11 x kesäasu

Kaipasitte hieman muisteluja vanhasta ja vanhoista asuista ja ajattelin nopeasti tehdä pikahypähdyksen kolmen viime vuoden kesäasuihin ja kerätä tähän mun suosikkeja. Postauksen ilmestymisen aikaan ollaan juuri juhlimassa serkkuni ylppäreitä, joten pakko vielä ennen asuihin siirtymistä onnitella kaikkia valmistuneita! Muistan lämpimästi miten ihana hetki omat ylppärit oli ja miten siinä oli niin täynnä intoa ja onnea kohti tulevaa. Kaikki ovet auki ja päässä ehkä enin määrä tietoa, mitä elämässä ikinä. Nyt siitä on jo 11 vuotta ja silti se hetki kun lakin laittoi päähän, on edelleen elävänä mielessä :)

Mutta niin, ne kesäasut, joista olen itse tykännyt vuosien varrella.

Ensimmäistä paikkaa pitää tämä jo alkusyksyinen asu, joka on mielestäni edelleen aivan ihana: Continue Reading

25+

9 x muotihulluuksia

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, mulla vaihtu Powerparkissa asu kesken päivän. Sanotaanko vaikka niin, että valkoinen toppi ja 1-vuotias lapsi huvipuistossa eivät ole mikään taivaallinen yhdistelmä. Oon havainnut, että värikkäät printtivaatteet antavat tosi paljon enemmän anteeksi, ja tälläkin kertaa vaihto kukkamekkoon oli kannattava veto. Varsinkin kun illalliselle mekon sai vaihdettua sekunniksi hieman iltateemaan sopivammaksi kenkiä vaihtamalla. Päivä tuli pyörittyä mekossa ja consseissa, illaksi jalkaan vaihtui korkkarit ja pienempi laukku.

Vihreä kukkamekkoni on herättänyt rutosti kysymyksiä aina vilahtaessaan kuvissa, ja kyseessä on tämä ihanuus Gina Tricotilta. Viime aikoina kaikki kukkamekot ovat aiheuttaneet mussa suurta rakkautta, ja niitä on tullut pidettyä lähes päivittäin. Sandaalien ja ballerinojen kanssa kyseessä on täydellinen kesäasu mihin tahansa tilaisuuteen. Ja itse asiassa, tuli samalla testattua, että hameessa pärjää oikein hyvin huvipuistossa, laitevaljaat sun muut on aika lailla sellaisia, että ne tekee hameestakin shortsit :D  Continue Reading

14+

Dots dots dots

Edellinen postaus on synnyttänyt mielenkiintoista keskustelua kommenttiboksissa. Keskustelussa on tullut myös esille yksi ajatus, joka on yksi mun mielestä inhottavimpia ja ärsyttävimpiä ajatuksia liittyen bloggaamiseen. Kyseinen lukija ei varmasti tarkoittanut mitään pahaa, eikä hänen kommentissaan sinänsä ollut mitään vikaa, mutta lähes 10 vuotta bloganneena ja seitsemän vuotta yrittäjänä toimineena mut triggeröi tuo ajatusmaailma jokaikinen kerta. Eräs lukija siis rinnasti lukijat meidän bloggaajien työnantajiksi. Haluan korostaa, että hän ei varmasti tarkoittanut sillä mitään pahaa, ja kommentti oli kaikin puolin positiivinen ja kiva. Mutta tuo ajatus, se pisti taas miettimään. En ymmärrä miksi juuri blogiyrittäjien kohdalla on sallittua ajatella asiakkaista työnantajina vai onko tämä sellainen ajatusmaailma, joka ihmisillä on yrittäjyyttä kohtaan. Vastasin jo kyseiseen kommenttiin, mutta haluaisin hieman vielä pohtia asiaa ja herättää siitä keskustelua ihan postauksellakin.

Miten minä näen asian? No, aloitetaan faktoista. Blogi on mulle päätoiminen tulonlähde, kyllä. Jos minulla ei olisi lukijoitani, en voisi jatkaa kaupallisena ammattibloggajana. Tämäkin on selvä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että edes epäsuorasti lukijani maksaisivat minulle palkkaa ja voisivat näin ollen olla työnantajan ominaisuudessa.

