Kaupallisuuden positiivisista puolista

Keräilin eilen ostoskoriini ruokakaupassa tarvikkeita yhteen ruoka-aiheiseen yhteistyöpostaukseen ja fiilistelin kaupan hyllyillä iät ajat miettien, miten toteuttaisin tuon kamppiksen. Se sai mut miettimään jonkin verran kaupallisia yhteistöitä ja bloggaamista. Jälleen. Oon miettinyt asiaa useamman kerran viime viikkoina ja halusin avata tästä asiasta toistakin puolta blogissani.

Usein törmää asenteeseen, jossa kaupallisia yhteistöitä hieman turhaankin sorsitaan. Itse postauksissa ei ole mitään vikaa, mutta silti on sellainen vallitseva asenne, että “blogi huononi koska se kaupallistui”. Eikä siis minun blogiani kohtaan, vaan tätä mielipidettä näkyy niin bloggaajia kuin vloggaajia kohtaan ja paljon. Mä en ihan ymmärrä tätä. Toki tiedän, että moni tekee kaupallisia yhteistöitä pelkästään rahan takia. On kiva kun tilille kilahtelee ropoja, ja niiden eteen voi mainostaa mitä tahansa perseestä perämoottoriin. (Syytän ystävääni tästä hienosta lainauksesta.) Suurin osa tuntemistani bloggaajista ovat kuitenkin sangen valikoivia yhteistöidensä suhteen. Continue Reading

26+

Q&A : Answers


Te kyselitte, minä vastasin. Kuvituksena randomeita lempparikuviani viime ajoilta :)

Oot kertonu, että katotte miehes kanssa leffoja yhdessä, niin mitä leffoja katselette? Tai mitkä on sun lempileffoja? Onko teillä samanlainen maku leffojen suhteen?
Mulla on itse asiassa aika “miehekäs” maku leffojen suhteen. Tykkään tosi paljon kaikista rikosleffoista, supersankarileffoista yms. Joten yleensä leffan löytäminen on todella helppoa, enemmänkin tuntuu, että leffalistalla on liikaa leffoja, joita halutaan katsoa yhdessä. Mieskään ei kieltäydy jostain tyttömäisemmistä leffoista tai romanttisista elokuvista, joten oikeastaan meille menee laidasta laitaan leffat. Kumpikaan ei tykätä sellaista mukahassunhauskoista komedioista eikä kauhusta, eli on meillä kyllä tosi samanlainen leffamaku. Mun lempileffoja on kaikki hyvin tehdyt jännärit, ja sellaiset, missä yksittäiset näyttelijäsuoritukset pääsee loistamaan. Ihan laidasta laitaan. Äkkiseltään mieleen tulevia suosikkeja on varmaan Batman-sarjan Dark Knight, Dallas Buyers Club, Interstellar ja Warrior.

Kysyisinkin, että voisitko joskus tehdä postauksen mistä kaikki lähti ja liittää mukaan kuvia vuosien varrelta..? Sellainen throwback-postaus. :)
Voisin mä joo, jos jostain saan ne kuvat metsästettyä :)

Kysymys teidän kaukalolämpöpusseista, ymmärsin joskus että teillä olisi niitä kaksi, sekä paksumpi että ohuempi kesämalli. Millaisella käytöllä ne ovat olleet huhtivauvan kanssa? Onko tullut kesällä käytettyä ohuempaa vai menty kokonaan ilman, jos jompikumpi pitäisi ostaa, niin kummalla paksuudella ollut enemmän käyttöä, onko tullut jo pituus vastaan vai ovatko molemmat olleet kannattava hankinta? :)
Mun mielestä molemmat on kannattava hankinta. Meillä on molemmat, ja ollaan käytetty molempia. Kesällä ollaan käytetty ohuempaa ja nyt ollaan taas siirrytty paksumpaan. Ne käy toisiinsa kiinni, eli siis vaikkapa ohueeseen pohjaan saa kiinni paksun peiton ja päinvastoin. Ollaa välillä pidetty ristiinkin, useammin niin, että ohutta alla ja paksua peittoa. Ei hikoa rattaissa tai kaukalossa, mutta peitto lämmittää. Meillä ne menee turvakaukaloon ja Stokken vaunuihin erinomaisesti, ja vaunuissa ollaan pidetty nyt koko ajan tota ohuempaa alla. Varmaan talveksi vaihdetaan paksu. Meillä on pitkula kaveri, mutta ei oo lähellekään tullu vastaan vielä. Veikkaan, että meillä on lähemmäs vielä vuosi käyttöaikaa noilla :) Lämmityksen lisäksi on ollu hyvä pitää tota pohjalla turvakaukalossa senki takia, kun tuo ihan pienenä tuntui hukkuvan sinne, niin toi pussi teki pehmeämmän ja “ahtaamman” turvakaukalosta. Silloin pienenä se oli hirveen hyvä, kun vauva oli siellä mukavasti. Kyllä meillä huhtivauvalla oli molemmat paikallaan, jos pitäisi valita vain toinen, ottaisin ohuemman, sen sisään voi sitten ujuttaa viltin lisälämmöksi.

Tämä ei varsinaisesti ole kysymyspostaukseen vaan postaustoive. Olen satunnaisen säännöllisesti seurannut blogiasi alkuajoista saakka, mutta etenkin Mungobabyn ilmestettyä taas säännöllisesti. Postauksesi kasvatusperiaatteista oli mielestäni loistava ja kertoi, että olet tehnyt taustatyötä ennen lapsen syntymää. Täten olisikin mielenkiintoista kuulla oliko jotain tiettyjä opuksia/kirjoja jotka koit hyödyllisiksi ja suosittelisit muille tuleville vanhemmille tutustumisen arvoiseksi?
Me ollaan luettu aika montakin. Tracy Hoggin Baby Whisperer Solves All Your Problems on ihan ykkönen, kliseisestä selfhelp-nimestä huolimatta. The Wonder Weeks oli mielenkiintoinen, ja avarsi hieman ymmärrystä tiettyjä käyttäytymisjuttuja kohtaan. Liisa Keltikangas-Järvisen Pienen lapsen sosiaalisuus oli mielestäni myös mielenkiintoinen, joskin en ehkä ihan kaikkea siitä allekirjoita. Lisäksi oon lukenu jonku vanhan vauvaoppaan, jonka nimeä en nyt muista ja se on jossain jumissa laatikossa vielä. Sen luin kokonaan ennen vauvan syntymää. Eniten suosittelen kyllä tota Tracy Hoggia. Näiden lisäksi oon lueskellut aika paljon erilaisia artikkeleita ja ennen kaikkea ollaan jo ennen vauvan syntymää juteltu miehen kanssa halki monta asiaa. Toki moni niistä on vähän elänyt jo tässä vauva-arjessa, mutta tärkeintä on mun mielestä vanhempien yhteisymmärrys ja samat periaatteet ja moraalit, jotka haluaa sitten lapsellekin välittää.

