Grillikesä

*Yhteistyössä: Norton

Mä rakastan grillailla! Ensinnäkin, grillailu tarkoittaa usein sitä, että grillaillaan yhdessä porukalla ja on kesä. Sen lisäksi, että grillailu on yleensä merkki perheen kanssa vietettävästä ruokahetkestä, grilliruoka on aina ihan superhyvää! Tosin, mä huomaan, että liian usein me vaan jämähdetään samoihin ohjeisiin ja ruokajuttuihin. Entrecoteta, grillattuja kasvisnyyttejä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä tuorejuustolla tai pekoniparsaa ja maissia. Aina sama juttu, ja ideat on jotenki tosi vähissä! Nyt viikonloppuna tehtiin perheen kanssa vähän erilaisempi kattaus, mutta tämäkin on itse asiassa sellainen, mitä teen aika usein. Kaipaan uusia ideoita!

Ajattelin, että jaan muutaman oman lemppariruokani ensin teille ja toivon, että kommenteissa jaatte omia suosikkejanne! Tässä siis hieman miltä mun grillikattaus näyttää. Nää on kaikki superhelppoja ruokia, joita ei tarvii pahemmin valmistella ja jotka valmistuu puolessa tunnissa isollekin porukalle.

SALAATTIPETI
Salaattia
Tomaattia
Paprikaa
Hunajamelonia
Fetaa (myös vuohenjuusto toimii erinomaisesti)
Keitettyä parsaa
Mansikoita
Avocadoa
Balsamicoa

Pese ja pilko muut kasvikset ja keitä kuorittu parsa. Kasaa kasvikset kerroksittain, ripottele päälle balsamicoa ja tarjoile. Helppo ja näyttävä ruoka grillipöytään on valmis hetkessä.

VARHAISPERUNAT
Keitä varhaisperunat suolatussa vedessä. Kaada vesi pois ja lisää joukkoon voi ja reippaasti tilliä.

LANKKUPIHVI
Lidlin liha-altaasta löytyy ihan paras lankkupihvi (flank steak). Ota pihvi jääkaapista tuntia ennen ruokailua. Hiero molemminpuolin rosmariini-oliivi -suolasekoitusta ja hieman parmesaanisuolaa. Anna olla huoneenlämmössä noin tunnin. Grillaa tasaisella lämmöllä n. 10 minuuttia per puoli tai niin kauan, että on oman mieltymyksen mukaisen kypsä. Me tykätään mediumista, joten meidän perheessä lihan pitää punertaa.

Lankkupihvin kanssa samaan aikaan grillissä on käytetty myös halloumi, jota kuluu kesän aikana kyllä hirveitä määriä :D

JUUSTOHERKKUSIENET
Viipaloi herkkusienet. Sulata voi paistinpannulla, voita saa olla reippaasti, n. 3 ruokalusikallista ainakin. Paista herkkusienet voissa, kunnes ne alkaa olla ruskeita ja kaikki ylimääräinen neste on hävinnyt. Laita tarjoiluastiaan ja sekoita joukkoon reippaasti Mustaleima-juustoraastetta. Sekoita ja ripottele vielä päälle hieman Mustaleimaa sulamaan.

OSTERIPINAATTIA

Keitettävien perunoiden yllä höyrytä iso paketillinen pinaattia. Kun pinaatti on höyrytetty, nosta se tarjoiluastialle ja kaada päälle osterikastiketta. Tää viiden minuutin annos on yks mun ehdottomia suosikkeja minkä tahansa liharuoan kylkeen.

PUNAVIINI

Lankkupihvin paras kaveri on kunnon punaviini ja oon nyt aivan ihastunut tuohon uuteen Nortonin Reserva Malbeciin (2015). Kuten muutama kuukausi sitten vähän enteilin, tää Malbec on lunastanut paikkansa meidän punaviinihyllyllä ja grilliviininä. Hieman alle 15 euron viini on sangen sopivan hintainen ja pakko kyllä sanoa, että kaikki Nortonin punaviinit ovat olleet mun mielestä ihan superhyviä. Huomasin muuten just, että Alkosta löytyy myös Nortonin Sauvignon Blancia, joka pitää ottaa kokeiluun tänä kesänä. Mut tosiaan, nykyään suuntaan todella usein Argentiina-hyllylle Alkossa, nimittäin koko Nortonin punaviiniperhe on meidän suosiossa. Malbec on just sopiva kesän grilliherkkujen rinnalle, sillä viini on tosi täyteläinen ja siinä on vähän karhunvadelmaa ja kirsikkaa. Täyteläinen punaviini sopii vahvojen punaisten lihojen kaveriksi, ja mun on pakko myöntää, että meidän grillissä on lähes aina nautaa. Pitäisi ehkä kokeilla vähän uusiakin makuseikkailuja grillailuissa. Toi Malbec sopii muuten tosi hyvin myös juuston kanssa. Vahvimpien juustojen kaveriksi sopii paremmin ehkä pääsiäsen tienoilla suosittelemani Privada, mutta tämä sopii superhyvin miedompien juustojen kanssa, esim. Chevretten ja Välimeren goudan kaveriksi. Niistä kirjoittelin just pari päivää sitten juustolautanen-ohjeessani, joten tästä vinkki talteen, jos juustoille kaipaatte kaveria :)

