut olla hyötyä vaikeimmissa nousuissa ja laskuissa.

 

 

Päivästä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis! Koko päivän ulkona reippailun jälkeen oli raukea tunne. Olin todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä, nautittua orastavasta ruskasta ja kerättyä myös auringonvaloa pimeää syksyä varten.

Liikuntasuoritus tuntui myös kropassa. Seuraavana aamuna reidet ja pohkeet oli tukkoiset ja jumissa. Mutta mitä parasta – seuraavana päivänä Halti Outdoor Weekend jatkui lihaksia ja mieltä hellivällä metsäjoogalla. Kerron siitä täällä lisää!

 

 

 

 

Vaarojen huipulla – esittelyssä Kainuun laskettelukeskukset

 

ukkohalla_laskettelijat_web

 

Kainuu on tunnettu vaaroistaan, mutta kaikki Kainuun laskettelukeskukset eivät ole yhtä tunnettuja. Vuokatin lisäksi löytyy myös muita vaihtoehtoja lasketteluun ja lumilautailuun. Listaan tässä postauksessa eri laskettelukohteet ja kerron omat kokemukseni.

 

Vuokatti

 

Vuokatti_maisema

 

Vuokatti on Kainuun laskettelukeskuksista tunnetuin ja palveluiltaan monipuolisin. Vuokatissa on 13 rinnettä ja vaativaankin makuun sopiva pipe ja slopestyle-rinne temppuilijoille. Rinteet ovat mukavan kumpuilevat ja sopivat varmasti hyvin lapsiperheille, mutta kokenutta laskijaa ne eivät säväytä. Itse käyn Vuokatissa laskemassa mielelläni parisen kertaa vuodessa, mutta viikkoa en näissä rinteissä jaksaisi.

Sen sijaan Vuokatin keskuksesta löytyy viikon lomalle paljon muutakin tekemistä. Hyvin hoidetut laajat ladut, husky-safari, Angry Birds Park, keilahalli ja Katinkullan kylpylä tarjoavat viihdykettä. Erikoisuuksina Vuokatissa on lumilautatunneli ja hiihtoputki, joten talvilajeja pääsee harrastamaan vuoden ympäri. Ravintolasuositukseni Vuokatissa on kainuulaisia makuja tarjoava Kippo. Omasta laskupäivästäni Vuokatissa voit lukea aiemmasta postauksestani Vuokatti ja sen punainen helmi.

 

Ukko-Halla

 

ukkohalla_rinne_web

 

Oma suosikkini Kainuun laskettelukeskuksista on Ukko-Halla. Rinteitä ei ole ihan yhtä monta kuin Vuokatissa, mutta ne on vähän pidempiä (1400 metriä) ja omasta mielestäni haastavampia ja hauskempia. Ukko-Hallasta löytyy sekä loivaa rinnettä että rinteitä, joissa on jyrkempiä kohtia.

Kun itse lautailen, hauskinta on mielestäni rinteiden ulkopuolella laskeminen. Ukko-Hallassa se on tehty helpoksi, sillä tarjolla on yksi off-rinne (jossa lasku omalla vastuulla, kuva alla). Samoin joihinkin rinteisiin on jätetty kaistale tamppaamatta (kuva yllä), joten reunassa voi laskea pehmeällä lumella. Siinä tulee vähän vapaalaskun fiilistä ja on kiva päästellä menemään!

Ukko-Hallassa on myös uusia chalet-tyyppisiä mökkejä ja ski-in asuntoja. Muutamia muitakin palveluita löytyy kuten saunaosasto ja pieni keilahalli.

 

ukkohalla_offari¨_web

 

Paljakka

 

paljakka_rinteet_web

 

Paljakassa käy sama hissilippu kuin Ukko-Hallassa ja välimatkaa on noin 25 kilometriä. Rinteiden välillä kulkee bussikuljetus. Jos lähtee ajoissa aamulla liikkeelle, molemmat keskukset voi testata samana päivänä. Kokeilimme tätä yhden päivän yhdistelmää nyt ensimmäistä kertaa, mutta iltaa kohti meinasi puhti loppua kesken.

Paljakka on pienempi kuin Ukko-Halla rinteiden määrässä, mutta täältä löytyy pari vielä jyrkempää ja vauhdikkaampaa rinnettä. Palvelutarjonta ei ole isojen keskusten tasoa, mutta rinteiden viereisestä Paljakka-talosta löytyy tarvittava – kuten vaihtoehto rinneravintolalle.

