Puhtaita siveltimiä, purettuja matkaulaukkuja ja paloiteltuja sitrushedelmiä

Heissan ihanat lukijat! Anteeksi, että tämä mun lomalta paluu on mennyt hieman hitaasti, tosin se oli ehkä odotattavissakin ja kuten sanottua, päivittäinen postaustahti ei oikein ole mahdollinen tällä hetkellä, kun mies palasi takaisin töihin. Tosin, en voi syyttää pelkästään tätä kotiäitiyttä, sillä olen ollut harvinaisen tehoton viime päivät. Tiedättekö sen lomanjälkeisen fiiliksen, kun tuntuu, ettei oikein lähde käyntiin? Jep, tuttua mulle näiltä päiviltä. Siihen päälle kun D puskee ylähampaita, ja haluaa olla nonstop sylissä, en oikein saa itseäni koneelle ja kirjoittamaan vaan keskityn mieluummin halailemaan hänen kanssaan. Minä jos joku tiedän, kuinka veemäistä voi hammaskipu olla ja sääliksi käy pientä ihmistä.

Mun on rehellisyyden nimissä sanottava, että mua masentaa vähän tää sää ja nihkee valon määrä, kun jotenkin kolmessa viikossa sitä tottui jo sellaiseen valoisuuteen joka päivä. Se tuntuu vaikuttavan tosi paljon mun meininkiin ja fiilikseen, tai lähinnä sihen tehottomuuteen. Oon yrittänyt juoda mahdollisimman paljon tuorepuristettuja mehuja, syödä hedelmiä ja ulkoilla sekä liikkua, mutta jotenkin tuntuu toivottaman pimeän talviselta. C-vitamiinin yliannostuskaan ei tunnu auttavan. Vaarallista pitää lomaa, jos siitä paluu on näin vaikeeta :D Tai no, kotiäitinä mulla on kyllä ihan oikeus nauttia lapseni kanssa kotona olosta ja vaan hänen hoivaamisestaan. Samalla kuitenkin yrittäjä sisälläni vähän morkkistelee tätä “laiskuutta”. Tiedättekö tunteen? Kun koko kroppa ja mieli huutaa, mitä pitäisi tehdä ja lista tekemättömille töille on loputon, mutta todellisuudessa päädyt katsomaan Frendien kuudetta tuotantokautta neljätoista jaksoa putkeen?

Meillä on myös jotenkin hirveän vauhdikas aikataulu tällä hetkellä. Mulla on kevätkausi lentopallossa alkanut, mikä tarkoittaa lähes joka viikkoa peliä. Eli parit treenit ja peli viikossa, plus siinä sopivasti omien treenien välissä keskiviikko-iltan vauvauintia. Tosin oon sitä mieltä, että harrastaminen on tosi tärkeetä hyvinvoinnille, keholle ja kehittymiselle. Niin omalle kuin lapsen. Päädyin tänään pohtimaan addiktioita. Tai siis miehen kanssa tuli puheeksi, miten me käsitellään stressiä, vaikeuksia ja vaikeita kausia. Mistä saa lohtua, mistä saa hyvää mieltä, millä pärjää. Musta on vähän naurettavaa, että mulla on lohtusuklaa ja lohtushoppailu, miehellä on lohtu-urheilu. Aika ärsyttävää, että mulla ei oo lohtu-urheilua kohti mitään taipumusta. Ois kauheen kiva ku olis, mut ei. Näin äitinä jotenkin kaikki kohtuaddiktiot (LOL :D piti olla, että lohtuaddiktiot :D) on kuitenki vähän ottanu takapakkia, ja mulle tuo jotenkin rauhaa ja hyvää mieltä vaan Danten kanssa oleminen. Se, että sammutan äänet puhelimesta ja pyyhin mielestäni kaiken mukatärkeän ja keskityn vaan hänen kanssaan puuhailuun. Askelten ottamiseen, palikoiden rakenteluun ja kaikkeen vastaavaan. Jotenkin kun hän kiipeää syliin tai katsoo iloisesti, tuo se niin paljon hyvää mieltä, että mikään ei tunnu rankalta. Ja rehellisyyden nimissä, ei mun elämässä onneksi mitään kovin rankkaa olekaan. Oon niin onnellisessa asemassa, että välillä melkein pelottaa. On jotenkin hankalaa asennoitua tähän bloggaamiseen niin, että 3-5 postausta viikossa on oikein hyvä määrä. Tällä hetkellä tuntuu, että on niin tottunut siihen 6-7 postaukseen viikossa, että tuntee jotenkin pettävänsä teidät, jos ei olekaan päivittäin höpisemässä jotain. Samalla kuitenkin tuo lomamme teki tosi hyvää näin bloggaajanakin, sillä sain siellä hieman oikeasti jäsenneltyä viimeistä paria vuotta, blogien asemaa elämässäni ja sitä, mitä tulevaisuudelta haluan, myös bloggaajana. Nyt oon ihan superinnoissani podcasteista, oon hommannut kunnon mikin ja oon suunnitellut kavereiden ja kollegojen kanssa teemoitettuja podcasteja, ja ootan sitä tosi innolla. Oon myös harjoitellut videoiden tekemistä (tulokset näette mm. mun IG) ja oon vähän harjoitellut, miten kamalalta videolle puhuminen tuntuiskaan musta. Ei itse asiassa yhtään pahalle. Täytyy kokeilla, jos saisin tehtyä ihan videoasupostauksen lähipäivinä.

