Tag Archives: I’m opinionated

Ei. Ole. Todellista.

Kirjoittanut Anna - maanantai, huhtikuu 18, 2011 - klo 11:03

Tää on nyt ampiaispesän sörkkimistä tikulla, mutta kun mielipidettä on kysytty, niin tiivistetään Iltalehden otsikon verran:

Vaalituloksesta järkyttyneet suunnittelevat joukkopakoa Suomesta

Well, mä olen onnellinen, että oon jo lähtenyt, eikä kiire ole takaisin. Ainakaan abouttiarallaa seuraavaan neljään vuoteen. Jos mun pitää asua maassa, jonka kolmanneksi isoin puolue, ja näillä näkymin toiseksi suurin hallituspuolue on homovastainen, ulkomaalaisvastainen, hyväntekeväisyys- ja hätäapu-vastainen ja jonka puheenjohtajan mielestä abortti pitäisi kieltää mm. raiskauksien uhrilta, niin alkaa epäilemään demokratian ideologiaa.

En ota kantaa minne sijoittua vasemman ja oikean välille (molemmista löytyy musta hyvät puolensa), kunhan ei sijoituta sinne, missä persut majailee. Miten on mahdollista, että Suomen älykäs ja sivistynyt kansa on mennyt tekemään jotain tollasta? Ei Suomessa voi olla noin paljoa konservatiivisia, vihaisia populistipunaniskoja! Ei vaan voi. Mulle tää on vähän sama ku jos George Bush ois just valittu Suomen presidentiksi.

En itsekään näe hirveästi järkeä valtionvelkaa omaavana maana lahjottaa hätäapuna miljoonia jonneki Kreikkaan, joka oli Suomen EU-jäsenyyttä vastaan ja joka on heittäny kapuloita rattaisiin Suomen maataloustukiin ja muihin jatkuvasti, mutta EU-valtiona ei voida sulkee silmiä silloin kun tilanne ei miellytä. Mä olen EU-vastainen ihan luonnostaan, mutta tällä hetkellä maailmalla on tilanne sellanen, että jos Portugali ottaa pataan, todennäkösesti sama käy Espanjalle. Ja sitä kautta todennäkösesti koko EU:lle. Ei ehkä auta Suomenkaan tilannetta mihinkään suuntaan.

Anyhow, onko sitä ihan turha toivoa, että meillä olisi liberaali vihreä hallitus, joka kannattaisi yhden henkilön oikeuksia ja mahdollisuuksia runnomatta yhteisöä ja sosiaaliturvaa? Että saataisiin rahaa nuorten budjetteihin aloittaen mielenterveystyöstä, mutta pidettäisiin samalla meidän EU-asema muuna ku sylkemisen arvoisena? Utopiaa? Näillä näkymin on.

En pysty sisäistämään, mitä Suomessa on juuri tapahtunut.

(Ja persun kannattajat: Ennen kuin oksennatte mielipiteenne minusta näppäimistön kautta kommenttiboksiin, niin muistakaa, että oletuksia on turha tehdä. Minun äänestyksen kohdetta ette tiedä, ettekä tule tietämään. Tiedätte vaan, etten äänestänyt persuja. Ja siitä olen äärimmäisen ylpeä.)

350 kommenttia
Tagit

I am number four

Kirjoittanut Anna - torstai, maaliskuu 10, 2011 - klo 18:18

Heissan muruset!

Kotiin on selvitty ekalta kunnon ulos menemiseltä leikkauksen jälkeen, ja nyt väsyttää ja sattuu. Mä aloin mökkihöperöitymään niin pahasti, että anelin Meriä viemään mut tohon lähiostarille hakee pari tarpeellista juttua ja leffaan..

Ja totta kai uusi rakas Wang pääsi mukaan! Tiedän, että laukku jakaa mielipiteitä, ja negatiivisia mielipiteitä saa olla yhtä paljon kuin positiivisia. Siinä missä moni ei koe tota kovin käytännölliseks, klassiseks tai simppeliks, niin ne on kaikki asioita, joista mä en välitä. Mä tykkään absurdista, oudosta, hankalasta ja sellasesta, jolle mun sydän sykkii kauan. Mulle klassinen on usein tylsä, ja kaikki ylimääränen tilpehööri on ihanaa ja upeeta. Mä oon tällanen joulukuusi.

Samalla vois pyytää anteeks noita kuvien tarkkuuksia. Noi on kuvattu joskus siis iltaseittemän aikoihin iltahämärässä, ja mä oon helvetin huono säätää valotusta tolla putkella. Onneksi tänne päin maailmaa on tulossa putki, joka tulee olemaan täydellinen ottamaan asukuvia! Tai itse asiassa on tulossa parikin putkee tässä lähiviikkoina, jee:) Ostin käytettynä Nikkorin 18-200 mm putken ja 50 mm putken. En malta odottaa! Eli lupaus kuvien laadun parantumisesta on nyt annettu! Potkikaa perseelle, jos en opettele käyttää niitä uusia putkia oikein.