Paljakka on Suomen lumivarminta aluetta eli kinoksia ja pehmeätä lunta löytyy rinteiden ulkopuoleltakin.

 

Pienet ja sympaattiset Saukkovaara ja Vimpelinvaara

 

saukkovaara_kahvio_web

Saukkovaaran kahvio ja välinevuokraus.

 

En tiedä voiko enää puhua laskettelukeskuksista Saukkovaaran ja Vimpelinvaaran kohdalla, kun kummassakin on vain yksi hissi. Nämä ovatkin paikkansa tässä listassa saaneet muilla ansioilla.

Laskettelurinteiden sympaattisin on Saukkovaara. Se on pieni yhden hissin ja kahden rinteen mäki Ristijärvellä puolen tunnin ajomatkan päässä Kajaanista. Paikka on auki lähinnä hiihtolomakausien aikaan ja sitä pyörittävät kyläläiset itse talkoovoimin. Kahvilassa on kotona leivottua pullaa ja homma on konstailematonta. Paikka on sopiva esimerkiksi lapsille tai aloittelijoille. Samalta vaaralta löytyy hyvät murtsikkaladut ja mökkimajoitus, ja siellä järjestetään myös hiihtokisoja.

 

saukkovaara_web

Saukkovaaran ainokainen hissi on sompahissi.

 

Vimpelinvaara on vain parin kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Se onkin lähinnä kajaanilaisten ja muiden lähialueiden asukkaiden käytössä. Kauempaa sinne ei kannata lähteä, mutta rinteeseen voi lähteä pariksi tunniksi, jos liikkuu muutenkin lähistöllä ja haluaa päästä laskettelun makuun. Myös vuokraamo ja kahvilapalvelut löytyvät. Toimintaa pyörittää yhdistys, joka facebook-sivuillaan tiedottaa aukioloajoista.

Hienoa, että on ihmisiä, jotka vapaaehtoispohjalta hoitavat tällaisia liikuntapaikkoja!

 

ukkohalla_kaisa1_web

 

Kainuulaiset laskettelukeskukset eivät kilpaile koossa Lapin isompien keskusten kanssa. Levin ruotsinlaivatunnelmaa ei myöskään Kainuun keskuksista löydy. Tunnelma on rauhallinen eikä lasketteluhisseihin ei tarvitse jonottaa. Vuokatissa hissijonoja syntyy vain ihan suosituimpina päivinä kuten hyvän sään sattuessa pääsiäisenä.

Vuokatissa, Ukko-Hallassa ja Paljakassa riittää kaikissa kuitenkin laskettavaa päiväksi tai pariksi. Ja jos reissuun haluaa yhdistää muutakin kuten hiihtoa tai moottorikelkkailua, puitteet on täydelliset. Vaaramaisemat ovat upeat – siitä ei voi kiistellä!

 

 

 

Vuokatin viini

 

vuokatinviini_esittely_web

 

Viinitiloilla vierailut on matkablogeissa suosittu aihe. Tällä kertaa tutustuin viinintuottajaan Suomessa. Erotuksena Keski- ja Etelä-Euroopan viinitilakäynteihin oli ainakin se, että tällä käynnillä maisema oli talvinen ja vaatetuksena lumilautailuvarusteet, sillä samana päivänä oli ohjelmassa myös laskettelua.

Toinen erotus on, että tilamyymälä sijaitsee keskellä mäntymetsää järven rannalla eikä pelloista näy vilaustakaan. Vuokatin Viinin tilamyymälä sijaitsee hotelli Vuokatinhovin yhteydessä. Oletan, että tämä on käytännön ratkaisu Suomen lainsäädännön takia.

Viinimyymälä on haluttu avata sinne, missä matkailijat liikkuvat muutenkin. Suomessa viinejä ei kuitenkaan saa myydä muualla kuin Alkossa tai viinitilan omassa myymälässä. Tilamyymälän tulee olla samassa osoitteessa kuin viinin tuotantotilat. Niinpä tuotantotilat on myös siirretty Vuokatinhoville.

Varsinainen tila, jossa viineihin käytetyt omenat ja mansikat viljellään, on eri paikassa eikä sitä markkinoida viinituristeille. Eihän viiniä voi siellä edes myydä.