Mut hei arvatkaa mitä? Mä sain purettua mun matkalaukun loppuun! Eilen! Oon vähän ylpee. Ei siinä mennyt kuin kahdeksan päivää. Kertooko tää jotain tästä mun tehottomuudesta lomaltapaluun jälkeen? Ihan omissa ulottuvuuksissa. Siellä se matkalaukku makoili keskellä olohuonetta, kuin mikäkin joulukuusi. Ei siellä ollut kuin kesäjuttuja, joten en kaivannut siitä mitään. Kaipasin tosin ehkä meidän olkkarin lattiaa matkalaukuttomana. On oltava tosin rehellinen ja todettava, että sisältö ei ole vielä omissa kaapeissaan, vaan räjähdyksenä makkarissamme. Aloitin nääs tässä kaiken lomaltapaluumatelun keskellä projektin nimeltä “puolita vaatekaappi”. Alkoi aika hyvällä sukseella, mutta sit jäi kesken. Ja on edelleen. Jos sitä sais vaikka torstaina aloiteltua mungokirppistä. Ehdottomasti ehkä.

Ja kyllä, tämän kaiken saamattomuuteni keskellä sain kuitenkin aikaiseksi leikata hirveän kasan hedelmiä ja ottaa niistä kuvan, enkä vaan latonut niitä suoraan mehustimeen. Älkää kysykö miksi, ne näytti musta söpöltä.

Ja melkein yhtä tärkeä uutinen matkalaukun purkamisen lisäksi on se, että mun kaikki meikkisiveltimet on puhtaita! Mä en itse suinkaan niitä hinkannut. Ja ei, en ostanut vaan uusia, vaikka olis tuntunut melkein helpommalta ratkaisulta. Mun sisko on vähän hullu. Se oli käymässä viikonloppuna ja perinteisen valituksen sijaan se päätti alkaa tuumasta tekoihin. Tiedättekö, mun sisko on se ihminen, joka pesee sen beautyblenderin joka päivä. JOKA IKINEN PÄIVÄ. En tajua. Siis jos mä pesen mun beautyblenderin kerran viikossa, oon jo onnellinen. Jos putsaan kaikki siveltimet kerran kuussa, on se jo aikamoinen suoritus. Mä oon oikeesti maailman huonoin pitämään mun siveltimistä huolta ja ne on aina ihan superällöttäviä. En vaan ikinä saa aikaiseksi otettua sille aikaa. Ja systeri aina vinkuu asiasta mulle ja paheksuu mun pahaa tapaa. Mulla on varmaan joku 60 meikkisivellintä (ainakin) ja sit ku joku alkaa olla oikeesti ällö, yleensä otan vaan samaa edustavan puhtaan siveltimen ja unohdan sen siliän tien sen siveltimien pesun. Kunnes käy niin, että kaikki siveltimet on aika ällöjä. Ja mun hullu ihana sisko otti ja pesi ne kaikki mulle sunnuntaina. Tosta noin vaan. Koska se on sen mielestä, get this, TERAPEUTTISTA. Ihan totta, mä keksin sata asiaa, mitkä on musta terapeuttisia, mutta ällöttävät meikkisiveltimet ei kuulu asiaan. Tosin OK, mä pesin eilen keittiön lattialaattojen välejä klo 1 yöllä, ja se oli musta jotenkin terapeuttista. Se alkoi sellaisella vähän tarkemmalla siivoomisella, koska kotona on konttaaja ja siinä sitä oltiin, polvillaan keittiössä keskellä yötä hinkkaamassa scrub daddylla lattioita. Kaikkea sitä keksiikin. No anyway, mun perhe on maailman paras. Oon ihastellut nyt kaks päivää varmaan sata kertaa mun puhtaita siveltimiä ja pelännyt siskon reaktiota, jos se näkee kuukauden päästä, että ne on taas kaikki samanlaisessa kunnossa. Yngh. Kuka muu vihaa siveltimien pesua?

