Varmuuden muuttumisesta // Lempäälä

Olen miettinyt usein bloggaamista ja epävarmuutta. Muistan bloggaamiseni alkuvaiheessa usein sanoneeni olevani tosi varma ihminen, eikä minulla juuri ole epävarmuuksia. Olin mielestäni itsevarma. Olen miettinyt, olenko enää itsevarma. Paljon asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että olen kyllä itsevarma, mutta varmuus on muuttunut ja tietyllä tapaa bloggaaminen myös syö ihmisen itsevarmuutta.

On aika rankkaa olla jatkuvasti arvostelun kohteena. Niin hyvän kuin huonon. Kaikkien kauniiden ja imartelevien kommenttien jälkeen tuntee itsensä ihan huijariksi kun hiihtää lähiSiwaan verkkarit jalassa ja ihan ryönäisenä. Kaikkien haukkujen ja ulkonäkökritiikin jälkeen alkaa itsekin miettimään välillä, että onko kritiikille sijaa, vai näytänkö edelleen kivalta. Olen onneksi saanut sen verran itsevarmuutta ruokkivan kasvatuksen, etten anna tuntemattomien haukkujen vaikuttaa itseeni, vaan katson itseäni vain omin silmin ja omin tulkinnoin. Läheisteni mielipiteet ovat toki myös tärkeitä, mutta jos minä haluan pukea punaista ja muut toivovat minun pukevan sinistä, puen siltikin punaista. Koska minä olen minun elämäni tärkein ihminen, jota miellyttää.

Kuitenkin blogi lisää epävarmuutta monin eri tavoin. Se haavoittuvuus tuntemattomien edessä on vain yksi osa koko palapeliä. On esim. melko brutaalia julkaista itsestään otoksia joka ikisessä elämänvaiheessa ja monta vuotta putkeen. Kaikki epäonnistuneet hius- ja meikkikokeilut ovat koko kansan nähtävillä vuosien varrelta. Ennen kaikkea ne ovat oman itsensä nähtävillä. Sitä tulee välillä lyötyä kämmentä otsaan ainoana ajatuksena sellainen mitämäoikeinajattelin. Vielä enemmän epävarmuutta kasvattava tekijä on tietyllä tapaa ne onnistuneimmat otokset. On aika julmaa katsoa omia kuvia vuosien varrelta, ja ajalta jolloin oli nuori, hoikka ja tosi kivannäköinen. Niitä kun selaa kotona pastaturvotuksen keskellä meikittä ja silmäpussit polvissa roikkuen, voi itseinho riipiä hetken jos toisen.

Tietyllä tapaa mä olen nyt vähemmän itsevarma kuin aloittaessani bloggaamisen. Ei se ehkä varsinaisesti liity vain bloggaamiseen, vaan tietynlainen nuoruuden röyhkeys on vähentynyt ja on alkanut katsomaan maailmaa, ja itseäänkin, paljon kriittisemmin. Se epävarmuus ei ole niinkään tätä hetkeä kohtaan, vaan sellainen yleinen rauhottuminen ja ajatusmaailman muuttuminen on saanut näkemään itsensäkin eri tavalla. Eri asiat ovat nyt tärkeitä ja oman itsensä näkee niiden kautta eri tavalla. Yksi hienoimpia ajatuksia mielestäni on netissä pyörivä meme, joka on vapaasti käännettynä: “Jos koko maailma muuttuisi sokeaksi, kuinka moni pitäisi sinua kauniina?”. Luulen, että iän ja muuttuvan elämäntilanteen mukana on tullut tavoitteeksi enemmän ja enemmän olla kaunis sokeille. Olla hyvä esimerkki lapselle. Jos nuorempana oli tärkeää, miltä julkisivu näytti ulospäin, nyt miettii, millä tolalla on perusta ja sisältö.

Kun muutimme uuteen kotiimme, meillä oli ulospäin pari kuukautta aikamoinen kaaos. Autokatoksessa oli vanhoja parketteja ja puoliksikasattuja huonekaluja ja työkaluja ja sahanpurua ja mitä vielä. Välillä naurettiin, että mitähän naapurit ajattelee, meininki oli aika hobo. Pikkuhiljaa se kaikki selkeni, mutta piha ja sen ympäristö oli viimeisenä “valmiita”. Pahvit ja rojut heitettiin autokatoksen ajattelematta, miltä talomme näytti ulospäin. Työstimme sitä sisältä päin. Koti ja kaikki siellä sisällä oli tärkeintä saada kuntoon. Tietyllä tapaa tämä kuvastaa sitä ideologiaa, mikä on itseäkin kohtaan nykyään. Se ulospäin näkyvä kuori on aivan erilainen ja tärkeintä on sisäisen fiiliksen tuntuminen hyvältä. Ja se onkin paljon vaikeampaa. Luonnetta ja persoonaansa kun ei voi mitata likeilla tai edes kehuilla. On osattava pitää itseään hyvänä ja oikeasti oltava sinut itsensä kanssa. Sen oman hyvän olon ja itsevarmuuden rakentaa pitkälti sille, mikä on olo sisällä. Onko onnistunut olemaan paras versio itsestään. Toki edelleen pinnallisen ulkonäköasiat ovat tärkeitä, mutta ne eivät enää ole itsevarmuuteni rakennuspalikoita.

