Vaarojen huipulla – esittelyssä Kainuun laskettelukeskukset

 

ukkohalla_laskettelijat_web

 

Kainuu on tunnettu vaaroistaan, mutta kaikki Kainuun laskettelukeskukset eivät ole yhtä tunnettuja. Vuokatin lisäksi löytyy myös muita vaihtoehtoja lasketteluun ja lumilautailuun. Listaan tässä postauksessa eri laskettelukohteet ja kerron omat kokemukseni.

 

Vuokatti

 

Vuokatti_maisema

 

Vuokatti on Kainuun laskettelukeskuksista tunnetuin ja palveluiltaan monipuolisin. Vuokatissa on 13 rinnettä ja vaativaankin makuun sopiva pipe ja slopestyle-rinne temppuilijoille. Rinteet ovat mukavan kumpuilevat ja sopivat varmasti hyvin lapsiperheille, mutta kokenutta laskijaa ne eivät säväytä. Itse käyn Vuokatissa laskemassa mielelläni parisen kertaa vuodessa, mutta viikkoa en näissä rinteissä jaksaisi.

Sen sijaan Vuokatin keskuksesta löytyy viikon lomalle paljon muutakin tekemistä. Hyvin hoidetut laajat ladut, husky-safari, Angry Birds Park, keilahalli ja Katinkullan kylpylä tarjoavat viihdykettä. Erikoisuuksina Vuokatissa on lumilautatunneli ja hiihtoputki, joten talvilajeja pääsee harrastamaan vuoden ympäri. Ravintolasuositukseni Vuokatissa on kainuulaisia makuja tarjoava Kippo. Omasta laskupäivästäni Vuokatissa voit lukea aiemmasta postauksestani Vuokatti ja sen punainen helmi.

 

Ukko-Halla

 

ukkohalla_rinne_web

 

Oma suosikkini Kainuun laskettelukeskuksista on Ukko-Halla. Rinteitä ei ole ihan yhtä monta kuin Vuokatissa, mutta ne on vähän pidempiä (1400 metriä) ja omasta mielestäni haastavampia ja hauskempia. Ukko-Hallasta löytyy sekä loivaa rinnettä että rinteitä, joissa on jyrkempiä kohtia.

Kun itse lautailen, hauskinta on mielestäni rinteiden ulkopuolella laskeminen. Ukko-Hallassa se on tehty helpoksi, sillä tarjolla on yksi off-rinne (jossa lasku omalla vastuulla, kuva alla). Samoin joihinkin rinteisiin on jätetty kaistale tamppaamatta (kuva yllä), joten reunassa voi laskea pehmeällä lumella. Siinä tulee vähän vapaalaskun fiilistä ja on kiva päästellä menemään!

Ukko-Hallassa on myös uusia chalet-tyyppisiä mökkejä ja ski-in asuntoja. Muutamia muitakin palveluita löytyy kuten saunaosasto ja pieni keilahalli.

 

ukkohalla_offari¨_web

 

Paljakka

 

paljakka_rinteet_web

 

Paljakassa käy sama hissilippu kuin Ukko-Hallassa ja välimatkaa on noin 25 kilometriä. Rinteiden välillä kulkee bussikuljetus. Jos lähtee ajoissa aamulla liikkeelle, molemmat keskukset voi testata samana päivänä. Kokeilimme tätä yhden päivän yhdistelmää nyt ensimmäistä kertaa, mutta iltaa kohti meinasi puhti loppua kesken.

Paljakka on pienempi kuin Ukko-Halla rinteiden määrässä, mutta täältä löytyy pari vielä jyrkempää ja vauhdikkaampaa rinnettä. Palvelutarjonta ei ole isojen keskusten tasoa, mutta rinteiden viereisestä Paljakka-talosta löytyy tarvittava – kuten vaihtoehto rinneravintolalle.

Paljakka on Suomen lumivarminta aluetta eli kinoksia ja pehmeätä lunta löytyy rinteiden ulkopuoleltakin.