Olen huomannut, että muutkin suomalaiset viinintuottajat ovat tehneet luovia ratkaisuja. Törmäsin kerran Heinolan ABC:n vieressä olevalla Heilan lähiruokatorilla viiniosastoon. Hämmennyin todella, että miten Suomessa voi ruokakaupassa myydä viinejä. Kysyin asiaa myyjältä, joka selitti että viinitila on perustettu tuolle tontille (siis huoltoasemalle!) ja viinit tehdään siellä, joten lähiruokatori on samalla viinitilan tilamyymälä. Heilan viinitilan sivuilta selviää, että taustalla on asikkalalainen viinintuottaja Viini-Pihamaa. Vaikuttaa siis siltä, että käytännössä tuon viinitilan tuotteita tehdään vain kahdessa eri paikassa kahdella eri nimellä, jotta ne on saatu myyntiin isompien asiakasvirtojen luokse ABC-aseman kylkeen.

Ei ole helpoksi tehty kotimaisten marjaviinien myyntiä!

 

vuokatinviini_vuokatinvaara_web

Tilamyymälän pihasta näkyy Vuokatin laskettelurinteet.

vuokatti_viini_web

Sisko tuli viettämään meille hiihtolomaa ja sai kotiinviemisiksi kainuulaisia viinejä.

 

Mutta takaisin Vuokatin Viinin myymälään. Valikoimissa on kuohuvaa, punaista ja valkoista viiniä, siideriä, mehuja, hilloja, kastikkeita ja limonadeja. Glögiä ei tähän aikaan vuodesta näytä olevan myynnissä, mutta olen kuullut, että se on hyvää ja maistunut hyvin Saksan joulutoreilla, missä sitä on ollut myynnissä. Raaka-aineina kaikissa tuotteissa ovat kainuulaiset ja pohjoiskarjalalaiset marjat ja omenat.

Myyjä maistatuttaa meillä useampia eri viinejä, mikä on todella mukavaa. Hän kertoo myös tuotteista, mutta jos haluaisi kuulla tarkemmin tuotannosta tai alasta, suosittelisin etukäteen soittamaan ja kysymään onko mahdollista varata oma esittelyaika.

Meidän seurueen mielestä mansikka toimii paremmin limonadissa kuin viinissä. Mansikkalimussa on aitoa vanhanajan mansikkamehun tunnelmaa. Herukoista tehty punainen marjaviini tuoksuu lasissa todella rypäleviinimäiselle ja marjaisuus tulee esiin vasta maussa. Punaisen herukkaviinin maku on vahva, mutta yllättävän pehmeä ja täyteläinen.  Se ja valkoisista herukoista tehty kuohuva viini lähtivät meidän ostoskassiin.

 

vuokatinviini_sooda_web

vuokatinviini_hillot_web

vuokatinviini_ostoksilla_web

vuokatinviini_marjaviini_web

vuokatinviini_kaisa_web

 

En voi sille mitään, mutta kun maistelen marjaviinejä, väkisinkin vertaan niitä viinirypäleistä tehtyihin viineihin. Ne eivät kuitenkaan ole verrattavissa toisiinsa. Kun tuotantotapa ja raaka-aine on erilainen, on tuote ja sen käyttötarkoituskin erilainen.

Vuokatin Viinin punainen marjaviini toimisi varmasti loistavasti riistaruoan kanssa. On täysin järkeenkäypää, että kun raaka-aineet ovat täältä, se myös sopii paikallisiin makuihin. Samasta syystä moni italialainen viini sopii hyvin tomaattiruokien kanssa.

Toki voisi olla hauska maistella marjaviinejä niin, että koittaisi löytää uusia toimivia yhdistelmiä eksoottisten makujen ja ruokien kanssa. Mutta jokaisella tuottajalla tai maalla saa olla oma tunnistettava tyylinsä ja profiilinsa, johon paikalliset olosuhteet vaikuttavat. Siitä syntyy tuotteen tarina ja se mikä siitä tekee erikoislaatuista.

