Home Suomi 1200 lyhtyä valaisi sotkamolaisen kylän

1200 lyhtyä valaisi sotkamolaisen kylän

written by Kaisa 14.1.2018

 

 

Paakinmäen kylällä Sotkamossa on jokavuotinen perinne sytyttää jäälyhdyt valaisemaan tienvarsia ja pihoja. Tapahtuma on lähtenyt alkujaan vuonna 1993 muutamasta pihatien lyhdystä ja levinnyt siitä koko naapuruston yhteiseksi tempaukseksi.

Kävin tapahtumassa itse ensimmäistä kertaa. Näky on upea. Paakinmäen kylä sijaitsee syrjäseudulla, missä ei ole katuvaloja tai muuta kaupungin valosaastetta. Pelkkä pimeys, maalaismaisema ja tykkylumella kuorrutetut puut.

Lyhtyjä on ripoteltu helminauhaksi teiden varsiin ja aseteltu erilaisiin muodostelmiin. Kylätalona toimivalta vanhalta koululta lähtee lyhtyjen koristama kävelyreitti viereiselle pellolle ja pihateille. Isoin yksittäinen asetelma oli pellolle lyhdyin muodostettu numero 100, oletettavasti Suomi100-hengessä.

 

 

Paakin jouluvalojen ajankohta vaihtelee hieman säiden mukaan. Yleensä tapahtuma on järjestetty joulupäivänä, uutena vuotena tai loppiaisena. Tänäkin vuonna oli tarkoitus sytyttää lyhdyt loppiaisena, mutta tuuli oli ollut liian kova ja lumisadekin haittasi projektia.

Usein tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla Kainuussa voi olla koviakin paukkupakkasia. Nyt pakkasta oli vain pari astetta. Pieni pakkanen on mukavin keli yleisölle, mutta tarkoittaa sitä, että lyhdyt sulavat nopeammin. Paakin tapahtuman jäälyhdyissä käytetään aitoja kynttilöitä, jotka lämmittävät jäälyhtyä. Tapahtuma alkoi klo 15 iltapäivällä ja järjestäjät arvioivat, että lyhdyt kestäisivät puoleen yöhön asti.

1200 jäälyhdyn tekemisessä, levittämisessä, sytyttämisessä ja muissa järjestelyissä on iso homma – vain yhden illan tapahtumaa varten. Mutta elävässä tulessa on erityinen tunnelma, jota ei saa aikaan sähkökynttilöillä tai ledivaloilla.

 

 

Raskaasta tykkylumesta on ollut tänä talvena paljon harmia Kainuussa. Se on taivuttanut ja katkonut puita saaden aikaan sähkökatkoja ja isoja taloudellisia vahinkoja metsänomistajille. Lumiset puut tekevät maisemasta kuitenkin todella kauniin.

Toinen ihastuksen aihe Paakinmäen tapahtumassa on talkoohenki. Tempaus toteutetaan vuodesta toiseen ilmaiseksi tuomaan ihmisille iloa pimeään vuodenaikaan. Ja se kerääkin paljon väkeä. Kyläläiset järjestävät myös kahvilan, josta saa lämmintä juomaa, kahvileipää ja makkaraa. Tuloilla katetaan tapahtuman kuluja.

 

 

Valitettavasti omat kuvani eivät tee ihan oikeutta tapahtumalle. Samaa tunnelmaa on vaikea välittää, sillä kuvaaminen pimeässä on haastavaa. Kokeilin säätää kamerani valotusaikaa pidemmäksi, mutta silloin kuvat helposti tärähtävät. Jalusta olisi ollut siinä tarpeen. Siltikin laajalle alueelle levittäytyneen kokonaisuuden kuvaaminen on vaikeaa.

Tapahtumasta on myös dronella ilmasta kuvattua videota ja ammattikuvaajan otoksia Sotkamo-lehdessä.

Suuri kiitos hienosta elämyksestä aktiivisille kyläläisille!