 

Pienet ja sympaattiset Saukkovaara ja Vimpelinvaara

 

saukkovaara_kahvio_web

Saukkovaaran kahvio ja välinevuokraus.

 

En tiedä voiko enää puhua laskettelukeskuksista Saukkovaaran ja Vimpelinvaaran kohdalla, kun kummassakin on vain yksi hissi. Nämä ovatkin paikkansa tässä listassa saaneet muilla ansioilla.

Laskettelurinteiden sympaattisin on Saukkovaara. Se on pieni yhden hissin ja kahden rinteen mäki Ristijärvellä puolen tunnin ajomatkan päässä Kajaanista. Paikka on auki lähinnä hiihtolomakausien aikaan ja sitä pyörittävät kyläläiset itse talkoovoimin. Kahvilassa on kotona leivottua pullaa ja homma on konstailematonta. Paikka on sopiva esimerkiksi lapsille tai aloittelijoille. Samalta vaaralta löytyy hyvät murtsikkaladut ja mökkimajoitus, ja siellä järjestetään myös hiihtokisoja.

 

saukkovaara_web

Saukkovaaran ainokainen hissi on sompahissi.

 

Vimpelinvaara on vain parin kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Se onkin lähinnä kajaanilaisten ja muiden lähialueiden asukkaiden käytössä. Kauempaa sinne ei kannata lähteä, mutta rinteeseen voi lähteä pariksi tunniksi, jos liikkuu muutenkin lähistöllä ja haluaa päästä laskettelun makuun. Myös vuokraamo ja kahvilapalvelut löytyvät. Toimintaa pyörittää yhdistys, joka facebook-sivuillaan tiedottaa aukioloajoista.

Hienoa, että on ihmisiä, jotka vapaaehtoispohjalta hoitavat tällaisia liikuntapaikkoja!

 

ukkohalla_kaisa1_web

 

Kainuulaiset laskettelukeskukset eivät kilpaile koossa Lapin isompien keskusten kanssa. Levin ruotsinlaivatunnelmaa ei myöskään Kainuun keskuksista löydy. Tunnelma on rauhallinen eikä lasketteluhisseihin ei tarvitse jonottaa. Vuokatissa hissijonoja syntyy vain ihan suosituimpina päivinä kuten hyvän sään sattuessa pääsiäisenä.

Vuokatissa, Ukko-Hallassa ja Paljakassa riittää kaikissa kuitenkin laskettavaa päiväksi tai pariksi. Ja jos reissuun haluaa yhdistää muutakin kuten hiihtoa tai moottorikelkkailua, puitteet on täydelliset. Vaaramaisemat ovat upeat – siitä ei voi kiistellä!

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Sateenmuru 19.3.2017 at 19:05

    Kiitos vinkeistä! Kiinnostaisi kovasti nähdä näitä paikkoja, vaikka laskettelupäivistäni on vierähtänyt jo vuosia. Jos voisi vain mennä hiihtohissillä ylös ottamaan valokuvia ja kävellä alas..? ^_^ Tuo Ukko-Halla ja Paljakka vaikuttivat kuvista sopivimmilta, pistetään muistiin!

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 22:21

      Näistä laskettelukeskuksista ainoastaan Vuokatissa on tuolihissit joten kannattaa valita se jos lähtee ilman suksia 🙂 Vuokatissa pääsee kyllä autollakin vaaran päälle näköalatasanteelle ympäri vuoden. Komeat maisemat!

  • Reply Anni 19.3.2017 at 20:26

    Paljakka ja Ukkohalla on kanssa mun suosikkeja.

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 22:22

      Jee sit meitä on kaksi! 😀

  • Reply Skimbacon Katja 19.3.2017 at 20:35

    Kuulostaa just täydelliseltä kohteelta etenkin just lapsiperheille!

