Fairytale kind of a life

Ihanaa Halloweenia rakkaat lukijat! Halloweenhan on olevinaan vuoden pelottavin päivä, mutta mulla on ollut yksi vuoden positiviisimpia päiviä. Sen lisäksi, että ulkona oli aivan mieletön aurinkoinen keli, koko päivä on mennyt ihan tosi kivasti. Tässä on esimerkki siitä, mitä postaus oikeastaan koskee, sillä joku toinen voisi ajatella, että päivä on ollut älyttömän raskas. Oon herätyksestä asti tehnyt töitä koko päivän, välissä leikkinyt vain Danten kanssa ja käynyt lentopallotreeneissä. Oon saanut ihan tosi paljon aikaiseksi, mutta samalla to do -lista näyttää siltä, että en olisi oikeastaan edes aloittanut. Minä voisin masentua tai kiukustua itselleni todeten, että en taaskaan saanut tarpeeksi tehtyä. Tai sitten voin olla tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi ja todeta, että tämä päivä sisälsi paljon Danten naurua, hauskoja hetkiä ja eteenpäin menemistä. All in all, hyvä päivä.

Sain lukijaltani tänään kommentin, jossa yksi lause oli mielestäni ihan mielettömän hyvin ilmaistu. “Positiivinen asenne sekä armollisuus ja hyväksyntä itseään ja muita kohtaan on tärkeää, ei kannata takertua pikkuseikkoihin.” Aamen.

Törmään aina ajoittain siihen asenteeseen, että minä en voi oikeasti olla onnellinen ja esitän vain onnellista tässä elämässäni, jossa olen jumissa jossain pikkukylässä, enkä elä sellaista elämää kuin oikeasti haluaisin. Samalla itse koen eläväni tietynlaista unelmaa, oman elämäni satua. Olen miettinyt, mistä tulkintaero kiikastaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että syyllinen on mun positiivinen elämänasenne ja se, että haluan nähdä asiat positiivisesti ennemmin kuin velloen negatiivisessa. Todellisuudessa jokainen meistä voi nähdä elämänsä huonona tai olla tyytymätön elämäänsä. Jokaista asiaa voi miettiä monella eri tavalla ja kahta eri elämää vertaamalla löytyy aina joku, jolla on jotain paremmin kuin itsellä. Avain onneen on mielestäni se, että lakkaa vertaamasta. Vertaamasta muiden elämään ja vertaamasta siihen, mitä oma elämä voisi olla. On hyvä pyrkiä aina kohti parempaa ja kehittää itseään ja elämäänsä, mutta miettimällä sitä, mikä kaikki on pielessä, huomaa äkkiä, että kaikki on omasta mielestä pielessä. 

Tällä hetkellä voisin ajatella näin: “Elän kaukana ystävistäni ja läheisistäni keskellä peltoja keskellä ei-mitään ja teen työkseni jotain, missä en ole kehittynyt vuosiin ja mikä ei ole muuttunut vuosiin. Mä voisin juosta tapahtumissa Helsingissä ja käydä kivoissa ravintoloissa ja asua kantakaupungissa, mutta täällä mä olen robottiruohonleikkureiden keskellä pohtimassa sitä, kannattaako hankkia toinen auto vai sähköpyörä. Voisin kipitellä lounailla ja ravintoloissa kavereiden kanssa merkkilaukut olalla viuhuen ja voisin olla tilanteen ja sosiaalisen elämän keskiössä.” Hyi miten oudolta kuulostaa edes kirjoittaa noin. Noin jokou varmasti ajattelee mun elämästä. Että mikä pannukakku, Lontoosta Lempäälään. Mä en todellakaan ajattele niin, ja se ei ole pelkästään elämään positiivisesti suhtautuvan asenteen ansiota, vaan myös sen, että prioriteetit muuttuvat. Ennen Australian ja Lontoon elämääni unelmoin sellaisesta elämästä, jota vietin Ausseissa ja Lontoossa. Nykyään unelmoin hyvin eri asioista.

