Slipping in a dress

eilinen (1 of 1)

Heti alkuun haluaisin kiittää lämpimästi kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita. Kommentteja tuli ihan valtavasti ja ne tekivät kyllä ihan älyttömän hyvän fiiliksen :) Osa kommenteista liikutti kyllä ihan kyyneliin, tällä kertaa siellä toisessa ääripäässä! Kiitos siis siitä, että muistutitte minua siitä, miten paljon ihania lukijoita siellä ruutujen toisella puolella on. Olen pyrkinyt vastaamaan kaikkiin kommentteihin, pahoittelut jos jonkun kommentti jäi ilman vastausta, se ei ollut tarkoitukseni. Kaikesta palautteesta päällimmäisenä jäi mieleeni se, että vaikka itse koen kommentteihin vastaamisen ekstraksi eikä bloggaamisen perusvaatimukseksi, on se äärimmäisen tärkeää teille. Jotenkin itse helposti tulee priorisoitua uusi postaus aina kommenttejen vastaamisen edelle, mutta pitää skarpata tuon vastaamisen kanssa. Haluan vielä ihan postauksenkin puolella selventää, että vaikka en aina kaikkiin kommentteihin vastaa, niin aina, ihan aina, luen ne. Kaikki kommentit, joita en ole ohjannut suoraan roskikseen, saavat minussa aikaan jonkin reaktion tai kiitollisuuden tunteen, vaikkeivät ne aina saisikaan vastausta. Yritän siis jatkossa paremmin vastailla, mutta en lupaa asiaan muutosta, sillä aika ei vaan aina riitä. Toivon, että muistatte, että vaikka en vastaisi, merkitsevät nuo kommenttinne valtavasti, sillä ne kannattelevat tässä tekemisessä ihan tosi paljon niinä pahoina hetkinä. Tai itse asiassa niitä turhautumisia ei taida edes päästä syntymään samalla tavalla, koska muutamien ilkeiden kommenttien vastapainona on sitten lukuisia ihania ja positiivisia kommentteja :)

Yksi hemmetin hyvä pointti tuli ilmi noissa kommenteissa, siitä, miten ajankäyttöni näyttää ristiriitaiselta. Miten voi olla aika ihan kortilla, jos kerta on aikaa makoilla rannalla ja grillailla kavereiden luona. Niin, en olekaan tätä selvittänyt ehkä tarpeeksi hyvin. Tein jonkin aikaa sitten päätöksen, että teen bloggaamisellekin ajat. Bloggaaminen on työnä Continue Reading

0

Life is full of surprises

Kun oltiin Maijan kanssa tiistaina reippailemassa kävelyllä ei kyllä kumpikaan ajatellut, että näin tämä viikonloppu tulee menemään. Mutta, elämä on täynnä yllätyksiä, ja välillä todella mieluisia sellaisia :)

Pahoittelut siis, että katosin maailmankartalta muutamaksi päiväksi. Ja pahoittelut, että perinteinen kuun ensimmäisen asupostaus jäi tekemättä, palaan siihen vaikka huomenissa. Me tuossa torstaina kokoonnuttiin tyttöjen kanssa kotiin drinksujen äärelle. Mun lempicocktail on Pornstar Martini, hirveästä nimestään huolimatta. Passionhedelmä on vaan jotain maailman parasta, ja kun siihen lisää vaniljaa, harva saa sen tehtyä väärin :) Päätettiin siis tehdä hieman drinkkejä kotona ennen suuntaamistamme Boxiin. Kesken illan puhelin ilmoitteli viestistä, ja mun yksi muualla asuva ystävä, jonka oon tuntenu 14-vuotiaasta, ilmoitti, että on tulossa käymään Lontoossa huomenna, eli perjantaina. En oo nähnyt häntä varmaan kolmeen vuoteen, niin totta kai lupasin raivata tilaa kalenteriin. Torstai-ilta jatkui aamuviiteen Boxissa ja Zebranossa, ja perjantailuennot ei kyllä kieltämättä niitä ihan kaikkein pirteimpiä neiti Vanhasen osalta olleet :D

IMG_9515 IMG_9517 IMG_9522IMG_9510 IMG_9512

IMG_9527

(Baaritiski a la Vanhanen)

