Browsing Tag

Kainuu

Miksi bloggaan? Vastaus toimittajan kysymykseen

 

 

Olin Yle Kajaanin haastateltavana ja toimittaja kysyi minulta miksi kirjoitan matkablogia. Hyvä kysymys! Se sai minut miettimään asiaa vähän tarkemmin.

Haastattelun aiheena oli kestävä matkailu ja lähimatkailu. Juttu tulee ulos tiistaina 6.2.2018 Pohjois-Suomen alueuutisiin (nähtävissä TV 1:llä ja Yle Areenassa) sekä nettiuutisena. Sovimme kuvauspaikaksi Akkovaaran, joka on vain 10 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta, mutta jota harvat kajaanilaisetkaan tuntevat. Se on harmi, sillä paikka on upea maisemiltaan, retkeilypuitteiltaan ja historialtaan.

 

Akkovaara kuvaa osuvasti bloggaamistani

Paikallinen kyläyhdistys on kunnostanut alueelle retkeilyreitit ja huolehtii nuotiopaikoista ja muusta ylläpidosta. Vaaran laki on lähes puuton ja sieltä avautuu avarat näkymät moneen suuntaan. Yhdellä suunnalla näkyy Oulujärvi, jonka selkä on Suomen suurin sisävesiselkä. Muissa suunnissa näkyy metsää silmänkantamattomiin. Täällä silmä lepää.

Vaara on myös lappalaisten vanha riittipaikka, johon liittyy paljon uskomuksia. Vaaran reunalla on luola ja pirunpelloksi kutsuttu kivikko. Vanhat tarinat muun muassa kertovat, että paikalla on nähty aarnivalkeita. Nykypäivän tutkimukset ovat osoittaneet ne todeksi. Outoja valoilmiöitä syntyy syksyisin, kun kivikkoon tippuneet lehdet mätänevät ja synnyttävät metaanikaasuja, jotka ilmaan noustessa välkehtivät. Tämän tiedon jälkeen vanhoihin uskomuksiin on vaikea suhtautua pelkkinä satuina. Ehkä muissakin alueen tarinoissa on perää? Aikaisemmassa postauksessani Akkovaaralta löytyy kuvia syysretkeltä.

Paikka sopi kuvauspaikaksi täydellisesti, sillä juuri tällaisia kohteita haluan nostaa blogissa esiin. Paikka on tuntematon, mutta tarjoaa elämyksiä, jotka perustuvat luontoon ja paikallishistoriaan. Lisäksi kyläaktiivit tekevät tärkeää työtä sen eteen, että ihmiset pääsisivat siitä nauttimaan.

Haluan myös nostaa esiin ajatusta lähimatkailusta. Akkovaaran tapaisia piilotettuja helmiä löytyy jokaisen suomalaisen lähialueilta. Niihin ei tule helposti lähdettyä eikä niitä tule edes ajatelleeksi vaihtoehtona. Lähiseudut koetaan usein tylsiksi ja tutuiksi, vaikka todellisuudessa voisi löytyä vielä paljon yllätyksiä.

 

 

Kestävä matkailu bloggaamisen punaisena lankana

Lähimatkat ovat myös kestävämpiä vaihtoehtoja, koska niitä varten ei tarvitse lentää. On toki hyvä asia, jos kohteessa valitsee energiaa ja vettä säästävän hotellin tai syö lähiruokaa, mutta näillä teoilla on todella pieni ilmastovaikutus verrattuna lentämisen tuottamiin päästöihin.

Lähimatkoihin ei tarvitse myöskään varata niin paljon aikaa kuin kauas matkustamiseen. Lyhyemmässä ajassa voi päästä irti arjesta ja rentoutua. Olen ollut itsekin pitkän paluumatkan ja useamman lennon jälkeen maanantaina aamulla töissä aivan väsyneenä ja riutuneena. Loman rentouttava vaikutus on jo kadonnut.

Meidän blogissa ei kuitenkaan kestävistä valinnoista saarnata. Kirjoitamme sujuvasti sekaisin kaukomatkoista ja lähikohteista. Mieluummin nostan esiin positiivisia ja innostavia esimerkkejä kuin rajoitteita tai mitä ei saisi tehdä. Matkustamisella on kuitenkin myös paljon positiivisia puolia negatiivisten ympäristövaikutusten vastapainona.

Kiinnostuin itse matkailun kestävyydestä opiskeluaikoina. Opiskelin ympäristöekonomiaa ja tein gradun maaseutumatkailun kestävyydestä. Bloggaamisessa voin yhdistää ammatillisen kiinnostukseni kestävään matkailuun ja sen kehittämiseen sekä oman vapaa-ajan matkailuni.

Samalla tulee seurattua matkailualaa, muita blogeja ja yhdisteltyä tietoa eri lähteistä. Blogatessa voin jäsennellä ajatuksia kokemastani ja näkemästäni kirjalliseen muotoon. Sillä tavalla omia ajatuksia tulee työstettyä ja ne jäävät paremmin talteen. Toivon, että postaukset voivat myös ilahduttaa, herättää ajatuksia tai olla hyödyksi muille.

Matkailun kestävyys on todella monitahoinen asia, jossa on itselläni riittänyt työstettävää ja pohdittavaa. En lähde termiä tässä tarkemmin avaamaan, se ansaitsee oman postauksensa!

 

 

Piilotetut helmet esille blogissa

Suomi on pullollaan helmiä, mutta monet niistä on vain hyvin piilotettu. Tämä tuli taas vastaan, kun etsin sopivaa kohdetta pidennetylle viikonlopulle hiihtolomalla. Tällä kertaa en halunnut laskettelukeskukseen tai vuokramökkiin, vaan maaseutumatkailumajoitukseen tai vastaavaan, jossa saisi hiihtää, lumikenkäillä ja illalla saunoa. Vaatimuksena on, että majoituspaikasta saa myös aamupalan ja ruokaa. Annan bonuspisteitä idyllisestä miljööstä sekä siitä, ettei tarvitsisi ajaa montaa tuntia Kajaanista.

Luulisi, että tällaisiä kohteita olisi paljonkin, sillä hiihtäminen ja saunominen kuuluu jokaisen kohteen perusvalikoimaan talvella. Mutta sopivan paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Googlettelin ja päädyin usean yrityksen nettisivuille. Monelta sivulta oli vaikea saada selvää, onko paikka ylipäänsä auki talvella, millaiset varustelut huoneissa on tai onko huoneita vapaina.

Joidenkin majoituspalveluita tarjoavien yritysten sivuilla kuvat eivät myöskään houkuttele tutkimaan näitä asioita tarkemmin. Kulahtanut ja 90-lukulainen sisustus ei houkuttele. Vanhaa ja tunnelmallista toki saa olla, mutta en jaksa soitella perään, jos kuvien ja nettisivujen perusteella mitään ei ole päivitetty vuosikausiin.

Missä ne idylliset maaseutumajoitukset nyt on kun niitä tarvitsisin?! Kun valittelin asiaa ääneen, joku ehdotti kohteeksi Rokuaa. Päädyin varaamaan huoneen erämaahotelli Rokuanhovista, joka sijaitsee Rokuan kansallispuiston ja jääkauden jäljistä kertovan UNESCO Geoparkin kupeessa. Rokua puolestaan sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Kajaanin ja Oulun välissä. En ole yöpynyt alueella aikaisemmin enkä ole käynyt talvella. Olen käynyt Rokualla kerran aikaisemmin syksyllä parhaaseen sieniaikaan ja löysimme paljon herkkutatteja. Maasto on kaunista ja helppokulkuista hiekkakangasta. Palaan sinne mielelläni kokemaan paikan eri vuodenaikaan.

Rokua näytti täyttävän kriteerimme ja mielenkiinnolla odotan täyttääkö se odotuksemme myös. Halusin rentouttavan lähimatkan, jonne matkustamiseen ei kuluisi lyhyestä lomasta isoa osuutta eikä paikan päällä tarvitsisi säätää turhia. En ole ennen ollut Suomessa hiihtolomalla muussa kuin mökkimajoituksessa, jossa tehdään itse ruoat ja lämmitetään itse sauna ja takka, mutta en usko, että aika käy pitkäksi. Toiveena kun on täydellinen breikki arjen rutiineista.

 

 

Bloggaamisen filosofiani

Rokuan matka noudattaa myös oman bloggaamisen filosofiaani. Elämykset syntyvät luonnosta, paikallisuudesta ja paikan omista vahvuuksista – ei keinotekoisesti rakennetuista viihdekeskuksista. Kohde ei ole suurten massojen suosiossa ja hotellin omistaa paikallinen pienyrittäjä. Paikka ei myöskään ole niin kaukana, että sinne tarvitsisi lentää. Pääsen irtautumaan arjesta jo pelkän neljän päivän lähiloman aikana.

Reissun jälkeen jaan mielelläni kokemukset blogissa. Toivottavasti ne olisivat täyttyneet tai jopa ylittyneet, sillä positiivisia kokemuksia on mukavampi jakaa. Lisäksi palvelujen tarjoajat saisivat ansaitsemaansa arvostusta ja mahdollisesti blogipostauksen innoittamia uusia asiakkaita. Silloin kaikki voittavat!

 

 

 

1200 lyhtyä valaisi sotkamolaisen kylän

 

 

Paakinmäen kylällä Sotkamossa on jokavuotinen perinne sytyttää jäälyhdyt valaisemaan tienvarsia ja pihoja. Tapahtuma on lähtenyt alkujaan vuonna 1993 muutamasta pihatien lyhdystä ja levinnyt siitä koko naapuruston yhteiseksi tempaukseksi.

Kävin tapahtumassa itse ensimmäistä kertaa. Näky on upea. Paakinmäen kylä sijaitsee syrjäseudulla, missä ei ole katuvaloja tai muuta kaupungin valosaastetta. Pelkkä pimeys, maalaismaisema ja tykkylumella kuorrutetut puut.

Lyhtyjä on ripoteltu helminauhaksi teiden varsiin ja aseteltu erilaisiin muodostelmiin. Kylätalona toimivalta vanhalta koululta lähtee lyhtyjen koristama kävelyreitti viereiselle pellolle ja pihateille. Isoin yksittäinen asetelma oli pellolle lyhdyin muodostettu numero 100, oletettavasti Suomi100-hengessä.

 

 

Paakin jouluvalojen ajankohta vaihtelee hieman säiden mukaan. Yleensä tapahtuma on järjestetty joulupäivänä, uutena vuotena tai loppiaisena. Tänäkin vuonna oli tarkoitus sytyttää lyhdyt loppiaisena, mutta tuuli oli ollut liian kova ja lumisadekin haittasi projektia.

Usein tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla Kainuussa voi olla koviakin paukkupakkasia. Nyt pakkasta oli vain pari astetta. Pieni pakkanen on mukavin keli yleisölle, mutta tarkoittaa sitä, että lyhdyt sulavat nopeammin. Paakin tapahtuman jäälyhdyissä käytetään aitoja kynttilöitä, jotka lämmittävät jäälyhtyä. Tapahtuma alkoi klo 15 iltapäivällä ja järjestäjät arvioivat, että lyhdyt kestäisivät puoleen yöhön asti.

1200 jäälyhdyn tekemisessä, levittämisessä, sytyttämisessä ja muissa järjestelyissä on iso homma – vain yhden illan tapahtumaa varten. Mutta elävässä tulessa on erityinen tunnelma, jota ei saa aikaan sähkökynttilöillä tai ledivaloilla.

 

 

Raskaasta tykkylumesta on ollut tänä talvena paljon harmia Kainuussa. Se on taivuttanut ja katkonut puita saaden aikaan sähkökatkoja ja isoja taloudellisia vahinkoja metsänomistajille. Lumiset puut tekevät maisemasta kuitenkin todella kauniin.

Toinen ihastuksen aihe Paakinmäen tapahtumassa on talkoohenki. Tempaus toteutetaan vuodesta toiseen ilmaiseksi tuomaan ihmisille iloa pimeään vuodenaikaan. Ja se kerääkin paljon väkeä. Kyläläiset järjestävät myös kahvilan, josta saa lämmintä juomaa, kahvileipää ja makkaraa. Tuloilla katetaan tapahtuman kuluja.

 

 

Valitettavasti omat kuvani eivät tee ihan oikeutta tapahtumalle. Samaa tunnelmaa on vaikea välittää, sillä kuvaaminen pimeässä on haastavaa. Kokeilin säätää kamerani valotusaikaa pidemmäksi, mutta silloin kuvat helposti tärähtävät. Jalusta olisi ollut siinä tarpeen. Siltikin laajalle alueelle levittäytyneen kokonaisuuden kuvaaminen on vaikeaa.

Tapahtumasta on myös dronella ilmasta kuvattua videota ja ammattikuvaajan otoksia Sotkamo-lehdessä.

Suuri kiitos hienosta elämyksestä aktiivisille kyläläisille!

 

 

 

 

Anorak-ravintola on tuoreesti kainuulainen

 

 

Tätä on Kajaanissa odotettu kuin kuuta nousevaa. Kajaanin toiseksi vanhin rakennus on ollut remontissa kolme vuotta. Nyt siihen on avattu ravintola Anorak ja pian avataan myös R-Collection vaatemerkin uuden konseptin myymälä.

Vanha hirsitalo sijaitsee Kajaanin parhaimmalla paikalla: rinteessä Kajaani-joen rannalla. Sen uudelta terassilta on näkymät rantapuistoon, joelle ja Kajaanin linnan raunioille. Rakennuksella on pitkä historia. Sen vanhin osa on rakennettu jo 1820-luvulla ja taloa on käytetty ainakin sairaalana, kansakouluna, kirjastona ja taidekouluna.

 

 

Nyt rakennus on saanut täysin uuden elämän. Remontti on mitä ilmeisemmin ollut pitkä ja mutkikas, sillä työtä on tehty vanhaa kunnioittaen. Talon ostaneilla R-Collection vaatemerkin omistajilla oli kuitenkin vahva visio, joka kantoi yllätysten yli.

Nyt taloon on tulossa lifestyle-myymälä, jossa on esillä parhaat palat R-Collectionin uusimmasta mallistosta sekä muita kotimaisia sisustus- ja lifestyle-tuotteita. R-Collection on kajaanilainen vaatemerkki, jolla on kaupungissa myös tehtaanmyymälä alerekkeineen ja vanhojen mallistojen hajakokoineen, mutta tämä liike on enemmänkin showroom, jossa uudet tuotteet on tyylikkäästi näytillä. Kävin kurkkaamassa keskeneräiseen myymälään, jota kovaa vauhtia laitettiin kuntoon.

 

 

Samalla kun käy ostoksilla myymälässä, voi poiketa lounaalle tai cocktaileille ravintolan puolelle. Anorak-ravintolan slogan on ”tuoreesti kainuulainen”, mikä tuntuu toteutuvan hyvin. Nuoret yrittäjät ovat tehneet vanhasta hirsitalosta raikkaan ja nuorekkaan oleskelupaikan. Ruoka on paikallisista raaka-aineista ja se myös tuodaan esiin.

Leipä on paikallisesta Pekka Heikkisen leipomosta, kala on viereisestä Oulujärvestä, perunat läheiseltä luomutilalta. Juomalistalla on kuopiolaisen RPS-panimon oluita, jotka ovat minulle uusi tuttavuus.

Kävin testaamassa ravintolan lauantai-iltana. Uusi ravintola on selkeästi herättänyt kiinnostusta, sillä pöydän sai varattua vasta puoli kymmeneksi. Otimme alkudrinksut, alkuruoan ja pääruoan. Jälkiruoalle ei enää jäänyt tilaa. Alkuruokani kurpitsakeitto sekä pääruokani punajuuri-pähkinämureke lehtikaalihumuksella ja kainuulaisilla herkkutateilla ovat molemmat vegaanisia. Ja herkullisia! Mieheni otti alkupalaksi hölskyhaukea ja mätiä sekä pääruoaksi päivän kalaa, joka oli kuhaa. Kaikki Oulujärvestä.

 

 

Ravintolailta oli kaiken kaikkiaan todella mukava kokemus. Kaikki tuntuu toimivan, vaikka ravintolaa onkin pykätty kasaan kovalla kiireellä pikkujoulukauteen. Näin alkuvaiheessa on tosin ollut jotain epäselvyyksiä aukioloaikojen kanssa, mutta ne varmaankin vähenevät, kun toiminta vakiintuu ja alkuhäslinki on ohi. Hienoa kuitenkin on, että perjantaisin ja lauantaisin Anorak on auki klo 02 asti.

 

Sisustuksessa näkyy aikakausien kerrostumat. Kattomaalaus löytyi kerrosten alta lautakatosta ja vanhaa maalia on jätetty rouheasti näkyviin.

 

Yle kirjoitti projektista uutisessaan: ”Hanke on taitavaa brändityötä. Yritys pyrkii paraikaa kansainvälisille markkinoille ja historiallisen rakennuksen kunnostaminen tukikohdaksi tukee kiinnostavia mielikuvia nuorekkaasta, perinteitä kunnioittavasta yrityksestä.”

Itse arvostan todella paljon, että joku ottaa näin ison urakan vanhan talon remontteineen. Anorak on kaivattu lisä Kajaanin ravintolatarjontaan!

 

 

Ensi kesää varten on kovia odotuksia terassin suhteen, sillä siltä on upeat maisemat Kajaani-joen ja linnanraunion suuntaan. Talvella maisema on melko pysähtynyt, mutta kesällä puistossa on elämää ja kesätapahtumia. Silloin terassi on aitiopaikalla!

 

 

Metsäjooga hellii mieltä ja kehoa

Yhteistyössä JoogaTaival

 

Metsäjooga on loistava tapa huoltaa kehoa patikoinnin päätteeksi. Osallistuin Vuokatissa järjestettyyn Halti Outdoor Weekendiin, jossa pääsee liikkumaan syksyisessä luonnossa eri lajeissa. Hurjimmat ajoivat fatbikeilla tai polkujuoksivat maratonin. Itse nautin astetta rennommasta menosta ja kävelin 20 kilometrin lenkin Vuokatin Vaelluksella. Sunnuntaina pääsin huoltamaan kehoa ja mieltä metsäjoogassa.

Vuokatin Vaelluksella oli upeat vaaramaisemat. Reitti kulki ylös alas vaarojen rinteitä. Lähdin retkelle ilman mitään valmistautumista enkä muutenkaan ole himourheilija, joten useamman tunnin liikuntasuoritus tuntui seuraavana aamuna lihaksissa. Reidet ja pohkeet olivat jumissa.

Reippaan patikoinnin jälkeiselle päivälle sopi vastapainoksi rauhoittava ja rentouttava metsäjooga.

 

 

Kokoontuminen oli Vuokatin Urheiluopistolla ja siitä siirryimme lyhyen kävelymatkan viereisen järven rantaan. Kaunis järvimaisema ja aurinkoinen syyspäivä sopivat loistaviksi puitteiksi joogalle! Tunnin ohjasi Saija Taivalmäki, joka tarjoaa niitä JoogaTaival-yrityksensä kautta.

Teimme joogaliikkeitä, venyttelimme, hengittelimme, rauhoituimme. Otimme kukin lähimmän viereisen puun kaveriksi antamaan tukea ja voimaa.

Mielestäni parasta metsäjoogassa on ulkona oleminen. Aistit terästäytyvät. Ylös katsoessa avautuu puiden välistä sininen taivas. Pää alaspäin venytellessä silmiin osuu pienet yksityiskohdat puun rungossa tai maassa. Katse tarkentaa ja keskittyy niihin. Saijan ohjaustyyli on myös mukavan tyyni ja selkeä. Saavutin täydellisen zen-fiiliksen.

 

 

Käyn joogassa silloin tällöin, mutta en harrasta aktiivisesti enkä tunne joogalajeja tarkemmin. Nautin joogasta, mutta joskus olen kiireisen arjen keskellä miettinyt sen järjettömyyttä. Olen saanut lisää kiireettä ja stressiä siitä, että on pitänyt ehtiä ajoissa joogatunnille.

Ensin olen kiirehtinyt kauhealla vauhdilla töistä kotiin käyttämään koira pikaisesti ulkona, jotta ehdin samantien taas ryntäämään joogatunnille. Haukkaan matkalla jääkaapista jotain ja vaihdan vaatteet lennossa. Nopean kotona pyrähdyksen jälkeen koira on jäänyt ihmeissään ulko-ovelle katsomaan, että mihin se emäntä taas porhalsi.

Siellä sitten makaan liikuntasalin lattialla, tuijotan katon loisteputkia ja tasailen hengitystä. Samaan aikaan olisin voinut tehdä kaikessa rauhassa kävelylenkin metsässä koiran kanssa. Koko tilanne tuntuu ihan hullulta. Olen itse saanut aikaan sen stressin ja kiireen, josta joogassa puolestaan koitetaan päästä eroon.

Metsäjoogassa sen sijaan tätä tunnetta ei minulle tullut. Jooga sopii luontoon ja saa siitä lisävoimaa. Jooga saa ympäristöstä tavallaan yhden rauhoittavan ja inspiroivan ulottuvuuden lisää. Samaa fiilistä on puistojumpassa. Kävin kesällä pari kertaa ulkona nurmikolla joogaamassa ja raikas ulkoilma vihreine puineen tekee kokemuksesta erilaisen verrattuna joogaan sisätiloissa. Puistojumppaan verrattuna metsässä järven rannalla jooga on vielä piirun verran elämyksellisempi.

 

 

Vuokatissa pidettyyn metsäjoogaan ei oikeastaan tarvittu mitään erityisiä varusteita. Juomapullo on kiva olla mukana, vaikka mitään kovaa hikiliikuntaa tämä ei ollut. Alustaa ei käytetty, sillä liikkeet tehtiin pystyasennossa tai puuta vasten.

Tällä kertaa uskomattominta oli, että syyskuussa pystyi olemaan ulkona pelkässä t-paidassa!

Nyt tapahtuman aikaan Saija veti joogaa Vuokatissa, mutta yrityksen tukikohta on Hossassa, missä hän vetää jooga- ja hyvinvointiohjelmia. Erityisesti Saijan tarjonnasta kiinnostaisi Korpikylpy, jossa 2,5 tuntiin sisältyy jooga- ja mindfullness-harjoituksia luonnossa liikkuen ja lopuksi tuokio saunajoogaa. Tämä toimisi viileämmälläkin kelillä, kun lopulta pääsee lämmittelemään.

 

 

 

Vuokatin Vaellus – kannattaako maksaa vaellustapahtumasta?

 

 

Suomessa pääsee metsään ilmaiseksi missä vaan ja milloin vaan. Kannattaako silti maksaa tapahtumasta, jossa voi osallistua järjestetylle vaellukselle?

Osallistuin ensimmäistä kertaa Vuokatin Vaellukseen, joka on yhden päivän patikkaretki. Vuokatin Vaellus järjestettiin osana Halti Outdoor Weekend -tapahtumaa, johon kuului myös polkujuoksumaraton, fatbike-kisa ja muuta oheisohjelmaa.

Vuokatin Vaellus on Suomen vanhin vaellustapahtuma, sillä se on järjestetty joka syksy vuodesta 1945 lähtien. Vaelluksella on kolme eripituista reittiä: 5 km, 12 km ja 20 km. Valitsimme päivämatkaksi 20 kilometrin reitin. Tämän matkan osallistumismaksu on 40-50 euroa riippuen kuinka aikaisin ilmoittautuu.

Vaellus kulkee valtakunnallisella UKK-reitillä, joka tällä pätkällä seurailee Vuokatin 13 peräkkäisen vaaran jonoa.  Polku kiertää osan vaaroista alempaa, mutta aika monelle myös noustiin.

Olen miettinyt aikaisemminkin, että mikä saa ihmiset maksamaan vaelluksesta, joka on yleisellä retkeilyreitillä. Sen voisi siis tehdä milloin vain itse ilmaiseksi. Tapahtumalla on kuitenkin pitkät perinteet ja osallistujia vuodesta toiseen, joten joku idea siinä täytyy siis olla.

Päiväpatikan aikana oli hyvin aikaa pohtia tätä. Tässä mieleeni tulleet pointit vaellustapahtuman mielekkyydestä – puolesta ja vastaan.

 

 

Mitä järkeä maksaa?

  • Vaellustapahtumassa on paljon ihmisiä, vaikka luontoon halutaan mennä rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Yleensä Suomessa vältellään muita retkeilijoita ja vähän jopa ärsyynnytään jos samalle nuotiopaikalle tulee muita ihmisiä samaan aikaan.
  • Voin käydä vaeltamassa ilmaiseksi saman reitin milloin haluan.
  • Vaellustapahtumassa kävellään jonossa eikä silloin voi kävellä omaan tahtiin. Haluaisin pysähtyä ottamaan kuvan, mutta sitten takana tulevankin pitää pysähtyä. Tai edessä hidastellaan.

 

 

Mitä vastinetta rahalleen saa?

  • Aloittelijan ja rennon retkeilijän on helppo lähteä maastoon, kun reitti on suunniteltu ja merkitty valmiiksi, oppaat ja ensiapua tarvittaessa saatavilla, tankkauspisteet reitin varrella ja sauna lämpimänä maalissa.
  • Tapahtumakeskukselta oli bussikuljetus reitin alkuun, josta käveltiin takaisin Vuokatille. Ilman kyytiä ei tätä reittiä olisi päässyt tekemään vain yhteen suuntaan vaan olisi pitänyt tehdä lenkki, mikä ei olisi onnistunut päivässä.
  • Olen asunut Kajaanissa neljä vuotta ja miettinyt että pitäisi käydä testaamassa lähellä sijaitsevan Vuokatin vaellusreitit, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ilman tapahtumaa en olisi vieläkään käynyt. Kun on tapahtuma, jonka on merkannut kalenteriin ja ilmoittautunut, tulee reissu todennäköisesti myös tehtyä.
  • Tapahtumassa on oma tunnelmansa. Taukopaikoilla oli elävää musiikkia ja leppoisaa juttuseuraa.
  • Ja vastakysymys: Miksi kukaan maksaa mistään muistakaan liikuntatapahtumista kuten maratoneista kun matkan voisi myös juosta yksin ilmaiseksi milloin vain?

 

 

Niin tai näin, mun mielestä on hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään.  Suomalaiset pitävät luontoa ja retkeilymahdollisuuksia niin itsestään selvänä asiana, että sitä ei välttämättä osata arvostaa tai ainakaan maksaa elämyksistä. Eikä siinä mitään, jokamiehenoikeudet ja helppo pääsy luontoon ovat huippujuttuja.

Monella on kuitenkin hyvät omat retkeilytaidot, jolloin itsekin osataan lähteä metsään. Tyypillistähän suomalaisille on, että pidemmilläkin vaelluksilla kaikki tehdään itse. Ruoka valmistetaan itse, rinkka ja kaikki tavarat kannetaan itse, nukutaan omassa teltassa eikä opaspalveluita tai aktiviteetteja olla halukkaita ottamaan. Silloin myös aika vähän euroja jää kohdealueelle.

 

 

Täytyy myöntää, että lähdin retkelle täysin valmistautumatta ja vähän ehkä aliarvioidenkin reitin. (Edellinen vaelluksemme oli Alppien yli joten eihän yksi vaarojen ylitys voi olla kovin vaativa eikä varsinkaan tällaisessa yleisötapahtumassa… niinpä niin). Matkalla oli kuitenkin melko paljon kiipeämistä ylös alas vaaran rinteitä. Osa nousuista ja laskuista oli kivikkoisia, joten kädetkin sai ottaa käyttöön tueksi. Sateisen kesän jäljiltä maasto oli tavallista märempää, minkä takia reitillä oli paljon kosteita paikkoja, mutaa ja liukkaita kiviä. Pari nyrjähtänyttä nilkkaa nähtiin päivän aikana. Joihin jyrkkiin kohtiin oli vaihtoehtoinen helpompi reitti.

Sää kuitenkin suosi meitä ja aurinko helotti siniseltä taivaalta. Tämän parempaa vaelluskeliä ei olekaan kuin syksyiset kuulaat päivät! Ei ollut liian kuuma eikä kylmä, ei ötököitä. Ja maisemat olivat kertakaikkisen upeat. Avara vaaramaisema vilahteli puiden takaa siellä täällä ja välillä sitä piti pysähtyä ihastelemaan. Maisema jatkui silmänkantamattomiin.

Omista varusteista voisin laittaa seuraavaa kertaa varten muistiin pari huomiota. Meillä oli mukana vesipullo, joka kuitenkin unohdettiin täyttää lähdössä. Huoltopisteiden ansiosta pärjättiin ihan hyvin ilmankin juomapulloa, mutta varuilta olisi aina hyvä olla vettä mukana. Sen sijaan olin ottanut mukaan purkin mustikoiden keräämistä varten. Mustikan poiminta ei tähän tilanteeseen kuitenkaan sopinut, sillä pidimme melko ripeää tahtia, jotta matka taittuisi joutuisasti. Silti viimeinen 5 kilometrin pätkä tuntui etenevän paljon hitaammin kuin alkumatka. Taukoineen 20 kilometrin kävelyyn meni noin 6 tuntia. Kotona olisi myös ollut vaellussauvat, joita en kuvitellut tarvitsevani. Niistä olisi kuitenkin voinut olla hyötyä vaikeimmissa nousuissa ja laskuissa.

 

 

Päivästä jäi kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis! Koko päivän ulkona reippailun jälkeen oli raukea tunne. Olin todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä, nautittua orastavasta ruskasta ja kerättyä myös auringonvaloa pimeää syksyä varten.

Liikuntasuoritus tuntui myös kropassa. Seuraavana aamuna reidet ja pohkeet oli tukkoiset ja jumissa. Mutta mitä parasta – seuraavana päivänä Halti Outdoor Weekend jatkui lihaksia ja mieltä hellivällä metsäjoogalla. Kerron siitä täällä lisää!

 

 

 

 

Hossan avajaiset

 

 

Hossan kansallispuisto on nyt virallisesti avattu! Tässä tuoreita tunnelmia Suomi100-juhlavuoden kunniaksi perustetun kansallispuiston avajaispäivästä.

Juhlaohjelmaa oli monenmoista ja se oli levittäytynyt pääosin luontokeskukselle ja lähimaastoon. Taide oli tuotu metsään, joten poluilla kävellessä törmäsimme moniin yllättäviin asioihin: seepraan, lumiveistokseen, kummallisiin patsaisiin, musiikkiin… Juhlapäivä oli pääosin poutainen, mutta pieniä kuuroja ropsautteli päivän aikana.  

Yle Areenassa on kuukauden ajan katsottavissa hieno taltiointi Hossan avajaisista, johon on myös koottu mielenkiintoisia väläyksiä alueen erityispiirteistä. Hossa on tunnettu kirkkaista kalaisista vesistä, kumpuilevasta maastosta ja kalliomaalauksista.

 

 

Itse skippasin virallisen seremonian ja painelin suoraan metsään. Myös tapahtumatori tuli katsastettua vain pintapuolisesti, sillä myyntikojuja on joka tapahtumassa. Mielenkiintoisempaa on lähteä aistit avoinna tutkimaan mitä metsässä tulee vastaan.

Pääsin kokeilemaan Korpi Escape -peliä eli metsäversiota suositusta Escape Room -pakopelistä. Peli-idea ja toteutus oli tehty osana Kajaanin ammattikorkeakoulun elämysaktiviteetit-opintoja. Tämä oli hauska toiminnallinen tehtävä, jossa pääsi käyttämään omia aivonystyröitään. Peli oli myös sopiva lisä ohjelmaan, jossa yleisö on useimmiten seuraajan ja katselijan roolissa.

 

Meidän tiimillä oli tietysti yksi päivän nopeimmista suorituksista! Siitäkin huolimatta, että joukkueemme vahvistuksen Vilho-koiran vainusta ei tällä kertaa ollut etua.

Jännän pakopelin äärellä.

 

Illalla kuuntelimme Pekko Käpin ja bändin keikkaa peilityynen lammen rannalla. Katsomo oli rinteessä ja lampi bändin takana. Aurinko pilkahteli sadekuuron jälkeen pilvien takaa. Tunnelma oli hieno.

Kontrasti bändin kovaäänisen soiton ja luonnon hiljaisuuden välillä oli selvästi aistittavissa. Kun bändi piti pientä taukoa biisien välillä, ympäröivä hiljaisuus tuntui tavallista voimakkaammalta. En ole ihan varma, mitä mieltä olen kansallispuistossa pidettävistä konserteista, joissa on äänentoisto. Tuntuu vähän rikolliselta rikkoa kauniin kesäillan rauha. Toisaalta tämä on harvinainen tilaisuus, joka ei ihan heti toistu.

 

 

Avajaispäivä on hieno erityispäivä, joka houkuttelee ihmisiä paikalle, tarjoaa kulttuurielämyksiä luonnossa ja antaa pienen maistiaisen kansallispuistosta. Tämä maistiainen toimi myös minulle nälän herättelijänä. Seuraavalla kerralla tulen Hossaan kiireettömällä aikataululla ja lähden syvemmälle metsään nauttimaan kansallispuistosta parhaimmillaan. Sen luonnosta ja rauhasta.

 

Seipiniemessä oli tarjolla kainuulainen pitopöytä, jossa muun muassa piirakoita ja pettuleipää.

 

Hossa on monipuolinen kohde ja tarjoaa elämyksiä ympäri vuoden. Avajaisissa oli aurinkoista juhlahumua, joten tunnelma oli kovin erilainen verrattuna edelliseen käyntiini pääsiäisenä. Silloin koko paikka tuntui uinuvan vielä talviunta.

 

Tässä näkyy hyvin mikä on vanhaa ja uutta rakennelmaa ja miten esteettömyyttä on parannettu kansallispuistoa varten.

Ystäväni Satu Lesonen on taiteillut sarjan upeita eläinaiheisia kortteja, jotka olivat myynnissä avajaisissa. Toivottavasti ne tulevat myyntiin myös avajaisten jälkeen.

Ah Hossa, palaan näille poluille varmasti takaisin!

 

 

Mitä ulkomaalainen kysyy suomalaisesta saunasta?

 

 

Suomalainen sauna on ihmetyksen aihe kaikille ulkomaalaisille. Vaikka saunassa olisi käynyt jossain muualla, se ei ole sama kuin sauna Suomessa. Mitä ulkomaalaiset sitten ihmettelevät? Keräsin listan minulta kysyttyjä asioita, joita olen saanut selittää joko ennen saunaa tai saunan lauteilla.

Inspiraation tähän aiheeseen sain hiljattain, kun Kajaanin nuorkauppakamari järjesti International Multitwinning -tapahtuman, johon tuli vieraita ystäväkamareista Tanskasta, Hollannista, Belgiasta, Saksasta ja Ranskasta. Osallistuin tapahtumaan ja majoitin kotonani myös yhden vieraan. Ohjelmaan kuului saunailta Pyörteen tilalla, joka on vanha maatila Kajaanijoen varressa.

Sauna oli perinteinen puusauna, johon pakkauduimme isolla porukalla vieri viereen. Löylyttelimme pitkään, vihdoimme ja uskaliaimmat kävivät uimassa kylmässä vedessä. Saunan jälkeen paistettiin makkaraa kodassa ja ihmeteltiin valoisaa yötä. Elämys oli varmasti mieleenpainuva.

