Browsing Tag

Sotkamo

1200 lyhtyä valaisi sotkamolaisen kylän

 

 

Paakinmäen kylällä Sotkamossa on jokavuotinen perinne sytyttää jäälyhdyt valaisemaan tienvarsia ja pihoja. Tapahtuma on lähtenyt alkujaan vuonna 1993 muutamasta pihatien lyhdystä ja levinnyt siitä koko naapuruston yhteiseksi tempaukseksi.

Kävin tapahtumassa itse ensimmäistä kertaa. Näky on upea. Paakinmäen kylä sijaitsee syrjäseudulla, missä ei ole katuvaloja tai muuta kaupungin valosaastetta. Pelkkä pimeys, maalaismaisema ja tykkylumella kuorrutetut puut.

Lyhtyjä on ripoteltu helminauhaksi teiden varsiin ja aseteltu erilaisiin muodostelmiin. Kylätalona toimivalta vanhalta koululta lähtee lyhtyjen koristama kävelyreitti viereiselle pellolle ja pihateille. Isoin yksittäinen asetelma oli pellolle lyhdyin muodostettu numero 100, oletettavasti Suomi100-hengessä.

 

 

Paakin jouluvalojen ajankohta vaihtelee hieman säiden mukaan. Yleensä tapahtuma on järjestetty joulupäivänä, uutena vuotena tai loppiaisena. Tänäkin vuonna oli tarkoitus sytyttää lyhdyt loppiaisena, mutta tuuli oli ollut liian kova ja lumisadekin haittasi projektia.

Usein tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla Kainuussa voi olla koviakin paukkupakkasia. Nyt pakkasta oli vain pari astetta. Pieni pakkanen on mukavin keli yleisölle, mutta tarkoittaa sitä, että lyhdyt sulavat nopeammin. Paakin tapahtuman jäälyhdyissä käytetään aitoja kynttilöitä, jotka lämmittävät jäälyhtyä. Tapahtuma alkoi klo 15 iltapäivällä ja järjestäjät arvioivat, että lyhdyt kestäisivät puoleen yöhön asti.

1200 jäälyhdyn tekemisessä, levittämisessä, sytyttämisessä ja muissa järjestelyissä on iso homma – vain yhden illan tapahtumaa varten. Mutta elävässä tulessa on erityinen tunnelma, jota ei saa aikaan sähkökynttilöillä tai ledivaloilla.

 

 

Raskaasta tykkylumesta on ollut tänä talvena paljon harmia Kainuussa. Se on taivuttanut ja katkonut puita saaden aikaan sähkökatkoja ja isoja taloudellisia vahinkoja metsänomistajille. Lumiset puut tekevät maisemasta kuitenkin todella kauniin.

Toinen ihastuksen aihe Paakinmäen tapahtumassa on talkoohenki. Tempaus toteutetaan vuodesta toiseen ilmaiseksi tuomaan ihmisille iloa pimeään vuodenaikaan. Ja se kerääkin paljon väkeä. Kyläläiset järjestävät myös kahvilan, josta saa lämmintä juomaa, kahvileipää ja makkaraa. Tuloilla katetaan tapahtuman kuluja.

 

 

Valitettavasti omat kuvani eivät tee ihan oikeutta tapahtumalle. Samaa tunnelmaa on vaikea välittää, sillä kuvaaminen pimeässä on haastavaa. Kokeilin säätää kamerani valotusaikaa pidemmäksi, mutta silloin kuvat helposti tärähtävät. Jalusta olisi ollut siinä tarpeen. Siltikin laajalle alueelle levittäytyneen kokonaisuuden kuvaaminen on vaikeaa.

Tapahtumasta on myös dronella ilmasta kuvattua videota ja ammattikuvaajan otoksia Sotkamo-lehdessä.

Suuri kiitos hienosta elämyksestä aktiivisille kyläläisille!

 

 

 

 

Vuokatin Vaellus – kannattaako maksaa vaellustapahtumasta?

 

 

Suomessa pääsee metsään ilmaiseksi missä vaan ja milloin vaan. Kannattaako silti maksaa tapahtumasta, jossa voi osallistua järjestetylle vaellukselle?

Osallistuin ensimmäistä kertaa Vuokatin Vaellukseen, joka on yhden päivän patikkaretki. Vuokatin Vaellus järjestettiin osana Halti Outdoor Weekend -tapahtumaa, johon kuului myös polkujuoksumaraton, fatbike-kisa ja muuta oheisohjelmaa.