… Nyt siis outona uudella seudulla olisi kiva kuulla mitä kautta itse tutustuit ihmisiin uusissa kotikaupungeissa. Tokihan oma aktiivisuus, osallistuminen ja uusiin paikkoihin meneminen ovat avaimia, mutta näin aikuisiällä, etätyöskennellessä oli vapaus muuttaa mutta uudella kotikunnalla ei ole edes työympäristöä josta tutustua uusiin ihmisiin.
Niin, tää on aina ollut vähän hankaluus mulla. Lontoossa opiskelin itseäni huomattavasti nuorempien kanssa, jotka lähes poikkeuksetta olivat superrikkaista perheistä ja heillä oli hyvin erilainen kulttuuri kuin mulla. Niin etnisen taustansa puolesta kuin ennen kaikkea tuon perheen korken varallisuuden puolesta. Töitä tein suurimmaksi osin kotoa, joten tutustumisen mahdollisuudet olivat rajalliset. Olin aktiivinen suomi-tyttöjen kanssa tavatessa (tähän blogi oli apuna) ja koulussa jotenkin hitsauduimme yhteen pohjoismaalaisten ja parin hieman vanhemman muun opiskelijan kanssa. Lisäksi mulla oli mun suomalaiset ystävät ja Lontoo-perhe, joten en mitenkään kokenut yksinäiseksi oloani siellä. Kuopio pelotti, mutta siellä oma aktiivisuus vaikutti aika paljon. Hain heti töitä ja sainkin töitä, oli kiva olla mukavassa paikassa kivojen työkavereiden kanssa töissä ja siitä tuli arjen rutiinia sitten työpaikalla käymisen kanssa ja siellä tietenkin tuli ihmisten kanssa juteltua, vaikka työyhteisö olikin pieni. Hain myös melko pian lentopallojoukkueeseen ja olin avoimin mielin kun lukijat ottivat yhteyttä ja tarjoutuivat tapaamaan. Mun miehen työpaikalla on suurimmaksi osin miehiä työkavereina, ja heidän työssä muutetaan aika paljon. Moni Kuopiossa ollut miehen kollegan vaimo oli hyvin samankaltaisessa tilanteessa itseni kanssa, ja siellä oli hyvin aktiivinen porukka, jolla oli omat FB-ryhmät ja WhatsApp-ryhmät. Kävin muutaman kerran jossakin isommassa tapahtumassa ja pikkuhiljaa siellä löytyi omat hyvät ystävät. Itse asiassa harmitti hirveästi lähteä, sillä sinne jäi pari kaveria, jotka saavat lähikuukausina vauvan, muutama todella ihana ystävä ja paljon tuttuja, joista olisi varmaan ajan saatossa tullut ystäviäkin. Täällä ollaan vähän erilaisessa tilanteessa, sillä miehen työporukka on hyvin erilainen eikä täällä ole kovin aktiivista naisten porukkaa ymmärtääkseni. Täällä on onneksi meidän pari hyvää ystävää jo valmiiksi, ja Helsinkiin on todella lyhyt matka. Siellä on paljon ystäviä ja kavereita.

Toki on sanottava, että vaikka eniten pelkäsin Kuopioon muutossa sosiaalista syrjäytymistä, niin en ole ehkä koskaan ollut niin onnellinen kuin Kuopiossa. Elimme kaikki hyvin samanlaista elämää, samassa elämäntilanteessa vähintäänkin. Oli ihanaa, kun oli sellainen yhteinen pariskuntaporukka, jossa oli seuraa niin mulle kuin miehellekin. Oli ihanaa viettää lautapeli-iltoja ja muuten vaan koti-iltoja tai jotain sosiaalisia häppeninkejä. Jotenkin siellä tuntui helposti kuuluvansa. Huomasin tuossa purkaessani laatikoita yksi päivä, että Kuopion rakkaimman ystävän lisäksi ikävöin jopa hänen miestään! Jonka kanssa ei ehkä puhuttu ensitapaamisella yhtä lausetta enempää, hiljainen kaveri kun on. Jotenkin tässä parin vuoden aikana vaan tuli sellainen ihana porukka siellä, jota toki kaipaa. Pohdinnassamme muutosta tänne painoi aika paljon kyllä se, että sinne jää niin ihanat ihmiset. Mutta, täällä oli loppujen lopuksi liikaa plussia, sillä meille oli hirveän tärkeää olla lähellä Danten isovanhempia ja myös miehen uran kannalta tämä oli merkittävä paikka. Myös mun tulevaisuuden kannalta täällä on enemmän mahdollisuuksia. Nyt onkin taas sellainen hieman pelokas olo, että miten tänne kotiudutaan ja miten täällä löytyy ystäviä, varsinkin kun arjessa on vielä yksi “ajanviejä”, eli vauva. Tosin, lukijat on taas laittaneet ihanan aktiivisesti meiliä ja hainhan mä täälläkin heti joukkueeseen.

Tulipas pitkä vastaus. Mulla on todella vahva side mun rakkaimpiin ystäviin, joiden kanssa soitellaan ja viestitellään ja nähdään ajan kanssa aina kun vaan ehditään. Heitä on Suomessa ja ulkomailla, mutta aktiivinen yhteydenpito mahdollistaa kuitenkin sen, että ystävyyssuhde säilyy. Tämän lisäksi on ihanaa, jos arjessa on edes joukkuekavereita ja jotain tuttuja/kavereita, ja ne tulevat ajan kanssa pikkuhiljaa, jos itse on aktiivinen. Näin pyrin aina ajattelemaan :)

Minua kiinnostaisi tietää, että mitkä ovat lähitulevaisuuden urahaaveesi blogin ulkopuolisten töiden suhteen. Oletko vielä ajatellut hakea yliopistoon opiskelemaan maisteria? Ja kuinka kauan olet ajatellut olla kotona Danten kanssa?
Olen juu, tai no sanotaanko vaikka niin, että jatko-opiskelu on mielessäni eräänä haaveena. Ei niinkään maisteritittelin takia vaan sen takia, että opiskelu on kivaa ja mulla on jotain ambitioita sen suhteen vielä. Sillä ei kuitenkaan ole mikään kovin kummoinen kiire, sillä poikani menee kaiken edelle. Blogin ulkopuolisia töitä olen tehnyt jonkin verran muutenkin, enkä koe suurta tarvetta siirtyä tästä kokonaan pois. Tällä hetkellä mulla on mahtava mahdollisuus tehdä töitä kotona ja käytän sen mieluusti hyväkseni. Se on helpottanut niin tätä muuttorumbaa kuin mahdollistanut sen, että voin olla Danten kanssa mahdollisimman paljon. Toiveena olisi olla kotona Danten kanssa täysipäiväisesti ainakin kaksivuotiaaksi ja kolmevuotiaaksikin toivon voivani olla kotona osapäiväisesti, ts. niin, että hän käy lyhyttä päivää hoidossa esim. kolmena päivänä viikossa, lähinnä muiden lasten kanssa vietetyn ajan takia. Tietysti asiaan vaikuttaa se, jos meidän toive toisesta lapsesta joskus lähivuosina toteutuu.

