Browsing Category

Saksa

Vaellus Alppien yli Saksa – Itävalta – Italia

 

 

Takana on kuuden päivän vaellus Alppien yli aivan upeissa maisemissa!

Vaellus alkoi Oberstdorfista, mikä on Baijerissa aivan eteläisintä Saksaa. Matka kulki Itävallan kautta Tirolissa ja päättyi Italian puolelle. Kävelymatkaa kertyi reilu 100 kilometriä. Korkein kohta oli 3019 metriä. Nousua tuli korkeussuunnassa yhteensä 7000 metriä ja saman verran laskua alaspäin. Päivittäin taapersin noin 30 000 askelta. Täytyy myöntää, että jalat olivat välillä koetuksella tällaisella sunnuntaikävelijällä.

Reittimme kulki E5-vaellusreittiä. Se on maastoon merkitty reitti, jolla ei tarvita kiipeilyvälineitä tai muita erityisvarusteita. Reitillä on alppimajoja, joissa voi yöpyä ja saa lämmintä ruokaa. Ja matkan varrella on kyliä, joissa saa hotellitasoista majoitusta.

Myös alppimajat oli hyvin varusteltuja. Oli vesivessat, kuivaushuoneet ja joissakin jopa suihkut. Tosin ensimmäisessä majassa missä kuivaushuonetta todella olisi tarvittu, se ei toiminut… noh märät kengät takaisin jalkaan aamulla, pianhan ne jo tuntui lämpimiltä.

 

Toisen vaellusyön majoituksemme Württemberger Haus (2 220 metrin korkeudessa) näkyy pienenä kuvassa.

 

Maisemat ja maastot vaihtelivat vehreistä laaksoista karuun ja kivikkoiseen vuoristoon, maalaismaisemasta jyrkille kallionrinteille. Matka alkoi vesisateessa, mutta muuttui puolentoista päivän jälkeen aurinkoiseksi loppumatkan ajaksi. Näimme murmeleita, gemssejä (vuoristossa eläviä vuohieläimiä), lampaita ja lehmiä. Lisäksi näimme paljon saksalaisia majoituspaikoissa. Oikeastaaan emme muita kuin saksalaisia nähneetkään.

Parissa kohtaa reitti menee asutuksen läpi tietä pitkin ja niissä on tarjolla bussi- tai taksikyyti vaeltajille. Mekin niihin turvauduimme, koska aika oli rajallinen emmekä muuten olisi ehtineet reittiä kuudessa päivässä. Lisäksi yksi rinne noustiin gondoli-hissillä ja yksi vuori mentiin läpi tunnelia pitkin. Nämäkin toivat oman lisänsä vuoristokokemukseen.

Lisäksi kuljimme Itävallan ja Italian rajalla Ötztalin vuorilla, mistä jäämies Ötz on löydetty. Se herätti miettimään mitä kaikkea muutakin sulavien jäätiköiden alta voisi löytyä. Valitettavasti kävelimme parissakin laaksossa sellaista kohtaa, mitkä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten on ollut jäätikköä, mutta ilmastonmuutoksen takia sulanut.

 

 

Murmelihan se siinä.

 

Polku oli pääsääntöisesti hyväkuntoista, mutta vaeltajilla ei tällä reitillä saa kovin pahaa korkean paikan kammoa olla. Polku kulkee usein rinteitä pitkin, joissa toisella puolella on pudotus. Useamman kerran kävi mielessä, että mitäs jos vahingossa tökkää sauvan liian pitkälle pudotuksen puolelle ja horjahtaa sinne päin tai irtosora lähtee valumaan jalkojen alta.

Parissa jyrkemmässä kohtaa oli parempi taittaa vaellussauvat kasaan ja laittaa reppuun, jotta käsillä sai otettua tukea. Jyrkin kohta tuli vastaan kun poikkesimme E5-reitiltä pois. Opaskirja oli kyllä varoittanut, että tähän nousuun kannattaa säästää voimia. Mutta mites niitä säästellä kun takana oli jo 7 tunnin vaellus! 😀 Tämä reitti oli merkitty vaativuustasoltaan mustaksi (samanlainen sininen-punainen-musta luokitus kuin laskettelurinteissä). Kivikkoiseen kohtaan oli laitettu vaijereita, joista sai otettua tukea, joten siitäkin selvittiin.

