Home Yleinen Otanko valokuvan vai nautinko hetkestä?

Otanko valokuvan vai nautinko hetkestä?

written by Kaisa 26.2.2017

 

Minulla on vielä paljon oppimista bloggaajana. Yksi on kuvien ottaminen. Enkä nyt tarkoita vain teknisesti kuvien laatua vaan myös sitä, että ylipäätänsä tulisi ottaneeksi valokuvia tarpeeksi ja oikeissa tilanteissa.

En osaa luontevasti kuvata kaikkea mitä teen, vaan se tuntuu usein häiritsevältä. Koen esimerkiksi vaivaannuttavaksi kuvien ottamisen ruokapöydässä muiden seurassa. Vaikka tiedän, että annoskuvien ottaminen on ihan tavallista eikä siihen ravintolassa kukaan kiinnitä huomiota.

 

kajaani_luminenmetsa_aurinko_web

 

Viime viikolla luin uutisen, että helsinkiläinen ravintola Grön on valittu vuoden ravintolaksi. Innostuin, sillä olen käynyt viime syksynä kyseisessä ravintolassa ja pidin sen konseptista. Ajattelin, että voisin tehdä aiheesta hyvän ajankohtaisen postauksen. Aloin kaivaa kuvia ja ainoa mikä löytyi oli yksi kännykkäkameralla otettu suttuinen räpsäisy.

Silloin muistin tilanteen. Olin illallisella kahdestaan ystäväni kanssa. Ravintola on niin pieni, että pöydät ovat aivan vierekkäin. Ravintolan isoista ikkunoista näkee suoraan kadulta sisään. Muistan, että ruokailun aikana kävi mielessä ottaa annoksista kuvia, mutta en halunnut tehdä siitä numeroa vaan nauttia ruoasta ja siitä hetkestä, jonka ystäväni kanssa vietin. Tämä on huono bloggaajan piirre, mutta en halua häiritä mukavaa hetkeä ja tavallaan keskeyttää tilannetta kuvien takia. Haluan olla läsnä enkä keskittyä johonkin muuhun.

 

kajaani_naavaa_web

 

Yhden bloggaajapiirteen olen kuitenkin itsessäni huomannut. Se on instagram-hetkien bongaaminen. Katselen maailmaa ”blogilasien” läpi ja skannailen kaikkea ympärilläni sillä ajatuksella, että mikä sopisi blogiin tai someen.

Yksi tällainen hetki oli kun kävin teatterissa katsomassa Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta tehtyä näytelmää Kajaanin kaupunginteatterissa. Lavalla oli upeasti rakennettu asetelma teehuoneesta, johon valotkin oli vielä hienosti suunnattu. Ajattelin, että tästä saisi nyt upeat kuvat blogitarkoituksiin. Mutta silti en kehdannut alkaa räpsiä kuvia teatterissa ja häiritä muita vaan koitin rauhoittua ja keskittyä taide-elämyksestä nauttimiseen. Taas jäi hienot kuvat ottamatta!

 

kajaani_vilhopellossa_web

 

Sen sijaan uusissa paikoissa turistina kierrellessä tai vaikkapa luonnossa koiran kanssa lenkkeilessä tulee otettua kuvia paljonkin. Silloin kuvien ottaminen on osa elämystä. On hauska bongailla kivoja maisemia ja yksityiskohtia ja saada ne tallennettua muistoksi. Kuvaamista voi myös tehdä omaan tahtiin.

Eilen esimerkiksi lähdin koiran kanssa lähimetsään lenkille ja otin kameran mukaan. Fiilistelin aurinkoista säätä ja räpsin läjäpäin kuvia. Sää oli upea ja puhdas lumi kimalteli hangella ja puista leijuva kevyt lumi välkkyi ilmassa. Kuvaaminen oli tapa nauttia tuosta hetkestä.