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 22:28

      Joo sanoisin että kaikki nämä Kainuun laskettelukeskukset on sopivia lapsiperheille.Kulut tulee myös ehkä vähän edullisemmaksi perheelle mökkivuokra ja bensa (oletuksena että matka lyhyempi kuin Lappiin).

  • Reply Pirkko / Meriharakka 20.3.2017 at 10:00

    Vuokatissa, Katinkullassa, kävimme joskus siskonlasten kanssa – ja kylpylöineen ja keilaratoineen kaikkineen oli kyllä lapsiperheelle kiva kohde! Juurikin siksi, että jos jonain päivänä sää ei suosi rinteessä tai ladulla, niin muutakin tekemistä löytyy.

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 22:32

      Joo näin juuri. Ja kun kaikkia ei ne ladut kiinnosta niin on sitten muutakin puhaa 🙂
      Viime pääsiäisenä käytiin Vuokatissa huskysafarilla ystäväporukalla ja se oli koko 8 hlön porukalle ihan uusi kokemus!

  • Reply Ne Tammelat 20.3.2017 at 19:23

    Vuokatissa on tullut käytyä joskus silloin, kun Katinkullan lomakeskus oli uusi ja hieno. Jotain hataria laskettelumuistoja löytyy myös siltä ajalta. Ihanan symppiksiltä kuulostavat nuo kaksi pienempää paikkaa.

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 23:38

      Kiitos kommentista! Tuosta ajasta on siis jokin jo voinut muuttua 🙂

  • Reply Saana | Live now – dream later 20.3.2017 at 23:16

    Jos vielä kolmatta talvea peräkkäin lähdetään talvilomalle Vuokattiin, niin pitääkin käydä Ukko-Halla katsastamassa. Ajoimme siitä ohi tammikuussa, kun käytiin Hepokönkäällä lumikenkäilemässä, joten nimi on tuttu, mutta paikan päällä en varsinaisesti ole käynyt. Tuo off-rinne kiinnostaa, eli kiitos vinkistä! 😉

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 22:51

      Joo, suosittelen Ukko-Hallaa, jos haluaa vaihtelua Vuokatin rinteisiin. Matkaa Vuokatista Ukko-Hallaan tulee melkein 100km mutta sehän ei ole täällä paljoa 😀 ja kuitenkin päiväseltään pääsee käymään.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 22.3.2017 at 20:49

    Mielenkiintoinen katsaus Kainuun laskettelukeskuksiin. Itselle nykyään laskettelu on sellaista kerran vuodessa tapahtuvaa, joskin laskut on sitten Alpeilla tai Lapissa. Mitä jyrkempi rinne, sen parempi. Silloin ei edes tarvitse rinteiden olla aina kovin pitkiä. Tietysti jos puuteria tarjolla niin aina parempi 🙂

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 23:29

      Mulla laskettelu Alpeilla vielä kokematta vaikka lähestulkoon joka talvi tulee joku laskureissu tehtyä. Joskus vielä! 😀

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 25.3.2017 at 09:22

    Erityisesti olen kateellinen siitä että noinkin hyviä paikkoja on noin paljon lähellä. Täällä etelässähän nyppylät ovat… noh, vaatimattomia.

    Ei ole tullut käytyä näistä missää kun olemme aina suunnanneet isompiin keskuksiin, mutta olisihan näissäkin potentiaalia! Tiedätkö, sopivatko nämä miten vapaalaskuun?

    • Reply Kaisa 27.3.2017 at 23:37

      Tämän postauksen keskuksissa olen laskenut rinteiden ulkopuolella niin pitkälle kuin päässyt, mutten ole kiivennyt itse mihinkään. Tässä Ukko-Halla ja Paljakka vie voiton. Niin korkeita eivät ole, että olisi puuttomia rinteitä, mutta tarpeeksi harvapuisia kohtia kuitenkin, että pääsee sujuvasti pujottelemaan. Ja lunta riittää 🙂

    Leave a Reply