 

 

Kaikki sujui vaelluksella hyvin eikä mitään ylimääräisiä kommelluksia tullut. Paikat pysyivät suurin piirtein ehjinä yhtä kipeää nilkkaa, pieniä lihasjumeja ja hiertymiä lukuun ottamatta. Pysyimme aikataulussa ja sääolosuhteet olivat hyvät. Parina viimeisenä päivänä oli luvattu lämmintä ja iltapäiväksi ukkoskuuroja, joten pyrimme lähtemään aikaisin aamulla (tarkoittaa klo 6), jolloin vielä oli viileää ja miellyttävämpää kävellä sekä turvallisuuden takia, että pääsisimme ennen ukkosia pois paljailta vuoren rinteiltä.

 

Alppimajan tunnelmaa illallisaikaan.

 

Tällä reissulla emme päässeet yhdellekään varsinaiselle vuoren huipulle, vaan korkeimmissakin kohdissa vuoret jatkuivat vieressä vielä korkeampina. Vuoden takaisella alppivaelluksella liikuimme alueella, jossa vuoret olivat matalampia ja silloin tuli huiputettua useampikin, korkein oli 1800 metrisssä. Ja kun huipulle pääsi, tuntui, että on tosi korkealla – oikeastaan maailman katolla! Vaikka tällä kertaa olimme paljon korkeammalla, samaa huipulle kiipeämisen fiilistä ei tullut. Toki maastosta näki, että nyt ollaan korkealla ja maisemat oli upeat ja jylhät. Se vain on jännä, miten suhteellista nämä korkeuserot on.

 

 

Vaeltaminen on kaiken kaikkiaan mahtava tapa irtautua arjesta. Porukassa ehtii jutella monenlaista, mutta myös vaipua omiin ajatuksiin. Ja välillä olla ajattelematta mitään muuta kuin seuraavaa nousua… tai ehkä majapaikassa odottavaa kylmää vehnäolutta.

Alpeilla on myös aivan oma vuoristo- ja vaelluskulttuurinsa, mitä oli hauska päästä seuraamaan. Osa vaelluskulttuuria on alppimajojen tarjoamat knödelit, keitot, makkarat, hapankaali ja sianihralla voideltu leipä!

Suuri kiitos tästä reissusta kuuluu ”matkanjohtajallemme” Angelalle, joka etukäteen teki reittisuunnitelman ja varaukset sekä paikan päällä ainoana saksankielisenä hoiti monet käytännön asiat sekä käänsi ja selitti meille muille mitä tapahtuu. Danke schön!

En ollut ikinä ennen kuullut edes koko E5-vaellusreitistä ja luulenpa ettei moni muukaan suomalainen. Teen vielä erillisen postauksen niille, joita kiinnostaa tarkemmin reitti, varusteet, hinnat ja muut käytännön asiat. Toivon, että niistä tiedoista on hyötyä, jos jotakuta muutakin kiinnostaa lähteä vaeltamaan Alppien yli.

 

Aamulla lähdössä majapaikastamme Braunschweiger Hütte, joka 2759 metrin korkeudessa.

Varoitus! Vyöryviä kiviä.

Mukava terassikeli Similau Hüttella, vähän yli 3000 metrissä!

 

Matka päättyi Italian puolelle Meraniin. Kuvat yllä ovat Meranin rinteeltä Schennan kylästä. Alue on Etelä-Tirolia ja ihmiset kuulemma mieltävät itsensä enemmän tirolilaisiksi kuin italialaisiksi. Alue on saksankielistä eikä tuntunut yhtään Italialta – paitsi viiniviljelmät!

Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut, vaikka ennen matkaa olin hieman kauhuissani. Lue täältä viime hetken valmistautumisesta Alppivaellukseen.

 

 

Viime hetken valmistautuminen Alppivaellukseen

 

 

Lähden huomenna vaellukselle Alppien yli. Matka alkaa Saksan puolelta, kulkee Itävallan kautta ja päättyy Italiaan. Nyt kauhistuttaa, että mihin olen taas pääni pistänyt. Varsinkin kun valmistautuminen on jäänyt todella vähälle.

Lähdemme reissuun neljän hengen porukalla ja matkajärjestelyt ovat sujuneet omalta kannaltani helposti, sillä itävaltalainen ystäväni Angela on tehnyt etukäteisjärjestelyt kuten suunnitellut reitin, varannut majoitukset ja ostanut tarvittavat liput etukäteen. Minulla on täysi luotto hänen suunnitelmiinsa, sillä olimme samalla porukalla Itävallassa vaeltamassa myös viime vuonna. Silloin tosin vaellus oli kolmipäiväinen ja korkein huippu oli 1800 metriä. Nyt vaellus on kuusipäiväinen ja korkeimmat huiput nousevat 3000 metriin.