Ranskalainen ei ehkä edes luokittele pohjoismaalaisia marjaviinejä oikeiksi viineiksi, mutta onkin ihan oma tarinansa, että meillä Kainuussa omenaviinin tuotanto näyttää tältä:

 

vuokatinviini_viinigalleria05

Vuokatin viinitilalla on Suomen pohjoisin omenatarha. Kuva: Vuokatin viini

 

 

Vuokatti ja sen punainen helmi

 

vuokatti_rinteessa_web

 

Parasta hiihtolomakaudessa on se, että saamme tänne Kajaaniin ystäviä ja perheenjäseniä käymään. Samalla tulee itsekin aktivoiduttua hiihtolomapuuhiin. Hiihtolomavieraiden innostamana korkkasin laskettelukauden Vuokatissa. Ja aivan upeassa kelissä!

Vuokatin rinteet on mukavat ja tarpeeksi monipuoliset käydä muutaman kerran talvessa laskemassa. Lapsiperheille ja parkissa temppuja treenaaville riittää puuhaa varmasti pidemmäksikin aikaa. Itse lasken lumilaudalla ja tykkään käydä myös rinteiden ulkopuolella vähän puiden välissä pujottelemassa. Se oli hauskaa tälläkin kertaa.

 

Vuokatti_maisema

vuokatti_hissi_web

vuokatti_ripaskuppila2_web

 

Vuokatin laskettelurinteiden helmi on vaaran laella vähän rinteestä piilossa sijaitseva Ripa’s kuppila. Se on suloinen vanha punainen hirsimökki, joka on rakennettu tälle paikalle jo vuonna 1937. Ylen juttu kertoo, että mökki on alunperin rakennettu palovartijan tarkkailupaikaksi, josta on voinut tähyillä mahdollisia metsäpaloja. Samalla toinen puoli tuvasta oli jo silloin varattu käymistuvaksi matkailijoille, jotka hiihtolenkillään saattoivat pysähtyä sinne tauolle.  On jännä ajatella, että jo 80 vuotta sitten ihmiset ovat hiihtäneet samalla vaaralla, nauttineet samoista maisemista ja syöneet eväitä samassa mökissä. Ensimmäinen vieraskirjakin vuosilta 1937-39 on säilynyt. Sota-aikana tupa on palvellut ilmavalvontatehtävissä lottien tähystyspaikkana.

Kivaa tämän päivän Ripa’s kuppilassa on, että sen vanha tunnelma on säilytetty. Mukava lisä on pöytiintarjoilu. En muista Suomessa mitään toista laskettelukeskuksen kahvilaa, jossa olisi pöytiintarjoilu. Huomaankin, että henkilökunnan täytyy sanoa asiasta erikseen jokaiselle sisääntulijalle. Me suomalaiset olemme niin tottuneita itsepalveluun, että kaikki ovat automaattisesti suuntaamassa tiskille tilaamaan ja jonottamaan.

Osa viehätyksestä syntyy myös siitä, että kuppila on puiden takana piilossa. Ylen artikkelissa yrittäjä kertoo, että se on tarkoituskin. ”Kahvilaan ulkotulien, tuoksun tai sisältä kuuluvan musiikin avulla suunnistanut saa kuuman kupposen lisäksi mukavan kokemuksen. Siinä on eksotiikkaa. – Meidät pitää löytää.”

Hiihtolomaviikon alussa kahvilassa käy kuitenkin niin kova vilske, että pieni tupa on koko ajan täynnä. Juomat ja syötävät tulee viskaistua nopeasti naamaan, jotta seuraavat pääsevät istumaan. Kun aurinko alkaa keväämmällä lämmittämään, ulkoterassi antaa lisätilaa ja mahtavan paikan nauttia kylmää urheilujuomaa 🙂

 

vuokatti_ripaskuppilassa_web

Punaiset posket ja leveät hymyt Ripa’s kuppilassa.

 

Samalla reissulla tuli käytyä katsomassa hiihtolatuja, jotka näyttivät houkettelevilta aurinkoisessa kelissä. Seuraavaksi haasteeksi asetan itselleni Vuokatin hiihtolatujen testaamisen. Asun Kajaanissa vain 30 km päässä Vuokatista, mutta hiihtoreittejä ei ole Vuokatissa tullut kokeiltua. Kajaanin ladut ovat tähän asti riittäneet hyvin omaan sunnuntaihiihtelyyni, mutta tänä keväänä suuntaan murtsikkani Vuokattiin!

 

Vuokatti_latu

 

Myös Fiiliksiä & Hetkiä -blogin Heidi kävi Ripa’s Kuppilassa – lue juttu täältä!