Uraorientoituneille tämä kuulostaa varmaan ihan kamalalle, mutta mä nautin suunnattomasti siitä, että voin olla kotona Danten kanssa. Mä koen, että Danten vauva-aika ei tule enää koskaan uudelleen, uraa ehdin tekemään vaikka minkä verran vielä elämässäni. Siltikään en voi sanoa lepääväni laakereilla, vaan mulla on vielä tällekin vuodelle jotakin kivaa uutta tiedossa työrintamallakin. Palaan tähän pian :)

En tiedä teitkö varsinaisesti Lontoossa töitä tai onko sinulla kunnollista kokemusta siellä paikallisesta työnhausta, mutta kun itsellä on suunnitteilla hakea töitä Englannista lähiaikoina, tuli mieleen kysyä joitain vinkkejä tätä varten?
Mä en varsinaisesti hakenut töitä Lontoossa. Mä hain muistaakseni tasan yhtä paikkaa, joka oli harjoittelu Guccilla, mutta minulla oli liikaa ikää ja “kokemusta” siihen. Kuulemma. Joka tapauksessa, minua ei koettu motivoituneeksi tekemään sitä hommaa siinä vaiheessa, joten se paikka meni muualle. En kokenut mitenkään järkeväksi hakea jotakin muuta paikkaa, koska Englannissa on aika pitkät työpäivät ja aika heikot palkat aloitustehtävissä, joten pyöritin mieluummin yritystäni ja matkustelin :) En siis valitettavasti osaa auttaa, mutta yritä liittyä Facessa Finnish People Living in London ryhmään (ei tartte välttämättä asua Lontoossa) ja kysellä sieltä vinkkiä. Siellä oli paljon hyviä tyyppejä, jotka auttoi mielellään milloin missäkin asioissa toisiaan :)

Haluaisin kysyä, kaipaatko koskaan “tavallista” elämää? Sitä, ettei sinua tunnistettaisi kadulla. Joudutko tekemään / teetkö joitakin asioita toisin, koska ajattelet jonkun ehkä tunnistavan sinut?
No joo ja en. Tavallaan olisi ihanaa, ettei tarttisi ikinä ajatella tuleeko joku, joka tunnistaa minut vastaan, mutta rehellisyyden nimissä en juuri koskaan ajattele niin. Koen, että fiksut ihmiset ymmärtävät blogin ja todellisuuden eron, ja ei-fiksujen mielipiteillä ei ole väliä. Jos siis olen verkkareissa meikittä ja ihan ryönänä jossakin, niin se on välillä arkitodellisuutta mulle. En koe sitä mitenkään hankalaksi. Ehkä jonkun verran toki tämä rajoittaa elämääni. Eniten ehkä siinä ahdistaa se, että minä en tiedä, ketkä minut tunnistavat. Olen siis ehkä hieman varuillani kaikkien kanssa. Tai no, pakko sanoa, että en enää edes ole. Jossakin vaiheessa rakensin tuolle asialle pienen huoneen ja olin aika varuillani. Musta on otettu salakuvia (jotka olen huomannut) ja kyllähän sen kuiskimisen ja osoittelun välillä tunnistaa. Loppujen lopuksi mun seuraajista kuitenkin ainakin 90 % on niitä positiivisia ja hyviä tyyppejä, joten eipä tuo haittaa, vaikka he kadulla mut tunnistaa. Kiva vaan jos tulevat juttelemaan. Mulla on satoja positiivisia ja aivan ihania lukijakohtaamisia ja sitten yksi ainoa “kasvotusten” tullut negatiivinen kohtaaminen tulee mieleen yhdeksän vuoden ajalta. Sekin oli siis Facessa joku mimmi, joka päätti “olla rohkea” ja tulla kertomaan kasvokuvallaan kuinka paljon mua halveksiikaan. Ignoorasin koko viestin heti sen luettuani, en muista sen sisältöä nyt enkä edes sen jättäjän nimeä tai naamaa. Muut negatiiviset kohtaamiset ovatkin olleet lähinnä anonyymejä kiusaajia verkon läpi. Mä koen tän blogin kuitenkin niin vahvana positiivisuuden tuojana elämääni, että en osaa jotenkin harmitella tai kaipailla muuta elämää. Mun lähes jokaiseen päivään kodin ulkopuolella kuuluu joko lukijan moikkaus tai sitten viesti myöhemmin IG:ssä tai meilissä, että ei uskaltanut tulla juttelemaan, ja jotain posiitivista. Yleisimmin lukijakohtaaminenkin on sellainen “sulla on ihana blogi, kiitos kun jaksat kirjoitella sitä”, ja ehkä hieman jutustelua jos on aikaa molemmilla. Ei tuollaista oikein osaa enää edes laskea oudoksi omassa elämässä.

Toki välillä jos on ollut paha päivä tai murheita ja on ollut jossakin, missä on tiedostanut, että joku saattaisi tunnistaa, on ollut vähän rankkaa se ajatus. Tai sitten se, että monilla on ennakkoluuloja mua kohtaan tavatessaan. Hyviä tai huonoja. Mutta, kaiken kaikkiaan, vaaka kääntyy tässäkin asiassa niin paljon posiitivisen puolelle, että vastaukseni on “En.” :)

Otitteko Kuopiosta ne hanat mukaan?
Ei, ne eivät sopineet meidän tähän taloon :/

Miksi olet poistanut vanhat postaukset näkyviltä? Ymmärtääkseni esimerkiksi maailmanympärysmatkan ajalta postaukset ovat piilotettuna? Olisiko mahdollista, että joskus laittaisit uudelleen näkyviin ns. parhaita paloja?
Mun mielestä tuntuisi hassulta, että näkyvissä olisi postaukset siltä ajalta, kun seurustelin jonkun toisen kanssa tai muutenkin yli viisi vuotta vanhat ajatukseni ja kokemukseni arjesta. Lisäksi palvelinkaan ei ehkä kestäisi niin paljoa kuvia ja tekstejä jatkuvasti, sivu hidastuisi. Tuntui siis loogiselta piilottaa vanhat jutut. En usko, että avaan niitä enää. Siellä vilisee niin paljon viittauksia menneisiin suhteisiin ja tapahtumiin, että mun pitäisi käydä ne käsin läpi ja siihen menisi iäisyys. Musta olisi outoa, jos jossakin netissä olisi vielä mieheni julkinen päiväkirja, jossa olisi viittauksia edellisiin suhteisiin, joten ihan kunnioituksesta meidän yhteistä elämääkin kohtaan, en koe niiden esilläpidon oikeaksi, vaikka mieheni ei asiaan ole koskaan mitään mielipidettä esittänyt.

