Heissan muruset!

Huhhei, Vang Viengissa ei hirveesti tullu kuvia otettua, joten lätkäsin tän koko jutun samaan postaukseen.

Meri halus ehdottomasti käydä Vang Viengissa ja musta se kuulosti tosi kivalta paikalta. En nyt varsinaisesti ollu hurmaantunu siitä, mutta ihan hauska rentoutusmesta.

Sen lisäksi, että lähinnä hengailtiin George Michaelin ja muutamien söpöjen svenska-poikien kanssa, niin yhtenä päivänä peräti vuokrattiin skootteri ja lähettii huristelee ympäriinsä tutkii maisemia:) Tää koko homma alko niinki hulppeesti, että meillä oli bensaa tasan sen verran siinä, että bensikselle pääsis… Me mentiin kyllä bensikselle, siellä ei vaan ollu bensaa. Ja 300 m siitä, skootteri sammu keskelle tietä. Ensimmäiseen varmaan 10 minuuttii ei ohi menny yhtään ihmistä, joka puhus samaa kieltä, kunnes ohi oli huristamassa pari ruotsalaista poikaa, joista toiselta vienosti kyselin, josko Meri sais kyydin toiselle bensa-asemalle.

Gunther-viiksinen kundi nappas Merin kyytiin ja oli vielä niin kultanen, että toi Merin takas ja valvoi, että varmasti kone lähtee käyntiin. Ihania! Vaikka sen kaveri säikäytti mut henkihieveriin väittämällä, että noilla kävi pieni onnettomuus.

Kundi ajo siihen ja ilmotti, että “They had a little crush!” ja mä ajattelin vaan siinä vaiheessa, että taasko toi sankaritar on rakastunu kolmessa sekunnissa. Sitten se rupes selittää, että mun ystävä “is bleeding”. Sydän laukkas varmaan miljoonaa, että voi ei. Meri ihmetteli, ku paniikissa kyselin mikä sillä on. Mua kusetettiin sanalla sanoen 100-0, ja nohh, toimi vissiin pahana enteenä tulevalle…

Mentiin vähän sen mukaan, mikä näytti kiinnostavalta ja bongattiin taas kyltti yhdelle vesiputoukselle…

Sen läheltä löyty muutama tollanen söpö pikkuopas, jotka saatteli meidät sinne vesiputoukselle..

Ihastelin maisemia ja odotin jotain henkeä salpaavan upeeta nähtävyyttä:)

Siis tämäkö? No kyllä se Kuang Si Fall oli kovempi:D

Kauniissa ympäristössä tää kuitenki oli:)

Meillä oli tollanen söpö punanen skootteri, jonka kyydissä oli yksi todella innostunut otus oman malliston mekossa:) Ahh, rakastan tota Valentinea täällä käytössä, kun se on täydellisen pehmee päällä, eikä purista mistään kohti:) Siveellisyyden nimissä alla oli farkkushortsit:D

Huristeltiin ja otettiin kuvia kaikesta mahdollisesta, kunnes…

Jjep. Säikähdin sellasta vuohilaumaa, ja kiskasin jalkani sitten suoraan pakoputkeen, joka on KUUMA. Se poltti sekunnissa ihokerroksen veke tosta ja nohh, näytti hauskalta. Haava ei sattunu, joten jatkettiin vielä kuvailua hetken aikaa.

Typerät vuohet, I blame you.

No ette itekää ois voinu ajaa noiden kilien päältä! Perhana. (Mun jalkaan sattuu muisteluki..)

 

Mites noi maisemat hei?

Kui söpö?!

Vahingosta joskus aiemmin viisastuneena, suunnattiin suoraan sairaalaan kun ensimmäinen sellanen tuli vastaan. Eihän tollanen periaatteessa ehkä oo emergency-nimikkeen arvonen, mutta näillä kuumuuksilla on aika suuri tulehdusvaara, joten tutkivan journalisminki nimissä piti käydä tutkimassa Vang Viengin sairaala.

Ei muuten turhaan kaikissa matkaoppaissa käsketä menemään Thaimaan puolelle sairaanhoidon perässä. Käynti emergencyssa kustansi 8,50 €, ja sisälsi sen, että haavan päälle kaadettiin alkoholia ja putsailtiin vähän haavaa minkäpä muun ku roskiksen päällä. Mun “lääkäri” näytti 12-vuotiaalta ja pelkäs sitä haavaa enemmän ku minä. Kävelin sieltä lääkäriltä suoraan ostamaan sidetarvikkeet itse, koska lääkäri laitto tohon sellasen vanutupon kahdella teipillä kiinni. Maailman pölysimmässä nurkassa.

Tämähän ei meitä lannistanut, vaan iskettyäni pinkin siteen jalkaan suojelemaan haava-aluetta ihan kunnolla ja sitten jatku show.