Mä ajattelen näin: “Mulla on niin ihania ystäviä ja läheisiä, että meidän ihmissuhteet ovat sellaisella tasolla, jolla näemme vaivaa näkemisen eteen ja pidämme paljon yhteyttä muin tavoin kuin näkemällä kahvitteluilla ja lounailla. Näen tilavasta kodistamme kauniin pelto- ja metsämaiseman, ja joka ilta voin nauttia kauniista auringonlaskusta jättikokoisista ikkunoistamme. Teen työkseni jotakin, mikä inspiroi minua päivästä toiseen ja on ollut osa elämääni jo kymmenen vuotta. Koko ajan minulla on mahdollisuuksia kehittyä ja haastaa itseäni ja pian pääsen toteuttamaan näitä uusia haasteita. Minusta on ihanaa käydä Helsingissä vierailemassa ja näkemässä sitä rakasta kaupunkia samalla tietäen, että pääsen kotiin, pois sieltä ahdistumasta yhteiskuntamme lieveilmiöistä, jotka ovat Helsingissä hyvin esillä. Voin elää juuri niin sosiaalista elämää, kuin itse haluan, potematta Helsingin elämäni painetta kohti sosiaalisen elämän vauhdikkuutta ja loputtomia tilaisuuksia ja tapahtumia. Minulla on turvallinen ja mukava taloudellinen tilanne, ihana koti, maailman upein pieni perhe ja ihanat ihmiset lähipiirissäni. Olen terve ja voin erittäin hyvin.” Samaan hengenvetoon voin myöntää, että jos olisimme päätyneet elämään kahdestaan Helsinkiin, eikä meille olisi vielä siunautunut vauvaa arkeamme sulostuttamaan, ajattelisin silloin todennäköisesti niin, että Helsinki on maailman ihanin kaupunki, on ihanaa juosta sosiaalisissa tilaisuuksissa ja nauttia kahdenkeskeisestä ajasta. Jos me oltais päädytty jotenkin vaikkapa ulkomaille minä rakentamaan uraa ja tekemään mitä minä haluan, hehkuttaisin todennäköisesti sitä maailman parhaana elämänä. Mutta kun sellainen mä olen! Mulle mun oma elämä on maailman paras, vaikka se ei aina muista tuntuisikaan siltä. Vaikka se ei olisi sellainen kuin olen unelmoinut ja suunnitellut, tai vaikka se menisikin aivan toisin kuin alunperin halusin. Tässä se nyt on, tämä oma elämäni ja en voi sitä vaihtaa. Voin vaihtaa vain sitä, miten suhtaudun siihen.

Kyse ei kuitenkaan ole mistään harjoitellusta mindfuckista, jolla aivopesen itseäni. En herää aamuisin surullisena, että tässä sitä ollaan ja sitten tsemppaan itseäni ajattelemaan, että onhan tää tosi kiva. En huijaa ketään, koska en huijaa itseänikään. Minä todella vaan pidän elämästäni. Olen miettinyt, mistä elämänasenteeni on peräisin ja nyt kun olen viettänyt enemmän aikaa äitini kanssa, olen tajunnut, että se on tullut kyllä äidinmaidossa. Äitini on sellainen hauska persoona, joka ei kyllä vähästä tai kovin paljostakaan hätkähdä. Kun olin nuorempi, siskojeni ollessa ihan pikkuisia, äitini teki kahta osa-aikaista työtä, hoiti esimerkillisesti kahta lasta ja samalla vielä vieraili kolme kertaa viikossa pitkiä pätkiä hoitokodissa asuvan äitinsä luona ja piti tämän asioista huolta. En vieläkään ymmärrä, miten hän sen teki, mutta ennen kaikkea en ymmärrä, miten hän ei koskaan valittanut tai ollut negatiivinen. Hän oli aina iloinen ja menevä. Aina nauroi paljon ja kovaäänisesti ja vitsaili jokaikinen päivä sarkasmilla tai itseironialla vitsejä höystäen. Äitini elämä on ajoittain ollut rankkaa ja vaikeaakin, mutta hän on silti äärimmäinen positiivinen ja optimistinen ihminen. Jotenkin tuo asenne on ehkä tullut kasvatuksessa, koska mä tuppaan aina seilaamaan purjeet auki kohti uusia seikkailuja, enkä anna vaikeuksien tai negatiivisten asioiden lannistaa. Ennen kaikkea mulla on ihan ihmeellinen taito nähdä asioissa se positiivinen puoli. Joku voi pitää sitä itsehuijauksena, mä en yhtään näe sitä sellaisena. Mä pohdin asian läpi, fiilistelen sitä, ja mietin, miten suhtaudun siihen. Ja sitten löydän siitä tilanteesta ne positiiviset puolet. Lähes joka tilanteessa on sellaisia.