Kadutko bloggaamiseesi liittyen mitään (esim. mitä olet kirjoittanut, jättänyt kirjoittamatta jne.)?
Joo ja en. Yksi suosikkilauseitani on “hindsight is always 20/20”, vapaasti suomennettuna jälkinäkö on aina täydellinen. Kai sille joku suomalainen vastine jälkiviisauteen liittyen on. Toki monta asiaa olisi voinut jättää sanomatta. On mielipiteitä, jotka on radikaalisti muuttuneet ja jälkeenpäin ajatellen, monet mielipiteet olisi voitu tulkita hieman eri tavalla, jos olisin osannut kirjoittaa ne auki paremmin. En kuitenkaan osaa katua mitään. Tämä on ollut julkinen päiväkirja jo vuosia, ja kaikilla meillä on hyvät ja huonot hetket. Mielestäni menneiden kaivelu ylipäätään on aina turhaa, nykyisyyttähän tässä eletään :)

Mikä on lempikaupunkisi, jossa olet asunut tai käynyt?
Hmmmmm. Split on aina lähellä sydäntäni ja Perth on toinen sellainen suosikkipaikka, minne haluan mennä aina uudelleen. Lontoolla on aina erityinen paikka sydämessäni ja pakko sanoa, että mä viihdyn hirveän hyvin Dubaissa.

Onko sinulla ja perheelläsi suunnitelmissa asua vielä joskus ulkomailla? Missä? Tai mikäli vastaat kieltävästi, niin miksi ei?
Tällä hetkellä meidän perheen suunnitelma on se, että me ei muuteta enää ikinä koskaan ja for all I care, Lempäälä on maailman ihanin paikka :D Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mä haluaisin Dantelle kylläkin lapsuuden, jossa on jotain juuria. Lapsuudenystäviä, rauha koulunkäynnille yms. En kuitenkaan sano “ei koskaan”. Ykkösenä meillä kulkee aina se, että koko perhe on samassa paikassa, eikä eletä mitään kaukoisäilyä tai kaukoäiteilyä tai kaukoavioliittoa. Se ei vaan sovi meille.

Mikä on suurin saavutuksesi ja suurin epäonnistumisesi?
Suurin saavutus… Hmmm. Kauheen vaikee. Ehkä se, että en koskaan suostunut mihinkään “ihan kiva” -vaihtoehtoon. Kuuntelin aina sydäntäni. En jäänyt puolikivaan suhteeseen, en suostunut jäämään arvostettuun mutta mielestäni “ihan kivaan” koulutukseen ja olen oikeastaan aika onnistuneesti lähtenyt ennakkoluulottomasti sen perään, mikä tuntuu oikealta juuri itsestäni. Vastoin ulkopuolisten ja välillä läheistenkin vastusteluja ja neuvoja. Olen pitänyt pääni minulle tärkeissä asioissa ja se on johtanut minut tähän pisteeseen. Suurin epäonnistuminen on ehkä eräs ihmissuhde, jonka ehkä pilasin sillä, etten uskaltanut siinä heittäytyä ja tehdä kuten mieleni tekee. Annoin ulkoisten asioiden vaikuttaa. En tiedä, olisiko siitä muutenkaan syntynyt mitään. Enkä voi missään nimessä harmitella, että näin kävi. SeKIN johti minut tähän elämään, jossa mulla on perhe elämäni tärkeimmän ihmisen ja elämäni suurimman rakkauden kanssa. Tähänkin pätee hieno sanonta “We met for a reason. Either you’re a blessing or a lesson”. Jotenkin välillä ajattelen, että jokainen läksy on myös siunaus. Opin tuosta “epäonnistumisesta”, että pelkäämällä voi menettää jotakin, ja kun tapasin elämäni miehen, en pelännyt mitään, ja lähdin mukaan elämään, joka oli hyvin epävarma. Nyt olen läpeeni onnellinen ja jokainen päivä herään onnellisena ja jokainen ilta käyn nukkumaan mielessäni hiljaa toivoen, että saan pitää tämän onnen ja tämän onnen aiheuttajat.

Miten kuvailisit itseäsi 3 sanalla?
Innostuva, temperamenttinen ja lämmin.

Mistä voi lukea sinun vanhempia postauksiasi?
Ei enää mistään.

Tykkäsin ihan hirveästi kasvatusperiaatteet-postauksestasi ja sen myötä ehkä ymmärsin myös, miksi edellinen suhteeni ei toiminut. Liian erilaiset kasvatukset loivat erimielisyyksiä, jotka eivät lopulta olleet ratkottavissa ja kesken suhteemme ymmärsin, etten voinut kuvitella eksääni yhteisten lastemme isäksi. Miten ja milloin ymmärsit itse, että kyseessä on elämäsi mies? Miten sellaisen osaisi tunnistaa? :)
Hahaha. En osaa yhtään sanoa. Mä ilmoitin tuhannen tuiskeessa ensinäkemältä, että tuossa on mun tuleva aviomieheni :D No ei, rehellisyyden nimissä, pari aikaisempaa suhdettani päättyi juuri sen vuoksi, että en kokenut yhteistä tulevaisuutta ja nimenomaan perhettä todennäköiseksi tai ainakaan kovin yhteensopivaksi kyseisen ihmisen kanssa. Mieheni kanssa koin heti sellaista “tuttuutta”, tietynlaista läheisyyttä, mutta olimme varautuneet alussa molemmat. Mä asuin Lontoossa, hänellä oli tiedossa muutto Kuopioon. Nää tuntui tietyllä tapaa hankalilta yhteensovittaa ja aika pitkään fiilistelimme tilannetta vaan ja Helsinkiin yhteenmuuttaessammekin siinä oli ehkä pientä sellaista varovaisuutta molemmille. Jouduimme alussa ylittämään muutaman ikävänkin esteen, ja senkin kaiken keskellä totesimme, että emme halua olla ilman toisiamme. Joskus silloin sen ehkä ymmärsi, että haluaa olla toisen kanssa, varsinkin kun huomasi olevansa valmis muuttamaan Kuopioon ja tekemään myönnytyksiä, missä en ole koskaan ollut vahvimmillani. Silloin kun on valmis ylittämään itsensä jonkin asian suhteen, on ehkä tavannut sen oikean ihmisen. Kunhan se halu ylittää itsensä tulee itsestä, ei toisen luomana.