Mä koen asian niin, että lukijat on vähän kuin asiakkaita. Jos ajatellaan, että omistaisin vaikka kampaamon, niin asiakkaat tulisivat sinne asiakkaiksi hyvän markkinoinnin/liikkeen viehättävyyden/puskaradion yms. vuoksi. He palaisivat asiakkaiksi, jos työn jälki olisi heistä hyvää. Heistä saattaisi jopa tulla vakioasiakkaita. Jos työnjälki ei miellytä, löytävät he toisen kampaajan. Onko siis asiakas kampaajan työnantaja? Saako hän vaatia tietynlaista työmäärää, tiettyä tuntimäärää kampaamotyötä kuussa? Saako hän vaatia, että kampaaja tekee tietyn määrän raidoituksia viikossa ja tietyn määrän leikkauksia? Saako hän vaatia muutoksia liiketilaan tai sitä, mikä on kampaajan työasu tai kampaus? Toki toiveita ja kehitysideoita saa esittää, mutta onko yrittäjän asiakkaalla työnantajaan rinnastettavia oikeuksia?

Yrittäjällä ei ole työnantajaa, yrittäjällä on asiakkaita. Blogiyrittäjällä on maksavia asiakkaita ja ilmaisasiakkaita. Mun kaupalliset yhteistyöt on niitä maksavia asiakkaita. Yritykset, jotka maksavat mainostilasta blogissani. Te lukijat vuorostanne olette asiakkaita, jotka saavat tästä itselleen jotakin. Viihdettä, vinkkejä, inspiraatiota tai hyvää mieltä. Tai pahimmassa tapauksessa sosiaalipornoon viitattavaa naureskelun aihetta. Joka tapauksessa, jos tulette tänne sivulle, saatte siitä jotain itsellenne. Maksamatta siitä mitään.

Käyttämäni kampaamoesimerkki on sinänsä ihan hyvä vertaus. Jos kampaajalla ei ole asiakkaita, lopettaa hän yrityksensä ja siirtyy tekemään jotakin muuta, tai menee vaikka töihin jollekin. Sama täällä. Jos bloggaaminen ei lyö leiville, joudun miettimään uudelleen työllistymisasioitani. Mutta, se ei tarkoita sitä, että saisin potkut tai työnantajani lakkaisi maksamasta minulle.

Toisin kuin kampaajan asiakkaat, blogin asiakkaat eivät maksa palvelusta. Näin ollen ei lukijoilla ole niitäkään oikeuksia kuin mitä esim. kampaamoyrittäjän asiakkailla. Jos kampaamoyrittäjän asiakas haluaa tuhkaisempaa raitaa ja kampaaja laittaa liian lämmintä, on maksavalla asiakkaalla lupa vaatia jotakin muuta. Tämä ei päde blogiin. Jos yksi lukija haluaa jotakin tai inhoaa jotakin, ei bloggaaja ole velvoitettu pitämään sitä oikeana mielipiteenä tai toteuttaa vaatimuksia.

 

Sinänsähän tämä ei tarkoita sitä, etteikö bloggaajakin haluaisi kehittyä, oppia ja olla parempi bloggaaja. Siihen kaivataan lukijoiden mielipiteitä, panostusta ja toiveita. Tietenkin. On vaan todella tärkeää muistaa, että toiveiden ja vaatimusten raja on hyvin selkeä. Ja kun jotakin toivotaan, mikä ei sovi minun suunnitelmaan, minun toimintatapaan tai minun ajatuksiini siitä, mitä haluan blogiltani tulevaisuudessa, tai on jyrkässä ristiriidassa enemmistön kanssa, on mielestäni tärkeää myös perustella, miksi asiaan ei tule muutosta. Vain niin voi huomioida eriävän mielipiteen. Kun siis puhutaan kehitysasioista blogin suhteen, ei pidä ymmärtää niitä samanlaisena kahdenkeskisenä kehityskeskusteluna työnantajan ja työntekijän välillä. Ensinnäkin, teitä on tuhansia ja kaikilla on eri toiveet ja inhokit. Ja toiseksi, tämä ei edelleenkään ole työsuhteeseen rinnastava tilanne.