Mä katson omaa elämääni ja näen sen mielenkiintoisena ja erikoisena satuna. Mä saan elää joka päivä, mikä on jo sinällään enemmän kuin joillakin. Mä saan jakaa elämääni maailman ihanimman pojan ja maailman rakkaimman miehen kanssa. Kaikki muu siihen päälle on vielä jatkuvaa bonusta.

Olen miettinyt, mikä saa minut toimimaan ja ajattelemaan näin ja olen jakanut sen muutamaan osaan.

Arkinen turva. On ehkä hassua aloittaa tämä listaus taloudellisella osalla, mutta se on loppujen lopuksi sellainen asia, joka vaikuttaa todella paljon. Mun taloudellinen tilanne on mukava ja minun ei tarvitse laskea jokaista euroa tarkkaan. Se tarkoittaa myös sitä, että mulla on mahdollisuuksia valita töitä mitä teen ja vaikuttaa tekemäni työn määrään. Mulla ei ole perusteetonta velkaa (asuntovelkaa en laske tähän, sillä sen voisi kuitata talon myymällä), mulla on omaisuutta ja säästöjä ja mun ei tarvitse stressata taloudellisia asioita sellaisella perustasolla. “Millonhan mulla riittää rahat seuraavaan unelmieni laukkuun?” ei ole millään tasolla taloudellinen murhe vaan sellaista hienosäätöä tulojen ja taloudellisen tilanteen suhteen, joka on todella #firstworldproblems. Kun taloudellinen tilanne ei sanele pakkoa tehdä töitä tietyllä tavalla, työn ja elämän välinen suhde on aika hyvässä balanssissa. Tätä ei oikein voi antaa neuvona kellekään, sillä olen onnekas töiden suhteen ja sen suhteen, että myös miehelläni on vakaa työpaikka. Taloudellisen tilanteen lisäksi turvaa saan siitä, että mulla on hyvät vakuutukset ja elämän sellaiset perusasiat hyvin suunniteltu. Jos jotakin suurta epämukavaa tapahtuu, taloudellisen vastuun siitä kantaa lähtökohtaisesti vakuutusyhtiömme. Mun ei tartte pelätä materian tai vastaavan takia, sillä tiedän olevani turvattu.

Henkinen turva. Minulla on todella vakaa parisuhde ja älyttömän hyvä turvaverkko läheisteni muodossa. Kaikki ihmissuhteet tarkoittavat työtä ja niiden eteen vaivannäköä. Minulla ei olisi turvaverkkoa tai tätä parisuhdetta, ellen antaisi takaisin ihan yhtä paljon kun saan. Panostan läheisiin ihmissuhteisiini ja perhesuhteisiini ja teen kaikkeni, mitä voin perheeni ja läheisteni eteen tehdä. Ja tiedän, että niin hekin tekevät. Se tuo todella paljon turvallisuuden tunnetta. Että on kehen nojata, jos joskus tarvitsee nojaa. Jo se tieto itsessään välillä tuntuu auttavan hankalina hetkinä, eikä sitä nojaa oikeastaan edes tarvitse, kun vaan tietää, että se on olemassa.