Siinäpä oikeastaan mun viimeiset pari-kolme päivää. Puhtaita siveltimiä, purettuja matkaulaukkuja ja paloiteltuja sitrushedelmiä. WILD. No, ehkä ihan paikallaan tällainen pieni takkuaminen. On nää päivät onneks sisältäneet myös leivontakokeiluja, ekat lentopallotreenit kuukauteen (melkein kuolin alkulämmittelyyn) ja vauvamuskarin (löysin Lempäälästä, jeee!). Oon liukastunut kerran, meikannut nolla kertaa, äänestänyt kerran ja laulanut ehkä kymmenen kertaa päivässä rati-riti-rallaa. Kaikki, jolla alkoi soiman se päässä: olkaa hyvät. Mulla on soinut pari päivää taukoamatta. Todella ärsyttävää.

Mun äiti tulee ylihuomenna, ehkä se laittaa mut ruotuun tän haahuilun kanssa. Tosin se on kuulemma vaan haahuilut itekin reissusta paluun jälkeen. Mies on järjestänyt jonkun treffiyllärin viikonlopulle ja äiti tulee jo torstaina, kun sillä on niin ikävä Dantea ja koska se tulee kattomaan meidän peliä perjantaina. Kuvitelkaa, mä oon kohta 30 ja mun äiti tulee kattoo mun peliä. Näin meillä :D Tosin, meidän äiti ei oo koskaan nähnyt mun pelaavan lentopalloa. Mä vähän innostuin taas pitkästä aikaa kun olin kattomassa systerin peliä perjantaina. Jotenkin sitä pääsee yllättävän kovaan pelifiilikseen, vaikka katsojia on ehkä sata ja et ymmärrä koko lajistakaan ihan hirveesti. Toisin kuin perjantaina, kun äiti tulee. Katsojia on varmaan yksi, mutta ainakin lajiymmärrys on äitillä samanlainen lentopalloa kohtaan kuin mulla salibandya kohtaan. No anyway, tulin myöhässä paikalle, enkä ollut varma kumpi joukkue on siskon. Muistin, että sinivalkoinen, mutta toiset pelas valkoisessa ja toiset sinisessä, joten ei juuri auttanut. Oon sentään ylpee, että muistin sen vaihtaneen joukkuetta joku aika sitten, enkä enää kysellyt M-Teamia. Bongasin siskon ja sen kaverin rusketusten perusteella ja olin auttamattoman ylpeä itestäni kun tunnistin viis kenttäpelaajaa. Siis ihan totta, ootteko koskaan käyneet kattomassa nuorten naisten salibandya? Niillä on kaikilla pitkä tukka ja panta ja ne näyttää ihan samalta kaikki. Hyvä ku omaa verta ja lihaa tunnistaa sieltä kentältä. Otan yleensä tavoitteekseni yleisössä olla ottamatta yhteen kenenkään kanssa ja olla nolaamatta siskoa. Yhdessä pelissä pari vuotta sitten feilasin molemmat yritykset. On jotenkin hellyyttävää ku jotkut vanhemmat ottaa noi liigapelit kuin jotkut olympialaiset ja puusilmää lentelee tuomareille ja kommenttia vastustajalle. Mun jalkapallofani ystävä, joka on kattonut futista aika monessa paikassa, nauroi joskus muutama vuosi kaksinkerroin kun oltiin kattomassa jotain finaalipelejä. Ei ollut kuulemma arvannut, että kovimmat meiningit on 14-vuotiaiden mimmisäbässä.