Tanssin (eli linkkasin) ympäri asuntoa tohkeissani kun bongasin eilen ton mun lemppareimman kaulahuivin huivikasasta. Olin ihan varma, että olin unohtanu sen kotiin, mutta siellä se oli! Jeeee! Nyt se on kaulassa varmaan vuoden putkeen.. Toi on vaan sellanen asujen piristäjä ettei mitään järkee! Mua hymyilyttää joka kerta, ku noi paljetit osuu valoon. Perusasuun tulee ilmettä aika paljon:) Yhdistin ton siis perus-shortseihin, harmaaseen bleiseriin ja ballerinoihin ja mustaan toppiin.

Ainiin, vaatteista tuli mieleen eilinen pienimuotoinen kriisi.. Sain puhelun klo 13, että hei, tuuppas työhaastatteluun klo 14. Joo, matkaa ois vaan sellanen 17 km. Helposti. Sauvat ja kaikki huomioon ottaen todella hyvä. Lisäksi mä hengasin siinä vaiheessa shortseissa ja topissa. Enkä ollu ajatellu ees koko mahdollisuutta, että mut kutsuttas minnekään, en ollu miettiny mitä puen tai sanon.. Ja sit ku soittaja lopetti puhelun “dress to success”. Homma ois mielenkiintonen, sama mitä oon tehny, lyhyesti ja ytimekkäästi, oman aikamme rakennusalan Gordon Gekon personal assarina toimimista, ja rahaa sais todella hyvin, mutta kieltäydyn kunniasta, jos mulle hommaa tarjotaan. 60-70 h viikot on tullu koettua, ja ei kiinnosta tylpäivät, joissa mahdollinen työaika päättyy 2 aamuyöstä. Mulla on elämä ja ystävät ja parisuhde, ja tarviin niitä. Enkä mä tarvii työsuhde-Mersua, mä haluun vapaat viikonloput.

No mut joo, teen postauksen erikseen työnhausta ku on jotain tuloksia mistä teille kirjottaa, mutta oli kyllä hassua olla pöydän toisella puolella, ku viimeset kolme vuotta sitä on tehny haastattelijan roolissa. Anyhow, hyvin meni, ja katotaan mitä tapahtuu. Tässä on kuitenki vielä sairaslomaa aika reippaasti jäljellä, nii kiirehtiä ei oikee ees voi:)

Toi työhaastattelu teki mulle hyvää! Mulla oli eilen sellanen henkilökohtainen melt down täällä, mitä aikaisemmin ei oo ollu. Mä havaitsin tossa pari päivää sitten, että oon aika tyhjän päällä täällä (se mökkihöperöisyys iski). Kun en oo Merin kanssa, oon S:n kanssa. Mulla ei ole paikallista työtä, jonne mennä joka päivä. Mulla ei oo koulua jonne mennä joka päivä. Ketään ei kiinnosta jos oon himassa kaksi viikkoa putkeen paitsi S ja Meri. Missä on ystävät? Koulu? Tekeminen? Onko elämä vaan sitä, että käy välillä kaupoissa ja sitten hengailee kahden eri ihmisen ja vähän S:n kaveripiirin kanssa. Näissä velloin eilen koko päivän ja oli jotenki tyhjä olo. Mä oon tottunu tulee ja menee ihan koko ajan, ja tää on ollu nyt jotenki hirveen outoo ku ei ookkaan ollu mitään. Alkuun helpottavaa ja nyt vaan ahistavaa. Ja ku tää polvi estää niin perhanasti, nii seki vitutti. Kaikki oli eilen väärin.

Tänään otin itteäni niskasta kiinni ja aloin työstämään vähän tätä so-called elämää:) Työpaikkaa oon hakenu ahkerasti joka päivä nyt, mutta nyt tein muutaki. Katoin paikallisen yliopiston sivuja ja yritin sopia aikaa sinne, että pääsisin lukemaan akateemista englantia, jotta voisin pyrkiä yliopistolle tammikuussa jos siltä tuntuisi. Ja enkun vahvistaminen ei oo koskaan pahasta. Tutkin paikallisen jonku AMK/TKK:n tarjontaa ja löysin tosi kivoja kursseja pari, jonne haluun mennä, ja jonne ilmoittauduinki jo. Eli jotain, mitä tehdä:)

