Ajatuksia henkisestä uupumisesta

Mä oon aina välillä huomannut, että olen ajanut itseni uuvuttavaan tilanteeseen, jossa kaikki tekeminen ja odotukset (omat odotukset itseäni kohtaan lähinnä) ovat stressaavissa mittapuissa. Vuosien kokemuksen perusteella osaan jo tarkkailla itseäni ja tunnistaa tietynlaiset “oireet” siitä, kun on liian uupunut tai liian stressaantunut. Tähän pisteeseen pääsy vaati kuitenkin sen, että kerran paloin ihan totaalisen loppuun, joskin onneksi osasin hakeutua ystävän avulla terapeutin vastaanotolle ja purkamaan hieman solmua, jonka olin ihan itsekseni pyöritellyt itseni sisälle. Se avasi paljon erilaisia ajatuksia ja ennen kaikkea opetti kuuntelemaan itseäni. Tärkein opetus oli se, että jokainen voi uupua ja vieläpä asioista, jotka muista tuntuvat kovin ei-uuvuttavilta. En meinannut aikanaan itsekään uskoa olevani uupunut, sillä olihan minulla “helppo ja kiva työ” ja “rento elämä”. Todellisuudessa etsin aika paljon itseäni ja henkisesti oli niin valtava painolasti koko ajan rinnalla, että oli välillä vaikea hengittää. Asioiden kasaantuessa, alkoi se paino käydä sietämättömäksi, mutta onneksi sekin tuli purettua ja jatkettua syvään hengitellen eteenpäin.

Nykyään osaan lukea pieniä merkkejä, jotka mulla puhuu sen puolesta, että nyt alkaa olla liikaa lautasella. Ajattelin listailla niitä tähän, vaikken missään nimessä mikään ammattilainen ole, ja nämä on puhtaasti mun omia ajatuksia ja näkemyksiä asiasta. Välillä vaan huomaan ihan arkisista pienistä asioista, että nyt on liikaa paletilla. Ja sen huomaaminen on usein ensimmäinen askel siihen, että saa hieman rauhoitettua elämää, eikä vaan lisää kierroksia. Mä ainakin huomaan käyttäyväni stressaantuneena tosi eri tavalla kuin yleensä. Eikä tarvitse olla mikään yksi iso stressaava tekijä, vaan jotenkin sitä voi helposti olla sellaisessa pienessä oravanpyörässä, jossa koko ajan pitäisi suorittaa, tehdä ja mennä ja saada asioita aikaiseksi ja sitten huomaakin, että koko ajan on pieni stressi päällä. Mä oon aika hyvin oppinut huomaamaan oman stressaantumiseni ja uupumiseni alkumetreillä ja oppinut keinoja sitä vastaan ja siksi musta on kiva myös jakaa näitä ajatuksia lukijoilleni, jos jollekin tästä olisi apua.

Miten minä oirehdin väsymystä, uupumusta ja stressitilaa? 

Arjen pienet asiat tulevat uniin

Milloin siivoan koko yön unissani, milloin maksan unissani laskuja, milloin syödän Dantea koko yön. Siis sellaisella loopilla siinä unessa koko ajan teen jotakin arkista ja sellaista, mistä en yleensä näe unia, en ainakaan repeatilla. Tätä on itse asiassa vähän hankala selittää, mutta mulla tää menee niin, että nään koko yön unta, jossa toistuu tietty aktiviteetti, heräilen kesken yöunien ja saatan kysyä mieheltä jotain ihan outoa keskellä yötä. Onko joku lasku maksettu tai söikö Dante. Välttämättä juuri se Danten syöminen tai laskut eivät ole se asia, joka aiheuttaa stressiä, vaan ne ovat ehkä yksi asia sadasta, joita mietin, ja unessa alitajuntani tarttuu tähän yhteen asiaan ja pyörittää sitä loopilla, koska aivoni eivät osaa rauhoittua ja rentoutua.

Arjen hallinta on hukassa

Mulla tää ilmenee ensisijaisesti siinä, että koti on sotkuinen, enkä “saa” siivottua. Joko on liian kiire kaiken tekemisen kanssa tai sitten “liian kiire”, mutta todellisuudessa olen vaan saamaton ja se saamattomuus liittyy usein siihen, että kun on liikaa lautasella, kaikki tökkii, eikä saa mitään tehtyä, vaikka juuri silloin tarttisi eniten aktiivisuutta ja aikaansaamista. Meillä on ollut aika vauhdikas kuukausi tässä, ja huomasin jossakin vaiheessa, että koti on ihan räjähdys. Otin yhden päivän ja siivosin tän lattiasta kattoon joka puolelta. Siinä sitten muutama päivä sen jälkeen ihmeteltiin miehen kanssa sitä, miten hyvältä ja rentouttavalta tuntuu, ja miten tuntuu siltä, kuin olisi saanut arjen hallinnan takaisin. Me ollaan molemmat siisteyttä rakastavia ihmisiä, ja meillä elämän peruspilarit on siisti koti, hyvät yöunet, ruoka-ajat ja ulkona liikkuminen. Niistä on lähdettävä liikkeelle. Mä vietän kotona tosi paljon aikaa niin Danten kanssa kuin senkin puolesta, että teen töitä kotona. Siivoton koti painaa mun mieltä niin kotona kuin muuallakin ja aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Mä en myöskään osaa keskittyä sotkuisessa kodissa ja usein mun on alettava purkaa mun henkistä uupumusta nimenomaan kodin siivouksella.

Sotkuisen kodin lisäksi tää ilmenee usein sillä, että ei oikein ehdi tekemään ruokaa. Turvautuu aivan liian usein noutoruokaan tai pizzan tilaamiseen tai johonkin pikaruokaan kotona. Ei ehdi käydä kunnon kävelyjä ulkona rauhassa ja rauhoittuen ja nipistää yöunista tunteja pois tehdääkseen jotain. Nää kaikki on asioita jotka vaikuttaa.