Tyytyväisyys siihen mitä on. Meillä voisi olla upeampi talo ja mulla enemmän merkkilaukkuja ja voisimme elää järvimaisemalla Como-järven rannalla ja ajaa huippuautoja ja olla älyttömän rikkaita ja laihoja ja kauniita ja upeita ja mitä nyt vielä. Toisaalta meillä voisi olla isoja terveydellisiä huolia, epästabiili työtilanne, stressaava taloudellinen tilanne ja suuria menetyksiä lähipiirissä. Jälkimmäiseen tilanteeseen nähden meillä menee todella mukavasti. Jos mä miettisin aina sitä, mikä voisi olla paremmin, voisin rakentaa itselleni huoneen, jossa miettiä asiaa ja olla koskaan enää poistumatta siitä. Mä vaan jotenkin osaan älyttömän hienosti blokata mielestäni kaikki epämukavat asiat ja miettiä niitä, jotka on mukavasti ja kivasti. Yksi elämäni johtavista motoistani onkin “Jos jokin ei miellytä, muuta se. Jos et pysty muuttamaan sitä, muuta se, miten ajattelet siitä. Jos pystyt muuttamaan sen, muttet halua tai jaksa, ei se ole muuttamisen arvoinen.” Sillä mä meen. Tällä hetkellä elämässäni on muutama asia, jotka haluaisin muuttaa. Ne on sellaista hifistelyä, jolle voisin ihan mikä tahansa päivä tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi tai en jaksa tai en halua. Ja tiedostan joka päivä, että ne eivät oikeasti ole mun elämänlaatua heikentäviä asioita vaan sellaisia “kunhan jotain projektia pitää mielessä olla”. Havahduin joku päivä siihen, etten osaa edes kuvitella joitain ihastuneita ajatuksia toisesta miehestä. Edellisestä kerrasta on jo niin pitkä aika, etten enää muista sitä. Minä olen edelleen ihan yhtä pöhkön rakastunut mieheeni kuin suhteemme alkuaikoina. Ei hänestä varmaan etsimällä tarttisi niitä virheitä yrittää löytää, kukaan meistä ei ole täydellinen. En vaan oikein koskaan ajattele, mitä parempaa jossakin toisessa voisi olla. Hänessä kun on todella paljon sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Ne puuttuisivat kenestä tahansa muusta. Samoin ajattelen elämästäni. Elämässäni voisi olla monta asiaa eri tavalla, mutta silloin siitä puuttuisi jotain sellaista, mitä siinä on nyt. Ja mä en ole ollenkaan valmis luopumaan mistään siitä, mitä elämässäni on juuri nyt.

En kadehdi. En oikein osaa olla kateellinen. Voisin olla kateellinen vaikka kenelle ja miettiä, että voikunminullakin. Mutta mulla on sellaisia asioita, joita muilla ei ole, eivätkä ne niitä koskaan voi saada. Esimerkiksi Dante. Ja mieheni. Ja perheeni. Ja niin moni pieni asia. Mä katson ihmisiä ylöspäin, ihailen ja otan tavoitteeksi. Moni menestyvä ja elämäniloinen ihminen saa osakseen negatiivisia ajatuksia kateuden kautta. Voisin minäkin olla kateellinen. Vaikkapa blogikollegoistani Alexalle, joka elää upeaa ja mahtavaa elämää. Voisin kadehtia niin montaa asiaa hänessä, mutta en kadehti. Ihastelen hänen tarmoaan ja elämänasennettaan ja sitä, kuinka määrätietoinen ja vahvatahtoinen hän on. Ihailen hänen visuaalista silmää ja yritän ottaa välillä vaikutteita siitä, miten kauniisti hän osaa toteuttaa melkeinpä kaiken visuaalisen. Alexan tuntien tiedän, kuinka paljon hän tekee töitä ja kuinka paljon hän näkee vaivaa, kuinka yksityiskohtia hiova hän on. En kadehdi hänen elämäänsä yhtään. Inspiroidun hänestä. Kun joku asia herättää minussa sellaisen “ei vitsi, mäkin haluan tai voi kun mäkin”, mietin heti, että miten minäkin voisin ja lähden toteuttamaan asiaa mielenkiintoisena haasteena. Tai sitten mietin asiaa ja totean, että Alexalla tämä asia on upea ja ihana, mutta ei se oikein sovi tähän mun elämään, en mä oikeastaan edes halua sitä. Kateutta on mielestäni kahdenlaista. Positiivista ja negatiivista. Jälkimmäinen syö ihmistä sisältäpäin ja tekee elämästä huonompaa. Aina on paha mieli ja moni asia harmittaa. Positiivinen kateus on mielestäni ennemminkin inspiraatiota ja sellaista ideoiden hakemista oman elämän kehittämiseksi. Se on yksi ajava voima kohti parempaa ja kohti sellaista, mikä tuntuu itselle sopivalta ja oikealta. Suurimmat inspiraation lähteeni ovat ystäviäni tai kavereitani ja on ihanaa iloita heidän puolestaan kaikesta ja samalla ottaa tuulta omien siipien alle omien haaveiden toteutuksessa.