Lisäksi ensi viikolla alkaa taas personal trainerin kanssa leikkiminen, samaten ku fysioterapia, eli parempaan päin alkaa mennä polvi. Käytin myös tuntikaupalla aikaa netin tutkimiseen ja löysin pari ihanaa sivua. Tai yksi ihana, missä oli useempi ryhmä. Liityin sellaisiin ryhmiin, joissa pääsee tapaamaan ihmisiä. Toinen on kaikille avoin seikkailunhaluisten ihmisten ryhmä, joilla on tapaamisia, joissa tehään kaikkea sukelluksesta seinäkiipeilyyn ja laser-ammuskeluun:) Toinen on kolmen sadan mimmin ryhmä, joka järjestää meetinkeja monta kertaa kuussa, kaikkea leffa-illoista, syöminkeihin, piknikkeihin ja pikkureissuihin, ja muuten vaan hengailuun. Vaikutti tosi tosi kivalta ja ihanalta, kiva tutustua paikallisiin tyttöihin. Ja parasta tossa tyttöryhmässä on se, että nuo on kaikki ihmisiä, jotka on joko muualta Australiasta tai ulkomailta tullu tänne, eikä kellään oo vielä sellasta vahvaa ystäväverkkoo. Kauan tunteiden ihmisten ystäväpiiriin on niin vaikeaa “tunkeutua”, mutta tuolta voisi löytyä upeita tuttuja ja kavereita.

Noiden lisäksi liityin vielä sellaiseen maanantaisin aina drinksuille suuntaavaan ryhmään, jonka idea on englanti toisena kielenä. Kivaa jee, nyt on tekemistä ja tapaa uusia ihmisiä! Noiden lisäksi kaivoin ryhmäjoogan aikataulut tohon viereiselle rannalle ja varasin kajakkiajelun mulle ja S:lle. Ahkera päivä. Mut mulle tuli niin hemmetin hyvä mieli noista kaikista ettei järkee! Nyt tuntuu, etten enää lomaile, vaan, että mä ihan oikeesti alan kuulumaan tänne.

Ja kuten kuvien kauniista polviteipeistä saattaa päätellä, nii polvi on yhtä paketissa, ja jottei totuus pääse unohtumaan, niin kotipihalle asti voi linkkaa ilman tukea, muttei minnekään pidemmälle. Painoo voi jalalle varata jo, mutta helvetin kipee se on. Mulla on maanantaina lääkärin kanssa tapaaminen, jollo tuen, teippien ja sauvojen pitäs lähtee, mut mua vähän pelottaa ettei vielä lähe. Jalka ei taivu, enkä voi kävellä kunnolla. Ja portaat tuottaa suuria ongelmia… Mut joo, katsotaan ja toivotaan parasta.

Asuna siis:

  • Toppi, H&M
  • Shortsit, Vero Moda
  • Huivi, Zara
  • Bleiseri, Zara
  • Laukku, Alexander Wang
  • Ballerinat, Lontoosta
  • Vyö, Michael Kors

Ainiin, ja käykää kattoo I am number four! Se oli ihan hemmetin hyvä, ihan törkeen jännittävä ja yllättävän hyvää jälkee ton genren leffaks. Mut anyhow, Alex Pettyfer on niiiiiiiin kuuma, että oon viittä vaille lähössä kosimaan sitä. Tää mun Bionic Woman polvitukeni todennäkösesti ois sen mielestä kuumaa kamaa, mut varmaan castattas jatko-osaan sillai saman tien!

Sellasta, mitä teille kuuluu? Mitä tykkäsitte asusta?

74 kommenttia
Tagit ,

Let me tell you…

Kirjoittanut Anna - torstai, helmikuu 17, 2011 - klo 12:03

Otetaas nyt alkuun ihan pieni selvennys eiliseen postaukseen, kun siellä ruudun toisella puolella on taas pari tätiä repiny sellaset hernemaissipaprikat, että paikallisten supermarkettien pakasteosastot on kateellisia. Kyse ei siis missään nimessä ole siinä, etten halua jakaa tietoa tai auttaa ja neuvoa muita Australiaan tai muualle maailmalle lähteviä. Sen takia nyt rakennetaankin kattavaa pakettia siitä, mitä ja miten pitää tehdä. Mutta on eri asia ystävällisesti kysyä apua ja neuvoa siihen, mistä sen working holiday-viisumin saa tai kysyä neuvoa asioihin, joita ei voi googlettaa. Koska jos Googleen hakkaa Australia visa year, löytyy oikea sivu kertalaakista. Koska noita kysymyksiä ja maileja tulee useita, on muilta pois jos mun pitää vastaa kymmenen kertaa päivässä, mikä on Australian valuutta. Kuitenkin, vastaan noihinkin vielä ihan mielelläni… Mutta…

Sitten on näitä maileja, ja tässä ihan suoraan esimerkinomaisesti lyhennetty eräs maili ja tietenkin piti laittaa sulkeisiin, mitä ajatuksia noi aina aiheuttaa (edellinen postaus ei sitä selventänyt, mutten tosiaan tarkoittanut mitään neuvoja ja kysymyksiä, vaan näitä tilanteita):