Ja huom. on ihan eri asia, onko vaan tosi kiireistä vai onko jotenkin niin uupunut olo, ettei saa aikaiseksi, vaikka aikaa olisi. Saatan hyvin herätä 8 ja huomata, että 14 en ole saanut vielä mitään aikaiseksi, vaikka olisi paljon tekemistä. Haluaisin siivota, haluaisin tehdä ruokaa, mutta “ei jaksa”. Se on mulle aina selkein merkki siitä, että on painettava vähän jarrua.

Rauhattomuus ja kyvyttömyys olla itsekseen

Huomaan olevani todella rauhaton ja haluan koko ajan tehdä jotain. Räplään puhelinta nonstop, jos olen yksin (vaikkei ole mitään syytä tai tarvetta) ja jopa automatka tuntuu ahdistavalta, kun ratissa ei voi räpeltää puhelinta ja pitäisi vain olla ja ajaa. Kaupassa haen päämäärättömästi tavaroita ostoskoriin samalla räpläten puhelinta. Välillä sitä itsekin pysähtyy ja miettii, että hetkinen, mitä mä edes teen tällä puhelimella? ja tajuaa, että oikeastaan sitä vaan on jotenkin niin kierroksilla, että kokee tarvetta vaan tehdä jotain. Eikä se pelkkä kauppareissu ole “tarpeeksi” vaan pitää tehdä, pitää tehdä, pitää tehdä. Se jotenkin mulla esiintyy hirveänä tehokkuuden tarpeena, joka on todellisuudessa täysin epätehokasta ja väsyttävää, vaikka mitään ei tapahdukaan. Huomaan monesta asiasta olevani rauhaton, mutta tuo kännykkään kytkeytyminen ja koko ajan kahden asian tekeminen on ehkä selkein merkki siitä, että mennään vähän leveleillä ja on aika rauhoittaa.

Tää on musta yksittäinen selkein merkki siitä, että on liian vauhdissa. Kun istun autoon itsekseni kuskin paikalle, normaalisti laitan musiikin päälle ja lähden ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta tai muuta. Stressaantuneena taas hyppään autoon ja olen jotenkin ahdistunut, että pitäisisitäjatätä, enkä saa itsekään oikein kiinni ajatuksesta, että mitä oikein pitäisi ja sitten olen jotenkin ihan levoton ja ahdistunut, kun en pystykään vaan olemaan ja ajamaan. Sama pätee kotona. Jos illalla on jotenkin sellainen seinille hyppimisen fiilis, vaikkei ole mitään syytä. Mullakin on usein paljon tekemistä ja suunnitelmia, ja niiden toteuttaminen on ihan eri asia. Silloin voi puuhailla vaikka aamukolmeen. Mutta välillä on myös sitä, että istun alas, oikeesti ei ole mitään tärkeää tehtävää ja mulla on sellainen olo, että mun pitäisi tehdä jotain ja ahdistaa, enkä osaa rauhoittua.

Huomaan jopa pelkääväni yksinoloa, sillä silloin ei ole mitään harhautusta viemässä ajatuksia muualle ja päädyn aika syvälle sinne mielen syövereihin, joissa pyörii ne miljoona tehtävää asiaa.

Elämän pienet asiat on suorittamista tai jäävät kokonaan pois

Suihkussa käy vaan mahdollisimman nopeasti juuri ennen kuin kaatuu sänkyyn tai aamulla ennen päivän starttaamista. Nopea hampaiden harjaus, eikä puhettakaan lankaamisesta. Hiusnaamiot, hiusten pesut, kynsien lakkaamiset yms. jäävät ykskaks jotenkin sellaiseksi mikä on vaan pakko tehdä, ja niiden tekemistä venyttää hirveän pitkälle. Normaalisti suihkussa rentoutuu, pohdiskelee jotain päivän tai viikon tapahtumia ja ottaa aikaa vaan hengitellä ja rentouttaa koko kropan. Eikä siinä mitään, jos hiusnaamiot ja kynsilakat ei kuulu arkeen, mutta jos ne kuuluu arkeen, mutta huomaa päivä päivältä menevän sellaisessa “en mä nyt ehdi” -ajatuksessa ja koko ajan ärysttää, ettei ehdi edes ottaa aikaa itselleen, tarkoittaa se yleensä sitä, että se elämänhallinta ei ole ihan siinä normaalissa tilassa. Ja jälleen huom. näissä tapauksissa yleensä olisi aika ihan otettavissa, vaan se menee jossakin ihmeellisessä rauhattomuuden tilassa, missä ei saa mitään aikaiseksi, vaikka mielestään koko ajan tekee jotakin. Pahimmillaan tän huomaa parisuhteessa. Ykskaks huomaa vasta illalla, että ei ole halannut, pussannut tai koskenut päivän aikana kertaakaan. On koko ajan ollut niin menossa, ettei ole edes ehtinyt huomaamaan toista ihmistä.

Unohtelee ihan käsittämättömiä asioita

Mä muistan kaiken. Mun miestä jopa ärsyttää se, miten hyvin muistan asioita, koska sehän tarkoittaa sitä, että muistan myös kaikki sanomiset ja mokat erittäin hyvin :D Muistan ulkoa puhelinnumeroita, päivämääriä, tapahtumia ja ties mitä. Muistan täysin epäolennaisia asioita älyttömän hyvin. Mutta sitten… Ykskaks alkaa unohtumaan asiat. Unohdan tämän tärkeän asian ja tuon tärkeän asian. Varaan junalipun väärälle päivälle, muistan sovittuani treffit jonkun kanssa, että mulla onkin jo menoa silloin. Koko ajan unohtuu jotakin tärkeetä, asiat muistuu mieleen liian myöhään tai viime tingassa. Hajamielisille tämä on ehkä arkea, eikä kovin huolestuttavaa, mutta mä olen ihminen, jolla on aina kaikki langat käsissä. Ykskaks huomaan, että yks tai kaks tai kolme lankaa törröttää täysin pois hallinnasta. Ja usein juuri niin, että ne tärkeät asiat unohtuu. Lääkärikäynti ja joku tärkeä sähköposti. Junalipun varaus ja lentoajat. Kun aivot ovat ylikuormittuneet, alkaa tulemaan rakosia, joiden seurauksena on epäominaisia unohduksia ja totaalisia aivopieruja. Jättää ostokset kassalle, unohtaa hakea äidin juna-asemalta tai unohtaa maksaa verolaskun. Sellaisia asioita, jotka ei normaalisti vaan unohdu.