Tuijoteltiin taivaalle, ja todettiin, että aurinko alkaa laskea. Käännytii kotiinpäin, ennen suurempia vahinkoja ja lähdettiin viettämään iltaa.

Vang Viengin päiväohjelma on jotakuinkin muotoa. Herää, ole krapulainen, syö krapula-aamupala, hengaile/tubeile, ota tasottava, syö illallinen, aloita dokaaminen ämpäreistä Bucket Barissa ja jatka Limbo Bariin kun edellinen menee kiinni. Mulla ohjelmaan kuulu myös mm. matemaattinen lasku siitä, kuinka moni tuolla on aineissa ja kuinka moni vaan kännissä.

Ei siis mikään mun historiani kivoin paikka, vaan Luang Prabang meni tosta heittämällä yli. Ihan kiva tollanen dokauspaikka, mutta kolmen illan jälkeen meikäläinen oli ainaki jo sen verran kisakunnon menettäny, etten tajua, miten porukka tuolla voi jatkaa tota viikkoja.

Tää palovamma-episodipäivä oli meidän kolmas uloslähteminen. Ekana iltana vahingossa päädyttiin George Michaelin kanssa ämpäreille ja nauramaan pilkkuun asti. Meri on mm. halunnu jutella sillon 2 yöllä turpaansa saaneen kundin kanssa, jolla oli tiikerihattu, ja kun raahasin sen väkipakolla hotellille, se ei suostunu puhuu mulle. Syytämme niitä saakelin ämpäreitä.

Tuollahan siis juomat myydään tosiaan ämpäreinä, ja koska Lao Lao viski on halpaa, niin vaikka kuinka pyydät juoman, joka on tehty vodkaan tai teksuun, saat sen viskillä.

 

Anyway, alotettiin niillä tasottavilla ja illallisella edellisillan seurassa..

Olen ollut viehkeä ja karismaattinen jo ennen klo 22 siis. Pojat, J&J, opetti meille juomapelin Fuck the dealer, missä pitää jotenki arvailla kortteja, ja jotenki mystisesti mä en ollu tässä ihan omimmillani.

Illallisen ja todella humalluttavan juomapelin jälkeen siirtyminen baariin, jossa oli hirvee määrä hauskoja ihmisiä ja meillä on nähtävästi ollu teemana pureminen, kielen näyttäminen ja pussailu.

Lähettäisin tolle mun mekolle ja ryhdille terveiset. Jos olet dokaamassa, tollanen 9 kk raskaana -istuvuus näyttää kovin ristiriitaselta.

Tää ei oo se Gunther-svenska. Vaikka tääki oli Gunther-svenska, kieltämättä.

Mulla on ainaki 7 kuvaa, joissa Meri puree mua. Tai sit se haistaa mua, koska hien sijaanhan mä tuoksun kukkasille.

No mutta, käy se näinki.

Smile Bar: Drink Triple, See Double, Act Single. Hieno paikka kaikin puolin… Raiskattiin tuolla totaalisesti tanssilattia ennen Bucket Bariin siirtymistä. Tuolla jaellaan kaikkialla lipukkeita ilmaisiin Bucketteihin, jotka muutenki maksaa sen 3-5 € ämpäri…

Mä rakastan Merin ilmettä tässä!!

Tai no, kun sitä vertaa tähän, niin….

Lapset, nää on niitä syitä, miksi baariin EI oteta kameraa mukaan.

Jos Balilla kaikilla on Bintang-paidat, niin täällä kaikilla on In the Tubing -paidat. On muuten varsin tehokasta, jos pelaa juomapeliä, jossa pitää juoda aina ku joku kävelee ohi vaimarissa. Varsin nopeatehoinen juomapeli. Joka muuttaa muuten sangen hiljaisen Merin todella puheripuliseksi Meriksi.

Ekana iltana me lähinnä kauhisteltiin menoa, tokana iltana me oltiin se kauhistuttava meno, tää kolmas ilta pääty kaikkien juomapelien jälkeen siihen, että kömmin sänkyyn aamulla ja totesin, että mulla ei oo enää 16… eiku 18-vuotiaan kondis.

Onpas laadukas kuva.

Anyway. Meidän piti mennä tän kuvien mukaisen yön jälkeisenä päivänä tubeilemaan, mut pläänit meni vähän uusiks meikäläisellä ton skootteri-episodin jälkeen.

Tubeiluhan on siis käytännössä sitä, että maataan jossain traktorinrenkaissa joessa, ja dokataan. Mä en halunnu riskeerata tota haavan tulehtumista, ja vaikka Meri kovasti yritti lintsata tubeilusta vetoomalla, että jää mun hoitajaks, ilmotin hyvin vakaasti, että mä viihdyn pörröpäinen ruotsalainen hoitaja seuranani oikein hyvin.