  • Hei, aion muuttaa Australiaan. (Kiva.)
  • En tiedä mitään viisumista, en jaksa selvittää, niin kerrotko mistä saan sen, kauan siinä kestää ja hui kamala näin jonku lomakkeen, niin kerrotko miten se pitää täyttää. (No en tiennyt minäkään, saa immin sivuilta, käsittelyaika lukee immin sivuilla ja perkele siihen lomakkeeseen tulee omat tiedot!)
  • Yritin kattoo kämppiä, mutten löydä siis yhtäkään sivua joka tarjoaa asuntoja. Voisitko katsoa jos löytäisit muutaman sopuhintaisen yhden makuuhuoneen asunnon? Sellanen kivasti sisustettu ja mahdollisimman halpa mutta ihanalla alueella ja että rannalle ois lyhyt matka. (Onko tämä ihminen tosissaan?! Vai oonko mä unohtanu missä vaiheessa mä lupauduin jokaisen suomalaisen asunnonvälittäjäksi. Hakkaa Googleen rent + Australia, niin eiköhän ala tapahtumaan)
  • Olen tässä yrittänyt laskea paljonko säästöjä pitää ottaa mukaan vuodeksi, osaisitko laskea menoistasi suunnilleen paljon rahaa tarvitsen vuodeksi? (Joo, koska mä tiedän sun menot niin hyvin ja koska haluan jakaa tuntemattoman ihmisen kanssa kaikki omat menoni pennin tarkkaan.)
  • Ja siis millanen vakuutus mun pitää ottaa? Tai voitko selventää millainen vakuutus sulla on, niin voisin hankkia saman, koska en ymmärrä vakuutuksista mitään, ja haluan parhaan mahdollisen. (Tietenkin haluat parhaan mahdollisen. Tutki siis oma tarpeesi, varaa aika vakuutusyhtiöön ja kävele sinne kysymään. Minä mikään vakuutusasiantuntija ole.)
  • Olen kuullut että töitä Australiassa on vaikea saada, kerrotko mulle mistä saisin töitä mahdollisimman nopeasti ja että palkka ois ihan kiva, mutta työ ei ois liian rankkaa. (Joo, koska itsehän en tota työpaikkaa haluiskaan, niin toki. Ja koska omalla oma-aloitteisuudellasi osoitat minulle juuri, kuinka upea työntekijä olisit ja kuinka ansaitset elämäsi työpaikan)
  • Kiva kiitti moi. (Delete.)

Meikäläinen maileja lukiessa.

Siis ihan oikeesti. Nämä kaikki neuvontapyynnöt samassa mailissa. Tollasia maileja on tullut tässä kuukauden aikana valehtelematta 20 ja joka kerta oon pyöritelly silmiäni yhtä paljon. On OK kysyä apua asioissa, joista ei ymmärrä. Ei ole OK pyytää tuntematonta ihmistä hoitamaan muuttonsa ulkomaille. Autan todella MIELELLÄNI (tylsistyn sairaslomalle, eli vastaan mielelläni kysymyksiin) kysymyksissä, mutta mun mielestä tollanen käyttäytyminen vaan on niin vastenmielistä, ettei mitään tasoo. Ja kaiken lisäksi kertoo mulle, ettei toi ihminen oo valmis taistelee sen eteen mitä haluaa, eli ei halua tarpeeksi. Ei tarvitse taistella, jos on joku joka voi auttaa (oli se sitten vaikka minä), mutta halun pitää olla sellainen, että jaksaa taistella jos tulee tarve.

Se kattava paketti muutosta on tulossa kun se on koottu, niin kuin edellinen postaus jo kertoikin. Jos haluatte ristiinnaulita minut pahana ihmisenä sen takia, että kärisen yllälistatun kaltaisille maileille, niin olkaa vaan hyvät. Olen paha ihminen sitten. Mieluummin sitä kuin kenenkään oma henkilökohtainen Google.

Mutta, itse postauksen aiheeseen… Apua, musta on ihan hervotonta millasia huhuja netissä liikkuu:D En kestä. Kiitos niille lukijoille (ja äärimmäisen hienosti internetiä tutkivalle pikkusiskolle..), jotka kertoo mulle, mitä tapahtuu, koska mua ei sinänsä jaksa ollenkaan liikuttaa seurata tiettyjä kanavia, mut siis me ollaan naurettu tässä itsemme kuoliaaksi (lähinnä huonoille jatkotarinoille, joita ollaan keksitty näille..)

Tossa jokunen viikko takaperin siskoni kertoi demi-keskustelusta, jossa spekuloitiin (valitettavasti ihan tosissaan), että mun poikaystävä on Robert Pattinson ja mun lähtö Ausseihin on piilojuoni, koska oikeesti mä lähden Robin luo britteihin. Ja tämänhän muun muuassa selitti mun neljä matkaa Lontooseen viime vuoden aikana. Aika kauhee parisuhdekriisi ois tullu varmaan yhdestä Kristen Stewartista, jonka Robi tossa juuri kihlasi. Perkele kun mä en tienny tästä ihmissuhteesta aiemmin, olisin ottanut kyllä kaiken ilon irti Robista poikkiksena. Toisaalta ottaisin S:n milloin vaan Robin yli. Se osaa hymyillä eikä näytä koko ajan siltä, että sillä ois todella paha peräpukamatilanne. Ja sillä on surffitukka. Niih, elämä tärkeysjärkestykseen ja sitä rataa.

