Home Yleinen Miten varataan täydellinen hotelli

Miten varataan täydellinen hotelli

written by Emma 24.3.2017

 

Huomaan taas käyttäneeni tänään hetken jos toisenkin yhteen lempipuuhistani eli tulevien matkojen suunnitteluun! Erityisen kivaa on mielestäni täydellisen hotellin metsästys, mutta olen kuullut monien sanovan, että nimenomaan se hotellin etsiminen satojen joukosta on omatoimimatkojen suunnittelun hankalinta ja turhauttavinta puuhaa. Vaan eipä hätää, kerron teille nyt oman metodini juuri sen oikean hotellin valitsemiseen!

Oma lempivaraussivustoni ylitse muiden on jo vuosia ollut Booking.com. Shortlistaan ensin siellä kriteereihini ja hintakattooni sopivat hotellit ja tarkastan vielä sen jälkeen esimerkiksi TripAdvisorin arviot niistä. Sekä eri hotellivaraussivustojen että TripAdvisorin arvioista kuulee nykyään paljon kritiikkiä (esim. maksetuista kehuista), mutta suodattamalla ne kaikkein epäuskottavimmat ylistykset ja toisaalta myös älyttömimmät haukut löytyy varmasti se kunkin hotellin aitoa tasoa kuvaava idea. Ennenkuin varaan ja maksan hotellin, tarkastan sen hinnan myös hotellin omilta sivuilta. Nykyään nimittäin monet hotellit tarjoavat edullisempia hintoja tai ylimääräisiä ekstrapalveluja tai lisäetuja kun varauksen tekee suoraan hotellin sivuilla.

Oma hakuni alkaa järjestämällä tarjolla olevat hotellit asiakasarviopisteiden mukaan (joskus tärkein kriteeri ja hakuperuste voi tosin olla myös halpa hinta). Hotellien tähtiluokitus on niin turha systeemi, että niitä ei kannata tuijottaa, luotan enemmän asiakkaiden yöpymisen jälkeen antamiin pisteisiin (vaikka niiden joukossa joku maksettu kehu olisikin). Tämän jälkeen rajaan vaihtoehdot hyvät pisteet (enemmän kuin 8-8,5/10) saaneisiin hotelleihin oman hintakattoni sekä alla mainittujen kriteerieni mukaan. Matkan tyypistä, matkaseurasta ja kohteesta riippuen kriteetit myös vaihtelevat, ainakin minulla: on matkaseuraa jonka kanssa on PAKKO saada aamiainen hotellilla, matkaseuraa jolle hotellissa on OLTAVA hissi jne.

 

SIJAINTI

 

Minulle kaikkein tärkein valintaperuste on lähes aina sijainti. Jollain reissulla se on sijainti suhteessa ydinkeskustaan, jollain toisella vaikka biitsille, ja AINA niiden lisäksi kulkuyhteyksiin (eli ideaalisti max. 10 minuutin kävelymatka lähimmälle metro/bussi/muulle pysäkille). Etenkin suurkaupungeissa tärkeintä on sijoittua lisäksi nimenomaan lähelle sellaista metropysäkkiä, josta pääsee suoraan tai järkevästi vaihtamalla useampaan linjaan.

 

hotellin varaaminen etelä-korea

Beach hutissa Muuidon saarella Etelä-Koreassa

 

OMA VESSA JA SUIHKU

 

Näistä en tingi. Hotellin tason ei todellakaan tarvitse olla luksus, mutta oma rauha ja yksityisyys on ehdottomasti minulle sijainnin jälkeen tärkeintä.

 

hotellin varaaminen Kotimajoitus azerbaidzan

Kotimajoituksessa Shekissä, Azerbaidzhanissa (en päässyt itse vaikuttamaan valintaan, joten ei omaa vessaa eikä suihkua…)

 

TOIMIVA JA ILMAINEN WIFI

 

Ilmainen wifi alkaa olla tätä nykyä lähes itsestäänselvyys (mutta varmistu siitä silti!), mutta se toimiiko se ylimmässä kerroksessa tai muulloin kuin keskiyöllä on monesti eri asia. Tsekkaa siis yöpyjien kommentit jos wifi on sinulle tärkeä.

 

hotellin varaaminen kiina

Majatalo Nanxi Jiangissa, Kiinassa

 

AAMIAINEN

 

Vaikka rakastankin hotelliaamiaisia, voin valita myös muuten erityisen kivan hotellin ilman aamiaista ja nauttia sen erikseen jossain kahvilassa. Tämän kriteerin painoarvo riippuukin yleensä siitä kenen kanssa ja minkä tyyppisellä matkalla olen. Lisäksi kannattaa taas kurkata kävijöiden kommentteja jos hotellin aamiainen mietityttää: jos aamiainen on esim. vain kahvi ja paahtoleipä tai se tarjoillaan viereisessä hotellissa, niin kannattaako siitä ainakaan maksaa extraa?

 

hotellin varaaminen slovenia ptuj viinitynnyri yöpyminen

Yö vanhassa viinitynnyrissä Ptujssa, Sloveniassa

 

HUONETYYPPI

 

Tähänkin kannattaa kiinnittää huomiota seuran mukaan: haluatko nukkua romanttisella matkalla erillisissä sängyissä tai haittaako nukkua vaikka äidin kanssa parivuoteessa? Ja hostellimajoitus erillisine sänkypaikkoineen on sitten ihan oma lukunsa (eikä ole mun juttu, lue täältä tarina mun ensimmäisestä ja viimeisestä hostelliyöstä).

 

hotellin varaaminen etelä-korea

Perinteistä majoitusta ondol-lämmitteisellä lattialla Jeonjussa, Etelä-Koreassa

 

MAKSUEHDOT

 

En yleensä koskaan varaa huonetta, joka on maksettava etukäteen tai jota ei voi peruuttaa kuluitta. Tämä siksi, että aina voi sattua ja tapahtua ja matkavakuutuksestakin huolimatta maksetun, mutta syystä tai toisesta käyttämättä jääneen huoneen kulut voivat jäädä omaan piikkiin. Vielä suurempi syy on se, että saatan helposti keksiä varauksen jälkeen että vietänkin matkastani pari yötä jossain toisessa kohteessa tai yksinkertaisesti vaan satun löytämään jonkun vielä kivemman hotellin varauksen jälkeen.

 

Tankar majakka yöpyminen hotellin varaaminen

Yö Tankarin majakalla

 

MUUTA

 

Nyt mennään jo hienosäätöön, mutta reissusta riippuen tsekkaan mahdollisesti myös esim. huoneen koon, sen hissin olemassaolon, respan aukiolon (24h auki oleva sisäänkirjautuminen ei ole mikään itsestäänselvyys pienissä hotelleissa ja sitä ei ole kiva huomata myöhäiseltä lennolta hotellin ovea kolkuttelemaan saapuessa), kuntosalin, uima-altaan, ilmastoinnin/lämmityksen jne. Olen myös valmis maksamaan vähän ylimääräistä siitä, että yöpyminen olisi myös elämys itsessään – kuten oli esim. majapaikoissa, joista tässä postauksesssa on kuvat!

 

***

 

PS. Jos haluat käyttää hyväksesi Booking.comin 15 € alennuksen seuraavasta varauksestasi, käytä varaukseen tätä suosittelulinkkiä.

 

 

Lue myös nämä

Leave a Comment