Seuraava iltana kun varsinainen tapahtuman ohjelma oli ohi, saunoimme pienemmällä porukalla ystäväni kotona. Nyt saunakokemus oli varsin erilainen. Sauna oli sisällä asunnossa, kiuas toimi sähköllä, löyly ja tunnelma oli erilainen. Kävimme parvekkeella pyyhkeet päällä viilentelemässä ja juomassa. Tanskalaiset vieraat nauroivat, että ei olisi ikinä mahdollista kutsua kavereita kotiin, ottaa vaatteet pois makuuhuoneessa ja mennä yhdessä alasti saunaan.

Molempina iltoina vierailla tuntui riittävän kysyttävää ja ihmeteltävää. Ensimmäinen saunakokemus vastasi enemmän suomalaista mökkisaunaa ja toinen arkisaunaa. Parhaamme mukaan selvitimme saunatapoja, merkityksiä ja saunan terveysvaikutuksia. Olen ennenkin saunonut ulkomaalaisten kanssa ja törmännyt samoihin kysymyksiin. Tässä koottuna oman kokemukseni perusteella yleisimmät.

 

 

Yleisimmät kysymykset

Alastomuus. Etukäteen on tärkeää aina selventää ollaanko saunassa alasti vai käytetäänkö pyyhkeitä tai uikkareita. Tämä on varmaankin eniten epävarmuutta ja hämmennystä aiheuttava asia, jonka takia joku saattaa jättää saunan väliin. Tässä on tärkeää käyttää tilannetajua. Olen saunonut omassa kerrostalon sähkösaunassani uikkarit päällä, koska se teki ulkomaalaisille vieraille heidän olonsa mukavammaksi.

Kuinka kauan saunassa pitää tai saa olla. Olen kuullut, että saksankielisissä maissa saunoissa saattaa olla kello, joka kertoo kuinka kauan saunassa pitää olla. Siis saunasta ei saa lähteä ennen kuin tietty aika on kulunut. Tämä kuulostaa ahdistavalta. Siksi on hyvä selventää, että saunassa saa olla juuri niin kauan kuin haluaa, ja ulos viilentelemään kannattaa lähteä juuri silloin kun itsestä siltä tuntuu. Ja saunaan saa tulla takaisin niin monta kertaa kuin haluaa.

Saunan eri merkitykset. Sauna on rauhoittumista, meditaatiota ja mindfulnessia. Samalla se voi olla sosiaalinen tilanne, jossa vaihdetaan perheen ja ystävien kuulumiset. Sauna antaa tilanteen myös vaikeista asioista ja tunteista puhumiseen. Sauna voi olla myös kaveriporukan bilesauna ennen baariin lähtöä. Ja sauna on ollut ennen aikaan se paikka missä synnyttiin ja paikka jossa kuolleiden ruumiit pestiin. Se on ollut tärkeä puhdistautumispaikka. Kerroin vieraille myös morsiussaunan perinteistä – ja kappas heti seuraavana viikonloppuna sain kokea sen itse! Päähäni kaadettiin jauhoja, hunajaa, kananmuna ja suolaa tuomaan hyviä asioita avioliittoon.

Vihtominen. Niinpä – mitä ihmettä! 😀

Seksuaalisuus. On hyvä painottaa, että Suomessa sauna on edelleen ns. pyhä paikka. Kaikenlaiset aloitteet tai lähentelyt kannattaa yleensä jättää muualle.

Terveellisyys. Saunalla on paljon terveysvaikutuksia – rauhoittuminen ja stressinpoisto on varmaankin tärkeimmät asiat hyvinvoinnin kannalta. Sitten on joitain sääntöjä, jotka kannattaa muistaa: avantoon ei hypätä niin että pää menee veden alle ja kuumasta saunasta ei saa suoraan hypätä jääkylmään veteen.

 

Saunan jälkeen raikkaana ja rentoutuneena. Seurassani uudet tuttavuudet Hollannista, Ranskasta ja Tanskasta ihastuneena valoisaan kesäyöhön.

 

Kaikkien näiden omien oppieni jälkeen olen myös oppinut yhden tärkeän saunomistaidon ranskalaiselta ystävältäni: jos ottaa tölkin saunaan, se pitää juoda siellä loppuun. Jos tölkki jää kesken ja saunan ulkopuolella koittaa sitä vielä maistaa, juoma on jo ihan lämmintä ja väljähtynyttä. AIkoinani tämä hänen tekemä havainto ja opastus huvitti minua, mutta tottahan se on!

Oletko sinä saunonut ulkomaalaisten kanssa? Oletko opastanut heitä saunan saloihin? Mitä muita kysymyksiä tai outoja tilanteita on tullut vastaan?

 

 

 

Hossa valmistautuu avajaisiin

 

Suomussalmen turisti-infossa pääsee jo Hossa-fiilikseen.

 

Hossan kansallispuiston avajaisia vietetään kesäkuussa 2017. Miltä siellä näyttää nyt, kun avajaisiin on enää pari kuukautta?

Uusi Hossan kansallispuisto avataan juhlistamaan 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja sen avajaiset on yksi Suomi100 -juhlavuoden päätapahtumista. Avajaisten ohjelma on jo julkaistu ja siitä löytyy tarkempaa tietoa osoitteessa www.hossanjuhlat.com.

Hossa sijaitsee Suomussalmella Kainuun pohjoisimmassa kolkassa ja ulottuu osittain myös Kuusamon kunnan puolelle. Hossan retkeilyalue on perustettu jo 1979 ja se on yksi Suomen vanhimpia, joten reitistöjä on paljon jo valmiina ja palvelujakin löytyy. Puitteita kuitenkin kohennetaan kansallispuistoa varten. Kävin katsomassa miltä ensi kesänä huomioon keskipisteessä oleva Hossa näyttää nyt ja mitä kaikkea uutta on luvassa luontomatkailijoiden iloksi.

 

Julma-Ölkyn kanjonijärvi on yli kolme kilometriä pitkä ja kapeimmasta kohdasta vain 10 metriä leveä.

Julma-Ölkylle lähtevälle reitille ”Ölkyn ähkäsylle” on rakennettu uusi silta.

 

Retkeilyreiteille on rakennettu uutta infrastruktuuria. Näin uusia siltoja, opasteita, uudistettuja grillauspaikkoja ja oletan, että lumen alla on myös uusittuja pitkospuita. Uusia reittejä on kuulemma tehty ainakin maastopyöräilijöille ja esteettömiin tarpeisiin.

Hossan tärkein yksittäinen nähtävyys on 4 000 vuotta vanhat kalliomaalaukset. Niiden eteen on rakennettu kokonaan uusi laituri, jolta rantakallion maalauksia voi katsella kesällä. Nyt talvella maalauksien viereen pääsee kävelemään jäätä pitkin.

Todella kätevää muuten, että vesi on edelleen ihan samalla korkeudella kuin tuhansia vuosia sitten. Vertailukohtana esimerkiksi Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalaukset on samanlaisessa järven rannalla olevassa pystysuorassa kalliossa, mutta siellä veden pinta on monta metriä alempana kuin aikaan, jolloin maalaukset on tehty.

 

 

Parin sadan metrin päähän kalliomaalauksilta eli Värikalliolta on rakennettu uusi katos, johon mahtuu isompikin ryhmä pitämään taukoa ja grillailemaan. Vanha kota on purettu ja nyt täällä tuoksuu tuore puu ja tulisija hohtaa uutuuttaan – siinä ei vielä monia makkaroita ole käristetty!

 

Värikallion lenkki on 8 km pitkä ja sen lähtöpaikka on Lihapyörre.

 

Retkeilyreittien lisäksi myös Hossan luontokeskusta on ehostettu. Varsinainen remontti on jo valmistunut, mutta näyttelyn rakentaminen on vielä kesken. Luontokeskukseen tulee esille näyttely uskoista ja uskomuksista näillä perukoilla.

Terassikalusteet ovat vielä lumen peitossa ja nekin odottavat kesän tuloa!

 

Ilahdun aina kun murteita käytetään – että kiitos van ittellenne!

 

Luontokeskuksessa minulle kerrottiin, että pääsiäinen oli vilkas ja kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Kiinnostus Hossaa kohtaan on herännyt kansallispuistoprojektin ansiosta ennen virallisia avajaisiakin. Suomi100 -statuksen ansiosta Hossaa on hehkutettu Lonely Planetia myöten. Niinpä uutta majoituskapasiteettiakin tarvitaan.

Majoitusta ja aktiviteetteja tarjoava Hossan Lomakeskus rakentaa parhaillaan uutta hotellitasoista majoitusta. Huoneet ovat kuitenkin rivarityyppisesti järven rannalla, niin että niistä on suuret ikkunat järvelle. Vaikuttaa kivalta ratkaisulta ja ulkonäöllisesti ne sopivat mäntykankaiseen maastoon. Myös ravintola uusitaan kesäksi ja uusi suurempi sauna valmistuu kesäsesongiksi.

 

Rakennustyöt ovat vielä kesken ja oli siellä joku pääsiäismaanantainakin paikalla touhuamassa. Mökkien takana avautuu Hossanjärvi.

Hossan Lomakeskuksen vahtikoira saa hetken vielä lepuuttaa ennen kuin kesän hulinat alkaa näissä korpimaisemissa!

 

Kaikesta päätellen puitteet ainakin tulevat olemaan kunnossa retkeilijöitä varten. Avajaispäivän ja koko avajaisviikon ohjelmakin näyttää mielenkiintoiselta. Erilaiset taide-elämykset, tarinankerronta ja toiminalliset aktiviteetit levittäytyvät kansallispuiston alueelle. Ohjelmassa erikseen mainitaan, että kellonajat on suuntaa-antavia eikä avajaiskävijöiden pitäisi kiirehtiä paikasta toiseen tai stressata aikatauluista vaan nauttia luonnosta ja ohjelmasta.

Omat suosikkipoimintani ohjelmasta on korpijooga, etninen musiikki ja Jukka Takalon Kajakkiorkesteri, jonka konserttia kuvaillaan näin: ”Järvenselän kantavuutta ja rantojen kaikupintoja hyödyntävässä akustisessa konsertissa mennään ikiaikaisille laulupaikoille. Katsomona rantatörmät, istuimena sammal.”

Suomussalmella on ennenkin viety taidetta luontoon. Sieltä löytyvät niin pellolla seisova Hiljainen Kansa -tilataideteos kuin suurikokoisten soitinten Soiva Metsä. Tapahtumasta tulee siis varmasti hieno kokonaisuus.

Paljon on jo valmisteltu uutta kansallispuistoa varten. Nyt vain odotetaan, että luontokin herää talviuniltaan!

 

 

Vaarojen huipulla – esittelyssä Kainuun laskettelukeskukset

 

ukkohalla_laskettelijat_web

 

Kainuu on tunnettu vaaroistaan, mutta kaikki Kainuun laskettelukeskukset eivät ole yhtä tunnettuja. Vuokatin lisäksi löytyy myös muita vaihtoehtoja lasketteluun ja lumilautailuun. Listaan tässä postauksessa eri laskettelukohteet ja kerron omat kokemukseni.

 

Vuokatti

 

Vuokatti_maisema

 

Vuokatti on Kainuun laskettelukeskuksista tunnetuin ja palveluiltaan monipuolisin. Vuokatissa on 13 rinnettä ja vaativaankin makuun sopiva pipe ja slopestyle-rinne temppuilijoille. Rinteet ovat mukavan kumpuilevat ja sopivat varmasti hyvin lapsiperheille, mutta kokenutta laskijaa ne eivät säväytä. Itse käyn Vuokatissa laskemassa mielelläni parisen kertaa vuodessa, mutta viikkoa en näissä rinteissä jaksaisi.

Sen sijaan Vuokatin keskuksesta löytyy viikon lomalle paljon muutakin tekemistä. Hyvin hoidetut laajat ladut, husky-safari, Angry Birds Park, keilahalli ja Katinkullan kylpylä tarjoavat viihdykettä. Erikoisuuksina Vuokatissa on lumilautatunneli ja hiihtoputki, joten talvilajeja pääsee harrastamaan vuoden ympäri. Ravintolasuositukseni Vuokatissa on kainuulaisia makuja tarjoava Kippo. Omasta laskupäivästäni Vuokatissa voit lukea aiemmasta postauksestani Vuokatti ja sen punainen helmi.

 

Ukko-Halla

 

ukkohalla_rinne_web

 

Oma suosikkini Kainuun laskettelukeskuksista on Ukko-Halla. Rinteitä ei ole ihan yhtä monta kuin Vuokatissa, mutta ne on vähän pidempiä (1400 metriä) ja omasta mielestäni haastavampia ja hauskempia. Ukko-Hallasta löytyy sekä loivaa rinnettä että rinteitä, joissa on jyrkempiä kohtia.

Kun itse lautailen, hauskinta on mielestäni rinteiden ulkopuolella laskeminen. Ukko-Hallassa se on tehty helpoksi, sillä tarjolla on yksi off-rinne (jossa lasku omalla vastuulla, kuva alla). Samoin joihinkin rinteisiin on jätetty kaistale tamppaamatta (kuva yllä), joten reunassa voi laskea pehmeällä lumella. Siinä tulee vähän vapaalaskun fiilistä ja on kiva päästellä menemään!

Ukko-Hallassa on myös uusia chalet-tyyppisiä mökkejä ja ski-in asuntoja. Muutamia muitakin palveluita löytyy kuten saunaosasto ja pieni keilahalli.

 

ukkohalla_offari¨_web

 

Paljakka

 

paljakka_rinteet_web

 

Paljakassa käy sama hissilippu kuin Ukko-Hallassa ja välimatkaa on noin 25 kilometriä. Rinteiden välillä kulkee bussikuljetus. Jos lähtee ajoissa aamulla liikkeelle, molemmat keskukset voi testata samana päivänä. Kokeilimme tätä yhden päivän yhdistelmää nyt ensimmäistä kertaa, mutta iltaa kohti meinasi puhti loppua kesken.

Paljakka on pienempi kuin Ukko-Halla rinteiden määrässä, mutta täältä löytyy pari vielä jyrkempää ja vauhdikkaampaa rinnettä. Palvelutarjonta ei ole isojen keskusten tasoa, mutta rinteiden viereisestä Paljakka-talosta löytyy tarvittava – kuten vaihtoehto rinneravintolalle.

Paljakka on Suomen lumivarminta aluetta eli kinoksia ja pehmeätä lunta löytyy rinteiden ulkopuoleltakin.

 

Pienet ja sympaattiset Saukkovaara ja Vimpelinvaara

 

saukkovaara_kahvio_web

Saukkovaaran kahvio ja välinevuokraus.

 

En tiedä voiko enää puhua laskettelukeskuksista Saukkovaaran ja Vimpelinvaaran kohdalla, kun kummassakin on vain yksi hissi. Nämä ovatkin paikkansa tässä listassa saaneet muilla ansioilla.

Laskettelurinteiden sympaattisin on Saukkovaara. Se on pieni yhden hissin ja kahden rinteen mäki Ristijärvellä puolen tunnin ajomatkan päässä Kajaanista. Paikka on auki lähinnä hiihtolomakausien aikaan ja sitä pyörittävät kyläläiset itse talkoovoimin. Kahvilassa on kotona leivottua pullaa ja homma on konstailematonta. Paikka on sopiva esimerkiksi lapsille tai aloittelijoille. Samalta vaaralta löytyy hyvät murtsikkaladut ja mökkimajoitus, ja siellä järjestetään myös hiihtokisoja.

 

saukkovaara_web

Saukkovaaran ainokainen hissi on sompahissi.

 

Vimpelinvaara on vain parin kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Se onkin lähinnä kajaanilaisten ja muiden lähialueiden asukkaiden käytössä. Kauempaa sinne ei kannata lähteä, mutta rinteeseen voi lähteä pariksi tunniksi, jos liikkuu muutenkin lähistöllä ja haluaa päästä laskettelun makuun. Myös vuokraamo ja kahvilapalvelut löytyvät. Toimintaa pyörittää yhdistys, joka facebook-sivuillaan tiedottaa aukioloajoista.

Hienoa, että on ihmisiä, jotka vapaaehtoispohjalta hoitavat tällaisia liikuntapaikkoja!

 

ukkohalla_kaisa1_web

 

Kainuulaiset laskettelukeskukset eivät kilpaile koossa Lapin isompien keskusten kanssa. Levin ruotsinlaivatunnelmaa ei myöskään Kainuun keskuksista löydy. Tunnelma on rauhallinen eikä lasketteluhisseihin ei tarvitse jonottaa. Vuokatissa hissijonoja syntyy vain ihan suosituimpina päivinä kuten hyvän sään sattuessa pääsiäisenä.

Vuokatissa, Ukko-Hallassa ja Paljakassa riittää kaikissa kuitenkin laskettavaa päiväksi tai pariksi. Ja jos reissuun haluaa yhdistää muutakin kuten hiihtoa tai moottorikelkkailua, puitteet on täydelliset. Vaaramaisemat ovat upeat – siitä ei voi kiistellä!

 

 

 

Vuokatin viini

 

vuokatinviini_esittely_web

 

Viinitiloilla vierailut on matkablogeissa suosittu aihe. Tällä kertaa tutustuin viinintuottajaan Suomessa. Erotuksena Keski- ja Etelä-Euroopan viinitilakäynteihin oli ainakin se, että tällä käynnillä maisema oli talvinen ja vaatetuksena lumilautailuvarusteet, sillä samana päivänä oli ohjelmassa myös laskettelua.

Toinen erotus on, että tilamyymälä sijaitsee keskellä mäntymetsää järven rannalla eikä pelloista näy vilaustakaan. Vuokatin Viinin tilamyymälä sijaitsee hotelli Vuokatinhovin yhteydessä. Oletan, että tämä on käytännön ratkaisu Suomen lainsäädännön takia.