Odotan sitä, milloin demissä keksitään että minä olen katapultti Sandra Bullockin liiton loppumiselle, koska sehän on selvää, että Nikki Sixx on ylitsepääsemättömän rakastunut minuun, ja näin ollen dumppasi Kat Von D:n, joka sitten vamppasi Sandran Jessen. Sori Sandra, my bad!

Niin joo, ja oikeestihan mun kämppiksenä on Merin sijaan Ryan Reyolds, koska mä olin enemmän lost in translation ku Scarlett koskaan. On tässä kuulkaa ollu valinnanvara pienellä ihmisellä.

Hitto, täytyy ehkä kertoo tolle S:lle, että mulla on tässä kosijoita ihan joka sormelle ja varpaalle ihan Höllywuudista asti.

Eräs toinen blogi on näköjään muuttunu kommenttiboksiensa puolesta meikäläisestä avautumisfoorumiksi, joka sinänsä on varmaan kyseiselle bloggaajalle turhauttavaa, mutta hopeareunuksena voisi sanoa, että ainakin se viihdyttää minua suunnattomasti… Kaiken muun lisäksi, eräälle kommentoineelle on ollut selvää, että minä olen lähtenyt aikanaan ulkomaille etsiäkseni rikkaan miehen ulkomailta, jonka siivellä lähdin Australiaan ja joka nyt elättää minua. Mun oli pakko kertoo tää poikaystävälle, ja S nauro tälle ja hihitteli, että on mun sugar daddy (se on repinyt aiheesta suunnattoman paljon huumoria). Koska tätä on nyt multaki jo pari kertaa kysytty, niin jos nyt vedetään tähän selkeä viiva… Mun poikaystävä ei ole ”rikas” (omin sanoinsa ”valitettavasti”) eikä todellakaan elätä minua. Ihan jokainen täällä käytetty pennonen on tullut omasta taskustani, joten ei hätää, että todellisuus pääsisi unohtumaan.

Näin asiasta aasinsiltana, musta on aika huolestuttavaa, että jonkun mielestä se on hyvä asia, jos ettii itselleen rikkaan miehen ja elää hänen siivellään. En tiedä sitten näiden ihmisten muista arvoista, mutta mulle mun itsenäisyys on kallisarvoisempaa kuin raha, ja mun rakkauttani ei voi ostaa. Mut on ehkä kasvatettu romantikoks, mutta en voisi koskaan olla miehen kanssa saadakseni siitä rahallista hyötyä. Asiallehan on olemassa ihan oma terminsäkin… Ja en kyllä ottaisi rahaa vastaan edes rakastamaltani mieheltä, oon liian ylpeä ja itsenäinen sellaiseen.

Lisäksi mun mies on vanha ja ruma, siksi en halua julkaista sen kuvaa. Kuulemma. Mullahan tosin salpautuu edelleen henki kun nään poikaystäväni, kun se vaan on niin komee. Ja kuvaa ei hänestä julkaista, koska hän on esittänyt toivomuksen, ettei sitä julkaista. (Tästä tulikin mieleen, että ihan turhaan nillitätte noiden etukirjaimien käytöstä. Internet on sellanen mesta, ettei kauaa tarvii Facebookissa näprätä ku jo tietää kaiken toisesta ihmisestä jo pelkästään jos tietää etunimen. Siksi blogissa pojat saavat tyytyä yksikirjaimisiin nimiin. Ja te voitte nyt vaan elää sen kanssa.)

No, ehkä jonkun elämä on nyt helpompaa kun seukkaan Robin kanssa, ja hän elättää mua. Ihan hyvä se kai on:D

109 kommenttia
Tagit ,

Just another day to live

Kirjoittanut Anna - maanantai, helmikuu 7, 2011 - klo 16:38

Minne nää päivät menee? Mulla on kriisi. Mun pitää lähteä poikaystävän luokse huomenna illalla, koska meidän Melin lento lähtee 6.05, eli suomeks mun pitää olla valmis 5 päivän Melbournen reissuun huomenna abouttiarallaa kello 19.30. Ihan pieni hetki vaan…

Kiitos Luojan mulla on siis se häämekko vihdoin hankittuna, mutta tässäpä on vielä tuhat asiaa, jotka pitäisi hoitaa vielä huomenna ennen lähtöä. Tehdä töitä muutama tunti, käydä metsästämässä valkoinen verho makkariini, imuroida, pyyhkiä pölyt, selvittää sekasin olevat keittiö ja kylppäri, pakata, lähettää sata työhön liittyvää mailia, ja rauhoittua hetkeksi, ettei poikaystävän perhe luule, että niiden rakas perheenjäsen on löytänyt mut jostain mieliparantolasta.