Mihinkään parisuhteeseen ei voi mielestäni luottaa lopullisesti. Siksi ajatus lapsista jonkun kanssa on tuntunut vaikealta. Mitä jos ero tulee? Puolet kuitenkin eroavat, en voi haluta lapsia ihan takki auki, vaan on huomioitava myös tulevaisuus, jos heidän vanhempiensa tiet erkanevat. Perusluonteensa lisäksi tiesin mieheni olevan erinomainen isä, joka ei koskaan hylkäisi lapsiaan. Hänen oman elämänsä takia tiesin, että lapset tulevat aina olemaan hänelle ykkösprioriteetti ja hän tekee aina kaikkensa ollakseen hyvä isä. Olen ehkä rakastunut ja onnellinen, mutta olen silti realisti. Jos joskus tilanne muuttuu, ja meille tulee ero, tiedän, että osaamme sopiva lapsen/lasten suhteen asiat ja tulen aina arvostamaan häntä isänä. Toivon toki, että saamme olla loppuelämämme yhdessä ydinperheenä ja toisiimme rakastuneina :)

Toinen kysymykseni on pinnallisempi: mitkä ovat suosikkikellojasi? Vaaleanpunainen Rosefield ja DW petite ovat ainakin kuvissa näkyneet kovasti. Suosittelisitko niitä? :)
Mä rakastan mun vaaleanpuna-tauluista Michael Korsia, mutta muuten olen alkanut tykkäämään sirommista kelloista. Rosefieldiin mulla on itse asiassa vaaleanpunaisen lisäksi musta ja harmaa vaihtoranneke. DW Petite on myös aivan ihana, ja siihenkin mulla on useampi vaihtoranneke. Suosittelen kaikkia noita.

Minua kiinnostaa perheesi koulutustausta. Lähinnä siis miehesi ja vanhempiesi koulutukset kiinnostavat. Mietin asiaa siksi, että oletko saanut “akateemisen” kasvatuksen kotona, vai mikä sinut on ajanut yliopistoon opiskelemaan. Käsittääkseni pyörähdit oikeustieteellisessäkin ennen muotihommia.
Äitini on KTM, isäni on DI, ja mieheni on maisteri myöskin. Meillä on aina kotona toivottu, että kouluttautuu johonkin, että on joku todistus/diplomi, johon turvautua, mutta siihen ei ole mitenkään ajettu. Toki vanhemmilleni oli shokki, kun lopetin oikiksen ja painelin maailmalle, mutta tuntuvat ihan tykkäävän tästä nykyisestä valinnastani, joten en koe saaneeni koskaan “akateemista” koulutusta. Varsinkaan kun kumpikaan vanhemmistani ei tee varsinaisesti koulutuksensa mukaisia töitä. Miehelleni ei ole väliä akateemisuudellani, hän ei koe itsekään olevansa mitenkään “akateeminen”.

Oon aina halunnut kysyä, että lähinnä Ausseissa ja Lontoossa asumisen jälkeen miten kauan meni että sopeuduit taas Suomeen, vai sopeuduitko heti?
Itse olen asunut Ausseissa viimeiset 5 vuotta ja parin kuukauden päästä olisi muutto muutamaksi kuukaudeksi Suomeen ja siitä sitten miehen töiden perässä Lontooseen asumaan. Vähän kauhistuttaa miten sopeudun Suomi elämään. Onko mitään vinkkejä?
Hmmmm. No jos olet tulossa vain muutamaksi kuukaudeksi Suomeen, niin todennäköisesti ei pelkoa. Noin pitkän Australia-jakson jälkeen todennäköisesti nautit Suomesta ja suomalaisuudesta juurikin tuon muutaman kuukauden aika avoimesti ja Suomen nykytilanteen lieveilmiöt ja suomalaisen kulttuurin negatiiviset puolet iskevät vasta hieman jälkijunassa. Vinkkejä on oikeastaan se, ettei ota suomalaista juroutta (vrt. aussit) itseensä ja nauttii siitä ajasta kun täällä on. Mulla oli ainakin Suomea aika ikävä Lontoo-rupeaman jälkeen, vaikka täällä ravasinkin. Siis sitä täällä asumista. Ja kyllä ulkomaat opetti näkemään paljon positiivista tässä maassa, joten en koe, että se paluu olisi ollut jotenkin vaikea. En oikein osaa tämän tarkemmin edes auttaa :/

Millaisia ihmisiä ihailet?
Aitoja, lämpimiä, välittäviä, spontaaneja ja sellaisia, jotka löytävät asioista positiiviset puolet. Heitä, joilla on halu kehittyä ja edetä, eikä valittaa ja nyhjöttää. Heitä, jotka ovat seuranneet unelmiaan ennakkoluulottomasti. Heitä, joilla on erityinen taito (musikaalisuus, luovuus yms.) Heitä, jotka jaksavat taistella yhteisen hyvän eteen ja heitä, jotka selviävät rankoista kokemuksista positiivisella mielin. Monenlaisia ihmisiä, sellaisia, jotka ovat oma itsensä aina.

Miten haluaisit kehittyä ihmisenä?
Haluaisin roppakaupalla malttia. Sitä ei ole tullut, vaikka ikää on. Haluaisin myös oppia vähemmän jyrkäksi, millä tiellä ollaan menty itse asiassa jo ihan hyvin eteenpäin. Haluan löytää “sisäisen rauhan”, sellaisen helpon olon olla, ettei koko aika olisi jotakin mielessä tai seuraavana listalla. Sellainen yleinen hyvä olo, sitä mä metsästän. Vaikka mulla on tosi hyvä olla näinkin, niin tietynlainen sellainen kyky pysähtyä hetkeen on vielä hieman ajoittain hakusessa.
Mulla on myös asioita, jotka aiheuttaa mussa pakkomielteitä. Esim. saatan kesken kaiken järjestää kaapin uudelleen värijärjestykseen tai sitten jynssään pöytätasoa neljätoista kertaa, koska siinä näkyy pölyhiukkasia. Haluaisin hieman työstää tuota, ettei anna pienten asioiden välillä häiritä suunnattomasti. Välillä tää tulee ihan luonnostaan, välillä mua piinaa tieto siitä, että kylppärin peili ei ole puhdas. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Ei ole pakko vastata, jos on liian syvällinen, mutta pelkäätkö kuolemaa ja millaiset hautajaiset on mielestäsi kauniit?
En. Tai no, en oo koskaan pelännyt kuolemaa. En ennen. Koen, että mua ei silloin enää ole, sillä en usko kuoleman jälkeiseen elämään, ja näin ollen en voi potea kipua tai surua kuolemastani sen jälkeen. Nyt kun olen äiti, kuolema on alkanut pelottamaan. Ei itseni puolesta vaan sen takia, että haluan, että lapseni saa elää mahdollisimman pitkään äidin kanssa. Että mä saan olla hänelle äiti mahdollisimman pitkään. On sydäntäsärkevää ajatella, kuinka paljon surua oma poismenoni aiheuttaisi, joten sikäli pelkään kuolemaa, että en haluaisi sellaista kipua aiheutuvan rakkaimmilleni. Hautajaisissa ei ole mielestäni oikein mitään kaunista. En haluaisi, että mulle pidetään hautajaisia. Toivon, että kuolemallani olisi jotain positiivista vaikutusta, eli musta saa repiä kaiken irti, sekä koulutuskäyttöön, että elimiksi, jos niitä voi käyttää. Loput voi tuhkata, jos jotain jää. Perheeni voisi keskenään pitää muistotilaisuuden. Rennosti, ilman mitään tarvetta järjestää mitään.