Viinimyymälä on haluttu avata sinne, missä matkailijat liikkuvat muutenkin. Suomessa viinejä ei kuitenkaan saa myydä muualla kuin Alkossa tai viinitilan omassa myymälässä. Tilamyymälän tulee olla samassa osoitteessa kuin viinin tuotantotilat. Niinpä tuotantotilat on myös siirretty Vuokatinhoville.

Varsinainen tila, jossa viineihin käytetyt omenat ja mansikat viljellään, on eri paikassa eikä sitä markkinoida viinituristeille. Eihän viiniä voi siellä edes myydä.

Olen huomannut, että muutkin suomalaiset viinintuottajat ovat tehneet luovia ratkaisuja. Törmäsin kerran Heinolan ABC:n vieressä olevalla Heilan lähiruokatorilla viiniosastoon. Hämmennyin todella, että miten Suomessa voi ruokakaupassa myydä viinejä. Kysyin asiaa myyjältä, joka selitti että viinitila on perustettu tuolle tontille (siis huoltoasemalle!) ja viinit tehdään siellä, joten lähiruokatori on samalla viinitilan tilamyymälä. Heilan viinitilan sivuilta selviää, että taustalla on asikkalalainen viinintuottaja Viini-Pihamaa. Vaikuttaa siis siltä, että käytännössä tuon viinitilan tuotteita tehdään vain kahdessa eri paikassa kahdella eri nimellä, jotta ne on saatu myyntiin isompien asiakasvirtojen luokse ABC-aseman kylkeen.

Ei ole helpoksi tehty kotimaisten marjaviinien myyntiä!

 

vuokatinviini_vuokatinvaara_web

Tilamyymälän pihasta näkyy Vuokatin laskettelurinteet.

vuokatti_viini_web

Sisko tuli viettämään meille hiihtolomaa ja sai kotiinviemisiksi kainuulaisia viinejä.

 

Mutta takaisin Vuokatin Viinin myymälään. Valikoimissa on kuohuvaa, punaista ja valkoista viiniä, siideriä, mehuja, hilloja, kastikkeita ja limonadeja. Glögiä ei tähän aikaan vuodesta näytä olevan myynnissä, mutta olen kuullut, että se on hyvää ja maistunut hyvin Saksan joulutoreilla, missä sitä on ollut myynnissä. Raaka-aineina kaikissa tuotteissa ovat kainuulaiset ja pohjoiskarjalalaiset marjat ja omenat.

Myyjä maistatuttaa meillä useampia eri viinejä, mikä on todella mukavaa. Hän kertoo myös tuotteista, mutta jos haluaisi kuulla tarkemmin tuotannosta tai alasta, suosittelisin etukäteen soittamaan ja kysymään onko mahdollista varata oma esittelyaika.

Meidän seurueen mielestä mansikka toimii paremmin limonadissa kuin viinissä. Mansikkalimussa on aitoa vanhanajan mansikkamehun tunnelmaa. Herukoista tehty punainen marjaviini tuoksuu lasissa todella rypäleviinimäiselle ja marjaisuus tulee esiin vasta maussa. Punaisen herukkaviinin maku on vahva, mutta yllättävän pehmeä ja täyteläinen.  Se ja valkoisista herukoista tehty kuohuva viini lähtivät meidän ostoskassiin.

 

vuokatinviini_sooda_web

vuokatinviini_hillot_web

vuokatinviini_ostoksilla_web

vuokatinviini_marjaviini_web

vuokatinviini_kaisa_web

 

En voi sille mitään, mutta kun maistelen marjaviinejä, väkisinkin vertaan niitä viinirypäleistä tehtyihin viineihin. Ne eivät kuitenkaan ole verrattavissa toisiinsa. Kun tuotantotapa ja raaka-aine on erilainen, on tuote ja sen käyttötarkoituskin erilainen.

Vuokatin Viinin punainen marjaviini toimisi varmasti loistavasti riistaruoan kanssa. On täysin järkeenkäypää, että kun raaka-aineet ovat täältä, se myös sopii paikallisiin makuihin. Samasta syystä moni italialainen viini sopii hyvin tomaattiruokien kanssa.

Toki voisi olla hauska maistella marjaviinejä niin, että koittaisi löytää uusia toimivia yhdistelmiä eksoottisten makujen ja ruokien kanssa. Mutta jokaisella tuottajalla tai maalla saa olla oma tunnistettava tyylinsä ja profiilinsa, johon paikalliset olosuhteet vaikuttavat. Siitä syntyy tuotteen tarina ja se mikä siitä tekee erikoislaatuista.

Ranskalainen ei ehkä edes luokittele pohjoismaalaisia marjaviinejä oikeiksi viineiksi, mutta onkin ihan oma tarinansa, että meillä Kainuussa omenaviinin tuotanto näyttää tältä:

 

vuokatinviini_viinigalleria05

Vuokatin viinitilalla on Suomen pohjoisin omenatarha. Kuva: Vuokatin viini

 

 

Vuokatti ja sen punainen helmi

 

vuokatti_rinteessa_web

 

Parasta hiihtolomakaudessa on se, että saamme tänne Kajaaniin ystäviä ja perheenjäseniä käymään. Samalla tulee itsekin aktivoiduttua hiihtolomapuuhiin. Hiihtolomavieraiden innostamana korkkasin laskettelukauden Vuokatissa. Ja aivan upeassa kelissä!

Vuokatin rinteet on mukavat ja tarpeeksi monipuoliset käydä muutaman kerran talvessa laskemassa. Lapsiperheille ja parkissa temppuja treenaaville riittää puuhaa varmasti pidemmäksikin aikaa. Itse lasken lumilaudalla ja tykkään käydä myös rinteiden ulkopuolella vähän puiden välissä pujottelemassa. Se oli hauskaa tälläkin kertaa.

 

Vuokatti_maisema

vuokatti_hissi_web

vuokatti_ripaskuppila2_web

 

Vuokatin laskettelurinteiden helmi on vaaran laella vähän rinteestä piilossa sijaitseva Ripa’s kuppila. Se on suloinen vanha punainen hirsimökki, joka on rakennettu tälle paikalle jo vuonna 1937. Ylen juttu kertoo, että mökki on alunperin rakennettu palovartijan tarkkailupaikaksi, josta on voinut tähyillä mahdollisia metsäpaloja. Samalla toinen puoli tuvasta oli jo silloin varattu käymistuvaksi matkailijoille, jotka hiihtolenkillään saattoivat pysähtyä sinne tauolle.  On jännä ajatella, että jo 80 vuotta sitten ihmiset ovat hiihtäneet samalla vaaralla, nauttineet samoista maisemista ja syöneet eväitä samassa mökissä. Ensimmäinen vieraskirjakin vuosilta 1937-39 on säilynyt. Sota-aikana tupa on palvellut ilmavalvontatehtävissä lottien tähystyspaikkana.

Kivaa tämän päivän Ripa’s kuppilassa on, että sen vanha tunnelma on säilytetty. Mukava lisä on pöytiintarjoilu. En muista Suomessa mitään toista laskettelukeskuksen kahvilaa, jossa olisi pöytiintarjoilu. Huomaankin, että henkilökunnan täytyy sanoa asiasta erikseen jokaiselle sisääntulijalle. Me suomalaiset olemme niin tottuneita itsepalveluun, että kaikki ovat automaattisesti suuntaamassa tiskille tilaamaan ja jonottamaan.

Osa viehätyksestä syntyy myös siitä, että kuppila on puiden takana piilossa. Ylen artikkelissa yrittäjä kertoo, että se on tarkoituskin. ”Kahvilaan ulkotulien, tuoksun tai sisältä kuuluvan musiikin avulla suunnistanut saa kuuman kupposen lisäksi mukavan kokemuksen. Siinä on eksotiikkaa. – Meidät pitää löytää.”

Hiihtolomaviikon alussa kahvilassa käy kuitenkin niin kova vilske, että pieni tupa on koko ajan täynnä. Juomat ja syötävät tulee viskaistua nopeasti naamaan, jotta seuraavat pääsevät istumaan. Kun aurinko alkaa keväämmällä lämmittämään, ulkoterassi antaa lisätilaa ja mahtavan paikan nauttia kylmää urheilujuomaa 🙂

 

vuokatti_ripaskuppilassa_web

Punaiset posket ja leveät hymyt Ripa’s kuppilassa.

 

Samalla reissulla tuli käytyä katsomassa hiihtolatuja, jotka näyttivät houkettelevilta aurinkoisessa kelissä. Seuraavaksi haasteeksi asetan itselleni Vuokatin hiihtolatujen testaamisen. Asun Kajaanissa vain 30 km päässä Vuokatista, mutta hiihtoreittejä ei ole Vuokatissa tullut kokeiltua. Kajaanin ladut ovat tähän asti riittäneet hyvin omaan sunnuntaihiihtelyyni, mutta tänä keväänä suuntaan murtsikkani Vuokattiin!

 

Vuokatti_latu

 

Myös Fiiliksiä & Hetkiä -blogin Heidi kävi Ripa’s Kuppilassa – lue juttu täältä!

 

 

Matkailu kilpailee luonnon käytöstä muiden tarpeiden kanssa

 

kajaani_nokipannu_web

 

Kun muutin Kainuuseen reilu kolme vuotta sitten, ajattelin että se on vähän syrjässä kaikesta. Ja niinhän se onkin. Mutta olen ollut yllättynyt, miten paljon täällä koko ajan tapahtuu omiin mielenkiinnon kohteisiini liittyen. Minua kiinnostaa kestävä kehitys monelta eri kantilta, mutta erityisesti matkailu sen osana.

Matkailu perustuu pitkälti luontoon. Erityisesti Suomessa ja vielä erityisemmin Kainuussa. Samalla matkailu tasapainoilee muiden tarpeiden kanssa luonnon hyödyntämisestä. Matkailun kanssa samoista alueista kilpailevat muut käyttötarkoitukset kuten kaivosteollisuus, metsätalous, energiantuotanto ja pohjoisemmassa vaikkapa poronhoito.  Tuntuu, että tästä tasapainoilusta on jatkuvalla syötöllä esimerkkejä Kainuussa. Osa niistä on noussut valtakunnan uutisiin ja osa paikallisiin. Käyn läpi muutamia mielenkiintoisia tapauksia.

 

Tapaus 1: Talvivaara

Kainuun eniten uutisoitu aihe viime vuosina on tietysti ollut Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivos Sotkamossa. Se on lähellä Vuokatin matkailukeskusta, mutta muutaman vuoden takaiset isot päästöt vesistöihin eivät onneksi valuneet Vuokatin suuntaan. Sen sijaan Terrafamella on nyt lupa päästää käsiteltyjä jätevesiä purkuputken kautta Nuasjärveen. Järven rannalla on Vuokatin lomamökkejä. Veden laatu ei ole merkittävästi heikentynyt ainakaan vielä. Joka tapauksessa matkailukeskuksen imagolle ei huonomaineisen kaivoksen purkuputki tee hyvää. Toivotaan, että vaikutukset jäävät vain imagohaittoihin eikä järven ekosysteemiin.

 

Tapaus 2: Tuulivoima

Hyrynsalmella oli viime keväänä mielenkiintoinen ristiriita matkailun ja tuulivoiman välillä. Olin kuvitellut, että puhdas tuulivoima sopisi matkailun kanssa hyvin sopusoinnussa samalle alueelle. Luontomatkailu ja tuulivoima perustuvat kuitenkin molemmat puhtaan luonnon kestävään käyttöön. Kuvittelisin, että kainuulaisesta luonnosta nauttiva matkailija arvostaisi myös paikallisesti tuotettua uusiutuvaa energiaa.

Hyrynsalmen kunta kuitenkin päätti torpata tuulivoimapuiston sen matkailulle aiheuttaman maisemahaitan vuoksi. Tuulimyllyt olisivat selvästi näkyneet laskettelukeskus Ukko-Hallan rinteistä. Kirjoitin omasta näkemyksestäni blogiin. Sain Twitterissä kommenttina linkin tutkimukseen, jonka mukaan tuulivoimaloiden näkyminen erämaassa häiritsee ulkomaalaisia matkailijoita enemmän kuin kotimaisia matkailijoita.

Samaan aikaan kunta hyväksyi kuitenkin muita tuulipuistohankkeita, joten tästä ei syntynyt sen laajempaa keskustelua.

 

Tapaus 3: Ärjänsaari

Valtakunnan uutisiin nousi vuosi sitten Ärjänsaaren hakkuut. Ärjänsaari on Oulujärven helmi, jolla on upeat hiekkarannat ja mielenkiintoinen historia (siellä ovat majailleet mm. Suomen ainoat sisävesien ”merirosvot”). Saaren omistaja metsäyhtiö UPM oli tekemässä hakkuita siellä, kun paikalle tulivat niin paikalliset luonnonsuojelijat kuin valtakunnalliset Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Hakkuut lopetettiin alkuvaiheessa. Lue taustat ja tarinan eri vaiheet postauksestani.

Tällä viikolla julkistettiin, että ympäristöministeriö on ostanut saaren ja se tulee kokonaisuudessaan suojelualueeksi. Nyt on jännittävää seurata, miten saaren palvelut kuten mökkivuokraus, kahvilatoiminta ja venekyydit jatkossa järjestetään ja miten palveluja ja kulahtaneita puitteita nyt parannetaan. Ja kun Ärjänsaari on osa metsähallituksen retkeilykohteita, löytävätkö paikan muutkin kuin kajaanilaiset ja Oulujärven kesäasukkaat?

 

Tapaus 4: Hossan kansallispuisto

Suuri ilonaihe Kainuun luontomatkailulle on ensi kesänä avattava Hossan kansallispuisto. Olin viime viikolla tilaisuudessa, jossa kerrottiin valmistautumisprojektista ja suunnitelmat kuulostavat todella hyvälle. Hossan retkeilyalue on perustettu jo 70-luvulla, joten se on ihan ensimmäisiä valtion retkeilyalueita ja siellä on jo paljon reitistöä ja muita puitteita valmiina. Kansallispuistoa varten myönnetyllä 2,5 miljoonan euron rahoituksella saadaan kuitenkin paljon uutta ja ehompaa aikaan.

Avajaiset 17.6.2017 kuulostavat myös upealta kokonaisuudelta. Teemana on satumetsä ja ohjelmaa sekä taidetta on ympäri aluetta, mm. veneestä esitettävä konsertti, jota voi kuunnella järven rannalla. Illalla nuotiopaikkojen nuotiot sytytetään ja voin vain kuvitella kuinka hienoa on nauttia ohjelmasta valoisassa kesäillassa.

Koska kansallispuisto on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa, se on saanut paljon näkyvyyttä kansaivälisestikin Lonely Planetia ja National Geographicia myöten. Ensi kesänä majoituskapasiteetti tulee jo vastaan, mutta toivotaan että alueen toimijat yhteistyöllään saavat tämän huomion käännettyä pitkäaikaiseksi hyödyksi.

Paikallisten toimijoiden yksimielisyys alueen luonnonsuojelusta oli yksi esitetyistä perusteista Hossan valitsemiseksi kansallispuistoksi. Ja tästä kannattaa pitää kiinni jatkossakin. Sen verran hienoja tuloksia se on jo tähän mennessä tuonut.

 

kajaani_jätkänkynttilä

 

Niin sitä kuvittelisi, että Kainuussa metsää riittää kaikkien käyttöön ja tarpeisiin. Asia ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen, kun käyttötarpeita on erilaisia. Vastaavia esimerkkejä matkailun ja muiden käyttötarpeiden yhteensovittamisesta on varmasti muillakin alueilla. Tuleeko sinulle joku tapaus mieleen Suomesta tai ulkomailta?

PS. Hossa-aiheisia postauksia on tulossa tänä vuonna lisää. Suunnitelmissa on käydä testaamassa ainakin joogan vaikutusta kansallispuiston maisemissa.

 

 

 

Luonnon päivä ja uusia lajeja

 

kite_erwan_4

Viime talven leijalautailukurssi päättyi näin upeaan keliin pääsiäisenä. Minä kuvassa 🙂

 

Sesonkiruoka on nyt trendikästä. Niin pitäisi olla sesonkiliikunnankin!

En ole himourheilija enkä jaksa treenata mitään lajia tosissaan. Ihan hiljattain tapasin uuden ihmisen, joka kysyi minulta että mitä liikuntaa harrastan. Ööh… En osannut vastata. En mitään säännöllisesti.

Kokeilen mielelläni uusia lajeja, mutta en ole koskaan löytänyt mitään yhtä omaa suosikkilajia. En jaksaisi hinkata lähilatua joka päivä ympäri vuoden. Eikä minua huvita lähteä salille kauniina kesäpäivänä.

Sen sijaan vannon sesonkiliikunnan nimeen. Tähän aikaan vuodesta tuntuu ihan luksukselta, että pääsen illalla hiihtolenkille ja sen jälkeen saunaan. Ensimmäinen hiihtolenkki on kaikista mukavin. Syksyllä taas ruskan aikaan on ihana käydä ihan vain kävelyllä metsässä.

 

kajaani_ärjä

Ärjänsaaren pitkällä hiekkabiitsillä kelpaa grillailla.

Paluu lautalle perinteisellä sammakko-lauta-tyylillä.

Vuokatin Wakeparkissa pääsi aloittelijakin hyvin vauhdin hurmaan.

kajaanijoki_syksyllä

Kajaanijoki heräilee syksyllä pakkasyön jälkeisenä aamuna.

 

Tulevana lauantaina juhlitaan Luonnon päivää. Se on osa Suomen 100-vuotisjuhlia ja Luonnon päiviä on vuoden aikana yhteensä neljä. Yksi jokaiselle vuodenajalle.