Suunnitelma ja aikataulu puuttuu

Mulle tää on pahin asia, joka ruuhkauttaa ja stressaannuttaa mun arjen. Mä olen riippuvainen kalenterista. Viikkotasolla siellä on merkinnät kaikelle omista treeneistä Danten muskareihin ja äidin juna-aikatauluihin kun hän tulee Lempäälään. Siellä on tärkeät puhelut, laskut, merkkipäivät ja muut. Jos kalenteri alkaa ykskaks näyttää tyhjältä, se ei tarkoita sitä, että tekemistä ja menemistä ei ole. Se tarkoittaa, etten ole jaksanut tai ehtinyt merkkaamaan mitään ylös. Voisi kuvitella, että on helppo muistaa, milloin on muskari tai treenit, kun ne on joka viikko samaan aikaan. Mutta selvyyden ja oman havainnoinnin takia on paljon helpompi, kun ne on merkittynä viikko-ohjelmaan ja näkee, mitä milloinkin on. Saa kokonaiskuvan helposti. Myös bloggaaminen on mulla hyvin suunniteltua yleensä. Teen kuukausiohjelman ja pyrin sijoittamaan siihen järkevästi höpöttelypostaukset, aihepostaukset, asupostaukset, kaupalliset yhteistyöt ja muut. Se ei ole niinkään sellainen, että tiistaina höpöttelen aamukahvistani ja perjantaina saippuakuplista, vaan enemmän sellainen, että siinä on aihe ja sitten se täsmentyy. Esim. Ma – asu, ke – aihepostaus, to – yhteistyö, pe – ruoka, su – asu. Sitten mä sijoitan noihin sopivat sisällöt. Esim. aihepostaukseen vaikkapa joku reissu tai vaikka laukkuarvio tai vaikka tämäntyyppinen postaus, mitä tämä on. Asupostaukset ovat yleensä varattu vapaalle höpinälle  ja kuulumisille. Valitsen jonkun ruokamatskun, mikä on ja käytän sen siihen.

Tällainen suunnitelma auttaa mua pitämään mielessä, mitä kuvia tarvitsen viikolle ja saan jäsenneltyä hieman postauksia mielessäni ennen kuin alan kirjoittamaan niitä. Voin luonnostella ja ajastella. Kun on liian kiireistä, huomaan helposti, että tuo suunnitteluvaihe jää pois, mikä johtaa aivan varmasti siihen, että koko ajan joutuu miettimään ja tekemään ilman suunnitelmaa. Ja mulle se on tosi stressaavaa.

Suunnitelman puuttuminen johtaa siihen, että kaikki on koko ajan myöhässä. Oho, kirjanpito piti tehdä kaksi viikkoa sitten. Oho, tuo postaus on unohtunut kokonaan. Oho, tää piti tehdä toissapäivänä. Tai huomaa, että ai perhana, mulla pitää olla huomenna tämä valmiina, siihen ei oo matskuja eikä aikaa alkaa niitä toteuttamaan. Mä tarvitsen suunnitelman, ja kun sellainen puuttuu, se luo stressiä. Huomaan myös, että stressaantuneessa mielentilassa suunnitelman luominen on jotenkin älyttömän hankalaa. En jotenkin pysty keskittymään ja luomaan kokonaisuutta, joka palvelee tarkoitustaan ja tuo mun arkeen rauhaa, tehokkuutta ja stressittömyyttä.

Kaiken tämän keskellä on hyvä muistaa, että on erilaisia elämänvaiheita. On niitä kiireisiä vaiheita, jolloin ei todellakaan tee söpöä pikkusmoothieta aamupalaksi vaan mättää kaurapuuroa suoraan kattilasta ja juo kahvin termarista juostessa paikasta A paikkaan B samalla kun koti on kuin ydinsodan jäljiltä. Se on ihan normaalia. Mä oon kuitenkin huomannut, että oman hyvän voinnin tärkeimpänä tekijänä on se, että kiireiset ja hektiset elämänvaiheet ovat ohimeneviä. Ne eivät saa kestää liian kauan ja niiden keskiössäkin on pystyttävä ottamaan aikaa ja rauhoittamaan tilanne. Vähän ehkä huono vertaus, mutta pelikentällä huomaa välillä, kun alkaa stressi puskemaan ja silloin jokainen kosketus palloon on vähän huono ja koko ajan joutuu juoksemaan vähän kovempaa ja korjaamaan. Silloin alkaa se oma peli rakoilemaan ja silloin on hyvä ottaa aikalisä. Ihan vaan se minuutti, jona aikana vähän hengittää, vähän rauhoittaa omaa peliä, keskittyy ja ottaa sen tilanteen haltuun. Sama pätee mulla elämään.

Mutta sitten kun kiire jatkuu pidempään, voi se aiheuttaa sellaisen järkyttävän kierteen. Sellaisenkin, että pakottavan kiireen hellittäessä, ei osaakaan päästää siitä kiireen tunnusta irti. On muka koko ajan kiire ja pitää koko ajan tehdä jotain, vaikka todellisuudessa ei ole mitään syytä ahdistua ja stressata. Usein blogeja lukiessa tulee varmaan sellainen ihmettelevä fiilis, että “miten tolla on muka koko ajan kiire, eihän se tee mitään”. No, kyllä se aika varmasti tekee, mutta kiire on ainakin mulla välillä ihan todella state of mind. Sellainen kun yrittäjänä ei ole työaikoja ja bloggaajana lähes kaikki on sellaisia asioita, jotka inspiroi blogitekstejä ja kaikesta ois kiva ottaa kuvaa yms. niin on koko ajan vähän sellainen meininki päällä, että ainakin mielessä tekee jotain tai suunnittelee jotain. Se jää päälle. Sama koskee usein heitä, jotka tekee graduja tai muita koulujuttuja ja monia muita. Ihan kotiäiti-arjessa, jos on lapsessa kiinni koko päivän, niin usein miettii, että teen illalla tämän, tuon ja sen ja ajatuksissa on koko ajan asioita, jotka pitää vielä tehdä. Ja ykskaks huomaakin, että se oma pää kulkee koko ajan sitä tekemisen rataa. Ja koko ajan vähän stressaa ja ahdistaa, ja se kumuloituu ja sit onkin vähän vaikeaa olla, ruokailut menee epäsäännölliseksi ja huonolaatuiseksi, liikunta jää, unet huononee jnejne.

