Home Islanti Islantilainen kalastajakylä Höfn

Islantilainen kalastajakylä Höfn

written by Kaisa 25.3.2018

 

Pääsin opastetulle kävelykierrokselle aistimaan kalastajakylän vanhaa elämäntyyliä. Höfn tunnetaan ravuistaan ja retkistä jäätikölle.

Sää oli harmaa, sateinen ja tuulinen. Olin käymässä työmatkalla Islannin kaakkoisessa kulmassa rannikkokylässä nimeltään Höfn í Hornafirði, näin kavereiden kesken Höfn (lausutaan Höpn).

Höfn on perinteisesti elänyt kalastuksesta, mutta viime aikoina tärkeäksi elinkeinoksi on noussut matkailu. Kylä sijaitsee lähellä Euroopan suurinta jäätikköä Vatnajökullia  ja toimii tukikohtana jäätikköretkille. Höfn on myös kätevä pysähdyspaikka saarta autolla kiertäville. Se on lähellä 1-päätietä eikä tällä nurkalla ole muita isompia asutuskeskuksia. Höfnistä löytyy hotelli, muutama hyvä ravintola, uima-allas, ruokakauppa, Vatnajökullin infokeskus ja islantilaisia villapaitoja myyvä käsityökauppa. Eli kaikki mitä matkailija tarvitsee.

 

 

Aikaisemmin matkailusesonki Höfnissä kuten muuallakin Islannissa ajoittui kesään, mutta parina viime vuonna matkailu on kasvanut Islannissa rajusti ja Höfnissäkin sesonki on nykyään ympäri vuoden.

Yhä useampi matkailija saa siis kokea Islannin rannikon tyypillisen talvisään – kuten oman reissuni aikana. Vuoden keskilämpötila Höfnissä on neljä astetta ja meren vaikutuksen takia sää on leuto vuoden ympäri. Joulu-maaliskuun keskilämpötila keikkuu nollassa. Talven aikana lumi ehtii sataa ja sulaa monta kertaa. Höfn on Islannin sateisimpia alueita.

 

Kierros kalastajakylän historiaan

Islannin historia on siitä erikoinen, että ihmisen aika saarella on lyhyt ja siitä on sen vuoksi tarkat historiankirjat. Tiedetään, että ensimmäiset vakituiset asukkaat tulivat saarelle 800-luvulla ja tiedetään myös keitä he olivat – norjalaisia mukanaan skotlantilaisia ja irlantilaisia orjia ja palvelijoita. Esimerkiksi Suomessahan ei vieläkään ole täyttä selvyyttä mistä suomalaiset ja suomen kieli tulevat.

Myös Höfnin kylän historia tiedetään tarkkaan. Kylä on vasta 100-vuotias ja sen ensimmäinen rakennus oli kauppa, joka perustettiin tähän asumattomaan kolkkaan Tanskan hallitsijan määräyksestä. Sisämaan lammasfarmarit kävivät siellä pari kertaa vuodessa ostoksilla. Myöhemmin kun kalastusveneet kehittyivät, Höfnin edustan kalavesiä päästiin hyödyntämään ja kylä kasvoi kalastuksen ympärille. Nykyään Höfnissä on 1700 asukasta, mikä on Islannin kokoluokassa jo merkittävä asutuskeskus.

 

 

Kylän 15. talon rakensi oppaamme Huldan isovanhemmat. Hänen perheensä on siis kylän ensimmäisiä asuttajia ja perheen tarinan kautta voi kertoa koko kylän vaiheista. Hulda kertookin elävästi historiasta ja kalastajaperheiden elämäntyylistä oman perheensä kautta, mikä tekee opastuksesta erittäin mielenkiintoisen.

Oppaamme on itse ollut pienenä auttamassa äitiä kalatehtaalla ja isän vanha alus on edelleen satamassa nähtävillä, vaikka ei käytössä olekaan.

Kalastajaperheissä miehet ovat olleet paljon pois – joko merellä tai meressä – kuten Hulda sanoo. Hänenkin sedistään ja serkuistaan viisi on hukkunut kalastusveneiden mukana. Näistä usea vielä samassa onnettomuudessa. Naiset ovat siis pyörittäneet arkea ja siksi myös tottuneet pärjäämään omillaan. Tämä osaltaan selittää Islantia tasa-arvon kärkimaana.

 

 

Opastettu kierros käy satamassa ja vesisateelta päästään suojaan sisätiloihin. Pysähdymme Vatnajökullin kansallispuiston infossa, joka on perustettu kylän ensimmäiseen rakennukseen eli entiseen kauppaan. Vanhoja kalastusvälineitä ja veneitä esittelevä näyttely on rakennettu isoon halliin, jossa on aikaisemmin ollut kalatehdas. Alunperin hallin ovat rakentaneet britit armeijan tarpeisiin. Satamassa on myös rivitalo, jossa kalastusalusten miehistö on asunut maissa ollessaan. Merille lähtöä odotellessa miehet asuivat isoissa tuvissa ja kunnostivat varusteita. Elämä oli yksinkertaista ja karua.