Mitä artisteja kuuntelet eniten?
Hmmm. Aika sekaisin kaikkea. Tällä hetkellä yksittäiset eniten kuuntelussa on Biffy Clyro, Poets of the Fall ja Journey.

Ootko reissannut pohjoismaissa paljon, mitkä kokemukset on jääneet mieleen?
En niin paljon kun haluaisin. Haluaisin käydä ajan kanssa Oslossa ja Kööpenhaminassa, joissa oon vaan pistäytynyt. Haluaisin käydä myös Lofooteilla. Kööpenhaminasta ja Oslosta on jäänyt sellainen mielikuva, että ne on tosi kivoja paikkoja. Ruotsissa Björkliden jäi mieliin, sillä kokemukset siellä (luolakiipeily, jäätiköt ja kosket) oli tosi upeita.

Onko sulla kummilapsia?
Mulla on kummityttö :)

Lempi Disney-leffa?
Ahh, niin moni. Leijonakuningas, Aladdin sekä Kaunotar ja Hirviö.

Mitä sarjoja oot tykännyt seurata tv:stä?
Vuosien varrella vaikka ja mitä. Viime aikoina suosikkeja on ollut Netflixin Designated Survivor (aivan älyttömän hyvä!) ja House of Cards, sekä Netflixin Shooter. Lisäksi oon viime aikoina tykänny Blindsidesta ja Blacklistista. Kautta aikain yksi suosikkisarjojani on ollut Criminal Minds. Nyt oon katellu sivusilmällä välillä Netflixin The Killingiä (Jälkiä jättämättä).

Pieni paheesi?
Tää on muuten uus! :D Koko imetysajan mun on tehnyt mieli keskellä yötä suklaata :D Hiippailen siis keskellä yötä nappaamaan yhden ruudun Fazerin sinisestä tai yhden Geisha-konvehdin.

Mitkä kotityöt on sun lempparit, ja mitä välttelet viimeiseen asti?
Hmmmm. Mä tykkään jynssätä keittiötä ja kylppäreitä ja siis jääkaapin siivoaminen on ihan pyhää! Vihaan ikkunoiden pesua ja silitystä :D

Seuraatko itse joitakin blogeja, oletko lapsen saannin myötä seuraillut jotain perheblogia?
Seurailen sivusilmällä joo, aika harvakseltaan ehdin oikeasti keskittyneesti lukea. En oo ehtinyt vielä löytämään mitään perheblogeja, on ollut niin kiireistä viime aikoina.

Missä maassa et ole käynyt kunnolla, mutta haluaisit käydä joskus?
Hmmm. Niitä on varmasti vaikka kuinka monia, mutta Sveitsi tulee äkkiseltään mieleen. En oo ollut ollenkaan, joten sinne on joskus päästävä.

Benji-hyppy, vuoren valloitus, laskuvarjoliito vai korkealla riippusillalla kävely?
Eka ja kolmas on koettu, joten ehkä toi viimeisin. Vuoren valloitus kuulostaa pelottavalta ja todella rankalta :D Oon liian poikki yksistä lentopallotreeneistä edes ajatellakseni moista :D

Minkälainen ihmistyyppi on itsellesi vieras, mutta josta olet kiinnostunut ja joita ihailet ja haluaisit tutustua paremmin?
Hmmm. Sellainen syvällinen läsnäoleva pohdiskelija. Mä meen aina hirveän vaikeeks jos on tosi hiljaista ja höpöttelen sitten jotain rikkoakseni hiljaisuuden, mutta musta on tosi mielenkiintoista, jos joku on sellainen ihminen, että hän on selkeästi läsnä tilanteessa, mutta huokuu sellaista mystisyyttä ja varmuutta, ja sanoo jotakin melko harvoin mutta painavasti :D

Pelkäätkö vanhuutta, osaatko kuvitella itseäsi vaikka 75-vuotiaana?
En ollenkaan. Oon onnellinen, jos elän niin pitkään. Toivon vaan, että saisin elää mahdollisimman terveenä :)

Työ, joka voisi olla mielenkiintoinen, mutta ei käytännössä sinun juttusi?
Joku kirurgiaan liittyvä. En mä sitä ikinä pystyisi tekemään, mutta oishan se aika mieletöntä.

Kuinka usein syöt herkkuja? Onko sulla hyvä itsekuri vai syötkö aina koko suklaalevyn?
Aivan liian usein. Ei todellakaan ole hyvä itsekuri. Tai no siis, mä en yleensä halua kerralla paljoa herkkua, mutta sitä pitää saada liian usein. Ei taida mennä päivääkään ohi ilman pientä palaa suklaata. Tai useampaa :D

Missä käytte yleensä ruokakaupassa?
Kuopiossa käytiin aina Cittarissa ja sit tiettyjä juttuja haettiin Lidlistä (esim. vichy ja riisi :D), mutta täällä varmaan käydään Prismassa, koska siellä on Fazerin lähileipomo ja meidän lempileipä, johon oon koukussa :D Käydään yleensä isossa kaupassa kerran / kaks viikossa ja sitten lähikaupassa muuten.

Haluaisin kysyä meikeistäsi. Mitä luomivärejä käytät?
Chanelin niitä neljän värin luomareita, Diorin sellaista kuuden luomivärin palettia, YSLin sitä ruskeiden sävyjen 10 sävyn palettia ja Urban Decayn paletteja. Aika sekaisin ja fiiliksen mukaan. Eniten käytän Chanelin Tissé Rivoli, jota taitaa olla jo neljäs tai peräti viides menossa, sävynumero on ehkä jotain 217 tms.