Mitä te grillaatte kesällä? Auttakaa mua löytämään uusia ohjeita, ettei joka päivä toisteta samoja juttuja! Nyt kun kelit on näin mielettömät, musta tuntuu, että grilliä käytetään meillä melkein päivittäin ja alan kyllästyä samoihin juttuihin :D

P.S. Mulla on hirvee draivi päällä blogin suhteen tällä hetkellä, että illalla tulee vielä toinen postaus, niin pääsette kurkkaa mun viikonlopun kukkamekkoasua :)

8+

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Laura Tuesday, May 29, 2018 at 13:30

    Ihana kattaus :)
    Me grillaillaan lisukkeeksi monesti ohuita peruna- ja kesäkurpitsa viipaileita. Mausteina oliiviöljy, suola ja rosmariini. Peruna varsinkin maistuu tosi hyvältä noin! Olin kerran tekemässä “uuniperunoita” grillissä, ja ne ei kerennytkään kypsyä muiden ruokien kanssa samaan aikaan (jännä homma, nehän on uunissakin ikuisuuden ;D), joten viipaloin perunat nopsaa, maustetta pintaan ja kääntelin pari kertaa grillissä. Nams!

  • Reply idahhh Tuesday, May 29, 2018 at 15:04

    Vartaat on musta ihan super hyviä kun niihin voi laittaa mitä haluaa, mutta esim. lihavartaisiin voi laittaa possua ja chorizoa (löytyi myös valmispakkauksena Lidl) tai tehdä itse esim. kanaa ja chorizoa. Kanan maustaa hunajalla, oliiviöljyllä, persilijalla, suolalla ja pippurilla ja valmiille vartaalle puristaa sitruunaa! Sitruuna sopii erinomaisesti kanan kanssa. Possulle marinaadiksi sopii soija-oliiviöljy-valkosipuli-timjami-pippuri seos. Itse tykkään myös grillatuista hedelmistä, mm. ananas ja nektariini ovat suosikkeja ja niitäkin voi änkeä mukaan niihin vartaisiin! :D

    Meillä on myös joskus täytelty tomaatteja sinihomejuustolla

    Grilliruokien kanssa sopii hyvin uunissa paahdetut rapeakuoriset sitruunaperunat! Pese ja kuivaa perunat. Sekoita oliiviöljy ja yrtit (esim. timjami, rosmariini,oregano). Pyöritä perunat öljyssä ja paahda uunissa 200 asteessa kullanruskeiksi n. 45-60min. Purista valmiiden perunoiden päälle 1-2 sitruunan mehu ja runsaasti sormisuolaa.

  • Reply Paula Tuesday, May 29, 2018 at 15:13

    Tuore ananas sweetchili-kastikkeella ja nektariinit ihan sellaisenaan on ihania grillattavia! Samoin jättikatkaravut (ne kuorelliset valtavan kokoiset, onko tiikerirapuja vai mitä lie viralliselta nimeltään) valkosipulimarinadissa! IHANIA!

  • Reply Riina Tuesday, May 29, 2018 at 16:01

    Grillattua/pariloitua lohta,tilli-limemajo tai kevyempi kermaviilillä.Grillattu possunsisäfile,peruna ,fetanyytit.Marinoidut herkkikset(viipaloidaan,öljy+balsamico,valkosipuli,suola+sokeri)Grillatulle lihalle/chorizolle ihana perunalisuke:varhaisperunat keitetään,punasipulia pilkotaan,paketti amerikan pekonia paistetaan,jäähtyneenä suikaloidaan,ruohosipuli,sekoitetaan ja loraus öljyä Kaikki sekaisin.Nam :)…..Nyt lopetan, lähtee laukalle ettei tule loppua!

  • Reply Eepu Tuesday, May 29, 2018 at 16:57

    Bataatista tulee ihanaa grillissä. Viipaloi bataatti kuorineen, asettele folion päälle grillaantumaan. Mausta valmiit viipaleet oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Ripottele fetaa ja kevätsipulisilppua päälle. Nam!:) Mun suosikkigrillattavat on karitsan sisäfileet jotka tulee kokonsa vuoksi muutamassa minuutissa valmiiksi. Marinoin ne oliiviöljy-timjami-valkosipulinkynsimaeinadissa ja suolaan ja pipouroin ennen grillausta. Myös karitsan kareet on mahtava grilliherkku, ne voi marinoida ja maustaa samoin.
    Tämän kesän ihan must perunasalaatti on Pipsa Hurmerinnan resepti. 1kg keitettyäperunaa kuorineen( uudet parhaita) , laita perunat kuumina( halutessa voi vähän puolittaa jos isoja) kulhoon johon on sekoitettu 2dl oliiviöljyä, 0,5 dl punaviinietikkaa, puolikkaan sitruunan mehu, 1 tl sitruunankuoriraastetta ( laitan 2 tl), 1 tl vaahterasiirappia ( laitan tätä melkein 1rkl, nam!), 2 rkl dijon-sinappia, pilkottu kevätsipulinippu, suolaa ja pippuria. Jäähdytä hyvin. Taivaallista!:) sullakin ihania ohjeita, menee kokeiluun.

