Hammaslääkäripeikkoja ja pyjamapukuja

Ai että tekis mieli fiilistellä perjantaita ja ihanan aurinkoisen kevätviikonlopun alkua, mutta ei oikeen tunnu nyt siltä, koska takaraivossa jyskyttää pelko hammaslääkäristä. Oh jeees, huomenna olisi vuorossa pieni kidutus reiän paikkaamisen muodossa. Tai siis, tota yhtä hammasta särkee sen verran, että taitaa olla reikä. Yngh. Mulla on tosi ärsyttävät hampaat, jotka reikiintyy tosi helposti. Tästä on puhuttu eri hammaslääkäreiden kanssa, ja aina tultu siihen tulokseen, että mun sylki ja hammasluu on sellainen yhdistelmä, joka reikiintyy tosi helposti. Mikä on tietenkin aivan fantastinen yhdistelmä tän mun hammaslääkäripelon kanssa.

Mun hammaslääkäripelko juontaa juurensa jo ihan nuoresta, kun osui muutama tosi rajukourainen hammaslääkäri, jotka ei oikeen osannut huomioida mun pelkoa. Mullahan on siis valtavan suuri tukehtumisen pelko (mikä on osittain varmaan myös vaikuttanut siihen, että mulla on oksennuspelko) ja pelkään vähän kaikkea, missä saattaisin tuntea, etten saa henkeä. Se on tosi epämiellyttävä ajatus ja toisaalta sitten mua rauhoittaa ihan hirveesti syvään hengittäminen. Synnytyksessäkin sain kiksini ilokaasun sijaan ehkä enemmän siitä, että hengittelin siihen putkeen ja sain rytmitettyä hengitystäni saaden rauhoittavan fiiliksen. No anyway, tää hammaslääkäripelko on ollut nuorena tosi vahva ja alkanut varmaan siitä, kun on ollut suu täynnä tavaraa ja oon pelännyt, etten saa henkeä. Mulla on tosi ahdas nenä ja hengitän tosi paljon suun kautta, joten hammaslääkärikäynnit on ollu aina tosi pelottavia, kun siellä suussa on hitosti kaikkea. Kun olin nuori, narskuttelin hampaitani unissani ja mulle tehtiin purentakisko. Continue Reading

4+

Kevättä rinnassa, ja mielessä

Huhh, yks kevään pelottavimpia juttuja oli tänään, kun Danten korvat putkitettiin. Joo, näin jälkeenpäin tuntuu hassulta sanoa näin, mutta on se tosi pelottavaa, kun sun pikkuruinen teilataan unten maille ja sitten hänelle tehdään joku lääketieteellinen toimenpide. Vaikka kuinka sitä etukäteen luki ja tutustui asiaan, niin totta kai tollanen pelottaa. Se meni onneksi tosi hyvin ja kirjoittelen asiasta tarkemmin huomenna Mungobabyn puolelle :)

Tää on jotenkin hassua, mutta mulla on viime päivät ollut erikoinen fiilis. Jotenkin sellainen, että nyt alkaa pikkuhiljaa pääsemään sisään tähän meidän Pirkanmaa-elämään. Kävin eilen illalla yhdessä blogitapahtumassa ja tapasin tamperelaisia blogityttöjä. Tänään vuorostaan törmäsin kaupungilla Nelliinaan, jonka kanssa ollaan tunnettu vuosia, muttei olla saatu aikaiseksi treffata, vaikka ollaan törmätty kerran Ideaparkissa tätä ennen. Nyt sitten spontaanisti päädyimme kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia ja oli jotenkin silleen hassu fiilis, että hei, mulla on tässä kaupungissa tuttuja, joihin saatan törmätä! Vaikka olin tosi innostunut Tampereen hollille muutosta, olin myös aika haikeilla mielin lähdössä Kuopiosta. Muistanette varmaan, kirjoittelin siitä täällä (Herramunvereni mun nenä oli leveä raskauden loppuviikkoina :D Tärkee sivuhavainto :D). Ei oo mitenkään helpottanut tätä asiaa se, että varmaan 80 % mun kavereista siellä on lisääntynyt tässä vuoden aikana ja mulla olisi siellä ihana kaveripiiri, jolla samanikäisiä lapsia. Täällä ei oikein tunne ketään ja jos haluaa mennä treffeille miehen kanssa illalla, pitää järjestää anoppi tai äiti hoitamaan Dantea. Mutta, enpä mä oo ees yrittänyt täällä kehenkään tutustua. Oon käyttäny Momzieta, mutta jotenkin en oo saanut aikaiseksi tavata ketään. En oo hirveesti ollut oma-aloitteinen minkään suhteen. Tänään törmäsin kävelyllä johonkin tosi mukavaan naiseen, joka jäi ihastelemaan Benjiä ja siinä höpötellessämme todettiin, että meidän lapsilla oli sama laskettu aika. Siinäkään ei vaan saanut suuta auki ja kysyttyä, jos hei haluaisit joskus vaunutreffeille mennä? Mutta, tunnen muutoksen tulevan. Continue Reading

