Neidistä rouvaksi – muuttuiko mikään?

weddingthoughts (1 of 1)-18

Tässä on nyt ehtinyt olemaan rouvana (yngh mikä sana) jo reilu pari kuukautta, ja tuli mieleeni kirjoitella hieman tuntojani ja ajatuksiani avioliitosta. Aika moni nainen nostaa avioliiton äärimmäisen korkealle, jopa sellaiseksi elämäntavoitteeksi, mitä ilman ei voi olla onnellinen. Aika moni meistä haaveilee pikkutytöstä asti valkoisesta hunnusta ja elämämme prinssistä, jonka kanssa elämä olisi ruusuilla tanssimista ja kaikki ihana alkaisi siitä Tahdon-sanasta. Nykyisin koko häähössötys on jotenkin tosi ylikorostunut mun mielestä. On kihlajaishetken uudelleenottoa kuvamateriaalien vuoksi, on pankkilainan ottoa häihin, on vaikka ja mitä. En sano, että siinä olisi mitään väärää, lähinnä se mielestäni kuvastaa edelleen sitä, kuinka tärkeänä naimisiinmenoa edelleen pidetään.

Pakko myöntää, että olin itsekin nuorempana suuri avioliiton ihailija ja haaveilin häistä ja sulhasesta, joka olisi täydellinen. Erinäisten seurustelusuhteiden kohdalla mallailin miehen sukunimeä itselleni ja mietin ottaisinko miehen nimen vai pitäisinkö omani. Jossakin vaiheessa kuitenkin avioliitto jäi ajatuksissani taka-alalle. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että koko miessukupuoli aiheutti sen luokan pettymyksen jossakin vaiheessa, että ajattelin onnellisen avioliiton olevan mahdottomuus itsessään. Jos nyt edes löytäisi sen palavan rakkauden ja rakastavan parisuhteen, olisi siinä jo tarpeeksi satutarinaa yhdelle naiselle. Unohdin siis pikkuhiljaa koko avioliittohaaveet aika perusteellisesti. Humalapäissäni tosin ilmoitin mieheni ensi kerran nähtyäni, että tapasin juuri tulevan aviomieheni, mutta hukkasin hänet jo. Continue Reading

Related Posts

Pelottavan ihanaa

Screen Shot 2017-02-08 at 21.38.07

Tämä postaus ehkä enemmän sopisi tuonne Mungobabyn puolelle, mutta välillä näiden blogien rajanveto on vaikea itsellenikin. Eilen istuskelin tyttöjen illassa parantamassa maailmaa ja sitten syvennyin pohtimaan miehen kanssa tulevaisuutta ja elämäämme täällä Kuopiossa. Nyt kun kalenteri tämän viikon puolella näyttää 31 täyttä raskausviikkoa, alkaa pikkuhiljaa jännittää enemmän ja enemmän. Ei niinkään synnytys, vaan elämä sen jälkeen.

Olenkin miettinyt, onko ihminen koskaan henkisesti valmis vanhemmaksi? En pelkää vaippojen vaihtoa, tuttirallia, imetysomgelmia tai koliikkiakaan. Pelkään kaikkea muuta. Olen elänyt aika pelottomasti vuosia, sen kummemmin miettimättä tulevaisuutta ja suunnittelematta asioita hirveän pitkälle. Kuvittelin olevani peloton silloin, kun elin täysillä. Tuhlailin, matkustelin, en miettinyt, menin vaan ja tein mitä halusin. Satutin ja tulin satutetuksi, enkä pysähtynyt koskaan sen kummemmin miettimään, mitä oikeastaan halusin. Luulin, että hetkessä eläminen oli omalla tavallaan pelottomuutta, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että silloin vasta pelkäsin. Kaikkea, mikä sitoutti haaveisiin ja tulevaisuuteen, koska niin moni asia voi mennä pieleen. Tulevaisuuttaan kun ei voi kahlita, eikä sitä voi ennustaa. En todellakaan ollut peloton, päinvastoin, mä todella pelkäsin, enkä tajunnutkaan sitä. Vasta viime vuosina olen uskaltanut tehdä suunnitelmia pidemmälle, miettiä ja tehdä valintoja, jotka kantavat vuosia. Tämä löytynyt uskallus oli varmasti monen asian summa. Näin tarpeeksi kaikkea turhaa ja pinnallista ymmärtääkseni sen merkityksettömyyden, kasvoin aikuiseksi, rakastuin ja tiputin ison satsin nuoruuden itsekkyyttä harteiltani. En sano olleeni väärässä silloin tai väärässä nyt. Jokainen ajanjakso elämässä on oman elämäntilanteensa edustaja, ja sikäli juuri siihen tilanteeseen oikea. Continue Reading