Millainen sun oma sisustustyyli on? Onko se vaihdellut vai pysynyt samana ja mitä asioita haluat muuttaa nyt tähän uuteen kotiin verrattuna vanhaan Kuopion kotiin?
No siis sehän elää ihan hurjasti, voisin olla jatkuvasti muuttamassa sisustusta. Tästä tulee hieman vaaleampi ja ehkä hieman rosoisempi. Tällä hetkellä viehättää epäsymmetria ja erilaisten pintojen ja materiaalien yhdisteleminen. Katsotaan, mitä tästä tulee :D Ei mulla oo varsinaista sisustustyyliä, tykkään monista eri jutuista ja pienistä erilaisista detaljeista :)

Kerro yrittäjyydestäsi/yrittäjäksi alkamisesta?
Mä teen tästä itse asiassa lähiaikoina postauksen :)

Oletko ottanut/ajatellut ottaa tatuointia lapseesi tai mieheesi liittyen? Onko aiempien tatuointiesi merkitys muuttunut? (tällä viittaan siihen sun perhe tatskaan, jossa jokaiselle oli yksi tähti. Muistanko oikein että yksi tähti oli omistettu Valtterille? Olisi mielenkiintoista kuulla onko tämän kyseisen tähden merkitys muuttunut :))
En usko, että otan enempää tatuointeja ja oon harkinnut parin poistamista. Tähtitatuoinnin merkitys ei sinällään ole muuttunut, mutta en ole laajentanut sitä vastoin suunnitelmiani kymmenen vuotta sitten. Se edustaa sitä elämää ja maailmaa, joka oli mulle tärkeää kymmenen vuotta sitten. Se olisi kyllä tosin yksi poistettavista tatuoinneista. En lähtenyt niitä poistamaan raskausaikana, enkä aio sitä tehdä nyt imetysaikanakaan, mutta ehkä sen jälkeen pari-kolme lähtee :) Ei mulla ole mitään pakkomiellettä asiasta, ja jos ei noita saisi nätisti pois, niin en poistaisi ollenkaan. Ei ne mua häiritse, mutta tullut sellainen fiilis, että hieman voisi “siivota”. Vince-tatuointi jäisi ainakin ja pari muutakin :)

Ja tottakai kiinnostaa kuulla oletteko Merin kanssa tekemisissä miten paljon, ja oletteko tavanneet toistenne lapset?
Ollaan tekemisissä välillä enemmän, välillä vähemmän. Aikaero ja etäisyys tekee tehtäväänsä välillä, sekä se, että molemmat on eläneet viime aikoina vauvavuotta ja kiireistä elämää. Ollaan pyritty aina näkemään kun Meri on ollut Suomessa ja hän on mulle aina rakas ystävä, vaikkei pitkiä aikoja oltaiskaan tekemisissä syystä tai toisesta. Toivon aina, että hän tulisi takaisin Suomeen, mutta se taitaa olla turha toive. Oon onnellinen, että Meri löysi ihanan elämän Australiassa.

Jos sun pitäisi valita itsellesi jokin tavallinen “duunariammatti”, niin mitä työtä tekisit?
Hmmmmm. Mä oisin ehkä kokki. Onks se ees “duunari”?

Kadutko mitään tatuointiasi?
En varsinaisesti kadu, mutta pari haluan poistaa. Ne edustaa tiettyä ikää ja elämää, mutta tällä hetkellä ne vaan esteettisesti ei ole mieleeni :)

Aiotko jossain tietyssä iässä/vaiheessa lopettaa Danten kuvien julkaisun?
En varmaan täysin lopeta, mutta se tulee vauvavuoden jälkeen vähenemään varmasti melko lailla :)

Mikä oli lempileffasi viime vuodelta?
Hmmm. The Accountant!

Aiotko jatkaa täyspäiväisenä yrittäjänä, vai hakea töitä kodin ulkopuolelta, kunhan Dante kasvaa?
Riippuu. Mulla on haaveita tän mun yrittäjyyden suhteen. Jos ne eivät ota onnistuakseen, ehkä mietin ulkopuolista työtä :)

Jos jatkat yrittäjänä, niin aiotteko viedä D:n päivähoitoon?
Täysipäiväisesti aikaisintaan kolme-vuotiaana. Se on tämän hetken suunnitelma.

Mitä laukku(j)a himoitset tällä hetkellä?
Hmmm. YSL:n Monogram Sunset, LV:n Lock me -sarjassa on pari ihanaa ja no ylipäätään tällä hetkellä viehättää valtavasti YSL:n laukut.

Käytätkö tällä hetkellä ripsienpidennyksiä/tekoripsiä?
Joo, mulla on pidennykset.

Tämä olisi enemmänkin toivepostaus kuin kysymys. Olet tuonnut hienosti esille Efva Attlingin korusarjan joka oli minulle täysin uusi tuttavuus. Yleensä törmää näihin tunnetuimpiin korusarjoihin esim; Kalevala, Thomas sabo, pandora korut ja nomination korusarja. Olisi hienoa että että tekisit sellaisen postauksen jossa olisi ei niin tunnetuja korumerkkejä. :)
– Mä en oikeastaan tunne hirveästi ei-tunnettuja korumerkkejä itsekään, ostelen välillä koruja vähän fiiliksen mukaan ja Attling on kyllä yksi suosikkimerkkejäni, eikä se kyllä mun mielestä oo hirveän harvinainen, mutta kiva, että löysit sen kauttani :)

Jospa sittenkin vielä se kysymys mitkä korvikset sinulla on tuossa kuvassa?
Ne on itse asiassa ihan Ginasta ja niitä löytyy montaa väriä siellä! :)