Perjantaina käytin erätauot siihen pohtimiseen, että toivottavasti Dante haluaa pelata jotain joukkueurheilua. Musta on kiva kattoa pelejä, jos kentällä on joku oma. Huvitin itseäni miettimällä, miten paljon D häpeää äitiään (ja tätejään ja mummojaan), jotka todennäköisesti on vähän raskaita hänen urheilutulevaisuuden katsojina. Huom. mun ajatuksissa se joukkueurheilu on jo siis tapahtumassa. Ollaan myös itse asiassa tehnyt ajatustyön valmiiks. Koripallo tai lentopallo. Jalkapallo on ihan jees, mutta se on paljon loukkaantumisriskimpi. D on aika pitkä ja kaikesta päätellen tulee olemaan melko pitkä poitsu, joten koris ois hyvä. Täti on entinen maajoukkuekoripalloilija, joten se sai kannatusta. Lentopallo on itse asiassa varmaan turvallisin, kun ei ole kontaktia juurikaan, mut on hyvä olla vaihtoehtoja. Jääkiekko ollana äänestetty ulos kamojen raahaamisen, jäävuorojen yms. sellaisen takia. Koripallo sitä paitsi on kansainvälinen, sitä voi pelata vaikka päätyis joskus haluamaan ulkomaille. D on varmaan ylpeä, kun äiti on tehnyt ajatustyön valmiiksi jo tässä vaiheessa. Ja tätä ajatuspoukkoilua ei missään nimessä kannata lukea pilke silmäkulmassa, sillä se on kirjoitettu kuolemanvakavalla otteella. No joka tapauksessa, siinä mun mielikuvitusharjoituksissa mietin, miten oon yks niistä sivistyneen oloisista lätkä/säbä/koris-mutseista, jota D ei häpeäisi. Vähän veikkaan, että tuun epäonnistumaan. Onko väärin toivoa, että lapsi haluaa pelata jotain? Musta olis vaan niin siistiä olla kattomassa sitä. Ei niinkään siinä 4-v vaiheessa, kun ne kaikki juoksee saman pallon/kiekon perässä, vaan sitten joskus kun siinä alkaa olla jo jotain järkeä. Muistelen näitä mielikuvaharjoituksia varmaan lämmöllä kun D päätyy soittamaan huilua tai kelkkailemaan. Ei siinä, kyllä mä ne huiluesityksetkin kävisin katsomassa.

Mun piti oikeastaan tulla kirjoittamaan, että sori, mun aivot on edelleen lomamodessa tai syväjäätyneet tämän kylmään kotiSuomeen paluun myötä, mut se selvinnee myös tästä postauksesta noin muutenkin? Ootte toivonut mun höpöttelypostauksia, joten tällä erää olisi tarjolla mun  upeita ja mahtavia ajatuksia, palataan huomenna jollain fiksummalla :D 

P.S. Tää päämäärätön postaaminen aamuyhdeltä on itse asiassa vielä terapeuttisempaa kuin lattian hinkkaaminen. Mun pitäis ehkä kokeilla öisin nukkumista, mutta D hemmottelee meitä nukkumalla pitkiä öitä, joten otan kaiken ilon irti tästä mun yökukkumisesta.

32+

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Jabba Wednesday, January 31, 2018 at 08:08

    :D Huomenia! Vähän pyryttää näemmä muillakin näin tammikuun pimeydessä ja aurinkoreissun jälkeen, lohduttavaa! Yritä muuten tosiaan ohittaa lapsen harrastuksena se futis jos pystyt, jossain turnauksessa näin et vastustajajoukkueen vanhemmilla oli yhteiset T-paidat ja liput, erilaiset tanssikoreografiat (sis. kunniakuja niille itselleen) ja kalkkunahuuto joka väliin. Meinasin vetää makkarakaffet väärään kurkkuun. Ihan parasta viihdettä tosin!