Enkä siis missään nimessä sano, että kukaan inhokkijuttuja kehityskysymyksiin luetellut (ja minähän pyysin niitä!) olisi vaatinut mitään. He vaan vastasivat kysymykseeni, usein vastahakoisesti. Mutta tämän asian yhdistäminen työntekijä-suhteeseen on mielestäni tästä syntyneen keskustelun perusteella todella väärin. Työnantajalla on oikeus vaatia tiettyjä asioita työntekijöiltään, joille maksaa palkkaa. Lukijoilla ei ole tätä oikeutta. Mutta ennen kaikkea, työnantaja kantaa aikamoisia velvollisuuksia harteillaan. Ja tässä on ehkä se ydinsyy sille, miksi triggeröidyn tästä asettelusta. Työnantaja kun ei ole sellainen taho, jolla on vaan oikeuksia. Missä on lukijoiden velvollisuudet bloggaajaa kohtaan? Jos bloggaaminen rinnastettaisiin työnantaja-suhteeseen, niin sittenhän teillä pitäisi olla velvollisuuksia. Palkanmaksun lisäksi on lukuisia muita asioita. Irtisanomislait, työsuojelulait, yms. Vuosilomat, sairaslomat, äitiysvapaat yms. Pitäisikö lukijoiden sitoutua omilla rahoillaan tukemaan bloggaajaa korvauksena tämän tekemästä työstä? Tai entä miten menee työnantajan vastuu virheen kohdalla tässä yhdistelmässä?

Niin, minua ärsyttää tässä sama asia kuin monessa muussakin asiassa, varsinkin monessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Usein muistetaan oma oikeus, mutta harvemmin halutaan muistaa oma velvollisuus. Ja kun halutaan itselleen jotkut oikeudet, esim. tässä tapauksessa työntantajan oikeudet, on kannettava ne vastuut ja velvoitteet.

Mun mielestä tuollainen ajatusmalli on tietyllä tapaa vaarallinen. Se, että ajattelee itsensä yrittäjän työnantajaksi. Se on vaarallinen, koska silloin kokee olevansa oikeutettu vaatimuksiin, joihin ei millään lailla ole oikeutettu.

Se mikä on kaikista omituisinta tässä yhtälössä on se, että yksikään maksava asiakkaani ei ole koskaan kuvitellut voivansa sanella tai vaikuttaa, käyttäytyä kuin työntantaja. Itse asiassa, jokainen maksava asiakas kohtelee minua paljon tasavertaisemmin. Välillä jopa häkellyttävän hyvin. Aina kaikki tapahtuu yhteistyöhengessä, eikä mitään koskaan vaadita. Allekirjoitetaan sopimus tai sovitaan kirjallisesti kampanja, suunnitellaan yhdessä (tosin yleensä saan täysin vapaat kädet suunitteluun) ja ainoa vaatimus saattaa olla tietynlainen raportti tai tietynlaisen linkin käyttö. Kaikki yhteistyö tapahtuu todella selkeässä suhteessa, jossa ollaan samanarvoisia.

Miten te koette tän asian? Koska bloggaajan elanto on usein kiinni lukijoiden määrästä ja siitä, että on suosittu ja seurattu bloggaaja, koetteko olevanne kuin välillinen työnantaja bloggaajalle? Jos vastaatte kyllä, haasten teitä kysymään itseltänne, että päteekö tämä kaikkiin yrittäjiin? Jos ei, niin miksi? Jos kyllä, niin miksi? Ja mitä velvollisuuksia mielestänne kannatte siinä “työnantajuudessanne”? Vai onko enemmistö kanssani samalla sivulla siitä, että yrittäjällä ei ole työnantajaa, eikä blogin lukija ole millään tapaa rinnastettavissa työnantajaan? 

       (Asuna tällä kertaa päästä varpaisiin supertrendikästä pilkkukuosia kaksiosaisen Selected Femmen puvun muodossa. Kirjaimellisesti päästä, nimittäin pantakin on pilkkukuosia. And oh yess, pantavillitys is on!)

CHANEL laukku
SELECTED FEMME paita
SELECTED FEMME hame
ZARA korkkarit
ZARA nahkatakki

Psst! Arvatkaa kuka löysi 20 eurolla noi samaiset suosikkikorkkarit eBaysta mustana? Jep, parin vuoden metsästys tuotti vihdoin hedelmää. Mut se ei oo ainoo asia, joka sai pyörimään innosta tänään kun paketti tuotiin vihdoin kotiin. Ei sentään, paljon enemmän intoa aiheutti ykskaks häränpyllyä heittäneet viikonloppusuunnitelmat, jotka on hiekkalaatikon tekemisen sijaan muuttuneet huvipuistoreissuksi. Ahh, odotan viikonloppua kuin lapsi joulua! :D

28+