Luonnon päivien innostamana mietin miten olen viimeisen vuoden aikana nauttinut eri vuodenaikojen tarjoamista elämyksistä. Onneksi on blogi, josta voi tarkistaa asian! Löytyisikö tästä listasta sinulle jokin uusi laji, jota et ole vielä kokeillut:

  • Viime talvena otin haasteksi opetella leijalautailemaan. Kuulostaa extreme-lajilta, mutta vaatii todellisuudessa harrastajaltaan kärsivällisyyttä. Harjoittelu palkittiin kevätauringossa.
  • Kesällä kävin testaamassa  SUP Balancea. Oli erittäin rentouttavaa tehdä SUP-laudalla venytyksiä ja samalla kuunnella järven liplatusta sekä katsella taivaalla liikkuvia pilviä.
  • Sain oppitunnin perhokalastukseen Kuhmon koskilla.
  • Loppukesästä kokeilin ensimmäistä kertaa wakeboardia. Vaijerirata Wakeparkissa oli paljon helpompi aloittelijalle kuin esimerkiksi vesihiihto veneen perässä.
  • Syksyisissä maisemissa oli mukavaa käydä retkeilemässä läheisellä Akkovaaralla. Ja syömässä eväitä tietysti 🙂

Näiden lisäksi olen lumilautaillut, veneillyt, hiihtänyt, moottorikelkkaillut ja lumikenkäillyt. Ja kokenut elämyksiä kuten huskysafari ja karhunkatseluretki. Kaikki täällä Kainuussa.

Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa! Kainuussa asumisessa parasta on se, että täällä voi edelleen luottaa siihen, että tulee oikea talvi.

 

IMG_20160228_190952

Koiraa ulkoiluttamassa Oulujärvellä.

kuhmo_perhokalastus_koski

Aloittelijat tutustumassa perhokalastukseen koskella, jossa on kätevä laituri kalastusta varten.

Retken paras hetki on evästauko.

Retken paras hetki on evästauko.

 

Miten itse nautit Suomen luonnosta? Jätä kommentti ja kerro oma tapasi.

Luonnon päivän ”Sukella talveen” -tapahtumia on ympäri Suomen. Niissä pääsee kokeilemaan monia uusia lajeja. Hyvää Luonnon päivää kaikille!

 

 

 

Matkabloggaaja joulufiiliksissä

 

karolineburg_ulkoa_web

 

Sade ropisee kattoon jouluaaton aamuna Espoossa. Palaan mielessäni Kainuun lumisiin maisemiin ja Kartanohotelli Karolineburgin joulumyyjäisiin. Imin siellä itseeni joulufiilistä jo aiemmin joulukuussa.

Vanha kartano luo tunnelmalliset puitteet pienelle joulutapahtumalle. Paikalla oli käsitöiden myyjiä, pihalla poniajelua, kartanon salissa oli tarjolla glögiä ja hotellihuoneita pääsi katsomaan. Tällaisessa vanhassa talossa, joka on rakennettu alunperin muuhun kuin hotellikäyttöön, on kiva päästä näkemään huoneita, sillä jokainen niistä on erilainen. Jos haluaa yöpymiseltä jotain ketjuhotelleista poikkeavaa, Karolineburg on mun suositus majoitukseen Kajaanissa!

 

karolineburg_pihalla_web

karolineburg_sali_web

 

Nyt joulun alla on tullut palattua meidän viimevuotisiin jouluaiheisiin postauksiin. Aloitettiin Emman kanssa tämä blogi lokakuussa 2015, joten viime vuoden marraskuussa ja joulukuussa kirjoitetut postaukset olivat ihan alkuvaiheen tekeleitä. Ja ilokseni voin huomata, että meissä on tapahtunut kehitystä vuoden aikana! Bloggaamisessa on hienoa, että kynnys aloittaa blogi on suhteellisen matala – blogin saa pystyyn ilmaiseksi ja teknisesti aika helposti. Mutta toisaalta kehittyä, parantaa ja hifistellä voi ihan loputtomiin 😀

Paras tapa kehittyä on tietysti harjoittelu. Ollaan reilun vuoden aikana kirjoitettu paljon (tähän mennessä julkaistu yhteensä 134 postausta). Tärkeää on myös ollut kaikki kommentit, vinkit ja palaute, mitä ollaan saatu. Suuri kiitos niistä!

Yksi asia matkabloggaamisessa on yllättänyt minut. Se on matkabloggaajien yhteisö. Ollaan Emman kanssa päästy osaksi aktiivista ja toisiaan kannustavaa porukkaa. Keskustelut käy facebook-ryhmissä vilkkaana niin että kysymyksiä ja vastauksia sinkoilee kaikenlaisiin pulmiin. Hienoa, että avoimesti keskustellaan myös yhteistyökumppanuuksista ja millä pelisäännöillä niitä tehdään. Ollaan opittu muilta bloggaajilta paljon – kiitos!

Live-tapaamisiakin on ja seuraava isompi yhteinen ponnistus on Blogipaviljonki-osaston kokoaminen Matkamessuille tammikuussa.  Siitä tulee varmasti lisää hehkutusta lähempänä tapahtumaa! Eli kaikkea kivaa on tiedossa heti vuoden alussa, mutta nyt on aika rauhottua joulun viettoon.

 

karolineburg_sisustus_web

karolineburg_kaisajapukki_web

 

Meidän jouluaiheiset postaukset löytyy täältä. Olemme kirjoittaneet mm. joulutoreista, Loviisan Wanhan Ajan Joulukodeista ja joutilaasta joulusta.

Kiitollisena kuluneesta blogivuodesta haluamme toivottaa kaikille oikein rentouttavaa joulua!

 

Lähimatkailu on luksusta

 

kajaani_kaisa_web

 

Matkustaminen on ihanaa, mutta todellista luksusta on, kun ei tarvitse lähteä mihinkään! En muista aiemmin ajatelleeni näin, joten tämä taitaa olla jotain kolmekymppistymisen oireita 🙂

Viime viikonloppuna olin todella tyytyväinen, että sain olla vain rauhassa kotona. Meille Kajaaniin tuli uusi lumi. Viikonlopuksi ei ollut mitään etukäteen lukkoon lyötyjä menoja, joten nautimme vain talvisesta säästä ja laitoimme kotiin vähän joulufiilistä.

Olen loistava aikatauluttamaan elämäni niin, että aina on jotakin ohjelmaa. Reissuja riittää ja usein viikonloppuna lähdetään johonkin. Asun Kajaanissa ja kun perhe sekä monet ystävät asuvat ruuhka-Suomessa, niin etelän suuntaan tulee vähän väliä menoa. Kajaanissa kaikki on lähellä ja pyörällä pääsee joka paikkaan, mutta auta armias, kun Kajaanista pitää lähteä johonkin – aina on pitkä matka.

Tykkään matkustaa varsinkin junalla. Siinä matkustusajan saa hyvin käytettyä hyödyksi. Vaikkapa lukemiseen tai bloggaamiseen. Tai lepäämiseen: viikko sitten lähdin työpaikan pikkujoulujen jälkeisenä lauantai-aamuna junalla Tampereelle toisiin pikkujouluihin. Ehdin matkan aikana nukkua ja syödä ja muutenkin toipua edellisen illan rasituksesta ja Tampereelle saapuessa olin taas valmiina uusiin bileisiin 😀

Sen sijaan viimeeksi kun palasin matkalta lentäen, ajattelin, että lentomatkustamisesta on luksus kaukana. Paluumatkalla oli vain yksi vaihto, mutta menin silti jo sekaisin laskuissa montako kertaa piti jonottaa, odottaa tai mennä jonkun tarkastuksen läpi. Nykyään jo lentokentälle päästäkseen pitää mennä ensin yhden turvatarkastuksen läpi. Kaikki tämä jotenkin turruttaa. Ei mitään järkeä koko hommassa, kun ympäristökin vielä kärsii.

 

kajaani_vilho_web

Meidän Vilho-koira on jo yli 10-vuotias, mutta niin innoissaan aina lumesta, että painelee menemään kuin mikäkin pieni pentu.

 

Moni tietää tunteen, joka tulee kun rentouttavan loman jälkeen matkustaa kellon ympäri, saapuu kotiin yöllä ja aamulla pitäisi olla taas töissä. Tai ajaa ihanan Lapin hiihtoloman jälkeen kotiin pimeässä lumisateessa 800 kilometriä. Lomalla hankittu virkeys on tipotiessään ja kadonneet silmäpussit on ilmaantuneet takaisin. Lomareissun jälkeen tarvitsisi vielä muutaman päivän loman reissusta toipumiseen ja pyykin pesemiseen.

Rentouttavinta onkin lähimatkailu. Silloin itse matkustaminen ei syö matkan kohteessa käytettävää aikaa. Todellista rentoutumista ja akkujen lataamista voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Varsinkin, jos siihen ei liity rasittavaa matkantekoa.

Itselläni arjen ajatuksista irrottautumiseen toimii parhaiten pieni maisemanvaihdos – mieluiten kauniiseen luontoon. Mutta sitä parempi mitä lähempänä se on!

Viime jouluna kirjoitin Joutilas matkailija -kirjasta, joka pisti omat joululoman suunnitelmani uusiksi.

 

Lapin fiilistä Kajaanin Akkovaaralla

 

akkovaara_järvi_web

 

Akkovaara on vanha riittipaikka Kajaanissa. Alueelle valmistui retkeilyreitit tänä kesänä ja siitä on heti tullut suosittu päiväretkikohde.  Paljaslakinen vaara muistuttaa Lapin tuntureita ja sen nimikin juontaa saamen kielestä.

 

akkovaara_jättiläisenluola_web

 

Akkovaaralla on retkeilyreittejä 18 kilometriä, mutta jo reilun kilometrin lenkillä pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin kuten aukealle vaaran huipulle, jättiläisenluolalle ja pirunpellolle. Alueella ovat muinoin asuneet lappalaiset, jotka ovat pitäneet vaaraa riittipaikkana ja siihen liittyy paljon myyttiperinnettä.

Satumaarit Myllyniemen kirja Maaginen Aarrekartta kertoo, että vanhojen kertomusten mukaan Akkovaara on pirujen  vuori, jonka sisässä asuu piru isossa pirtissä. Sen syyksi laitettiin kaikki mitä kylällä tapahtui. Ihmiset ovat myös nähneet virvatulia ja aarnivalkeita Akkovaarassa ja sen takia kartelleet paikkaa. Opastekylttien mukaan nykytutkimus on löytänyt selityksen oudoille valoille. Se on sähkökemiallinen ilmiö, joka syntyy kun syksyn lehdet tippuvat kivikkoon ja mädäntyessään synnyttävät metaanikaasua. Kaasu välkehtii neonvalon tavoin pimeydessä. Kuka olisi uskonut, ettei vanhat höpinät ole mielikuvituksen tuotetta?

 

akkovaara_horisontti_web

Kainuun vaarat siintävät horisontissa.

akkovaara_jäkälä_web

akkovaara_huippu_web

Akonvaaran laelta on näkymät Oulujärven Ärjänselälle, joka on Suomen suurin sisävesiselkä.

 

Maasto on helppokulkuista, koska aluskasvillisuutta on vähän. Polut olivat kuitenkin kosteita ja liejuuntuneita monin paikoin, joten kunnon kengät kannattaa laittaa jalkaan. Maastossa on paljon kaunista jäkälää, joten polulta ei kannata poiketa, vaikka se mutainen olisikin. Nyt pystyi selvästi näkemään kengänjälkien muotoiset kohdat, joista kaunis pallojäkälä oli talloontunut.

 

akkovaara_kivikko_web

 

Tämä retki oli samalla minulle hyvää harjoitusta uuteen kameraan tutustumiseen. Täytin hiljattain pyöreitä ja sain synttärilahjaksi Canon EOS M3 minijärkkärin. Vehje joutui melkein heti maahantuojalle huoltoon, mutta sain sen nyt takaisin. Vielä en osaa käyttää kuin automaattiasetuksia, mutta vähitellen toivottavasti pääsen sen saloihin. Laatu on kuitenkin ihan eri kuin kännykällä räpsimissäni! Vai huomaako eron? 🙂

 

akkovaara_pirunpeltokyltti_web

Retken paras hetki on evästauko.

Retken paras hetki on evästauko.

akkovaara_puro_web

 

Retkeilyreitit on rakentanut Koutaniemi-Vuoreslahden kyläyhdistys, joten kiitos kuuluu sinne. Reitistä löytyy lisätietoa yhdistyksen sivuilta. Paikalle on kolme lähtöpistettä noin 10 km päässä Kajaanin keskustasta. Syksyisenä lauantaina yhdellä lähtöpisteistä oli kymmenisen autoa parkissa – se on paljon näillä leveyksillä, kun kyseessä ei kuitenkaan ole kansallispuisto tai vastaava isompi kohde. Hienoa, että uusi reitistö on löydetty.

Erityisesti suosittelen lapsiperheille: nuotiopaikalle oli Heinirannantien lähtöpisteelta vain pari sataa metriä, joten sinne jaksaa pienimmätkin kävellä tai kantaa 😀

Lisäys 6.2.2018: Palasin Akkovaaralle Ylen toimittajan kanssa lumikengät jalassa. Katso talviset kuvat ja aurinkoiset tunnelmat postauksestani. Haastettelusta tehdyn jutun pääset lukemaan Ylen sivuilta.

 

 

Kimppakyyti – miksi en käytä useammin?

 

Sanottiin moikat huoltoasemalla Tiinan ja Timon kanssa.

Yhteinen kyyti Tiinan ja Timon kanssa päättyi huoltoasemalle, missä sanottiin moikat ja otettiin tietysti asiaankuuluva selfie!

 

Olipa rattoisa kimppakyyti Kajaanista Ouluun ja takaisin! Sain kaksi entuudestaan tuntematonta kyytiläistä autooni Facebook-ilmoituksen kautta. Kun oli seuraa, matka taittui nopeasti ja sain bensakulut jaettua kyytiläisten kanssa.

Ehdimme jo mukavasti tutustua parin tunnin ajomatkan aikana. Juttelimme kaikenlaista ja kuuntelimme auton kätköistä löytynyttä itsepoltettua Paskaa 11 -kokoelmalevyä (matkustajat olivat innokkaita kuulemaan mitä on ne biisit, jotka eivät ole mahtuneet levyille Paskaa 1 – Paskaa 10 :D). Varsinkin Ranskassa asuvan Tiinan kanssa tuli paljon vertailtua Ranska-kokemuksia ja tunnelmia Ranskassa nyt järkyttävien terroristi-iskujen jälkeen.

Mutta vaikka juttua ei koko ajan syntyisikään, se ei autossa ole kiusaannuttavaa. Aina voi katsella maisemia, kuunnella radiota tai kyydissä olija vaikka lukea. Omien kokemusteni perusteella kimppakyytiä käyttävät ihmiset tuntuvat yleisesti olevan mutkattomia ja sosiaalisia.

 

Oulusta matka jatkui Hailuotoon vähän erityyppisellä kimppakyydillä :)

Oulusta matka jatkui Hailuotoon vähän erityyppisellä kimppakyydillä 🙂

 

Kun matka meni niin mukavasti, mietinkin että kimppakyytejä pitäisi harrastaa useammin. Mutta miksi sitä ei tule tehtyä?

Pääsyy varmasti on, että Suomessa ei ole kunnollista nettipalvelua, jossa kyytejä voisi tarjota ja etsiä. Joitakin sivustoja on, mutta missään niistä ei ole tarpeeksi käyttäjiä, jotta se olisi noussut suureen suosioon. Sivulla pitäisi olla tarpeeksi suuri massa käyttäjiä, jotta se toimisi hyvin. Ja jos se ei toimi hyvin, miksi kukaan käyttäisi sitä? Kierre on valmis.

Nyt kimppakyytejä tarjotaan erilaisissa Facebook-ryhmissä. Tämäkin kyyti sovittiin Kainuun kimppakyyti -Facebook ryhmän kautta. Lisäksi olen saanut kyytiläisiä tarjoamalla kyytiä opiskelijoiden ryhmässä, mikä ei kuitenkaan ole avoin kaikille.

Jos haluan kyytiläisiä Kajaani-Helsinki -välille, mukaan voisi hypätä vaikka Kuopiosta, Jyväskylästä tai Mikkelistä. Voisin siis jakaa ilmoituksen eri alueiden ryhmissä, mutta niitä on ihan liikaa! Esim. pelkästään Jyväskylästä löytyy Facebook-ryhmät ”Kimppakyyti Jyväskylä-Helsinki”, ”Kimppakyyti Jyväskylä-Kuopio” jne.

Joskus taannoin sain kyytiläisen Lappeenranta-Vantaa välille kimppa.net sivun kautta, mikä on kuitenkin sovelluksena jo auttamattoman vanhanaikainen. Muita sivustoja ovat muun muassa www.kimppakyyti.fiwww.kyydit.net ja www.greenriders.fi.

Jotta suosio lisääntyisi, kyytejä pitäisi olla tarjolla yhdessä paikassa ja niiden tarjoaminen ja hakeminen pitäisi olla kätevää. Tällä kertaa sain kyytitarjoukseen kolmen kiinnostunutta vastausta ja kyytien, bensarahan, aikataulujen sekä noutopaikkojen sumplimiseen meni yhden työpäivän lounastauko ja kahvitauko. Ainahan kimppakyydeissä on varauduttava aikataulujen ja suunnitelmien muutoksiin joustavasti (tästä minulla on yksi hyvä tarina Barcelonasta, johon liittyy auton hinaus, murtovarkaat, kuljettajan oven teippaaminen kiiinni ja paljon säätöä kimppakyytiläisten kanssa, mutta siitä toisella kertaa…)

Aikaisemmin olen käyttänyt Ranskassa Covoiturage-palvelua ja siitä on hyviä kokemuksia. Nykyään se on osa BlaBlaCaria, joka on koko Keski-Euroopassa suosituin. Se osti pahimman kilpailijansa saksalaisen carpooling.comin ja laajenee agressiivisesti. Silläkin on ajatuksena taustalla, että mitä enemmän palvelulla on käyttäjiä, sitä paremmin kyydit järjestyvät ja sitä enemmän se houkuttelee lisää käyttäjiä. Vaan mahtaakohan Suomen käyttäjäkunta riittää yhtiölle?