  • Reply KatieSusanna Wednesday, January 31, 2018 at 08:50

    Mäki pesen beauty blenderini jokasen käyttö kerran jälkeen :D Ja itse asiassa pesen jokasen käyttö kerran jälkeen myös ne siveltimet, joilla oon käyttäny voidemaisia tuotteita ja puuterimaisilla tuotteilla käytettyjä siveltimiä pesen kerran viikossa. Olin itekkin aiemmin laiska pesijä, mut sit löysin beauty blenderin oman blenderclenser solidin ja sivellinten pesumaton ja rakastuin sivellinten pesuun. Enää en voi olla pesemättä niitä säännöllisesti :D

  • Reply Rosa Wednesday, January 31, 2018 at 08:53

    Ihana! Ei mulla muuta. Tsemppiä lomaltapaluuseen :)

  • Reply Katja Wednesday, January 31, 2018 at 09:41

    Ootan innolla podcasteja, niin mielellään lueskelen aina postauksia että podcastit on kiva laittaa vaikka ruokaalaittaessa taustalle pyörimään :)

    Tuli mieleen, että näin raskaana olevana, olen lukenut mungobabyn jokaisen postauksen varmaan satakertaa, että sä voisit ihan hyvin kirjoittaa raskaus/ensimmäinen vauvavuosi kirjan! Sulla on jo valmista dokumentointi materiaalia ja sulla on hyviä ajatuksia sekä lämmin ja kannustava tapa lähestyä koko vauva aihetta. Itse ostaisin kirjan hetimiten!

    Tsemppiä pimeyteen, kyllä se valo sieltä taas ihan yllättäen tulee :)

  • Reply Tinsku Wednesday, January 31, 2018 at 10:49

    Heh. Mä muistan kun meilläkin ajateltiin vähän valmiiksi näitä lapsen harrastuksia :) Oltiin sitä mieltä että missään nimessä ei ainakaan jääkiekkoa eikä jalkapalloa. Molemmat vie niin paljon aikaa. Jalkapallo on kesäharrastus ja meillä on kesällä niin paljon kaikkia reissuja ym. ettei onnistu millään. Ja jääkiekko on niin kallista ja hallissa on kylmä :)

    No, lopputulos on se, että lapsi harrasti kolme vuotta salibandya, mutta innostui sitten jalkapallosta koska moni luokkakaverikin pelasi. Eli nyt treenataan kolme krt/vko + pelit päälle. Ja me molemmat vanhemmat innoissamme siellä kentän laidalla niin harkoissa kuin peleissäkin. Mies apuvalmentajankin aika usein. Ja sekin valkeni että jalkapallo ei todellakaan ole mikään kesäharrastus. Heinäkuu on taukoa ja muuten pelataan läpi vuoden. Ja maksaa kyllä meillä melkein saman kuin jääkiekkokin :D

    Näin ne muuttuu ajatukset ja suunnitelmat. Tärkein on tietysti että lapsi saa harrastaa sitä mitä tahtoo ja vanhemmat siinä kannustaa.

    Mutta onhan se ihan totta että (joukkue)urheilu kehittää niin paljon muutakin. Energinen poika saa purkaa aktiivisuuttaan liikuntaan ja koulussa jaksaa sitten paremmin keskittyä. Sosiaaliset taidot kehittyy, oppii sietämään pettymyksiä ja asettamaan itselleen tavoitteita.

  • Reply Krista Wednesday, January 31, 2018 at 11:59

    Haha, musta tälläset postaukset sulta on aina ollu ihan parhaita! :D ihanaa pilke silmäkulmassa höpöttelyä millon mistäkin, näistä tulee itelle jotenkin hirveen hyvä mieli :D kiitos siis tästä pläjäyksestä, oli hauska lukea aamukahvia hörppiessä!

  • Reply ems Wednesday, January 31, 2018 at 12:47

    Ei ole ollenkaan hassua/typerää suunnitella lastensa harrastuksia. Itsekin teen niin, vaikka lapsia ei edes toistaiseksi ole. Harrastuksista oppii monenlaisia asioita, ja (itse joukkueurheilijana) ajattelen, että liikuntaharrastus tukee parhaiten lasten kasvamista terveellisiin elämäntapoihin. Joukkueharrastus taas tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä, erilaisuuden sietämistä, yhteistyökykyjä yms. Pidempään jatkunut urheiluharrastus opettaa myös sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä.