Kävelymatkaa on kuuden päivän vaellukselle vain noin 100 km, mikä ei tee päiväkohtaisesta matkasta pitkää. Haastavan reitistä tekee kuitenkin korkeuserot. Reitillemme osuu korkeita huippuja. Yhteensä huipuille kipuamiseen kertyy lähes 7 000 metrin verran noustavaa korkeuseroa ja saman verran pitää vielä tulla alas.

E5 on yksi Euroopan kaukovaellusreiteistä, jotka kulkevat useamman Euroopan maan kautta. E5-reitti alkaa Ranskan Bretagnesta ja kulkee aina Sveitsin, Saksan ja Itävallan kautta Italian Veronaan asti. Suosituin osa siitä on kuitenkin Alpit ylittävä osuus Oberstdorfista Meraniin, jonka me aiomme kävellä. Kiipeilyvälineitä ei reitillä tarvita.

Tälle pätkälle osuu myös laaksojen tasaisempia osuuksia, mutta meillä on aikaa vaellukselle vain kuusi päivää, joten joudumme ottamaan parissa kohtaa bussin tai taksin. Eli kävelymatkalla skippaamme tasaiset laaksot ja keskitymme pelkästään vuorille kipuamiseen ja niiltä laskeutumiseen. Laskeutuminen ei mielestäni ole yhtään nousemista helpompaa. Kuulostaa vähän hullun hommalta!

 

 

En ollut juuri mitenkään vielä valmistaunut, ja viikkoa ennen reissua iski pieni ahdistus. Tosiasiat alkoivat valjeta. Huiput ovat niin korkeita, että vuoristotaudin oireet on mahdollisia. Säätila on ollut vaellusreitillä kylmä ja sateinen. Lämpötila saattaa mennä siis nollaan asteeseen vuorilla. Kovaa vesisadetta on luvattu myös meidän vaelluksen ensimmäiselle päivälle. Kaiken kukkuraksi luin Hesarista uutisen Lehmä tappoi patikoijan Itävallassa. Kaikkea sitä voikin sattua.

Paras kuitenkin tehdä niitä valmisteluja mitä vielä ehtii. Tein joitain uusia hankintoja: uusia vaellussukkia, uusi tekninen urheilupaita ja uudet vaellussauvat. Kävin testaamassa sauvoja lähellä kotia, Kajaanin Vimpelinvaaran laskettelurinteessä. Kuvat on otettu sieltä (ei hullummat näkymät meillä kotimaisemissakaan). Sauvat on todella tarpeellinen varustus vuoristossa. Ne auttavat sekä ylämäessa kiivetessä että alamäessa ottamaan iskua vastaan.

Yövymme alppimajoissa, joissa on sängyt ja peitot sekä ruokaa. Eli telttoja tai trangioita ei onneksi tarvitse kantaa mukana. Aion pärjätä 20 litran päivärepulla. Tämä vaatikin repun useampaan kertaan pakkaamista ja tarkkaa harkintaa, mitä aivan välttämätöntä tarvitsee mukaan. Vaatteita pitää kuitenkin olla monenlaiselle kelille ja hikinen paita on mukava vaihtaa kuivaan. Vaelluslenkkareiden lisäksi otin mukaan vaellussandaalit, sillä en halua olla yksien kenkien varassa, jos ne alkavat hiertää (tämä on partioaikoina kantapään kautta opittua). Eväille ei jäänyt tilaa, joten ne menevät mieheni reppuun, jossa on ruhtinaalliset 40 litraa tilaa. Juomavettä täytyy myös aina olla varulta reilusti mukana.

Viime hetken valmistautumisena tein juhannuksena 10 kilometrin metsälenkin mökkimaisemissa. Enempään ei nyt pystynyt, joten tämä yksi lenkki riittäköön. Retki oli kuitenkin niin kiva, että aloin jo innostua pidemmästä vaelluksesta.

Joka tapauksessa viikon vaellusreissu on täysi irtiotto arjesta. Kevät on ollut hektinen ja tuntuu, että olen sen tarpeessa. Vuoristossa ei toimi netti eikä välttämättä kuulu puhelinkaan. Täytyy keskittyä aina yhteen nousuun kerrallaan ilman mitään muita päässä pyöriviä ajatuksia.

Sen tiedän, että maisemat ovat upeat kuten viime vuoden vaelluksesta kertovassa postauksessa näkyy. Ja vaelluspäivän jälkeen itsensä voi palkita alppimajojen ruoalla ja kylmällä oluella! Sen ajatuksen voimalla mennään päivä kerrallaan!

Nyt ei voi enää muuta kuin pistää sormet ristiin ja toivoa, että kroppa kestää ja säät suosii.

Se on moro!