Millaisia kokemuksia sinulla on kimppakyydeistä?

 

Automatkan tunnelmaa Hailuodosta.

Automatkan tunnelmaa Hailuodosta.

 

Varsinaisesta reissun kohteesta eli viikonlopusta Hailuodossa voit lukea täällä.

 

 

Wakeboard Vuokatissa – aloittelijat vauhdissa

 

Hetki juuri ennen kaatumista, jolloin naru on jo löysällä ja lauta pysähtyy.

Hetki Juuri ennen kaatumista. Naru on jo löysällä ja vauhti pysähtyy.

 

Vielä on kesää ja kesälajeja jäljellä! Vesi pärskyi, kun testasimme ensimmäistä kertaa wakeboardia. Ilta oli hauska, vaikka mulla oli etukäteen huonot fiilikset.

Päivä oli harmaa ja illaksi luvattu sadetta. Töistä piti lähteä kauhealla kiireellä ja kotona ehdin vain kääntyä hätäisesti. Väsytti ja mietin, että miksi tuli sovittua koko homma.

Mieli kuitenkin muuttui, kun saavuimme Vesiurheilukeskukselle. Se sijaitsee Vuokatissa Ahvenuksenlammella, minne on rakennettu kaapelirata wakeboardingia eli vesilautailua varten. Lammella on myös maailman suurin skeittisaunalautta (niin siis anteeksi mikä?!). Kuulostaa taas joltain tyypilliseltä suomalaisten hullutukselta, mutta rakennelma on tosi kätevä. Se kattaa kaikki mitä voisin kuvitella toiminnallisen kesäpäivän viettoon.

 

Skeittisaunalautalla on terassi grilleineen päällä, vasemmalla sauna ja oikealla skeittiramppi. Terassin alle mahtuu hyvin varusteet suojaan.

Skeittisaunalautalla on sauna vasemmalla ja skeittiramppi oikealla. Homman kruunaa terassi ja grilli päällä. Niiden alle mahtuu kätevästi varusteet ja dj-pöytä suojaan.

 

Vedettiin märkäpuvut, kelluntaliivit sekä kypärät päälle ja päästiin ystäväni Maijan kanssa kokeilemaan wakeboardingia molemmat ekaa kertaa. Olen harrastanut lautalajeja ja vesihiihtoa, mutta laudalla en ole vedessä mennyt aikaisemmin.

Lähtö oli kuitenkin wakeboardilla kaapelin perässä paljon helpompaa kuin veneen perässä vesisuksilla. Kaapeli vetää enemmän ylöspäin ja tasaisemmin, joten tasapaino on helpompi pitää. Päästiin molemmat ekalla yrittämällä pystyyn ja samoin pääsivät kaksi meidän kanssa samalla vuorolla ollutta muutakin tyyppiä.

 

Opastus alkuun ja sitten menoks!

Tarkkaavaisena kuunnellaan opastus alkuun ja sitten menoksi!

Maija lähdössä.

Maija lähdössä.

Kunnolla sivuun, jotta saa hyvät vauhdit ennen käännöstä.

Lauta pitää vetää kunnolla sivuun radalta, jotta saa hyvät vauhdit ennen käännöstä.

 

Rata on yksi suora kaapeli, joka menee lammen päästä töiseen päähän. Vaikeinta oli kääntyminen kaapelin päissä, jossa veto loppuu ja lähtee takaisin. Päädyssä täytyy osata kantata sivuun ja tehdä kierros, jotta vauhti ei ehdi pysähtyä ja lauta vajota. Tätä meidän molempien piti useampi kerta kokeilla ennen kuin käännös onnistui.

Kaatuminen ei kuitenkaan haitannut, sillä radalla ajettiin yksitellen niin että kaatuessa kapula pysäytettiin ja palautettiin takaisin omalle kohdalle. Siitä oli helppo ottaa kiinni ja lähteä taas jatkamaan.

Veden lämpötila oli laskenut jo alle 20 asteen, mutta märkäpuvun ansiosta ei tullut yhtään kylmä. Tosin itse laji on niin raskas ja vie kaiken huomion, että en tiedä olisiko pientä kylmyyttä edes huomannut. Lopuksi oli kuitenkin kiva päästä saunaan vähän lämmittelemään ja pulahtamaan saunasta veteen ilman märkäpukua.

 

Paluu lautalle perinteisellä sammakko-lauta-tyylillä.

Paluu lautalle perinteisellä sammakko-lauta-tyylillä.

Saunan lauteilta kelpasi katsella, kun muut vesilautaili tai valmistautui lähtöön :)

Saunan lauteilta oli hyvät näkymät seurailla muiden vesilautailijoiden puuhia 🙂

 

Meillä kävi tuuri eivätkä sääennusteet pitäneet paikkaansa. Vettä ei tullut yhtään ja aurinkokin pilkahteli. Illalla oli todella tyytyväinen olo, että tuli lähdettyä. Olo oli raukea ja lihakset hellinä. Vesilautailussa koko kroppa tekee töitä ja vaikka omat vuorot oli aika lyhyet, varsinkin käsilihakset oli kipeät seuraavina päivinä.

Hauskaa, että ekalla kerralla pääsi jo homman jujusta kiinni eikä mennyt vedessä räpiköinniksi. Vielä ei kokeiltu hyppyreitä tai tehty muitakaan kikkailuja, ne jäi ensi kertaan!

 

Ahvenuslampi

Skeittisaunalautta on kokonaan kelluva ja sitä voi siirtää lammella. Moottoria ei ole, mutta lauttaakin on vedetty vaijeriradalla 😀

 

 

Koskibongausta ja perhokalastusta Kuhmossa

 

Vuonteenkoski

 

Olimme ensimmäistä kertaa perhokalastamassa ja heti osallistuimme kilpailuun -> auta meitä ja käy äänestämässä tiimiämme tässä linkissä. Valitse joukkueista ”Vilho ja vasta-alkajat”. Tiimimme kisasivulta löytyy kuvausta kalastusretkestä.

Onneksi kilpailussa ei ole kyse kalasaaliista. Idea on käydä kolmella kuhmolaisella koskella ja ottaa todistusaineistoksi kuva joukkueesta joka koskella. Eniten ääniä saanut voittaa palkinnoksi muhkean lahjakortin.

Sanotaan, että Kuhmossa on yli 100 koskea. Kuulin, että väitteen tueksi on käynnissä projekti laskea kaikki Kuhmon kosket. Laskut ovat vielä kesken, mutta tähän mennessä on jo kirjattu 150 koskea Kuhmon alueelta.

Meidän kalastusretkemme kohteeksi valikoitui idyllinen Nivan kylä, jossa on kolme erilaista koskea kätevästi lähekkäin. Kävimme illan aikana Vuonteenkoskella, Kaarneenkoskella ja Isovirralla. Kalastusluvan sai kätevästi tilattua kännykkään tekstiviestinä ja se maksoi kuudelta tunnilta 12,27 euroa.

Saimme ystäviltämme varusteet lainaan ja opastusta, joten päästiin hyvin alkuun. Heittoa kuivaharjoiteltiin jo parkkipaikalla.

 

Minä kuivaharjoittelemassa perhon heittoa.

Minä kuivaharjoittelemassa perhon heittoa.

Perhon kiinnittämiseen on omat solmunsa ja niksinsä.

Perhon kiinnittämiseen on omat solmunsa ja niksinsä. Perhon valitseminen on jo ihan oma taiteenlajinsa…

Koskea kohti, mars!

Koskea kohti, mars!

 

Vuonteenkoskelta oli helppo aloittaa, sillä sen reunassa menee laiturirakennelma, jolta pääsee heittelemään ilman kahlaamista. Kalaa ei tullut. Tällä koskella jännitystä tarjosi eräs paikallinen vanha isäntä, joka laski kosken soutuveneessä seisten.

Kaarneenkoskella päästiin veteen kahlaamaan. Kaloja polski jatkuvalla syötöllä, mutta saalis jäi pariin nykäisyyn ja sinttiin. Tosin tarina kertoo, että samaan aikaan ihan vieressä nostettiin iso taimen. Vai olikohan se niitä kuuluisia kalajuttuja…

 

Myös eka kerta kahluuhousuissa. Vähän nauratti, vaikka tekniikka vaatiikin hiomista.

 

Ilta tyyntyi ja aurinko laski, kun saavuimme Isovirralle. Keli helli aloittelijoita, sillä ilta oli edelleen kesäisen lämmin eikä hyttysiäkään ollut kiusaksi asti.

Maskottimme Vilho ei ole mikään eräkoira, mutta jaksoi silti hyvin odotella kalastajia. Taisi sekin oikeasti nauttia kalastuksen rauhoittavasta vaikutuksesta.

Kisan idea on hauska ja innostaa toivottavasti muitakin bongailemaan Kuhmon koskia.

 

Kalalla_Kuhmossa_web

Konkarit vasemmalla ja vasta-alkajat oikealla. Keskellä Vilho-maskotti tarkkailee tilannetta rannalta. Kuva: Anni Yli-Lonttinen

 

Vinkkinä vielä, että jos kiinnostaa perhokalastus tai sen opettelu niin kannattaa tutustua Kajanaclubiin ja sen Fly School with Anni -verkkokurssiin.

 

 

SUP Balance tekee hyvää mielelle ja keholle

 

13840466_10153979599329125_1522821180_o

 

Kokeilin ensimmäistä kertaa SUP Balancea. Osallistuin Kajaaninjoella ohjatulle tunnille, joka lähti Kauppatorin rannasta ja kesti 1,5 h.

SUP Balance on SUP-laudan päällä tehtäviä kehonhallinta-, tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia. Tavoitteena on ymmärtääkseni myös rentoutua ja vähentää stressiä.

Laudalla ei ole varsinaista kaatumisen vaaraa, joten varusteeksi käyvät normaalit säänmukaiset liikuntavaatteet. Laudalla ollaan paljain varpain ja siihen saa mukaan vaikkapa juomapullon verkolla kiinni.

Aloittelijoiden tunti kun oli kyseessä, teimme aika perusvenytyksiä ja tasapainoa ja lihaskuntoa kehittäviä liikkeitä. On kuitenkin ihan eri fiilis tehdä liikkeitä, kun vesi liplattaa rauhottavasti ympärillä, voi katsella taivaalle ja saa olla ulkoilmassa. Eikä esimerkiksi tuijottaa jumppasalin kattoa.

Kaikista vaikeinta olivat liikkeet, joissa piti ottaa tasapainoa vaativa asento ja kääntää katse taivaalle. Tasapaino säilyi niin kauan kun katseen sai suunnattua alas veteen tai kauas horisonttiin, mutta ylöspäin katsoessa tasapainon löytäminen vaati erityistä keskittymistä. Selällään makaaminen ja taivaalle tuijottelu oli asia erikseen.

 

sup_taivas_web

 

Ohjaaja Ronja ohjasi kivaan ja rauhalliseen tyyliin, joten uuteen lajiin pääsi hyvin kärryille. Kovin suurta ryhmää tähän lajiin ei kerrallaan sovi, koska ryhmä helposti leviää kukin mihinkin suuntaaan. Nytkin joki oli melko tyyni ja valitsimme saarien takaa suojaisen paikan, mutta jokaisen liikesarjan jälkeen sai meloa itsensä takaisin lähtöpaikkaan.

Myös ohikulkijoita tuntui kiinnostavan homma ja meidän pyllistelyä laudoilla jäätiin oikein rannoilta seuraamaan. Harmi, että itse en saanut otettua kuvia tunnin aikana, sillä ryhmä sup-laudan päällä venyttelijöitä on jo itsessään rauhoittava ja hieno näky!

 

Keli oli tyyni Kajaani-joella.

Keli oli tyyni Kajaaninjoella.

Sup balanceen tarkoitetut laudat on leveämpiä kuin sup-laudalla melomiseen tarkoitetut. Ne on todella leveät ja tukevat, joten kaatumista ei tarvitse pelätä.

Sup balanceen tarkoitetut laudat on leveämpiä kuin sup-laudalla melomiseen tarkoitetut. Ne on todella leveät ja tukevat, joten kaatumista ei tarvitse pelätä.

 

Siinä laudalla venytellessä ja sinistä taivasta katsellessa tuli mieleen, että tässä on laji, joka sopii Suomen matkailubrändiin. Suomea halutaan tuoda esiin hyvinvointimatkailun ja wellbeing-matkailun kohteena. Ja kun Suomea markkinoidaan matkailukohteena, usein korostetaan luontoa ihmisen hyvinvoinnin lähteenä.

Löytöretki Hyvinvointimatkailuun -raportissa kuvataan, että ”Wellbeing sisältää rauhoittumisen ja rentoutumisen lisäksi myös omaan aktiivisuuteen pohjautuvia kunto-, liikunta- ja terveyselementtejä.” Sup balance sopii tähän kuvaukseen loistavasti.

Ovatkohan Visit Finlandin tämän kesän Tour de Relax -markkinointikampanjan osallistujat käyneet suppailemassa?

 

Tämä on näkymä sup-laudalla selällä maatessa.

Tämä on näkymä sup-laudalla selällä maatessa. Mielenrauhaa!

 

Facebookista löytyy lisätietoja SUP-melonnasta Kajaanissa.

 

 

Karhuja katsomassa kuvauskopissa

 

karhutappelu2_web

Samoilla ruoka-apajilla voi tulla nokkapokkaa, jos kaveri tulee liian lähelle.

 

Ilta oli täynnä toimintaa, kun olin karhunkatseluretkellä Martinselkosen eräkeskuksessa Suomussalmella Kainuussa. Näin muun muassa nuoren karhun kiipeävän puuhun ja kahden naaraskarhun keskinäisen rähinän. 

Istuimme kuusi tuntia kopissa suon laidalla kilometrin päässä Venäjän rajasta. Eteemme suolle oli levitetty 15 kiloa koiranruokaa, mikä houkutteli illan aikana yhteensä yli 20 karhua paikalle. Parhaimmillaan paikalla oli yhdeksän karhua, joista kaksi oli emoja viimevuotisten pentujensa kanssa. Tämän vuoden pentuja ei näkynyt.

Ensimmäinen karhu nähtiin jo kopille kävellessä (jännittävä alku!) ja viimeiset vilahtivat vielä metsatiellä, kun ajoimme autolla takaisin.

 

pentue_blogi

Emo ja 1,5-vuotiaat pennut.

 

Näinkin lyhyessä ajassa pystyi huomaamaan, miten kaikki karhut ovat erinäköisiä ja erilaisia. Kaikilla karhuilla oli omat piirteensä, niin että oli helppo heti tunnistaa, jos joku karhuista tuli paikalle uudestaan.

Lähistöllä oli myös pari muuta koppia ja toisaalla oli myös kalaa tarjolla alueen karhuille. Haaskoja ei käytetä, vaan ruoka levitetään niin että kaikki mahtuvat syömään samaan aikaan. Oppaamme mukaan haaskassa on ongelmallista se, että yksi uros helposti omii sen ja silloin tulee tappeluita.

Karhut ruokitaan joka päivä, vaikka ei olisi retkiäkään. Jos parikin päivää jää väliin, karhut lähtevät etsimään ruokaa muualta.

 

karhut_pystyssa_web

”Joku tulossa? Täytyy tarkistaa kuka.”

 

Karhuja katsellessa tuli jotenkin absurdi olo. On kiehtovaa seurata niitä läheltä ja rauhassa, mutta samalla se on luonnotonta. Siis se, että karhuja ruokitaan ja että ne ovat tottuneita ihmisten läsnäoloon. Ne eivät häiriintyneet hiljaisesta puheesta, mutta havahtuivat muihin kopista kuuluneisiin kolahduksiin tai ääniin. Karhut saattoivat vilkaista kopille ja pari karhua tuli lähemmäksikin tutkimaan. Syödessä karhut käänsivät takapuolen koppiin päin.

Oppaan mukaan karhut tulevat kesyksi tälle kyseiselle paikalle, mutta eivät ihmiselle yleisesti. Otsot tietävät tämän paikan turvalliseksi, mutta käyttäytyvät muualla eri lailla. Alueella kaadetaan syksyisin karhuja ja silloin usein uteliaimmat yksilöt tulevat ammutuiksi.

 

karhu_kopilla_web

Tämä yksilö tuli kopille tarkastelemaan ihmisiä.

 

Karhukanta Suomessa on noin 1 700 yksilöä tämän kevään pennut mukaanlukien ja Venäjältä vaeltavien kanssa 2 000. Näkemistämme karhuista suurin osa asustaa Venäjän puolella ja tulee vain syömään ruokintapaikalle ja palaa sitten takaisin.

Oppaamme sanoi, että monella karhuretkellä käyneellä on ollut monenlaisia ennakkokäsityksiä, jotka ovat sitten muuttuneet retken aikana. Mesikämmenet ovat rauhallisia eläimiä, niille pitää vain antaa tilaa ja kunnioitusta, niin pärjäämme hyvin sulassa sovussa.

 

karhutappelu_web

 

Martinselkosen eräkeskus on kuulemma ainoa paikka maailmassa, missä voi päästä näkemään saman talven ruskean karhun pentuja. Siellä käykin ympäri maailmaa ammattikuvaajia.

 

karhukoppi_web

Kopilta lähdössä, luukut laitettu jo kiinni.

lahjakortti_web

Kiitos hienosta elämyksestä lahjakortin antaneille ystäville!