 

 

Matkailu kilpailee luonnon käytöstä muiden tarpeiden kanssa

 

kajaani_nokipannu_web

 

Kun muutin Kainuuseen reilu kolme vuotta sitten, ajattelin että se on vähän syrjässä kaikesta. Ja niinhän se onkin. Mutta olen ollut yllättynyt, miten paljon täällä koko ajan tapahtuu omiin mielenkiinnon kohteisiini liittyen. Minua kiinnostaa kestävä kehitys monelta eri kantilta, mutta erityisesti matkailu sen osana.

Matkailu perustuu pitkälti luontoon. Erityisesti Suomessa ja vielä erityisemmin Kainuussa. Samalla matkailu tasapainoilee muiden tarpeiden kanssa luonnon hyödyntämisestä. Matkailun kanssa samoista alueista kilpailevat muut käyttötarkoitukset kuten kaivosteollisuus, metsätalous, energiantuotanto ja pohjoisemmassa vaikkapa poronhoito.  Tuntuu, että tästä tasapainoilusta on jatkuvalla syötöllä esimerkkejä Kainuussa. Osa niistä on noussut valtakunnan uutisiin ja osa paikallisiin. Käyn läpi muutamia mielenkiintoisia tapauksia.

 

Tapaus 1: Talvivaara

Kainuun eniten uutisoitu aihe viime vuosina on tietysti ollut Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivos Sotkamossa. Se on lähellä Vuokatin matkailukeskusta, mutta muutaman vuoden takaiset isot päästöt vesistöihin eivät onneksi valuneet Vuokatin suuntaan. Sen sijaan Terrafamella on nyt lupa päästää käsiteltyjä jätevesiä purkuputken kautta Nuasjärveen. Järven rannalla on Vuokatin lomamökkejä. Veden laatu ei ole merkittävästi heikentynyt ainakaan vielä. Joka tapauksessa matkailukeskuksen imagolle ei huonomaineisen kaivoksen purkuputki tee hyvää. Toivotaan, että vaikutukset jäävät vain imagohaittoihin eikä järven ekosysteemiin.

 

Tapaus 2: Tuulivoima

Hyrynsalmella oli viime keväänä mielenkiintoinen ristiriita matkailun ja tuulivoiman välillä. Olin kuvitellut, että puhdas tuulivoima sopisi matkailun kanssa hyvin sopusoinnussa samalle alueelle. Luontomatkailu ja tuulivoima perustuvat kuitenkin molemmat puhtaan luonnon kestävään käyttöön. Kuvittelisin, että kainuulaisesta luonnosta nauttiva matkailija arvostaisi myös paikallisesti tuotettua uusiutuvaa energiaa.

Hyrynsalmen kunta kuitenkin päätti torpata tuulivoimapuiston sen matkailulle aiheuttaman maisemahaitan vuoksi. Tuulimyllyt olisivat selvästi näkyneet laskettelukeskus Ukko-Hallan rinteistä. Kirjoitin omasta näkemyksestäni blogiin. Sain Twitterissä kommenttina linkin tutkimukseen, jonka mukaan tuulivoimaloiden näkyminen erämaassa häiritsee ulkomaalaisia matkailijoita enemmän kuin kotimaisia matkailijoita.

Samaan aikaan kunta hyväksyi kuitenkin muita tuulipuistohankkeita, joten tästä ei syntynyt sen laajempaa keskustelua.

 

Tapaus 3: Ärjänsaari

Valtakunnan uutisiin nousi vuosi sitten Ärjänsaaren hakkuut. Ärjänsaari on Oulujärven helmi, jolla on upeat hiekkarannat ja mielenkiintoinen historia (siellä ovat majailleet mm. Suomen ainoat sisävesien ”merirosvot”). Saaren omistaja metsäyhtiö UPM oli tekemässä hakkuita siellä, kun paikalle tulivat niin paikalliset luonnonsuojelijat kuin valtakunnalliset Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Hakkuut lopetettiin alkuvaiheessa. Lue taustat ja tarinan eri vaiheet postauksestani.

Tällä viikolla julkistettiin, että ympäristöministeriö on ostanut saaren ja se tulee kokonaisuudessaan suojelualueeksi. Nyt on jännittävää seurata, miten saaren palvelut kuten mökkivuokraus, kahvilatoiminta ja venekyydit jatkossa järjestetään ja miten palveluja ja kulahtaneita puitteita nyt parannetaan. Ja kun Ärjänsaari on osa metsähallituksen retkeilykohteita, löytävätkö paikan muutkin kuin kajaanilaiset ja Oulujärven kesäasukkaat?

