Kasari // Helsinki

Viimeiset kuvat tällaisella tukalla. Noora nimittäin teki aikamoisen muutoksen tänään mun fledaan ja seuraavissa kuvissa saatte sitten nähdä tämän työn tuloksen. Tässä pari tuntia kampaajan tuolista poistumisen jälkeen olo on suorastaan hämmentynyt. Työn jälki on taas ihan priimaa (Bown Noora on paras! ♥), mutta en oo vieläkään ihan varma, tuliko tehtyä oikea päätös. Oon tuijotellut jo monta viikkoa long bobeja ja lyhyempiä hiuksia ja whatnot, ja miettinyt, mikä tuntuisi omalta. Rohkaistuin ja repäisin asian tiimoilta, mutta nyt istun ja haron tyhjyyttä ihmetellen, oliko sittenkään oikea päätös. Varsinkin kun katon näitä taannoisia kuvia ja tuota pitkää tukkaa. Noooo, ehkä ajan kanssa tottuu taas :D

Mietin tässä juuri, että ehkä tuon mielipidemaanantain jälkeen on hyvä aina pitää pieni mental healthday -tiistai, koska välillä kyllä turhautuu ja ärsyyntyy ihan kunnolla tähän bloggaamiseen. Ärsyyntyy siihen, että kirjoittaa mistä vaan, tehdään asiasta henkilökohtaista. On jotenkin käsittämätöntä, että kun kirjoitan mielipiteitäni, MINUN MIELIPITEITÄNI, säästämisestä ja rahan sijoittamisesta, saadaan keskustelu käännettyä eri ammattiluokkien eri palkkoihin, joista minun pidetään tietenkin epäoikeutetun korkeana ja jotain muuta pienempänä. Tämähän tietenkin toimii oikeutuksena sille, että minua voi nälviä ja voi ivailla minun elämästäni ja samalla myös hieman Continue Reading

23+

Ystävyys ja ennakkoluulo

Oon usein miettinyt aikuisiän ystävyyssuhteita. On ystäviä, jotka ovat kulkeneet lapsesta asti mukana. On heitä, jotka ovat tarttuneet elämän polulta joskus koulutiellä ja jääneet siihen rinnalle kävelemään. On heitä, jotka on tavannut vasta aikuisena ja löytänyt sielunkumppanin näistä ihmisistä. On ystäviä, jotka joskus olivat tärkeitä, mutta ovat myöhemmin satuttaneet lujasti tai muuten vaan hiipuneet elämästä. Koen, että ystävyyden päättyminen on luonnollinen asia. Elämässä ei oo aikaa ja mahdollisuuksia syviin ihmissuhteisiin liian monen ihmisen kanssa kerralla. Joskus ihmissuhteet eivät jossakin vaiheessa enää ole sen arvoisia. Mun lähipiiri on jo olemassa, se on vahva, se on luotettava ja se on todella lämmin, rakastava ja luja. Siihen ei pääse helposti, koska en etsi siihen lisää palasia, mutta aina välillä eteen osuu timantti, jota saa onneksi kutsua myöhemmin ystäväksi.

Mä oon itse asiassa vähän sellanen ystävyys -ihminen, en kaveruus -ihminen. Joskus nuorempana mulla oli paljon kavereita ja vähän ystäviä. Nyt musta välillä tuntuu, että ystäviä on enemmän kun kavereita, sillä kaverit ovat karisseet pois, ystävät ovat pysyneet.

Mun ei oo helppo ystävystyä. Monesta syystä. Halu on yksi suuri tekijä. Mä en usein edes halua ystävystyä uusiin ihmisiin. Mä meen ystävyyksissäni niin syviin sfääreihin, panostan siihen ihmissuhteeseen ja otan sille aikaa ja vaivannäköä. Ei mulla oo resursseja tehdä sitä monelle täysillä. Ja jotta mä panostaisin ihmissuhteeseen, pitää sen olla mulle oikeasti merkittävä. Koska kun antaa paljon, ja toinen rikkoo sen kauniin ystävyyden, on se oikeasti aika rankkaa. Ihmisen pitää olla siis sen riskin arvoinen. Oon joka ikinen päivä onnellinen siitä, että mulla on mun mielestä, mun tarpeisiin, tosi paljon ihania ystäviä. Eri elämän vaiheilta, eri elämäntilanteissa olevia, erilaisia persoonia, eri puolilla maailmaa. Tunnen kuitenkin turvallisuutta ja rakkautta joka päivä elämässäni sen takia, että tiedän heidän olevan olemassa. Meillä on kotona aina viilattu sitä, että tärkeimmät ystävät ja läheisimmät ihmiset löytyy perheestä. Äitini on hyvin läheinen sisarustensa kanssa ja niinpä meille on alusta asti näytetty malli, jossa sisarukset ovat ystäviä, eivät verisukulaisia. Siinä missä ystävät on perhe, jonka valitsee, on myös valinta, onko perhe ystäviä vai ei. Me ollaan valittu, Continue Reading

39+

Viikonlopun juhla-asu

Yksi hankala juttu bloggaajana on se, kuinka varsinaisten päivän asujen kuvaaminen todellisella hetkellä on itse asiassa usein epäsopivaa. Joko ajan, tilanteen tai jonkun muun takia. Esimerkiksi nyt ollessamme Hangossa, oli mulla mielestäni tosi nätti asu päällä, mutta koska saavuimme ystäväni juhliin muutenkin hieman myöhässä, ei todellakaan ollut mielessänikään vielä alkaa kikkailemaan kameran kanssa. Meillä oli vähän pidempi kierros matkalla kohti Hankoa, kun piti viedä Dante mummolaan hoitoon, joten emme olleet ekoina vieraina paikalla. Ja vaikka ilmoitinkin puutarhajuhlien synttärisankarille myöhästymisestämme hyvissä ajoin, inhoan silti myöhässä oloa. Kun sitten päivän asua ei ehtinyt taltioimaan ennen juhlia, jäi se kokonaan kuvaamatta. Ehkä joskus ennen olisin ollutkin se ihminen, joka olisi mielellään kuvaillut vaikka kesken juhlien jonkun kulman takana, nykyisin se ei ole musta millään lailla hyvä idea. Kun on mahdollisuus nauttia ystävien ja mieheni seurasta, juhlistaa tärkeää tapahtumaa ja olla läsnä, en halua antaa työasioiden tulla tielle. Eikä tilanne oikeastaan useimmiten vaadi edes juhlia. Ihan normaali arkikin menee nykyään niin, että useimmiten asun kuvaaminen ei vaan ole mahdollista ennen kuin sen on jo riisunut. On koko ajan kiire, aikataulut, rajoittavat sääolosuhteet tai jotain muuta, mikä häiritsee. Niinpä nykyään usein tulee kuvattua useampi asu kerralla. Tavallaan ne eivät ole “päivän asuja” silloin, mutta toisaalta ne on kuitenkin asuja, joita olen käyttänyt eri päivänä.

Joku ehkä kokee tän hieman “feikkaavaksi”, mutta mulle Continue Reading

10+