Olen onnellinen, että bloggaamisen aloitettuani olin vahvalla itsetunnolla varustettu nuori nainen, jolla oli koko maailma valloitettavana omasta mielestä. Minulla oli joku nuoruuden suojakilpi silloin. Jos alkaisin nyt bloggaamaan, hajoaisin touhuun varmaan alle vuodessa. Bloggaamisen alkutaipaleeni opetti minut kasvattamaan kovemman kuoren ja nykyisin osaan luovia bloggaamisen negatiivisten juttujen läpi hyvinkin helposti.

Minusta on jännä, että nuorempana monet hokivat, että ikä tuo itsevarmuutta. Mun mielestä ikä päinvastoin karsii sitä nuorta röyhkeyttä, joka tietyllä tapaa loi hälläväliä-asennetta ja sellaista raudanlujaa itsevarmuutta. Toisaalta, ehkä itsevarmuutta on erilaista. Sellaista äänekästä, röyhkeää ja in your face -asennetta ja sellaista hiljaista, rauhallista omat rajansa tuntevaa itsevarmuutta. Ehkä tämä “aikuisempi” itsevarmuus on myös tiedostavampaa, omat rajat tuntevaa ja elämänkokemuksen kyllästämää. Se ymmärtää, että itsevarmuus ei ole sitä, ettei välitä muiden mielipiteistä, vaan sitä, että muiden mielipiteillä on arvoa, mutta omaa mielipidettä ei saa unohtaa. Ehkä se ymmärtää, että kaikkia ei voi miellyttää, mutta lopuillekaan ei tarvitse haistatella. Ehkä se aikuinen itsevarmuus ymmärtää, että täydellisyys ei ole todellisuutta vaan todellinen itsevarmuus hyväksyy myös virheet ja huonot puolet.

Blogi pakottaa vuosien aikana pyörtämään puheita, ottamaan takaisin sanomisia ja vähintäänkin nolostumaan hieman nuoruuden naiiviudelle. Olen välillä miettinyt vanhoja ajatuksiani ja pyöritellyt silmiäni niille. Mieheni kutsuu näkyä Vanhasen auringonlaskuksi ja -nousuksi :D Niitä on nähty aika paljon kun olen miettinyt miten olen asiat ilmaissut. Vaikken seiso enää kaiken sen takana, mitä joskus sanoin, seison sen takana, että sen sanominen ei ollut virhe. Vaikka mielipiteeni asiaan on muuttunut, ei se tee mielipiteeni sanomisesta väärää. Mielestäni tarvitaan enemmän vaikuttajia, jotka uskaltavat edelleen sanoa ääneen mielipiteensä, senkin joka poikkeaa valtavirrasta. Ja mielestäni on vain normaalia, että mielipiteet muuttuvat vuosien karttuessa. Ikä ei itsessään tuo muutosta, vaan elämänkokemukset, joita iän mukana kertyy.

Ja kyllä, asiasta sanottiin mulle blogin alkuaikoina satoja kertoja. “Sitten kun olet vanhempi…”. Blaa blaa blaa. Nuorelle nuo neljä sanaa on selvä punainen vaate. Ei pidä olettaa, mihin suuntaan ajatukset muuttuvat ja jokaisen on elettävä ja kasvettava itse, oppiakseen asioista ja muuttaakseen mieltään. “Näätpähän sitten…” kaltaiset toteamukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Nään sitten kun näen.

   

MANGO takki
ACNE neule
RIVER ISLAND nahkahousut
CHANEL Boy laukku
TIMBERLAND kengät
CHANEL rintaneula

Kun kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisestä blogikirjoituksestani, on sorvin ääressä bloggaaja, joka on varmasti muuttunut vuosikymmenen aikana valtavasti. Vähemmän itsevarmaksi tavallaan. Tai ainakin hyvin erilaisen itsevarmaksi. Sellaiseksi, joka edelleen pukeutuu punaiseen, mutta on kiinnostunut tietämään, miksi muut haluaisivat minun pukeutuvan harmaaseen. Sellaiseksi, joka ei enää kuvittele olevansa täydellisen hyvä. Sellaiseksi, joka ymmärtää omat rajallisuudet ja epätäydellisyyden, mutta niistä huolimatta pitää itsestään valtavasti. Sellaiseksi, joka tiedostaa omat virheensä, mutta kokee silti olevansa paras mahdollinen minä. Ainakin juuri tällä hetkellä.