    Lisäksi, vaikka lapset toki innostuvat erilaisista asioista, pitäisin todennäköisempänä, että he tykkäävät sellaisesta harrastuksesta, mihin heidät on viety, kuin että he innostuisivat itsekseen lajista, jota eivät ole koskaan kokeilleet. Itse olen harrastanut korista koko elämäni ja vaikka nyt rakastan lajia, on sen aloittaminen aikanaan johtunut siitä, että isänikin on pelannut ja sen vuoksi kuskannut minua harjoituksiin, ei siitä, että olisin ollut jotenkin erityisen innoissani juuri koripallosta.

  • Reply Silja Wednesday, January 31, 2018 at 14:07

    “Näin äitinä jotenkin kaikki kohtuaddiktiot on kuitenki vähän ottanu takapakkia.” Apua mulla meni hävettävän kauan aikaa kun yritin miettiä että mikä on kohtuaddiktio :D Ehkä kuitekin vaan lohtuaddiktio.

    • Reply Anna Wednesday, January 31, 2018 at 14:21

      :D :D :D Hups :D

  • Reply Mariaa Wednesday, January 31, 2018 at 18:25

    Siis mä pesen kerran viikossa mun siveltimet, koska oon sitä kansaa – jonka iho on herkkä. Näppyä puskee heti, jos meikkaan likasilla siveltimillä. Tosin, käytän mineraalimeikkipuuteria, joten suurin osa siitä puuterista päätyy kasvoille, kun sivellin on aika paksukarvanen. Joten lucky me :D

  • Reply Jenni Wednesday, January 31, 2018 at 21:05

    Kiitos illan nauruista, piti jotku kohdat lukea ihan toiseen kertaan että sai nauraa uudestaan samalle asialle :):) Ehkä ihanin lukea näitä päättömiä höpöttelyjä. :)

  • Reply Carla Wednesday, January 31, 2018 at 23:05

    Tällaisia postauksia vaan lisää! On hauskaa kuulla, etten ole ainoa jolla matkalaukku alkaa kuulua olkkarin sisustukseen pitkän reissun jälkeen… Just tällasista jutuista tulee sellasta armollista ja rentoa kuvaa bloggaajasta täydellisten insta-kuvien vastapainoks! Tsemppiä arkeen paluuseen ja hei, todellakin on sallittua “vaan” nauttia kotiäitiyden arjen tavallisista hetkistä!! Sekin on taito sinänsä että niitä osaa arvostaa <3 Kyllä niitä to do-listoja taas ehtii. :)

  • Reply Tiina Thursday, February 1, 2018 at 09:10

    Noi hedelmäkuvat on ihania, niin raikkaita ja kivat värit :)

  • Reply Tiina Thursday, February 1, 2018 at 11:15

    Ihan sairaan hauska höpöttelypostaus! Podcasteja ja videoita odotan innolla. :)

  • Reply Emma Thursday, February 1, 2018 at 17:14

    Haha, tää postaus on super, parasta tajunnanvirta kirjoittelua! 😂 Ei pienet kirjoitusvirheet (esim. heti otsikossa :D ) haittaa.
    Joo, toi jalkapallo on kyllä paha laji, sitä pelasin itse 7 vuotta ja enemmän mulla siinä sattu kuin samassa ajassa ringetteä. Nilkkojen nivelsiteet ja vinoon kasvavat varpaankynnet muistuttelevat siitä ajasta. Maalivahtina sain myös ranteet paskaksi ja nenän murrettua kerran 😁 Jääurheilussa on niin paljon enemmän varusteita, ettei siinä satu niin helposti,vaikka koliseekin.
    Pakko myös kommentoida tuota huutokannustamista, itse sain siskoltani valitusta siitä, ettei hän halua tulla minun pelejä katsomaan, koska mä huudan siellä kentällä muille niin kovaa! Hups.. 🙈

  • Reply Savon Saturday, February 3, 2018 at 14:02

    Tämän postauksen inoittamana pesin sudit, edellisestä kerrasta oli varmaan sellaiset 2 kk aikaa.

    Olen myös suunnitellut tulevan lapseni (??) harrastuksia valmiiksi ja päätynyt siihen, että pitää olla joukkueurheilua, mutta mahdollisimman edullista. Ideoita?

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post