 

 

 

Teatteri saapui asemaravintolaan

 

asema_ikkuna

 

Olin tosi ilahtunut kuullessani, että Kajaanin rautatieasemalla esitetään näytelmää. Asema on rakennuksena upea – Suomen kauneimmaksikin asemaksi tituleerattu – mutta ei mielestäni täysin hyödynnetty.

Lipunmyynti loppui asemalta pari vuotta sitten ja viimeiset Kajaanin konduktöörit saivat kenkää VR:ltä hiljattain, joten oletan, että henkilöstön tilojen käyttökin on vähentynyt. Onneksi positiivisiakin uutisia tuli tällä viikolla, kun VR ilmoitti aloittavansa nopeamman yhteyden Helsingin ja Kajaanin välille. Aseman kahvila edelleen pyörii ja sen tiloissa näytelmäkin esitettiin.

 

asema_odotussali

Upeat on takat odotussalissa.

 

Esitys myös sopi erittäin hyvin miljööseen. Se oli kajaanilaisen Vaara-kollektiivin Läpilyönti-näytelmä, joka käsittelee pienten paikkakuntien identiteettiä, kotiseuturakkautta, lähtemistä ja jäämistä. Yleisö näki ikkunasta ratapihan ja siellä seisovat tavaravaunut. Se toi jännän aitouden tunteen näytelmään verrattuna siihen, että yleisö olisi istunut pimeässä teatterisalissa.

 

asema_yleisö

 

Teatteriesitys tuo kaivattua eloa vanhaan rakennukseen, josta yleensä vain pyyhälletään läpi – jos edes käydään sisällä. Tämä kokemus pistää miettimään, että mihin kaikkeen muuhunkin asemarakennusta voisi käyttää? Ja vastaavassa tilanteessa olevia asemia on varmasti ympäri Suomen!

 

asema

Kajaanin rautatieasema valmistui 1905. Kuvassa se on lämpimässä vappukelissä.

 

Näytelmässä oli hauskoja ja tragikoomisia oivalluksia pienten paikakkuntien elämästä. Jäin myös miettimään omaa espoolaista identiteettiäni. Espoolaisilla ei ole vahvaa omaa identiteettiä (esimerkiksi jääkiekkojoukkue meni juuri konkurssiin), mutta silti korjaan aina, jos joku sanoo minua helsinkiläiseksi – vaikka suurimmalle osalle suomalaisista se on ihan sama asia.

 

Leijalautailun talvikausi ja haaste päättyivät – katso kuvat!

 

kite_erwan_1

 

Kaikki hauska loppuu aikanaan – niin myös haasteeni opetella leijalautailemaan talven aikana. Hyppiminen jäi ensi kauteen, mutta muuten tuli jo hetkiä, jolloin pystyin nauttimaan leijan kyydistä ja jopa vähän”kruisimaan”.

Ystäväni Erwan otti tämän postauksen kuvat yhdellä kevään viimeisistä leijailukerroista. Näistä kuvista välittyy hienosti fiilis ja näkyy ammattikuvaajan kädenjälki.

 

kite_erwan_3

Lähdossä leijailemaan Oulujärvellä

 

Leijailu tai kajaanilaisittain ”kitteily” on siitä hauska laji, että juuri kun kuvittelen hallitsevani tilannetta ja otan rennommin, olenkin hetken päästä ihan pulassa ilman mitään kontrollia leijaan.

Myöskään säätä ei pysty hallitsemaan. Juuri kun olen luullut, että tuuli on tyyntynyt ja olen päättänyt lopettaa ja saanut kaikki tavarat pakattua, tuuli yltyykin jälleen.

 

kite_erwan_4

Aurinko vasemmalla, minä oikealla

 

Leijalautailun opettelussa vaiheet menivät näin:

  1. Tutustuin lajiin, varusteisiin ja turvallisuuteen teoriatunnilla.
  2. Opettelin leijan ohjaamista (lähinnä selällään jäällä maaten).
  3. Kuivaharjoittelin lähtöä ilman lautaa (alkuasento on istuen ja leija pitää saada nykäisemään liikkeelle).
  4. Opettelin leijalla ajamista (yhteen suuntaan).
  5. Opettelin kääntymistä ja toiseen suuntaan ajamista.
  6. Opettelin palaamista samaan paikkaan mistä olin lähtenyt – ei muuten ihan helppoa!

Nyt olen päässyt hyvin alkuun, mutta kehittyä voi loputtomasti. Kun leija on vielä paremmin hallinnassa, voi lisää haastetta hakea kovemmista tuulista.

 

kite_erwan_5

Kurssin vetäjä Jyrki ohjaa alkuun, kun kokeilen eri leijaa.

kite_erwan_2

 

Tämä kausi on nyt taputeltu. Kesäkaudella leijailua voi jatkaa avovedessä. Kesällä on kuitenkin niin paljon muitakin harrasteita, joten voi olla, että laji jää minun osaltani talvilajiksi. Toisaalta olen kuullut, että leijalautailu on hauskempaa vedessä kuin jäällä, joten saa nähdä innostuisinko kuitenkin kokeilemaan… Se kuitenkin vaatisi taas oman treeninsä, sillä vesi on ihan erilainen elementti.

Täältä löytyvät aikaisemmat leijalautailun opetteluun liittyvät blogikirjoitukseni:
>> Leijalautailu – kevään haaste
>> Leijalautailu – jäällä tositoimissa
>> Laudalla leijan vietävänä

 

kite_erwan_6

 

 

Hyrynsalmen kunta torppasi tuulivoiman matkailun takia – eikö ne sovi yhteen?

 

latukahvila_ukkohalla_web

Hyrynsalmella samassa maisemassa on jo laskettelurinteet ja latukahvilana toimiva vanha savupirtti. Sopisiko tänne tuulimyllytkin?

 

Hyrynsalmen kunnanvaltuusto käsitteli hiljattain kokouksessaan kolmea tuulivoimaan liittyvää osayleiskaavaa. Se hyväksyi niistä kaksi ja hylkäsi yhden. Kolmannen hankkeen hylkäystä esittänyt valtuuston jäsen perusteli kantaansa muun muassa haitoilla matkailuelinkeinoon.

Minua jäi uutisen luettuani mietityttämään, että mitä ovat nämä matkailulle aiheutuvat haitat?

Hyrynsalmi sijaitsee Ylä-Kainuussa, johon matkailijat tulevat hakemaan rauhaa, luontoa ja erämaata. Hyrynsalmella on Ukkohallan laskettelukeskus, jonka maisemaan tuulimyllyt olisivat tulleet.

Tässä asiassa kauneus on varmastikin katsojan silmässä.  Itse näkisin tuulimyllyjen sopivan erämaan laskettelukeskukseen. Matkailija voi yhdistää molemmat puhtauteen, raikkauteen ja jylhyyteen. Tuulivoima siis tukisi kohteen tarinaa ja sen imagoa – eikä olisi ristiriidassa niiden kanssa.

Uskoisin, että matkailijat suhtautuvat tuulimyllyihin neutraalimmin kuin vakituiset asukkaat. Kun on tutkittu tuulivoiman terveysvaikutuksia, on todettu että koettuun häiriöön vaikuttaa muun muassa asenteet tuulivoimaloiden maisemavaikutuksia kohtaan ja taloudellinen hyötyminen tuulivoimaloista. Jos naapurin isäntä saa hyvät korvaukset tuulivoimasta, mutta minä en, niin alkaahan se potuttamaan ja tuulimyllyt näköpiirissä häiritsemään.

Lomailijat eivät tuijota myllyjä vuoden jokainen päivä vaan muutaman päivän vuodessa hiihtoreissullaan, joten tuskin niistä niin paljoa häiriintyvätkään. Tähän pätee sama sääntö kuin vaikka sisustamiseen: sitä mitä ei voi peittää, kannattaa korostaa. Ekologisuutta arvostava matkailija voisi jopa kokea hyvää omaatuntoa siitä, että on valinnut laskettelukeskuksen, jossa käytetään paikallisesti tuotettua uusiutuvaa ja puhdasta energiaa. Tuulivoimasta voisi siis luoda lisäarvoa matkailijalle!

 

Koiravaljakkoa ajamassa – koirien ja ihmisten riemua

 

huskyt_kieletulkona_web

Koirat läähättävät juoksun jälkeen.

 

Kokeiltiin pääsiäisenä aktiviteettia, jota kukaan meidän kahdeksan hengen ryhmästä ei ollut tehnyt ennen – koiravaljakkoajelua. Valitsimme Vuokatti Safarisin ohjelmista Alfonsin karkumatkan. Siihen sisältyy 6 kilometrin ajelu kahden hengen reillä niin, että toinen ohjastaa ja toinen on kyydissä ja puolessa välissä vaihdetaan ajajaa. Retken jälkeen pääsimme katsomaan vielä koiratarhaa, juomaan pullakahvit ja opas vastaili kysymyksiimme koirista.

 

husky_valjakko_web

 

Täytyy myöntää, että ennen lähtöä jännitti hieman. Koirat olivat todella levottomia ja innoissaan lähdössä juoksemaan. Opas varoittikin, että aluksi ne lähtevät kovaa liikkeelle, mutta vauhti tasoittuu pian. Ensimmäinen mutka meni jarru pohjassa, mutta sitten tosiaan löytyi sopiva tempo. Ajajan hommaksi jäi jarruttaa tarvittaessa ja siirtää painoa mutkissa tarvittavaan suuntaan. Opas ajoi ensimmäistä rekeä ja valitsi reitin, muut valjakot seurasivat risteyksissä perässä.

Ainoa tilanne, jossa meidän valjakon keskittyminen meinasi herpaantua oli, kun iso metso käveli niiden edestä polun poikki. Etummainen kaksikko kiinnostui siitä ja koitti katsella sen perään. Samalla koirat vähän kompuroivat valjakon naruihin. Edessämme ajanut opas komensi ne kuitenkin pian takaisin ruotuun.

 

huskyt_nauraa_web

Hymyileekö koirat vai kuvittelenko vaan?

 

Matkabloggaaja Rimma kirjoitti hiljattain huskysafarien eettisyydestä ja haastatteli sitä varten Animalian edustajaa. Animalia suositteli jättämään rekikoirasafarit ja porokyydit väliin, sillä eläinten hyödyntämiseen turismissa liittyy aina hyvinvointiriskejä.

Tämän vierailun jälkeen Animalian suositus kuulostaa aika jyrkältä. En voi uskoa, että vaikka husky-yrittäjä ajattelisi vain taloudellista etua, hänen kannattaisi laiminlyödä eläimiä. Se ei voi olla taloudellisesti kannattavaa pitkällä tähtäimellä.

Vuokatti Safarin opas kertoi, että kaikille koirille pitää antaa normaalit rokotukset ja lääkitä kennelyskää vastaan. Jos kennelyskää tulee koiratarhaan, se leviää helposti ja olisi katastrofi, jos kaikki koirat sairastuisivat sesongin aikaan.

Vuokatti Safarilla on tällä hetkellä 81 koiraa, jotka työntekijöiden täytyy myös tuntea hyvin. Opas kertoi, että kun sopiva pari tai valjakkotiimi löytyy, niitä ei turhaan vaihdeta. Saman valjakon koirat asuvat viereisissä häkeissä ja ulkoilevat yhdessä. Jos pareja vaihdetaan, koirat saattavat hämmentyä  ja työskentely häiriintyy. Sama pari voi tehdä vuosia töitä yhdessä.

Vuokatti Safareilla on omia pentueita keskimäärin kerran vuodessa. Parhaiden koirien ominaisuuksia halutaan jatkaa. Viimeisin pentue on nyt 10 kuukauden ikäinen eikä vielä työskentele täysipainoisesti. Opas kertoi, että pennun ensimmäiset kokemukset valjakkoajosta täytyy olla mieluisia, sillä muuten sille voi tulla kammo. Jos pentu laitetaan ensimmäisellä kerralla rähisevän aikuisen koiran pariksi tai kokemus on muuten epämieluisa, siitä tuskin tulee hyvää työkoiraa.

Kaikki nämä seikat puhuvat sen puolesta, että koirista pitää pitää hyvää huolta ja ne pitää tuntea hyvin, jotta koirien työskentely sujuu hyvin ja sitä kautta yritys saa tyytyväisiä asiakkaita ja tuottoa liiketoiminnastaan. Työn on oltava pitkäjänteistä.

 

huskyt_häkissä_web

Retken jälkeen kävimme katsomassa tarhaa, jossa koirat asuvat pareittain häkeissä.

 

Koirat myös silminnähden nauttivat työstään. Ero ennen ja jälkeen ajon oli merkittävä. Ennen ajelulle lähtöä koirat pitivät kovaa meteliä ja liikkuivat levottomasti. Ajon jälkeen ne olivat rauhallisia, läähättivät ja näyttivät tyytyväisiltä. Myös me kyydissä olleet ihmiset olimme tyytyväisiä ja nautimme koirien juoksemisen riemusta.

 

Lomavieraat ja parhaat hiihtokelit tulossa Kainuuseen

 

IMG_20160228_190952

Laiska koiranulkoiluttaja 🙂

 

Etelä-Suomessa taitaa olla monella jo kevätfiilikset, mutta täällä Kainuussa on vasta käsillä parhaat kelit moneen talvilajiin.

Erityisen innoissani olen siksi, että saamme tällä ja ensi viikolla ystäviä kylään ja suunnitelmissa on harrastaa monenlaista talviurheilua. Ainakin hiihtoa, laskettelua ja huskysafari on tiedossa. Kaverien joukossa on sekä suomalaisia että ulkomaalaisia, joten osalle nämä ovat melko eksoottisia kokemuksia. Itsekin saa enemmän irti ja on paljon hauskempaa, kun tehdään juttuja porukalla.

Nyt vain toivotaan, että voidaan järjestää vieraiden toiveiden mukaiset selkeä sää niin että päivällä paistaa aurinko ja yöllä leiskuu revontulet!

 

jäätie_web

Oulujärven yli menee jäätie.

kaisa_hiihtää_web

Olin tänään hiihtelemässä Nuasjärvellä, joka on Kajaanin ja Vuokatin välissä. Nuasjärvi on viime aikoina tullut tunnetuksi siitä, että sinne laskee Talvivaaran purkuputki.

jää_web

 

Tässä silmä lepää. Mieleen tulee Hellaakosken aforismi:

”Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.”

 

Laudalla leijan vietävänä

 

IMG_20160305_200138

 

Uuden lajin opettelussa on nyt takana kolme kertaa leijailua lauta jaloissa. Polvet on mustelmilla, mutta olen alkanut vähän päästä jyvälle leijalautailusta.

Olen saanut jokaisella kerralla jokusen mukavan ”ajon”, vaikka olen myös roikkunut vatsallani leijan perässä. Alussa homma oli aika pelottavaa, mutta olen harjoitellut sen verran heikossa tuulessa, että hetkittäin on jopa tullut tunne, että pystyn hallitsemaan leijaa!

 

IMG_20160305_195038

Kuva: Maija Autio

 

Olen tullut siihen tulokseen, että extreme-lajien (johon tässä luen mukaan myös leijalautailun) harrastajien tulee olla luonteeltaan rauhallisia eikä äkkipikaisia rämäpäitä niinkuin voisi kuvitella. Leijalautailussa kärsivällisyyttä tarvitaan, sillä ainakin oman kokemukseni perusteella iso osa harrastukseen käytetystä ajasta menee säätilojen tarkkailuun, varusteiden huoltoon ja pakkaamiseen, purkamiseen, narujen selvittelyyn, muuhun säätöön ja odotteluun. Sitä upeampi on varmasti se fiilis kun homma luistaa!

Leijailuun ei sovi myöskään kireät aikataulut. Sopivat sääolosuhteet ei kuitenkaan noudata suunnittelemiani aikatauluja..

 

IMG_20160305_195857

Leija ylös ja sitten menoksi!

 

Harjoituskerrat ovat tähän asti olleet aika lyhyitä, parisen tuntia kerrallaan. Jokainen kerta on pitänyt aloittaa muistelemalla, että mites tämä menikään ja mistäs narusta mitäkin taas tapahtuikaan. Seuraavaksi toivon saavani pitemmän leijailupäivän niin että hommaan tulee enemmän toistoja ja se menee selkäytimeen asti.

Lisäksi toiveena paljon puuterilunta, aurinkoa ja sopivaa tuulta!

 

IMG_20160305_194611

Oltiin Maijan kanssa ensimmäistä kertaa leijailemassa ilman kurssin vetäjää, mutta saatiin pähkäilyn jälkeen narut järjestykseen ja päästiin liikkeelle, hyvä me!

 

Lue myös aikaisemmat juttuni ensimmäisestä leijalautailun teoriatunnista ja ekasta kerrasta jäällä!

 

 

 

 

Ärjänsaareen yleisöryntäys ensi kesänä?

 

ärjä_biitsi_toukokuussa_web

Toukokuisena arki-iltana oli rantahietikoilla hiljaista.

 

Metsähakkuut ja siihen liittynyt kohu ovat luoneet Ärjänsaarelle uuden kiinnostavan tarinan. Moni on kuullut Ärjänsaaresta ensimmäistä kertaa hakkuisiin liittyen (kirjoitin aikaisemmin blogiin postauksen ko. tapahtumaketjusta). Saaren luontoarvoja on ylistetty ja kulttuurihistoriallista merkitystä on maalailtu monissa kirjoituksissa.

Ärjänsaaren tarinaan ovat aikaisemmin kuuluneet kertomukset Suomen ainoiden sisävesimerirosvojen piilopaikasta ja lappalaisten muinaisesta pyhästä Porokirkosta. Ärjän tarinaan kietoutuvat myös monet paperitehtaan työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä muistot kesäpäivien vietosta saarella.