 

 

Paikallisuus valttina

Oppaamme Hulda uskoo paikallisuuteen ja hitaaseen matkailuun, jossa ehtii tutustua paikalliseen elämään ja aistimaan kaikilla aisteilla. Huldalla on oma yritys Höfn Local Guide, jonka kautta hän vetää erilaisia luontoretkiä ja opastettuja kierroksia. Huldan mielestä myös sateinen sää on osa islantilaista autenttista elämystä. Matkailija kokee sen millaisissa olosuhteissa islantilaiset elävät – tätä Islanti on!

Kun matkailu on kasvanut nopeasti, Höfnissä matkailutoimijatkin ovat havahtuneet paikallisuuden merkitykseen. Kun kysyntää on paljon, uusia retkien tarjoajiakin on ilmaantunut.  Erilaisia Islannin kiertoretkiä myydään eikä opas aina välttämättä tunne kaikkia kohteita kovin hyvin. Tämä on tuonut jo nyt turvallisuusriskejä Vatnajökullille järjestetyille jäätikköretkille.  Kuulemani mukaan Islannissa ei ole mitään rajoituksia tai lupia siihen kuka saa viedä matkailijaryhmiä jäätikölle – tässä tapauksessa Vatnajökullin kansallispuistoon.

 

 

Aikaisemmin Visit Vatnajökull mainosti aluetta yleisesti matkakohteena, mutta nyt se on keskittynyt mainostamaan erityisesti paikallisia palveluntarjoajia. Paikallisuus ei ole mikään tae jäätikköosaamisesta, mutta todennäköisesti alueella asuvat ihmiset ainakin ymmärtävät jäätiköiden ja sääolosuhteiden riskit.

Alueen asukkaita harmittaa ulkopuolelta tulevissa retkien tarjoajissa tietysti se, että tulot valuvat muualle. Jos kyseessä on vielä osaamattomat oppaat, kohteesta jätetään negatiivista palautetta sosiaaliseen mediaan. Sana leviää ja se vaikuttaa mielikuvaan kohteesta – riippumatta matkanjärjestäjästä.

 

 

Höfnin kylä ei sinänsä ole mikään erityinen nähtävyys tai poikkeuksellisen kaunis. Alueen ehdoton ykkösnähtävyys on läheinen jäätikkö ja monet suuntaavat sinne päiväretkille. Paikallinen opas saa kuitenkin pienen kalastajakylän historian heräämään eloon. Ihmisten elämäntapa syrjäisessä ja karussa kolkassa Atlantin rannalla on kiinnostavaa kuultavaa.

Pienen ja mitättömältäkin tuntuvan paikan elämästä voi löytyä mielenkiintoisia tarinoita, kunhan malttaa pysähtyä ja kuunnella.

 

 

Lue myös nämä

16 comments

Heini 25.3.2018 at 23:16

Varsinkin kun on noin nuori historia niin paikallistarinoilla on suurempi merkitys kun ei ole samalla tavalla muistomerkkejä kierrettävänä. Harmi, että sinne tulee niin paljon ulkopuolisia oppaita, jotka eivät sitten saa yhtä lailla henkeä kierrokseen. Islanti on kyllä omalla bucket listilla!

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:57

Kiitos kommentista:) Islanti on tosiaan näkemisen arvoinen, on se sen verran erityislaatuinen maa.
Islannissa on pulaa matkailualan työntekijöistä (tai työntekijöistä ylipäänsä kun maassa on käytännössä täystyöllisyys), joten maahan tulee paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Vaikka olisivat hyviä työssään, ehkä autenttisuus vähän kärsii jos asiakaspalvelijat joita matkailija tapaa alkavat olla enimmäkseen ulkomaalaisia.

Reply
Ari 26.3.2018 at 14:45

Höfn todellakin on idyllinen kaupunki ja hummeri on hyvää.
Olimme vaimoni kanssa kiertämässä Islantia ja yövyimme Höfnissä. Katselimme illalla paitoja kaupan ikkunassa, kun sisältä tuli mummo kysymään, josko meitä villapaidat kiinnostivat. ”Tulkaa sisään katsomaan.” Kaupassa istui kuusi, seitsemän mummoa kutomassa villapaitoja ja me kiersimme ja valitsimme neljä paitaa. Kun niitä pakattiin, yksi mummoista tuli viereeni ja kertoi, että hän on kutonut valitsemani harmaan villapaidan. Paljon ei suomenruotsilla ymmärtänyt islanninkielestä, mutta päällimmäiset kuulumiset vaihdettiin. Sain vielä mummolta kortin, jossa oli onnentoivotukset ja hänen nimensä.
Villapaita on minulla vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin, ja hyvin on kestänyt. Edelleen on lämmin ja pehmeä.

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:34

Ihana tarina! Tässä tapauksessa ainakin tiesit tuotteen alkuperän 😉 ei pelkoa että olisi kiinalaista halpatuotantoa.
Pienillä paikkakunnilla ihmiset ovat aidosti ystävällisiä ja auttavaisia. Sen sain itsekin kokea Höfnissä!