Suhtaudun hyvin rennosti negatiivisiin tapahtumiin ja omiin epäonnistumisiin. Miehelläni on tapana hieman velloa jossakin ikävässä. Esimerkiksi parkkisakoissa tai särkyneessä maljakossa. Mä vaan maksan sen laskun tai kerään lasinsirut. Mitä on 80 euroa in grand scheme of life? No ei mitään. Maljakoitakin saa uusia. Tämä rento suhtautuminen negatiiviseen kumpuaa juurikin tuosta yllämainitusta turvallisuudesta. Kyllä muakin ärsyttää pohjaan palanut pannari tai hajonnut korko kengässä, mutta annan noille ajatuksille sijaa tasan sekunteja. Kuten eräs hyvä ystäväni joskus sanoi “Jos jonkun ongelman ratkaisuna on raha, se ei ole edes ongelma”. Niinpä. Yleensä suurin osa arjen murheista ovat jollakin tasolla rahallisia. Hajonnut esine, sakot, jne. Ne on ratkaistavissa rahalla. Kaikki tuollaiset minä yksinkertaisesti lakaisen mieleni sopukoista pois häiritsemästä. Minä epäonnistun arjessa jatkuvasti. Yleensä reagoin asioihin “no, tulipahan kokeiltua” tai “no, ensi kerralla paremmin”. En vain ikinä osaa itkeä kaatuneen maidon takia. Siinä se on lattialla. Sen voi lipittää pillillä, jos sen oikein haluaa tai sitten pyyhkiä rätillä ja todeta, että sinne meni. Ei se siitä enää siihen tölkkiin ja jääkaapin hyllylle nouse. Ei vaikka kuinka itkisi. En oikein osaa velloa asioissa. Miksi velloisin? Miksi ehdoin tahdoin ajattelisin ja pyörittelisin mielessäni jotakin, mikä tekee minulle pahan mielen? Pitkittäisin sitä huonoa fiilistä. Käsittelen asian, totean, että nyt meni näin ja liikun eteenpäin.

Priorisointi. Välillä elämääni miettiessä pohdin, mitä jos kaikki menee ihan persuksilleen ja huomaan olevani rahaton, työtön, taloton ja mitä vielä. No, todennäköisesti muuttaisin jonkun perheenjäseneni luokse siksi aikaa, että pääsisin jaloilleni ja sitten suunta olisi taas vain ylöspäin. Ainoa asia, mitä en kestäisi, olisi perheeni menettäminen. Ainoa merkittävä asia elämässäni on perheeni. Se on oikeasti sellainen voimavara, jota ei voi sanoin selittää. Kun elämässäni on priorisointi kohdillaan, on vain kolmella asialla merkitystä. Perheelläni, terveydelläni ja henkisellä hyvinvoinnillani. Jälkimmäinen on 90 % riippuvainen kahdesta ensimmäisestä. Näiden rinnalla kaikki muu on yhdentekevää ja sen takia olen aina perustyytyväinen ja -onnellinen. Jos saan olla perheeni kanssa ja terve, olen jo saavuttanut kaiken sen, mitä elämässäni todella tarvitsen. Kaikki muu on plussaa. Jos joku plussa puuttuu, olen siltikin plussan puolella. Asuinpaikallani, työtilanteellani tai millään muulla ei ole väliä.

