Ajatuksia henkisestä uupumisesta

Mä oon aina välillä huomannut, että olen ajanut itseni uuvuttavaan tilanteeseen, jossa kaikki tekeminen ja odotukset (omat odotukset itseäni kohtaan lähinnä) ovat stressaavissa mittapuissa. Vuosien kokemuksen perusteella osaan jo tarkkailla itseäni ja tunnistaa tietynlaiset “oireet” siitä, kun on liian uupunut tai liian stressaantunut. Tähän pisteeseen pääsy vaati kuitenkin sen, että kerran paloin ihan totaalisen loppuun, joskin onneksi osasin hakeutua ystävän avulla terapeutin vastaanotolle ja purkamaan hieman solmua, jonka olin ihan itsekseni pyöritellyt itseni sisälle. Se avasi paljon erilaisia ajatuksia ja ennen kaikkea opetti kuuntelemaan itseäni. Tärkein opetus oli se, että jokainen voi uupua ja vieläpä asioista, jotka muista tuntuvat kovin ei-uuvuttavilta. En meinannut aikanaan itsekään uskoa olevani uupunut, sillä olihan minulla “helppo ja kiva työ” ja “rento elämä”. Todellisuudessa etsin aika paljon itseäni ja henkisesti oli niin valtava painolasti koko ajan rinnalla, että oli välillä vaikea hengittää. Asioiden kasaantuessa, alkoi se paino käydä sietämättömäksi, mutta onneksi sekin tuli purettua ja jatkettua syvään hengitellen eteenpäin.

Nykyään osaan lukea pieniä merkkejä, jotka mulla puhuu sen puolesta, että nyt alkaa olla liikaa lautasella. Ajattelin listailla niitä tähän, vaikken missään nimessä mikään ammattilainen ole, ja nämä on puhtaasti mun omia ajatuksia ja näkemyksiä asiasta. Välillä vaan huomaan ihan arkisista pienistä asioista, että nyt on liikaa paletilla. Ja sen huomaaminen on usein ensimmäinen askel siihen, että saa hieman rauhoitettua elämää, eikä vaan lisää kierroksia. Mä ainakin huomaan käyttäyväni stressaantuneena tosi eri tavalla kuin yleensä. Eikä tarvitse olla mikään yksi iso stressaava tekijä, vaan jotenkin sitä voi helposti olla sellaisessa pienessä oravanpyörässä, jossa koko ajan pitäisi suorittaa, tehdä ja mennä ja saada asioita aikaiseksi ja sitten huomaakin, että koko ajan on pieni stressi päällä. Mä oon aika hyvin oppinut huomaamaan oman stressaantumiseni ja uupumiseni alkumetreillä ja oppinut keinoja sitä vastaan ja siksi musta on kiva myös jakaa näitä ajatuksia lukijoilleni, jos jollekin tästä olisi apua. Continue Reading

38+

Luksusvalitusta

Kaveri linkkasi Facebookiin Maaret Kallion kolumnin luksusvalittamisesta. Ensin nyökyttelin hiljaa ajatellen, että “just näin”, mutta sitten alkoi nousta hieman vastakkaisia ajatuksia. Tai siis oikeassahan Maaret on, kuten usein muutenkin, viisas ja upea nainen kun on. Mutta, minua hieman aina ärsyttää ajatusmaailma, jossa verrataan hyvinvointiamme turhan kauas. Toki kehitysyhteistyömatkalla ollessa varmasti asia hyppää enemmän silmille, mutta lähtökohtaisesti en tykkää sellaisesta ajatusmaailmasta, jossa vedotaan kehitysmaiden huonompaan tilanteeseen. Sillä tavalla voisi nimittäin hyvin kieltää valittamisen ihan kokonaan, koska Afrikassa on aina nälänhätää ja Saudi-Arabiassa naisia kivitetään jne. jne. Eikä maailmasta ihan meidän elinaikana poistu ikävät olot, joten tavallaan ei voisi ikinä ajatella mitään, koska jossakin olisi huonommin. Toki kaikki yhtään älykkäät ihmiset ymmärtävät, että me elämme ihan uskomattomassa hyvinvointiyhteiskiunnassa ja tiedostavat, että monessa paikassa maailmaa asiat ovat todella huonosti. Suomalaiset ovat kokemukseni mukaan jopa erityisen tiedostavaa porukkaa. Vaikka olisi kuinka tiedostava, ei kuitenkaan kehitysmaan tilanne ole tarpeeksi samaistuttava meille. Se on niin kaukana meidän arjesta ja henkilökohtaisista murheista, että se ei sinänsä oikeastaan toimi antamaan perspektiiviä. Me olemme niin kultalusikka siellä itsessään syntyneitä ja kasvaneita verrattuna moneen maahan, että emme osaa edes asettua niihin kenkiin. Tai no osaamme varmasti kuvitella voivamme asettua, mutta yhteiskuntamme kulttuuri ja meidän elämämme kuitenkin muovaa kokemuksiamme niin paljon, että osaamme lähinnä sääliä ja yrittää käsittää.

En kuitenkaan ole eri mieltä siitä, että luksusvalitus on turhaa. Toisaalta mielestäni ongelmia ja murheita ei voi lokeroida. Kaikilla on omansa, ne on subjektiivisia ja empiirinen kokemukseni on, että ongelmien määrä on vakio. Murheet ja ongelmat ovat suoraan riippuvaisia omasta elämästä, ja siinä missä yhdelle murhe X on vähäpätöinen, voi se toiselle olla lamaannuttavan kamala. Toki Maaret mainitsee kolumnissaan lähinnä napinan todella turhista pikkujutuista, mutta silti, jokaista harmittaa vähän eri asiat. Kaikille olkoon oikeus siihen ja kaikkia harmittakoot omat juttunsa. Continue Reading

24+