Oman elämäni omenapuu

Huhhh, tiistai vasta ja tuntuu, että näihin kahteen päivään on mahtunut enemmän kuin viikkoon yleensä. Eilinen sisälsi kaikkea mahdollista aina hammaslääkäristä lähtien (positiivinen kokemus for a change!) ja tänään olen ehtinyt käymään Helsingissä, kampaajalla ja eräässä tapaamisessa, sekä miehen kanssa katsomassa uuden Deadpool 2:n. Nyt istahdin viimein työkoneen eteen ja tajusin, että tälle viikolle on kyllä ihan rutosti kaikkea kerääntynyt. Miehellä on synttärit, anoppi ja äiti tulee käymään tarkoituksena perustaa uudelleen meidän iso kukkapenkki, jota nimitäin kukka-altaaksi, mutta se on ehkä väärin. Olisi yks työmatka Stokikseen ja Helsingin reissu työasioissa, ja kaikki tämä vielä ennen viikonloppua :D Kalenteri paukkuu tämän viikon osalta melkoisesti, mutta ei auta kuin porhaltaa eteenpäin ja yrittää muistaa välissä nukkua tarpeeksi.

Puhuimme tänään juuri mieheni kanssa siitä, miten tuntuu välillä todella kiireiseltä ja on paljon tekemistä. Se näkyy ja tuntuu. On vähän enemmän pinna kireällä, koti on siivoomatta ja monet ei-niin-kiireiset jutut jäävät tekemättä. Esimerkiksi kesälomien varaamista ollaan lykätty viikkotolkulla, kunnes tajusimme tänään, että kahden viikon päästä on jo kesäkuu. Hups. Moni, mukaan lukien äitini usein ihmettelee elämäntyyliämme ja jos valitan kiirettä, käskee hidastamaan ja jättämään jotakin pois. Kuitenkin ne asiat, jotka muut ihmiset useimmiten haluavat jättää pois meidän elämästä, on niitä asioita, joita ilman emme itse osaa elää. Jos kalentereistamme poistaisi sosiaaliset menot ja reissut, olisi elämämme varmasti huomattavasti seesteisempää. Pyykkikasat eivät ehtisi kertymään ja olisi aikaa pestä ikkunat, istuttaa pihahommat ja pystyttää loppuun asti aita. Mutta, se on hinta, jota emme ole valmiita maksamaan. 

Jos alkaa karsimaan niistä asioista, joista saa onnea ja henkistä hyvinvointia, huomaa äkkiä, että ne unohtuu kokonaan. Mun on sanottava rehellisesti, että lentopalloa lukuunottamatta tuollainen ajatusmaailma on käynyt mun urheilulle. On aina hyvä syy lykätä lenkille lähtöä tai kuntosalilla käyntiä. On pyykkivuorta, sotkuista keittiötä ja mitä ikinä. Olisi hyvin helppo sanoa, että ei, ei mennä tänään leffaan kun koti on siivoomatta ja deadlinet huutelee punaisena. Olisi helppo sanoa, että ei mennä nyt huomenna juhlistamaan synttäreitä, koska on aikainen herätys torstaina ja niin paljon tekemistä. Sillä tiedättekö mitä olen oppinut tässä kohta kolmenkymmenen vuoden aikana? Sitä tekemistä ei ole oikein koskaan vähempää. Työt ei tekemällä lopu ja omakotitalon ylläpito vie aina aikaa. Tänä vuonna poikkeuksellisen paljon hiekkalaatikkoasennuksineen ja pihamuutoksineen, sillä tämä on ensimmäinen kesämme tässä talossa. Mutta niin, jos lähtee sille tielle, jolla jättää pois itselleen tärkeät asiat “tärkeiden” takia, on ykskaks 50 ja huomaa eläneensä oravanpyörässä viimeiset pari vuosikymmentä.

Mun mielestä ystäväsuhteet on ihan megatärkeitä elämässä. Siinä missä esimerkiksi äitini näkee viikonlopuksi kylään tulevat kaverit usein hieman vaivalloisenakin asiana (enemmän tiskiä ja pyykkiä, ei ehdi tekemään yms.), mä nään sen henkisenä voimavarana, jossa saan ladattua akkujani ja inspiroidun, innostun ja ilahdun ystävien seurasta. Toki viikonlopun mennessä vaikka ystävien kanssa menee oma ajanhallinta uusiksi, mutta se on pieni hinta maksaa.