Mä oon huomannut, että mulla toimii näissä tilanteissa se, että yksinkertaisesti vaan sanon mielessäni STOP, otan kupin kahvia ja mietin omaa tärkeysjärjestystä. Perhe, terveys, hyvä olo, jne. Sit alan vaan miettimään, että okei, maailma ei kaadu jos tämä, tuo ja se jää tekemättä. Aloitan kodin siivouksella, sillä tiedän tuntevani oloni hallitsemattomaksi ja huonoksi, jos kotimme on sotkuinen. Siivoamisessa on jotakin mieltä puhdistavaa, ainakin mun mielestä. Sitten teen suunnitelman. Realistisen ja luottamusta arkeen herättävän. Suunnitelman kanssa on helpompi alkaa toteuttamaan kaikkia pieniä liikkuvia osia. Ja pyydän apua. Jos huomaan, että olen uupunut kaikkeen ja alkanut käymään turhan kierroksilla, soitan äidille, anopille, siskolle yms. ja pyydän avuksi päiväksi.

Kun on kerran mennyt todella henkisesti uupuneeksi, oppi huomaamaan tällaiset asiat jo todella varhaisessa vaiheessa. Jos mennään ulos syömään koska ei jaksa kokata kun on ollut tapahtumarikas päivä. Jos sen tekee pari-kolme kertaa viikossa, se alkaa olla jo oire. Jos käy kaksi-kolme kertaa viikossa syömässä ulkona, koska nauttii ravintoloiden tarjonnasta, on se vähän eri asia kuin turvautua Heseen tai johonkin pikaruokalaan pari kertaa viikossa. Itselleni on edelleen suuri haaste oppia, että a) yöunista ei nipistetä ja b) puhelin ei ole mikään elintärkeä elin, jota ilman ei pärjää. Rentoutuminen ei saa tarkoittaa sitä, että linnottautuu sohvalle puhelimen kanssa. Se informaatiotulva on aika raskas jo valmiiksi väsyneille aivoille. Netflixkin voi olla liikaa.

Mun mies ei aina ymmärrä, mutta pahimman sekasorron ja kaaoksen aikana saatan tehdä jotakin, mikä tuntuu muista ihan oudolta. Saatan alkaa siivoamaan meikkikaappia, tai laitan musiikkia ja alan leipomaan jotakin vaikeaa kakkua. Ne on mun tapoja nollata. Saatan hinkata kaikkien laukkujeni nahat puhtaaksi tai putsata kynsilakkapurnukkani tahmaisuudesta.

Yhden asian oon oppinut. Työt ei lopu tekemällä, suorittaminen ei lopu suorittamalla ja aina aina saa vähintäänkin keksittyä itselleen tärkeää tekemistä. Tärkeää ja “tärkeää”. Tärkeää on myös muistaa antaa oman pään huilata. Varsinkin jos se on samanlainen sekasortoinen stressipesä kuin mitä omani on aina välillä :)

Miten te käsittelette arkista stressiä ja sen kasaantumista? Vai oletteko niin lungeja, että koko kuvailemani ilmiö on teille täysin vieras? 

Aiheeseen liittyen on tulossa muuten eräs podcast tosi mielenkiintoisen vieraan kanssa, joten palataan tähän vielä sitten hieman eri katsantokulmasta lähiviikkoina :) 

40+

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply Katariina Kuronen Saturday, February 17, 2018 at 21:32

    Kiitos kun jaoit tämän! Tässä suorituskeskeisessä maailmassa ei oo mikään ihme että yks jos toinen uupuu ja kokee hirveää stressiä. Itsekään en terapioiden ja muiden masennushoitojen jälkeen vieläkään osaa täysin stressiä hallita ja siitä kärsii mun itseni lisäksi muut ihmiset mun ympärillä. Onneksi perhe ja läheisimmät ihmiset on tukena.<3 Ja mulla yksi nollaamiskeino on luonnossa liikkuminen, se toimii aina! mut jokaisella on omat juttunsa!

  • Reply Sofia Saturday, February 17, 2018 at 21:48

    Moi ja kiitos tärkeästä postauksesta! Henkilökohtaisesti vielä erityiskiitos tosta huomiosta, että stressaantuneena ja kierroksia käydessäsi roikut puhelimella jatkuvasti. Mä oon myös kokenut burn outin ja tiedostan nykyään hälytysmerkit ajoissa – tota puhelinjuttua en oo osannut vaan yhdistää stressaaviin aikoihin mutta sehän on ihan totta! Välttelen yksin olemista kun on liikaa asioita mielessä ja puhelimella yritän harhauttaa itseäni jatkuvasti ajattelemaan jotain muuta kuin niitä kuormitusta tuottavia asioita. Pitääpä siis alkaa kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja ehkä alkaa meditoida… :D

  • Reply Elisa Saturday, February 17, 2018 at 21:49

    Kiitos, nyt osui ja upposi ❤ Monesti itsekin miettinyt niitä omia rajoja ja omaa suhdetta suorittamiseen, mutta tämä tiivisti hyvin ajatukseni ja muistutti, että nyt pitäisi taas rauhoittua ja keskittyä omaan jaksamiseen!