 

kajaani_lumenpinta_web

 

Olemme bloggaajakollegani Emmankin kanssa keskustelleet tästä aiheesta ja huomanneet, että blogin myötä olemme alkaneet valikoimaan asioita sen mukaan hyödyttävätkö ne blogia. Kuvauksessa tämä näkyy siten, että jos on hieno kohde, mutta siitä ei esimerkiksi koe saavansa blogissa tai instassa toimivaa kuvaa saattaa se jäädä kokonaan ottamatta. Kun olimme Hailuodossa viime kesänä käymässä, Emma kertoi osuvan huomion tällaisesta tilanteesta. Kävimme museopihalla, jossa yksi rakennuksista oli vanha navetta. Emma sanoi kääntyneensä heti ovelta, sillä huomasi, että rakennus on liian pimeä hyviä kuvia varten. Eli tähän rakennukseen tutustuminen jäi väliin vaikka siellä olisi voinut olla jotain mielenkiintoista, vaikka kuvaa ei blogiin saanutkaan.

Bloggaaminen on kannustanut minua tekemään ja kokeilemaan monia asioita, jotka muuten olisivat varmaankiin jääneet väliin. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä miksi bloggaan. Mutta nyt olen huomannut myös toisinpäin: jätän joitain asioita tekemättä, koska ne eivät hyödytä bloggaamista.

Tähän aion kiinnittää jatkossa huomiota. Bloggaaminen ei saa estää minua olemasta läsnä tai keskittymästä hetkeen ja muuttaa minua vain asioiden raportoijaksi.

 

kajaani_lapikkaat_web

 

Onko sinulla vinkkejä, miten nauttia hetkestä, mutta samalla myös jakaa ihanat kokemukset muille? Onko valokuvaus niin luonteva tapa sinulle, ettet häiriinny koko asiasta?

 

 

41 comments

Pirkko / Meriharakka 26.2.2017 at 22:47

Teattereilla on usein omilla sivuillaan lehdistökäyttöön tarkoitettuja kuvia, joita saa käyttää myös blogijutuissa, kunhan lähteen mainitsee.
Tuo ruokakuvien ottaminen häiritsee kyllä usein itse ruokailua – viimeksi kävimme Kämp Brasseriessa iltapäiväteellä ja osa teestä tuli kyllä juotua haaleana kuvien ottamisen takia 🙁

Reply
Kaisa 28.2.2017 at 23:34

Joo, hyvä vinkki noi teattereiden omat kuvat ja muutkin pressikuvat. Ne on myös hyvälaatuisia kun ammattilaisten ottamia.

Kylmät ruoka-annokset taitaa olla bloggaajille tyypillistä 😀

Reply
Johanna @ Out of Office 27.2.2017 at 00:34

Samaa olen ollut huomaavinani omassakin käyttäytymisessäni. Menoja tulee valikoitua sen mukaan josta saa parempia kuvia. Toisaalta ne paikat joista saa parempia kuvia – ja parempia blogijuttuja – tarjoavat usein myös parempia elämyksiä!

Reply
Kaisa 3.3.2017 at 07:36

Samaa mieltä! Ja itse ajattelen että kunhan ei mene suorittamiseksi ja blogin ehdoilla elämiseksi, niin onhan se upeaa että blogi inspiroi lähtemään uusiin paikkoihin ja kokemaan jotain uutta.

Reply
Outi 27.2.2017 at 08:36

Mä olen myös äärimmäisen huono ottamaan kuvia sosiaalisissa tilanteissa vaikkea se itseäni ollenkaan häiritse jos muut niin tekevät. Reissussa tulee myös otettua paljon enemmän kuvia jos on liikenteessä yksin. Toimii hyvänä ajanvietteenä yksin ollessa, mutta toisaalta sitten kaverin kanssa ei halua koko aikaa keskeyttää matkantekoa omien kuvausintressejen vuoksi.