Tää päivä ei taas menny ihan pläänien mukaisesti…

(Kaksi tärkeintä löys paikkansa yöpöydällä vierekkäin. S + S vierekkäin rakkaissa ja kotoisissa IKEA-kehyksissä…)

Heräsin 5 tunnin yöunien jälkeen siihen, että mun polvea särki ihan vimmatusti. Kieltäydyin nousemasta sängystä ennen klo 9 ja sitten raahauduin syömään aamupalaa.. Käveltiin tohon lähiostarille hankkimaan henkareita jne. tarpeellisuuksia vain havaitakseni matkalla, että mun polvi on ihan turvoksissa. Siitä sitten puhelu Tohtori Karismalle ja bussilla lääkärin vastaanotolle. Jossa vietin tunnin lukien juorulehteä ja nuokkuen särkylääkkeen vaikutuksesta. Lääkäri uhrasi minuun 2 minuuttia todetakseen, että saan lentää Meliin, kunhan otan iisisti, enkä rasita itseäni ollenkaan. Joo, mähän oon just se tyyppi, joka kykenee makaamaan onnellisesti laakereillaan koko päivän ja muutaman vielä siihen päälle. No, otin kuitenki heti sen lääkärikäynnin jälkeen todella iisisti, kun sieltä tulee tasan yksi bussi tänne, ja se kulkee kerran tunnissa ja mä odotin sen 53 minuuttia. Kivaa.

(Näpertelyä)

Juhlistin siis tätä diagnoosia (rasittanut polvea, jonka takia luut liikkuneet ja päässyt kerääntymään nestettä) sillä, että kävin tutustumassa lähinaapureihin (eli lainaamassa porakonetta) ja iskin verotangon makkariin. Ja ripustin verhotki. Ompelinki niitä vähän. Tää mun huone alkaa olla valmis, pari pikkujuttua puuttuu. Ja sitten en muuten aiokaan muuttaa enää ikinä koskaan. Äiti, jään tänne, en jaksa purkaa enää ikinä yhtäkään laatikkoa/matkalaukkua. Että sellanen info.

(Kaikkien aikojen rakkain valokuva rakkaimman ihmisen kanssa pääs työpöydälle. Äitin kanssa ollaan oltu noinkin tyylikkäitä noin 17 vuotta sitten..)

Mitäs muuta mä tein. Ahmmm, mä ripustin tosiaan ne verhot, sisustin huoneen kaikella pikkukivalla, rakensin sellasen jäätävän kokosen valokuvakollaasit tohon mun huoneen seinälle. Metsästin tollaset ison koukun, johon saa päivän laukun ja avaimet kiinni ja teloin itteni sata kertaa ku yritin saada sen pysymään. Tappelin tunnin porakoneen kanssa ennen ku luovutin ja menin nolona kysymään naapurilta, mites sen pään saiskaan vaihdettua. En oo syöny tänään mitään muuta ku aamupalan ja pari sipsiä (syystä että lääkkeiden takia ruoka ei maistu ja syystä että koin tarpeellisemmaks leikkiä kaks tuntia sinitarralla ku syöttää itseäni…) Ainii, sit sellanen pikkuvaiva ku kaikkin vaatteiden ripustaminen vaatekaappiin. Rakastan tota mun kaappia niin paljon, etten suostu senkään takia muuttamaan täältä ikinä pois.

(Paikka mun Vompatille ja Piikkisialle. Kuinka lapsi oon, että raahasin Suomesta mun avaimenperät mukaan? Poikaystävä kutsuu mua Vompatiks ja sen lempparein suomalainen sana on edelleen Piikkisika, joten mun on pakko saada pitää noi avaimenperät aina lähellä..)

Mua ahdistaa nyt toi mun polvi, joka vaikuttaa vähän huonokuntoselta tällä hetkellä. Sitä särkee nonstop ja se ei oikeen kanna yhtään painoa. Mikä on näin tulevien 5 päivän ohjelma huomioon ottaen aika hemmetin hauskaa hei. No, eipä siinä mitään, kolmen viikon päästä se on ihan tuhannen paskan päreinä muutenkin, että eipä hätää. Mistä tulikin mieleen, että mun pitää täyttää helvetillinen kasa papereita sinne sairaalaan ja käydä notaarilla allekirjoituttamassa paperi, jossa annan kaikki mun terveyteen liittyvät oikeudet poikaystävän haltuun hätätilanteen varalta. On kuulkaa mieltä ylentävää kirjoittaa elintestamenttiaan ja testamenttiaan tässä vaiheessa elämäänsä. Oon menossa pieniriskiseen operaatioon (1/1000 saa tulehduksen) ja silti mun pitää keksiä kelle mä jätän koko omaisuuteni, saako mun elimiä mahdollisesti luovuttaa ja haluanko, että minut laitetaan koneisiin vai ei. Voi elämä.