Reply
Ne Tammelat 27.3.2018 at 21:42

Sympaattisen oloinen kylä ja mukavaa, että saitte hyvän paikallisoppaan, saa paljon enemmän irti kohteesta. Tuolla jäätiköllä olisi tosi kiehtovaa käydä. Hyvä tietää tuosta opaskäytännöstä, niin voi ainakin yrittää valita viisaasti sen suhteen.

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:37

Juu, on hyvä tiedostaa oppaan ammattitaidon tärkeys varsinkin jäätikköretkille, vaikka vaikeahan se on itse arvioida oppaan osaamista. Jos jollain on vinkkejä aiheeseen niin mielelläni kuulisin!

Reply
Anni | Rajatapaukset 29.3.2018 at 09:30

On tosiaan kätevä pysähdyspaikka saarta kiertäessä, sen vuoksi minäkin Höfniin tutustuin. Valitettavasti meillekin osui elokuussa niin sateinen ja sumuinen sää että kovin innokkaasti emme jaksaneet kylää kiertää ja kylän taustalla upeasti lymyävät vuoretkin jäivät piiloon. Ehkä joku toinen kerta sitten, jäätikköretki kyllä kiinnostaisi!

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:39

Joo mullakin meni kaksi ekaa päivää niin etten edes tiennyt vuoria 😄 kolmantena päivänä alkoi vasta valjeta tilanne kun sumu hellitti ja vuoret tuli näkyviin.

Reply
Pia / Lyhyenä hetkenä 29.3.2018 at 11:51

Pienet paikat ja kylät ovat parhaita! Ei haittaa vaikka näkemistä ei juuri olisi, sillä paikallisia tarinoita riittää aina. Ja kun meren rannalla ollaan, ruoka on taatusti tuoretta ja hyvää!

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:47

Juuri näin! Paikallinen kala ja ravut olivat tosi herkullisesti valmistettuja. Hotelli Höfnin oma ravintolakin oli tosi hyvä. Hassua kyllä, kylästä ei löydy kalakauppaa eikä marketista saa paikallista kalaa. Kylässä on kalatehdas mihin saalis menee suoraan kalastajilta ja ravintoloilla on omat diilit kalastajien kanssa. Kuulemma kalakauppaa on yritetty monesti mutta se ei ole kannattavaa. Kyläläisillä on niin monella omat yhteydet millä saavat kalaa suoraan kalastajilta tai kalastavat itse ettei asiakkaita riitä. Tämä sama taitaa päteä Suomessakin joissain paikoissa.

Reply
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 29.3.2018 at 21:07

Islanti kiehtoo kovasti, mutta luulen sen olevan kivempi ehkä keväämmällä. Vaikka silloin onkin jo turisti sesonki kuumimmillaan, niin tuo kolea rannikko sää saa jo lukiessa ja kuvia katsoessa palelemaan 😀

Reply
Kaisa 30.3.2018 at 21:50

Joo, Islannissa sää muuttuu tosi nopeasti, mutta keväällä ja kesällä varmasti paremmat mahdollisuudet mukaviin keleihin. Tosin kovin lämmintä tai kylmää on harvoin, sää on leuto ympäri vuoden.

Reply
Marja 31.3.2018 at 20:13

Voi että tulee näistä jutuista ikävä Islantiin. Pääsin tasan vuosi sitten viimein käymään siellä. Meille sattui vielä upeat säät. Niin symppis maa, toivottavasti vaan kestää sen turistimäärän.

Reply
Kaisa 2.4.2018 at 15:18

Kyllä, symppis maa ja symppikset ihmiset 🙂 mun mielestä islantilaiset on mukavan rentoja ja niillä on samantyyppinen musta huumorintaju kuin suomalaisilla… kestävyyteenkin on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota ja sen edestä kampanjoidaan. Matkailuministeriö on lanseerannut maassa käyville matkailijoille kestävän matkailun sitoumuksen: https://www.northiceland.is/en/blog/iceland-leads-the-way-on-responsible-tourism-with-unique-tourist-pledge

Reply
Simo 1.4.2018 at 00:19

Mä oon käyny Islannissa syksyllä ja meillä kävi kyl hyvä tuuri reissusäiden suhteen. Tosin ei me Höfniin asti mentykään jämähdettiin neljäksi päiväksi Reykjavikiin. Ensi kerralla sitten ja silloin tulee olemaan jäätikkövaelluskin ohjelmassa. Pitääpi katsella palvelutarjontaa sitten hyvissä ajoin läpi ja valita joku oikeasti asiansa osaava!

Reply
Virpi/Hätälasku matkablogi 1.4.2018 at 09:55

Islanti on kyllä kiehtova maa! Kovasti sinne suunnalle ollut menossa, mutta vielä toistaiseksi ainakin se on jäänyt. Paikalliset oppaat ovat ihan parhaita missä tahansa, etenkin tälläiset jotka todella tuntevat kylän historian!

Reply

Leave a Comment