Reply
Kaisa 3.3.2017 at 07:38

Hyvä pointti, että kuvaaminen on hyvää ajanvietettä kun on yksin. Kamerasta saa myös vähän ns. turvaa ja seuraa yksin matkustaessa. Silloin voi pysähdellä ja mennä hassuihin paikkoihin kun ihmiset näkee että toi kuvaa. Ja ehkä voi uskaltautua puhumaankin jollekin jos haluaa ottaa kuvan tai pyytää ottamaan itsestä kuvan 🙂

Reply
Anna | Tämä matka -blogi 27.2.2017 at 09:36

Jätän kameran suosiolla hotelliin, jos esim. huomaan, että ilma on liian harmaa hyvien kuvien saamiseen. Eli sillä lailla blogi vaikuttaa toimintaani.

Annoskuvia taas tulee kyllä otettua melko surutta, tosin kännykällä. Järkkäriä en jaksa ravintolaan raahata.

Reply
Kaisa 3.3.2017 at 07:40

Kiitos kommentista, mun mielestä kuulostaa terveeltä tavalta suhtautua kuvaamiseen. Eli ei väkisin jos ei ole kiva keli tai sellainen fiilis.

Reply
Venla / Breezes from my Atlas 27.2.2017 at 10:30

”En mä viitti” on myös suosituimpien bloggaajien ongelma, eli ei siitä varmaan koskaan pääse täysin yli. Joskus kyllä kannattaa kaivaa kamera esiin ja räpsäistä kuva, vaikka joutuisikin uteliaiden katseiden kohteeksi, sillä eihän sitä koskaan muuten pääse edes jossain määrin yli tuosta häiriintymisestä. Teatterissa ei muuten edes saisi ottaa kuvia kesken näytöksen, joten hyvä vaan, ettet kaivanut kameraa esiin siellä. 😀 Juttelin tästä vähän aikaa sitten Tampereen Työväen Teatterin henkilökunnan kanssa ja he sanoivat, ettei kuvaamista näytöksissä hyvällä katsota.

Reply
Kaisa 3.3.2017 at 07:46

Tunnistan itsessänikin! Varsinkin ulkomailla jossain tavallisten ihmisten kodeissa tai muuten paikallisten normiaskareissa tuntuu nololta kuvata. Vaikka se on kaikkein mielenkiintoisinta!

Joo, teatterissa tuli kyllä niin vahva fiilis, että kuvaaminen ei sinne sovi. Ei edes ennen tai jälkeen näytöksen jolloin lavasteet olisi ollut esillä lavalla.

Reply
sari/ matkalla lähelle tai kauas 28.2.2017 at 20:27

Kuvaaminen häiritsee minua ja myös kanssamatkustajaani. Ruokaillessa välillä en ota kuvia, koska on tunne että henkilökunta katselee….sitten tuntuu, että en osaa ottaa juuri sitä oikeaa kuvaa vaan, että joku muu on ottanut tai oivaltanut jostain kohteesta paremman kuvakulman. Pilvisellä päivällä olen kuvannut ja blogiinkin niitä tuonut. Onko se synti?

Reply
Kaisa 3.3.2017 at 08:00

Mun mielestä ammattikuvaajat suosivat usein poutaista keliä mutta ei suoraa auringonpaistetta. Sillon kontrastit ei ole liian jyrkkiä eikä tule liian vahvoja varjoja tms. Mutta blogikuvissa tietty on kiva jos näkyy upea aurinkoinen tunnelma 🙂

Olen myös itse joskus ollut aistivani henkilökunnan katseet selässäni ravintolassa. Vaikka eihän ne välttämättä edes paheksu kuvaamista. Ovat monet varmaan ihan tottuneita siihen. Ja luulisi että nykyään monet myös arvostavat sitä että annoskuvia jaetaan somessa ja blogeissa.