  • Reply Ida Saturday, February 17, 2018 at 22:03

    Kiitos tästä postauksesta! Hyvin tuttuja tuntemuksia myös minulle. Minulla vielä lisänä pahan stressikauden aikana paniikkikohtaukset. Olen aina ollut suorittaja. Olen lakimies, ja painan pitkää päivää toimistolla. Iltaisin juoksen paikasta toiseen ja häsellän koko ajan, murehdin ja stressaan tekemättömistä ja tehdyistä asioista. Pitäisi osata arvostaa henkistä hyvinvointia enemmän.

  • Reply Veera Saturday, February 17, 2018 at 22:07

    Kiitos Anna postauksesta! Ihan mahdottoman ajatuksia herättävää lukea kaiken jokapäiväisen hömpän ( jota siis luen myös muilta bloggaajilta ja sivustoilta :D) keskellä vähän syvällisempää pohdintaa. Oikeestaan se onkin just sun blogin suola, osaat heittää luontevasti vähän joka postaukseen sitä syvempää näkökulmaa, mutta kuitenkin tosi hyvällä ja positiivisella fiiliksellä. Näitä on vaan niin kiva lukea, ja sun postaukset onkin mulle yks arjen asia, mitä lukiessa irtaantuu hetkeksi kaikesta hektisestä pyörityksestä!

  • Reply Laura Saturday, February 17, 2018 at 22:16

    Tärkeä aihe!
    Minustakin on ollut tärkeää huomata, että itse voi uupua asioista, joita ei pidetä laajalla skaalalla uuvuttavina. Uuvuin muutama vuosi sitten töissä, ja irtisanouduin ns. ovet paukkuen, tosin hyvät välit jättäen. En silloin käsitellyt asiaa kunnolla, koska työympyröissäni olevat ihmiset eivät ymmärtäneet minua, ja muille läheisilleni tunnuin olevan vain sekaisin (:D), enkä osannut kertoa mikä minulla on. Viimeisen vuoden aikana olen kasvanut henkisesti ihan hullun lailla, uusien koulutuksien myötä ja varmaan monien muidenkin asioiden myötä. Joskus “parantuminen” vaatii aikaa. Voi vitsit, on niin mahtavaa oppia itsestään uutta koko ajan ! :) (nykyään voin hyvin)
    Kiitos tästä, ja muutenkin kivasta blogista.

  • Reply Suvi Saturday, February 17, 2018 at 22:21

    Mua alkoi jo melkein stressaamaan tän lukeminenkin :) Mulla on täysin sama unioireilu ja luulin ettei sitä oo kenelläkään muulla… Huh kun helpotti, en olekaan ainoa!

  • Reply Minielo-blogi Saturday, February 17, 2018 at 22:33

    Tosi mielenkiintoinen postaus! :)

    Mä käsittelen arjen stressiä laittamalla puhelimen pois ja menemällä luontoon liikkumaan. Kun käy raikkaalla metsälenkillä, on sisälle tullessa ajatukset selkiintyneet ja virtaa on taas roppakaupalla enemmän vaikka aloittaa se siivous.

  • Reply Kristina Saturday, February 17, 2018 at 22:35

    Kiitos kun kirjoitit tärkeestä aiheesta! Tuntuu, että nykyisin on muotia kertoa miten kamala kiire on koko ajan, mutta sitten oikeesta, pitkälle menneestä stressistä ja uupumuksen alusta tosi harva puhuu rehellisesti, koska se ei sitten ookaan enää niin hieno puheenaihe. Tunnistan itseni monistakin sun kuvailemista oireista ja tosiaan silloin yleensä tajuaa, että nyt on liikaa hommaa, pakko hidastaa. Harmittavasti vaan työssäkäyvänä opintojen loppuvaiheessa olevana opiskelijana välillä on tosi vaikeeta ottaa omaa aikaa ilman, että tuntee syyllisyyttä siitä, että kaikki kasautuu sitten vielä enemmän niille muille hetkille. Oonkin koittanut sen takia ihan hyvällä omalla tunnolla luvata itelle sunnuntait sellaisiksi, ettei tarttisi kouluhommia ainakaan tehdä sillon. Tuntuu pyykinpesu ja siivoominenkin paljon kivemmalta kun on ihan ok tehdä vaan sitä:D Ulkoilu on kanssa tosi pop stressinhallintaväline mulla. Välillä tuntuu, ettei löydy aikaa (tai varmasti löytyisi jos vähän järjestelisi) salitreeniin, mutta koitan kompensoida sitä ulkoilulla, joka tuntuu vaan joskus niin paljon helpommalta. Kun vielä nappaa siihen kaverin mukaan, saa helposti purettuakin sitä stressiä ja ylläpidettyä niitä sosiaalisia suhteitakin samalla ilman, että tarvii vielä koittaa erikseen järkkäillä kalenteriin sille aikaa (tuntuu vaan mahdottomalta stressin pyörteissä välillä). Mun ehdoton ykkönen on silti listat ja jonkunlaiset viikkosuunnitelmat. Vaikka välillä ahdistaa pitkä to do-lista, niin kyllä se vaan mulla helpottaa stressin keskellä, että on asioita kirjotettu ylös, eikä tarvii kaiken muun muistettavan ohella vielä muistaa, mitä piti ostaa kaupasta tai mitä kaikkia opintodeadlineja oli millekin päivälle. Viikkoaikataulut ja -suunnitelmat myös auttaa mua hahmottamaan sitä, kuinka paljon aikaa minkäkin menojen välillä on ja miten se aika riittää tarvittavien asioiden tekemiseen. On myös ehkä helpompaa karsia joitain juttuja kun ihan näkee, että ei vaan millään riitä viikossa tunnit kaikkeen.