 

Tapaus 4: Hossan kansallispuisto

Suuri ilonaihe Kainuun luontomatkailulle on ensi kesänä avattava Hossan kansallispuisto. Olin viime viikolla tilaisuudessa, jossa kerrottiin valmistautumisprojektista ja suunnitelmat kuulostavat todella hyvälle. Hossan retkeilyalue on perustettu jo 70-luvulla, joten se on ihan ensimmäisiä valtion retkeilyalueita ja siellä on jo paljon reitistöä ja muita puitteita valmiina. Kansallispuistoa varten myönnetyllä 2,5 miljoonan euron rahoituksella saadaan kuitenkin paljon uutta ja ehompaa aikaan.

Avajaiset 17.6.2017 kuulostavat myös upealta kokonaisuudelta. Teemana on satumetsä ja ohjelmaa sekä taidetta on ympäri aluetta, mm. veneestä esitettävä konsertti, jota voi kuunnella järven rannalla. Illalla nuotiopaikkojen nuotiot sytytetään ja voin vain kuvitella kuinka hienoa on nauttia ohjelmasta valoisassa kesäillassa.

Koska kansallispuisto on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa, se on saanut paljon näkyvyyttä kansaivälisestikin Lonely Planetia ja National Geographicia myöten. Ensi kesänä majoituskapasiteetti tulee jo vastaan, mutta toivotaan että alueen toimijat yhteistyöllään saavat tämän huomion käännettyä pitkäaikaiseksi hyödyksi.

Paikallisten toimijoiden yksimielisyys alueen luonnonsuojelusta oli yksi esitetyistä perusteista Hossan valitsemiseksi kansallispuistoksi. Ja tästä kannattaa pitää kiinni jatkossakin. Sen verran hienoja tuloksia se on jo tähän mennessä tuonut.

 

kajaani_jätkänkynttilä

 

Niin sitä kuvittelisi, että Kainuussa metsää riittää kaikkien käyttöön ja tarpeisiin. Asia ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen, kun käyttötarpeita on erilaisia. Vastaavia esimerkkejä matkailun ja muiden käyttötarpeiden yhteensovittamisesta on varmasti muillakin alueilla. Tuleeko sinulle joku tapaus mieleen Suomesta tai ulkomailta?

PS. Hossa-aiheisia postauksia on tulossa tänä vuonna lisää. Suunnitelmissa on käydä testaamassa ainakin joogan vaikutusta kansallispuiston maisemissa.

 

 

 

Wakeboard Vuokatissa – aloittelijat vauhdissa

 

Hetki juuri ennen kaatumista, jolloin naru on jo löysällä ja lauta pysähtyy.

Hetki Juuri ennen kaatumista. Naru on jo löysällä ja vauhti pysähtyy.

 

Vielä on kesää ja kesälajeja jäljellä! Vesi pärskyi, kun testasimme ensimmäistä kertaa wakeboardia. Ilta oli hauska, vaikka mulla oli etukäteen huonot fiilikset.

Päivä oli harmaa ja illaksi luvattu sadetta. Töistä piti lähteä kauhealla kiireellä ja kotona ehdin vain kääntyä hätäisesti. Väsytti ja mietin, että miksi tuli sovittua koko homma.

Mieli kuitenkin muuttui, kun saavuimme Vesiurheilukeskukselle. Se sijaitsee Vuokatissa Ahvenuksenlammella, minne on rakennettu kaapelirata wakeboardingia eli vesilautailua varten. Lammella on myös maailman suurin skeittisaunalautta (niin siis anteeksi mikä?!). Kuulostaa taas joltain tyypilliseltä suomalaisten hullutukselta, mutta rakennelma on tosi kätevä. Se kattaa kaikki mitä voisin kuvitella toiminnallisen kesäpäivän viettoon.

 

Skeittisaunalautalla on terassi grilleineen päällä, vasemmalla sauna ja oikealla skeittiramppi. Terassin alle mahtuu hyvin varusteet suojaan.

Skeittisaunalautalla on sauna vasemmalla ja skeittiramppi oikealla. Homman kruunaa terassi ja grilli päällä. Niiden alle mahtuu kätevästi varusteet ja dj-pöytä suojaan.