(Lounas)

(Iltapala)

Nyt haluisin koneen, joka pysäyttäis ajan ja saisin kaiken tehtyä, nii ois taas aikaa blogillekin. (Paitsi vastasin just johki 200 kommenttiin, hyvä minä! Yritän skarpata nyt tästä lähtien niin, että vastaan aina päivän päätteeksi kaikkiin päivän aikana tulleisiin:)

(Kollaasin alkuvaihe.. Nyt se on “hieman” isompi)

Mä meen nyt nukkumaan ja näkemään painajaisia siitä, että kohtaan S:n perheen pieruverkkareissa, koska en tietenkään ehdi/muista pakata.

Hauskaa päivää teille sinne ihanat, mä palaan langoille huomenna toivottavasti hieman hengähtäneemmässä mielentilassa:)

Ainiin, kielimuuri potenssiin neljäsataaviiskytseittemän. Juuri kun olet kaksi tuntia tuskaillut sitä, että netti ei toimi ollenkaan niinkuin pitäisi vaan menee etanavauhtia juuri silloin kun tarvitset sitä tehdääksesi homman, jonka olet tehnyt jo kolme kertaa, poikaystävä soittaa. Ja puhelu katkeaa, koska verkko katoaa. (Australian netti ja puhelinyhteydet on huono vitsi) Kiroilet ja kiroat netin alimpaan helvettiin. Kun puhelinyhteys taas toimii, ilmoitat poikaystävälle, että pakkaat kamat ja lähdet kotiin, missä netti ja puhelimet toimii. Oletat, että tuollainen selkeä sarkasmi ja vittuuntuminen paistaa neljän kilometrin päähän. Et oleta, että poikaystävä saa kriisin, että et viihdy Ausseissa, ja että haluat kotiin, ja jätät sen ja lähdet kotiin ja kriisi. Hyvä mies hengitä! Onneksi olkoon mulle, joka päätti olla parisuhteessa suomea puhumattoman ihmisen kanssa….

40 kommenttia
Tagit ,

Tohtori Karisma

Kirjoittanut Anna - lauantai, tammikuu 29, 2011 - klo 09:43

Heissan muruset!

Palataas taas ruotuun päivän tauon jälkeen ja esitellään asu tuosta muutaman päivän takaa. Taidettiin tona päivänä jälleen kerran sankaroida itsemme HSBC:n konttoriin vieään jälleen kerran papereita (me ollaan harrastettu tota huvia sellanen neljä kertaa yhteensä) ja kierreltiin järjestämässä asioita mummovauhdilla… Jess. Harkitsen muuten paraikaa golf-kärryä, joskin olen hyvinkin iloinen siitä, että lääkäri sano, että voin heivata ton polvituen jo vihdoin mäkeen.

Tapasin eilen mun kirurgin konsultaation merkeissä. Olin googlettanu jo Suomessa knee surgery gold coast -sanoilla maanisesti lääkäreitä, ja parhaat arvostelut saanut lääkäri vaikutti aika osaavalta ihmiseltä, niin ilmoitin S:lle että tonne mä haluan. Täällä pari päivää oltuamme, S kyseli tutuilta fysssareilta ja hierojilta ja muilta urheilualan ihmisiltä, ja kaikki sanoivat, että kyseinen lekuri on Coastin paras polviammattilainen. Käy. (Okei, hykertelin innoissani ku tällanen suomalaistyttö ja google osas löytää parhaan, ja pystyin olemaan aiheesta hyvin ylpee poikkikselle, joka oli ihan varma, että Google ei osaa. Haha!)

Anyhow, toi mun lääkäri on kuulemma jonku paikallisen polvigurun oppilas, ja kaikki oli sitä mieltä, että se on paras vaihtoehto. Luin tuhat asiaa lääkäristä ja toimenpiteestä, varasin ajan ja suuntasin sinne siis… Mua pelotti eilen ihan sikana, koska mulle on tärkeintä, että mulla natsaa kemiat lääkärin kanssa, koska en tykkää lääkäreistä, ja tää on mun isoin toimenpide by far mun elämässä.

Let me tell you vähän Australian käytännöstä. Soitat, varaat ajan. Kello 14.30 tiettynä päivänä. Saat viestin kolmea päivää ennen, että muistathan aikasi, joka on 14.15. Toki. Lääkäri soittaa 4 h ennen aikaa, että jos pääsisitkin jo 13, jos mitenkään voisit, olisitko niin ystävällinen?! Hei, sulla tulee olee skalpelli seuraavan kerran ku nään sut, toki haluan! Sinne sitten kun eka kaikki muut suunnitelmat uusiks. Tulet toimistoon tasan kello 13.00. Täyttelet papereita 20 min, kaikki mahdolliset kysymykset sun ruokavaliosta siihen, minkä väriset silmät sun isän isällä oli.. Sitten hoitaja kävelyttää sut huoneeseen kello 13.23 ja ilmoittaa, että lääkäri tulee ihan juuri. Pelaat iPhonella kaikkia kivoja pelejä siihen asti kun lääkäri tulee huoneeseen kello 14.12. Ihan kohta siis.