Olin niin naatti perjantaina, että ajatuskin uudestaan uloslähdöstä hirvitti. Mutta, ystävä oli onneksi poikien kanssa syömässä, joten sain hetken hengähtää ja keräillä voimia. Tiedättekö mitä? Kaikista upeimmat illat elämässä on kyllä niitä, kun ei ole edes meinannut lähteä ulos. Kaiken maailman uudetvuodet ja vaput on aina loppujen lopuksi floppeja, vaikka niitä suunnitellaan viikkoja. Ja extempore -illat on maailman parhaita. Perjantaina meni kyllä kaikki Murphyn lailla pieleen. Koulussa kompastuin ja kaadoin kahvia rinnuksilleni. Kävellessäni kotiin, kastuin litimäräksi äkillisessä sadekuurossa ja sen sellaista. Uitettuna koirana kotona ei paljoa naurattanut lähteä vielä baariin. Maija keksi ihan viime minuutilla, että tulee sittenkin mukaan, ja matkalle mahtui vielä taksikuski helvetistä, ennen kuin pääsimme perille. “Ollaan tunti ja sit mennään nukkumaan”. Jjjjooo, that happened.

image_1

Hostess vei meidät pöytäämme ja mun tärykalvot uikutti jo siinä vaiheessa, Lontoon klubit on niin helvetin äänekkäitä, musa on ihan liian kovalla. Yritäpä siinä vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa sitten. Mä sain kuulla vähän kunniani, kun mun piti kuulemma soittaa, ennen kuin tulen. En ymmärtänyt, mikä oli ongelma, kun pääsimme nimellä sisään, eikä näin ollen meistä tarvinnut pitää huolta. Kun ei tuo viinapuoli maistunut, niin pöytään pyydettiin meille kuplivaa. Ystäväni pahoitteli hirveästi, että pöydässä ei ollut heti sitä skumppaa, ja kirosi että mikä hitto palvelussa kestää, hän on kuitenkin osaomistaja. Jahas, sillä lailla. Ystävä kiroili, että hän oli vielä sanonut, että kun Anna tulee, pitää olla kaunista. Ajattelin, että nyt on joku kielimuuri, en oikein ymmärtänyt, että miten niin “kaunista”. Sisustakaa mesta uusiks vai mitä helvettiä? :D

Noissa klubeissa on tapana järjestää synttärsankareiden pöydille jotain erityistä, ja pari kertaa musiikki laitettiin pois, dramaattiset tunnelmannostattajat laitettiin päälle ja kajareista täräytettiin Happy Birthday -biisi, samalla kun pöytiin vietiin kuplivaa pyrojen ja paukkeen siivittämänä. Me siinä istuskeltiin sitten odottelemassa juotavaa Maijan kanssa, mitään ajattelematta sen tarkemmin. Alkoi taas tuttu pauke ja pyrojen rätinä, johon en kiinnittänyt enää ees huomiota sen kummemmin. Ykskaks mun edessä oli kymmenen tarjoilijaa shampanjapullojen ja kukkien ja järkyttävän kokosen valaistun viinapullon kanssa ja mun sylissä oli massiivinen kukkakimppu kajareista pauhatessa mulle valittu biisi. En muista millon olisin viimeks ollut niin shokissa :D Mun kädet täris varmaan vielä puoli tuntia jälkeen. Mulla on kyllä maailman ihanimmat ystävät! Ei mulla ole edes synttärit, vaan kyseessä oli vaatimaton jälleennäkeminen. Oon edelleen niin hämmentynyt. Dom Perignon virtas ja mä vaan tuijottelin mun lumoavan kauniita kukkia. Ystäväni muisti, että äitini on floristi, ja että rakastan kukkia. Slaavilaiset miehet on kyllä paras asia mitä naissukupuolelle on luotu.

image_9image_10

image


image_2

image_12-001

(Ehdottomasti suosikkishampanjani, täydellinen maku!! En halua tietää monta näitä meni tässä parin illan aikana koko seurueelle :)