Reply
Susanna / Matkapatonki 28.2.2017 at 20:45

Mä myönnän myös olevani todella huono ottamaan spontaanisti kuvia ihmisistä. Ehkä häpeän kuvaamista julkisilla paikoilla tietyissä määrin, mutta toisaalta nykyaikana se on aivan normaalia. Silti pieni selfie-sukupolven kuilu on havaittavissa, sillä niitäkin kehtaan ottaa vain silloin, kun kukaan ei varmasti näe 😀

Keikoilla, teattereissa yms. menee yllättävän paljon ohi, kun keskittyy vain hyvän kuvan (tai videon) saamiseen. Tai luonnossa – miksei tosiaan voisi nauttia rauhassa näkemästään maisemasta ensin, ennenkuin alkaa hakemaan hyviä kuvakulmia? Vaikea dilemma, varsinkin bloggaajalle!

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:08

Olen myös huomannut tämän kuilen selfie-sukupolven kanssa jotka tekee sen niin luontevasti.

Keikoilla olen huomannut, että monet kattoo suurimman osan keikasta kameran ruudun läpi. Kuinkakohan paljon jossain stadion-konserttien visuaalisessa suunnittelussa mietitään vaan sitä että miltä se näyttää fanien ottamissa kuvissa? Fanien somekuvat on kuitenkin parasta promoa.

Reply
Kohteena maailma / Rami 1.3.2017 at 13:51

Onhan näitä miettinyt monta kertaa itsekin. Eniten ehkä kuvaaminen haittaa silloin, jos se hidastaa matkakumppanien reissua. Ainoa mitä olen blogin jälkeen muuttanut on se, että tulee räpsittyä tietyistä asioista kuvia pelkästään sen takia, että muistaa kirjoittaa niistä. Itsellä on valokuvamuisti, niin iso kuvamäärä auttaa juttujen kirjoittamista, mutta toisaalta hankaloittaa kyllä ”hyvien kuvien katsomista”.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:11

Joo mä räpsin kanssa kuvia joistain paikkojen nimistä, infotauluista tai vastaavista joista voi sitten tarkistella asioita että missähän sitä oltiin 🙂 viime kesänä kun olin Alpeilla vaeltamassa niin tuli erityisesti tarpeeseen. En mitenkään olisi jälkikäteen muistanut saksankielisiä vuorten nimiä tai korkeuksia jollei olisi laittanut johonkin ylös.

Reply
Janni / Lentopelko 1.3.2017 at 18:01

Mielenkiintoinen postaus! Itse en oikeastaan ota kuvia meidän blogiin, vaan blogin toinen pitäjä Anssi hoitaa sen homman. Huomaan joskus turhautuvani, kun Anssi ottelee kuvia joka paikassa ja koko ajan. Joskus se jopa häiritsee, mutta silloin saatan itse vain jatkaa matkaa. Jos ite ottaisin kuvat blogiin, luultavasti kuvailisin yhtä paljon. Olen kyllä tässä vuosien aikana alkanut tottua siihen kuvailuun. Ite tulee myös kännykällä otettua kuvia, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Välillä on vaan parempi nauttia hetkestä.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:14

Luin Anssin kuvavinkkejä ja siellä oli myös että pitää varata tarpeeksi aikaa, etsiä hyviä yllättäviä kuvakulmia ja seurailla rauhassa. Tämä varmasti pätee niin ettei tule vain sitä ilmeisintä ja tylsintä kuvaa räpsäistyä. Mutta silloin se vaatii kärsivällisyyttä myös muilta 😀

Reply
Rosita 2.3.2017 at 13:47

Tosi hyvä postaus!! Mulla on just kanssa nykyään samoja fiiliksiä. Ennen harrastin valokuvausta filmikameralla ja kaikkea. Nykyään en ”jaksa” ottaa kuvia, vaikka se on tuhat kertaa helpompaa, kuin filmitouhujen aikaan. Nautin mielummin hetkestä, enkö toisaalta koskaan lähde varta vasten kuvaamaan, kuten ennen vanhaan 🙂

Reply
Kati / Lähinnä Kauempana 2.3.2017 at 21:33

Käytiin eilen Duunireissaaja-Hannelin kanssa ravintolassa ja puhuttiin just tästä samasta asiasta! Että se kuvien ottaminen niin usein vaivaannuttaa kun on muita paikalla. Ruokakuvat on ihan vihoviimeistä, että se vaan tuntuu niin nololta, vaikealta ja …äh. Yleensä muistaa koko asian, vasta kun on syöty. Odotan kovasti toukokuista reissuani yksin, jolloin aion harjoitella omaa kuvaamistani ihan rauhassa – kaikissa tilanteissa. Paitsi tietenkin siellä teatterissa.