Usein unohtuu se, että ihmissuhteet vaativat hieman työtä. Juu, toki ystävyyden pitäisi olla mutkatonta ja vaivatonta olemista yhdessä, mutta sen varmistamiseksi täytyy nähdä hieman vaivaa ja tehdä mahdollisesti uhrauksiakin. Ystävyys on mielestäni hieman kuin omenapuu tuolla pihallamme. Se on kaunis ja hyödyllinenkin, mutta jos sen jättää oman onnensa nojaan, voi sille käydä köpelösti. Omenapuun kuoren voi järsiä jänis, jos puuta ei suojaa talveksi (oh yes, stupid us!), ja ystävyyssuhde voi kärsiä jos unohtaa merkkipäivät, ei auta vaikeina hetkinä, ei ole läsnä iloissa tai muuten vaan unohtaa ystävän eikä pidä yhteyttä tai näe vaivaa järjestääksen yhteistä aikaa. Alunperin kaunis asia ei enää kannakaan hedelmää. (Tervetuloa Anna Pastakin huonojen vertauskuvien maahan). Samoin kuin ystävyyssuhteet, myös perhesuhteet ja parisuhteet vaativat aikaa ja vaivannäköä. Huomioita ja kauniita tekoja. Ja ennen kaikkea yhdessä oloa ja läsnäoloa. Itse asiassa, me olemme jokainen vähän oman elämämme omenapuu, joka vaatii omanlaistaan hoitoa. Jollekin se on hiljaisuutta ja rauhaa, toiselle se on sosiaalisuutta, menoja ja uusia spontaaneja juttuja. Jokainen on erilainen ja jokainen vaatii omanlaistaan hoitoa.

Joten tulemme varmasti jatkossakin manaamaan pyykkivuorta ystäväpainotteisen viikonlopun jälkeen. Tulemme varmasti hieromaan päätämme, kun mikään ei näytä mahtuvan kalenteriin. Ja tulemme varmasti ajoittain tuntemaan itsemme ylikiireiseksi ja väsyneeksikin. Mutta kuitenkin jokaisen väsyneenkin ajatuksen keskellä muistuu aina mieleen se, että tämä kaikki on henkistä pääomaa. Siinä missä joka kuukausi tililtämme siirtyy rahoja sijoitustileille ja säästötileille, on tämä kulutettu energia ja otettu aika sijoitus omaan henkiseen hyvinvointiimme. Ystäviin ja läheisiin. Omaan hyvinvointiin, jonka saamme muista ihmisistä. Parisuhteemme ylläpitoon ja siihen, että nauramme edelleen koko kropalla toistemme huonoille heitoille. Sille, että voimme nähdä toisemme treffitunnelmissa, toisiimme keskittyen. Että pääsemme näkemään uusia paikkoja ja viettämään aikaa vanhojen ystävien kanssa.

Sillä pyykkivuori odottaa. Tulee joku sunnuntai, kun ei tee mieli tehdä mitään, ulkona sataa eikä ole niin jumalaton kiirekään. Kun Dante ei tee hampaita ja nuku huonosti ja olemme levänneitä ja iloisia. Tai viimeistään kun viimeiset sukat on käytetty laatikosta. Mutta kyllä noihin arkisiin asioihin ja remppahommiin sekä muihin pakottaviin juttuihin joskus löytyy aika. Jos se on tärkeää, siihen löytyy aika.

Mutta se pyykkivuori odottaa. Elämä ei. Ajattelin nauttia siitä nyt ja yrittää hoitaa omia ihmissuhteita paremmin kuin sitä pientä omenapuu-raukkaa. No, en ole tähän ajatusmaailmaan ystävyyssuhteiden kohdallakaan päässyt ilman virheitä menneisyydessä, joten ehkä jatkossa osaan suojata ne omenapuutkin. Kaikesta oppii :)

ZARA paljettipaita
H&M shortsit
CHANEL laukku
TORY BURCH kengät
GUCCI aurinkolasit

Kuvituksena tällä kertaa kuvia Ras al Khaimahin reissultamme ja asusta, joka sopisi myös tämän hetken ihaniin hellekeleihin. +32 oli tänään Tampereen jonkun talon seinän mittarissa, ihan mieletöntä!