En tiedä kuuluisiko tämä mungobabyn puolelle, mutta esikoista odotellessa olen vähän pihalla vaatehankintojen kanssa. Oisitko halunnut lyhyesti vastata minkä verran olisi hyvä hankkia 50-56cm ja 62-68cm vaatteita? :) Vauvojen kokojen ja kasvun välillä on tietenkin eroa, mutta mikä määrä toimi/olisi toiminut teillä?
Toi on mun mielestä tosi yksilöllistä, riippuen siitä, milloin kasvupyrähdys iskee. Myös tosi paljon koot vaihtelee merkkien sisällä. Meillä on käytössä tällä hetkellä niin 62 kuin 74:kin. Esim. just nyt aktiivikäytössä on Gugguun 74-kokoinen haalari ja Polarnin 62-kokoinen haalari. Molemmat hyvänkokoisia :D Sanoisin, että 50 meillä meni ekan kuukauden suunnilleen. 56 meni sen jälkeen pari kuukautta ja sitten 62 ja 68 ollaan käytetty nyt. Nyt 5-kuisena alkaa suurin osa 62 olla vähän pienehköjä. Eli tosta jos lähtee päättelemään, niin ehkä vähiten on tarvittu just 50 ja 62, joskin ihan alussa se 50 oli must. Kaikki muu riippuu siitä, miten usein haluaa pestä vaatteita :D Meillä menee bodyja varmaan nelinkertaisesti kuin housuja, vaikka housuja hamstrasin ja ne on musta hullun söpöjä. Kuolaa, puklaa yms. joten bodyja kyllä menee. Haalareita meillä on menny lähinnä kodin ulkopuolella ja puolipotkareita meillä meni tosi vähän. Jotenkin mä tykkäsin käyttää söpöjä housuja ja sukkia ennemmin. Plus meidän jäbällä on mielettömän kokoinen tassu, aina se sukkaosa ollut liian lyhyt. Meillä ei ollut juurikaan tarvetta lyhythihaisille bodyille, vaan suurin osameidän bodyista on ollu pitkähihaisia napitettavia kietaisubodyja, kun niitä on meistä kivempi ollut laittaa ihan pienelle. Pyjamia meillä on aika paljon, koska jotenkin niitä tulee pestyä aika tiuhaan. Aina niillä on jotain rähmää :D Jos mä jotain arvioin, niin nyt kun mentiin Helsinkiin, niin pakkasin kolmeksi päiväksi mukaan 8 bodya (niistä käytössä oli ehkä 5), kolmet housut (lähinnä fiiliksen vuoksi), pari haalaria, välikausihaalari, sukkia ja kaks pyjamaa. Sekä tietty pipon yms. Meillä tosin nyt likaantuu tällä hetkellä bodyt senkin takia, että maistelee soseita ja on kunnon sottapytty, niin niitä joutuu kyllä aina vaihtaa. Ja sitten kuolalappuja menee pari päivässä tätä nykyä. Vähintäänkin :D

Benjin tarvikelistaus ja mielellään arviot niistä!:D esim siitä kantokassista ja pedistä oot puhunu paljon ja et Benji on tykänny niistä!
Meillä on Hunterin kantokassi ja siitä tykkään todella. Petiä meillä ei enää ole. Ei oo käyttänyt aikoihin. Sillä on sellainen pehmeä kori, jossa on viltti. Majailee siellä ehkä neljä kertaa vuodessa :D Enimmäkseen rakastaa nukkua sohvalla vilteillä tai lattialla mytyssä olevilla vaatteilla/päiväpeitteellä. Hyvä no tears -shampoo ja tehokas fööni on must. Normiharjaukseen käytetään Tangle Teezeria, takkuihin karstaa. Perusfleksi ja nahkainen puolikuristava kaulapanta. Hyvät kynsisakset ja kasa leluja. Ruokakupit on posliiniset. Se pelkää metallisia vähän jostain syystä. Mini-tennispallot on pop. Possunkorvia ja kanafileitä saa herkkuja, muuten syö yleensä Canagania tai Barking Headsia, jälkimmäinen on nykyään enemmän hänen mieliin. Ei tää oo oikeastaan kovinkaan kummoista välineurheilua. Paljon syliaikaa, pitkiä kävelyjä ja paijailuja ja laadukasta ruokaa. Sillä se pärjää hirveän pitkälle ja onnellisena. Kaikki muu on hifistelyä :)
No okei okei, se on aina onnellinen kun raijaan kotiin uuden viltin :D

Onko sulla jotain tiettyä paikkaa tai lähdettä, josta sun reissuinspikset yleensä tulee? Vai meneekö ne kaavalla “mistä vain”, ikuisesti utelias. Ja onko se muuttunut jotenkin parisuhteen (ja lapsen) myötä?
Vähän kaikkialta. Oon avoin reissuille melkeinpä minne vaan, joten yleensä miehen kanssa pohditaan, minkä tyyppistä lomaa kaivataan ja sitten kartoitellaan kohteita, mitkä sopii siihen. Selailen välillä Rantapallon sivuja tosi paljon ja sieltä saan tuhat inspistä. Sit kattoo aina vähän sääsesongin ja taloudellisen tilanteen mukaan. Oon vähän sellainen “mistä vain” nimenomaan. Se on muuttunut parisuhteen ja lapsen myötä. Parisuhteen myötä tuli reissattua entistäkin enemmän, sillä oli niin paljon paikkoja, mitä halusi jakaa yhdessä. Me ollaan taidettu nyt olla 17 eri maassa yhdessä. Lapsen myötä tuli pieni stoppi, sillä loppuraskaudessa ei tietty voinut enää matkustaa ja nyt ihan pienenä ei oo raaskinut vielä lähteä hirveästi minnekään ennen kuin MPR-rokote on kunnossa, mutta kyllä me taas loppusyksystä jatketaan reissailua :) Ja lapsen myötä muuttunut lähinnä niin, että tarkemmin kiinnittää huomiota mukavuuteen ja turvallisuuteen kohteiden valinnassa. Tietty kun hän vähän tästä kasvaa, pitää valita kohteetkin sen mukaan, missä on myös Dantea kiinnostavia asioita.

Olen suunnittelemassa Australiaan muuttoa ja mulla olisikin siihen liittyen pari kysymystä.
Myitkö tai hävititkö kaikki tavarat mitä et mukaan ottanut? Tarkoitan lähinnä huonekaluja, astioita yms.
Myin aika ison osan, mutta tärkeimmät ja sellaiset, mille tiesin olevan käyttöä myöhemmin varastoin. Onnekas kun olen, sain varastoida ne vanhempieni kotiin ja varastoon, joten oli helppo ja halpa vaihtoehto :)

Kun lähdit Ausseihin niin oliko sulla tarkoitus enää tulla Suomeen (ainakaan pariin seuraavaan vuoteen)?
Aika avoimin mielin mä lähdin, mutta näin jälkeenpäin ajatellen jätin sen verran omaisuutta, että kai mulla oli aina tarkoitus tulla takaisin. En mä tiedä oliko mulla muuta tarkoitusta lähtiessäni kuin se, että mä pääsen pois. 

Oliko jotain sellasia tavaroita joita luulit tarvitsevas, mutta olisitkin selvinnyt ilman?
Ehkä n. 70 % asioista :D Mä aina ylipakkaan, joten raahasin mukanani ihan turhia asioita.

Ja olisko ihan yleisesti mitään pakkausvinkkejä? :D
Joo, pakkaa vaan ne, mitä ilman et voi elää ja muutamia asukokonaisuuksia eri säiden varalle. Sitten loput saat sieltä. Mä kaipasin siellä ollessani hyvää suomalaista juustohöylää, hernekeittoa, dippijauhetta ja irtokarkkeja :D Että ei musta nyt tässäkään ole hirveesti hyötyä.

Sellasta tällä kertaa :) Hauskoja kysymyksiä! :)

14+