Olen itse blogannut vasta niin vähän aikaa, että en osaa vielä ajatella blogia valokuvia ottaessani. Harmittelenkin sitten jälkikäteen, että kun en tajunnut ottaa siitä-ja-siitä kuvaa, olisi toiminut hyvin blogissa. Harjoittelen sitäkin vielä siis.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:20

Oh oma matka yksin on varmasti loistava tilaisuus keskittyä kuvaamiseen. Se voi myös olla mukavaa viihdykettä ja tapa fiilistellä hienoja kokemuksia vaikka niitä ei paikan päällä kukaan kanssasi jakaisikaan.

Reply
Miika / Scenic Road Hunters 3.3.2017 at 12:54

Kännykällä saatan joskus annoskuvan ottaa jos muistan. Varsinkin sosiaalisissa tilanteissa en yleensä halua ruveta räpsimään kuvia annoksista vaan keskityn tilanteeseen.

Muuten kyllä mielellään räpsisin kuvia ja pysähtelisin vähän väliä. Matkaseura saattaa kyllä välillä pistää hanttiin.

Reply
Heidi / Fiiliksiä & hetkiä 3.3.2017 at 15:41

Tunnistan tuon. Monesti voisin käyttää enemmänkin aikaa ja suunnittelua kuviin, mutta haluan nauttia hetkestä. Ruokaillessa riippuu tosi paljon seurasta, otanko mitään kuvia 🙂

Reply
Reissaaja1 3.3.2017 at 17:29

Allekirjoitan kaikki postauksessa esittämäsi asiat, koen myös itse joitakin kuvaustilanteita kiusallisiksi ja olenkin todennut, että välillä on myös elettävä (ei vain kuvattava). Itse tykkään ottaa kuvia pystysuunnassa, ja sehän ei oikein ole hyvä juttu somessa, kuten mainitsitkin. Mutta voihan niitä kuvia ottaa myös omaksi iloksi, muistojen albumiin talletettavaksi! 🙂

Reply
Terhi / Muru Mou 3.3.2017 at 19:40

Mä yleensä päätän jo etukäteen, että onko tuleva paikka sellainen, mistä aion kirjoittaa blogiin ja otan kuvia sen mukaan: yleensä sitten ihan kunnolla, jos aion kirjoittaa jutun, tai sitten en ota yhtäkään kuvaa jos tarkoitus on vain nauttia hetkestä. Blogin alkuaikoina kuvia tuli otettua lähestulkoon kaikesta, mutta silloin muistikortti oli jatkuvasti täynnä kuvia, joita ei sitten koskaan tullut käytettyä missään.

Reply
Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi 3.3.2017 at 22:13

itselleni laadukkaat kuvat ovat elintärkeitä ja myös se johtava syy, miksi joitain blogeja päädyn seuraamaan. Niinpä siitä epämukavuudesta on vain täytynyt päästä eroon. Joskin yksi asia pysyy: minua itseäni ei kuvissa nähdä…

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:00

Tässä mun mielestä piilee homman ydin eli ottaa kuvia sen mukaan mikä itsestä tuntuu omimmalta: jos ruoka on se tärkein juttu niin silloin panostaa ruokakuviin. Mutta jos selfiet ei tunnu itselle luontevalta niin sitten ei ota niitä. Jos väkisin koittaa jotain mikä ei tunnu itsestä kivalta niin tuskin tulee kuvistakaan hyviä.