Mitäs tykkäätte asusta? :) 

22+

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply meow Wednesday, May 16, 2018 at 00:09

    Samaa mieltä kirjotuksen kanssa :) ja asu on ihana! Mistä/Mitkä noi korvikset on? 😍

  • Reply Nimetön Wednesday, May 16, 2018 at 07:16

    Niin hyvä kirjoitus! Oon itsekin priorisoinut ja karsinut elämästä niitä asioita, joita en koe ihan elämän ykkösjutuiksi. Minimalismin kautta oon saanut mm. kotityöt puristettua minimiin, kodin siivous kun ei ole ihan omia suosikkipuuhiani.. :D Tavarapaljouden alta on alkanut käymään yhä helpommaksi keskittyä niihin asioihin, josta saan oikeasti iloa ja onnea elämään <3 kalenterista vapautuu tilaa kaikelle hauskalle! Tuo oli niin mahtavasti sanottu, että velvollisuudet odottaa, elämä ei <3

  • Reply Maiju Wednesday, May 16, 2018 at 13:12

    Suosittelen siivoojan /kotiapulaisen tms palkkaamista! Joa jostakin on pakko luopua niin noi kotihommat on helppo ulkoistaa! Mm freska on superkätevä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Itse oon opiskelija + käyn vähän töissä siinä ohella ja kallisarvoista vapaa-aikaani en halua käyttää kodin puunaamiseen tai stressata sitä, että en ehdi koskaan siivota kunnolla ja hyvin. Ollaan sit otettu poikaystävän kana freskalta 2krt/kk siivous. Ollaan enemmän kuin tyytyväisiä. Suosittelen ihan kaikille ja jopa paljon matkustavalla (+töissä käyvällä) opiskelijalla on siihen varaa! :)

    • Reply Nina Wednesday, May 16, 2018 at 17:34

      Paljonko siivous maksaa ja minkä kokoinen asunto teillä on? Olen harkinnut siivoojaa juurikin kerran/ pari kuussa, mutta missään ei ole edes alkeellisintakaan hintahaarukkaa.

      • Reply Savon Wednesday, May 16, 2018 at 21:49

        Osviittaa saa vaikka moppi.com laskurista

      • Reply Eeva Thursday, May 17, 2018 at 19:42

        Ainakin täällä Turun seudulla moni laskuttaa siinä n. 40 euroa/tunti. Meillä käy myös 2 kertaa kuussa siivoamassa keittiön, eteisen, olohuoneen ja kylppärit, mutta vierashuoneen ja makkarin olemme jättäneet sopimuksen ulkopuolelle, eli sitä voi myös rajata:)

  • Reply Sanna Wednesday, May 16, 2018 at 18:33

    ihana asu ja ihanat kuvat :)

  • Reply KM Wednesday, May 16, 2018 at 19:41

    Ihana asu! Ja näytät hyvältä :)

  • Reply Savon Wednesday, May 16, 2018 at 21:47

    Auts, juuri mietin että jään varmaan lauantaina kotiin tekemään töitä leffan sijaan… Ehkäpä pitäisi kuitenkin vain mennä!
    En yleensä ole kiinnostunut asuista, mutta tämä on tosi freesi ja kiva :)

  • Reply Enni Wednesday, May 16, 2018 at 22:06

    Hei! Kuulostaa niin tutulta tuo omenapuiden suojaamatta jättäminen. Kun muutettiin 5 vuotta sitten ekaan omaan taloon, kävi juuri näin että jänöjussit oli käyneet nakertamassa hyvässä kasvuvaiheessa olleet pienet omenapuumme. Ai että se ärsytti mutta se on jo unohtunut, ja nyt tuli mieleen kun kerroit että teillä oli käynyt sama homma. Meillä omenapuuta oli suojattu muoviputkella (edellinen asukki laittanut) mutta yhtenä talvena lunta oli niin paljon että suojaus ei riittänyt eikä tätä hoksattu kyllä mitenkään, mutta kokemus opettaa. Tosin enää ei ole mitä suojata sillä molemmat pienet puut saivat jyrsinnän tuloksena loppunsa:(.

  • Reply Krista Friday, May 18, 2018 at 15:54

    Yritin viime reissulla matkia tuota sun poseerausta, jossa istut portaalla jalat ja kädet ristissä.. no tuota, sanotaanko, että ei iha näyttänyt noin hyvältä!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post