  • Reply Karoliina Saturday, February 17, 2018 at 23:06

    Todella harvoin kommentoin, mutta nyt on pakko. Haluan kiittää tästä tekstistä, koska tunnistin itseni hämmentävän monesta kohdasta, ja tällaisia uupumusvaiheita tulee heti mieleen useita. Juurikin tuo että kelaa mielessä koko ajan kilometrin mittaista todo -listaa ja ei saa kuitenkaan mitään aikaiseksi, edes siivottua kotia. Mullekin siisti koti = aivot järjestyksessä. Siivoton koti = pää sekaisin ja kaikki stressin aiheet stressaa triplasti enemmän. Samoten tuo että ruokailut menee ihan retuperälle. Ja vaikka söiskin ihan ok ruokaa, niin sitten aterioiden välissä vetää karkkia ja limsaa esim. Töissä, että jaksaa. Enkä ees alota riittävästä unen määrästä… sitä kun alkaa purkamaan sitä todo-listaa joskus myöhään yöllä esim. Järkkäämällä eteisen pöytää ja käymällä läpi kaikki miljoonat korut jotka omistaa. Aamulla saa sitten kelloin soidessa taas kiittää itseään. Mutta hetkellisesti mullakin tuo pikkuasioiden järjestykseen saaminen helpottaa jotenkin kummasti. Nuo unet on kans tuttuja, itsellä ne sijoittuu yleensä aina töihin (vaikka en tosiaan edes stressaisi töistä millään tavalla) ja pitkin yötä toistuu jokin tavallinen asia mitä teen töissä. Yleensä siis ihan tavallista kanssakäymistä asiakkaan kanssa, mikä vaan toistuu ja toistuu. Kerran ihan vähän aikaa sitten näin tällaista toistuvaa unta ja olin myymässä rannekelloa asiakkaalle, sit olin yhtäkkiä noussut istumaan hädissään ja selittänyt ihmettelevälle miehelle niistä rannekelloista :D ei yhtään ylivirittynyttä..

    Mutta siis all in all, kiitos siitä tiedosta että en ole yksin, ja että nämä oireet tosiaan liittyy yliväsymykseen ja uupumukseen!

  • Reply Annika Saturday, February 17, 2018 at 23:29

    Kiitos kun nostit tämän tärkeän aiheen esille! Tosi hyviä pointteja. Itse olen jo pidempään kärsinyt ihmeellisestä rauhattomuudesta, joka todella vaikeuttaa keskittymistä kaikkeen olennaiseen ja lisää turhanpäiväistä toimintaa (just esim. tarpeetonta puhelimella selailua). Vaikka tällä hetkellä elämässäni ei ole edes oikeasti kiireinen vaihe, takaraivossa jyskyttää edelleen joku haamu tavattoman kiireisestä syksystä ja monet tulevaisuuteenkin liittyvät asiat aiheuttavat tarpeetonta ahdistusta. On tosiaan oma haasteensa päästä irti tästä oravanpyörästä, joka on vaan jäänyt päälle ja jota mieli tuntuu jostain syystä ylläpitävän. Onneksi asioiden kohtaaminen syvään hengittäen ja yksi kerrallaan auttaa tarttumaan toimeen helpommin ja vähentää stressiä. On hienoa, että näitä juttuja pystyy myös itse tunnistamaan, se varmasti helpottaa arkea. Lähipiirissä pahaksi päässeen burnoutin näkemisen jälkeen sitä todellakin ymmärtää henkisen hyvinvoinnin tärkeyden. Onneksi pikkuhiljaa pitenevät päivät tuovat mukanaan lisää valoa, mikä sekin ehkä vähän lievittää ainakin osaa oireista. Ihanaa kevättä! :)

  • Reply Aino Saturday, February 17, 2018 at 23:55

    Ihan samoja oireita täälläkin. Pitkienkin unien jälkeen saattaa väsyttää kun uni on rauhatonta ja koko ajan on olo, että pitäisi olla touhuamassa niitä tekemättömiä asioita (ja samalla stressaa liian vähistä unista). Kokopäivätyön lisäksi pitäisi ehtiä opiskella ja treenata ja tehdä terveellistä ruokaa ja vielä rentoutua – ei muuten ehdi, ja sekös ahdistaa. Yhden asian aloittaessani soimaan itseäni siitä, etten tee jo seuraavaa. Melkoista opettelua tämä touhu, mutta jospa tämä tästä nyt kun on huomannut ja oppinut tunnistamaan uupumisen merkkejä. Pikkuasioiden tuntuessa ylitsepääsemättömän ahdistavilta on silti joskus vaikea kertoa itselleen, että hei oot vain väsynyt.

    Noh, jospa tää tästä, tsemppiä itse kunkin arkeen :)

  • Reply Mintsu Sunday, February 18, 2018 at 09:06

    Kiitos Anna hienosta tekstistä. Ajatuksia herättävää, tunnistan itseni. Aamuisin on kiire saada lapset kouluun ja itsensä työpaikalle kahdeksaksi, töissä on superkiire, työpäivän jlk kiire auttamaan läksyissä, harrastamaan (omat + lapset). Lisäksi informaatiotulva on niin valtaisa, mm. harrastuksiin ja kouluun liittyvä viestintä jonka koen yhtenä isona stressitekijänä. Ruuanlaitto, pyykit, siivous, oma aika, parisuhdeaika, sukulaiset ja ystävät. Omat selviytymiskeinoni ovat 1) lyhennetty työaika, 2) rennot illat kun lapset jo nukkuvat ja se että 3) viikonloput olisivat “vapaat” tai oikeammin ei säännöllisiä menoja. Elämä on todella ruuhkaisaa juuri nyt kera pienten koululaisten. Toisaalta arki on myös antoisaa, koko ajan tapahtuu mutta raja uupumuksen puolelle on hyvin häilyvä. Itseä auttaa kovasti nuo kolme asiaa hallitsemaan tätä kaaosta.

  • Reply Ilona123 Sunday, February 18, 2018 at 09:33

    Kuulostaa tutulle. Olen itse aloittamassa psykoterapian piakkoin. Mulla on viime syksyltä toinen isompi uupumisjakso takana. Kävin syksyllä psykologilla, mutta nyt muutoksen tilanteessa koen tärkeäksi monipuolinen kognitiivisen käsittelyn toimintstapojen ja käyttäytymisen suhteen. Itselläni psykiatri psykoterapian lausunnon hakemisen yhteydessä totesi mulla diagnoosina vaativan persoonallisuuden, joka on eräänlainen persoonallisuus häiriö. Kieltämättä, vaikka ks. Diagnoosin ei tule määrittää minua, mutta kyllä se toi paljon selitystä omissa käyttäytymisen malleissa.