Mulle on aivan sama tarjooko joku mulle Trip-mehua vai Domppaa, mutta tuollaisen tempauksen järjestäminen saa mut sanattomaaksi. Niin kaunis ele, että joku on miettinyt tuollaisen etukäteen. En tiennyt miten päin olla, kun ykskaks olin siinä koko baarin keskipisteenä musan pauhatessa, kukkakimpu ja shampanjalasi kädessäni. Prinsessakohtelu kestikin koko illan. Oma turvamies pöydässä, jonka reaktioajasta olisi kateellinen olympialaisten pikajuoksijatkin. Kun pyyhkäisin kättäni mekkooni siihen kaaduttua vähän shampanjaa, oli mulla kädessä talouspaperi ennen kuin kissaa ehti sanoa. Ja kun Maijan kanssa piti päästä naisten huoneeseen, ei sinne yksin saanut mennä. Turvamies luovi tilaa väkijoukon läpi. Kuninkaallinen kohtelu oli kyllä viilattu viimeisen päälle. Ilta jatkui ei-niin-yllättäen sitten pikkutunneille, ja kotiin päästyäni kolmelta yöllä oli pakko soittaa äidilleni ja vaan tuijottaa tuota uskomattoman kaunista kukkakimppuani.

IMG_9554-001 IMG_9544-001 IMG_9545-001 IMG_9549-001

Eilen herättyäni olin varma, että koko touhu oli vain unta. Raotin varovasti silmääni ja siinä se mun pinkki kaunotar oli maljakossa. Letkottelin sängyssä pitkään, näin Liisaa lounaalla ja lupasin ja vannoin pyhästi, että tämä täti ei todellakaan lähde enää kolmatta iltaa ulos. Illalliselle korkeintaan. Poikien ja Maijan kanssa saatiin pöytä törkeän hyvään illallispaikkaan, ja mä en oikeesti muista iltaa, milloin mä olisin nauranut niin paljon. Sen lisäksi, että illallisseura on niin mukavaa ja älykästä, mun vatsalihakset on ihan hapoilla. Seurueeseen kuuluu kuitenkin herra, joka on sarjakuvamaisen hillitön, ja jonka “idoli” on Charlie Sheen. On kyllä iltoja elämässäni, jotka olisin halunnut nauhalle. Eilinen oli yksi niistä. Harvoin sitä saa tuntea itsensä vaan täysin onnelliseksi, unohtaen että elämässä on mitään murheita. Herkullista ruokaa ja uskomattoman hyvää seuraa. Unohtamatta tietenkään, että mun ja Maijan vieressä istui poikien tuomat hillittömät kukkapuskat. Ihan oikeesti, suomalaiset miehet, ottakaa mallia. Kukkia ei tuoda naisille erityistilaisuutena, vaan itsestänselvyytenä. Treffeille, illallisille ja baariin. Slaavimiehiltä vois moni muu kansallisuus opetella, miten nainen saadaan tuntemaan itsensä maailman upeimmaksi naiseksi. Ne on pieniä asioita, mutta niin korvaamattoman kauniita :)

image_3image_4image_6image_7

Illallinen muuttui jatkoiksi samalla klubilla (kätevää tuollainen omistajuus, muutenhan ois varmaan tosi helppoa saada pöytä tunnin varotusajalla yhdestä Lontoon kuumimpia klubeja..) ja koska välissä ehti tulla taas nälkä, niin siitä sitten vielä “salaiseen” turkkilaiseen shisha-ravintolaan aamupalalle :D Kuudelta aamulla kotona jouduin iskemään uuden kukkapuskan cooleriin, ei nimittäin maljakkoja oo ollut varattuna tällasiin yllätysvierailuihin.

IMG_9642_2IMG_9645_2

IMG_9639_2

Tää aamu onkin mennyt nukkuessa ja miettiessä, miten yllätyksellinen elämä on. Vaikka mitään niiiin erikoista ei tapahtunutkaan, niin en varmasti pitkään aikaan unohda tätä viikonloppua. Mun kaikki enkelit on ollut kyllä hereillä kun ystäviä on jaettu.

Tää koko aamu on jotenkin niin taianomaisen ihana. Työpöytä täynnä kukkia, kohta kahvideitit ihanan Jennin kanssa ja elämässä kaikki poikkeuksellisen upeasti. Elämä on niitä pieniä hetkiä, jotka ovat unohtumattomia. Siksipä tässä on päivän ehdottomasti tärkein ajatus:

Life-Is-Short

Älkää siis koskaan eläkö elääksenne, vaan nauttikaa joka sekunnista. Ja tehkää hassuja asioita, ottakaa sattumat ja yllätykset vastaan ja heittäytykää maailmaan avosylin vastaan. Ja sitten elämä on kuin elokuvaa :)

0