36+

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Milla Saturday, November 4, 2017 at 21:51

    Aivan upeat nää kuvat! 😍😍 Kaunis asu ja meikki näyttää todella hyvältä. 👌🏻 Mukavaa, et jaat ajatuksia asiasta kuin toisestakin täällä blogin puolella, tuovat syvyyttä blogiin kauniiden kuvien rinnalla. 😊

  • Reply Eveliina Saturday, November 4, 2017 at 21:51

    Fiksua pohdintaa. Mutta sen sanon, että kaikki kehut mitä blogin kautta saat, ovat varmasti totta :) Luulen, että suurin osa ihmisistä ymmärtää kyllä lähikauppalookin ja oman itsensä olemisen eron verrattuna blogiminään. En usko, että moni muukaan jakaa itsestään ja arjestaan sitä kaikkein tavallisinta ja aidointa. Ja toisaalta, miksi olis edes tarvetta? Ihmiset ettii somesta/blogimaailmasta niitä juttuja, jotka saa haaveilemaan! Ei niitä tavallisia asioita, joita meiltä kaikilta löytyy entuudestaan.

  • Reply Meigä Saturday, November 4, 2017 at 22:07

    Heh ite huomannu että ikä tuonu enemmän epävarmuutta mitä nuorempana ei ollu. Epäonnistuneita ihmissuhteita, nyt kolmenkympin rajapyykin ylitettyä ei voikkaan syödä enää mitä mieli tekee, paino nousee lukuihin missä ei koskaan ollu, ihon kunto mennyt huonompaan yms yms.. epävarma omasta ulkonäöstä eikä yhtään tyytyväinen. Jännä. Kuvittelin aina että kävis toisin päin ja ikä tois varmuutta mutta kävi toisin päin. Nuorempana oli paljon tyytyväisempi itteensä

  • Reply rar Saturday, November 4, 2017 at 22:23

    Aikuisemman (25v vasta, mutta selkeä ero aiempaan) itsevarmuuden tunnistaa välillä helposti nuorempien joukossa. Vaikka aikuisena iän merkitys pienenee porukassa, on hetkiä, kun huomaa kuinka eri tavalla ajattelee yleisesti nuorempiin verrattuna. Ei tarvitse enää murehtia kuinka monta tykkäystä saa, mitähän uskaltaa kaverille sanoa, saikohan joku poika nyt musta ihan väärän kuvan, onkohan sääret sheivattu, miltä mä näytän muiden mielestä baarissa, jne. Noina hetkinä ymmärtää, kuinka ihanan vapauttavaa on, ettei enää tarvitse koko ajan murehtia turhanpäivisistä jutuista. On oppinut ymmärtämään sen, ettei ketään muita kiinnosta miltä sun sääret näyttää, koska kaikki ajattelevat loppupeleissä eniten itseään ja kipuilevat omien epävarmuuksien kanssa. Mutta kuten sanoit, tällaiset jutut oppii ajan kanssa, ja se on täysin ok.

  • Reply Katri Saturday, November 4, 2017 at 22:36

    Moikka. Tää ei liity tähän postaukseen mutta mistä Chanelin wocista löytyy datecode?

  • Reply Alina Sunday, November 5, 2017 at 09:30

    Olipa upeat kuvat ja alkoi kiinnostaa, voisitko tehdä esim tämän tyyppisestä meikistä postausta? Kiinnostaisi mitä tuotteita käytät. Ihana asu myöskin, toi punainen pukee sua todella hyvin ja sopii jotenkin älyttömän nätisti lumikki-ihon kanssa<3

  • Reply Hanna Sunday, November 5, 2017 at 10:16

    Aivan upeat kuvat! Toi punainen näyttää niin mielettömän kauniilta sun päällä. Ja ai että mä pystyn samaistumaan inhoon tota “sitten kun olet vanhempi…”-lausetta kohtaan. En ehkä tiedä mitään raivostuttavampaa.

  • Reply Anne-Mari Sunday, November 5, 2017 at 12:23

    Vau mikä asu ja varsinkin, mikä teksti! :) Näitä on tosi kiva aina lukea.

  • Reply Merja Sunday, November 5, 2017 at 13:21

    Kaunis yhdistelmä tuo punainen ja harmaa, eikä mallissakaan ole mitään vikaa, näytät tosi hyvältä ja raikkaalta. Punaisen huulipunan merkki ja sävy kiinnostaa, koska metsästän edelleen sitä täydellistä.

  • Reply Minna Sunday, November 5, 2017 at 14:34

    Amen! Kaunis teksti ja kaunis Anna! :)

  • Reply Rosa Sunday, November 5, 2017 at 22:22

    Noita kuvia katsoessa tuli mieleen yks ajatus, sellanen että sinä et ole mikään prinsessa, sä oot nainen kuningatar! Näytät upealta, punainen asu jotenkin sopii itsevarmuus -kirjoitukseen :D Kiitos olemassaolostasi ja yhä vaan paranevasta blogista, täällä ainakin ilmoittautuu yksi fani jolle olet jo vuosia ollut sellainen “what would Anna do” :D huikea nainen. Ulkoisesti ja sisäisesti.

  • Reply Bizou Sunday, November 5, 2017 at 22:26

    Upeita, intensiivisiä ja herkkiäkin kuvia kauniista naisesta. Mukava lukea tällaisiakin ajatuksia. Olen seurannut blogiasi jo alkuajoilta, ja olet ruudun välityksellä nykyään ehkäpä lähestyttävämpi ja samaistuttavampi. Ehkä se on näin kolmekymppisenä jo sitä iän mukanaan tuomaa toisenlaista itsevarmuutta, kun on jo elettyä syvyyttä pohdinnoissa? Kiitos blogistasi, kauniista kuvista (myös suloisista vauvakuvista toisen blogin puolella) ja mielenkiintoisesta sisällöstä (saa rankan arjen keskellä muuta ajateltavaa). Iloista talvea sinulle ja perheellesi :)

  • Reply Nanni Monday, November 6, 2017 at 13:59

    Sun teksteistä paistaa älykkyys, sisäinen kauneus ja vahvuus. Ja upeita kuvia! Oot hieno esikuva, se että sulta löytyy myös se ns normaali puoli tekee susta helpommin lähestyttävän ja jotenkin enemmän todellisen. Pidän siitä miten seisot mielipiteidesi takana, mitä ikinä ne ovatkaan sillä hetkellä. Itsellä monesti ei ole varmaa tunnetta siitä mikä oma mielipide edes on. Arvostan sua korkealle ja kirjoitat kaikista blogeista mun lempitekstit vuodesta toiseen. Vaikutat myös ihanalta äidiltä pojallesi <3

  • Reply Jannie Tuesday, November 7, 2017 at 15:55

    “Se haavoittuvuus tuntemattomien edessä on vain yksi osa koko palapeliä. On esim. melko brutaalia julkaista itsestään otoksia joka ikisessä elämänvaiheessa ja monta vuotta putkeen. Kaikki epäonnistuneet hius- ja meikkikokeilut ovat koko kansan nähtävillä vuosien varrelta.” Aloin tämän kohdan jälkeen miettiä tarkemmin poikaasi, jota olet avoimesti esitellyt blogissasi. Itse ajattelen ja pohdin, että miksi hän joutuu saman myllyn läpi kuin sinä, vaikka itsekin tiedostat julkisuuden brutaaliuden? Mikä saa sinut altistamaan poikasi samalle pyöritykselle kuin missä itse olet? Olet muistaakseni sanonut, että lopetat poikasi kuvien julkaisemin taaperoiässä, kun hän alkaa olla tunnistettavissa, mutta kyllähän poikasi voi tunnistaa muillakin tavoin. Ja mitä vastaat pojalle, jos hän isompana kysyy, että miksi olet julkaissut hänestä puolialastomia vauvakuvia ja kertonut hänen ensitaipaleestaan erittäin yksityiskohtaisesti? Miltä hänestä mahtaa tuntua epäonnistuneet kuvat ja asukokeilut, kun hän kasvaa? Olisi mielenkiintoista kuulla mikä näkökulma sinulla on.

  • Reply Miia Friday, November 10, 2017 at 19:40

    Ihania kuvia, punanen on kyllä niin sellanen voimaväri!
    Mä inhoon tai inhosin teininä niin paljon tota, kun vanhemmat sano tota et ymmärrät, tajuat, näät sitten vanhempana, mutta nyt aikuisempana (26v) todellakin ymmärrän mitä sillä tarkotettiin. :) Ja harmikseni käytän samoja lauseita pikkusisaruksilleni haha.

  • Leave a Reply

    Previous Post Next Post