Monthly Archives

joulukuu 2015

Joutilasta Joulua!

 

Edessä on lähes parin viikon vapaa ja olen huomannut täyttäneeni sen jo monenlaisilla suunnitelmilla. Lomalle on helppo siirtää kaikkea sitä mitä ei arkena ole ehtinyt tehdä.

Olen kasannut läjän kirjoja, jotka haluaisin lukea. Olen sopinut ystävien ja sukulaisten kanssa, että tulen käymään joululomalla. Olen jättänyt avoimen yliopiston kurssin tehtävät loma-ajan murheeksi. Olen luvannut hoitaa yhden työasian. Hmmh, ei kuulostakaan enää niin rentouttavalta…

 

joutilas_matkailija_web

 

Luin Dan Kieranin kirjaa Joutilas Matkailija – hitaan matkustamisen taito. Siinä kirjailija kirjoittaa niin viisaasti, että tunsin piston sydämessä lomasuunnitelmistani, jotka kuulostavat lähinnä tehtävälistalta.

Kieran kertoo rauhallisista junamatkoistaan ja lomista, joilla on aikaa rentoutua, virkistäytyä ja ajatella. Hänen mukaansa suurin osa nykyaikaisesta matkailusta on suunniteltu nimenomaan ajattelua estämään. Esimerkkinä tästä Kieran käyttää turruttavia lentokenttiä, ostoskeskuksia sekä matkaopaskirjoja, jotka ohjaavat mitä meidän kuuluu tehdä. Kuitenkin lomassa parasta on se, että saa uusia ajatuksia ja vaikutteita.

Kieranin mielestä kävely vapauttaa ajatukset ja on siksi paras tapa matkustaa. Kulkuvälineistä hänen suosikkinsa on juna, jossa uuteen paikkaan siirtymiseen pystyy orientoitumaan paremmin kuin lentokoneella matkustaessa.

 

villasukat_web1

 

Työnnän tehtävälistani syrjään ja päätän tarttua siihen vasta kun aika käy pitkäksi. Toivotan kaikille joutilasta joulua!

 

Päristelemässä vaaralla

 

kaisa_kelkkailee_web

 

Kainuussa tulla tupsautti uutta lunta, joten oli hyvä hetki lähteä kokeilemaan moottorikelkkailua.

Kainuussa on laajat kelkkareitistöt ja meilläkin Kajaanissa kivenheiton päästä kotoa menee reitti. Tällä kertaa käytössä ollut kelkka oli Ristijärven Saukkovaaralla, joten retki tehtiin siellä.

Kelkkauraa ei oltu vielä ajettu ja uusi lumi oli upottavan pehmeää. Kaaduimme heti ensimmäiseen kinokseen ja minä kyytiläisenä muksahdin hankeen! 🙂 Päätimme vaihtaa kelkkareitiltä hiihtoreitille, jota ei myöskään oltu vielä huollettu hiihtokuntoon. Ladun kunnossapitäjä oli sanonut, että helpottaa ladun tekoa, jos pohjaa ensin tampataan moottorikelkoilla. Eli tällä kertaa luvan kanssa ajettiin kelkoilta kielletyllä reitillä.

 

Luminen kelkkareitti_web

Sininen hetki.

 

Itse kelkalla ajaminen on yllättävän fyysistä. Sarvia sai vääntää ihan tosissaan ja kroppaa jännittää. Kelkan työntäminen tai lumesta kaivaminen käyvät myös varmasti urheilusta – onneksi sitä ei nyt tarvinnut kokeilla. Kädet tärräsivät vielä illalla. Ei siis ollut sellainen rauhoittunut raukea fiilis kuin yleensä metsässä ulkoilun jälkeen talvella.

Nyt meno oli aika töyssyistä. Voin kuvitella, että hankikannolla järven jäällä meno on tasaisempaa ja nautinnollisempaa. Varsinkin keväisessä auringonpaisteessa!

Oli ihan hauska kokeilu, mutta ohi viliseviä kauniita maisemia olisi ollut mukava pysähtyä rauhassa ihastelemaan. Ja metsän rauhasta ei tässä yhteydessä voi puhua, päinvastoin, me rikoimme sen.

