Retki jäätikön sisään Islannissa

islanti_glaciertour_web

 

Islanti on vastakohtien maa, jossa voi kokea sekä kuumat lähteet ja vulkaanisen maaperään, mutta myös lumen ja jään. Osallistuin Islannissa Into the Glacier -jäätikköretkelle, jossa pääsee tutustumaan jäätikköön sisältä käsin. Islannin toiseksi suurimmalle jäätikölle, nimeltään Langjokull, on kaivettu puolen kilometrin mittainen tunneli. Jäätikkö sijaitsee noin 100 km Reykjavikista sisämaahan.

Valitsemamme lyhyin retki kestää reilu kolme tuntia – kelistä riippuen. Matka retkikeskukselta jäätikölle kestää noin tunnin ja opastettu kävelykierros paikan päällä saman verran. Matka sinänsä on jo elämyksellinen. Iso sotilaskäyttöön tehty maastoajoneuvo ajaa meidät laaksosta ylös jäätikölle.

Harmillisesti keli on pilvinen. Valkoinen maa, tuulen puhaltama lumi, valkoiset pilvet ja valkoiset vuorenhuiput muodostavat ympärillemme loputtoman valkoisuuden. Pilvistä huolimatta lumi heijastaa niin että aurinkolasit olisivat olleet tarpeen menomatkalla.

 

islanti_glaciertour_car_web

Matka taittui alunperin Naton käyttöön tehdyllä isolla autolla.

islanti_glaciertour_basecamp_web

Puolivälissä matkaa pysähdyttiin lyhyelle jaloittelu- ja kuvaustauolle basecampissa, jossa oli pelkkä valkoinen maisema ja nämä pari lintua.

islanti_glaciertour_tie_web

Pysähdys basecampilla – tuolta me tultiin.

islanti_glaciertour_maisemat_web

Muuta vastaantulevaa liikennettä ei reitillä ole kuin samanlainen retkikuljetus.

islanti_glaciertour_kaisa_web

Suuaukko, josta jäätikkötunneli alkaa. Eri vuodenaikoina ja lumimäärästä riippuen ovi on vähän eri kohdissa ja sen auki pitämiseksi pitää tehdä usein lumitöitä, kun tuuli jatkuvasti puhaltaa lunta tunnelin suulle.

islanti_glaciertour4_web

islanti_glaciertour_laguuni_web

 

Lämpötila tunnelissa oli pari astetta plussalla. Lumi ja jää eristää, vaikka ulkona olisi kovakin pakkanen. Haalarit ja talvisaappaat sisältyvät retken hintaan, mutta tavallisellakin talvitakilla pärjää. Tunneliin mentäessä kaikille annettiin kenkien päälle laitettavat ketjut, jotka helpottavat liukkaalla pohjalla kävelemistä.

Käytävä on valaistu erilaisilla valoilla ja sävyillä, jotka tekevät tunnelmasta maagisen. Matkan varrella on myös huoneita kuten kappeli (jossa Kemin lumilinnan tapaan voi mennä naimisiin) ja erilaisia jään muodostumia. Hienoin ”tila” on niin sanottu laguuni, jonka pohjalle on valunut vettä ja jääkimpaleita (kuva yllä).

 

islanti_glaciertour_aasialaiset_web

islanti_glaciertour_opas_web

Bussilastillinen jaettiin kolmeen ryhmään jäätikkökierrokselle. Oppaamme kertoi mielenkiintoisesti ja islantilaiseen rentoon tyyliin jäätikön ominaisuuksista.

islanti_glaciertour2_web

 

Jäätikköretkien järjestäminen on aloitettu vuonna 2015. Niiden valmistelu ja suunnittelu oli useamman vuoden projekti. Varsinainen tunnelin kaivaminen kesti 14 kuukautta ja suurimman työn teki muutama paikallinen maanviljelijä. Tunneli on suurin laatuaan maailmassa. Tunnelin päällä on 25 metriä jäätä ja sen alla jäätikköä on vielä 200 metrin syvyyteen.

Jäätikkö elää koko ajan ja ympärillämme näkyvä jää on vain 30-35 vuotta vanhaa. Tunneli vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Railoja syntyy, jää elää ja liikkuu. Ilmastonmuutos vaikuttaa jäätikköön voimakkaasti. Jos mitään ei tehdä ja ilmastonmuutos etenee ennustusten mukaan, tämä Islannin toiseksi suurin jäätikkö katoaa  80-100 vuoden aikana.

Opas mainitsee ilmastonmuutoksen useampaan kertaan. Näiden järkyttävien faktojen jälkeen hän koittaa keventää tunnelmaa: ”Noh, te olette lomalla, ei mietitä nyt tällaisia”.

Mutta väkisinkin pistää miettimään. Lentoliikenne on yksi isoista kasvihuonepäästöjen lähteistä. Ja Islannissa käy tänä vuonna 2 miljoonaa matkailijaa, jotka kaikki saapuvat syrjäiselle saarelle lentämällä.

Oppaan mukaan tunnelilla ei ole suurta vaikutusta jäätikköön tai sen sulamiseen. Tunnelin tilavuus on 0,00275 prosenttia koko jäätikön tilavuudesta. Jos tunnelia ei hoidettaisi ja ylläpidettäisi, se ajan saatossa katoaisi jään muutoksissa. Sisäänkäynti katoaisi jo muutamassa päivässä, jos sitä ei jatkuvasti puhdistettaisi tuiskuavasta lumesta. Sen jälkeen tunnelista ei näkyisi merkkiäkään ulospäin.

 

islanti_glaciertour_kuilu_web

Tunneli on ihmisen tekemä, mutta luonnon kädenjälki näkyy myös. Tässä on syvä halkeama.

islanti_glaciertour3_web

islanti_glaciertour_kartta_web

Reitistä piti tulla ympyrän muotoinen lenkki, mutta kaivajat lähtivät vahingossa väärään suuntaan. Nyt se on sydän <3

islanti_glaciertour_kerrostumat_web

Jäätikön kerrostuksista pystyy lukemaan säätiloja ja luonnonilmiöitä kuten puiden vuosirenkaistakin. Paksut mustat viivat kertovat tulivuorenpurkauksista, jolloin tuhkaa on kertynyt jään pinnalle.

islanti_glaciertour_ulos_web

Kierros päätöksessä. Valoa tunnelin päässä!

 

Retki maksoi 19 500 islannin kruunua, mikä on tämänhetkisellä kurssilla noin 160 euroa. Eli kallista huvia kuten kaikki muukin Islannissa.

Kokemuksena jäätikköretki on mieleenpainuva. Luonnon voimat ja luonnon muovaamat rakennelmat ovat todella vaikuttavia. Ihminen on saanut isolla vaivalla porattua vain pienen piston valtavaan jäätikköön. Samaan aikaan on järkyttävää, että kaikki tämä on tätä menoa kadonnut 80 vuodessa. Eli ihmisellä on kuitenkin luonnon voimiin verrattavia vaikutuksia.

 

*****

Piditkö lukemastasi? Seuraa Mutkia Matkassa -blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *