Yearly Archives

2018

Mielipidemaanantai – Raha-asiat ja säästäminen

Raha-asiat ovat kovasti aina tabuja suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä on onneksi mielestäni hieman muuttumassa. Todella hitaasti ja pikkuhiljaa. Olen itse asiassa usein huomannut sen, että vähemmän tienaavat ovat avoimempia tuloistaan ja rahoistaan kuin paremmin tienaavat, ja olen välillä miettinyt, että johtuuko se tietynlaisesta syyllisyyden tunteesta, mitä paremmin tienaavat kantavat. Törmään usein asenteeseen, jossa ajatellaan jonkun työn olevan riittämättömän tärkeä ja tarpeeksi vaativa tiettyyn palkkatasoon. Itsekin syyllistyn ajoittain tähän ajatteluun. Loppujen lopuksi olisi kuitenkin kaikkien kannalta parempi, jos olisimme avoimempia tulotasojen suhteen. Ei marraskuussa julkaisemalla nimikohtaiset palkkatiedot, vaan puhumalla avoimemmin ylipäätään palkkauksista eri aloilla. Kun olen viime aikoina mielenkiinnostakin seurannut hieman alani työpaikkoja, olen huomannut, etten tiedä yhtään, millaisia palkkoja mikäkin työtehtävä saa.

Mä oon ollut raha-asioissani aina melko höveli. En oo koskaan ollut kovin säästeliäs ihminen, enkä ole arvostanut paksuja lompakoita tai suurinumeroisia pankkitilejä. Toki pidän rahasta, se tuo niin paljon vapauksia ja mahdollisuuksia elämään. Mutta nimenomaan pidän niistä rahan mahdollistamista asioista, en tietystä numerosta tililläni. Pitkäjänteinen säästäminen on mulle aika viimeaikainen juttu, ja se aiheuttaa kaksijakoisia fiiliksiä. Toisaalta häpeillenkin mietin, että olisi pitänyt aloittaa aikuismainen säästäminen jo paljon aiemmin, mutta toisaalta olen ylpeä siitä, että olen kulkenut omaa polkuani, matkustanut, nähnyt ja mennyt. Osakemarkkinat ovat minulle edelleen aikamoinen mysteeri eikä minulla koskaan ollut ASP-tiliä. Siinä kokee aina välillä jotenkin epäonnistuneensa tällä sektorilla. Kunnes ymmärrän, että tuo epäonnistumisen fiilis on vaan yhteiskunnan luoma ajatusmalli, jossa tietyt asiat ovat haluttavia ja toiset eivät. Mä en oo nuorena säästänyt pitkäjänteisesti unelmiini, mä olen vähän riskilläkin toteuttanut niitä.

Nykyisin tilanne on eri. Suunnittelen talouttani ja peräti nautin siitä. Continue Reading

9+

Ajatuksia auringonotosta

*Sisältää kaupallisen yhteistyön Swiss Clinicin kanssa

Yksi asia, joka on muuttunut lapsen saamisen myötä tosi radikaalisti, on mun suhtautuminen rusketukseen ja auringonpalvontaan. Eräs lukijani pyysi mua kirjoittamaan aiheesta, ja nyt kun lämpömittari näytti tänään 27 astetta, oli musta aika hyvä hetki käsitellä tätä ajatusta.

Mä rakastin ennen auringonottoa. Reissasin ympäri maailmaa auringon perässä ja vietin tunteja uima-altailla ja rannoilla. Mitä ruskettuneempi, sitä parempi. Toki rusketus luo illuusion hoikemmasta kropasta ja iho näyttää meidän länsimaisten silmään usein kauniimmaltsa ruskettuneena, mutta nykyisin en pidä sitä monellakaan tapaa tavoittelemisen arvoisena asiana. En ainakaan auringosta saatua rusketusta. Moni asia vaikuttaa siihen, miksi en enää ota aurinkoa. Tärkeimpänä se, miten olen lapsen myötä sisäistänyt sen vaikutuksen ja riskit. En uskalla. Haluan olla mahdollisimman hyvä äiti lapselleni mahdollisimman pitkään, joten turhat riskit kuolemanvaarallisista sairauksista käväisevät mielessä ihan eri tavalla kuin ennen. Ruskettuminen ei mun kirjoissa oo millään lailla melanooman arvoinen juttu, joten auringonpalvonta on jäänyt sen takia täysin pois.

Mutta on siihen selvä konkreettinekin syy. Lapsen kanssa on ensinnäkin hyvin hankalaa “ottaa aurinkoa”, eli maata aurinkotuolissa tekemättä mitään tai jotain lukien. Lapsi haluaa temmeltää ja mennä ja mä haluan puuhailla hänen kanssaan. Ja koska lapsen iho on hentoa ja palaa helposti, on varjo ystävämme ja paras paikka leikeillemme. En halua ottaa mitään riskejä muksun kanssa. Continue Reading

10+

Ystävyys ja ennakkoluulo

Oon usein miettinyt aikuisiän ystävyyssuhteita. On ystäviä, jotka ovat kulkeneet lapsesta asti mukana. On heitä, jotka ovat tarttuneet elämän polulta joskus koulutiellä ja jääneet siihen rinnalle kävelemään. On heitä, jotka on tavannut vasta aikuisena ja löytänyt sielunkumppanin näistä ihmisistä. On ystäviä, jotka joskus olivat tärkeitä, mutta ovat myöhemmin satuttaneet lujasti tai muuten vaan hiipuneet elämästä. Koen, että ystävyyden päättyminen on luonnollinen asia. Elämässä ei oo aikaa ja mahdollisuuksia syviin ihmissuhteisiin liian monen ihmisen kanssa kerralla. Joskus ihmissuhteet eivät jossakin vaiheessa enää ole sen arvoisia. Mun lähipiiri on jo olemassa, se on vahva, se on luotettava ja se on todella lämmin, rakastava ja luja. Siihen ei pääse helposti, koska en etsi siihen lisää palasia, mutta aina välillä eteen osuu timantti, jota saa onneksi kutsua myöhemmin ystäväksi.

Mä oon itse asiassa vähän sellanen ystävyys -ihminen, en kaveruus -ihminen. Joskus nuorempana mulla oli paljon kavereita ja vähän ystäviä. Nyt musta välillä tuntuu, että ystäviä on enemmän kun kavereita, sillä kaverit ovat karisseet pois, ystävät ovat pysyneet.

Mun ei oo helppo ystävystyä. Monesta syystä. Halu on yksi suuri tekijä. Mä en usein edes halua ystävystyä uusiin ihmisiin. Mä meen ystävyyksissäni niin syviin sfääreihin, panostan siihen ihmissuhteeseen ja otan sille aikaa ja vaivannäköä. Ei mulla oo resursseja tehdä sitä monelle täysillä. Ja jotta mä panostaisin ihmissuhteeseen, pitää sen olla mulle oikeasti merkittävä. Koska kun antaa paljon, ja toinen rikkoo sen kauniin ystävyyden, on se oikeasti aika rankkaa. Ihmisen pitää olla siis sen riskin arvoinen. Oon joka ikinen päivä onnellinen siitä, että mulla on mun mielestä, mun tarpeisiin, tosi paljon ihania ystäviä. Eri elämän vaiheilta, eri elämäntilanteissa olevia, erilaisia persoonia, eri puolilla maailmaa. Tunnen kuitenkin turvallisuutta ja rakkautta joka päivä elämässäni sen takia, että tiedän heidän olevan olemassa. Meillä on kotona aina viilattu sitä, että tärkeimmät ystävät ja läheisimmät ihmiset löytyy perheestä. Äitini on hyvin läheinen sisarustensa kanssa ja niinpä meille on alusta asti näytetty malli, jossa sisarukset ovat ystäviä, eivät verisukulaisia. Siinä missä ystävät on perhe, jonka valitsee, on myös valinta, onko perhe ystäviä vai ei. Me ollaan valittu, Continue Reading

36+