 

Vedettiin märkäpuvut, kelluntaliivit sekä kypärät päälle ja päästiin ystäväni Maijan kanssa kokeilemaan wakeboardingia molemmat ekaa kertaa. Olen harrastanut lautalajeja ja vesihiihtoa, mutta laudalla en ole vedessä mennyt aikaisemmin.

Lähtö oli kuitenkin wakeboardilla kaapelin perässä paljon helpompaa kuin veneen perässä vesisuksilla. Kaapeli vetää enemmän ylöspäin ja tasaisemmin, joten tasapaino on helpompi pitää. Päästiin molemmat ekalla yrittämällä pystyyn ja samoin pääsivät kaksi meidän kanssa samalla vuorolla ollutta muutakin tyyppiä.

 

Opastus alkuun ja sitten menoks!

Tarkkaavaisena kuunnellaan opastus alkuun ja sitten menoksi!

Maija lähdössä.

Maija lähdössä.

Kunnolla sivuun, jotta saa hyvät vauhdit ennen käännöstä.

Lauta pitää vetää kunnolla sivuun radalta, jotta saa hyvät vauhdit ennen käännöstä.

 

Rata on yksi suora kaapeli, joka menee lammen päästä töiseen päähän. Vaikeinta oli kääntyminen kaapelin päissä, jossa veto loppuu ja lähtee takaisin. Päädyssä täytyy osata kantata sivuun ja tehdä kierros, jotta vauhti ei ehdi pysähtyä ja lauta vajota. Tätä meidän molempien piti useampi kerta kokeilla ennen kuin käännös onnistui.

Kaatuminen ei kuitenkaan haitannut, sillä radalla ajettiin yksitellen niin että kaatuessa kapula pysäytettiin ja palautettiin takaisin omalle kohdalle. Siitä oli helppo ottaa kiinni ja lähteä taas jatkamaan.

Veden lämpötila oli laskenut jo alle 20 asteen, mutta märkäpuvun ansiosta ei tullut yhtään kylmä. Tosin itse laji on niin raskas ja vie kaiken huomion, että en tiedä olisiko pientä kylmyyttä edes huomannut. Lopuksi oli kuitenkin kiva päästä saunaan vähän lämmittelemään ja pulahtamaan saunasta veteen ilman märkäpukua.

 

Paluu lautalle perinteisellä sammakko-lauta-tyylillä.

Paluu lautalle perinteisellä sammakko-lauta-tyylillä.

Saunan lauteilta kelpasi katsella, kun muut vesilautaili tai valmistautui lähtöön :)

Saunan lauteilta oli hyvät näkymät seurailla muiden vesilautailijoiden puuhia 🙂

 

Meillä kävi tuuri eivätkä sääennusteet pitäneet paikkaansa. Vettä ei tullut yhtään ja aurinkokin pilkahteli. Illalla oli todella tyytyväinen olo, että tuli lähdettyä. Olo oli raukea ja lihakset hellinä. Vesilautailussa koko kroppa tekee töitä ja vaikka omat vuorot oli aika lyhyet, varsinkin käsilihakset oli kipeät seuraavina päivinä.

Hauskaa, että ekalla kerralla pääsi jo homman jujusta kiinni eikä mennyt vedessä räpiköinniksi. Vielä ei kokeiltu hyppyreitä tai tehty muitakaan kikkailuja, ne jäi ensi kertaan!

 

Ahvenuslampi

Skeittisaunalautta on kokonaan kelluva ja sitä voi siirtää lammella. Moottoria ei ole, mutta lauttaakin on vedetty vaijeriradalla 😀

 

 

Koiravaljakkoa ajamassa – koirien ja ihmisten riemua

 

huskyt_kieletulkona_web

Koirat läähättävät juoksun jälkeen.

 

Kokeiltiin pääsiäisenä aktiviteettia, jota kukaan meidän kahdeksan hengen ryhmästä ei ollut tehnyt ennen – koiravaljakkoajelua. Valitsimme Vuokatti Safarisin ohjelmista Alfonsin karkumatkan. Siihen sisältyy 6 kilometrin ajelu kahden hengen reillä niin, että toinen ohjastaa ja toinen on kyydissä ja puolessa välissä vaihdetaan ajajaa. Retken jälkeen pääsimme katsomaan vielä koiratarhaa, juomaan pullakahvit ja opas vastaili kysymyksiimme koirista.