 

ärjä_hylky_web

Mikäköhän tämän hylyn tarina on? Mielikuvituksen voi antaa lähteä lentämään 🙂

 

Nyt tarinaan tulee uusi dramaattinen käänne, kun saaren metsät oltiin vähällä hakata ja metsäkoneet olivat jo töissään, kun luonnonsuojelijat ne viime hetkellä pysäyttivät.

Matkailussa oleellista on tarinat. Uskon, että aikaisempaa useampaa kiinnostaa käydä nyt katsomassa miltä näyttää hakkuun jäljet ja millainen on saari, jonka luonnon puolesta on taisteltu.

Miten matkailullinen hype nyt saataisiin hyödynnettyä?

 

Ärjänsaaren hakkuut loppuivat – mitä nyt?

 

ärjä_biitsi_web

 

Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua Ärjansaaren metsähakkuista. Ärjänsaari upeine hiekkarantoineen ja -töyräineen on Oulujärven helmi.

Lyhyesti kerrottuna tapahtumavaiheet ovat menneet näin: Saaren omistaja UPM teki Ärjässä metsähakkuita, joita ympäristöjärjestöt vastustivat. Kainuun ELY-keskus kuitenkin hylkäsi ympäristöjärjestöjen vireillepanon hakkuiden keskeyttämiseksi. Sen jälkeen järjestöt valittivat hallinto-oikeuteen ja luonnonsuojelijoita meni paikan päälle estämään metsäkoneiden työt. UPM ilmoitti lopettavansa hakkuut kesken.

Olen käynyt Ärjänsaaressa kesällä veneellä ja talvella hiihtänyt saarella sekä ajanut mönkijällä jäätä pitkin ympäri. Kun minulle tulee vieraita muualta, on Ärjänsaari yksi ykköskohteista, jonka haluan näyttää heille.

 

ärjä_mönkkäri_web

 

Saari kuuluu Natura 2000 -alueeseen ja rantojensuojeluohjelmaan. Ärjän erikoispiirteitä on hiekkarannat ja jopa 30 metriä korkeat hiekkatöyräät. Saaren sisäosat ovat pääosin talousmetsäkäytössä olevaa mäntykangasta. Männikkö on helppokulkuista ja tasakasvuista talousmetsää. Virkistyskäytön kannalta tärkeää on, että maisema pysyy yhtenäisenä.

 

ärjä_metsä_web

 

Ärjänsaaressa on potentiaalia nykyistä paljon merkittävämpäänkin matkailulliseen hyödyntämiseen. Suuri parannus oli, kun viime kesänä UPM hankki uuden laiturin veneilijöille. Nyt isommatkin veneet ja Oulujärvellä seilaavat höyrylaivat pääsevät rantautumaan.

 

ärjä_laivat_web

 

UPM on tehnyt vuonna 2014 Ärjänsaaren hoito- ja käyttösuunnitelman, jonka Kainuun ELY-keskus on hyväksynyt. Kajaanin ammattikorkeakoulu on tehnyt UPM:n toimeksiantona kehittämissuunnitelman saaren infrastruktuurille ja virkistyspalveluille.

Saari on ennen ollut paperitehtaalaisten ja heidän perheidensä kesänviettopaikkana. Siellä on järjestetty kesäleirejä ja juhlia. Siltä ajalta on edelleen mökkejä, leirikeskus ja muita rakennuksia, joiden kunto on päässyt huonoksi.

Saaressa on ollut kesällä kahvila, mökkivuokrausta ja venekyytipalvelua. Sitä on kuitenkin ollut vaikea saada kannattavaksi. Perusongelma on mielestäni omistajuus. Matkailu ei ole maanomistaja UPM:n ydintoimintaa ja se on siksi vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle. Vuokralla olevalla yrittäjällä taas ei ole tarpeeksi kannustinta investoida infraan, jota ei itse omista.

Mutta jos saarella matkailua pyörittäisi sellainen toimija, joka hyötyisi matkailun kehittämisestä, sillä olisi myös intressi panostaa infrastruktuuriin ja huolehtia luontoarvoista sekä maisemasta.

UPM on aikaisemmin ehdottanut valtiolle että voisi myydä sen, mutta kauppoja ei ole tullut. Toissa viikolla ryhmä Kajaanin kaupunginvaltuutettuja teki aloitteen kaupungille käynnistää neuvottelut omistusjärjestelyistä. Ekometsätalouden liitto ehdotti kansalaiskeräystä Ärjänsaaren ostamiseksi. En kuitenkaan usko, että kansanliike on paras taho ostamaan saatikka kykenevä huolehtimaan tällaisesta kohteesta.

Nyt kun häly hakkuista on laantunut, ei saa unohtaa Ärjän virkistyskäytön kehittämistä. Suunnitelmia on tehty ja seuraavaksi ne pitää toteuttaa.

 

ärjä_beachvolley_web

 

Ärjänsaareen liittyviä muita postauksiani:
>> Ärjänsaareen yleisöryntäys ensi kesänä?
>> Matkailu kilpailee luonnon käytöstä muiden tarpeiden kanssa

 

 

Leijalautailu – jäällä tositoimissa

 

late_jäällä_web

 

Takana on ensimmäiset treenit leijalautailua Oulujärven jäällä. Järven poikki kulkee jäätie, joten keskelle järveä pääsi kätevästi tietä pitkin.

Harjoittelin leijan hallintaa kahtena päivänä parisen tuntia kerrallaan. Aloitin pienestä leijasta ja siirryin vähitellen suurempiin.

Vielä ei ollut lautaa jaloissa, vaan koitin saada leijaan tuntumaa pääasiassa istuen ja selällään jäällä maaten. Se oli turvallisinta varsinkin isompien leijojen kanssa, kun kroppa toimi painona suurempia nykäisyjä vastaan. Vaikka tuulta oli vain 4 m/s, leijassa oli aika paljon voimaa tuulenpuuskan osuessa kohdalle. Ja kun leija nykäisi, niin tietysti paniikissa tein joka kerta päinvastoin kuin oli neuvottu. Tästä seurasi, että leija sai vain enemmän potkua ja minä roikuin perässä.

 

kaisa_jäällä_web

 

Kun leijan sai haltuun, selällään lumihangessa makaaminen ja leijan lennättely sieltä käsin oli itse asiassa aika rauhoittavaa.

Mutta seuraava kerta jännittää, sillä silloin laitetaan lauta jalkaan. Nyt jo kuivaharjoittelin laudalla lähtöä. Lähtöasento on istuallaan maassa ja leija pitää saada nykäisemään pystyasentoon. Mutta ei liikaa niin, että sitten kippaa suoraan nokalleen. Suksilla lähdön pitäisi olla helpompaa.

Vähän pelottaa, että olen täysi matkustaja lautani kanssa kun leija lähtee vetämään…

 

kaisa_puomi_web

Maisemat selällään jäällä maatessa.

laskiaispulla_web

Laskiaissunnuntaina ulkoilijat tietysti palkitsevat itsensä laskiaispullalla!

 

Lue kaikki leijalautailujuttuni:
>> Leijalautailu – kevään haaste
>> Laudalla leijan vietävänä
>> Leijalautailuhaaste päättyi!

 

Leijalautailu – kevään haaste

 

kite1_web

 

Olen jo parina talvena ihaillut leijalautailijoita ja -hiihtäjiä, jotka Oulujärven jäällä painelevat kovaa vauhtia ja tekevät näyttäviä hyppyjä.

Tästä innostuneena ilmoittauduin Leijakoulu Lappiksen kurssille. Nyt takana on ensimmäinen leijalautailun teoriatunti, jossa käytiin läpi varusteita, lajin perusperiaatteita ja turvallisuutta.

Ensimmäinen aihe oli turvallisuus, jonka kurssin kouluttaja Jyrki Vahlamo aloitti kertomalla lajissa sattuneista kuolemantapauksista. Tämähän käydään siis läpi sen takia, että riski tunnistettaisiin ja turvallisuudesta huolehdittaisiin, mutta silti vähän säväytti…

Noh, välineisiinkin tutustuttiin. Meille esiteltiin narujen kiinnityksiä ja tarkastuksia. Iso leija pumpattiin malliksi, mutta harjoittelu aloitetaan pienellä purjeella. Seuraavalla kerralla mennään jäälle ja treenataan leijan käyttöä ilman suksia tai lautoja. Kun leijan ohjaus on hallussa, otetaan laudat/sukset mukaan. Lasketteluun tarkoitetut välineet käyvät tähän hommaan. Lisäksi suositellaan polvisuojia.

 

kite2_web

Tällä pikkupurjeella sitä sitten aluksi treenataan

 

Kokeneen ”kiteilijän” mielipide oli, että laji on parhaimmillaan kesällä vedessä ja siihen se on alunperin kehitettykin. Meillä nämä olosuhteet ovat kuitenkin mitä ovat ja itseasiassa leijailun opettelu on jäällä helpompaa ja turvallisempaa kuin vedessä.

Kainuussa kiteilyyn on loistavat mahdollisuudet, koska isoja selkiä ja hienoja rantoja löytyy omasta takaa.

Nyt vain odotellaan sopivia kelejä. Aloittelijoille tuulta pitää olla, muttei liikaa. Tässä lajissa seuraavaa kertaa ei voi vain katsoa kalenterista ja sopia kuukauden päähän, vaan hommassa ollaan säiden varassa.

Purjelautaliiton sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa, mm. leijalautailusanasto, johon minun täytyy itsekin perehtyä.

Lohdullista tässä on se, että kurssilla on takuu, että niin kauan jatketaan kunnes kaikki pärjäävät itsenäisesti. Kurssin ohjaajalla on siis suuri luotto meidän kykyihin! Tästä kuulette vielä pitkin kevättä…

Lue jatkoa leijalautailulajikokeilulle:
>> Leijalautailu – jäällä toisitoimissa
>> Laudalla leijan vietävänä
>> Leijalautailuhaaste päättyi!

 

 

Uusi kansallispuisto perustetaan Suomussalmen Hossaan

 

hossa_web

 

Ympäristöministeriö julkisti tänään, että Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi perustetaan uusi kansallispuisto Suomussalmen Hossaan. Hieno uutinen!

Kävin itse retkellä Hossassa toissakesänä ja siltä retkeltä tulee mieleeni ensimmäisenä kirkasvetiset lammet, kauniisti kumpuileva maasto, mäntykankaat ja auringonpaiste. Alueella on myös 3 500 vuotta vanhoja kalliomaalauksia ja hyvät kalavedet.

Kävin samalla reissulla tutustumassa Hossan luontokeskukseen. Sieltä olin tallentanut tämän hauskan kuvauksen vanhoista vienalaisista häistä:

 

IMG_0928

 

Juhlavuoden takia kansallispuiston valinnassa oli painotettu myös historiallisia arvoja. Ei olisi tullut heti mieleen, että Suomussalmella on ollut niin ratkaiseva merkitys Suomen itsenäisyydelle. Suomussalmella järjestettiin 1917 kansalaiskokous, jossa tiettävästi ensimmäisen kerran vaadittiin Suomelle itsenäisyyttä. Talvisodan aikana Suomussalmella käytiin merkittävät Raatteentien taistelut.

Kainuulaiset iloitsevat uudesta kansallispuistosta, johon investoidaan 2.5 miljoonaa euroa. Matkailijoiden määrän uskotaan lisääntyvän. Yle Kajaanin uutisen mukaan ainakin poropuiston yrittäjä oli mennyt ihan sekaisin 😀

Lisää tietoa Hossan retkeilyalueesta löytyy Metsähallituksen sivuilta.

Aion käydä Hossassa avajaisten aikoihin, joten tiedossa on postausta miltä uuden kansallispuiston parannellut puitteet näyttävät silloin!

 

hossa2_web

 

 

 

Päristelemässä vaaralla

 

kaisa_kelkkailee_web

 

Kainuussa tulla tupsautti uutta lunta, joten oli hyvä hetki lähteä kokeilemaan moottorikelkkailua.

Kainuussa on laajat kelkkareitistöt ja meilläkin Kajaanissa kivenheiton päästä kotoa menee reitti. Tällä kertaa käytössä ollut kelkka oli Ristijärven Saukkovaaralla, joten retki tehtiin siellä.

Kelkkauraa ei oltu vielä ajettu ja uusi lumi oli upottavan pehmeää. Kaaduimme heti ensimmäiseen kinokseen ja minä kyytiläisenä muksahdin hankeen! 🙂 Päätimme vaihtaa kelkkareitiltä hiihtoreitille, jota ei myöskään oltu vielä huollettu hiihtokuntoon. Ladun kunnossapitäjä oli sanonut, että helpottaa ladun tekoa, jos pohjaa ensin tampataan moottorikelkoilla. Eli tällä kertaa luvan kanssa ajettiin kelkoilta kielletyllä reitillä.

 

Luminen kelkkareitti_web

Sininen hetki.

 

Itse kelkalla ajaminen on yllättävän fyysistä. Sarvia sai vääntää ihan tosissaan ja kroppaa jännittää. Kelkan työntäminen tai lumesta kaivaminen käyvät myös varmasti urheilusta – onneksi sitä ei nyt tarvinnut kokeilla. Kädet tärräsivät vielä illalla. Ei siis ollut sellainen rauhoittunut raukea fiilis kuin yleensä metsässä ulkoilun jälkeen talvella.

Nyt meno oli aika töyssyistä. Voin kuvitella, että hankikannolla järven jäällä meno on tasaisempaa ja nautinnollisempaa. Varsinkin keväisessä auringonpaisteessa!

Oli ihan hauska kokeilu, mutta ohi viliseviä kauniita maisemia olisi ollut mukava pysähtyä rauhassa ihastelemaan. Ja metsän rauhasta ei tässä yhteydessä voi puhua, päinvastoin, me rikoimme sen.

Tärkeää onkin huomioida kelkkailussa:

  • Vapaa-ajan kelkkailuun tarvitsee uraluvan. Niitä myy reittien ylläpitäjät Metsähallitus, kunnat ja kelkkailuyhdistykset.
  • Reiteiltä voi poiketa ainoastaan jääpeitteisellä vesistöalueella.
  • Moottorikelkkailu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan edellyttää maanomistajan luvan.
  • Lunta on oltava tarpeeksi, jotta kasvit ja maaperä ei vaurioidu.
  • Luontoa on kunnioitettava ja häiriötä pyrittävä minimoimaan.

 

kelkkailukielletty_web

Ei näin.

 

Tämä retki ei saanut minusta vielä innostunutta moottorikelkkailun harrastajaa. Jos johonkin vauhtikyytiin menisin metsässä mielelläni, voisi se olla husky-ajelu. Sen kokeilun voisinkin ottaa tämän talven tavoitteeksi!

 

 

Paikallisia tuotteita Kainuulaiselta Joulutorilta

 

Joulu lähestyy ja joulutoreilta voi jo innokkaimmat käydä hakemassa joulufiilistä. Joulutoreilta on myös kiva hankkia joululahjoja ja viemisiä. Näin ne tulee hankittua hyvissä ajoin ilman stressiä ja voi vieläpä löytyä kivoja paikallisia ja ekologisia tuotteita, joita ei marketeista saa.

Kainuulainen joulutori järjestettiin tänä viikonloppuna Kajaanihallissa ja löysin sieltä kivoja ideoita jouluun.

 

20151129_140821

Impilinnan  Osuuskunnan kyytönmaitosaippuaa oli tarjolla pihlajanmarjalla ja kehäkukalla hajustettuna.

20151129_134736

Taito Kainuun pöydällä oli myynnissä kierrätystekstiileistä tehtyä huopaa. Levyinä myytävää huopaa ja vinkkejä sen käyttöön löytyy Taito shopeista ympäri Suomen.

20151129_135904

Ninnimoi:n hauskoja kortteja, tarroja ja julisteita löytyy myös nettikaupasta www.ninnimoi.fi  

20151129_140203

Itselle lahjaksi lähti kuhmolaisen Ville Heikkisen tekemät puiset korvakorut 🙂

 

Kainuulainen joulutori on siitä mukava toritapahtuma, että se järjestetään sisätiloissa. Tunnelma on siis lämmin verrattuna marraskuiseen keliin! Kuulin, että viikonlopun aikana torilla oli lähes 8000 kävijää. Tapahtuman järjesti Kajaanin ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat osana opintojaan. Kiitos järjestäjille!

 

Potut suoraan mullasta

 

Mansikoita voi poimia itse monilla tiloilla. Kuolaniemen tilalla Sotkamossa voi kerätä myös vihanneksia ja juureksia omiin tarpeisiin. Kävin Kuolaniemen tilalla lämpimänä syyskuun sunnuntaina ja keräsin sipuleita, perunoita, avomaankurkkuja ja lehtikaalia. Tarjolla olisi ollut myös muita sesongin tuotteita.

 

20150913_135805

 

Homma toimi niin, että isäntä antoi kartan pelloista, ohjeet, muovipussit, hanskat, talikot ja kottikärryt. Jokainen sortti kerättiin omaan pussiinsa ja lopuksi punnittiin ja maksettiin painon mukaan.

 

20150913_140833  20150913_140502

 

Hinnat eivät ole halpoja markettien hintoihin verrattuna, joten säästämisellä itse keräämistä ei voi perustella. Mutta ainakin tiedän mistä pottuni tulevat ja että maksamani hinta on mennyt viljelijälle eikä kaikkiin väliportaisiin. Ruoka on taatusti tuoretta – perunoissa oli yhtä ohut kuori kuin kesällä uusissa perunoissa. Ja jotenkin ruoan arvo nousee heti, kun sen on omin pikku kätösin pellosta nostanut. Homma oli lisäksi kivaa!

 

pottuja 20150913_133641

 

Lämmin syksy on jo muisto vain, mutta onneksi sen antimista on voinut vielä nauttia syömällä perunamuusia ja etikkakurkkuja itse poimituista kasviksista!