Reply
Hanneli/ duunireissaaja 4.3.2017 at 00:00

Mä tunnistan hyvin tuon instagram-lasien läpi katsomisen. Tykkään kuvata pystykuvia, mutta oon hiljalleen opetellut kuvaamaan niin, että tiedän saavani rajauksella ihan kelvollista materiaalia eri tarkoituksiin. Käytän lähes kokonaan blogien lukemiseenkin kännykkää, jolloin itseasiassa pystykuva toimii vaakaa paremmin.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 07:49

Ah, en olekaan tullut ajatelleeksi että pystykuvat toimii kännykän näytöllä. Pitääpä kiinnittää huomiota jatkossa, kiitos pointista!

Reply
Asko Leppilampi 4.3.2017 at 00:22

Odotan mielenkiinnolla ensimmäistä reissuani sen jälkeen, kun tulin ”kaapista ulos” eli aloin julkaista blogejani oikein aidosti. Kyse on siis juuri tuosta kuinka paljon se, että tiedän tekeväni myös blogia enkä pelkästään matkakertomusta itseäni varten, kun olen tehnyt yli 10 vuotta, vaikuttaa kuviin ja kertomuksiin. Tämä on se ensimmäinen varsinainen blogijuttuni, josta tämä ura varsinaisesta alkoi. Enkä varmasti olisi kuvannut näin, jos en olisi tiennyt tekeväni blogikirjoitusta.
http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/megastar-laivan-neitsytmatka-dsign-vertti-kivi-uusi-tahti-syttynyt/

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 07:55

Jännä varmasti seurata itse miten kuvaaminen ja muu havainnointi muuttuu blogin myötä – ja me muutkin jotka luemme blogiasi tulemme huomaamaan eron omien päiväkirjamerkintöjen ja blogia varten kirjoitettujen juttujen välillä. Näkökulma kuitenkin muuttuu kun haluaa avata asioita muillekin. Tsemppiä uudelle blogille! 🙂

Reply
Pia / Lyhyenä hetkenä 4.3.2017 at 00:23

Minä olen päässyt tuosta ”en kehtaa”-fiiliksestä eroon, sillä jos ruoasta aikoo kirjoittaa, ei se oikein onnistu ilman niitä ruokakuvia. Ravintolassa pyydän jopa usein pöydän, jossa on mahdollisimman hyvä valo. Jos on liian hämärää, unohdan kuvaamisen kokonaan. Kertaakaan en ole kokenut henkilökunnan kuvaamisesta häiriintyneen tai sitä paheksuneen, ennemmin pöytäseurueesta saattaa kuulua mutinaa. Tosin osaavat hekin jo varautua siihen, mitä tuleman pitää.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 08:02

Hauska kuulla että pyydät pöytää kuvausvalon perusteella – en ole tullut ajatelleeksi mutta sehän on tosi tärkeä asia annoskuvissa.

Reply
miraorvokki 4.3.2017 at 09:21

Mä oon valokuvaillut siitä asti kun olen ensimmäisen pikkupokkarin saanut käteeni vuonna 2004 😀 Eli tulee tosi luontevasti, ei mitään ongelmaa. Mulla on siis 13-kesäisestä asti ollut jotkut ”kaunismaailma-lasit” päässä, joten en osaa samaistua mutta ymmärrän tosi hyvin! Monella on varmasti sama ”en kehtaa-mode” päällä.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 07:25

Kiva kuulla! Täytyy itsekin vaan muuttaa ajatusmallia ja kuvailla vapautuneesti kaikkea mitä näkee. Toisaalta bloggaaminen on hyvä syy kantaa kameraa kaulassa 😉