 

husky_valjakko_web

 

Täytyy myöntää, että ennen lähtöä jännitti hieman. Koirat olivat todella levottomia ja innoissaan lähdössä juoksemaan. Opas varoittikin, että aluksi ne lähtevät kovaa liikkeelle, mutta vauhti tasoittuu pian. Ensimmäinen mutka meni jarru pohjassa, mutta sitten tosiaan löytyi sopiva tempo. Ajajan hommaksi jäi jarruttaa tarvittaessa ja siirtää painoa mutkissa tarvittavaan suuntaan. Opas ajoi ensimmäistä rekeä ja valitsi reitin, muut valjakot seurasivat risteyksissä perässä.

Ainoa tilanne, jossa meidän valjakon keskittyminen meinasi herpaantua oli, kun iso metso käveli niiden edestä polun poikki. Etummainen kaksikko kiinnostui siitä ja koitti katsella sen perään. Samalla koirat vähän kompuroivat valjakon naruihin. Edessämme ajanut opas komensi ne kuitenkin pian takaisin ruotuun.

 

huskyt_nauraa_web

Hymyileekö koirat vai kuvittelenko vaan?

 

Matkabloggaaja Rimma kirjoitti hiljattain huskysafarien eettisyydestä ja haastatteli sitä varten Animalian edustajaa. Animalia suositteli jättämään rekikoirasafarit ja porokyydit väliin, sillä eläinten hyödyntämiseen turismissa liittyy aina hyvinvointiriskejä.

Tämän vierailun jälkeen Animalian suositus kuulostaa aika jyrkältä. En voi uskoa, että vaikka husky-yrittäjä ajattelisi vain taloudellista etua, hänen kannattaisi laiminlyödä eläimiä. Se ei voi olla taloudellisesti kannattavaa pitkällä tähtäimellä.

Vuokatti Safarin opas kertoi, että kaikille koirille pitää antaa normaalit rokotukset ja lääkitä kennelyskää vastaan. Jos kennelyskää tulee koiratarhaan, se leviää helposti ja olisi katastrofi, jos kaikki koirat sairastuisivat sesongin aikaan.

Vuokatti Safarilla on tällä hetkellä 81 koiraa, jotka työntekijöiden täytyy myös tuntea hyvin. Opas kertoi, että kun sopiva pari tai valjakkotiimi löytyy, niitä ei turhaan vaihdeta. Saman valjakon koirat asuvat viereisissä häkeissä ja ulkoilevat yhdessä. Jos pareja vaihdetaan, koirat saattavat hämmentyä  ja työskentely häiriintyy. Sama pari voi tehdä vuosia töitä yhdessä.

Vuokatti Safareilla on omia pentueita keskimäärin kerran vuodessa. Parhaiden koirien ominaisuuksia halutaan jatkaa. Viimeisin pentue on nyt 10 kuukauden ikäinen eikä vielä työskentele täysipainoisesti. Opas kertoi, että pennun ensimmäiset kokemukset valjakkoajosta täytyy olla mieluisia, sillä muuten sille voi tulla kammo. Jos pentu laitetaan ensimmäisellä kerralla rähisevän aikuisen koiran pariksi tai kokemus on muuten epämieluisa, siitä tuskin tulee hyvää työkoiraa.

Kaikki nämä seikat puhuvat sen puolesta, että koirista pitää pitää hyvää huolta ja ne pitää tuntea hyvin, jotta koirien työskentely sujuu hyvin ja sitä kautta yritys saa tyytyväisiä asiakkaita ja tuottoa liiketoiminnastaan. Työn on oltava pitkäjänteistä.

 

huskyt_häkissä_web

Retken jälkeen kävimme katsomassa tarhaa, jossa koirat asuvat pareittain häkeissä.

 

Koirat myös silminnähden nauttivat työstään. Ero ennen ja jälkeen ajon oli merkittävä. Ennen ajelulle lähtöä koirat pitivät kovaa meteliä ja liikkuivat levottomasti. Ajon jälkeen ne olivat rauhallisia, läähättivät ja näyttivät tyytyväisiltä. Myös me kyydissä olleet ihmiset olimme tyytyväisiä ja nautimme koirien juoksemisen riemusta.