  • Reply Miia Sunday, February 18, 2018 at 10:07

    Tosi kiva postaus! Huomasin tässä että nuo kaikki samat oireet ovat minullakin, ensimmäisenä alkaa tuolla unisekoilulla. Mukavaa sunnuntaita :)

  • Reply Minka Sunday, February 18, 2018 at 11:19

    Ollaan selvästi tässä asiassa hyvin samanlaisia ihmisiä tässä asiassa, tunnistin itseni joka kohdasta :D Oon kyllä onnistunut vetämään itteni jo kolmesti niin uupuneeksi että joutunut muutaman kuukauden sairaslomalle, eli itse en valitettavasti ole vielä löytänyt tietäni pois tästä kierteestä. Viimeisimmän myötä kyllä silmät heräsi ihan eri tavalla ja nyt olen hakeutumassa terapiaan käsitelläkseni asioita :)

    Mulla myös unet monesti looppaa silloin kun olen erityisen stressaantunut ja parhaillani unissakävelen ympäri kämppää ja herään esimerkiksi keskellä olohuonetta keskellä työ/koulutilannetta. Toistuvasti koko yön läpi. En tätä postausta ennen olekaan tajunnut laskea 1+1, nyt se käy täysin järkeen kun miettii niitä aikoja kun näin on tapahtunut. Rauhattomuus, kodin räjähtäminen, puhelimen jatkuva räplääminen, kiireen tunne ja pakkotehdäjotain fiilis, jos ei tee jotain niin ahdistaa ja itsensä kanssa yksin olo ahdistaa. Oon kanssa sellainen että siisti koti pitää mielen kirkkaana, muuten se seuraa kaikkialle. Ja stressatessa sille ei silti tunnu olevan aikaa ja tiskien hoitamista välttelee viimeiseen asti kun ei jaksa. Kaupassa käynti tuntuu hirveältä vaivalta kun pitäisi tehdä sitä ja tätä kouluhommaa. Suihkuunkin kerkeää kerran viikossa mukamas. Kalenteri muuttuu tyhjäksi ja unohtaa kaikenlaista. Check check check vaan kaiken kohdalla mitä kirjoitit.

    Todella lohduttavaa lukea että muillakin on samoja tapoja stressaantuessa, en tällaista ns vertaistukea ole vielä koskaan löytänyt! Kukaan ei koskaan ymmärrä mua eikä kärsi stressistä samalla lailla. Kiitos Anna tästä postauksesta! Herättävä postaus myös siten, että voi itsekin opetella tunnistamaan merkkejä ja painamaan jarrua!

  • Reply Mia Sunday, February 18, 2018 at 11:27

    Kiitos Anna tästä tekstistä, tuntuu niin tutulta. Nyt hyvillä mielin asunnon raivaamiseen :) T. Kolmesti viime viikolla ulkona syöneenä…

  • Reply Ewy Sunday, February 18, 2018 at 13:45

    Erinomainen aihe :) en sen enempää ala kommentoimaan, kun menee liikaa työjutuiksi näin vapaa-ajalla :D mutta suosittelen lämpimästi tutustumista tähän harjoitukseen http://mielellaan.blogspot.fi/2017/03/hevonen-rima-ja-kouluttaja-ajatusleikki.html?m=1 . Sen idea on tuoda vähän eri näkökulmaa omaan hyvinvointiin ja omiin vaatimuksiin :)

  • Reply Satu Sunday, February 18, 2018 at 14:14

    Toi unioireilu, ihan liian tuttua :D mulla on ollu nyt niin kiirettä itsellä töitten ja muun ohjelman kaa, että en muista edes millon oon blogeja käyny kattoo (todellisia first world problemsseja hehe)!
    Joka tapauksessa, tänään mulla on vapaapäivä tosiaan ja oon tässä järjestellyt ja pyyhkiny pölyt meikkipöydästä ja vähän siivoillut ja järjestellyt paikkoja ja laitoin sun ja Vivianin podcastin pyörimään koskien ystävyyttä. Siis oli niin kivaa järjestellä ja kuunnella tota, en tajunnut ollenkaan että menikö tässä oikeasti tunti ku se loppu. Lisää näitä siis! Ja toi Vivian vaikuttaa myös aivan mielettömän hyvältä tyypiltä!! Ah :) elikkä siis lisää podcasteja odotellessa täällä.

  • Reply Eveliina Sunday, February 18, 2018 at 14:49

    Kiitos anna!! ♥ tää tuli tarpeeseen, mä oon ite hyvin stressaantuva ihmisenä ja kun asiat kasaantuu mäkin tarviin aikalisän saadakseni kaikki tehtyä ja hoidettua. Mullekin toi kodin siivoaminen on ihan ehdoton. Jaan täysin ajatuksesi siltä osin, en vaa pysty oleen seesteinen jos koti on räjähtänyt käsiin… ja siivous on mulle tapa jolla saan nollattua ja ns arjenhallinnan taas käsiini. Joskus saatan ihan tirauttaa pari kyyneltäkin, mulla itku auttaa ja puhdistaa. Sen jälkee voi taas kattoo ja suunnitella miten saa koulutehtävät ja tentit organisoitua yms. Kiitos tästä! 😊 vastaavat aiheet vois toimii myls podcastina! Kaikkea hyvää sinne!