Vuokatin Vaellus on Suomen vanhin vaellustapahtuma, sillä se on järjestetty joka syksy vuodesta 1945 lähtien. Vaelluksella on kolme eripituista reittiä: 5 km, 12 km ja 20 km. Valitsimme päivämatkaksi 20 kilometrin reitin. Tämän matkan osallistumismaksu on 40-50 euroa riippuen kuinka aikaisin ilmoittautuu.

Vaellus kulkee valtakunnallisella UKK-reitillä, joka tällä pätkällä seurailee Vuokatin 13 peräkkäisen vaaran jonoa.  Polku kiertää osan vaaroista alempaa, mutta aika monelle myös noustiin.

Olen miettinyt aikaisemminkin, että mikä saa ihmiset maksamaan vaelluksesta, joka on yleisellä retkeilyreitillä. Sen voisi siis tehdä milloin vain itse ilmaiseksi. Tapahtumalla on kuitenkin pitkät perinteet ja osallistujia vuodesta toiseen, joten joku idea siinä täytyy siis olla.

Päiväpatikan aikana oli hyvin aikaa pohtia tätä. Tässä mieleeni tulleet pointit vaellustapahtuman mielekkyydestä – puolesta ja vastaan.

 

 

Mitä järkeä maksaa?

  • Vaellustapahtumassa on paljon ihmisiä, vaikka luontoon halutaan mennä rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Yleensä Suomessa vältellään muita retkeilijoita ja vähän jopa ärsyynnytään jos samalle nuotiopaikalle tulee muita ihmisiä samaan aikaan.
  • Voin käydä vaeltamassa ilmaiseksi saman reitin milloin haluan.
  • Vaellustapahtumassa kävellään jonossa eikä silloin voi kävellä omaan tahtiin. Haluaisin pysähtyä ottamaan kuvan, mutta sitten takana tulevankin pitää pysähtyä. Tai edessä hidastellaan.

 

 

Mitä vastinetta rahalleen saa?

  • Aloittelijan ja rennon retkeilijän on helppo lähteä maastoon, kun reitti on suunniteltu ja merkitty valmiiksi, oppaat ja ensiapua tarvittaessa saatavilla, tankkauspisteet reitin varrella ja sauna lämpimänä maalissa.
  • Tapahtumakeskukselta oli bussikuljetus reitin alkuun, josta käveltiin takaisin Vuokatille. Ilman kyytiä ei tätä reittiä olisi päässyt tekemään vain yhteen suuntaan vaan olisi pitänyt tehdä lenkki, mikä ei olisi onnistunut päivässä.
  • Olen asunut Kajaanissa neljä vuotta ja miettinyt että pitäisi käydä testaamassa lähellä sijaitsevan Vuokatin vaellusreitit, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ilman tapahtumaa en olisi vieläkään käynyt. Kun on tapahtuma, jonka on merkannut kalenteriin ja ilmoittautunut, tulee reissu todennäköisesti myös tehtyä.
  • Tapahtumassa on oma tunnelmansa. Taukopaikoilla oli elävää musiikkia ja leppoisaa juttuseuraa.
  • Ja vastakysymys: Miksi kukaan maksaa mistään muistakaan liikuntatapahtumista kuten maratoneista kun matkan voisi myös juosta yksin ilmaiseksi milloin vain?

 

 

Niin tai näin, mun mielestä on hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään.  Suomalaiset pitävät luontoa ja retkeilymahdollisuuksia niin itsestään selvänä asiana, että sitä ei välttämättä osata arvostaa tai ainakaan maksaa elämyksistä. Eikä siinä mitään, jokamiehenoikeudet ja helppo pääsy luontoon ovat huippujuttuja.

Monella on kuitenkin hyvät omat retkeilytaidot, jolloin itsekin osataan lähteä metsään. Tyypillistähän suomalaisille on, että pidemmilläkin vaelluksilla kaikki tehdään itse. Ruoka valmistetaan itse, rinkka ja kaikki tavarat kannetaan itse, nukutaan omassa teltassa eikä opaspalveluita tai aktiviteetteja olla halukkaita ottamaan. Silloin myös aika vähän euroja jää kohdealueelle.