Lääkäri käyttää sinuun 9 min kallisarvoista aikaansa; 40 % ajasta hän kehuu englannin taitoasi ja vertaa sinua saksalaiseen au pairiinsa. 15 % ajasta hän kyselee Suomesta. Hän käyttää 15 sekuntia röntgeneittesi tutkimiseen, yhtä kauan magneettiesi tutkimiseen. Kertoo yhteen hengenvetoon mitä tapahtuu, mitkä on riskit ja kysyy haluutko, että piirtää arvet, jotka leikkauksesta jää (ei kiitos, mä ihailen niitä sitten loppuelämäni, eli pärjään nyt ilman…), laittaa sut pöydälle makaamaan (tietenkin lyhyessä mekossa, jonka alla vain hotpantsit, ensi kerralla voisin muistaa ne järkevät vaatteet) minuutiksi tutkiakseen polvesi, allekirjoittaa paperit, sanelee diagnoosin ja leikkaustarpeen ja lähettää hoitajan luokse, jonka kanssa vietät 40 minuuttia lisää yrittäen ymmärtää paperisotaa.

Tästä kaikesta huolimatta, rakastut lääkäriisi, koska:

a) hän kertoo, että sinulla on “very skinny legs”
b) hän sanelee sanelukoneeseen “otherwise perfectly fit young woman” (ja en suostu ymmärtämään tätä niin, että täysin terve, vaan vakuutan itselleni, että se tarkoitti superfittiä…)
c) hän on superkomea nelissäkymmenissä oleva australialaismies, jossa on sellaista harvinaista karismaa, jota löytyy esim George Clooneysta
d) hänen kätensä eivät olleet kylmät
e) (viimeisenä tietenkin se epäolennaisin) hänestä huokuu sellaista ammattitaitoa ja osaamista, että hänen ei tarvitse käyttää sinuun enempää kuin 9 sekuntia, kun jo tiedät, että tämä mies tietää mitä tekee…

Mun leikkaus on nyt siis 3.3. Leikkaus on yön yli toimenpide, ja siinä otetaan kinnerjänteestä palasia, joista mulle tehdään uusi eturistiside. Sen jälkeen saan linkata vahvasti lääkittynä jalka paketissa ja polvituessa kainalosauvoilla eteenpäin sankaroiden 7-10 päivää, jonka jälkeen tapaan Tohtori Karisman uudelleen, ja multa otetaan sellanen “ugly huge grey brace” pois ja saan alkaa kävelemään ilman tukea. Fysioterapiaa alkuun kerran viikossa, sitten kerran kahessa ja sitten kerran kuussa.

Ja hinnoittelusta muuten sen verran. Suomessa Mehiläisessä leikkauksen hinta-arvio oli 5600 euroa. Täällä ku hakee paikallisen Medicare-kortin, eli siis meidän KELA-kortin vastaavan (suomalaiset saa sen vain oikeaan paikkaan sisään kävelemällä), se vie KELAn vastaavan osuuden pois. Leikkauksen hinta täällä olisi ollut 9000 AUDia, mutta MediCaren jälkeen jäi 7500 AUDia, eli vähän alle 6000 euroa. Siihen kuuluu leikkaus, kolme jälkikäyntiä, kaikki pillerit ja polvituki. Eli periaatteessa samanhintaista, tai oikeastaan jopa halvempaa. Plussina se, että toeta saa aurinkoisessa Australiassa, lääkärinä on sellanen Greyn Anatomiaan kelpaava Tohtori Karisma ja sellanen pikkulisä ku huomattavasti pidempi ja parempi kokemus juuri tietyntyyppisestä leikkauksta. Käy mulle.

Mut joo, kuvien asiaan… Eli, kuvissa mun asu tolta joltain päivältä kun se muistettiin taltioida. Tossa on mun uus lempisormus, kahden sormen tollanen timanttiasia, josta näkyy rystyspuolella vaan noi timantit. Ihana! Ja sopii yhteen ton mun Vanamon kanssa. Kuvassa myös mun tänhetkinen lempparikynsilakka, eli tollanen persikka, joka kiiltää UV:n alla. Me love. Täällä on yks kauppa, jossa on varmaan 200 eri kynsilakkasävyä. Merin piti repiä mut sieltä korvista.

Mun Salt n Pepan kengät on ollu ahkerassa käytössä täällä…

  • Mekko, Camden Town, Lontoo
  • Kengät, Salt ‘n Pepa, Lontoo
  • Laukku, Chanel, äitiltä
  • Aurinkolasit, Ray-Ban
  • Polvituki, kaapin perällä, Tohtori Karisma sano, etten tarvii enää

Ja pakollinen kaverikuva… Me lähetään tutkimaan nyt yhtä upeeta potentiaalista asuntoa, eli palaillaan toivottavasti huomenna asuntouutisten kanssa!

Mitäs tykkäsitte asusta? Ja vastailin taas muutamiin kommentteihin, yritän ehtiä lisää tänään:)

36 kommenttia
Tagit , ,