28+

Valintojen maailma // Lempäälä

Siis tiedättekö mikä mua on ärsyttänyt viime vuodet? Se, miten turhaksi välikausitakit on käyny Suomessa. Joo joo cry me a river ja on jo niin ensimmäisen maailman ongelma ettei tosikaan, mutta eikö sitä varten oo blogi, että siellä voi valittaa pinnallisista jutuista? Mulla on tosi kivoja välikausitakkeja, ja koska mulla on pieni “takkiongelma”, niin niitä ei oo ihan yks tai kaks. Mutta nyt on jo pari vuotta tuntunut siltä, että niitä ei saa koskaan pidettyä. Syksyllä viilenee viikossa niin, että täytyy kaivaa villakangastakit varastosta ja kevät tulee yhdessä yössä niin, että pärjää bleiskalla tai nahkatakilla. Ja joo, välikausitakilla tarkoitan esim. ohuita villakangastakkeja tms. Nahkatakkihan kulkee Suomen kesässä ihan helposti. Jotenkin ärsyttää kun Suomesta puhutaan aina neljän vuodenajan maana ja onhan se sitä, harmi vaan, että kevät ja syksy on todella paljon lyhyempiä kuin hallitseva vuodenaika talvi. No, lohduttaudun tässä todella vakavassa ja synkässä ongelmassani sillä, että onneks mulla on paljon kivoja kesävaatteita, jos noi sääennusteet lähipäiville pitää paikkansa. Tässä vaiheessa vuotta +15 tuntuu jo nimittäin ihan kesälle.

Ollaan nyt asuttu jo yli puoli vuotta tässä meidän talossa ja pakko sanoa, että rakastan tätä taloa ja varsinkin meidän pihaa. Ihana näköala on kirsikka kakun päällä, mutta ennen kaikkea rakastan sitä, miten meidän takapiha kylpee auringossa keskipäivästä iltaan asti. Meillä on varmaan aika monen lämpöasteen ero etu- ja takapihalla aina, nimittäin takapihalla on voinut hyvin olla muutaman päivän T-paita päällä. Saatiin vihdoin puutarhahuonekalut paikalleen ja toi terassi on nyt niin viihtyisä, että odotan ainoastaan sitä, että kelit lämpenee, nurtsi vihertyy ja pihalla voi olla aamusta iltaan. Varsinkin kun meidän pikkuapina roikkuu koko päivän aina ovessa kiinni, sillä terassia ja pihaa on niin mielenkiintoista tutkia. Ollaan ulkoiltu varmaan kolme tuntia päivässä ja silti tulee aina kiukku kun pitää tulla sisälle. No, onneksi alkaa olla sen verran keväistä, että aion myllertää lähiaikoina kukkapenkit uuteen uskoon meidän makuun enemmän sopivaksi, joten eiköhän pikkumies saa vietettyä ihan tarpeeksi aikaa pihalla.  Continue Reading

37+