Avain onneeni – oppiminen pois täydellisyyden tavoittelusta

Oletteko koskaan huomanneet, että jonkun elämänvaiheen, asian tai tapahtuman täydellisyys näyttäytyy täydellisenä itselle vasta, kun se on jo ohi? Olen miettinyt, että usein moni hetki tai tilanne ei välttämättä tunnu täydelliseltä, koska keskitymme liikaa tekemään siitä täydellistä. Tämän tekstin otsikkona on “Avain onneeni – oppiminen pois täydellisyyden tavoittelusta”, mutta se voisi olla jotain muuta. En tiedä, mihin elämä olisi johtanut, jos olisin kävellyt eri tietä ja jossain eri tilanteessa otsikkona voisi olla “Kuinka täydellisyyden tavoittelu teki minut onnettomaksi” tai “Kuinka täydellisyyden tavoittelu sairastutti minut” tai tai jopa “Kuinka täydellisyyden tavoittelu tappoi minut”.

En ole elänyt menneillä vuosikymmenillä, joten en voi tietenkään varmuudella puhua. Kuitenkin uskoisin vahvasti, että nykyelämä internetin ja sosiaalisen median keskellä on henkisesti monin tavoin raskaampaa kuin ennen. Informaatiotulva on rajaton, ja moni informaatio ei ole positiivista, kaunista tai hyvää. Informaation lisäksi verkkokalvoillemme tulvii viihdettä joka tuutista ja jokainen on nykyään oman elämänsä julkkis some-tileineen ja some-elämineen. Monien elämä on hyvin julkista, mutta valikoidusti. Applikaatiot ovat täynnä erilaisia filttereitä, mutta vahvin filtteri on jokaisen julkaisijan omassa päässä. Rajatulle, pienelle luotettavalle yhteisölle julkaisee avoimemmin elämäänsä kun taas isolle avoimelle yleisölle sisältö on paljon hiotumpaa ja viimeistellympää. Kyllä mun instagram eroaa jyrkästi mun WhatsApp Images-kansiosta, jossa on kymmeniä ja satoja rumia ja hassuja kuvia. Niitä en olisi valmis jakamaan koko suuren yleisön kanssa. Minua ei nolottaisi tai hävettäisi jakaa näitä puolia, vaan minusta tuntuisi aivan liian alastomalta ja haavoittuvalta jakaa itsestäni enempää kuin siloteltuja ja kauniita arjen asioita. En ole niin rohkea. Continue Reading

34+

Varmuuden muuttumisesta // Lempäälä

Olen miettinyt usein bloggaamista ja epävarmuutta. Muistan bloggaamiseni alkuvaiheessa usein sanoneeni olevani tosi varma ihminen, eikä minulla juuri ole epävarmuuksia. Olin mielestäni itsevarma. Olen miettinyt, olenko enää itsevarma. Paljon asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että olen kyllä itsevarma, mutta varmuus on muuttunut ja tietyllä tapaa bloggaaminen myös syö ihmisen itsevarmuutta.

On aika rankkaa olla jatkuvasti arvostelun kohteena. Niin hyvän kuin huonon. Kaikkien kauniiden ja imartelevien kommenttien jälkeen tuntee itsensä ihan huijariksi kun hiihtää lähiSiwaan verkkarit jalassa ja ihan ryönäisenä. Kaikkien haukkujen ja ulkonäkökritiikin jälkeen alkaa itsekin miettimään välillä, että onko kritiikille sijaa, vai näytänkö edelleen kivalta. Olen onneksi saanut sen verran itsevarmuutta ruokkivan kasvatuksen, etten anna tuntemattomien haukkujen vaikuttaa itseeni, vaan katson itseäni vain omin silmin ja omin tulkinnoin. Läheisteni mielipiteet ovat toki myös tärkeitä, mutta jos minä haluan pukea punaista ja muut toivovat minun pukevan sinistä, puen siltikin punaista. Koska minä olen minun elämäni tärkein ihminen, jota miellyttää. Continue Reading

36+