Reply
Johanna Hulda / Vida de Estrada 4.3.2017 at 12:12

Visuaalisena ihmisenä laadukkaat kuvat ovat tosi tärkeässä asemassa siinä, onko jokin blogi kiinnostava vai ei, ja omakin blogi kulkee kuvat edellä. Olen blogannut ja kuvannut vuosikaudet, joten ennen matkablogiakin oli suhteellisen luontevaa ikuistaa elämän spesiaalihetkiä kameran kautta. 🙂 Ravintolassa ruokakuvia ottaessa tulee kyllä monesti vaivaantunut fiilis, mutta siitä huolimatta nappaan usein nopeasti edes yhden kuvan, oli sitten mukana kännykkä tai oikea kamera. Ei se yleensä ruokailuseuraa häiritse ellei sitten jää moneksi minuutiksi kuvailemaan. Ravintoloista tulee silti blogattua hyvin harvoin. Esityksistä ja muista spektaakkeleista saattaa kyllä mennä paljon ohi, jos keskittyy liikaa kuvaamiseen, joten silloin pitäisi osata rajoittaa.. Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että itsestään on vaikeaa saada hyviä kuvia, kun miestä ei voisi vähempää kiinnostaa ja vastentahtoisesti räpsäistyt kuvat ovat usein vähän sinne päin 😀 Kuvaaminen on kuitenkin rakas harrastus ja blogi hyvä alusta jakaa niitä otoksia myös julkisuuteen.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 07:12

Kiitos omien kokemusten jakamisesta. Ajan kanssa tulee varmasti itsellenikin luontevampi suhde kuvaamiseen. Ja voin suosiolla valita että ravintolapostaukset eivät ole mun juttu jos se ei tunnu omalta.

Omakuvat on selkeästi kuvatyyppi joita tarvitsee blogin takia enemmän ja ne meinaa aina unohtua kun pitää pyytää muita. Ja selfie-keppi ei kuulu varustukseen. Vaikka kai kaiken nolouden uhallakin se pitäis myös hankkia 😀

Reply
Merja / Merjan matkassa 4.3.2017 at 19:59

Tuttua tekstiä! Kun tein yhtä ravintolapostausta, tuli tunne ”etten kehtaa kuvata” niin paljon kuin haluaisin. Mietin jo olisiko pitänyt kysyä henkilökunnalta lupaa tilojen kuvaukseen. En kuitenkaan kysynyt, vaan räpsin joitakin kuvia. Kotona harmitti, kun en ottanut materiaalia enempää. Joskus yritän rauhoittaa tilanteen esim. konsertin etten koko aikaa kuvaa, koska konserttielämys jää puolittaiseksi kun kaikkea katsoo linssin läpi.

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 07:04

Tunnistan itseni tosta eli mietin kuvaamista ravintolassa ja koiran hätäisesti räpsiä ja jälkikäteen harmittaa ettei tullut tarpeeksi kuvia. Pitäisi päättää että ottaako kuvia vai ei. Jos ei ota, niin sitten ei tartte sitä mettiä. Jos ottaa, niin kysyy vaikka luvan ja ottaa kunnon kuvat.

Reply
Anna K. 4.3.2017 at 23:50

Tämä oli nyt kyllä kummallinen ajatusmalli. Jos asioita ajattelee ja juttuja tekee vain blogin kannalta, niin jää kyllä paljon kivoja juttuja tekemättä ja näkemättä. Mun mielestä lähtökohta jo pitäisi olla se että ”wau, onpa mielenkiintoinen paikka, mitäs tuolla onkaan” ja menee katsomaan, sai siitä ko. paikasta kuvaa tai ei. Ihan itseään vartenhan sitä asioita tutkitaan, eikö? Ihan itseään varten eletäänkin ja ihmetellään kaikkea eteen tulevaa.
Ajattele vaikka tällainen utopia, että olet kuukauden jossain ilman kännykkää ja kameraa. Olisitko näkemättä ja kokematta asioita vain siksi, ettet voi tallentaa niitä? Tuskin sentään?

Reply
Kaisa 9.3.2017 at 06:59

Niin sen juuri pitäisikin olla! Mutta miten ajatusmalli pääseekin vinksahtamaan siihen että alkaa miettiä tekemisiään enemmän blogin kannalta? Ehkä jos blogin tekeminen muuttuu suunnitelmallisemmaksi tai pyrkii tekemää ammattimaisemmin?

Kiitos hyvästä kommentista.

Reply

Leave a Comment