 

 

 

 

Lue myös nämä

18 comments

Henna / Kulkutautiset 14.1.2018 at 15:15

Onpa kaunista! Tuli ihan sellainen olo, että jonain vuonna minäkin lähden ihastelemaan tuota jäälyhtytulvaa, mutta taitaa olla vähän haastavaa toteuttaa täältä Etelä-Suomesta käsin, jos ajankohta on vähän epävarma lähes h-hetkeen asti. Onneksi on näitä kuvia ihasteltavana ja voi vain kuvitella, miten harras tunnelma on ollut paikan päällä 🙂

Reply
Kaisa 14.1.2018 at 20:01

Joo, yksi järjestäjistäkin sanoi, että oli vaikea etukäteen markkinoida tapahtumaa, kun ei varmuudella tiedä ajankohtaa ihan viime hetkille asti. Mutta tapahtumassa onkin toisaalta hienoa juuri se, että on luonnossa ja luonnon olosuhteissa 🙂 Ja lähialueen ihmiset osaa kuitenkin odottaa sitä, kun on jokavuotinen tapa. Tunnelma tosiaan oli jopa harras paikoitellen, kun joissain kohdissa tuli mieleen hautausmaan kynttilät. Muualla harvoin näkee näin paljon kynttilöitä.

Reply
Marja 15.1.2018 at 00:16

Mahtavan näköistä! Kivaa, kun ihmiset keksii luxhelsinkejä ja tällaisia helpottamaan kaamosta😊

Reply
Kaisa 15.1.2018 at 19:09

Hei Marja, kiva kun jätit kommentin. Mietin paikan päällä että ihan vetää vertoja luxhelsingille ja muille kaupunkivalotapahtumille! 🙂

Reply
Ne Tammelat 15.1.2018 at 23:12

Ihan mahtava idea ja ihanaa talkoohenkeä. Varmasti myös paikallisilla lämpimät fiilikset toteuttaa tuollaista, piristää monin tavoin pimeän keskellä.

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 18:05

Kyllä! Kaikki valo ja piristys on tarpeen tähän aikaan vuodesta 🙂

Reply
Sisko / Hieman_vino 15.1.2018 at 23:22

Tästä luin viime vuonna ja jos matka olisi lyhyempi, olisin lähteyt siltä istumalta katsomaan näitä lyhtyjä! Kuvissasi näyttävät vähintäänkin yhtä upeilta kuin olin ajatellut! 🙂

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 18:08

Hauskaa, että sana on kiirinyt 🙂 ei siis ihan pelkästään paikallisten kyläläisten tiedossa.

Reply
Anita / My Tiny Travel Journal 17.1.2018 at 19:49

Oikein tunsin pakkasen poskillani ja kainuulaisen metsän tuoksun nenässäni! Olen Kainuusta kotoisin ja sinne vie edelleen tie lasten mummolaan, joten kuvista tuli vähän ”koti-ikäväkin”. 🙂 Samanlainen tapahtuma on joskus järjestetty myös Kajaanin Paltaniemessä, mutta en tiedä järjestetäänkö vielä.

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 18:07

Olen myös kuullut Paltaniemen tapahtumasta, mutta en muista onko sillä joku säännöllinen ajankohta. En ole ainakaan paikalle osunut 🙂

Reply
Marianne/Heavy Metal Traveler 19.1.2018 at 17:56

Upeita kuvia! Todella hieno, sadunomainen näky. Ihana tapa 🙂

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 18:09

Kiitos paljon! Sadunomainen on hieno sana kuvaamaan fiilistä paikankin päällä 🙂

Reply
Mikko |Shangri-la.fi 20.1.2018 at 14:49

Mielettömän nättiä! Toivottavasti jaksavat tehdä saman jatkossakin. Mukava lukea tällaisista tempauksista Suomessakin. Tuntuu, että meillä päin ei aina jakseta heittäytyä näin hienosti tekemään yhdesssä.

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 19:10

Hyvä pointti. Ja tämä on myös osoitus siitä, että hienojen ideoiden ei tartte olla monimutkaisia. Itse käsin tehty ja simppeli on kaunista 🙂

Reply
Paula - Viinilaakson viemää 21.1.2018 at 09:03

Empäs ole koskaan kuullut tästä perinteestä mutta näyttää upealle. Hieno idea! Ja upeammaksi kuvat tekee myös tuo lumen määrä, vautsi!

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 19:07

Joo, oikea winter wonderland 🙂

Reply
Kohteena maailma / Rami 22.1.2018 at 21:55

Empä ollut moisesta kuullutkaan! Pienistä puroista kasvaa iso virta ja näin on tämäkin tapahtuma alkunsa saanut. On varmasti upea näky paikan päällä, sillä tunnelma välittyi mukavasti kuvista tänne kotisohvallekin -)

Reply
Kaisa 25.1.2018 at 19:11

Kiva kuulla, kiitos kommentista! 🙂

Reply

Leave a Comment