Pamirin valtatiellä Kirgisiassa

Yhteistyössä Matkatoimisto Traveller Oy

 

 

”Jetit näkyy, herätkää!”

 

Herään kylmästä huoneesta monen peiton alta huutoon. Olimme pari päivää sitten maininneet jossain keskustelussa jetit, lumimiehet siis, ja miettineet että löytyisiköhän niitä täältä Pamirin vuoristosta. Nytkö ne on sitten tulleet meidän majatalon pihaan?? Herranjesta! Äkkiä ylös!! Aivoni raksuttavat hitaasti unenpöpperössä ja parin sekunnin miettimisen jälkeen tulen siihen tulokseen, että kyllä sen varmaan täytyi kuitenkin olla että ”jakit näkyy”. Ja koska me jo ollaan nähty kohtuullisen paljon jakkeja matkamme aikana, niin sen, että joku käy herättämässä koko talon ja ilmoittamassa, että ”jakit näkyy”, täytyy tarkoittaa jotain poikkeuksellisen suurta tai muuten erikoista jakkilaumaa. Eihän tässä siis auta muu kuin kaivautua esiin peiton alta ja lähteä katsomaan!

Nappaan hammasharjan mukaan ja lähden tukka sekaisin ulos katsomaan jakkeja. Ulkona selviää, että itse asiassa se on ”Lenin” joka näkyy, ei jetit eikä jakit. Eilen illalla pilvessä olleet korkeat vuorenhuiput ovat todellakin tänään tulleet esiin ja majapaikkamme pihasta voi ihailla suoraa näkymää Tadžikistanin ja Kirgisian rajalla sijaitsevalle 7 134 metrin korkuiselle Lenin-vuoren huipulle.

 

Siellä se siintää!

 

Ensimmäisenä Kirgisian matkapäivänä ajamme 190 kilometriä Sary-Tashin kylästä Oshin historialliseen kaupunkiin. Ajamme läpi laaksojen, jotka ovat ihan uskomattoman vihreitä – etenkin Tadžikistanin maisemiin verrattuna – ja jyrkkiä! Melkein pystysuorilla rinteillä tasapainottelee hevosia, jakkeja, lehmiä ja vuohia. Pojat myyvät tien vieressä käyneestä hevosenmaidosta tehtyä Kirgisian kansallisjuomaa.

 

Hevosenmaitoa ja juustopalleroita

 

Hevoset ovat kirgisialaisille tärkeitä: täällä kasvaa aivan tietynlainen pienikokoinen hevoslaji, jota käytetään paitsi lihaksi ja maidoksi, niin myös muun muassa perinteisissä hevoskilpailuissa. En ole missään koskaan nähnyt näin paljon hevosia: niitä on tuhansia laiduntamassa pelloilla ja vuorenrinteillä ja käyskentelemässä vapaina välillä jopa keskellä tietä.

 

Hevosenmaito on Kirgisian kansallisjuomaa. Kuva: Wikipedia

Hevoskilpailut. Kuva: Mr. Theklan, Flickr

 

Ylitämme matkamme viimeisen korkean solan 3 600 metrissä ja kaikkiaan laskeudumme päivän aikana takaisin normaalilukemiin eli noin 1 000 metriin. Nopeasti laskeutuessa menee korvat lukkoon.

 

 

Oshiin päästyämme kiertelemme sen valtavassa basaarissa ja käymme myös kaupungin UNESCOn maailmanperintökohteessa, pyhällä Sulaiman-Too-vuorella. Meinaan eksyä sokkeloiseen basaariin ainakin kymmenen kertaa, kun jään ihmettelemään ja kuvaamaan sen värikkäitä yksityiskohtia enkä huomaa muiden taas jo kadonnen kulman taakse. Mutta minkä kulman?

 

Sulaiman-Too-vuori kätkee sisäänsä muun muassa useita vanhoja palvontapaikkoja ja petroglyfejä. Kallioon louhitussa museossa käynti ei tosin ollut erityisen inspiroiva. Kuva: Dave Proffer BY 2.0 via Wikimedia. Commons

Näkymä Oshin kaupunkiin Sulaiman-Too-vuorelta

 

Seuraavana matkapäivänä lennämme lyhyen kotimaanlennon Oshista Kirgisian pääkaupunkiin Bishkekiin. Siellä meillä on vielä aikaa tehdä kierros kaupungilla ja nauttia matkamme viimeinen illallinen.

 

Arkkitehtuuri on tässäkin Keski-Aasian pääkaupungissa mahtipohtista.

Bishkekissä sijaitsee Keski-Aasian suurin ortodoksikirkko. Kuva: Ondřej Žváček GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html), CC-BY-SA-3.0 via Wikimedia Commons

 

Aamuyöstä hotellilta lentokentälle lähtee väsynyt, mutta tyytyväinen joukko seikkailijoita. Näihin kaikkiaan kahteen Tadžikistanissa ja Kirgisiassa viettämäämme viikkoon on mahtunut niin monta kerran elämässä -kokemusta, etten osaa edes laskea. Reissusta paluusta on tätä kirjoittaessani kulunut melkein kaksi kuukautta, mutta tuntuu että en vieläkään täysin ymmärrä kaikkea sitä mitä näin ja koin. Katson valokuvia ja ihmettelen, että olinko minä tosiaankin noissa maisemissa?

Unelmani toteutui ja sain kulkea ikivanhaa Silkkitietä pienen pätkän verran ja nähdä maisemat ja kulttuurit, jotka ovat edelleen samoja kuin satoja vuosia sittenkin. Sain tavata armottomissa oloissa eläviä ystävällisiä, sitkeitä ihmisiä. Kohta Pamirin vuoristoon varmaan saadaan jo ensilumi ja alkaa taas pitkä ja näännyttävä talvi. Mutta yhtä lailla sinnekin tulee taas kevät: murmelit saavat uudet poikueet, jakit tuoretta ruohoa syödäkseen ja lapset pääsevät taas leikkimään pihoille. Karun kaunis elämä Silkkitiellä jatkuu vuosisataisten perinteiden mukaan.

 

Lue myös edelliset jutut Pamirin valtatieltä:
>> Nyt mennään mukavuusalueen ulkopuolelle!
>> Lähtö Pamirin valtatielle: ensimmäinen etappi Dushanbesta Kalai-Khumbiin
>> Kalai-Khumbista Khorogiin
>> Khorogista Yamgiin
>> Yamgista Langariin
>> Langarista Bulunkuliin
>> Bulunkulista Murgabiin
>> Murgabista Sary-Tashiin (rajan yli Tadžikistanista Kirgisiaan)

 

 

Matkustin yhteistyössä Matkatoimisto Travellerin kanssa. Jos kiinnostuit matkasta, löydät Travellerin Keski-Aasian tulevan matkatarjonnan täältä. Kirgisian maapalvelut järjesti Edelweiss Travel Company.

 

*****

Piditkö lukemastasi? Seuraa meidän seikkailuja myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *