Epäjärjestys on asioiden luonnollinen tila // Lempäälä

Tällä kertaa olisi tarjolla hieman epätarkkoja, mutta muuten ihan kivoja kuvia. Jos postaus on ihan tosi outo, pahoittelen jo nyt alkuun, sillä mun päässä kulkee vaan “pizzaperjantai, pizzaperjantai, pizzaperjantai”. Mies on hakemassa pizzaa ja mulla on niin sairas nälkä, että saatan oikeesti kuolla kohta. Älyttömän kiireinen päivä takana, ja tulin kotiin pelistä vajaa pari tuntia sitten, mutta en ole vieläkään ehtinyt syömään. Välillä mietin, että näyttääkö mun elämä hirveän vääristyneelle sinne ruutujen toiselle puolen. Tai tuntuu, että usein blogipostauksissa keskittyy positiiviseen (kuten elämässäkin aina pyrin) ja sitten tulee ehkä turhan ruusuinen kuva siitä, millaista tää arjen pyörittäminen touhukkaan taaperon ja yrittäjyyden kera.

Esimerkiksi tänään kun kyseinen taapero heräsi jo 7.30 aikoihin, mutta alkoi kutsumaan huoneeseen vasta 8.15, ajattelin, että päivähän alkoi kivasti. Wrong! Söin aamupalani yhdistettynä lounaaseen klo 13 aikaan ja sitä ennen hörpin kahvia vauhdissa yhden mukillisen. Eikun sain mä kaksi palaa pomeloa, jotka haukkasin samalla kun syötin D:lle hedelmiä. Dantella on niin turbovauhti päällä tällä hetkellä, että on oikeesti aikamoista jonglööraamista. Jos se on hetkenkin yksin tohisemassa lattialla, koko ajan saa olla kieltämättä jotain. En ees tajua, miten se saa itseään ties mihin paikkoihin. Ja kun toi kehitys on ihan älytöntä. Kolme päivää sitten hän ei vielä osannut avata meidän keittiön vetolaatikoita, koska ne on tosi isoja ja painavia. Ei siis babyproofattu niitä vielä. No, eilen sain hetken rauhan iskeä tiskit tiskikoneeseen ja siivota meidän lounaan aiheuttama sotkun. Huomasin, että D tuli taakseni keittiöön, mutta oli viimeinen kippo ja tutti menossa. Oikeesti, viidessä sekunnissa se oli avannut laatikon, vetänyt sieltä pistaasipussin ja kaatanut koko sen sisällön lattialle. Ja kävellyt päältä ja levittänyt ne pistaasit kaikkialle. Näitä tilanteita on mun päivät täynnä ja kun oon sammuttanut kaikki tulipalot, viihdyttänyt aktiivista poitsua ja leikkinyt ja syöttänyt, saan ne mun kallisarvoiset kaksi tuntia, joiden aikana yritän pitää elämän ruodussa. Suomeksi, yritän jotenkin pitää huolen, että meilit on ajan tasalla, laskut maksettu ja aamun ruokailujen sotkut siivottu.

Mies tuli tänään töistä aikaisemmin, niin sain hetken aikaa tyhjennellä paria IKEA-kassillista mungokirppiskamoja, jotka on olleet niissä kasseissa jo varmaan kuukauden odottamassa. Sit pitikin nopeasti heittää evästä naamariin, pakkauduttiin koko kööri autoon ja pelipaikalle. Mulla lentopallopeli, mies ja D tulivat katsomaan, jonka jälkeen heitettiin mies omiin treeneihin ja tultiin D:n kanssa syömään, kylpyyn ja nukkumaan. Ja nyt kun kello on 21.05 huomaan istahtavani hetkeksi sohvalle omaan rauhaan. Instagramissa on joku 30 viestiä, jotka odottaa vastausta, ruokapöytä on Danten iltapalan jälkeen kuin pommin jäljiltä ja mulla on mielessä ihan oikeasti ainakin 100 asiaa, jotka odottaa tekemistä. Aina vakuutusyhtiön laskuista ja mungokirppiksen lopuista tuotteista viikonlopun tarvikkeiden pakkaamiseen, kun ollaan taas viikonloppu reissussa. Aika monena iltana mietin, että repäisenkö ja teen hommia vaikka aamukuuteen, vai annanko niiden kummitella huomennakin. Lähes aina valitsen kummittelun, koska tärkeintä on olla hyvin nukkunut, hyväntuulinen ja hyvinvoiva äiti Dantelle. Uskokaa kun sanon, hyväntuulisuuskin auttaa paljon siinä lapsen kasvatuksessa :D Jos kaikesta pienestä (marjojen lentely pitkin lattioita, maidon kaatuminen sänkyyn, juuri puetun vaatteen sotkeminen, jokaisen mahdollisen asian tiputtaminen kivilattialle yms.) ottaisi väsyneenä ja pahantuulisena nokkiinsa, olisi siinä ainekset aika inhottaviin päiviin.

Ei tää aina helppoa ole tän arjen pyörittäminen. Helpompaa mulla on kuin tosi monilla muilla, mutta silti vaatii kikkailua melko lailla. On helppo ajatella, että “nooo, mä hoidan duunit miten voin, Dante ja koti menee kaiken edelle”. Se on käytännössä vähän eri asia. Vaikka kuinka miettii töiden downshiftaamista, niin on tottunut tekemään tiettyä määrää ja koko ajan on vähän liikaa lautasella. Eikä edes ehkä töitä, vaan tiedättekö kaikkea elämään liittyvää laskuista lähtien. Suunnitelmallisuuden puute on mulle tosi vaikeaa tässä äitiydessä, kun en ikinä tiedä, mitä saan tai en saa päivän aikana aikaiseksi. Kaikki riippuu nimittäin siitä, millainen päivä Dantella on. Jotenkin toi suunnitelmallisuus on niin hankalaa toteuttaa lapsen kanssa, että huomaan aina joutuvani käyttämään energiaani myös siihen, että mietin läpi mitä teen, kun yleensä mulla on aina suunnitelma viikoksi tai kuukaudeksi mielessä. Musta on hauskaa, kun tosi moni luulee, että D on päivähoidossa (ja pitää mua varmaan tosi saamattomana) :D Kun kuitenkin aina välillä sanon jotain töistä, niin automaattisesti kuvitelma on se, että poika on hoidossa. Ei ole, eikä vielä toivottavasti pitkään aikaan mene, joten tässä saa pyöritellä todella tarkkaan tätä palettia, että saisi kaiken hoidettua.

     

Mutta kyllä mun on sanottava, että en tätä vaihtaisi. Danten kanssa olo on parasta mitä maailmassa on, mutta samalla töiden teko on niin iso bonus mun elämässä. Mä jotenkin saan tuntea itseni minuksi, itsenäiseksi ja muutakin kuin äidiksi ja se luo paljon sisältöä mun arkeen. Ja samalla on aina niin ihanaa parin tunnin tauon jälkeen palata homssuiseksi verkkarimutsiksi, joka asuu olkkarin matolla ja osaa ulkoa ties kuinka monta lastenlaulua. Joista esim.kaksi soi tällä hetkellä päässäni samanaikaisesti :D Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään seuraavaksi tehdä.

Multa itse asiassa kysyttiin vähän aikaa sitten, että miksen oo vaan kotiäitinä, miksen laita tätä tekemistä telakalle siksi aikaa kun olen Danten kanssa kotona? Kun onhan mulla töissä käyvä mies. Nooo, koska haluan olla aika pitkään Danten kanssa kotona. Rehellisesti sanottuna en haluaisi laittaa häntä hoitoon ennen kuin on 2.5-3 -vuotias ja silloinkin lähinnä siitä syystä, että saa seuraa. Ja jotenkin kolmen vuoden sivussa olo tuntuu mahdottoman pitkältä, kun on mahdollisuus yhdistää nämä. Ja koska me kuitenkin haaveillaan hieman isommasta perheestä ja siitä, että Dante saa sisaruksen/sisaruksia, joten täytyy pitää mielessä myös tulevaisuus. Haluan myös mahdollistaa omalla toiminnallani sen, että mies voi jäädä taas ilman taloudellisia huolia vanhempainvapaalle joksikin aikaa, sillä se todella lähentää isää ja lasta todella paljon. Niinpä mulla on tässä sellainen 5-year-plan, jota noudatan. Tiettyjä taloudellisia suunnitelmia, tiettyjä toiveita ja haaveita lähivuosille. Yksi niistä on olla kotona Danten kanssa mahdollisimman pitkään syrjäytymättä työelämästä. Koen saavuttaneeni työlläni jotakin, ja haluaisin pitää sen. Rusinat pullasta, mutta miksen ottaisi, jos voin?

Monet ehkä ihmettelee, miksi mulla on koko ajan aika niin kortilla, kun mullahan on vain yksi lapsi. No, koska oikeastaan omalla periaatepäätöksellä en tee ollenkaan töitä, lue meilejä tai pidä puhelinta muutenkaan lähellä kun Dante on hereillä enkä puuhaile mitään sen kummempaa silloin. Saisin varmasti tehtyä koneella vähän siellä sun täällä hommia, kun Dante leikkisi leluilla, mutta en halua. En halua olla se äiti, joka puuhailee samalla jotakin muuta ja miettii töitä. D leikkii välillä itsekseen, silloin siivoilen siinä vieressä tai lähellä tai laitan ruokaa, mutta olen kuitenkin henkisesti koko ajan läsnä. Se on oikeastaan vähiten haastava asia tässä arjessa. Vaikka välillä on vaikeaa muistaa se, että kaikkea ei tarvitse tai voi tehdä oikeassa aikataulussa, niin yksi asia on helppo muistaa. Mulle tärkeintä on olla henkisesti koko ajan mukana, läsnä ja kaikki muu on vain järjestettävä sen ympärille :) Se on niin palkitsevaa kaikkine pistaasisekoiluine ja hulluine kutituskikatuskohtauksine, että ei haittaa, vaikka työpöytä on myrskyn merkki, meilit vastaamatta ja kaikki vähän hujan hajan.

Kuulin maailman lohduttavimman lauseen mieheni suusta pari päivää sitten. “Epäjärjestys on asioiden luonnollinen tila”. Eletään jotenkin niin sellaista “koti tip top, työt tehty, kaikki vimpan päälle” -elämää nykyään, että tuntuu, että kaiken pitää olla järjestetty ja just eikä melkein. Todellisuudessa kuitenkin elämä on aina pikkuisen epäjärjestyksessä. Ja siinä ehkä piilee sen mahtavuus! :)

Asuna tällä kertaa tummaa, ja ensiesittelyssä se Burberryn villakangastakki, jonka bongasin FB-kirpparilta silloin taannoin. Täysin samanlainen kuin se mun vaalea beige, ja aivan täydellinen! Ihana kirppislöytö, niin onnellinen olen :)

ZARA ponchoneule
BURBERRY takki
STUART WEITZMAN saappaat
GINA TRICOT farkut
ACNE huivi
CHANEL Boy laukku

Mitäs te tykkäätte asusta? :) Jeij or neij? 

19+

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply Tintti Friday, March 9, 2018 at 22:16

    Kuulostaa tutulta. Mietinkin, että voisitko jättää viikonloppujen menot väliin, niin saisit viikolla ottaa vähän iisimmin ja tekemättömät hommat tehtyä viikonlopun aikana? Itse olen kotona lapsen kanssa emmekä käy missään viikonloppuisin, vaan tekemättömät hommat (työ/koulu) tehdään silloin ja loppuaika rauhoitutaan. Ystävät ja perhe voivat käydä meillä visiitillä ja mieluummin viikolla.

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:41

      No ei meillä rehellisyyden nimissä ole yhtään liian raskasta. Halusin vaan vaihtelun vuoksi tuoda tätäkin puolta esille, että ajoittain on haastavaa ja hankalaa, mutta se on vain pieni raapaisu, varsinkin jos positiivisesti suhtautuu arkeen ja tekemiseen. Meillä taas on niin paljon menoja viikolla (harrastuksia ja urheilua), että tykätään tehdä viikonloppuisin jotain kivaa. Mäkin vietän niin paljon aikaa kotona (Danten kanssa ja töitä), että kivaa olla ihan kirjaimellisesti jossakin muissa maailmoissa. Kotona ei tekemättämötä hommat lopu ikinä, ja niitä tuleekin sitten tehtyä, kun nyt taas viikonloppuisin ja sosiaalisissa menoissa tulee ihan kunnolla tuuletuttua :)

  • Reply Piia Friday, March 9, 2018 at 23:32

    Kuulostaa niin tutulta nuo keittiön laatikoiden tyhjentämiset ym, sillä meillä häärää kovin aktiivinen 1v 2kk pikkumies, jonka kanssa päivät kuluvat kovin vikkelään :) Aivan mahtavaa, että pystyt yhdistämään kotiäitiyden ja työn. Mukavaa viikonloppua! Ai niin… asu on tosi kiva :)

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:39

      :D Jep, se on kyllä huikeeta, millä vauhdilla lipastot tyhjennellään :D Ja kiitoksia, samoin sinne :)

  • Reply tiian Saturday, March 10, 2018 at 00:09

    Ihastelin vaan näitä kuvia. Sulla on tosi kauniit kasvot! Ja hiukset, pieni kauteus iskee. 😁 ja apua, ootan jo vähän “kauhulla”, että tuo meiän 6,5kk lähtee liikkumaan enemmän. Tällä hetkellä mennään vasta pyörimällä. 🙈 oot kyllä aika super, kun pystyt yhdistämään työt ja kotiäitiyden!

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:38

      Kiitoksia kovasti! :) Ja joo, kyllä se jännäksi muuttuu, kun ykskaks kaikki alle metrin korkeudella oleva on vaaravyöhykkeellä ja tuo keksii aina jotain vähän pelottavaa ja äitiä jännittävää :)

  • Reply Emma Saturday, March 10, 2018 at 00:23

    Tsemppiä teidän arkeen, varmasti on väsyttävää! Ihana kuitenkin, että positiivisiin puoliin jaksat keskittyä. Sekin on rikkaus, että omat rajat tunnistaa, eikä vaadi liikoja ja pyytää apua, kun tarvitsee. Kyllä se siitä :) Asu on tyylikäs perusasu, takki on kaunis kyllä!

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:37

      Kiitos :) Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei tää edes raskaalle tunnu, vaikka ajoittain tekee paljon, niin silti on jotenkin niin ihania päivät, että perusfiilis on aina positiivinen kaikesta :)

  • Reply Nea Saturday, March 10, 2018 at 00:46

    No juu eihän siinä mitään vikaa ole, jos joskus myöntää, ettei elämä ole vaan yhtä hymyä ja naurua. Se tekee blogista samaistuttavamman 😅 Siis vaikka se useimmiten olisikin sitä hymyä ja naurua, niin eiköhän jokainen taaperon vanhempi tiedä, että on siinä omat haasteensa. Meidän lapsella oli koliikki ja refluksi ja mun mielestä on ihan ok myöntää, että on välillä ollut raskasta. Refluksi loppui 2-vuotiaana.
    Mielestäni tollainen kävelevä alle 1,5v täystuho on tosi raskas. Ei järkeä, mutta vauhtia sitäkin enemmän 😁 Meidän tyttö on jo 3v ja onhan tämän ikäisen kanssa jo omalla tavallaan paljon helpompaa. 😊

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:37

      Niin, se oli mullakin ajatuksena. Että raapaisee vähän tätäkin puolta :) Hahah, joo, kyllä on kiireeksi muuttunut kävelemään lähdön myötä ja kyllä meillä on alkanut myös vahvasti oman tahdon ilmaisu. Mutta musta sekin on hauskaa. Musta on hienoa, että on aktivinen ja luonteikas lapsi, sellaisen kanssa on hurjan hauskaa kommunikoida ja joka päivä tapahtuu jotakin hassua :)

  • Reply Elina Saturday, March 10, 2018 at 06:27

    Tsemppiä, toi vaihe on aika kuluttava kun tyyppi liikkuu, kiipeää ja avaa joka paikan mutta järkeä ei oo vielä päässä nimeksikään. 😝 Nyt helpottaa jo, 1,7 vuoden iässä. 😅

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:34

      Joo, ja siis rehellisyyden nimissä suurimman osan ajasta en koe mitenkään väsyttäväksi tai raskaaksi. Mutta halusin välillä jakaa myös tätä puolta, ettei vaikuta liian ruusuiselta ja sikäli myös ehkä muita äitejä stressaavalta :)

  • Reply Minski Saturday, March 10, 2018 at 09:34

    Oi tää asu on musta tosi kiva ja inspiroiva :)! Tosi nätti! Yritin katsella instassa mungokirppis kamoja mut en ollutkaan siinä ryhmässä. Jos ehdit, hyväksyisitkö mut sinne :D !

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:33

      Kiitos :) Ja hyväksyin :)

  • Reply Mintsu Saturday, March 10, 2018 at 13:59

    Ihailen kyllä sinua miten taitavasti handlaat sekä kodin, lapsen ja työt! Mietin kuitenkin onko sama tahti mahdollinen jos/kun lapsia on 2 (tai 3) ja molemmat kotihoidossa? Älä siis ota tätä negatiivisena, utelias vain olen miten ajattelet tällä hetkellä siitä ajasta ja täytyykö karsia jostain? Mielellään lukisin aiheeseen liittyvää pohdintaasi postauksen muodossakin jos se ei tunnu tässä vaiheessa hankalalta.

    • Reply Anna Saturday, March 10, 2018 at 18:33

      Kiitoksia :) En tykkää spekuloida mahdollisilla tulevilla lapsilla sen kummemmin, niin postaus aiheesta tuntuu hieman hankalalta kieltämättä. Mä kun en osaa ajatella vielä ihan hirveän tarkkaan sitä, sillä en uskalla suunnitella useampaa lasta. Sellaisia toivottavasti tulee, jos sellaisia saadaan. Ja sitten lasten luonteiden, terveyden ja vaatimusten mukaan voidaan ajatella miten se arki silloin handlataan. Toki se varmasti tulee vaatimaan uudelleenjärjestelyjä, mutta se on sitten sen ajan pohdinta. Ja tietty prioriteettilista on se, että ensin lapset ja perhe, sitten kaikki muu. Ratkaisut tehdään sitten sen mukaan :)

  • Reply Marjo Sunday, March 11, 2018 at 11:03

    Hei, tuossa olisi yksi juttutoive, jos joskus ehdit babyn puolelle kirjoittamaan. Miten teidän koti on baby prooffattu nyt/miten aiotte prooffata tulevaisuudessa? Jotain semmoisia arjen havahtumisia, joita ei osannut ajatella, ennen kuin napero sai jalat alleen. Mua on just toi prooffaus mietityttäny lasten saannissa (vielä ei ole, mutta ehkäpä piakkoin), ku ne on niin ehtiväisiä ja ei voi olla silmät selässäkään koko aikaa. Onko sit huono äiti, jos ei halua kaunista kotia varustaa miljoonalla munalukolla jne. Oon välillä jotain vinkkejä netissä nähnyt, ja tuntuu, että osa menee taas ihan ylikin. Tyyliin pehmustetaan vaahtomuovilla pöydän reunat…. Joku kokemuspohjainen postaus perusjärkevältä ihmiseltä ois siis toiveena 😀 Tietty jokainen ipana on erilainen, mutta mikä teillä toimii? Ja nyt vielä, kun D vasta oppii availeen juttuja, niin ei välttämättä oo niin ajankohtainen vielä, mutta sitten vanhempana, kun kiipeilyvaiheet ja muut pukkaa päälle.

    • Reply MK Thursday, March 15, 2018 at 12:47

      Lapsiturvallinen koti, lapsiturvallisuus, taaperoturvallisuus. Nämä ovat edelleen ihan käyttökelpoisia ja ymmärrettäviä sanoja suomenkielisissä teksteissä.

  • Reply E Sunday, March 11, 2018 at 22:07

    En usko, että blogisi luo vääristynyttä kuvaa sun elämästä lukijoille. On kiva, että keskityt sulle positiivisiin ja ihaniin asioihin täällä – moni varmasti tietää, mitä se arki on tai voi olla, kun yhdistää lapsen ja yrittäjyyden yms. Tää postaus oli kivaa luettavaa, mistä tulikin mieleen “my day” -postaustoive eli aamu herätyksestä illan nukkumaanmenoon kerrottuna sun päivän tapahtumat :)

    • Reply E Sunday, March 11, 2018 at 22:10

      + kuvat kyseisestä päivästä.

  • Reply Saana Sunday, March 11, 2018 at 22:07

    Mun mielestä on niin ihanaa lukea sun blogia nykyään, kun kirjoitat pitkiä pohdintoja elämästä, arjesta, äitiydestä, työstä jne. ja siinä välissä on asukuvia. En itse oikein välitä pelkästään sellaisista “tänään päälläni oli tämä ja tämä vaate” -postauksista, joten tämä sun nykyinen tyyli on just ihana! <3 Itse elän täysin erilaista elämää kuin sinä, enkä esim. koskaan halua lapsia, mutta ehkä juuri se on se syy, miksi sun elämä kiehtoo mua. :)

    Lisäksi oon tosi innoissani sun podcastista! Oot ihanan pirteä, terävä-älyinen, fiksu ja osaat ajatella asioita tosi monipuolisesti. Ehkä ainoo asia, mikä podcasteissa on häirinnyt on se, että keskustelua on ollut tosi vaikea seurata, jos/kun sinä ja keskustelukumppani intoudutte puhumaan "kilpaa" tai toistenne päälle. Ja myös se, että välillä puhut niin nopeasti, että on vaikea pysyä kärryillä jutuissa. En tiedä, onko tämä vain mun kokemus, vai oonko mä vaan niin hidas, etten pysy perässä :D Mut joo, muuta kritiikkiä en tähän hätään keksi :D

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

  • Reply kaista Monday, March 12, 2018 at 13:35

    Hyvin sä vedät! Eikä sellaista olekaan kuin “vain” yksi lapsi – se ensimmäinen lapsi on se, joka kasvattaa vanhempansa vanhemmiksi, kaikki tulee vastaan ensimmäistä kertaa. Pystyt aivan upeaan suunnitelmallisuuteen töittesi suhteen, kaikki asettuu kohdalleen, ja uskon että huomaat senkin jos uuvut liikaa ja keksit keinot töiden järjestelemiseen uudella tavalla.

    Olen seurannut blogiasi vuosia sitten tosi aktiivisesti, nykyisin pistäydyn silloin tällöin puolivahingossa enkä juuri kommentoi, mutta tämä oli jotenkin kiva juttu lukea vaikka täynnä kiirettä ja epäjärjestystä olikin. Elämän makua, silti, kaikkineen <3

  • Reply Milla Wednesday, March 14, 2018 at 06:23

    Mitä FB-kirppiksiä selailet? :) Varsinkin sellaiset, joista voisi löytää merkkilaukkuja kiinnostaa!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post