Related Posts

Hassu asu ja ajatuksia läsnäolosta

hassu (9 of 14)

Voihan väsymys! Se on nyt palannut! Alkuraskauden superkova väsymys on tehnyt paluun, ja meikäläinen onkin tällä viikolla loistanut lähinnä päiväunien nukkumisessa. Ykskaks ilmestynyt kaatoväsymys on kaatanut sängynpohjalle nukkumaan paritkin päikkärit päivässä, eikä tilannetta auta se, että mun kotiapulainen Benji on nähtävästi tartuttanut taudin itseensä. On vieläkin vaikeampaa perustella, miksi pitäisi siivota tai tehdä jotain työhommia, kun vieressä kuorsaa yksi lämmin pomeranian ja omat silmät lurpsahtelee kiinni. En ala, en suostu. Jos viimeiset viikot menee samassa zombie-tilassa kuin ensimmäinen kolmannes, mä en yksinkertaisesti ala. Ymmärrän toisaalta, että vauva kasvaa nyt niin kovaa vauhtia, ettei ole mikään ihmekään, että energiat on vähissä. Mutta olis niin kauhean kiva, jos jaksaisi edes muutaman tunnin painaa täysillä!

Oon nukkunu sellasia 10-11 tunnin yöunia (toki heräillen aina sen kolme-neljä kertaa yössä..) ja parit tunnin päikkärit päivässä ja silti olo on sellainen, että vaan väsyttää. Toisaalta ehkä nyt on hyvä nukkua varastoon, kun kohta pitkät yöunet ovat historiaa. En toisaalta tiedä onko tää vaan jotain kevyttä flunssaa, jonka ainoana oireena on hieman vetämätön olo. Ehkä se on vain toiveajattelua. Oon selvinnyt koko raskauden tähän asti ilman yhtäkään flunssaa tai muutakaan pientä sairastelua, ja tuntuu melkein mahdottoman onnekkaalta, jos tilanne jatkuu vaan. Nytkin on puolet ystävistämme taas influenssassa tai flunssassa, ja oon kyllä jotenkin hyvin tyytyväinen siihen, että mun ei tarvii poistua kotoa, ellen halua. Rehellisyyden nimissä en pariin päivään ookkaan poistunut muualle ku kävelylle Benjin kanssa. Continue Reading

Related Posts

Viikonloppuangsteja ja mungokirpparointeja

Hellurei hei kotisohvalta! Tässä tämä viikonloppu onkin mennyt, ei yhtään suunnitelmien mukaisesti. Eilinen meni aika täysin lepäillessä (päivän suurin pyristys oli plaseerauskorttien materiaalien valmistelu) ja tänään olen saanut itseäni hieman edes sohvalta liikkeelle.

Miehellä on tosiaan joko influenssa tai todennäköisemmin joku ihan älyttömän kova muu tauti. Raukasta ei lähde pihaustakaan ääntä, on hillittömän korkea kuume aamusta iltaan ja yöllä ei saanut edes juuri nukuttua, kun kurkku on niin kipeä, ettei hengitetyksi saa. Oon tietenkin googlannut kaikki mahdolliset taudit ja olin esim. torstai-illalla varma, että kohta se lakkaa kokonaan hengittämässä. Yritin itku silmässä mennä halailemaan, mutta sain vaatimuksen pysytellä kaukana. En edes vitsaillen ole heittänyt mitään manflu-kommenttia, koska en oo kyllä ikinä nähnyt miestä noin huonona :/ Onneksi itselleni ei ole tuo samainen tauti iskenyt sentään, vaikka jotenkin tavallista väsyneempi olenkin ollut.

Mulle selvisi tosiaan torstaina alkuillasta, että mulla olis ollut eilen yllätyspolttarit Helsingissä, ja oonkin ollut ihan harmissani siitä asti. Oon manannut tätä raskauden aiheuttamaa avutonta oloa ja influenssa-aaltoa vuoronperään. Juttelin kaasoni kanssa vielä alkuillasta torstaina ja yritin miettiä, jos saisin itseni jotenkin Helsinkiin. Lennot makso melkeen 500 euroa, mutta ehdin jo alkaa järjestämään itselleni pikalähtöä junalla niin, että olisin jättänyt kaiken kotiin ja isäni olisi tullut hakemaan kuorman sitten viikonlopun aikana, mutta lopulta päädyin jäämään Kuopioon. Continue Reading

Related Posts