Haaveilen inspiroituen, en masentuen. Mä haaveilen. Ihan jatkuvasti. Kaikesta mahdollisesta. Espanjan sujuvasta puhumisesta, toisesta lapsesta, täydellisistä ruokatuoleista, opinnoista ja matkoista. Ne on kaikki inspiroivia, minua eteenpäin ajavia haaveita. Ei sellaisia haaveita, jotka koen elämäni pelastavaksi tai sellaiseksi, jotka tekevät elämästäni vihdoin hyvän. Minulla on jo erinomaisen hyvä elämä. Kaikki haaveeni ovatkin asioiden viemistä seuraavalle onnellisuuden ja ilon tasolle. Sellaisella tasolle, joka ei ole välttämätön, mutta joka on kiva päämäärä ja suunnitelma.

Nää kaikki asiat ovat liitynnäisiä toisiinsa, eikä niitä oikein voi jakaa osiin. Kaikki on kaiken summa. Mun turvallisuudentunne arjessa on elämääni eniten värittämä tekijä, ja se värittää elämääni tällä hetkellä hyvin ruusunpunaiseksi. Kaikki on helppoa ja ihanaa, koska peruspalaset ovat todella paikallaan ja arvostan sitä, kuinka hyvin minulla on kaikki. Oma vinkkini jokaiselle onkin hieman muokattuna tuo saamani kommentti. Positiivinen elämänasenne ja armollisuus omaa elämää kohtaan auttaa tekemään jokaisesta päivästä ja omasta elämästä sadun. Sellaisen ruusunpunaisen, pehmoisen ja hyväntuoksuisen. Nykypäivänä tuo armollisuus tuntuu olevan todella erikoinen konsepti ihmisille. Ollaan armollisia muille ja ajatellaan paljon muiden hyvinvointia. Mutta se armollisuus omaa elämää kohtaan tuntuu olevan monille todella vaikeaa. Kukaan ei ole täydellinen, joten miksi kenenkään elämän tulisi olla täydellistä?  Tai mikä sen täydellisyyden määrittelee? Pitääkö elämän olla sellaista kuin täydellisimmät SoMe-tilit? Ei pienintä virhettä? Eikö täydellistä ole se, jos on itse täydellisen tyytyväinen elämäänsä?

Eikö se ole aika täydellistä, jos suhtautuu jokaiseen päiväänsä pienenä tarinana oman elämänsä sadussa? 

27+

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Ems Tuesday, October 31, 2017 at 23:13

    Sydän tälle tekstille <3

  • Reply Eveliina Wednesday, November 1, 2017 at 00:14

    Taas kerran hyvä kirjotus! Jäi itelleki hyvä mieli, positiivisia ajatuksia ennen kun menee nukkumaan. Ihanasti kirjoitit Alexa-kollegasta, se on aina upeeta kun avoimesti arvostaa toisen työtä/persoonaa ja kertoo sen ääneen. Aurinkoista loppuviikkoa Lempäälään, toivotaan että Lappeenrannassakin on nätti keli! Ja ellei ole – niin positiivisen kautta voi miettiä kaakaota kermavaahdolla ja vilttiin kääriytymistä kera Netflixin :D

  • Reply Susan Wednesday, November 1, 2017 at 07:24

  • Reply Paula Wednesday, November 1, 2017 at 07:37

    TÄMÄ! Mä elin varhaiseen aikuisuuteen asti niin, että en ollut tyytyväinen mihinkään (etenkään itseeni) ja aina kadehtien toisia. Sitten kerran tein uudenvuodenlupauksen ihan hatusta, että alan ajatella jokaisesta asiasta/tapahtumasta/ihmisestä/mistäikinä jotain positiivista – edes yksi pieni positiivinen asia pitää löytää KAIKESTA. Ja se uudenvuodenlupaus oikeasti muutti mun elämän! Pienin askelinhan kaikki tapahtui, mutta siitä se alkoi. Paras lupaus ikinä :)

  • Reply U Wednesday, November 1, 2017 at 08:04

    Just tällaisten tekstien takia tykkään siitä, että teet pitkiä ja perusteellisia postauksia. Eihän näin isoa asiaa voi mitenkään käsitellä kattavasti vain muutamassa kappaleessa!