  • Reply Tiia Sunday, February 18, 2018 at 15:50

    Tein burnarin myötä täydellisen elämän remontin. Putsasin huonoja ihmissuhteita, opettelin hiljaisuutta ja syvä kuuntelua. Nyt enää pitäisi keksiä työ joka on simppeli kuin mikä. Pienen ihmiselämän kun väänti projektipäällikkönä hektisessä sirkuksessa niin kummasti elo ja olo vaikka putkimiehenä ei haittaisi. Se myös auttoi kun hakkasi päähän että ei ole mikään pakko olla uratykki. Niin sisäinen rauha taas löytyi. Sähköjänis palasi takaisin omaksi rauhalliseksi itsekseen. Vaikka töitä en tällä hetkellä tee niin se rauha minkä pystyn antamaan opiskelulle on kultaakin kalliimpi. Yllättäen tulokset parani kun himohomotalvisota suorittaminen jäi pois. Vähän kuin ikuisessa flow-tilassa :D

    • Reply n Sunday, February 18, 2018 at 22:31

      Tää kuulostaa tutulta. Mä vaihdoin sosiaalialalta siivoojaksi ja oon tykännyt todella paljon :) Päivät kuuntelen töissä äänikirjoja ja musiikkia :) Saa liikkua ja ei tarvitse kuunnella työkavereiden valitusta. Mun työ on lisäksi vielä säännöllistä ma-pe klo6-14. Hyvä kun tuntuu edes välillä työltä :D

  • Reply Anniina Sunday, February 18, 2018 at 16:47

    Mulla sama toi unijuttu. Tuntuu ettei saa levättyä ollenkaan jos näkee vaan jotain normaaliin arkeen liittyvää tavallista unta. Kyllä se uni tai paremminkin unien näkeminen on semmonen irtiotto arjesta. Ja no, kyllä se vituttaa aamulla herätä ja lähteä töihin ku on periaatteessa jo ollu töissä monta tuntia, nää tylsät unet kun on yleensä vielä semmosia mitkä muistaa helposti.

    • Reply Anastasia Sunday, February 18, 2018 at 19:40

      Veit sanat suustani ! Kyllä vituttaa kun joka yö näkee unta työpaikasta ja lähtee sinne vielä aamulla.

  • Reply Paula Sunday, February 18, 2018 at 22:55

    Sattuipa sopivaan saumaan. Olen juuri miettinyt itse aivan samoja juttuja täällä kotona, kevyen kaaoksen keskellä sinkoillessani. Tämä vuosi on ollut täysi katastrofi. Mun mies teki koko tammikuun sellaisia klo 7-23 työpäiviä, mikä tietysti oli hänelle raskasta, mutta tarkoitti omalla kohdallani sitä, että pyöritin arkea yksin 1-, 3- ja 5-vuotiaiden (kaikki kunnioitukseni yksinhuoltajille, en ymmärrä, miten selviävät), siihen päälle se, että mun tammikuu oli täynnä opiskeluihin liittyviä deadlineja ja tein suurimman osan mun miehen firman paperihommista, nettisivujen päivityksistä, some-päivityksistä etc etc. Ja lopulta keksin vielä, että voisin alkaa hakea töitä juuri NYT sen sijaan, että palaisin vanhaan työhöni syksyllä, kuten olin suunnitellut.

    Tammikuusta selvisin ja ajattelin, että huhhei, nyt ollaan jo voiton puolella ja mieskin on välillä jopa kotona auttelemassa, mutta en vain jotenkin osannut mitenkään rauhoittua. Edelleen on niitä kouluhommia, työhakemukset poiki videohaastatteluja, persoonallisuustestejä ja haastatteluja, ja ainiin, lapsilla loppuu kohta puhtaat vaatteet, kun en ole muistanut pestä, eli laitanpa pesukoneen pyörimään ja sitten teen ruokaa ja imuroin ja sit ne kouluhommat loppuun jajaja… Vielä viime viikollakin sinkoilin ja sekoilin ympäriinsä, kunnes torstaina päätin, että nyt syön vittu pakastepitsaa ja katson tv:stä pari tuntia jotain aivotonta. Nyt olen viikonloppuna ensinnäkin käynyt miehen kanssa ulkona yhdessä ensimmäistä kertaa vuoteen, käytiin lasten kanssa kylpylässä ja mä en ole miettinyt yhtäkään hoidettavaa asiaa.

    Vaikka siis tässä on nyt kysymys vain katastrofaalisesta 1,5 kuukaudesta, niin ihmeellisesti lyhytkin stressaava aika saa pään aivan sekaisin. Ja toisaalta, miten paljon auttaa se, että pariksi päiväksi vain unohtaa kaikki hoidettavat asiat ja aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Aloin nyt tässä illalla listailla, että mitäs tässä nyt sitten seuraavaksi pitäisi tehdä, ja oikeasti, tilanne vaikuttaa niin paljon helpommin handlattavalta kuin pari päivää sitten, kun yritin muka jotenkin hoitaa kaikkea kerralla ja mikään ei edennyt.

    • Reply Paula Sunday, February 18, 2018 at 22:56

      Ai vitsi! Kappalejaot ei toimi. Tuli aikamoinen pötkö tekstiä.

  • Reply Mira Monday, February 19, 2018 at 09:15

    Kiitos antoisasta tekstistä. Minäkään en osannut yhdistää puhelimen räpläämistä stressiin, mutta sehän pitää paikkaansa!

  • Reply Sophie Monday, February 19, 2018 at 12:11

    Olen kyllä ihan samanlainen! Paitsi että minä en näe unia – en vaan nukahda. Pyörin sängyssä tuntitolkulla ja pohdin elämän syntyjä syviä aamukolmeen milloin ei muutenkaan pitäisi miettiä yhtään mitään. Itse olen ratkaissut tätä suorittamista osa-aikatöillä, siivoojalla joka käy kerran kuussa vetämässä kämpän puhtaaksi lattiasta kattoon ja treenaamisella pari kertaa viikossa. Pysyy pää ja elämä kunnossa eikä haittaa jos ei ihan jaksa aina murehtia siivoamista.

  • Reply Emma Tuesday, February 20, 2018 at 18:56

    Kiitos, asiaa puhut! Tärkeää on oppia huomaamaan itsessä noita asioita. Jollain tasolla välillä onnistunkin hallitsemaan tilanteen todella hyvin, mutta aina voi kehittyä edelleen. Tasapainoisempaa arkea kohti!

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post