From what I hear, missasin erikoisen ja mielenkiintoisen kokemuksen, mutta oisin ehkä kuollu sinne mun tän jalkani kanssa. Ens kerralla sitten.

Kolme ämpärintäyteistä iltaa myöhemmin, otettiin vika ilta Vang Viengissa iisisti, vamistauduttii henkisesti seuraavaan bussimatkaan, ja sanottii heipat sekä George Michaelille, että ruotsalaisille pörröpäille. Torontoon pitäisi nyt kuulemma matkata tapaamaan George Michaelia, saas nähdä mitä tästä tulee..

All in all, mulle Vang Vieng oli liian itseään toistava ja aivan liian too much:D Mun dokauskondis ei kestä tota, ja tuolla ei oo oikeen muutakaan tekemistä. Porukka on tuolla tosi tosi nuorta, tuntu, että baarien keski-ikä oli sen 18. Me jotenki löydettii omanikäistämme seuraa, mutta yleisesti toi oli mulle sellanen mesta, että ihanaa olla muutamia päiviä retkottamassa ja rentoutumassa, ottaa vähän kuppia… eiku ämpäriä, mutten jaksais olla kiinnostunu tosta yli sitä neljää viittä päivää. Tavattii mahtavia tyyppejä ja naurettiin ihan liikaa, eli ei missään nimessä huono kohde.

Tän backpackeriuden paras puoli on tällaset kohteet, joissa kaikki on reppureissaajia, ja tulee juteltua ja tavattua hirveesti uusia ihmisiä. Siltikin, jos tollasista samanhenkisistä kohteista valkkaisin, ottaisin Balin ennen Vang Viengia. Juhlimaan pääsee yhtä paljon ja porukka on myös reppureissaajaa, mutta Balilla on musta enemmän tarjottavaa. Tuolla on upeet maisemat, mutta jotenki se länkkäreiden hirvee sikailu tuolla teki siitä sellasen “tuun joskus uusiks, mutten ihan heti” -kohteen. Arvosanat ois Luag Prabangille täys 10, Vang Viengille 8, ja siihenki vaikuttaa paljon se, että oltiin tosi avoimia ja sosiaalisia, ja tavattiin paljon upeeta porukkaa:)

Mutta, nyt ollaan Saigonissa, ja huomenna tulee toivottavasti vika Laos-juttu:)

EDIT:// Mulla on nyt oikeesti ihan hirvee viikko taustalla. Eka torstaina kävi toi skootteri-accidentti, sunnuntai-aamulla heräsin siihen, että vasen silmä oli turvonnu melkeen umpeen hyttysen purema tai muun allergian takia. Skootteripalovamma alko näyttää aika nätiltä ku saavuttii Saigoniin, eli ensitöiksi täällä kävelin Saigonin kansainväliseen sairaalaan, jossa haava putsattiin uusiks ja sain antibiootit siihen.

Ja jotta elämä ei ois liian helppoa, niin heräsin 2 aamulla siihen, että mua oksetti ihan hulluna. Oon aiemminki kertonu, että pelkään oksentamista ihan hirveesti, joten voitte ihan itse päätellä kuinka mukava yö mulla oli ku 2.00-9.00 makasin vessan lattialla halaillen vessanpönttöä puolen tunnin välein. Se kipu ja tunne, kun vatsa on tyhjä ja oksentaa käytännössä ilmaa, niin se on ihan hirveetä. Siihen päälle ku laitetaan sellaset vatsakrampit, että alan vakaasti uskomaan Merin käsitykseen hirviövauvasta,

Oon tässä päivän mittaan lueskellu oireita (ripuli, oksentelu, jäätävät mahakrampit ja keskitason kuume) ja oon nyt laittanu tän joko salmonellaks tai turistiripuliks. Molempien pitäis vissii mennä ittekseen ohi muutamassa päivässä, toivottavasti. Mutta nii. Tässä oon maannu koko päivän hotellin sängyssä ja tuskaillu elämää. Huomenna pitäis vaihtaa kohdetta, eli ei naurata. Onneks ainoot tänhetkiset oireet on enää mahakipu ja kuume, mut voimattomuus on katossa ja yritän pakottaa itteeni vaan juomaan koko ajan jotain. Oon saanu syötyä kanakeitosta liemen ja juotua ihan hyvin. Banaaninki pakotin äsken alas. Eli kyllä tää varmaan tästä pikkuhilja, mut nyt on vaan niiiiin raato-olo, etten jaksa.

Ihan oikeesti, nyt riittää jo! Mulla ei oo koskaan ollu yhtä hirvee olo ku eilen yöllä.

Psst! Huomatkaa muuten alla toi Yves Rocherin koodi tälle illalle:)

92 kommenttia