 

 

Täytyy myöntää, että lähdin retkelle täysin valmistautumatta ja vähän ehkä aliarvioidenkin reitin. (Edellinen vaelluksemme oli Alppien yli joten eihän yksi vaarojen ylitys voi olla kovin vaativa eikä varsinkaan tällaisessa yleisötapahtumassa… niinpä niin). Matkalla oli kuitenkin melko paljon kiipeämistä ylös alas vaaran rinteitä. Osa nousuista ja laskuista oli kivikkoisia, joten kädetkin sai ottaa käyttöön tueksi. Sateisen kesän jäljiltä maasto oli tavallista märempää, minkä takia reitillä oli paljon kosteita paikkoja, mutaa ja liukkaita kiviä. Pari nyrjähtänyttä nilkkaa nähtiin päivän aikana. Joihin jyrkkiin kohtiin oli vaihtoehtoinen helpompi reitti.

Sää kuitenkin suosi meitä ja aurinko helotti siniseltä taivaalta. Tämän parempaa vaelluskeliä ei olekaan kuin syksyiset kuulaat päivät! Ei ollut liian kuuma eikä kylmä, ei ötököitä. Ja maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Avara vaaramaisema vilahteli puiden takaa siellä täällä ja välillä sitä piti pysähtyä ihastelemaan. Maisema jatkui silmänkantamattomiin.

Omista varusteista voisin laittaa seuraavaa kertaa varten muistiin pari huomiota. Meillä oli mukana vesipullo, joka kuitenkin unohdettiin täyttää lähdössä. Huoltopisteiden ansiosta pärjättiin ihan hyvin ilmankin juomapulloa, mutta varuilta olisi aina hyvä olla vettä mukana. Sen sijaan olin ottanut mukaan purkin mustikoiden keräämistä varten. Mustikan poiminta ei tähän tilanteeseen kuitenkaan sopinut, sillä pidimme melko ripeää tahtia, jotta matka taittuisi joutuisasti. Silti viimeinen 5 kilometrin pätkä tuntui etenevän paljon hitaammin kuin alkumatka. Taukoineen 20 kilometrin kävelyyn meni noin 6 tuntia. Kotona olisi myös ollut vaellussauvat, joita en kuvitellut tarvitsevani. Niistä olisi kuitenkin voinut olla hyötyä vaikeimmissa nousuissa ja laskuissa.

 

 

Päivästä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis! Koko päivän ulkona reippailun jälkeen oli raukea tunne. Olin todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä, nautittua orastavasta ruskasta ja kerättyä myös auringonvaloa pimeää syksyä varten.

Liikuntasuoritus tuntui myös kropassa. Seuraavana aamuna reidet ja pohkeet oli tukkoiset ja jumissa. Mutta mitä parasta – seuraavana päivänä Halti Outdoor Weekend jatkui lihaksia ja mieltä hellivällä metsäjoogalla. Kerron siitä täällä lisää!

 

 

 

 

Potut suoraan mullasta

 

Mansikoita voi poimia itse monilla tiloilla. Kuolaniemen tilalla Sotkamossa voi kerätä myös vihanneksia ja juureksia omiin tarpeisiin. Kävin Kuolaniemen tilalla lämpimänä syyskuun sunnuntaina ja keräsin sipuleita, perunoita, avomaankurkkuja ja lehtikaalia. Tarjolla olisi ollut myös muita sesongin tuotteita.

 

20150913_135805

 

Homma toimi niin, että isäntä antoi kartan pelloista, ohjeet, muovipussit, hanskat, talikot ja kottikärryt. Jokainen sortti kerättiin omaan pussiinsa ja lopuksi punnittiin ja maksettiin painon mukaan.

 

20150913_140833  20150913_140502

 

Hinnat eivät ole halpoja markettien hintoihin verrattuna, joten säästämisellä itse keräämistä ei voi perustella. Mutta ainakin tiedän mistä pottuni tulevat ja että maksamani hinta on mennyt viljelijälle eikä kaikkiin väliportaisiin. Ruoka on taatusti tuoretta – perunoissa oli yhtä ohut kuori kuin kesällä uusissa perunoissa. Ja jotenkin ruoan arvo nousee heti, kun sen on omin pikku kätösin pellosta nostanut. Homma oli lisäksi kivaa!

 

pottuja 20150913_133641

 

Lämmin syksy on jo muisto vain, mutta onneksi sen antimista on voinut vielä nauttia syömällä perunamuusia ja etikkakurkkuja itse poimituista kasviksista!