Home Suomi Anorak-ravintola on tuoreesti kainuulainen

Anorak-ravintola on tuoreesti kainuulainen

written by Kaisa 19.11.2017

 

 

Tätä on Kajaanissa odotettu kuin kuuta nousevaa. Kajaanin toiseksi vanhin rakennus on ollut remontissa kolme vuotta. Nyt siihen on avattu ravintola Anorak ja pian avataan myös R-Collection vaatemerkin uuden konseptin myymälä.

Vanha hirsitalo sijaitsee Kajaanin parhaimmalla paikalla: rinteessä Kajaani-joen rannalla. Sen uudelta terassilta on näkymät rantapuistoon, joelle ja Kajaanin linnan raunioille. Rakennuksella on pitkä historia. Sen vanhin osa on rakennettu jo 1820-luvulla ja taloa on käytetty ainakin sairaalana, kansakouluna, kirjastona ja taidekouluna.

 

 

Nyt rakennus on saanut täysin uuden elämän. Remontti on mitä ilmeisemmin ollut pitkä ja mutkikas, sillä työtä on tehty vanhaa kunnioittaen. Talon ostaneilla R-Collection vaatemerkin omistajilla oli kuitenkin vahva visio, joka kantoi yllätysten yli.

Nyt taloon on tulossa lifestyle-myymälä, jossa on esillä parhaat palat R-Collectionin uusimmasta mallistosta sekä muita kotimaisia sisustus- ja lifestyle-tuotteita. R-Collection on kajaanilainen vaatemerkki, jolla on kaupungissa myös tehtaanmyymälä alerekkeineen ja vanhojen mallistojen hajakokoineen, mutta tämä liike on enemmänkin showroom, jossa uudet tuotteet on tyylikkäästi näytillä. Kävin kurkkaamassa keskeneräiseen myymälään, jota kovaa vauhtia laitettiin kuntoon.

 

 

Samalla kun käy ostoksilla myymälässä, voi poiketa lounaalle tai cocktaileille ravintolan puolelle. Anorak-ravintolan slogan on ”tuoreesti kainuulainen”, mikä tuntuu toteutuvan hyvin. Nuoret yrittäjät ovat tehneet vanhasta hirsitalosta raikkaan ja nuorekkaan oleskelupaikan. Ruoka on paikallisista raaka-aineista ja se myös tuodaan esiin.

Leipä on paikallisesta Pekka Heikkisen leipomosta, kala on viereisestä Oulujärvestä, perunat läheiseltä luomutilalta. Juomalistalla on kuopiolaisen RPS-panimon oluita, jotka ovat minulle uusi tuttavuus.

Kävin testaamassa ravintolan lauantai-iltana. Uusi ravintola on selkeästi herättänyt kiinnostusta, sillä pöydän sai varattua vasta puoli kymmeneksi. Otimme alkudrinksut, alkuruoan ja pääruoan. Jälkiruoalle ei enää jäänyt tilaa. Alkuruokani kurpitsakeitto sekä pääruokani punajuuri-pähkinämureke lehtikaalihumuksella ja kainuulaisilla herkkutateilla ovat molemmat vegaanisia. Ja herkullisia! Mieheni otti alkupalaksi hölskyhaukea ja mätiä sekä pääruoaksi päivän kalaa, joka oli kuhaa. Kaikki Oulujärvestä.

 

 

Ravintolailta oli kaiken kaikkiaan todella mukava kokemus. Kaikki tuntuu toimivan, vaikka ravintolaa onkin pykätty kasaan kovalla kiireellä pikkujoulukauteen. Näin alkuvaiheessa on tosin ollut jotain epäselvyyksiä aukioloaikojen kanssa, mutta ne varmaankin vähenevät, kun toiminta vakiintuu ja alkuhäslinki on ohi. Hienoa kuitenkin on, että perjantaisin ja lauantaisin Anorak on auki klo 02 asti.

 

Sisustuksessa näkyy aikakausien kerrostumat. Kattomaalaus löytyi kerrosten alta lautakatosta ja vanhaa maalia on jätetty rouheasti näkyviin.

 

Yle kirjoitti projektista uutisessaan: ”Hanke on taitavaa brändityötä. Yritys pyrkii paraikaa kansainvälisille markkinoille ja historiallisen rakennuksen kunnostaminen tukikohdaksi tukee kiinnostavia mielikuvia nuorekkaasta, perinteitä kunnioittavasta yrityksestä.”

Itse arvostan todella paljon, että joku ottaa näin ison urakan vanhan talon remontteineen. Anorak on kaivattu lisä Kajaanin ravintolatarjontaan!

 

 

Ensi kesää varten on kovia odotuksia terassin suhteen, sillä siltä on upeat maisemat Kajaani-joen ja linnanraunion suuntaan. Talvella maisema on melko pysähtynyt, mutta kesällä puistossa on elämää ja kesätapahtumia. Silloin terassi on aitiopaikalla!

 

 

Lue myös nämä

8 comments

Pia / Lyhyenä hetkenä 19.11.2017 at 20:26

Onpa hieno konsepti, ihailtavaa rohkeutta nuorilta yrittäjiltä! Anorak menee suoraan ämpärilistalleni!

Reply
Kaisa 19.11.2017 at 21:51

Kyllä! R-Collectionilla on käynnissä sukupolvenvaihdos ja nuorella yrittäjäpariskunnalla on hieno tekemisen meininki.

Reply
liisa 19.11.2017 at 21:38

Ravintola oli saanut viiden tähden arvosteluja vaikkei ollut ollut vielä ollenkaan auki….

Reply
Kaisa 19.11.2017 at 21:52

Heheh, joo. Kovat paineet oli jo ennakkoon 😀 kiitos kommentista, Liisa!

Reply
Marielisa 20.11.2017 at 11:14

Entisenä kajaanilaisena ei voi kuin nostaa hattua yrittäjien visiolle ja rohkeudelle, hienoa!
Näyttää ja vaikuttaa erittäin lupaavalta – toivotaan todella menestystä Anorakille 😊

Reply
Kaisa 20.11.2017 at 23:15

Joo, toivon samaa, että asiakkaita riittää ja saavat vastinetta isolle investoinnille, jonka ovat tehneet. Kiitos kommentista, Marielisa 🙂

Reply
Esko mähönen 20.11.2017 at 21:18

Hirveetä skeidaa oli ruoka. Home haisi ku jussilassa.

Reply
Kaisa 20.11.2017 at 23:17

Harmi, että sinulla oli ollut huono kokemus.

Reply

Leave a Comment