    Oot kyllä todella onnekas, että sulla on sun positiivinen elämänasenteesi. Olen vuosikausia yrittänyt pyrkiä samaan, mutta on haastavaa yrittää muuttaa omaa ajattelutapaansa. Kun on jo kauan sitten luiskahtanut siihen olotilaan, että helposti pelkää ja tuntee huonommuutta, on siitä ylöspääsy vaikeaa. Toki tähänkin pitäisi varmasti soveltaa armeliaisuutta itseään kohtaan, mutta kun ei nykyisellään koe elävänsä täyttä elämää, niin onko jotain kuitenkin ihan oikeasti pielessä…? Vaikeita asioita, mutta kiitos silti tästä postauksesta, se inspiroi taas mua ajattelemaan asiaa lisää :)

    • Reply Emma Wednesday, November 1, 2017 at 09:29

      Annan kirjoituksen mukaisesti viittaan siihen, että mikäli ei ole tyytyväinen, voi pohtia mitä asialle voisi tehdä ja muuttaa joko asiaa tai suhtautumistapaa asiaan. Ymmärrän kyllä, että elämässä on välillä synkempiä ajanjaksoja, jolloin eivät kauniit sanat ja elämänohjeet riitä (omaa kokemusta löytyy), mutta silti sellainen kepeä ja positiivinen asenne voisi pitkällä tähtäimellä tilannetta helpottaa :).

      • Reply U Wednesday, November 1, 2017 at 12:01

        Yritinkim kommentissani sanoakin juuri sitä, että olen kovasti yrittänyt muuttaa asennettani jo pitkään, mutta vanhat käyttäytymismallit puskevat silti läpi huolimatta kiitollisuuspäivakirjoista sun muista harjoitteista. Hyvä elämänasenne on lahja, josta kannattaa olla kiitollinen, koska se ei todellakaan ole helppoa kaikille!

  • Reply Emma Wednesday, November 1, 2017 at 09:37

    Mukava tätä lukea <3 Itselläkin samankaltainen elämänasenne ollut koko elämäni oikeastaan. Ja että perhe tietoverkkona on ollut kaiken pohja. Nyt kuitenkin terveydelliset ongelmat ovat heikentäneet perheeni vahvuutta ja huomaan sen olevan suuri kokonaisuuteen vaikuttava tekijä. Ja ensimmäistä kertaa olen huomannut kadehtivani heitä, joiden perhesuhteet ovat "ongelmattomia". Että vaikken kadehtijaihminen ole lainkaan, tuon asian kohdalla se saakin ajoittain vallan. Järki kuitenkin sanoo, ettei kenenkään elämä ole täydellistä ja ettei kaikkien ongelmista puhuta. Täytyy vain käsitellä ja hyväksyä tämänhetkinen tilanne, nähdä hyvä siinä ja keskittyä siihen. Ja tehdä asialle se mikä on tehtävissä. Sillä ei murehtimalla mikään parane. Ja tosiaan, elämässä välillä vain on vaikeampia kausia, mutta niiden jälkeen osaa arvostaa enemmän taas niitä parempia.

  • Reply Ilona Wednesday, November 1, 2017 at 10:50

    Aivan mahtavaa luettavaa! Tästä tuli positiivista latausta koko päiväksi vähintään😍 Kiitos!

  • Reply M Wednesday, November 1, 2017 at 13:27

    Hyvä kirjoitus! Olen itse myös pohtinut tämän vuoden aikana omaa tilannettani ja kuinka arvomaailmani on muuttunut pienen ajan sisällä. Muutto Lempäälään – “umpiperään keskelle peltoa” kuten sinullakin. Merkkilaukut on kivoja, muttei ajatukseni enää pyöri niiden ympärillä jatkuvasti.