Tärkeää onkin huomioida kelkkailussa:

  • Vapaa-ajan kelkkailuun tarvitsee uraluvan. Niitä myy reittien ylläpitäjät Metsähallitus, kunnat ja kelkkailuyhdistykset.
  • Reiteiltä voi poiketa ainoastaan jääpeitteisellä vesistöalueella.
  • Moottorikelkkailu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan edellyttää maanomistajan luvan.
  • Lunta on oltava tarpeeksi, jotta kasvit ja maaperä ei vaurioidu.
  • Luontoa on kunnioitettava ja häiriötä pyrittävä minimoimaan.

 

kelkkailukielletty_web

Ei näin.

 

Tämä retki ei saanut minusta vielä innostunutta moottorikelkkailun harrastajaa. Jos johonkin vauhtikyytiin menisin metsässä mielelläni, voisi se olla husky-ajelu. Sen kokeilun voisinkin ottaa tämän talven tavoitteeksi!

 

 

Kakkubuffetin jouluherkut

 

Joulun sokeriövereitä varten kannattaa aloittaa treeni viimeistään nyt! Muuten voi tulla itku ja pettymys sitten kun konvehtirasiat laulavat seireenilaulujaan, mutta sinä et enää vaan millään jaksa syödä niitä tyhjiksi. Tämän treenin suoritin Kakkugalleriassa, jonka Fredrikinkadun ja Itäkeskuksen liikkeissä on tarjolla kakkubuffet hintaan 12,50.

 

kakkubuffet

 

Kakkubuffetissa on siis tarjolla (ilmeisesti vähän päivittäin vaihtuva) valikoima kakkuja ja leivoksia, joita saa hakea aina enintään kolmea kerrallaan. Niin monta kertaa kuin kykenee. Eli siis monta.

Tässä on meidän ensimmäinen kierros eli mangojuustokakkua, appelsiini-suklaakakkua, passionmoussekakkua, mango-limekakkua, sacheria ja marjajuustokakkua:

 

kakkubuffet

 

Tämän jälkeen tuli myös muun muassa mustikkatartalettia, kaneli-päärynäkakkua ja mustaherukka-suklaakakkua:

 

kakkubuffet

 

joita seurasi sitruuna-marenkipiirakkaa, vadelma-mansikka-valkosuklaakakkua ja vanilja-punaherukkaleivos:

 

kakkubuffet

 

…ja tämän jälkeen multa on vissiin jotakuinkin lähtenyt taju enkä muista tuliko niitä vielä lisää, ainakaan enempää kuvia ei löytynyt kamerasta.

Kakkubuffet oli todellakin hintansa väärti, mutta täytyy sanoa että ihan heti ei tarvi mennä toista kertaa. Paitsi for the obvious reasons (överit) niin myös siksi että kaikki kakut oli lopulta kovin samantyyppisiä eli to-del-la makeita moussekakkuja. Jostain blogista luin että tarjolla on ollut myös sesonkituotteita kuten laskiaispullia ja runebergintorttuja, mutta ilmeisesti me osuttiin nyt sesongittomaan aikaan tai juuri ennen joulusesonkia ja juuri tuollainen tekstuurien ja tyylien vaihtelu jäi puuttumaan.

Mutta kuten sanottua, hyvästä jouluherkuttelutreenistä se kävi!

 

Joulutorit Tampere vs. Tukholma

 

Olin paikalla, kun Tampereen joulutori avattiin sateisissa merkeissä perjantaina 4.12.2015. Kojut olivat kauniita ja ne oli aseteltu kivasti pieniksi kujiksi Keskustorille. Huono sää ei kuitenkaan houkutellut jäämään torille pitemmäksi aikaa. Valkoinen lumipeite nostaisi kummasti tunnelmaa!

 

joulutori_tampere

Tampereen joulutori avajaispäivänä

 

Seuraavana päivänä vierailin Tukholmassa vanhan kaupungin joulutorilla enkä malta olla vertailematta toreja keskenään.

 

joulutori_kyltti

 

Vanhan kaupungin Stortorget tarjoaa tunnelmalliset puitteet joulutorille. Itse tori on nimestään huolimatta suhteellisen pieni ja ympäröity kauniilla vanhoilla rakennuksilla. Lauantai-iltapäivänä tori lähes ruuhkautui, mutta toisaalta fiilis oli lämminhenkinen.

 

joulutori_laulajat

 

Pari kuoroa lauloi joululauluja, myynnissä oli mm. mistelinoksia, glögiä, hunajaa, marsipaania, juustoa, näkkileipää ja koriste-esineitä, jotka ovat kauniita, mutta joita en tavarapaljouden keskelle enää kaipaa. Suosin siksi yleensä kaikkea syötävää tai juotavaa. Alla on kuvat karkki- ja kalakauppiaista.