  • Reply Sara Tuesday, May 29, 2018 at 17:34

    Minä otan tuon salaatin kokeiluun. Olen tehnyt melkein samaa, mutta parsaa en ole lisännyt mukaan.

    Meillä tehtiin viime kesänä ihan kyllästymiseen asti kana-ananasvartaita. Maustamattomat fileepihvit marinoidaan muutaman tunnin ajan maustamattomassa jogurtissa, johon oli lisätty Santa Marian Tikka Masala -mausteseos ja muutama valkosipulinkynsi. Kanapalat laitetaan vartaisiin tuoreen ananaksen palojen kanssa. Kasvisnyytteihin laitamme useimmiten bataattia, paprikaa, sipulia ja kesäkurpitsaa. Päälle vähän mustapippuria ja reilusti Koskenlaskijaa (mustaa versiota).

  • Reply 🌸🌷🌼🌻 Tuesday, May 29, 2018 at 18:26

    Kalanyytit, tuoreet maissit, perunat, porkkanat, ja jälkiruuaksi persikat. Tuore maissi on ihan parasta grillattuna ja helppo tehdä, joskin syöntivaiheessa sotkuista, koska kuivat päälylehdet sotkee. Eli hyvää ulkoruokaa ☺. Maissin lehdet käännetään pois maissin päältä, mutta ei irroiteta, vaan kerätään käteen tukevasti. Sitten poistetaan sisällä oleva silk, eli maissinjyvien välissä kulkevat säikeet. Sitten maissi kannattaa pesaista ja kuivata. Sitten sivellään maissi kauttaaltaan pehmeällä voilla, ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Sen jälkeen maissin lehdet käännetään maissin päälle ja sidotaan päästä narulla tai maissinlehtisäikeellä. Sitten grillataan kunnes mieleinen kypsyysaste on saavutettu.

    Kalanyytteihin laitan usein ohueksi siivutettua fenkolia, paprikaa, mahd. purjoa tai sipulia, yrttejä maun mukaan. Nämä ensin kerrokseksi leivinpaperin päälle, jonka alla on folioa. Päälle kalafile, suolaa, pippuria, ja voinokareita sekä valkoviiniä nesteeksi, ja voi kalalientä tai kasvislientä laittaa jos ei tykkää viinistä. Valkoinen kala käy näihin hyvin, tykkään itse tässä enempi kuin lohesta. Sitten kokonaisuus kääritään ensin hyvin leivinpaperiin ja sitten folioon hyväksi nyytiksi, niin ettei vuoda. Grillausaika oman grillin mukaisesti, ja nyytin koosta riippuen 15-25 min.

    • Reply 🌸🌷🌼🌻 Tuesday, May 29, 2018 at 19:05

      Karamellisoidut persikat teen siten, että kuorin ja paloittelen, laitan ne grillin kestävään astiaan, lisään voita, hieman sitruunan mehua ja fariinisokeria ja tavallista sokeria. Esim. kanelia ja kardemummaa voi laittaa mausteeksi. Erittäin hyvää jäätelön kanssa.

  • Reply Elli Tuesday, May 29, 2018 at 18:47

    Heippa! Minkä merkin/sarjan viinilasit sinulla on käytössäsi? Onko näiden kuvissa olevien lisäksi muutakin sarjaa? :)

  • Reply Merja Tuesday, May 29, 2018 at 19:58

    Nyt Anna, mää en enään kestä. Tulee niiiin nälkä, kun näitä herkkupostauksia katselee. Tullaan kohta teidän oven taakse.

  • Reply Heli Tuesday, May 29, 2018 at 21:01

    grillataan lähes päivittäin joten välillä kaipaa superhelppoa ja supernopeeta. Esim, kanavartaat joissa vain kanaa – pyöritelty öljyssä ja Poppamiehen allround-rubissa. Lisukkeeksi oman maun mukaan mausteltu porkkana-kukkakaalinyytti ja jälkkäriks pakastimesta mehujää. Kesä♡

  • Reply Aino Wednesday, May 30, 2018 at 02:08

    Ihana salaatti! Pitää laittaa Norton korvan taakse.
    Meidän grillissä on usein paprikaveneitä koskenlaskijalla täytettynä ja usein tulee marinoitua kasviksia samassa/samantyyppisessä marinadissa kuin lihat. Salottisipulia, tomaattia, paprikaa, jalapenoja, omenaa…nam!

  • Reply Donja Saturday, June 2, 2018 at 21:19

    Tähän reseptiin ihastuimme viime kesänä:
    https://www.soppa365.fi/reseptit/glorian-ruoka-ja-viini/liharuuat-grillaus/todella-hitaat-ribsit

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post