    Myin kalliin autoni pois ja tällä hetkellä pärjäämme yhdellä autolla. Tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni bussilla matkustamiseen. Nautin viikon ruokien suunnittelusta ja koti-illoista viinilasin ääressä. Kerskakuluttamisen sijasta olen kiinnostuneempi sijoittamisesta. Jatkuva turhuuden tavoittelu on loppunut ja hetken huuman sijasta keskityn laittamaan energiani ja myös rahani johonkin mistä on minulle tulevaisuudessa hyötyä. Uskon että tähän kaikkeen Lempäälä on juuri sopiva paikka. :)

    On mukava lukea postauksiasi täältä “kotikonnuilta”. Hyvää alkanutta marraskuuta!

  • Reply sanna Wednesday, November 1, 2017 at 15:19

    Todella hyvä teksti <3 mä arvostan sun elämänasennetta ja todellakin inspiroidun siitä

  • Reply paulaitio Wednesday, November 1, 2017 at 19:21

    Mä en jaksanu lukea ihan koko tekstiä koska se oli liiankin tuttua, oon ite ihan samanlainen! Sopeudun tosi nopeesti tilanteeseen ku tilanteeseen ja löydän aina parhaat puolet kustakin hetkestä. Ja just toi ettei jää vellomaan, jos maidot kaatuu niin voi juoda vettä!

  • Reply Krisu Wednesday, November 1, 2017 at 20:14

    Ihana postaus ja toivottavasti inspiroi monta ihmistä huomaamaan omissa elämissään ne posiitiviset puolet!

    Kiitos tästä <3

  • Reply Marjo Wednesday, November 1, 2017 at 22:47

    Kiitos tästä! ❤Pisti miettimään omaa asennetta siihen omaan elämään. Oon valitettavasti se tyyppi, joka aina löytää jotain negaa kaikesta, vaikka kuinka huijaan itseäni, että mähän oon tosi positiivinen. Oon näennäispositiivinen, mutta perimmältään en oo oikeasti tyytyväinen. Aina sortuu vertaamaan muihin, syyttelemään muita ja kadehtimaan. Vaikka lopulta oma elämäni on ihan kohdallaan. Ei täydellistä, mutta kelläpä olis. Pitää alkaa oikeasti ajatella vähän eri tavalla. Koska lopulta tällä lailla eletty elämä on vähän hukkaan heitettyä. Tulipas todella hieno postaus hyvään saumaan, kiitos vielä!

    • Reply AS Saturday, November 4, 2017 at 18:47

      Itse oon myös ollut sellainen ihminen, jumiuduin huonoon parisuhteeseen jossa kumpikaan meistä ei ollut onnellinen ja ruokittiin toistemme negatiivista kehää. Olin masentunut ja onneton. Lopulta uskaltauduttiin irtoamaan toisistamme ja rakensin itselleni uuden elämän ja löysin uuden parisuhteen. Opettelin myös uuden asenteen elämään ja se on ollut kyllä ihan mieletön matka ja oon kiitollinen kaikesta mitä elämässäni jouduin käymään läpi sillä ne kokemukset on tehnyt musta tämän ihmisen joka nyt oon. Pyrin karttamaan negatiivisia ihmisiä, en halua viljellä ympärilläni negatiivisuutta, osaan nähdä myös vastoinkäymisissä hyviä puolia ja opin niistäkin aina jotain uutta, osaan iloita pienistä asioista. Osaan myös olla onnellinen muiden puolesta. En kadehdi, paitsi ehkä just hyvässä mielessä. En kaipaa elämääni mitään ihmeellistä materiaa, perus asiat riittää. Kun on käynyt pohjalla osaa olla armollinen itselle ja muille. Meillä on vaan tämä yksi elämä joten koitetaan nauttia siitä mitä on ja arvostaa sitä sellaisena kuin on ja tehdä parhaamme sekä tehdä muille hyvää ja levittää positiivista ajattelua. Ajattelen että kun tietää että on tehnyt parhaansa se riittää ja silloin on tyytyväinen itseensä. Hyvällä itsetunolla on myös tärkeä rooli tässä.

      Tosi hyvä teksti Annalta ja voisin samaistua joka kohtaan! <3

    Leave a Reply

    Previous Post Next Post