 

joulutori_karkkikoju

joulutori_kalakauppias

 

Torialueet ovat arviolta aika saman kokoiset Tampereella ja Tukholmassa eikä lunta ollut Tukholmassakaan. Stortorgetia ympäröivät korkeat vanhat talot luovat kuitenkin kauniit puitteet ja joulutunnelma levittäytyy lähikortteleihinkin, joten Tukholman tori vei tällä kertaa voiton Tampereesta. Myönnettäköön, että valintaan vaikutti varmasti sekin, että Ruotsissa torilla oli uusia tuotteita, jotka herättivät enemmän kiinnostusta kuin Tampereen torimyyjät, joiden kojuilla olen ennenkin käynyt.

Tampereen joulutori on auki 22.12.2015 asti ja Stortorgets Julmarknad 23.12.2015 asti.

 

TeeMaa – vihreän teen lumoissa Helsingissä

 

Teetä on juotu Kiinassa tuhansia vuosia ja se on edelleen kiinteä osa kiinalaista kulttuuria ja arkipäivää. Teetä on aikain saatossa käytetty etenkin sen terveydellisten vaikutusten takia. Kiinalaisesta teestä 700-luvulla kirjoittanut Lu Yu sanoi teen tyynnyttävän sielun ja harmonisoivan mielen, karkottavan uupumuksen ja virkistävän ruumista. Tee oli taivaan makeinta kastetta. Teenjuonti oli myös seremoniallinen ajanviete, jonka katsottiin kehittävän ja jalostavan sitä harjoittavan henkilön luonnetta. Tätä nykyä teen terveysvaikutuksista löytyy jo tutkittuakin tietoa, mutta ainakin yhtä tärkeä syy teen juontiin on yksinkertaisesti sen hyvä maku.

Itsehän olen täysin hurahtanut kaikkeen kiinalaiseen, ja teekulttuuriinkiin olen päässyt tutustumaan paikan päällä niin Kiinassa kuin muuallakin Aasiassa.

 

etelä korea tee

Boseongin teeviljelmillä Etelä-Koreassa

peking kiina tee

Teeostoksilla Pekingissä

 

Teehuoneella Helsingissä

Suomestakin saa onneksi hyvää kiinalaista teetä – esimerkiksi Helsingistä löytyy useampikin hyvä teehuone. Viime reissulla valitsimme kohteeksi TeeMaan Annankadun designkorttelissa. Kylmästä ja tuulisesta marraskuun iltapäivästä astuimme sisään kodikkaaseen ja lämpimän kutsuvaan  kahden pienen huoneen teehuoneeseen. Seinillä on taidetta ja tietysti hyllyittäin teetä. Kukoistavia viherkasveja on kaikkialla.

 

teemaa tee helsinki

teemaa tee helsinki

 

Teetä on tarjolla kymmeniä laatuja: vihreää, valkoista, oolongia, pu’eria… Me valitsimme maisteltavaksemme yhden vihreän teen, Hunanin maakunnassa pienellä tilalla viljellyn teen, jota vain TeeMaa tuo Suomeen, sekä yhden oolongin, Mi Hua Xiang Dan Congin (eli Hunajakukan).

Näistä kahdesta TeeMaan oma ”nimikkotee” oli oma suosikkini. Se oli lähes väritön, mutta täyteläisen pehmeä, lähes makea tee.

 

teemaa tee helsinki

 

Vaikka tämä ”nimetön nimikkotee” tekeekin poikkeuksen sääntöön, nimetään teelaadut Kiinassa yleensä esimerkiksi niiden ominaisuuksia tai viljelyspaikkaa kuvaavilla nimillä. Maailmankuuluja teelajeja ovat mm. Lohikäärmeenkaivo ja Rautainen armon jumalatar.

Meidän mukaamme Tampereelle pakattiin TeeMaasta tällä kertaa muun muassa Ankan kakan tuoksu -nimistä teetä, teetä joka tarinan mukaan on itse asiassa niin hyvän tuoksuista että viljelijä on nimennyt sen näin jottei hänen satoaan ryöstettäisi!

PS. Lue kokemukseni kiinalaisesta ulkoilmateehuoneesta Chengdussa:

Teetä kiinalaisen temppelin puutarhassa