Rennosti jumpsuitissa // Ras al Khaimah

Mun oli tarkoitus tänään julkaista jo hetken lupailemani laukkupostaus, joka joutui aikamoisen muokkausveitsen alle kun laukkujuttuja tuli uusittua jonkin verran sen luonnostelun jälkeen. Nyt meillä on kuitenkin koko perheellä korvatulehdus ja mulla kauhea flunssa sen kaverina, joten oon vaan virunut koko päivän sängyssä, enkä oo jaksanut nousta sängystä kameran äärelle ollenkaan. Toivon, että olisin huomenna jo paremmassa kunnossa ja saisin tuon vihdoin julkaistua nähtäväksenne.

Vitsi tää sairaana olo on ihan perberistä. En oo ollut tosi pitkään aikaan kunnolla kipee, viimeksi joskus ennen raskauttani ja oon jo unohtanut kuinka paskan fiiliksen tekee kuume ja tukkoisuus. Sitä paitsi äitiys ja kova flunssa ei sovi ollenkaan yhteen. Joka paikkaa kolottaa ja on ihan voimaton olo, mutta lapsihan ei sitä ymmärrä, vaan haluaa syliin ja leikkiä niin kuin aina. Vaikka siis Dantella on molemmissa korvissa korvatulehdus, on hän täynnä tarmoa ja energiaa, eikä voisi päällepäin sanoa toisen sairastavan. Aina sama juttu, onneksi. Äitini tuli onneksi auttamaan pariksi päiväksi, joten sain välillä vaan tehdä kuolemaa sohvalla samalla kun äiti viihdytti Dantea.  Continue Reading

15+

Shampanjassa // Ras al Khaimah

Johan oli masentavaa tulla takaisin samoihin lämpöasteisiin kuin lähtiessämme. Olin jotenkin mielessäni ajatellut, että tottakai täällä on paljon keväisempää kun ollaan maaliskuun lopussa. Ei oo ei.  Nyt kun kulki reilun viikon kesävaatteissa, tuntuu taas niin turhauttavalta pukeutua neuleeseen ja lämpimiin vaatteisiin. Ähh, kevät tule jo. Onneksi voi vähän fiilailla näitä kesäisiä asuja reissusta, joita ei tosin ihan hirveesti tullut kuvailtua, kun aika paljon viihdyimme rannalla tai rennoissa kotivaatteissa. Oli kyllä niin rentouttava loma, kun tosi paljon oltiin kotioloissa ja ihan rennosti suunniteltiin päivät niin, että tuli levättyä, loikoiltua rannalla ja käytyä juuri siellä, mikä tuntui hyvältä idealta, eikä missä kuuluu käydä. Ras al Khaimah on ehkä kohteena hieman tylsä muutoin matkaajille, mutta meille se oli täydellinen. Oli ihanaa viettää Jennin ja miehensä kanssa aikaa ja oli ihanaa olla auringossa lomalla ilman mitään tarvetta suorittaa tai edes halua juosta ympäriinsä, vaan ennemmin oltiin lähellä Jennin kotia, tehtiin yhdessä ruokaa, pelattiin lautapelejä ja leikittiin kissan kanssa. Ihana kotoisan tuntuinen oleminen teki kyllä hyvää ja olo on tosi rentoutunut.

Eilen lennettiin takaisin, tai lähtö oli keskellä yötä 2.40 Dubaista ja perillä olimme 11 jälkeen, välissä oli parin tunnin stoppi Istanbulissa. Meidän koko lennot oli nähtävästi upgreidattu, ja lensimme myös takaisin Turkish Airlinesin busineksessa. Sattui vielä sopivasti, että Istanbulin ja Helsingin välillä on alettu käyttää tuota laajarunkoista konetta, eli myös Istanbul-Helsinki  -väli meni isossa koneessa. Tämähän tarkoitti myös sitä, että molemmilla lennoilla tuolit aukesivat sängyiksi, joten yölento meni vielä toivottuakin paremmin. Dantelle iski reissussa pariksi Continue Reading

7+

Bloggaamisen yksinäisyydestä

Meidän loma alkaa olla päätöksessään, mutta musta tuntuu, että jos Jenni meidät huolii tänne, niin tullaan käymään tästä lähtien Ras al Khaimahissa aika usein. Ollut täydellinen loma, kun on oikeesti vaan lomailtu, lööbailtu ja itse asiassa tehty töitä. On niiiiin haikea olo lähteä sunnuntaina kohti kotia, ettei sanat melkein riitä. Jennin kanssa on ollut ihanaa höpistä, tutustua uuteen paikkaan ja ihan vaan olla. Ja tiedättekö mitä? On ollut ihanaa tehdä jonkun kanssa yhdessä blogihommia. Sen lisäksi, että on ihan eri asia kun kameran toisella puolella on valokuvaaja kuin vaikkapa vakiokuvaajani, eli mieheni. Bloggaaja tai ylipäätään joku, joka käsittelee kuvia ja tuottaa sisältöä päivittäin, näkee kaiken niin eri tavalla, että yhdessä tekeminen on aivan eri tavalla jouhevaa, nopeaa ja tehokasta, ja ennen kaikkea laadukasta.

Suoraan sanottuna kuvakulmat, tarkat kuvat ja kuvaamisen silmä on kuitenkin hyvin toisarvoinen asia. Seura, sitä mä oon kaivannut. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että bloggaaminen on ajoittain hieman yksinäistä. Tai siis, se voisi olla seurallista. Voisi olla bloggaajakavereita, joiden kanssa sopia treffejä ja tehdä yhdessä kaikkea. Kuvata ja käydä eri paikoissa. Tai voisi itsekseenkin pyörähdellä milloin missä pressitilaisuuksissa ja minglailla menemään. Mutta. Asuinpaikasta johtuen ei joku symbioosiystävyys toisen bloggaajan kanssa tunnu mitenkään elämääni sopivalta suhteelta. Eikä se ole muutenkaan minun päätettävissäni. “Minäpä tästä nyt hankin itselleni symbioosiystävän ja ollaan kuin paita ja peppu”. Ei se ihan mee niin. Mä en oo myöskään yhtään kissanristiäistyyppiä. Ennen suhasin vaikka missä ja miten usein, mutta nykyään mua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. En jaksa tälläytyä ja mennä syömään macaronseja ja juomaan smoothieshotteja. Okei, toi oli tosi alentavasti sanottu. Todellisuudessa PR-talot ja yritykset panostaa tosi paljon tapahtumiin ja ne on nykyään tosi monipuolisia. En kuitenkaan käytä n. 98 % kutsuista. Continue Reading

24+